Haag, osa 2/3 >>   Osa 3/3 >>     Linkkisivu      Gunwritersin etusivu

29.01.2000:

HAAG 1899 - Satavuotias kieltodirektiivi:
Haagin Sopimuksen taustat, ja kuinka se kierretään
Osa 1/3

Teksti ja piirrokset: P. T. Kekkonen

Venäjän tsaari Nikolai II kutsui vuonna 1899 kaikkien itsenäisten kansakuntien täysivaltaiset edustajat koolle Hollantiin, Haagin kaupunkiin, aiemman Pietarin Julistuksen elähdyttämänä. Jalona aikomuksena oli kaikkien sotien kieltäminen, mutta "plörinäksi meni koko vot harashoo", kuten kupletissa lauletaan. Puolisen vuosisataa kului, ja niiden aikana käytiin kaksi maailmansotaakin, ennenkuin sotimiskielto viimein julistettiin kaikelle maailmalle Tikkurilan Demokraattisten Naisten yksimielisellä päätöksellä. Kokouksen päätteeksi laulettiin tietenkin "Internaali": Olisivathan huomispäivänä kansat jo veljet keskenään, kunhan maailman valtionpäämiehille saatettaisiin viesti aseet lopullisesti vaientavan käskyn olemassaolosta. Noudatettiinko arvovaltaisen yhdistyksen ankaraa ukaasia? Vastaus voidaan katsoa TV:n / kuulla radion uutislähetyksistä vähintään tunnin välein.

Kaikenkaltaiset "kieltosopimukset" ovat olleet kuin sana "kiertosopimus" taannoin puhumaan oppineen lapsen lausumana. Lapsellisia siis... Lapsenkielisiä ja -mielisiä... Haagin julistustakaan ei noudatettu erityisen orjallisesti myöhemmissä historian vaiheissa, joista ensimmäinen laajamittaisempi alkoi 15 vuoden ja kahden vuorokauden kuluttua korkeiden sopimusosapuolten hajaantumisesta Haagin rauhanhieromosta, heinäkuun 29. päivänä 1899, aikaansaannoksiinsa tyytyväisinä.

USA:n ja Englannin valtuuskunnat olivat poistuneet jo aiemmin. Etenkin vastavirran kiiskeksi osoittautuneen amerikkalaisen kapteeni GROZIERin ulosmarssi oli ollut politikoitsijoita ja diplomaatteja, ynnä muita ylimyksiä ilahduttava välikohtaus. Karskipuheinen sotilashenkilö oli herättänyt, ellei ehkä aivan pahennusta, niin ainakin pahoinvoinnin tuntoja kukkaiskieleen ja korulauseisiin jo lapsuudestaan saakka totutetuissa jalosukuisissa valtuutetuissa. (Sata vuotta sitten ei diplomaatin uralle vielä harjoittauduttu, vaan SYNNYTTIIN !). Useimmilta oli monituntinen esitelmä mennyt enemmän tai vähemmän "yli hilseen". Aihe oli outo - ja tarkoitushan oli käsitellä myös "DumDum-luotikielto" enemmittä keskusteluitta.


Pääasia unohtui kättelyssä

Rauhankonferenssin pääasiasta, sotien kieltämisestä, ei saatu aikaan konsensusta. Saksa kieltäytyi ehdottomimasti lakkauttamasta armeijaansa, koska oli syytä olettaa Ranskan hakevan hyvitystä lähes 30 vuoden takaiseen nöyryytykseensä. Keisari NAPOLEON III oli 1870-luvun vaihteessa aloittanut hyökkäyksen hajaannustilassa vielä olleita saksalaisvaltioita vastaan, koska Ranskan sisäpolitiikka oli epämukavasti rempallaan, yhteisen kansan ja vaikutusvaltaansa paisuttaneen lehdistön haikaillessa tasavaltaisen hallitusmuodon perään. Lehdistön mielenkiinto haluttiin suunnata pois politiikasta - tietenkin voitollisen sotaretken vaiheiden uutisointiin. Sotaseikkailu päättyi rajuun selkäsaunaan Saksan yhdistyessä ja valloittaessa Ranskan. Molempien tulevien maailmansotien siemenet itivät elinvoimaisina siis jo vuodesta 1871 alkaen. Armeijoiden lakkautussuunnitelmat vaikuttivat arveluttavilta monien muidenkin konferenssin valtuutettujen, eikä pelkästään saksalaisten, mielestä.

Mitenkä ylimystö työllistäisi "ylimääräiset" poikansa, jos upseerinvakansseja ei enää olisi tarjolla ? Kuinka pidettäisiin hallussa siirtomaat ilman sotavoimien uhkaa ? Ankea Aatekin nosteli päätään yhtäällä ja anarkismi toisaalla. Millä mahdilla nuo uskontojen tasoiset hurmos-liikkeet lyötäisiin, jos ne sopisivat edes väliaikaisesti keskinäiset riitansa, ja nostaisivat yhtynein voimin kapinalipun ? Suojeluskuntien tai "järjestäytyneen militian" kaltainen järjestelmä oli käytäntönä vain Sveitsissä ja muutamissa USA:n osavaltioissa, joissa armeijana oli yhtenäinen kansa. Noissa valtioissa ei ollut etuoikeuksia sukupolvesta toiseen perivää ylimystöä, eikä "samurai-yhteiskuntaluokkaa", josta upseeristo rekrytoidaan.


Lillukanvarsia kitkemään

Konsensus saatiin pian aikaan siitä, että armeijoita tarvittiin vielä toistaiseksi, eikähän sotilaskunniaa tietenkään voida kirkastaa ilman ajoittain - mieluusti jossakin kaukomailla - käytäviä voitokkaita hyökkäyssotia. Englannilla oli sopivasti aluillaan kahinointi Etelä-Afrikan valkoihoisen uudisraivaajaväestön kanssa ja USA oli palauttamassa järjestystä Filippiineillä, saatuaan Espanjalta valloitettujen laivastotukikohtien kaupanpäällisiksi lauman huume-houreissaan raivoavia musulmaaneja: "Los Moros Juramendados". Kiinan boksarikapina kohdistui erottelemattomasti kaikkiin valkoihoisiin: "Pyöreäsilmäisiin paholaisiin" Pekingin suurlähetystö-kortteleissa. Tällainen oli viitekehys kesällä 1899.

Vielä ei siis aika ollut kypsynyt maailmanrauhaan pakottamisen keinojen pohdiskeluun, mutta joitain tekstirivejä piti saada aikaan konferenssin julkilausumaankin. Sopimus pysyväisen Kansainvälisen Tuomioistuimen taikka välimieskunnan perustamisesta Haagiin oli saatu ylös-kirjatuksi, mutta tulosten niukkuus ei ehkä olisi tyydyttänyt konventiosta kiinnostunutta julkista sanaa..?! Näin ainakin uskottiin. Tosiasiassa sai 23 valtion edustajien "tynkäparlamentti" näperrellä julkilausumiaan sopuli-lauman pahemmin häiritsemättä. Ketäpä olisi kiinnostanut jokin rauhankonferenssi ? Lehdistä ja sähkösanomista voitiin sentään lukea innoittavia ja sensaatiomaisia sota-uutisia. Jos uutisaiheista tuli pulaa, oli mahtavilla lehtikeisareilla jo valta ja voima sytyttää uusi sota. Näin oli käynyt vuotta aiemmin, USA:n ja Espanjan välisen kiistan kuumennuttua erään sotalaivan, risteilijä "MAINE:n", räjähdyksestä helmikuussa 1898.

