<< Uusimmat Osa 37 >> 36 >> 35 >> 34 >> 33 >> 32 >> 31 >> 30 >> 29 >> 28 >> 27>> 26 >> 25 >> 24 >> 23 >> 22 >> 21 >> 20 >> 19 >> 18 >> 17 >> 16 >> 5 >> 14 >> 13 >> 12 >> 11 >> 10 >> 9 >> 8 >> 7 >> 6 >> 5 >> 4 >> 3 >> 2 >> 1 >> Gunwritersin etusivu >> In English >> guns.connect.fi >> Linkit >>
TOKKO TIETOA ON?
"G.O.W.":n kysymys- ja vastauspalstan toimittajan P. T. Kekkosen poismenon johdosta postia tälle palstalle ei enää vastaanoteta.
Osa 38, päivitetty 24.11.2001
- Gunwriters - Tiede on totuuden etsintää. Kaupallinen julkaisutoiminta on tilaajien ja mainostajien etsintää.
MISTÄ VAIMENNIN KEIKKAPIIPPUPISTOOLIIN
Hei Pete. Olen pitkään miettinyt vaimennetun käsiaseen (erit. Glock) hankkimista, ja
ajattelin nyt Sinulta asiasta enemmän tietävänä kysyä neuvoja kyseiseen asiaan. Onko
Glock soveltuva hiljaisempaan ammuntaan, jos ei, niin mikä on parempi ysimillinen? Onko
esim Walther P99:ään (toinen harkitsemani ase) saatavilla piippua, jossa on kierteet,
vai pitäisikö ne teettää, voiko niitä teettää jne. Mikä vaimennin kannattaa ostaa?
Entä kuinka onnistuisi hiljaisempien latausten tekeminen kotikonstein? Olen myös kuullut
että kunnon vaimentimet eivät ole kovin pitkäkäyttöisiä, onko asia näin? Kiitokset
jo etukäteen!
Hessu.
Kuva: Glock 10 ja kevyt vaimennin MG12.
Ennenwanhaan oli vallalla käsitys, ettei "keikkapiippuisiin" aseisiin voi
asentaa piippuun kiinnittyvää vaimenninta, ellei patruunaa ole ladattu niin
mietotehoiseksi, että ase ei edes yritä tehdä automaattilatausta. Kyseisenlaisten
patruunoiden kotilataus ei ole mahdotonta, eikä edes vaikeaa, mutta on tyytyminen
esimerkiksi 6-grammaiseen 9 x 17 mm Browningin luotiin. Ruudiksi käy N310 tai ehkä N320,
mutta ei mikään hitaammin palava, "jäykemmin" syttyvä pistooliruutikaan.
Australialainen ADI AP-30N voisi olla ihanteellista, mutta kierrätettynä Jenkkilän
kautta, HODGDON-merkkiseksi muuttuneena, se voi olla perin hintavaa.
Palonopeudeltaan lähinnä vastaava NORMA R-1 on myös jokseenkin "täpsis"
tuplahintaista VV N310:een verrattuna. Kolmesatakymppiä kannattaa siis hamstrata, koska
kotimaisen ruutituotannon kohtalo keikkuu "veitsenterällä": YT-neuvotteluihin
ainakin jo varaudutaan VihtaVuorella. Koko firman alasajo häälyy vakavasti otettavana
uhkana. Niin käy toisinaan, tai ehkä useimmiten, kun fuusioidutaan lyhytnäköisesti ja
isompien ehdoilla.
Latausreseptit on viisainta kysyä ballistiikka-gurultamme Markukselta;
"eemeli-osoite" < markuspnk@hotmail.com
>, kertoen tarpeelliset esitiedot, eli luodin paino ja valmistaja, piipunpituus suusta
luistin iskupohjaan mitattuna (siis patruunapesä mukaanlukien) ja käyttämiesi hylsyjen
tilavuus (hylsyyn mahtuvan vesimäärän paino grammoina tai graineina). Ainakin ruudille
N310 löytyvät annostusohjeet helposti. NORMA R-1 annostellaan samalla reseptillä.
AP-30N lienee niin uusi valmiste, ettei sille ole vielä kehitelty reseptuuria QUICKLOAD-ballistiikkaohjelmaan - tai mistäpä tuon tietää.
Brügger & Thomet-impulssikiinnikkeen toimintakaavio. Aseen piipun mukana perääntyy
vain kevyehkö kiinnikeholkki, joka puristaa kokoon palautusjousen. Vaimenninpönttö ei
peräänny käytännöllisesti katsoen lainkaan massansa hitauden eli inertiansa takia
piipun perääntymisvaiheessa. Jouseen varastoitu liike-energia edesauttaa
automaattilatauksen viime vaihetta, eli patruunan pesäänsyöttöä ja piipun
kääntymistä jäykkäyhteyteen, mutta jo ennen sitä kiihdyttää vaimentimessa
viipyilevä jäännöspaine hylsyn ulostumista patruunapesästä ja sen kautta luistin
perääntymistä. "Marginaalitehoisia" kotiladattuja 9 x 19 mm
vaimenninpatruunoita ammuttaessa nämä kikkaskonstit ovat useinkin tarpeen, jos halutaan
aseen lataavan automaattisesti.
Jos haluat GLOCK-pistoolin automatiikankin toimivan, siinä on oltava erityisen kevyt vaimennin, tai sitten voit hankkia siihen vaimentimen,
jossa on ns. joustava impulssikiinnike malli Brügger & Thomet. Perusperiaate on se,
että vaimenninpönttö ei peräänny aseen piipun mukana, vaan pelkästään suhteellisen
kevyt piippuun asennettu kiinnike liikkuu taaksepäin. Kun piippu on irronnut
jäykkäyhteydestään luistiin, toimii vaimennin eräänlaisena sysäyksenvahvistimena,
kooten sisälleen ruutikaasun jäännöspainetta, joka edesauttaa hylsyn työntymistä
ulos patruunapesästä ja kiihdyttää täten luistin perääntymistä. Ase suorittaa
automaattilatauksen hyvinkin miedoiksi ladatuilla patruunoilla. Suomessa on toki pystytty
panemaan B & T:n konstruktio paremmaksi; olemmehan vaimenninteknologian ja
-tietämyksen "pieni suurvalta", mikä myönnetään nykyään kautta
sivistyneen maailman - ja Noblesse Oblige..!
Piirros: Glock on sikäli poikkeuksellisen ronkeli pistooli
keikkapiippujen joukossa, että se ei toimi itselataavana raskaan suujarrun tai muun
ylimääräisen piippumassan kanssa, ja sittenkin asennus edellyttää aseen jousien
virittelyä. Alempi minirefleksivaimennin MG12 on
riittävän kevyt Glockiin. Pienestä koosta johtuen se ei tietenkään ole kovin
hiljainen. Sensijaan esimerkiksi CZ-75 ja sen kehitelmät toimivat hyvin myös
kookkaammalla vaimentimella tyyppiä MG16.
Keikkapiippuisten pistoolien (mm. Glockin) iäisyysongelmana on ollut piipun kääntyminen
irti jäykkäyhteydestään vauhdilla ja voimalla. Jos piipunsuussa on vaimennin,
rasittuvat sen kiinnikekierteet ylenpalttisesti. Niin myöskin piipun keikahduksen
aikaansaavat rakenne-osat (COLT-tyyppisen aseen piipun kääntölenkki tai
uudenaikaisempien aseiden kiila- tai käyräpinnat, sekä piipun kääntösokka aseen
kahvarungossa). BR-Tuotteen konstruktööri on kehitellyt keikkapiippuisiin pistooleihin
vaimenninkiinnikkeen, jonka nivelrakenne mahdollistaa vaimenninpöntön pituusakselin
käännöksen piipun pituusakseliin nähden, joten kiinnityskierteisiin ja aseen
liikkuviin osiin sekä niiden vastakappaleisiin (tavallisimmin keikkapiipun
kiinnityssokkaan) kohdistuvat rasitukset minimoituvat.
Toiseltakin ongelmalta vältytään: Raskaita, alhaisella lähtönopeudella
matkaansaatettuja luoteja ammuttaessa voi keikkapiipun suuhun asennettu vaimennin ehtiä
kääntymään piipun myötä yläviistoon, ennenkuin luoti on ennättänyt tulla ulos
vaimentimesta. Luoti "näykkäisee" vaimentimen etummaisia väliseinämiä tai
sen suutulppaa, jolloin sen osumatarkkuudelle ja lentovakavuudelle joudutaan heittämään
hellät jäähyväiset. Pahimmassa tapauksessa turmeltuu vaimenninkin
käyttökelvottomaksi. Nivelrakenteisella kiinnikkeellä varustettu vaimennin pysyy piipun
alkuperäisen pituusakselin suuntaisena koko lataussyklin ajan, joten se pysyy myöskin
luodin lentoradan suuntaisena. Luotihan lähtee piipusta huomattavasti ennen piipun
"keikahdusta" irti jäykkäyhteydestään luistiin.
GLOCK 17-pistoolin luisti taka-asemassaan, piippu käääntyneenä irti
jäykkäyhteydestään luistiin. Piipun ja luistin välinen kulma on selvästi
havaittavissa. Piipun nopea keinahdus rasittaa aseen rakenteita sekä vaimentimen
kiinnityskierteitä, ellei vaimennin ole varustettu "artikuloidulla"
kiinnikkeellä, jollainen on jo kehitelty Suomessa.
Hyvien uutisten jälkeen yksi Jobin postikin: BR-Tuotteen
vaimentimia keikkapiippupistooleihin valmistetaan vain yksittäistuotantona, ja ne
asennetaan asekohtaisesti, joten hintaa kertyy valitettavasti vähintään saman verran
kuin Brügger & Thomet'n vaimentimelle. Valmistajalla Ase
Utralla on myös kiireitä vakiovaimentimien vientitoimitusten kanssa, joten
varauslista voi olla pitkä. Asennettaessa piippuun joko juotetaan jenkapidennys tai
vaihtoehtoisesti joudut hankkimaan Glockiin ylipitkän vaihtopiipun vaimenninkäyttöä
varten. Niitä lienee saatavina ASETALO Oy:ltä.