WILLIAM RANDOLPH HEARSTin perustama "keltainen" sensaatiolehdistö kirkui kostoa "kawalan kala-torpedon" ampuneille espanjalaisille, vaikka räjähdys oli selvitysten mukaan alkanut U.S.S. "Mainen" omista ruutivarastoista: Savuttoman tykkiruudin epävakaisuus, tai "suklaaruudin" kyvyttömyys sietää kolhuja taikka hankausta, unohdettiin tarkoitushakuisesti. "Mainilan Laukaukset" eivät olleet laatuaan ensimmäinen tai ainutlaatuinen tapaus historiassa. Analogiaa voidaan havaita viime aikojenkin uutisista: "Aina susi syitä löytää, kun lammaspaistia mielii".

Ryhdyttiin vesomaan lillukanvarsia - tai siivilöimään hyttysiä, kun kameli oli saatu nielaistuksi - raamatullisemman sanonnan mukaisesti. Jotkin ampumatarvikelajit ja ennakoitavat sodankäynnin menetelmät olivat olleet, sopivasti, julkisen keskustelun kohteina bulevardien lehtipoikien kaupitsemissa sensaatiolehdissä. Niiden otsikoista oli jo poimittu konferenssin esityslistan täytteeksi joitain teemoja, jotka nostettiin aivan yllättäen keskustelun pääasioiksi, kun sukset olivat jo menneet ristiin, eikä konferenssin varsinaista tarkoitusta muistanut enää kukaan.


TULEVIEN TAISTOJEN TEHOKEINOT:

1: Taistelukaasut

Kemianteollisuus oli vuonna 1899 kehkeytymässä ennennäkemättömään kukoistukseen kuorestaan; erityisesti Saksassa. Tilanne tunnettiin hyvin Ranskassa, missä myös vaikutti joukko eteviä kemistejä; myöhempiä NOBEL-palkinnon vastaanottajiakin. Eräs heistä, HENRI MOISSAN, oli saanut kitkerät maistiaiset mahdollisesta tulevien taistojen kemiallisesta aseesta, fluorivetyhaposta, jonka huurua hän veti vahingossa keuhkoihinsa, liuottaessaan siihen suurta rautamöykkyä keinotekoisten timanttien valmistusta kokeillessaan. Moissan ei toipunut koskaan tapaturman seuraamuksista, vaikka elikin vuoteen 1907.

Muitakin tukahduttavia taistelukaasuja kyettiin valmistamaan ja nesteyttämään helposti varastoitaviksi ja rahdattaviksi, tai tuotettaviksi raaka-aineistaan sotanäyttämön läheisyydessä. Niiden käyttö kiellettiin yksimielisellä päätöksellä. Lähes kaikki läsnäolleiden Euroopan sotavaltioiden armeijat rikkoivat tätä pykälää sittemmin - I maailmansodan aikana.

Taistelukaasujen käyttöä oli ehdotettu ja kokeiltukin Amerikan sisällissodassa 1861 - 65, mutta kranaatintäytteenä käytetty kakodyylihappo oli melko tehotonta, koska "hajupommien" puiset aikasytyttimet toimivat milloin mitenkin. Liian korkealla, tai maahan jo uponneena, paukahtanut mörssärin kaasukranaatti ei saanut aikaan toivottua vaikutusta. Viholliselle tuotti sentään tappioita muutamien "nokkari-kranaattien" osuminen miehiin. ("Nokkari" = aikasytyttiminen ammus, jonka sytytin toimii viivästyneenä, ammuksen jo upottua maahan, tai maahan osuessaan). Umpirauta-kuulakin olisi tuottanut saman lopputuloksen.


2: Ilmapommitukset

Toinen yksimielisesti kielletty taistelumenetelmä oli pommien pudottelu ilmapalloista. Jo vuonna 1883 oli kokeiltu lentopommitusta "MOLOTOVin Leipäkorin" tapaisia, merimiinan tapaan muotoiltuja rypälepommisäiliöitä ilmapallokolonnasta tiputellen - tosin vain harjoituskentälle, jonne oli sijoitettu ruotuihin asetettuja puisia maalitauluja.

Pikkupommien täytteenä voitiin käyttää tehoräjähteitä, kuten dynamiittia, nitroglyserolia, puuvillaruutia ja 1890-luvun lopulla myös pikriinihappoa. Kukin säiliö levitti sata pikkupommia, joista useimmat räjähtivät lennossa kuin hyppymiinat. Rypälepommien teho suljettuun rivistöön olisi ollut ennennäkemätön. Säiliössä oli jo varmatoimiset iskusytyttimet. Säiliön muotoilu ja sytyttimien konstruktiot oli kehitelty Amerikan sisällissodan (1861 - 65) aikaan, etupäässä Konfederaatin kapteeni MacENVOY:n aivoituksina, merimiinoihin. Myöhemmän lentopommin - jopa Nagasakiin pudotetun plutonium-latingin - muotoilu tulee helposti mieleen. Pyrstöä ei ollut, mutta ei tarvittukaan: Eri suuntiin "tojivia" sytyttimiä saattoi olla toistakymmentä. Vähintään yksi osui väistämättömästi maahan, mutta pelkkä tärähdyskin laukaisi useita muita detonaattoreita.

Saksassa tiedettiin olevan valmisteilla aiempia "dirigiibeleitä" edistyneempi ohjailtava ilmalaiva, joka teki tarkkuuspommitukset mahdollisiksi oikukkaiden tuulten suunnista riippumatta.Erityisellä ankaruudella kiellettiin asutuskeskusten pommitus ilmapalloista. Suomessakin vuonna 1888 julkaistussa lehtikuvassa voitiin nähdä "RODECK-ilmatorpeedon" pudotus ilmapallosta taajaan rakennetun kaupungin yllä. Uus-aikaisen sodankäynnin menetelmät osattiin ennakoida Haagissa vuonna 1899... Kieltoa rikottiin jo I maailmansodan aikaan, kuten yleisesti tiedettäneenkin.

Kuva: Lentopommitus.

RODECK-ilmatorpeedo oli tunnettu jo 16 vuoden ajan ennen Haagin ensimmäistä rauhankonferenssia, joten kieltolistalle pääsy oli taattu "läpihuutojuttuna", ilman tarvetta keskusteluihin. Sähköisesti ilmapallokolonnasta irroitettava "torpeedo" oli oikeastaan rypälepommisäiliö; "Cluster Bomb Unit", joka sisälsi sata itsenäisesti räjähtävää taistelukärkeä. "C.B.U:n" irrotessa irtaantui myös sitä kantanut ilmapallo liekaköydestään, kohoten keventyneenä korkeuksiin, mutta alkaen samalla tyhjentyä kaasusta, pallon "pohjoisnapa-lämsän" avauduttua. Pikkupommit sisälsivät 500 - 750 grammaa oman aikansa vahvimpia räjähteitä. Teho olisi ollut parhaimmillaan avomaastossa, suljettuun muodostelmaan järjestettyä sotilasostoa pommitettaessa.