Raskaita, alhaisella nopeudella lähteviä 9 x 19 mm vaimenninpatruunoiden luoteja
ammuttaessa voi käydä näin kehnosti, tai vieläkin höperömmin: Piippu on ehtinyt
kääntyä irti jäykkäyhteydestään ennenkuin luoti on tullut kokonaan ulos
vaimentimesta. Valokuvan esittämässä tapauksessa vain vaimentimen etummainen
päätytulppa on saanut "nirhaman", mutta luodin osumatarkkuus ja sen
lentovakavuus ovat mennyttä. Jos luoti nirhaisee jotakin vaimentimen taempaa
väliseinämää, se voi poikittain kääntyneenä rikkoa vaimentimen koko etupään.
Keikkapiipun kirous: Luoti lähtee lentoon piipun pituusakselin
suuntaan. (Ylempi piirroskuva). Ellei se ehdi ulos vaimentimesta ennen piipun
kääntymistä irti jäykkäyhteydestä luistiin, se voi kolahtaa vaimentimen
sisärakenteisiin tai etutulppaan, kenties hyvinkin vakavin seuraamuksin.
Klikkaa kuva suuremmaksi
Kuvasarja nivelöidystä BR Worx -pistoolivaimentimesta.
Suomalainen ratkaisu edellä kuvailtuun ongelmaan: "Nivelellä" varustettu eli
"artikuloitu" vaimennin malli BR-Tuote, design J. HARTIKKA: Vaimennin pysyy
massanhitautensa ansiosta koko ajan piipun alkuperäisen keskiakselin suuntaisena, koska
sen nivelrakenne mahdollistaa kontrolloidun kääntymisen piippuun nähden
jäykkäyhteyden katkeamisvaiheessa. Varsinainen vaimennin pysyy siis luodin lentoradan
suuntaisena, vaikka sen kiinnike kääntyy piipun mukana yläviistoon asentoon
automaattisen latausvaiheen ajaksi. Impulssitoiminnot ovat samat kuin B & T
-vaimentimessa (= "sysäyksenvahvistin-efekti") ja patruunan syötön tehostus,
sekä piipun jäykkäyhteyden kytkeytyminen vaimentimen kiinnikkeen jousivoimalla
tehostettuna, eli "loppunykäys". Vaimenninpatruunoita ammuttaessahan voi
patruunapesässä olla nokea ja jopa puoliksi palaneita ruutijyviä, jos lataukseen
käytetty ruuti on ollut liian hitaasti palavaa. RIITTÄVÄN herkkäsyttyiset ja
nopeapaloiset ruudit kuuluvat joko historiaan tahi tuntemattomaan tulevaisuuteen.
(Kuva: J. HARTIKKA. Muut kuvat
ovat kirjasta "SCHALLDÄMPFER. Geschichte. Technik. Modelle",
kirjoittaja D.I. MARTIN ERBINGER, kustantaja VS-BOOKS, Saksa; julkaistu tekijän
ja kustantajan luvalla).
About copyrights of illustration:
Printed drawings and photographs are scanned from a book "SCHALLDÄMPFER.
Geschichte. Technik. Modelle" by Dipl. Ing. MARTIN ERBINGER. Code ISBN
3-932077-02-4. Published in 1998 by VS-BOOKS Carl Schulze & Torsten Verhülsdonk GBR.
Address: Postfach 20 05 40, 44635 HEME, GERMANY. Text in German. Material is published on
GOW by permissions of author Engineer Graduate M. Erbinger, and VS-BOOKS.
0911 MMI; PT
RAAKAAN RIISTO-KAPITALISMIIN; MARS-MARS!
Kuka hiivatti tekee jutut enklanniksi ja ranskaksi, eikö näitä saisi suomenkielelle? Mikä teillä on
täällä systeemi? Jos rahasta on kiinni, kuten PT narisee, pistäkää sivut
maksullisiksi, salasanat käyttöön, niin varmasti olisi maksajia. Tämä on kyllä ihan
turhaa, talkootyö ei kannata! Ei muuta kuin kapitalistinen käytäntö peliin..!
t. Riistoporvari Pohjanmaalta
Ranskankieliset jutut tekee avustajamme GASTON.
Ne ovat jo kertaalleen julkaistuja jossain pariisinkielisessä ase-alan lehdessä, eli
(ainakin toivon mukaan) kielellisesti oikeellisia; siis oikoluettuja ennen painoon menoa.
Niiden englanninkieliset käännökset "tölkitaan" myöskin Ranskassa -
talkootyönä. Ne olen joskus käynyt läpi, ja vaikka käännöksien sanontatavat
poikkeavat joskus omistani, en ole yleensä joutunut teksteihin kajoamaan, koska ne ovat
ymmärrettäviä. Yhden valikoidun artikkelin olen kerran kääntänyt luumäenkieliseksi.
Palautteeksi sain huomautuksia, että "kyllä sitä ARMS
MORAVIA:n pistoolia Suomeenkin tuodaan! Tyhmä ei ole hän, joka ei tiedä: Se on
tyhmä, joka ei kysy...!" (= siis ei soittele kerran viikossa Suomen KAIKILLE aseiden
maahantuojille kysyen, että "mitäs teillä on uutuuksia hyllyssänne?"
Puhelinlaskuni joudun maksamaan itse, joten lankapuhelimeni toimii pelkkänä
"interaktiivisena vastaanottimena", enkä ole ottanut kännykkää käyttööni
milloinkaan). Ja harvassapa ovat ne asefirmat, jotka haluavat/uskaltavat olla
minkäänlaisessa yhteistyössä GOW:n kanssa. Aselehti-journalismilla ja
Internet-journalismillahan on "tietty eroavaisuus".
Kun GOW:n historiaa kelataan taaksepäin vuoden 1999 kevättalveen, päädytään
havaintoon, että sivumme oli alkuaan pelkästään englanninkielinen ja sellaiseksi
aiottukin. Aluksi siinä julkaistiin - tietynpituisen "karenssi-ajan"
päätyttyä - uusintoina jo kertaalleen englanninkielisissä alan lehdissä julkaistuja
artikkeleita. Oma "esikoiseni" oli Suomi-konepistoolin
esittely-artikkeli, joka oli julkaistu melko pienilevikkisessä australialaisessa
asekeräily-lehdessä, aluksi englanninkielisenä (toki lehtiartikkeliin verrattuna
laajempana). Mutta nousipa päähäni ajatus tarinan kääntämisestä myös
suomenkieliseksi. Hetken mielijohteesta syntyi siis "GOW/ SUOMEKSI" - alkuaan
vain yhden juttusarjan julkaisukanavaksi. Alkoi kuitenkin toimia ns.
"autoverolaki-ilmiö", eli tilapäiseksi aiottu kokeilu muuttui pysyväiseksi
käytännöksi.
Korostan korostamasta päästyäni, että suomenkielinen sivumme syntyi yhteensattumien
kautta, kun taas lontoonkielinen GOW oli perustettu
tarkoituksellisesti! Se oli siis niin päin, ja "siihen on kaikkien asianosaisten
tyytyminen", kuten ylimpien tuomioistuinten ennakkopäätöksiin. GOW/UNIVERSAL-sivun
kielivalikoima voi laajentua vielä nykyisestäänkin, kunhan esimerkiksi saksalaiset
tulevat mukaan "talkoisiin" tietämyksellään, jota joudun usein itsekin
kadehtimaan. Venäjältä löytyy myös runsaasti tietoutta, jota länsimaista ei löydy,
mutta toistaiseksi on kirjaimiston erilaisuus tiedonjulkistusta ehkäisevä tekijä.
Universal-sivullamme julkaistun materiaalin julkaiseminen myös suomennettuna on ollut
monien muidenkin visitoorien haave, joka ei valitettavasti toteudu kuin
poikkeustapauksissa. Kysymys ei ole niinkään rahasta kuin ajasta. Toimitamme sivuja
pienellä porukalla, ja vuorokaudessa on vain 24 tuntia: Kynttilä palaa molemmista
päistä! Olemmekin jo alkaneet harkita GOW:n myyntiä jollekin
öky-rikkaalle porvarille tai firmalle, jolla on varaa värvätä puolijoukkueen verran
valantehneitä kielenkääntäjiä suomentamaan "kielisiä" tekstejä ja
kääntämään luumäenkielistä tekstiä ulkomaankieliseksi. (Asetekniikan
erikoissanasto voi kuitenkin tuottaa vaikeuksia, mikä ennakkovaroituksena mainittakoon.
Kaikkia termejä ei voi tulkata sanalla: "Special"). Suomenkielisen sivumme
juttuja on monikin "kielinen" visitoori myös haikaillut lukeakseen lontooksi,
niiden kuvitukseen ihastuneena.
Toinen puolijoukkueellinen tarvitaan tietenkin myös tietäviä ja taitavia kirjoittajia.
Kyllähän heitä Suomesta löytyy, mutta he tuskin tyytyvät tekemään talkootyötä,
tottuneina hinnoittelemaan juttunsa Journalistiliiton "Freelancer-tariffien"
mukaan. Jos joku innostuisi ostamaan GOW-sivut (edes Sisäasiainministeriön tarjousta
emme torju, jos hinta katsotaan käyväksi, eikä kukaan tarjoa enempää), niin sivujen
toimituskuntaan on tietenkin odotettavissa ns. "saneerauksia". Itse olen onneksi
jo aloittanut eläköitymis-valmistelut. Toimitussihteerimme, sotakissa MIMMI, saisi arvatenkin myös ulos-sanomisen osakseen sivumme uudelta
omistajalta.
Titarille olen jo antanut ohjeet, että kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen painetaan
kolmea tiettyä näppiksen näppäintä, ja kun näyttöön tulee kohtalokas kysymys
"IRREVOCABLE TOTAL BLACKOUT: YES/NO?", painetaan tangenttia
"Y". GOW-sivujen uusi omistaja pääsisi parin sekunnin kuluttua aloittamaan
puhtaalta pöydältä: Kaikki "wanhat synnit" häippäisivät historiaan!
LINJANMUUTOS, eli todennäköinen ja tiukka 180 kulma-asteen U-käännös visvaiseen
kaupallisuuteen, ja/tai virkavallan orjallisen nöyrään tottelemiseen, toteutuisivat
"ilman häiriötekijöitä".
Ylläolevat ennustelut eivät ole pelkkää witzinwääntöä: Onhan jopa VMS ("Vesan Metsästyssivu") ilmoitettu joko
lakkautettavaksi kuluvan vuoden Sylvesterinpäivän päättyessä, tahi myytäväksi
uudelle ylläpitäjälle. Ja VMS on sentään VAIN suomenkielinen, nykyään lähinnä
kriminaalipoliittiseen "joopas-eipäs" -inttämiseen urautunut keskustelufoorumi
eli, "chatter site". Ei siis "Universal", eikä ainakaan
tiedonjulkistamis-kanava.
Ehdottamasi järjestelyn mahdollisuutta on toki harkittu toimituksessakin, mutta se olisi
käytännössä mahdoton toteuttaa. Joku meitä bisnes-henkisempi "myömämies"
tekisi pian kohtalaisen potin, kaupitsemalla salasanoja syvällisestä asetietoudesta
kiinnostuneille visitooreille, ja tietokone-kohtaisten salasanojen tai tunnusnumeroiden
jakelu olisi täysin mahdoton urakka. Mitenkä hitossa voitaisiin laskuttaa esimerkiksi
ulkomaalaisten visitoorien yksittäiset käynnit GOW/ Universal-sivulla?!
Toistaiseksi on ainoa toimiva valuutansiirto-systeemi sileiden seteleiden postitus P.O.
Box-lokeroomme. MITÄÄN sähköistä siirtojärjestelmää (edes "huokeaksi"
kehuttua "PAY PAL:ia") ei ole käytettävissämme, koska jonkin kansainvälisen
luottokortin (VISA, tms.) saamiseen vaaditaan runsaat, säännölliset KUUKAUSItulot. On
siis tyytyminen enimmäkseen suomalaisten aseharrastajien kannatus-, vuosi-, jäsen- tai
tukimaksujen nimellä kulkeviin vapaaehtoisesti suoritettuihin "almuihin", jotka ovat usein pelastaneet GOW-sivut (hyvinkin
täpärästi) lopulliselta tuholta. Se on täällä systeemi! En voi kuin valittaa, eli
"narista", ja olla alituisessa valmiudessa työntämään pensselit santaan,
sekä naulitsemaan työrukkaset seinään nelituumaisilla raaspiikeillä lähelle
katonrajaa, ett'ei tulisi kiusausta "kutsumuksen mukaiseen askarteluun"
tiedonjulkistamisen alalla.
Internet-systeemin markkinamiehet kehuvat, että "pankkiasiat voidaan hoitaa
näppärästi kotoa käsin Netin välityksellä, jopa ulkomailta asti". Mutta kuka
kertoisi minulle, SELKOKIELELLÄ, mihinkä järjestelyihin pitäisi ryhtyä
"vastaanottavalla puolella", että homma hoituisi? Pelkän tilinnumeron
julkistaminen ei tunnetusti riitä: Mitä muita toimenpiteitä tarvitaan, ja koituuko
niistä kustannuksia? (Köyhälle on vain ilmainen kylliksi halpaa!). Mitä ohjeita
pitäisi jakaa visitooreille? Maksukykyä heiltä ei varmaan puutu, eikä ilmeisesti
maksuhaluakaan.
TOTEUTTAMISKELPOISET konstit ovat nyt totisesti tarpeen!
0211 MMI; PT
LUPAUKSEN LUNASTUS
Olenko jäänyt unhoitukseen kun en ole saanut viestiäsi noin kolmeen viikkoon.
Ymmärrän, että kiirettä pitää ja saat viestit viiveellä. Viestissäni kirjoitin
että saisinko luotitestin tulokset jotka mainittiin jutussa "Schouboen
pyssyt ja puukeernakuulat". Sait kai kaavan jolla lasketaan äänen nopeus
ilmassa, jos se ei ole ennen ollut tiedossasi? Laitan kaavan kuitenkin jos viestini
kohdalla on tullut painettua delete-nappia.
Kaava on 0,6 x T + 332. Kaavassa T on lämpötila Celsius-asteina. Laskentaesimerkki: Jos
lämpötila on +20 niin kaava on 0,6 x 20 + 332 = 344 m/s. Jos lämpötila on -20 niin
kaava on 0,6 x (-20) + 332 = 320 m/s. Kun on kerrottu 0,6 x (-20) niin tulo on
vähennettävä 332:sta. Hyvää syksyn jatkoa sinulle ja muulle toimituksen henkilö- ja
eläinkunnalle.
"Ase R".
Alkuperäinen viestisikin on vielä tallella, tiedostossani "Keskeneräiset
Sinfoniat". Tästä onnistuin eristämään julkaistavan osuuden (= kaavan:
"Äänennopeuden muutos ilmassa lämpötilan funktiona") henkilökohtaisesta
osuudesta. Itse katselen lämpötilojen ja äänennopeuden väliset suhteet pikkutarkasta
taulukosta kirjan "SILENCER HISTORY AND PERFORMANCE
Vol.1" loppusivuilta. Laskentakaavasi pitää nähdäkseni melko hyvin paikkansa.
(Virhe max. 1.0 m/s esimerkkitapauksissa. Veden jäätymispisteessä 0 C lukema MACH 1 on
taulukossa 331 m/s. Ilman paineen ja sen kosteuden vaihtelut voivat aiheuttaa hieman
suurempiakin, mutta eivät mitenkään järkyttäviä poikkeamia). Itse lisään
taulukkotietoihin kertoimen 0.95, huomioiden täten myös ns. transsoonisen
luotinopeusalueen, vaikka tosi-ilkeä lentorääkäisy alkaa kuulua, kun nopeus MACH 1.0
on tavoitettu ja ylitetty. Sen jälkeen ei luodin meluisuus enää lisäänny nopeuden
funktiona. Tutkittu 1200 m/s lähtönopeuteen saakka vuoden 1992 keväällä/kesällä.
PT kuvassa ennen 1200 m/s ennätyssuoritusta .308:lla (vuonna
1992, vielä ilman "taistelupartaa"). Wanhalla
"Rotanhäntä-vintovkalla" ja ALS-luodeilla voitaisiin ainakin laskelmien mukaan
yltää lähtönopeuteen 1350 m/s, mutta havainnot tuskin muunlaisiksi muuttuisivat:
Luodin lentomelun desibelimäärä pysyy jokseenkin samana, alkaen nopeuden MACH 1.0
ylityksestä. Enempään ei .308 Winchesterillä ylletty edes alumiinikeernaisella
luodilla LAPUA L403. Aseen lukko piti takoa auki kalikalla, ja työntää hylsy ulos
rassilla. Hylsyt olivat venyneet 1.5 mm:n verran trimmipituudestaan! Kevyemmällä mutta
ylipaksulla rynkyn ALS-luodilla ei tohdittu aloittaa kokeiluita: Olisi voinut mennä
"n..malla saatu henki" kesken tutkimusprojektin. Hengelläni ei tosin ole
paljonkaan arvoa, mutta projektilla oli, ja
"Titarin" hieno kasa-ammuntakiväärikin olisi
romuttunut.
Sinäpä sen sanoit: Kiirettä pitää ja työt ruuhkautuvat! Viive on pian useampien
kuukausien mittainen, mutta ei vielä vuosien, kuten se oli lehdentoimittajana ollessani.
En ole ehtinyt saalistamaan tutkittavakseni kirjaa "GUNSHOT INJURIES" by
THOMPSON & LaGARDE, painovuosi muistaakseni 1904, josta löytyisi raportti mainituista
testiammunnoista käsiaseilla. Haku kirjastosysteemin kautta pitäisi ulottaa
Pohjoismaiden ulkopuolelle! Teoksen kieliasukin on hitaasti käännettävää
kapula-/kapitulanttikieltä, lukemistani näytteistä päätellen. Uusintapainoksia
teoksesta ei ole tiettävästi otettu, ilmeisesti tietoisina siitä, että
ampumakokeilujen analyysit olivat alusta alkaenkin eräiltä osin virheellisiä.
Epäillään jopa tietoista ja tarkoitushakuista "ukotusta"! Havainnot sinänsä
olivat oikeellisia, mutta mielipiteet johtopäätöksistä jakautuivat, eikä esimerkiksi
7.63 mm Ukko-Mauseria ollut vertailtavien aseiden joukossa, kun taas vanhentuneita
aseita/patruunoita oli moniakin.
Samanlaisesta markkinaohjailusta epäillään myös "pyssykirjoittajia" MARSHALL
& SANOW, kun taas esimerkiksi IPSC-ammunnan säännöt on laadittu Thompsonin ja
LaGarden "pysäytysteho-teoreeman" mukaisiksi. Kumpikaan kirjoittajapari ei ole
lähestynyt aihetta ottaen huomioon anatoomiset tekijät, ja he ovat tuijottaneet kuin
lepakko auringonnousua pelkästään YHDEN täysin sattumanvaraiseen kohtaan osuneen
luodin vaikutusta, ikäänkuin tositoimissa käytettäisiin yhä vieläkin yksipiippuista
suulataus-pistoolia, jossa ei ole lainkaan tähtäimiä! (Ohje: "Ammu AINA päähän,
jos mahdollista!" on sentään luettavissa Thompsonin & LaGarden teoksen
rivinväleistä, mutta ei riveiltä. Muutoinhan USA:n sotilaspistooli-kaliberi voisi olla
7.65 mm Parabellum, ehkäpä vuodesta 1910 alkaen - tuntemattomaan tulevaisuuteen saakka).
Käsiaseen keskiverto-käyttäjä ei toki tietysti ole mikään mestariampuja ainakaan
sota-aikoina, jolloin pistooleja ja revolvereja jaellaan sotilasarvon, eikä niinkään
ampumataidon perusteella.
Lyhyen katkelman Thompsonin & LaGarden teoksesta olen sentään onnistunut
löytämään uudemmasta kirjallisuudesta, teoksesta "HANDGUNS OF THE WORLD" by
EDWARD C. EZELL, ISBN 0-85368-504-5. (C) 1981 by Edward C. Ezell, published by ARMS AND
ARMOUR PRESS Lionel Leventhal Ltd. 2 - 6 Hampstead High Street LONDON NW 100, GREAT
BRITAIN. (Ylläolevasta riti-rimpsusta voi päätellä, että lupa tekstin ja kuvien
käyttöön on pyydetty ja saatu tekijänoikeuden omistajilta jo ammoin, kunhan
tietolähde vain tulee mainituksi. Ehto tuli nyt täytetyksi).