Ilmatorjunta olisi ollut hyödytöntä patruunoiden haaskausta: Pommisäiliöiden pudotuskorkeus oli 1000 metriä, joten jalkaväkiaseiden tulitus oli jokseenkin tehotonta osumatarkkuuden vajavuuden takia: Laukaukset menivät kymmeniä tai satoja metrejä pallokolonnan ohi. Vain osuma johonkin pommisäiliön sytyttimistä olisi ollut tehokas. Torjunta oli siis mahdoton tehtävä, mikä todettiin maailmansodan alkuvaiheessa. Ilmalaivapommitusten alettua v. 1915 oli tosin jo unohtunut niin sähköinen pomminirroitus, kuin myöskin rypälepommijärjestelmä.


DumDum-luotikiellon esihistoria:

"Pietarissa kerran oli kokous..."

Räjähtävien kiväärikaliberisten luotien kuin myös sytytysluotien käyttö "siwillisten waltakuntain säännöllisten sota=wäen osastoiden wälisissä tappeluissa" oli kiellettyä jo aiemmalla Pietarin Julistuksella v. 1868. Edellä siteerattu reunaehto oli jouduttu laatimaan tekstiin siirtomaavaltioiden ja toistuvista kapinoista kärsineiden maiden houkuttelemiseksi Venäjän tsaari ALEXANDER II:n aloitteesta solmittavan julistussopimuksen osapuoliksi. Huomattavin siirtomaavaltio oli Englanti, joka hallinnoi muunmuassa väkirikasta Intiaa. Sisäiset kapinat ja metelit olivat alituinen vitsaus Ranskassa. Venäjänkin rajaseudulla, Puolassa, oli kukistettu kansannousu viisi vuotta ennen Pietarin kokouksen koollekutsumista.

Mainitut maat olivat aikansa huomattavimpia sotilasmahteja. Niiden joukkoon oli liittymässä myöskin Preussi. Saksa oli vielä hajanainen rykelmä erikokoisia "saksalaisvaltioita", joista pienimmät olivat kaupunki-valtioita tai ruhtinaskuntia, mutta puhuttu kieli yhdisti, ja hankkeet yhtenäisen hallinnon alaisen liittovaltion perustamiseen olivat peittelemättä vireillä. Ajatus Suur-Saksan valtakunnasta ei ollut ehkä enää täysin vieras 1860-luvun lopullakaan.

Itävalta oli myös saksalaisvaltio, ja sekin jo jollain lailla huomioonotettava sotilasmahti, jos kohta se oli valloittanut alueita mieluummin hallitsijasukujen välisten avioliittojen kuin sotatoimien avulla. Armeijan rapa-kunto ja aseistuksen vanhentuneisuus olivat käyneet ilmi kahakoinneissa Italiaa ja Preussia vastaan. Taistelukyvyn kohennustoimet olivat kuitenkin käynnistyneet. "ANSCHLUSS", joka viimein toteutti haaveen Suur-Saksasta, toteutui vasta 60 vuotta myöhemmin v. 1938, mutta Saksan ja Itävallan sotilasliittouma jo I maailmansodan aikaan.

Alexander II todennäköisesti katui, hetken mielijohteesta ja amerikkalaisten ("jenkki"-osapuolen) viikkolehtien kauhukertomusten tutkistelusta virinnyttä päätöstään konferenssin koollekutsumisesta, päiviensä loppuun asti. Hän oli tunnetusti Preussin ystävä ja ymmärtäjä, sekä erilaisten kapina-aatteiden leppymätön vastustaja. Julistuksen reunaehtojen hyväksyminen ilman lehmänkauppoja oli osoitus alkavasta katumuksesta, kun eräiden sopimusosapuolten pyrkimys politikointiin ja propagandan lietsontaan oli käynyt ilmi jo avauspuheenvuoroista.


Preussi kohteena - USA syntipukkina

USA ei uhannut mitään Euroopan maata. Toipuminen taannoisesta sisällissodasta tulisi vaatimaan aikansa. Siksipä oli helppoa viitata "remahtawaisten luotein hillittömään käytäntöön Ameriikan Waltojen sisällisessä sodassa", vaikka kieltohankkeiden todellinen kohde oli Preussi. Täsmennettynä: 22 mm DREYSE-kranaattikivääri tai linnakepyssy, jonka teho oli osoitettu ennen aseen virallista omaksumista: Muutama kivääri oli ollut jo kokeiltavanakin sotaretkellä Tanskaa vastaan vuonna 1866.

Braunschweigilainen kapteeni EBELING oli suunnitellut räjähtävän luodin myös jalkaväen neulasytytyskivääriin, joka oli tosin mekanismiltaan vanhentunut ja joutuisi pikapuolin hylättäväksi, kunhan ajanmukaisempi asemalli löydettäisiin siitä valtavasta valikoimasta, joka oli jo vuonna 1867 tarjolla. Kranaattipyssy oli myös syntyessään vanhentunut, ainakin patruunansa osalta. Paperihylsy kuului auttamattomasti menneisyyteen. Messingin aikakausi oli jo alkanut.


KAIKKI kiellot perustellaan AINA valheilla!

Yksikään aseisiin tai ampumatarvikkeisiin kohdistuva kielto tai rajoitus ei ole syntynyt tunnetun historian aikana niistä syistä, jotka on kieltojen syiksi ilmoitettu.! Tässä tapauksessa olivat kieltomotiivit suurvaltapoliittisia, jollaisia ne usein ovat, elleivät sitten kaupallisia, eli korruptio-syntyisiä. Ainahan pyritään tekemään edes pientä kiusaa jollekin asianosaiselle, tai tuottamaan rahallista hyötyä jollekin edunsaajalle, tai pelkästään keräämään lisää verotuloja, tulleja, tuulaakeja taikka sakkotuloja. Väkisinkin herää kielto-julistuksia kuultaessa aina sama kysymys: "KUKA NYT RAHASTAA ?!" Kiellot tai rajoitukset saavat kohdistua mihin tahansa elämän alaan; kysymys on aina sama, ja vastauskin löytyy aina.

Pietarin Julistus oli siis saksalaisvaltioihin kohdistettu "näpäytys"; kohteena ensisijaisesti Preussi, mutta myös Itävalta, ja Baijeri, missä rä/sy-tyyppisiä kiväärinluoteja oli valmistettu suulatauskivääreihin jo 1850-luvulta alkaen. Von PODEWILS-tyyppisin räjähdeluodein varustetuista 13.9 mm patruunoista lienee useimmat myyty Amerikkaan, suhteellisen tasapuolisesti sisällissodan kummallekin osapuolelle, 13.9 mm ylijäämäkiväärien myötä. Amerikkalaisten omissa räjähdeluodeissa oli 1.25 sekunnin läpipalava aikasytytin ja kaliberi .58. Itävaltalaisissa ja baijerilaisissa rä/sy-luodeissa oli herkkä kärki-iskusytytin ja kaliberi .54 tuumamitoituksen mukaan. Muutamat Amerikan sisällissodan dokumentit tai puolidokumentit tuntevat ".54 caliber Bavarian Bullets" ja ".58 caliber Musket Shells", sekä niiden toimintojen yksilölliset mekanismit.