Everstit Thompson (JOHN TALIAFERRO T., joka osallistui eläköityneena prikaatinkenraalina
sittemmin "Juoksuhauta-luudan/ Vähä-konekiväärin" eli konepistoolin
tuotekehittelyyn) ja lääkintäupseeri LaGarde kokeilivat kymmentä erilaista ammusta,
vaihdellen painoltaan 6 grammasta 18.7 grammaan, läpimitaltaan 7,65 (tosiasiassa 7.85)
mm:stä 12 mm:iin (12.1 mm) ja energialtaan 259 Joulesta 563 Jouleen. Ampumatestien
kohteina oli 10 ihmis-raatoa (*), 16 elävää härkää tai lehmää ja kaksi elävää
hevosta. Eversti Thompson suoritti ammunnat vainajiin, jotka oli ripustettu roikkumaan
kauloistaan. Luotien iskuvoima arvioitiin vapaasti keinuvien ruumiiden heilahduskorkeuden
perusteella. Ammuntojen jälkeen teki eversti LaGarde haavojen tutkimisen vaatimat
leikkaukset. Filadelfialaiset tohtorit A. HEWSON ja W.M. SWEET suorittivat
röntgenkuvaukset, auttaen tällä uudella teknologialla LaGardea analyysien
suorittamisessa. Ampumaetäisyydet olivat: Kosketuslaukaus, 35 metriä ja 68.5 m.
Filadelfian Poliklinikalla suorittamiensa vainaja-kokeiluiden perusteella vetivät
tutkijat seuraavanlaiset johtopäätökset: Ensiksikin, osumista päähän, pienikokoiset,
suurella nopeudella iskeneet kokovaippaluodit tuottivat tehokkaamman räjähdysmäisen
vaikutuksen kuin kookkaammat ja hitaammin iskevät lyijyluodit. Mutta molempien
tapauksessa olisivat haavat kuolettavia, vaikka lyijyluoti pysähtyikin aivoihin, kun taas
Parabellumin luoti työntyi pään läpi, vieden puolet pääkallosta mennessään. (7.65
ja 9 mm Parabellumin luodit olivat v. 1904 vielä katkokartio-kärkisiä. Myöhemmin
omaksuttujen ogivaaliluotien osumavaikutus on vähemmän dramaattinen. Suomentajan
huomautus).
Toisekseen, kaikissa muissa luu-rakenteissa kuin päässä, tuottivat vaipattomat hitaasti
iskevät lyijyluodit vaikeampia murtumia kuin siistit läpäisyt, joita Parabellumien
luodit saivat aikaan. Kolmanneksi, perustuen ripustettuje raatojen (*) heilahduksiin,
järeäkaliberiset tylppäkärkiset lyijyluodit tuottivat osuessaan suuremman iskuvoiman.
Nämä ammukset pysähtyivät ruumiisiin, kun taas vaipalliset luodit kahlasivat
useimmiten läpi. Eri luotityypit, lyijyiset tai vaipoitetut, muuttivat erittäin vähän
muotoaan ihmisruumiiseen tunkeutuessaan. (Poislukien "Man Stopper" ja
todennäköisesti myös räjähdeluoti n:o 10, jota käytettiin tosin vain verrokkina,
koska sen käyttö sotatoimiin oli kielletty - tietyin reunaehdoin).
(*) Tutkijat käyttivät todellakin nimitystä "raato" (engl. "cadaver")
koeammuntojen kohteina käyttämistään vainajista, jotka olivat ruumishuoneeseen
kertyneitä tunnistamattomia kulkureita tai rappio-alkoholisteja, joiden omaisiin ei oltu
saatu yhteyttä. Suomentajan huomautus).
Vaikka tämä kertynyt tietous riitti jo osoittamaan järeiden vaipattomien ammusten
pysäytystehon, halusivat Thompson ja LaGarde ampua myös elolliseen kudokseen näiden
kymmenen eri luotityypin vaikutusten toteamiseksi. Tätä tutkimusvaihetta varten he
menivät NELSON MORRISin teurastamoon Chicagon karjapihalle. Taitavana pistooliampujana
tunnettu armeijan kersantti oli määrätty suorittamaan ammunnat teurasnautojen
keuhkoihin ja vatsaonteloihin. 7.65 mm ja 9 mm Parabellumin luodeilla ei näyttänyt
olevan minkäänlaista vakavaa vaikutusta nautoihin. Kymmenen laukauksenkin jälkeen
kuhunkin nautaan ne seisoivat jaloillaan, olematta nähtävästi millänsäkään. .38
kaliberin COLT- patruunat (vaippa- ja lyijyluodeilla) olivat jo vaikuttavampia. Neljä tai
viisi laukausta .45-kaliberisesta Colt-revolverista kaatoi eläimen, kun taas .455 ja .476
kaliberin ammuksilla tarvittiin kaatoon vain vain kolme tai neljä laukausta. Nämä
kookkaimmat luodit aiheuttivat eläimille myös verenvuotoa suusta ja sieraimista.
Koe-eläimet jouduttiin kuitenkin usein lopettamaan "nuijanukutuksella", ja
lahtarinpuukon pistolla, testiryhmään kuuluneen ammattiteurastajan toimesta. Luodit
tappoivat koe-eläimet heti vain aivoihin osuttuaan. 7.65 mm Parabellum-luotikin oli
tällöin välittömästi kuolettava.
LaGarde kommentoi näitä kokeiluja seuraavasti: "Tämän koetuksen waikeudet
hieno-reikäisten automatillisten pistoleitten osalta saattoiwat taas yhden kerran
kysymys-merkillisiksi niitten walmistajain kerskan, että heidän pistoliensa
yli-wertainen energiia ja luodin nopeus olisi pysäytys-woimuuden määrääwä tekijä.
Lautakunnassamme on wallalla käsitys, että pistolin tahi rewolweerin luodilla, jolla on
oltawa lyhykäisille ampuma-etäisyyksille sodankäyntiin riittäwä isku-waikutus ja
pysähdytys-woimuus, tulee olla kaliberi wähintäin 0.45 tuumaa. Koetukset toiwat ilmi,
että 0.475 tuuman kaliberinen rewolweerin lyijyluoti tarjoo suurimman
pysähdytys-woimuuden. Se painaa 288.1 grainia, suu-nopeus on 729 jalkaa sekundissa ja
suu-energiia 430 jalka-naulaa.
(Englantilainen .475 Eley- patruuna oli jo "vanhentuneena hylätty"
kotimaassaankin vuonna 1904. Testiverrokkina käytetyn räjähtävän .475 kaliberin
luodin n:o 10 suorituskyvystä ei löydy valitettavasti tietoja tästä tekstikatkelmasta.
Suomentajan huomautus).
Tylppä kärki tarjoo etuisuuksia, saattain luodin pureutumaan paremmin, osuessansa kowiin
luihin wiistosti, taikka nirhiessänsä weri-suonen seinämää. Ottain huomioon kaikki
asianhaarat, tämmöinen luoti on parhaiten sowelias sotilaalliseen käytäntöön
lähitappeluissa. Lautakunta on myöski käsityksessä, että kuppi-kärkinen luoti, kuten
'Man-Stopper' (luoti n:o 8 kuwassamme), woitaisiin jaella sota-wäelle tappeluihin
willejä alku-asukkaita tahi kiihkoilijoita wastaan pensastoissa taikka wiidakoissa.
(Taistelut ja tappiot Filippiinien Mindanaon ja Jolon saarilla 1899 - 1902 olivat vielä
tuoreessa lähimuistissa. Parhaaksi "puskasodan" yhdistelmäksi havaittiin
pumppuladattava taisteluhaulikko & hirvihaulipatruunat. Hyväksi kakkoseksi sijoittui
.45 Long Colt-kaliberinen revolveri. 6 mm Lee Navy- tai 7.62 mm
Krag-Jörgensen-kiväärien ja kuularuiskujenkin luotien pysäytysvoima havaittiin perin
vajavaiseksi. Suomentajan huomautus).
Tämä luoti tuotti yli-wertaisen suorituksen eläwiin eläimiin. Se painaa 218.5 grainia,
ollen suu-nopeutensa 801 jalkaa sekundissa ja suu-energiiansa 288 jalka-naulaa.
Kärki-kupin reunamat tyssääntywät helposti, osuessaan rustoihin ja luitten
niwelen-puolisiin päihin, täten enentäin luodin poikkipinta-alaa ja
pysähdytys-woimuutta.
Mikään mantteli-luodeista... (joitten kaikkien kaliberi oli pienempi kuin 0.45 tuumaa)
ei esittänyt sotilas-aseessa tarpeellista isku-waikutusta tahi pysähdytys-woimuutta. Ne
pettiwät erityisesti luitten niwelen-puolisissa päissä, sekä epä-jaloissa
ruumiinosissa, joista koostuu suurin osa ihmis- tahi eläin-ruumiin maali-alueesta.
("Jalot ruumiinosat" ovat elimiä, joihin osuma on yleensä kuolettava tai
välittömästi lamauttava. Termi on suora käännös vanhasta
sotilas-lääketieteellisestä ruotsinkielestä. Alkukielinen termi kuului:
"Non-vital parts... of body". Suomentajan selitys).
Siinä tapauksessa, että automatikkinen pistoli tulee omaksutuksi (USA:n) waltio-wallan
toimesta, on suositeltawaa, ett'ei sen kaliberi saa olla wähemmän kuin 0.45 tuumaa, ja
että luodin kärjen manttelin täytyy olla tehty warsin ohueksi, ynnä että luodin
lyjy-täyte on pehmoisempaa lyjyä kuin missään koettamassamme luodissa. Tawoitteena
tässä olisi (luodin) tyssäytyminen. Olemme kuitenkin sywästi tietoisia siitä, että
tämä suosituksemme ei ilmeisesti tule hywäksytyksi, koska kansain-wälinen
kohteliaisuus ("comity of nations") saattaa rypistelemään otsaa kaikille
laitoksille, joiden on laskelmoitu enentäwän sota-haawojen wakawuutta".
Ezell: Kaikista kokeiluistaan vetivät Thompson ja LaGarde johtopäätökset, että
luotien shokkivaikutus on aina suoraan verrannollinen (1) ammuksen poikkipinta-alaan, (2)
kohteen iskulle tarjoamaan vastukseen ja (3) tuhoutuneen kudoksen määrään. Tutkijat
päätyivät vakaumukseen, että:
"Täysi-manttelinen luoti, joka tekee siewän murtuman luuhun, mutta läpäisee sen
jälkeen ruumiin, käyttää suurimman osan energiiastansa lentämiseensä. Milloin luu
tarjoo wahwan wastustuksen, taikka mantteli on turmeltu, saattaa luoti pirstaantua.
Tällöin sen poikkipinta-ala enentyy ja se luovuttaa energiiaansa suoraan
werrannollisessa suhteessa siihen metallin paljouteen, joka siitä tallentuu murtuman
ympäristöön. Milloin luoti jää maaliinsa kokonaisuudessansa, se luowuttaa maaliin
kaiken isku-energiiansa".
Ezellin yhteenveto: Täten, sotilaallisessa mielessä, paras ammus oli sellainen, joka
tunkeutui maaliinsa ja pysähtyi siihen. Tämän vaatimuksen täytti .45-kaliberinen
(11.43 mm) luoti, painoltaan 12.96 - 14.90 grammaa, ollen lähtönopeutensa 245 metriä
sekunnissa.
PT jatkaa tästä eteenpäin: Thompsonin ja LaGarden testiraporttia epäiltiin - kenties
aiheellisesti - COLT-tehtaan piilomainonnaksi. Pian sen julkaisemisen jälkeen
valmistuivat ensimmäiset .45-kaliberisten Colt-pistoolien prototyypit. Patruunaa
kehiteltäessä oli noudatettu liiankin orjallisesti tutkijoiden neuvoja: Luodin paino oli
15.23 grammaa, eli se oli liian pitkä, vakautuakseen aseen rihloissa ja kiihtyäkseen
tavoiteltuun 245 m/s lähtönopeuteen, vaikka .45 Long Coltin hylsyistä urakantaisiksi
sorvattujen hylsyjen pituus oli noin 30 millimetriä. Pistoolien lujuuskin havaittiin
epätyydyttäväksi: Ne oli modifioitu kiireen hopussa .38-kaliberisista Colt-Browning
Military Model 1902 -pistooleista. Konstruktööri JOHN MOSES BROWNING kehitteli
pikaisesti rakenteeltaan lujitetun mallin Colt Model 1905, mutta vasta malli 1909 alkoi
kiinnostaa USA:n "sotavaltiota". Siitä edelleenkehitelty malli 1911 on edelleen
tuotannossa, ainakin lukuisien klooniensa hahmossa - yleensä variaationa M 1911A1 -
kautta maailman, muunmuassa Kiinassa.
Patruunaa .45 Colt Auto (11.43 x 30 mm) ei koskaan valmistettu paljoudessa. Tiedossa ei
siis ole, noudatettiinko Thompsonin ja LaGarden neuvoja sen luodinkärjen vaipan
mitoituksesta mahdollisimman ohueksi ja lyijytäytteen valmistamisesta mahdollisimman
pehmeästä (= puhtaasta) lyijystä. Tutkijoiden ennakoimia kansainvälis-oikeudellisia
esteitä ei lopultakaan ilmennyt: Toinen Haagin Rauhankonferenssi
vuonna 1907 tyytyi vuoden 1899 julistuksen sanamuotoon "DumDum-luotien"
käyttökiellon osalta, joka koskikin lähinnä sotilaskiväärien luoteja.
Kärjestään ehytvaippainen luoti, jossa siis ei ole näkyvissä täytelyijyä
kärkipäässään, eikä vaippaa ole heikennetty läpi ulottuvilla pituussuuntaisilla
viilloksilla, on täysin laillinen ampumatarvike sotatoimissa. Vaipan paksuudelle ei ole
asetettu vähimmäisnormeja. Se riittää, että vaippa on ehjä luodin kärjessä.
Vaipoittamattomien lyijyseos-luotien käytölle ei ole esteitä vieläkään. Laajenevien
tai osuessaan särkyvien luotien käyttöä sotatoimiin ei siis ole kielletty, poislukien
varsinaiset räjähdetäytteiset kiväärikaliberiset ammukset, jotka kiellettiin Pietarin
Julistuksella jo 1860-luvulla, jättäen tosin julistuksen sanamuotoon moninaisia varaumia
ja porsaanreikiä. Eikähän USA:n valtuuskunta allekirjoittanut ensimmäistäkään
Haagin julistusta. (Ks. juttusarja "HAAG 1899").
Patruunaan tehtiin tarpeellisiksi havaitut parannukset vuonna 1905: Hylsyn kantaa
lujitettiin. Luodin painoa kevennettiin 12.96 grammaan, jolloin hylsykin voitiin
lyhentää 23 mm:n pituiseksi. Lyhennetyssä hylsyssä paloi ruuti intensiivisemmin,
tuottaen paremman hyötysuhteen. Aseen piippua voitiin lyhentää tuuman verran, pituuteen
127 mm (= viisi tuumaa). Mallia katsottiin ilmeisesti saksalaisesta 11.35 mm
Bergmann-patruunasta, joka jäi lyhytikäiseksi kuriositeetiksi, kun taas .45 ACP:n suosio
on pysyväistä laatua siviilikäytössä sekä poliisitoimissa. USA:n armeija tosin
siirtyi kaliberiin 9 x 19, luopuen Thompsonin & LaGarden
"pysäytysvoima-teoreemasta" lipaskapasiteettia lisätäkseen. Nykyiset 9 mm
luodit ovat myöskin kärkimuodoltaan pysäytys-voimattomampia kuin vuoden 1904 testeissä
käytetyt 9 mm Parabellum-luodit, eli ogivaalikärkisiä. USA:n laivasto sentään omaksui
aseisiinsa patruunat, joiden luodit ovat likimain alkuperäis-mallisia: Kärki on
katkaistun kartion muotoinen, kuten GEORG LUGER oli sen määrännyt muotoiltavaksi jo
sata vuotta sitten. Ympäri siis käytiin ja yhteen tultiin.
1111 MMI; PT
De LISLE- tyyppisen vaimentimen yksityiskohtia.
Vaimennintyypin ainoa(?) järkevä (hinta/paino) valmistusmateriaali lienee alumiini,
mutta onko sellaisia alumiinityyppejä jotka kestävät myös aliäänilataus-ruuteja tai
onko sellaisia aliäänilataus-ruuteja joilla ei syöpymisongelmia olisi? Työstökin
aiheuttaa tietysti omia vaatimuksiaan.
Jos ajattelee pitkällä tähtäimellä, olisiko jokin eksoottisempi ja kevyempi
materiaali mahdollinen, materiaalin kulutus kun ei aivan hirveä ole. Vaatimuksina:
Syövyttäviä aineita kestävä, mekaanisesti kestävä, suht' hyvä työstää, jne.
Kiittäen, A.S. "PV"
Lähestulkoon puhdas alumiini voisi tulla kyseeseen. Myös titaani näyttää tulleen
muotiin vaimenninmateriaalina. DeLISLE- tyyppinen ase (rakenneltuna käyttäen aihiona
vaikkapa Mosin-Nagant M 1891:tä) ei tule kuitenkaan kohtuuttoman painavaksi, vaikka
vaimenninyksikkö olisi teräsrakenteinenkin. Niukkaseoksisen teräksen etuna on ainakin
helppo ja yllätyksetön hitsattavuus: Tähtäinjyvän tai optisen tähtäimen
kiinnityskiskon voi hitsata kiinni vaimenninvaipan "selkään".
Mutta rautahan RUOSTUU!
Toki niin voi tapahtua, jos vaimenninaseen käyttäjä on huolimaton huoltotoimien
suhteen, mutta meltoteräksisiä vaimentimia on käytetty jo yli 90 vuoden ajan,
kohtaamatta mainittavampia korroosio-ongelmia. Esimerkiksi teräsrakenteisia
MAXIM-vaimentimia ei voi purkaa kuin rautasahalla halkaisten, mutta monet niistä ovat
olleet aktiivikäytössä 1920-luvulta nykypäiviin asti, vaikka niiden luvaton
hallussapito ja käyttö kiellettiin Jenkeissä jo vuonna 1934: "Pumagi pumaga, a
praktika jest praktika" korpiseuduilla, sielläkin...
DeLISLE- vaimenninkarabiinin patenttipiirros. Vaimenninyksikkö
oli hieman ylimitoitettu ja turhan monimutkainen, koska ase ampui
"synnynnäisesti" aliäänisiä .45 ACP-patruunoita (luodin VO 290 metriä
sekunnissa; kaasunvuotoreijillä varustetusta erikoispiipusta ehkä 250 - 270 m/s). Huomaa
erityisesti tähtäimien ja kantohihnan lenkin kiinnitys hitsaamalla meltoteräksisen
vaimenninvaipan pintaan. Kolmestatoista väliseinämästä koostuva
"spiraali-diffuusori" eli ruutikaasun "pyörresekoitin" oli koottu
jonoksi kahdella pituussuuntaisella terästangolla ja putkenpätkillä, jotka pitivät
väliseinämät (osat 50) loitolla toisistaan.
Vaimenninyksikön epäkeskeinen kiinnitys hankaloitti aseen valmistusta, mutta
vaimennusteho oli mitä parhain: Kuuluvin "ampuma-signatuuri" oli LEE-ENFIELD
-tyyppisen lukkomekanismin iskurin lyönti, ja luodin lätkähdys kulloiseenkin
kohteeseensa. Aseen suunnittelija demonstroi usein karabiininsa vaimennustehoa ja
tarkkuutta ampumalla sorsia (ilmeisesti ankkoja; sana "duck" suomentuu
kummaksikin lintulajiksi) työpajansa läheiseen lampeen. Satunnaiset ohilaukaukset
tuottivat "kauhistuttavan poksahduksen" veteen osuessaan, verrattuna aseen
laukausääneen. Ampumaetäisyys uiviin ankkoihin oli parhaimmillaan yli 180 metriä,
mutta "hutilaukaukset" olivat harvinaisia (ja mahdollisesti tahallisia).
Esittelyiden silminnäkijöinä ja korvinkuulijoina olleet Britannian armeijan
kommandojoukkojen upseerit vakuuttuivat karabiinin suorituskyvystä, mutta yhtä laajaan
massatuotantoon, kuin STEN-konepistoolien vaimenninvariaatiot (kolmella erityyppisellä
vaimenninyksiköllä), ei DeLisle-karabiineja omaksuttu. Niitä riitti jakeluun vain
kommandojoukkojen valioyksilöille - vaativimpiin erikoistehtäviin.