Etelän sissit patruunavarkaissa

Todistusaineistona Pietarin kokouksessa usein siteeratuissa kenraali ULYSSES S. GRANTin sotamuistelmissa mainitaan kumpaakin luotien perustyyppiä käytetyn "mieltä=kääntäwällä tawalla" muunmuassa Vicksburgin kaupungin piirittäjiä vastaan. Tuon "Mississippin Veräjän" urhoolliset puolustajat olivat hankkineet .58 kaliberin GARDINER-luodein varustetut patruunansa "RYHMYn & ROMPPAISEN menetelmällä". Paperipatruunat ladanneella varikolla vakoili joku Konfederaatin (= etelävaltioiden liittouman) agentti tai "COPPERHEAD" (= sotaa vastustava pohjoisvaltiolainen), ilmoittaen Konfederaatin tiedustelupalvelulle patruunoilla lastatun junan kulkureitin ja aikataulun.

Jopa se vaunu, jossa oli kuormana erikoispatruunoita, oli merkitty helposti tunnistettavaksi samaisen vakoojan toimesta. Agentit olivat todellakin asialla. Pelkällä "lennätinkuuntelulla" ei olisi saatu riittäviä tietoja, ja joku oli käynyt korvamerkitsemässä patruunavaunun. (Lennätinsanomien vakoilua harrastettiin "maakuuntelulla": Varusteina oli kuparilanka-kela ja pieni kompassi, joista koostui herkkä galvanometri, sekä muutamia kymmeniä metrejä eristettyä kuparipiuhaa, ja kaksi maakiilaa; useinkin BOWIE-puukko ja kenttälapio).

Rintamalle matkalla olleen junan pysäyttäneet Konfederaatin sissit tyhjensivät vain merkityn vaunun lastin. Juna sytytettiin palamaan, kun patruunat oli kuormattu vankkurikolonnaan, joka kuljetti ne Mississippi-joen rantaan jossakin Memphisin (TENN.) korkeudella. Lauttamatka myötävirtaa Vicksburgiin oli helpoin - joskaan ei vaarattomin - sissiretken vaihe. Siitä, kuinka patruunalasti muilutettiin piiritettyyn kaupunkiin, ei ole sattunut silmiin kertomuksia. Lieneekö koskaan kirjoitettukaan ?!

Gardiner-luodit oli valmistettu kaukana New Yorkin valtiossa, Unionin armeijan tilauksesta, mutta räjähdeluoti-patruunoilla oli merkillinen taipumus päätyä Etelän sissien operaatioiden kautta Konfederaatin asevoimien haltuun. Luotitehtaallakin lienee toiminut joku "copperhead" etelävaltiolaisten laskuun... (Kuuluisin näistä rauhanopposition kannattajista Pohjoisessa oli Tri RICHARD JORDAN GATLING; kuularuiskun keksijä. Copperheadit eivät salanneet mielipiteitään. Nimitys johtui heidän kauluksen upslaakissa kantamastaan pronssisesta vapaudenjumalattaren päätä esittävästä pinssistä, eikä siis eräästä käärmelajista, vaikka nimen lienee keksinyt joku sotakiihkoilija).

Kenraali - sittemmin USA:n presidentti - U.S. GRANT kauhisteli nimenomaan aikasytyttimellisten räjähdeluotien vaikutuksia, vaikka von Podewils-luodinkaan osuma ei mikään kirpunpurema ollut. 13.9 mm luodin messinkisen räjähdekapselin täyteaineen määrä oli kuitenkin vähäinen ja sen koostumus pikemminkin sytyttävä kuin kiukkuisesti "remahtava". Palamaan syttynyt univormu oli merkkinä iskusytyttimisen luodin osumasta. Aikasytyttiminen luoti räjähti yleensä syvemmälle kahlattuaan, mutta liian kaukaa tai ohi ammuttuna lennossa 200 - 250 metrin etäisyydellä ampumapaikasta. Sirpaleiksi ei pehmolyijyluoti "remahtanut", mutta se laajeni epäystävällisen näköiseksi rosoreunaiseksi laataksi.

.58-kaliberinen räjähtävä GARDINER-luoti läpipalavalla aikasytyttimellä. Valmistettiin Amerikan Unionin armeijalle sisällissodan aikaan, mutta luodeilla ladatut patruunat päätyivät melkein aina vastustajien käyttöön Konfederaatin sissien kaappaamista junakuljetuksista. Sisällissodan osapuolilla oli tehokkaat tiedustelupalvelut, ajanmukaisine varusteineen, ja Konfederaatilla täysin julkisesti toiminut "Viides Kolonna" Pohjoisessa, missä sota ei ollut läheskään niin suosittu, kuin voittajien kirjoittama historia antaa ymmärtää: Jotkut pohatat rikastuivat varustelu-bisneksestä. He lietsoivat sotakiihkoa omistamansa, tai "rappariveljiensä" omistaman lehdistön kautta. Konfederaatin soturit puolustivat tavallisimmin kukin omia tiluksiaan, joten taistelutahtoa riitti ilman erityisempää kiihotustakin.


Vapaaherrallinen keksintö

Preussin ja Itävallan välisen sodan jälkeisessä kritiikkipalaverissa 1866 arvosteltiin itävaltalaisia ase- ja patruunatehtaita siitä, että: "kiwärejä ja patronia waihdettiin American waltojen wälisen sodan aikaan Unionin kultaan ja Confederatin puu=willaan, unohtaen oman maan puolustajien tarpeet!" Tosiasiassa perustui Preussin helppo voitto heidän pulttilukkoisten "peräsuisten" eli "takatuppari"-kivääriensä (DREYSE M/1841) ylivoimaiseen etevämmyyteen. Tulivoima oli voittanut osumatarkkuuden. Itävaltalainen LORENZ-kivääri oli toistakymmentä vuotta nuorempi malliltaan; M/1854 ja tarkkakäyntisempi, mutta se oli yhä suustaladattava.

Baijerilaisen PODEWILSin vapaaherra PHILIPPin (huom. oikeellinen kirjoitustapa) suunnittelemalla rä/sy-luodilla varustetut patruunat lienee myyty Atlantin taakse, koska Preussin sodan historiikeista ei löydy mainintoja räjähdysvaikutteisten luotien joukkomittaisesta käytöstä. Lorenz-kiväärien tarkkuutta ja kantamaa kiiteltiin, mutta lataamisen hitautta kirottiin. Luodit olivat liian tiukkasovitteisia piipunreikiin. Suulataus-asetta oli myös vaikea ladata makuulla tai matalaksi kaivetussa poterossa.

Alkuperäinen patenttipiirros "baijerilaisluodista", vuodelta 1863.

Fig.2. esittää lyijyisen, puristusmuovatun ammuskuoren halkileikkausta. Mittalukemat jo millimetrejä.