DeLISLE-karabiinin vaimenninyksikön väliseinämä, edestä tai takaa nähtynä. Kookkain
reikä on luodin läpikulkuaukko; läpimitta puoli tuumaa (12.7 mm). Sen ylä- ja
alapuolisen halkion reunat on taivutettu eri suuntiin. (Ks. vaimentimen halkileikkaus,
osat n:o 50). Väliseinämät muodostavat spiraalin, joka ohjaa ruutikaasun
kiertoliikkeeseen vaimenninvaipan pituusakselin ympäri. Sivureikien kautta kulkevat
väliseinien kiinnitystangot vaipan päästä päähän. Vastaavanlainen
spiraalidiffuusorin rakenne omaksuttiin sittemmin myös STERLING/PATCHETT MK 5-
konepistoolin vaimenninyksikön pyörresekoittimeen, tosin luopuen epäkeskeisestä vaipan
sijoituksesta piipun keskiakseliin nähden, koska vaimennustehon vähäisen parantumisen
hintana on tuotannon vaikeutuminen. Automaattilataavan aseen vaimentimen tehon ei tarvitse
olla "absoluuttinen", koska lataussykli tuottaa väistämättömästi
kovanlaisen metalli-sointuisen helskähdyksen, ja massalukkoisen aseen piipusta karkaa
ruutikaasua useimmiten myös takakautta ns. "sprägäyksenä". Ilman tätä
jäännöspainetta ei automaattilataus toimisi; ei ainakaan kovin luotettavasti.
Aliääni-patruunoihin soveliaita ruuteja, joista ei erkane alumiiniseoksia
syövyttävää potaskaa, tuotetaan monin paikoin maailmassa. Tällä hetkellä
kiinnostavin on australialainen ADI AP-30N. Analyysitietoja siitä lienee kuitenkin turha
kysyä valmistajalta, ja jos sitä Suomeen alettaisiinkin tuoda, se ilmeisesti
kierrätettäisiin USA:n (HODGDON:in) kautta, jolloin kilohinta nousisi hirmuiseksi. (En
käsitä sitä, miksikä ruutia ei voida ostaa suoraan Australiasta, tai kivääriruuteja
Skotlannista: Kaupan kuviot käyvät ylimalkaan "yli hilseeni", kuten
pää-täit). "Suolaamattomien" ruutien tehostusaineena käytetään
nitroglyseroolia, joka aiheuttaa ruudin tehon ja syttymisherkkyyden heikkenemisen
kylmissä sää-olosuhteissa. Niillä ladatut patruunat pitäisi säilyttää
talvi-olosuhteissa lämpiminä, vaikkapa aluspaidan povitaskussa, käyttöhetkeen saakka.
Niin kauan kuin kotimaista suosikkiruutia VV N310 valmistetaan, se on suositeltavinta
aliäänisten patruunoiden lataamiseen ja suositeltavia ovat myöskin asevaimentimet,
joiden materiaali (teräs) on taatusti immuunia ruudin palojäännösten vaikutuksille.
Salpietarilla suolattuja ja potaskaa tuottavia ovat vaihtoehtoisista ruudeista myöskin
NORMA R-1 (kirouksenaan kaksinkertainen kilohinta N310:een verrattuna) ja venäläinen
SOKOL POROHA, joka olisi huokeaa, ja siksi epäsaatavaa länsimaissa. Ruutikartelli ei
salli "markkinahäiriöitä", joita myöskin "polkumyynniksi" eli
"dumppaukseksi" kutsutaan.
Niiden torjuntaan luotiin jo vuonna 1914 MAFIA:an rinnastettava järjestö nimeltään
C.I.P., jonka valtapiiriin Suomikin liitettiin pakkokeinoin, eli vaientaen
liittymishankkeen vastustajat lehdistösensuurin uudentyyppisillä keinoilla
liitännäisyyden läpijunttaamisen ajaksi: "Sisällöltään epäilyttävien"
kannanottojen julkaisemista ei tyydytty estämään, vaan estettiin niiden kirjoittajan
kaikensisältöisten artikkelien julkaiseminen siiheksi, kunnes C.I.P.-liitännäisyys oli
tullut lainvoimaiseksi.
1711 MMI; PT
POHOJALAASEN VAPAUSTAISTELIJAN UTELUITA
1. Meneekö dynamiitin nallit vanhaksi, minulla olisi vajaa laatikko tulilanka-nalleja,
iästä en tiedä, olisko jotain 20 - 30 vuotta vanhoja. Ei mielellään viitsisi
hävittää, koska saanti on kiven alla, mutta ajattelen myös terveyttäni.
Tömäytänkö, vai säästänkö?
2. Kiinnostusta olisi aseitten pintakäsittelyihin, joskus kauan sitten kirjoittelit
"EVÄ"-lehdessä näistä, olisko mahdollista saada uusinta painosta tänne
nettiin näistä, tietenkin päivitettynä nykyiselle tiedolle.
3.Tietoa tarvittaisiin myös American 180 piekkarista, josko alettaisiin
tekemään vaikka Finnish 180...
4. Sariinin valmistus kiinnostaa, mitäs ainesosia tähän tarvitaan, siis ei mitään
kemiallisia nimikkeitä, vaan rautakauppatavaraa. Samoin muut taistelukaasut, miten
tehdään??
t. S. Hussein (ibn Saddam).
: Jos
nallien (alumiiniset?) kuoret ovat vain lievästi hapettuneet, mutta eivät aivan
puhki-syöpyneet, ne ovat vielä käyttöturvallisia. Alumiinikuori on nalleissa, joiden
räjähteenä on jokin lyijy-yhdiste (styfnaatti tai atsiidi). Aiemmin käytetyissä
elohopeafulminaatti-nalleissa oli kuorimateriaalina kupari. Asianmukaisesti
säilytettyinä ovat nallimassat periaatteessa ikuisia: 20 - 30 vuotta ei ole ikä eikä
mikään! Sytytysmassa voi hieman epäherkistyä, tuottaen kenties laukeamattomia
pelkällä tulilangan pistoliekillä sytytettynä, mutta kun nalliin laittaa
virikepanokseksi pikku ripauksen jyvitettyä mustaaruutia (2 - 3 mm:n kerros riittää),
tuottavat pinnaltaan jo harmaiksi ja täplikkäiksi hapettuneetkin alumiininallit varman
"kukunnan", kokemuksieni mukaan. Tulilangan nallinpuoleista päätä ei tarvitse
tunkea aivan virikeruutiin asti. Langanpäätä ei siksi häädytä katkaisemaan tarkoin
kohtisuoraan, kuten se pitäisi leikata ennen työntämistä nallin sytytysmassaan saakka.
Nallit kannattaa siis säilyttää: Ellei omaa käyttöä ole, niin ostajia
todennäköisesti riittää. Sotahan on tulossa.
2. Menetelmät eivät ole juurikaan kehittyneet viime vuosikymmeninä. Uutta on mustaus-
ja fosfatointikemikaalien saatavuus valmiiksi sekoitettuina Suomessakin. Myytävät
määrät ovat kuitenkin suurehkoja, tarkoitettuja ammattikäyttöön.
3. Kone-pienoiskiväärin rakentamisen hankaluutena on syöttövarman lippaan kehittely ja
valmistus. VOERE AMERICAN 180:stä minulla on vain harsuuntuneita muistikuvia lähes 20
vuoden takaa. Asetta ja sen lipasta en päässyt milloinkaan purkamaan, eikä
rakenneratkaisuista ole käytettävissäni kirjallista (= KUVALLISTA) tietouttakaan.
Ampumakokemusta kertyi sentään muutamia pannullisia. "Varsinaisen
pienois-kk:n" pystyisin toki suunnittelemaan, mutta syöttösysteeni on iankaikkinen
tenkkapoo. Joskus neljännesvuosisata sitten haaveilin vyösyöttöisen kuularuiskun
rakentamisesta, mutta projekti jäi laskelmien ja piirustusten asteelle. Laskelmieni
mukaan ase olisi niellyt sadan patruunan vyöllisen kerrallaan.
Nylon-kangasvyötä (pestyä kirjoituskoneen nauhaa) ei olisi kuljetettu patruunan
niukalla energialla, vaan jousivoimalla, joka vetää vyön tyhjää päätä kelalle
(samalla mekanismilla kuin rullamitta nielee mittanauhan sisäänsä). Latausluistin eli
"patruunankannattajan" rakenteen olisin kai kopioinut MAXIM-kk:sta, mutta
ehdolla oli myös BROWNING Model 1917:n mekanismi. Laippahylsyinen patruunahan on
vedettävä taaksepäin irti vyöstä (mieluusti ei liian rajusti riuhtaisten, ett'ei
luoti irtoa), ja siirrettävä T-uraa pitkin patruunapesän tasalle. Pesästä poistunut
hylsy putoaa, tai mieluummin lentää, tässä vaiheessa pois aseesta. Massasulkuisen .22
LR-kaliberisen aseen (pakostakin suuri) tulinopeus olisi tuottanut - näin jälkikäteen
ajatellen - mieliharmia ja päänvaivaa, joten taitanee olla viisainta tyytyä
lipassyöttöön ja pienempään patruunakapasiteettiin kuin se oli American 180:ssä (=
177 patruunaa).
Tällöin voi aseen konstruktio olla yksinkertaisempi kuin yhdessäkään itselataavassa
pienoiskiväärissä! Mallia voi katsoa vaikkapa SUOMI-konepistoolista, mutta
liipaisinmekanismin voi yksinkertaistaa pelkkää sarjatulta ampuvaksi. Valmiita
rumpulippaita tuotettiin ainakin aikoinaan Italiassa (FRATELLI PIETTA), ja tietenkin
Jenkeissä ennen "CLINTONin Lakia". (Mm. SANFORD-lippaita, joiden toimivuudesta
oli tosin vähintään kahdenlaisia näkemyksiä ja kokemuksia; sekä RAM-LINE:n
"pisaralippaita").
3. SARIN-kaasun aineksia ei valitettavasti saa rautakaupoista, eikä kaikkia edes
apteekista - ilmeisesti edes ns. toimitusmyyntinä. Kemiallisilta nimikkeiltä ei voida
välttyä! Isopropanoolia voisi tislata pontikkaa keitettäessä (prosessin viime
vaiheessa) syntyvästä sikunasta, "perä-löröstä" eli
"harakkavedestä". Natriumfluoriidin saatavuus on hankalampaa. Hammaskarieksen
ennaltaehkäysyyn käytettävissä pursku-tableteissa tai huuhdeliuoksissa sitä on, mutta
"surkkian vähän". Metyyli-fosfori-oksikloriidi on aineksista vaikeimmin
saatavaa. Se on Sarin-kaasun varsinaista "tehotippaa"! Tuo "kaasu"
muuten ei ole kaasumaista, vaan nestettä, kuten jo 1. maailmansodan aikainen
sinappikaasu. Näiden aineiden oikeellisempi nimitys olisikin "agenssi". Mutta
siirtykäämme nyt perinteisempiin kemiallisiin aseisiin.