Fig.3:een on kuvattu messinkinen räjähdekapseli, joka o.t.o. toimi myös luodin laajennuskarana. Luoti työnnettiin aseen piippuun suun kautta, ympäröitynä vahatulla hylsypaperilla, joka: "Wähensi luodin kihnutusta, sen kiitäessä piipunputken läwitse", ja niinmuodoin myös piipun lyijyttymistaipumusta.Paperivaipoitetun luodin läpimitta oli sama 13.90 mm kuin aseen porauskaliberikin, joten nämä patruunat eivät olleet "arkiruokaa". Ne voitiin ladata vain puhdistettuun kivääriin, mutta piippuun keskitetyn luodin osumatarkkuus oli erinomainen.

Fig.4: Iskuri-piikki.

Fig.5: Kootun luodin halkileikkaus. Iskuri on piilossa luodin sisällä, latausrassin työnnön tai iskujen tavoittamattomissa. Räjähdekapselin pohjalla on perkussionalli N:o 12, iskuherkkä massa iskurinkärkeen päin, ja täytteenä jauheruudin sekä hartsin tai bitumin seos, ynnä kantena guttaperkkalaatta.

Fig.6: Armeerautunut eli toimintavalmiuteen virittynyt luoti.Ajopanoksen paine työntsi räjähdekapselin eteenpäin. Sen kantalaippa laajensi luodin piipuntäyttäväksi rihlanpohjia myöten.Iskuri tuli näkyville. Guttaperkkakiekko ja räjähdeseos pehmenivät kitkalämmöstä. Vähänkin ilmaa kiinteämmän vastuksen sattuessa luodin tielle, painui iskurinkärki sytytysnallin massaa peittävän kuparifolion läpi. Nallin räjähdys työnsi palavan täytemassan ulos kapselista.

Vaikutus esimerkiksi olkikattoon tai kuivaan ruohikkoon oli sytyttävä. Kuivat jäykät ruohonkorretkin riittivät vastuksiksi hipaisuherkälle iskurille. Tavoitelluin maalitaulu oli tosin vihollistykistön ruutipanos-pusseilla täytetty etuvaunu, tai ruutivankkuri yleensä. Patruunat olivat liian arvokkaita tuhlattaviksi eläviin maaleihin, ellei kohdehenkilö ollut esim. korkea-arvoinen upseeri.

Elävään maaliin oli räjähdysvaikutus suhteellisen vähäinen, mutta kärventynyt ampumahaava tulehtui "komplisoiduksi tapaukseksi" ja kärjestään laajentunut luoti pahensi vaurioita. Varsin tavanomainen osumamerkki oli vaatteiden syttyminen palamaan tai ainakin kytemään osumakohdan ympärillä. Jos kyseessä ei ollut kosketuslaukaus lähitaistelussa, voitiin vaurio tunnistaa heti varmuudella "baijerilaisen luodin" tuottamukseksi: Välskärin lisäksi tuotiin tällöin paikalle myös sotilaspastori, mikäli haavoittunut oli uskossa...

*******

Viereinen kuva: Kiväärin M/1854 LORENZ-vakioluoti, A: ennen laukausta, ja B: tyssäytyneenä sekä piipunputken täyteiseksi peräpäästään laajenneena. Luodin läpimitta oli 13.7 mm, pituus 25 mm ja paino 30 grammaa. Laukaus levitti läpimitan rihlankuurnien kohdilta 14.3 mm:iin, luodin lyhentyessä 22 mm:n pituiseksi. Neljän gramman mustaruutilataus antoi 373 m/s lähtönopeuden. Ettäkö vähän ? Luoti upposi 450 metrin etäisyydeltä kuivaan honkapuuhun ammuttuna 130 - 150 mm:n syvyyteen. Tämän kokoiset ja painoiset luodit tiedettiin tappaviksi sotatoimissa, jos niillä oli riittävä nopeus 25 mm:n paksuisen mäntylaudan läpäisyyn. (Tämä peukalosääntö pätee 4.5 mm ilmapyssyn luodin tai 4 mm haulinkin tapauksessa, kun ammus osuu "hengenpaikkaan").

Kiväärin M/1854 kartuusipatruuna oikealla. Hylsy oli tiivistä "karttapaperia". Sen taivutettu lieve revittiin irti hampailla, ruuti kaadettiin piippuun ja "karkki syötettiin papereineen" aseeseen, kun tyhjennetty hylsy oli mytistetty etutulpaksi. Luoti työnnettiin latausrassilla piipun perille ruutiin asti, ja hylsypaperi juntattiin tiukaksi tulpaksi luodinkärkeä vasten. Piipun puoliväliin juuttunutta luotia ei saanut ampua ulos, koska vajaa lataustiheys saattoi aiheuttaa alilataus-detonaation: Piippu poikki, ja ampujalla ehkä jopa "ruuperä" otsassa kierretulppaa myöten..! Hylsyn luotipäähän oli imeytetty talilla notkistettua vahaa noin 13 mm:n pituudelta. Se vähensi mustanruudin karstan kerrostumista piipunseinämiin.

Nokisella piipulla oli sallittua (= pakko) ampua paljaitakin luoteja, kuten mustaruuti-urheilijat ampuvat nykyisin. 1850-luvulla oli irtoluotien käyttö poikkeuksellinen hätäkeino. Lähes kaikissa kärkiluodillisissa suulatausaseiden patruunoissa oli luoti hylsyssä väärinpäin; terävämpi pää ruutia vasten.


Baijerilaisen AMBERGin Kivääritehtaan johtaja, PODEWILS:in vapaaherra PHILIPP (1809 - 85), oli menettänyt vasemman kätensä kehitteillä olleen ilma-hirvikiväärin painesäiliön räjähdettyä. Tapaturman jälkeen hän keskittyi vaarattomampien ruuti-aseiden ja niiden ampumatarvikkeiden, kuten räjähdeluotien, tuotekehittelyyn. (Kuva: Baijerin Sota-arkisto 1863, kuvaaja tuntematon).


"Hen, cuin synnitöin on, heittäkön esimmäisen ciwen..."

Englantilaiset olivat yllättävän vaisuja Pietarin kokouksessa, vaikka amerikkalaisten solvaaminen ja sorsiminen oli ollut aiemmin heidän kansallishuvinsa. Eihän ollut kulunut sataakaan vuotta Atlantin takaisten siirtokuntien itsenäistymisestä kapinan kautta. Takaisinvaltaushaaveet olivat virinneet Pohjois-Amerikan etelävaltioiden itsenäistymispyrkimysten johdettua täysimittaiseen sisällissotaan, josta Englanti hyötyi aluksi, niin kauan kuin Etelän puuvilla kulki kutomoteollisuuden raaka-aineeksi, ja se voitiin maksaa erilaisilla hyödykkeillä, joiden hintoihin lisättiin "kalliin ajan korotuksia". Etenkin aseteollisuudella kulki lujaa...