SINAPPIKAASUA voidaan valmistaa suoraan lähtöaineksistaan: Niitä ovat kloorikaasu,
rikki, ja et(yl)eenikaasu, jota voidaan tuottaa "pirtusta" (ellei lähtöaine
ole hankittu Pärnusta tai Pernajasta: Sen PITÄISI olla melko puhdasta etanoolia). Ensin
valmistetaan klooririkkiä, "pulputtamalla" kloorikaasua sulatetun rikin sekaan
niin paljon kuin sitä liukenee. Syntyneen iljettävänhajuisen nesteen sekaan pulputetaan
et(yl)eeniä; taas niin paljon kuin liukenee. Lopputuotteen tieteellinen nimi on
DIKLOORI-DIETYYLISULFIIDI, eli "teknisesti puhdas sinappikaasu"; keltaiseen
vivahtava neste, joka tuoksuu murskatuilta valkosipulin kynsiltä (eikä siis
sinapinsiemeniltä). Tuoksu on mieto verrattuna klooririkin löyhkään. Sinappikaasun
tuotantoon tunnetaan pari muutakin menetelmää, joilla saadaan jopa täysin puhdasta,
vedenkirkasta, väritöntä ja hajutonta agenssia.
Sotatoimiin käytettiin kuitenkin huokeaa teknistä valmistetta 1. maailmansodassa, ja
vielä SADDAM HUSSEIN Seniorin "poliisitoimissa" kapinoitsevia kurdeja vastaan.
Tekninen agenssi tekee samat tehtävät kuin raffinoitu tuotekin, jonka hinta olisi
monikymmen-kertainen. Ensimmäisen maailmansodan aikaan, kun sinappikaasua tuotettiin
suuressa kiireessä kymmenien tonnien satseja, löytyi kaasuammusten putoamispaikoilta
keltaista rikkijauhettakin - osoitukseksi siitä, että klooririkin tuotantoprosessissa
oli hieman hosuttu ja hutiloitu. Lopullinen agenssi oli kuitenkin täysitehoista.
FOSGEENI-kaasu on kaasumaista, paitsi hyytävissä olosuhteissa. (Voidaan säilyttää
pakastimessa tavallisissa kossupulloissa ja kuljettaa "toimintakohteeseen"
termospullossa). Agenssin nimi "phos" + "genos" tarkoittaa
"valossa syntynyt". Fosgeenia voidaan valmistaa sekoittamalla kloori- ja
häkäkaasua (hiilimonoksiidia) keskenään. Niiden yhdynnän KARBONYYLI-KLORIIDIksi eli
HIILI-(MON)OKSIKLORIIDIksi katalysoi kirkas valo (esim. suoranainen auringonvalo), mutta
kemianteollisuudessa ei voida luottaa siihen, että aurinko paistaa aina. (Jos se menee
pilveen, voi "pannu" räjähtää - kuten TIPPAWAARAn wanhalle isännälle
kävi). Katalyyttina toimii luotettavammin aktiivihiili, jos fosgeenia nyt enää
ylimalkaan valmistetaan lähtöaineistaan, häkä- ja kloorikaasuista. Paineistettujen
kaasujen kanssa puuhasteluhan on hankalaa, eritoten kotikemisteille. Pullotettua häkää
ei liene edes myytävänä. Klooria löytyisi, joskaan ei rautakaupoista. Voidaan
kuitenkin hankkia tai valmistaa välituotetta: HIILI-TETRAKLORIIDIA.
Kun siihen sekoitetaan väkevöityä RIKKIHAPPOA pontikkatehtaan tapaisessa
kaasutiiviissä ja haponkestävässä laitoksessa (kuva),
tapahtuu reaktio, joka tuottaa kaasumaista fosgeenia, ja nestemäistä
"tököttiä", jonka nimeä en muista. (Kemiallinen kaavansa on S2O5Cl2. Ei
kiinnostane ketään, koska on vain jotakin ongelmajäte-kemikaalia). Rikkihappo
lirutetaan verkalleen +40 C:n lämpöisen tetrakloriidin sekaan pystykolonnin ja
välijäähdyttimen kautta. Muodostuva fosgeeni jäähdytetään +30 C:n lämpötilaan
välijäähdyttimessä ja kolonnissa, josta jäännösliemi tippuu alimmaisena
laitteistossa olevaan keräilyastiaan. Fosgeeni otetaan talteen kolonnin yläpäästä
putkea pitkin kompressoriin, jolla paineistaen se kerätään nestemäisenä kaasupulloon.
Kaasu nesteytyy lämpimänäkin melko matalassa paineessa. Kiehumispiste on +8 Celsiusta,
eli jääkaapin tai hillokellarin lämpötilassa fosgeeni on nestemäistä jo
"ambientissa" paineessa.
Edelläkuvattu tuotantomenetelmä lienee ollut käytössä jo ensimmäisen maailmansodan
aikaan, koska jotkut kaasua HIEMAN haistaneet maailmansodan veteraanit olivat aistineet
"äsken niitetyn ruohon hajun" seasta "eetteriin tai kloroformiin
viittaavan tuoksuvivahteen", joka oli peräisin hiili-tetrakloriidin jäänteistä
varsinaisessa (ruohon tuoksuisessa) taistelukaasussa. ENEMMÄLTI fosgeenia nuuhkineet,
kaasunaamariin sonnustautumisessa vitkastelleet soturit eivät yleensä jääneet
muistelemaan fosgeenin tuoksuvivahteita: Heidän vitkaisa kuolinprosessinsa alkoi muutaman
tunnin tai ehkä vuorokauden viiveen jälkeen. Onnekkaammat tukehtuivat suustaan ja
nenästään pursuvaan verensekaiseen vaahtoon. Epäonnisemmat "yskivät keuhkonsa
pellolle", kituen ja köhien viikonkin ajan, ynnä syljeskellen keuhkojensa
limakalvojen riekaleita ennen loppuaan.
Lähtöaineiden seossuhteet ovat: 100 paino-osaa hiili-tetrakloriidia ja 95 p-osaa
väkevöityä rikkihappoa ("oleum"; 66%). Siis painosuhteissa noin 1 : 1. HUOM!
Olen ottanut vapauden modernisoida muutamat kemialliset nimikkeet nyky-suomenkieliseen
muotoon. Enäähän ei ammuskella "pistolilla" tai räjäytellä
"dynamitia", eikä matkusteta "Parisiin" tai "Berliniin"
kuin humoristisissa pakinoissa. Edesmenneen EMIL LUUKKOSEN kirjassa
"TAISTELUKAASUT" esiintyvä nimitys "klori" on sentään muutettu
muotoon "kloori" jo oppikirjoissakin, mutta kemiallisten nimikkeiden muuttaminen
nyky-suomalaiseen asuun keskeytyi jossakin vaiheessa jo 1930-luvulla. Funtsitaanpas,
mitenkä lausutaan esimerkiksi sanat "sulffiidi" tai "kloriidi";
kirjoitettakoon ne kuinka tahansa...
0111 MMI; PT
MIHIN UNOHTUI "TIKKANUOLI-AMMUS"?
Täyteisammuksia löytyi kiitettävästi moneen lähtöön,
todellakin odotettuja GOW:n aiheita, mutta minne unohtui "Peenemünde" alikaliiperiset haulikon ammukset. Muistan jutun ollen aiheena
Ase ja Erässä joskus 1984 - 86, mutta et huolinut sitä tähän artikkeliin mukaan.
Miksi? Juttu kiinnostaisi, koska muotit (proto) on tekeillä (tästä myöhemmin), vai
onko aihe arka, ERVA, ja käytännössä kaikki, aina ritsankivistä lähtien, riippuen
käyttäjästä.
T: Ilikka
Jutun
sisältävä lehdenvihko lienee ullakkokomerossa metrinkorkuisen rojukuorman alla ja
kuva-originaalit on jo lahjoitettu pois. Tekstiin minulla ei ole edes tekijänoikeuksia.
Se oli A & E:n silloisen Saksan kirjeenvaihtajan käsialaa. Piirros-originaalit
palautuivat toimituksesta jo toistakymmentä vuotta sitten. Lahjoittelin kuva-arkkeja mm.
pihapiirin pikkupojille ja joillekin varttuneemmille kavereille kautta Suomen, koska
tokkopa niitä olisi kukaan "huoneentauluikseen" ostanut: Käytettyä tavaraa.
"Peenemünder Pfeil-Geschossin" mallisista haulikkonuolista ei ole edes
sen koommin kuulunut mitään.
Vastaavanlainen, muistaakseni hieman järeämpi ammus omaksuttiin sittemmin ns.
"antimateriaali-kivääriin" (valmistaja taisi olla itävaltalainen
STEYR-MANNLICHER), mutta senkin tuotanto lienee jäänyt lyhytaikaiseksi pyrähdykseksi,
kun huomattavasti tarkkakäyntisemmät 12.7 x 99 mm rihla-aseet tulivat kilpailijoiksi
samoille markkinoille, eikä kauaskantoisia "nuolipyssyjä" tietenkään voitu
myydä kuin "Vain Virkakäyttöön". Haulikon nuolipatruunoiden selvä epäkohta
on soveltuvuus vain taittoladattaviin aseisiin; ei siis makasiinipyssyihin. Ensisijaisella
markkina-alueella (= Jenkkilässä) olisi kysyntä jäänyt vähäiseksi, eikähän
keksintöä tehty kunnolla tunnetuksi siellä. Keski-Euroopan vallasväestä ei olisi
kertynyt riittävän suurta ostajakuntaa nuolipatruunoiden kaltaiselle eksoottiselle
uutuudelle.
Keski-Euroopassa on metsästysoikeus tunnetusti vain syntyperäisellä ylimystöllä ja
"raha-aatelistolla". Siellä, jos missä, ovat metsästäjät
uudistus-vihamielisiä kalkkivaareja, joille pata-vanhoillinen "erällinen
korkeakulttuuri" on kuin Raamatun sanaa. USA:ssa puolestaan metsästellään
enimmäkseen makasiinihaulikoilla, ja järjettömyyden rajat jo ammoin ylittänyt
kuluttajansuoja-systeemi astuisi siellä kuvioihin heti, jos muutamallekin tumpelolle
sattuisi itse-aiheutettu tapaturma.