Sitten alkoi "jenkkien" merisaarto: Puuvillan ja Virginian tupakan alennusmyynti loppui. Kehräämöt ja kutomot olivat "postauksen" partailla, kunnes raaka-ainetta alettiin saada muunmuassa Egyptistä ja Kehruu-Jennyt käynnistyivät jälleen. Muukin kaupankäynti Konfederaatin kanssa vaikeutui, ja nahistui viimein. Myös Unioni alkoi omavaraistua, havaitessaan pystyvänsä valmistamaan itse monia sellaisia teollisuustuotteita, jotka aiemmin oli tuotu Englannista tai ainakin Englannin kautta. Amerikan sisällissodan lopputulos oli viimeinen naula sen haaveen arkkuun, että Englanti vielä liittäisi ensin eteläiset ja sillanpääasemiin päästyään myös pohjoiset kreivikunnat emämaan suojelukseen, ylhäis-aatelistonsa loordien läänityksiksi. Aihetta katkeriin tunteenpurkauksiin olisi ollut...

Räjähdeluoti-kysymyksessä olivat englantilaiset kuitenkin koko senaikaisen maailman ryvettynein kansakunta. Iskusta räjähtävä NORTON-luoti oli englantilainen keksintö 1820-luvulta ja Intian Sepoy-kapinaa kukistettaessa oli käytetty kauaskantoisten JACOB's-norsupyssyjen räjähtäviä ammuksia moninaisiin huvituksiin vuonna 1857. Englannin valtuuskuntakin siis suostui räjähtävien kiväärinluotien käyttökieltoon, kun muu maailma taipui julistuksen reunaehtoon, jolla jätettiin "willien alku=asukasten kuranssaus, ynnä kapinoitten tukahduttaminen" kiellon ulkopuolelle. Reunaehto on lainvoimainen tänäänkin ! Tiedoksi niille, jotka uhoavat nostattavansa "viher-kapinan" Euroopassa: Kukistajilla on RAJATON valinnanvapaus välineistönsä suhteen.!

Kiväärien kaliberit olivat kutistumassa kuin pyy maailmanlopun edellä, suorastaan mehupillien luokkaan, jonnekin 44 tai 45 sadasosatuumaan. Epäillä sopi, taltuttaisivatko hädintuskin raaspiikki-naulaa paksummat luodit hurjimpien villien rynnäköt, joiden pysäyttämisessä oli ollut täysi työ jopa .75 kaliberin BROWN BESS-muskettien aikakaudella, jonka vanha kansa vielä hyvin muisti. Räjähtävillä luodeilla arveltiin saatavan aikaan jonkinlainen vaikutus, koskapa niistä oli sanoma- ja kuvalehdissä Amerikan Kapina-sodan aikana paljon kirjoiteltu, kuin myös sotilaskirurgian oppikirjoissa, ja kenraali Grantin muisteluksissakin.


400 grammaa; puolitoista tuumaa

Johonkin oli vedettävä kivääri- ja tykkikaliberien välinen raja, sillä tykistö ei tyytyisi umpirauta-ammuksiin, käytettyään "pommeja" jo vuosisatojen ajan. Kärkevät kranaatit ja niiden varmatoimiset sytyttimet olivat juuri kesken kehittelyn. Nytkö jätettäisiin työ kesken ja taannuttaisiin keskiaikaan ?! Rajapaalu pystytettiin (ilmeisesti täysin umpimähkään) 400 gramman vähimmäis-ammuspainon kohdalle jonkun metrijärjestelmän jo omaksuneen valtion edustajan aloitteesta. Naula-perusteisesta painosysteemistä, kuin myös tuumajärjestelmään pohjautuvista pituusmitoista luopuminenhan olisi tekniikan alalla kaikkein jälkeenjääneimmissäkin maissa vain muutamien vuosien kysymys: Kaipa myös takapajuinen USA uudistaisi mittasysteemit vuoteen 1900 mennessä.? Siirtymäaikaa oli sentään runsaat 30 vuotta...

Englantilaiset laskeskelivat sormillaan, ja lyijykynillä lautasliinoihin, muistellen ajanmukaisimpien tykkien "onsikuulien" rakenteita. (Valtuuskuntiin kuului joitain sotilashenkilöitä tai vähintään ase-amatöörejä). Laskelmien tulos oli 1½ tuuman kaliberimitta, eli 38 millimetriä. Sittemmin varsin yleinen kaliberiluokka, 37 mm poraushalkaisijaltaan, sikisi siis Pietarin Julistuksen sivutuotteena. Kieltomääräys oli painoperusteinen: Vähemmän kuin 400 grammaa painava ammus ei siis saisi sisältää räjähtävää, sytyttävää taikka myrkyllistä täytemateriaalia, eikä edelleenkään esimerkiksi väkänuolia tai lasinsirpaleita, jotka jo joissain aiemmissa yhteyksissä olikin tuomittu "epä-ritarillisiksi" täytteiksi ammuksissa ylimalkaan - niiden kokoon katsomatta.

(Tyhjiä olutpulloja matkaansaattava vastamassa-sinko olisi viehko lähitaisteluase, mutta käyttö rajoittuu avomaastoon. Häijy korvillekin.! Prototyyppi on jäänyt siksi rakentamatta. Vm-sinko on - sivumennen sanoen - maailman yksinkertaisin ja helppotekoisin ruutitoiminen ampuma-ase..."Tussarikin" vaatii enemmän suunnittelutyötä ja käden taitoja, ollakseen käyttöturvallinen ja edes jotenkuten tehokas, vaikka siinäkään ei tarvita välttämättä yhtään liikkuvaa osaa).


Porsaanreikiä kuin riukuaidassa!

Ahtaan tulkinnan mukaan on esimerkiksi valojuovaluoti yksiselitteisesti kansainvälisen oikeuden vastainen sotilasampumatarvike, mutta porsaanreiäksi löydettiin I maailmansodan aikaan julistuksen sanamuoto, joka kuuluu muistinvaraisesti: "...wastustajan suojaamatointa eläwää sota-woimaa wastaan".

Valojuovaluodeilla tavoiteltiin niiden kehittelyvaiheessa vihollisen lentokoneita, sytytysluodeilla ilmalaivoja tai tähystysilmapalloja, ja räjähtävillä luodeillakin ilma-aluksia. Niitä piisasikin vain ilmavoimille jaeltuihin patruunoihin. Alkuun olivat 1910-luvun räjähdeluodit suunniteltuja lähinnä konekiväärien kimpoilemattomiksi harjoitusammuksiksi ja paljon savua kehittävät 30-luvun rä/sy-luodit tulentähystystarkoitukseen, kun muodissa oli ajatus konekiväärin tykistömäisestä käytöstä epäsuoralla suuntauksella, näköesteiden ylitse, kilometrien etäisyyksiin. Näiden Neuvosto-Venäjällä ja Saksassa v.v. 1932 - 34 syntyneiden 7.62 mm ja 8 mm torpeedoluotien toimivuuden ehto oli lentoradan yhdenmukaisuus konekiväärin pitkänmatkan vakioluotien ratoihin nähden. Tyynellä säällä vaatimus toteutuikin. "Obs-luoteja" on valmistettu, ja tuotetaan edelleen, monissa maissa.

Pelkästään eläviin maaleihin tarkoitettuja Pietarin Julistuksen paheksumia räjähdeluoteja tuotettiin ehkä Pietarissakin, mutta Venäjällä joka tapauksessa: Ensimmäinen tuotanto-erä n. vuonna 1908 ja toinen v.v. 1915 - 16. Nämä 7.62 mm R-luodit (= Razryivnaja Pulja) lienee tarkoitettu käytettäviksi anarkisteja, sosialisteja ja muita mellakoitsijoita vastaan, eli Pietarin Julistuksen reunaehdon "siunaamaan" tarkoitukseen, mutta patruunoita luodeilla R- 15/16 tavattiin myös rintamalta I maailmansodan aikana. Räjähdeluotipatruunain jakelu säännöllisen armeijan joukoille, jotka taistelivat säännöllisen armeijan sotilaita vastaan, oli yksiselitteisesti kansainvälisen sopimuksen rikkomus, joka ei ollut puolusteltavissa millään uskottavalla selityksellä.

Venäläisten vanhojen 7.62 mm R-luotien rakenne on paljolti arvailujen varassa, mutta mitat ja painot tunnetaan hyvinkin tarkoin. Luodit oli muunnettu poraamalla alkuperäisestä kokovaippailuodista M/1891 (1.), eli ne olivat vasta koetuotannossa. Räjähdeluodin M/1908 täytteenä oli "meliniitti" eli pikriinihappo. Luotiin (2.) kuului myös nalli ja iskuri, mutta täsmälliset tiedot niiden rakenteesta puuttuvat saatavilla olevista lähteistä. Räjähde-ontelo oli suhteellisen tilava ja syvä.

R-luoteja M/1915/16 saatiin sotasaaliiksi I maailmansodassa. Saksalaiset analysoivat ja julkistivat niiden räjähteen koostumuksen: Meliniittiä, kaliumpikraattia, ja "merenvahaa" (= vuolukivijauhetta) stabilointiaineena. Seos oli iskuherkkää, joten erillistä nallia ei tarvittu. Luodissa (3.) oli sisäpinnaltaan tinattu tai lakeerattu kuparinen räjähdekapseli (A), täynnä jauhemaista räjähdettä (B) upotettuna täytelyijyyn (C) porattuun syvennykseen. Kuvaan on piirretty myös melkhjor-metallinen vaippa (D), jollainen oli jo luodissa M/1908. Iskuri (E) oli tinaa tai tinattu, koska muut metallit muodostaisivat meliniitin kera hipaisuherkästi räjähtäviä yhdisteitä. Räjähdekapseli ulkoni luodinkärjestä, mahdollistaen tunnistuksen jopa pimeässä sormituntumalla. Vanhempaa R-luotia ei jaettu joukko-osastoille. Tutkimuskokoelmissa niillä ladattuja patruunoita lienee vain yksi kappale, ja RP M/-15/16- patruunoitakin varsin niukalti. Vastaavanrakenteisia luoteja valmistettiin massatuotanto-volyymilla maailmansodan aikana mm. Ranskassa ja USA:ssa.


Tulkinnanvaraa ja kostotoimia

Räjähdeluotien hyväksyttäviä käyttötarkoituksia ovat esimerkiksi: lentokoneen, ilmalaivan, tähystysilmapallon tai motorisoidun maa- tahi vesikulkuneuvon tulittaminen maasta taikka ilmasta käsin, ja vaikkapa konekivääripesäkkeen tai sala-ampujan piiloluolan tuhonta. Sama sääntö pätee sytytysluodin käyttöön. Vastustaja ei ole näissä tapauksissa suojaton.!

Suomalaiset pyrkivät vielä 1990-luvun vaihteessa salailemaan panssaripyssyn L-39 trotyyli- ja fosforikranaattien olemassaolon ja aseiden moninaiskäytön vuosien 1941 - 44 sodan aikana.Erikoisammuksia esittelevän artikkelin kirjoittajaa ja julkaisijaa vastaan esitettiin jopa maanpetossyytteen nostamista jossakin "asekyräilijäin" kabinetissa vuonna 1990. Hanke raukesi, koska rikoslaista ei löytynyt pykälää, jota olisi voitu soveltaa. Tyydyttiin tiukentamaan julkaisuboikottia ase-alan lehdissä entisestäänkin.

Salailu oli "stalinismin ulkomuseolle" ominainen ylilyönti, koska kansainvälisen oikeuden loukkaukseen ei oltu syyllistytty norsupyssyn käyttöalaa laajentamalla. Suomalainen "maan tapa" on vain ollut, ja on yhä, kaikenlaisten diktaattien ja direktiivien noudattaminen orjallisemmin kuin niiden laatijat ovat tarkoittaneet. "Tietämättömyys" ulkomailta saneltujen säännösten väljemmistä tulkinnoista kaikissa muissa samojen säännösten alaisissa maissa on myös yleistä ja tarkoitushakuista. Tämä ylikireä hallintomenettely periytyy jo Ruotsin vallan ajalta. Se ei siis ole nykyisten "pikku-bobrikoviemme" keksintö..!


Pietarin Julistuksen ensi tulkinnat

Tulkinnanvaraisten yksityiskohtien vanhimmat ennakkotapaukset jouduttiin käsittelemään Saksa-Ranskan sodan aikaan, jolloin oli ammuttu sotilaskuljetus-junan veturin höyrypannu ja sylinteri hajalle 22 mm Dreyse-linnakepyssyillä, ja sittemmin eliminoitu montakin taloissa tai kirkontorneissa väijynytta sala-ampujaa kranaattikivääreillä Pariisin Kommuunia puhdistettaessa. Kaikissa tapauksissa katsottiin Dreyse-pyssyjen käyttö oikeutetuksi.

Arkistokuva: DREYSE-linnakekivääri joudutti olemassaolollaan Pietarin Julistuksen kokoonkutsumista ja räjähdeluotikiellon yleistä hyväksymistä. Todelliset syyt olivat valtapoliittiset: Saksan yhdistumispyrkimyksiä piti häiritä naurettavillakin tekosyillä.


Pietarin Julistus oli tuohon aikaan vajaan kolmen vuoden ikäinen. Näihin ennakkotapauksiin viitattiin, kun oltiin omaksumassa itävaltalaiset 8 mm Ü/13 -räjähdeluodit ilmataistelukäyttöön konekivääreillä aseistetuissa tähystys- ja hävittäjäkoneissa. BUCKINGHAM-fosforisytytysluotien käyttöönoton oikeutusta ei häädytty edes miettimään, eikä kyselemään oikeusoppineiden mielipidettä: Englannin kaupunkeja pommittavien ZEPPELINien toiminta oli Haagin Sopimuksen tietoinen rikkomus, johon oli lupa vastata Pietarin Julistuksen rikkomuksella: Potut pottuina..!


"Mustalaisleirin Erikoiset"

Intiassa, Kalkuttan kaupungin lähistöllä, sijaitsi siirtomaavallan aikaan englantilaisten asevarikko ja patruunalataamo Dum-Dum Arsenal. Kuuluisan luotityypin nimitys ei siis johdu laukaksen ja luodin osuman aiheuttamista jysäyksistä, mikä yleinen harhakäsitys täten oikaistakoon..! Nimi pitäisi lausua muodossa: "damdam". Paikallisen kielimurteen sana "dama" tarkoittaa savea ja "damadama" esimerkiksi linnoituksen savivallia, mutta murteen loukkaussana "dama" on yhtä kuin "mustalainen" (ihonväriin viitaten) ja "damdam" suomentuu sanatarkasti muotoon "ManneManne". Vähemmän pejoratiivinen, täysin asiatyylinen käännös on: "mustalaisleiri" tai "romanighetto". Alkuaan oli Dum-Dum eräs Kalkuttan asuinlähiö.