"Tekniikkaa ja historiaa"- jutuissani keskityin täyteisammuksiin, joita on
ainakin joskus valmistettu jonkinlaisessa paljoudessa yleiseen myyntiin, ja joista oli
tallella kuvia sekä aiemmin julkaisematonta tekstiä. "Tikkanuoli-ammuksista"
ei ollut käsillä kummankaan lajista materiaalia.
0111 MMI; PT
LYNX 94 TARGET
Suoravetolukko á la Pirkan ase, kokoon .308, onko kokemuksia toiminnasta ja
maastokelpoisuudesta esim. Sniper-kivääriin. Lynx 94 Target, .308 Win >T< piippu?
"Ase on pesitetty tiukalle .308 Win. T -kaliiperille (halkaisija 8,67 mm, normaali
halkaisija on 8,78 mm), mutta aseeseen sopivat myös useimmat tehdasladatut .308 Win.
-patruunat." Lainaus Hjorth Urheilutukun sivuilta, ja onko noissa mitoissa hiukan
bugia vai? Näihin voisi vastata joku muukin lukija, jos kokemusta ei ole toimituksen
puolesta!
Kiitokset loistavasta kys/vast- osasta. A.S. ("PV")
Aseesta ei ole kokemusta, mutta jotakin EHKÄ tietäisin piipunputkien ja patruunapesien
mitoituksesta. Keskisytytteisten aseiden mittanormi-kansiokin (SAAMI/ANSI) löytyi
kirjahyllystä. Kaliberin .308 Win. piipunreiän vähimmäismitaksi mainitaan 0.3000
tuumaa eli 7.620 mm ja isokaliberiksi 0.3080 tuumaa eli 7.8232 mm, eli jopahan ovat suuret
toleranssit "tiukoissa piipuissa"! Nooh, leikki sikseen: Mittalukema tarkoittaa
patruunapesän hylsynkaula-osuuden läpimittaa, eikä siis kumpaakaan piipunputken
kaliberimittaa. Sivun laatijan olisi ehdottomasti pitänyt selostaa, mitä nuo
mittalukemat tarkoittavat, mutta eihän häneltä voida kauhalla vaatia, kenelle on
lusikalla annettu - esimerkiksi taitoa kansantajuiseen tiedonjulkistamiseen.
Kaupallisissa tehdaslatauspatruunoissa on hylsynkaula yleensä reilusti alle
enimmäis-läpimittainen, eli patruuna mahtuu pesään voimakeinoja käyttämättä.
Ylijäämä-sotilaspatruunoissa voi hylsyn kaulaosan seinämävahvuus olla
enimmäispaksuinen ja luotikin max.-läpimittainen, jolloin yhdistelmä ei mahdu TARGET-
patruunapesään. Vähänkin epäilyttävistä patruunoista on jokaisen pesäänsopivuus
kokeiltava, ja jos vähänkin "ahistaa", ei kyseistä patruunayksilöä saa
tyrkyttää Target-pesään. (Normaalipesäisissä aseissa ne voi ampua huoletta:
Osumatarkkuus on usein parempi kuin kyseisillä patruunoilla keskimäärin).
Siitä, mitenkä Target-pesään työstetään just' eikä melkein sopivat hylsyt, voisin
kertoa pitkänkin tarinan, alkaen "NIEDNER:in periaatteesta", joka tunnettiin
Suomessakin jo 1920-luvun keskivaiheilla. Palaan asiaan joskus tuonnempana, jos
elinpäiviä ja motivaatiota riittää, lupaamatta enää kuitenkaan mitään
"sitovaa". Aihehan ei kiinnostane kovinkaan monia.
0111 MMI; PT
LISÄTIETOJA "NÄÄSVILLEN NIUHASTA"
Aseen piipussa/patruunapesässä on leima TAMPEREEN ASEPAJA vasemmalla puolella. Aseessa
on ollut 6-kulmainen piippu kal 9 mm ennen ja TAP on asentanut aseeseen uuden luotipiipun
kal 5.6 x 36 eli .22 Hornet koska kyseiselle aseelle ei aikoinaan annettu lupaa. Patruuna
on keskisytytteinen. Aseen mitattu paino on 2.9 kg
Pystykiila ja vipulukko aseessa on ja kaikki muutkin luettelemasi tiedot, mutta taitaa
olla kuitenkin niin että aseen arvo taisi mennä piipun vaihdon yhteydessä. Aseen ostin
itselleni ja siihen täytyi laittaa sarjanumerot uusiksi joten tietysti leimautin oman
syntymäajan. Aseseppä M. LÖPPÖNEN tarkisti aseen Savonlinnassa ja koeampui sen, koska
edellinen omistaja oli ampunut aseella n. 55 vuotta sitten viimeisen kerran. Myra
Löppönen sanoi tietävänsä vain yhden samantapaisen aseen. Ilmeisesti ollut joskus ns.
salonkikivääri. Epäili lukkokoneiston ynnä muun perusaseen olevan jopa mahdollisesti
1800 luvun loppupuolelta.
Olen ampunut aseella 7 laukausta ja pakko sanoa että rekyyli on pehmeä ja laukaus
herkistimen kanssa erittäin herkkä ja miellyttävä. Toivon ensi syksynä pystykorvani
(koiran siis) saavan vanhan aseen eteen hiemen nuoremman metson. Laitan monipuoliset
valokuvat aseesta sähköposti osoitteeseesi kun saan digikameran käsiini. Oletettavasti
olet kiinnostunut näkemään aseen koska olet etsinyt tietoa aseesta.
ystävällisesti Harri
Termillä "salonkikivääri" on monta merkitystä, joista yleisin on
pienoiskivääri, mutta 1800-luvulla valmistettiin myös salonkipyssyjä, joilla voitiin
ampua pelkkiä penniläispatruunoita. Palloluoti-penniläisiä ampuvissa
"salonkkareissa" ei ollut välttämättä aina edes rihloja piipunputkessa,
mutta tarkkuus oli silti täysin tyydyttävä jonnekin 10 metrin etäisyydelle. Erikoisin
variaatio oli THEODOR BERGMANN:in firman salonkipyssy, joka oli periaatteessa
ilmakivääri, mutta sylinterin ilmakanavalla varustetun etummaisen päätytulpan tilalle
voitiin asentaa iskupohja, jossa oli hylsyn reunaan lyövä nallipiikki. Aseen männän
pää iski nallipiikin peräpäähän, laukaisten piippuun asetetun penniläispatruunan.
Kaliberit tässä taittoladattavassa aseessa olivat 4.5 tai 5.6 mm. 4.5 mm
reunasytytyspatruunoita ladattiin Saksassa vielä takavuosina. Ne olivat aikoinaan
suosittuja myöskin pistoolien sisäpiippupatruunoina. Joitakin olen tussautellut 7.63 mm Ukko-Mauserin sisäpiipun kautta, havaiten ne
ladatuiksi mustalla ruudilla nallimassan lisäksi. Patruunoiden merkki oli UTENDORFF
(myöhemmin RWS). Ikä tuntematon; kenties 1910-luvun vuosikertaa.
9 mm keskisytytteisetkään salonkikiväärit eivät olleet erityisen harvinaisia
satakunta vuotta sitten Keski-Euroopassa. TAMPEREEN ASEPAJAN varhaistuotantoon kuuluvassa
aseessasi on todellakin 1800-luvulta periytyvä AYDT-kiilasulku, joka oli varsin yleinen
pienoiskivääreissä, mutta myös TAP:n valmistamissa 7.62 x 53R -kaliberisissa
"maaliinammunta-tussareissa". Valokuva aseesi lukkomekanismista olisi kovasti
tervetullut. Voisin arvioida siitä, onko ase käyttöturvallinen Hornet-patruunoilla.
Aydt-sulkuja oli nimittäin kahta lajia; toinen kehitelty pienoiskivääreihin ja
varsinainen kiilasulku korkeapainepatruunaa ampuviin aseisiin. (Kts. halkileikkauspiirros
"METSÄSTÄJÄN ASEKÄSIKIRJA:sta", toimittanut TIMO HYYTINEN; sivu 110
painoksessa vuodelta 1986. Piirros on omia "vanhoja syntejäni". Valitettavaa,
ettei sitä julkaistu värillisenä edes uudessa "METSÄSTÄJÄN ASEKIRJASSA".
Monet muutkin tekijänoikeuksieni loukkaukset ovat pian tutkimusten alaisina).
Alkuperäistä 9 mm patruunaa en valitettavasti pysty nimeämään, mutta piipunvaihdos
5.6 mm Hornet-kaliberiin ei sanottavammin alenna aseen arvoa, koska operaation on
suorittanut aseen alkuperäinen valmistaja. Luvansaannin vaikeutta todennäköisempi syy
piipunvaihtoon lienee ollut 9 mm patruunoiden loppuminen kaupoista, ja Hornet-patruunan
parempi soveltuvuus pienriistan metsästykseen. Aseesi harvinaisuusarvo on huomattava, eli
olet tehnyt onnistuneen ostoksen. Jos sulku on SHARPS-tyyppinen, eli todellakin
kiilalukko, joka liikkuu pystysuunnassa lukkokopan seinämiin höylätyissä johde-urissa
(eikä siis keiku pelkän akselitapin varassa, kuten Aydt:in piekkarilukko), on aseella
myös käyttöarvoa metsästysluodikkona. Mekanismi kestää lähestulkoon ikuisesti. (Ja
koska M. LÖPPÖNEN on todennut aseen käyttöturvalliseksi, se on taatusti
"sotatoimi-kelpoinen"). Tietämäni mukaan TAP ei ostanut Aydt-mekanismeja
Saksasta, vaan valmisti ne itse, mikä on omiaan lisäämään luodikkosi
asehistoriallista arvoa entisestäänkin. Erityisesti kiinnostaa siis se, esiintyykö
leima TAMPEREEN ASEPAJA myös aseen koneistorungossa (lukkokopassa), vaiko vain piipussa.
0811 MMI; PT
- Gunwriters - suositellaan nautittavaksi omalla järjellä
laimennettuna
Lisää >>
Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.
<< Uusimmat Osa 37 >> 36 >> 35 >> 34 >> 33 >> 32 >> 31 >> 30 >> 29 >> 28 >> 27>> 26 >> 25 >> 24 >> 23 >> 22 >> 21 >> 20 >> 19 >> 18 >> 17 >> 16 >> 5 >> 14 >> 13 >> 12 >> 11 >> 10 >> 9 >> 8 >> 7 >> 6 >> 5 >> 4 >> 3 >> 2 >> 1 >> Gunwritersin etusivu >> In English >> guns.connect.fi >> Linkit >>