Kiväärikaliberien kutistumiskehitys oli edennyt vuonna 1888 Englannissakin mehupilli-kategoriaan, ja tuolloin virallisesti omaksutun .303 LEE-METFORDin luoti oli lisäksi varustettu nikkelikuparisella vaipalla. Metalliseos oli jokseenkin samaa kuin nykyisissä Suomen tasavallan 10- ja 50-pennisissä. Luodinkärjen laajeneminen estyi täysin, osuipa luoti mihin ruumiin elimeen tahansa, lukuunottamatta kaikkein paksuimmat luut. Latauksena oli aluksi 70 grainia eli 4.53 grammaa ontoksi lieriöksi puristettua punahiili-ruutia, joka antoi 14 gramman painoiselle luodille 570 m/s lähtönopeuden. Vuonna 1892 omaksuttiin savuton kordiittiruuti. Lähtönopeus lisääntyi tasan 600 metriin sekunnissa. Tuohon aikaan alkoi uus-aikaisten patruunain lataaminen myös siirtomaissa ja .45-kaliberisten MARTINI-HENRY -kiväärien väistyminen ajanmukaisten makasiinikiväärien tieltä.

"Vanha kansa" varoitteli taas kerran kaliberin pienennyksen seuraamuksista, etenkin kun luodit oli pilattu metallivaipalla. Tulinopeus tai lähtönopeus eivät voisi korvata suuren, raskaan luodin iskuvoimaa. Tällä kertaa olivat siirtomaahallinnon veteraanit oikeassa: Kaksi samanaikaista muutosta oli liikaa, eikä "aittakiväärin" tulinopeus tosiaankaan korvannut luodin poikkipinta-alan vähenemistä, taisteltaessa inhimillisen olemuksensa hukanneita villiheimolaisia vastaan. Hyvä, jos kuularuiskulla pärjäsi...

Nikkelikupari-vaippainen luoti .303 Mk I tai Mk II vasemmalla. Luodin viilaaminen kärjestä noin millimetrin verran lyhyemmäksi paljasti pienen alueen lyijytäytettä. 30 cm paksuisen hirren läpi ammuttu, viilattu DumDum-luoti (toinen vasemmalta) muutti muotoaan ja pirstoutuikin osittain. Muuttamaton luoti (toinen oikealta) kahlasi ehjänä 1.15 metrin (SIC !) paksuisen kelohongan läpi.! Huomaa vasen-nousuisen rihlauksen jäljet. Oikealla tosi-jyskärin, .577 kaliberin norsuluodikon, lyijyluoti tiikerinraadosta esiin kaivettuna. Läpimitta laajennut 38 millimetriin. Aivan aiheetta eivät siirtomaasoturit muistelleet kaiholla .577 kaliberin SNIDER-kiväärejä, ja jopa suustaladattavia ENFIELDejä, kun .303 kaliberin "hernepyssyt" tulivat jakeluun kokovaippaluoteineen - ennenkuin DumDum-luodit keksittiin..!


Mitä SYRJÄNTAKA opetti ?

Suomessa kohtasivat Saksan Itämeren Divisioonan sotilaat vuonna 1918 fanaattisia, inhimillisyyden viimeisistäkin rippeistä vapautuneita olentoja Suomessa, Syrjäntaan taistelussa: Naispuolisia punakaartilaisia. Neljän vuoden ajan maailmansodassa parkkiutuneet taistelijat tunnustivat pelänneensä noiden sekopäiden ulkonäköä ja villipetomaista rääkymistä. Ampumataito heillä oli onneksi lähes olematon, mutta: "Luodit eivät näyttäneet aluksi tehoavan noihin susi-narttuihin lainkaan: Ne piti ampua kirjaimellisesti kappaleiksi, ennenkuin taisteluvimma asettui !" (Kymmenien, tai satojen, Baltian Divisioonan veteraanien yhtäpitävien lausuntojen korutonta kertomaa).

7.9 mm S-luodillakaan ei ollut riittävää "mekaanista pysäytysvoimaa", edes lähietäisyydeltä ammuttuna.! Pidettäköönpä nuo muistelot mielessä, kun jonakin päivänä ovat väistämättömästi vastassamme yhtälailla fanaattiset "kettutytöt". Onneksi ei Pietarin tai Haagin sopimuksia ole tarvis noudattaa omaa maata siistittäessä.! VÄINÖ LINNAn "Pohjantähti"-romaanissa kuvaillaan eloonjääneiden Syrjäntaan "amatsoonien" viimeiset vaiheet suo-ojan reunalla, lähellä Lahden kaupunkia, mutta teos vaikenee tykkänään historiallisen joukkoteloituksen ymmärrettävästä ja hyväksyttävästä motiivista. Ihmiskunnan historian hirmuisin naispeto, spartakisti-johtajatar ROSA LUXEMBURG, onnistuttiin likvidoimaan vuonna 1919 jo uransa alkuvaiheessa. Joku Syrjäntakana mukana ollut saksalainen ehkä muisti, mitä siellä ja silloin oli ollut heitä vastassa. Siis MITÄ; ei KEITÄ..!


Parempi nirhata kuin tappaa

Pyörökärkinen kokovaippaluoti, joka lävisti suuntaa muuttamatta vaikka norsun, oli sovelias Euroopan sotanäyttämöille, missä alkoi jo olla edullisempaa haavoittaa kuin tappaa vastustajia: Vainaja ei tarvinnut hoivaa tai huolenpitoa taistelun aikana. Haavoittuneet olivat "pux-pax, pelistä pois" ja heistä huolehtiminen vei aikaa sekä vaati henkilöstöä. "Kaveria ei jätetty", kuten oli tehty entisinä aikoina. Ensiaputaidot oli jouduttu opettamaan muillekin taistelijoille, kuin pelkästään kenttävälskäreille, koska osuman saamisen todennäköisyys lisääntyi aseiden tarkkuuden ja niiden tulinopeuden myötä.

Unionin ja Konfederaatin välinen Amerikan sota suhteellisen pitkälle kehittyneillä aseilla, mutta vanhentuneella taktiikalla, oli ollut tehokas opettaja: Koskaan aiemmin tai myöhemminkään ei ole saatu tietyllä laukausmäärällä aikaan yhtä monta vainajaa tai haavoittunutta, vaikka tuhkarokko (SIC !) tappoi useampia taistelijoita ainakin Konfederaatin armeijasta, kuin luodit tai kranaatit. Epidemioilta oli vältytty Etelän eristyneimmillä seuduilla lähes 20 vuoden ajan. Lastentautina lievähkö rokko oli murrosiän sivuuttaneille vastustuskyvyttömille ihmisille usein tappava, etenkin sotilasleirien ja kenttäsairaaloiden puutteellisissa olosuhteissa.


1. osan loppu. Sarja jatkuu >>

Haag, osa 2/3 >>   Osa 3/3 >>      Linkkisivu      Gunwritersin etusivu      

Gunwriters on the Web  Haag, osa 1: http://guns.connect.fi/gow/haag1.html