<< Haag, osa 1/3 << Osa 2/3 Linkkisivu Gunwritersin etusivu
29.01.2000:
HAAG. 3. osa: Spitzer-villitys lännessä ja idässä
Teksti ja piirrokset: P. T. Kekkonen
Lähtönopeudet lisääntyivät luotien keventymisen ja ruutien
palamisominaisuuksien kontrolloitavuuden seuraamuksena, kun oli siirrytty 1900-luvun
puolelle. SalaDumDum-vaikutus saatiin joskus aikaan luotien kehittelyn sivutuotteena,
mutta toisinaan tietoisina siitä, mitä oltiin tekemässä.
Kohta, kun Arthur Gleinich työryhmineen sai S-luodin lastentaudit
parannetuiksi, virisi kiinnostus keksintöä kohtaan USA:ssa. Uudella Model 1903
SPRINGFIELD-kiväärillä oli aluksi ammuttu patruunaa .30-03 (josta harva on koskaan
edes kuullut). Uuden kärkiluodin omaksumisen kautta syntyi kaikkien tuntema patruuna ja
kaliberi .30-06 vuonna 1906. S-luotia jenkkipatruunaan ei kehitelty itse.
Valmistuslisenssi ostettiin A. Gleinichilta, jonka perillisille jouduttiin maksamaan
royalty-maksua muunmuassa jokaisesta saksalaisia kohti I maailmansodassa ammutusta
150-grainisesta .30-06:n luodista vuoteen 1919 saakka, takautuvasti, Haagin
kansainvälisen tuomioistuimen päätöksen velvoituksella. Maailmansota ei ollut "force
majeure" lisenssimaksusta luistelemiseen.
Ameriikankieleen kotiutui pysyväisesti saksankielen sana "Spitzer",
ruotsinkieleen "spetskulan", ja meille lyhenne "S-luoti",
jota käytetään yhä ainakin NAMMO-LAPUAn mallimerkeissä, kun kyseessä on
tasaperäinen kärkevä kokovaippaluoti. Venäläiset omaksuivat luotityypin vuonna 1908,
nimeten sen "L-luodiksi". ("Ljohkaja" = "kevyt".
Päätettä: "..ja" käytetään tavallisen "yi:n" tilalla, koska
seuraava sana "pulja" = "luoti" päättyy "jaa"-kirjaimeen,
eli "humalassa kirjoitettuun R:ään").
Venäläinen 7.62-mm L-Pulja on "tehostettu
S-luoti", eli sen osumatarkkuudesta on tingitty mitoittamalla luoti reilusti
alimittaiseksi aseiden urakaliberiin verrattuna. Läpimitta on 7.80 mm, kun sen pitäisi
olla tarkkuuden kannalta katsoen jopa 7.95 mm. L-luodin liereän peräosan pituus on 8
mm:n luokkaa, ja sen ohjauspituutta vähentää leveä niippausura. Siis vain kaksi
kapeahkoa vaipan kohtaa pureutuu rihloihin. Luoti ei lähde milloinkaan tarkalleen
samansuuntaisena piipunreikään nähden, vaan kärkipää aina hiukan
"vipattaen".
Kuvan variaatio on luoti L 1908/10, niippi-uralla, joka omaksuttiin, kuten Saksassakin,
konekiväärin myötä. Luodin perässä oli kartiomainen syvennys, jonka helman tarkoitus
oli tiivistää alimittainen luoti piipunreikään rihlanpohjia myöten, ehkäisemättä
sen hoippaustaipumusta. MINIÉ-tyyppinen tiivistys ei toteutunut toivotulla tavalla
läheskään aina, koska esimerkiksi ruuti kehitettiin kesken luodin tuotekehittelyn
aiempaa hitaammin syttyväksi.
Luoti m/1908 olisi vaatinut laajetakseen vanhanaikaisen ruudin, joka kehitti nopean
paine-iskun luodin perään. "Oikea käsi ei tiennyt, mitä vasen teki":
Ruutikemistit ja ammussuunnittelijat puuhastelivat toistensa kehitelmistä
tietämättöminä. Ruuteja paranneltiin vanhanmallisen luodin m/1891 lähtönopeuden
lisäämiseksi, vaikka tuo luotityyppi oli jo vanhentuneena hylättävien listalla.
SalaDumDum-luodeista oli Ljohkaja Pulja kenties aikansa paras, mutta sen
osumatarkkuus oli vaatimaton. 9.65 gramman painoista luotia ei liene tarkoitettukaan
todellisiin armeijoiden välisiin sotatoimiin, vaan "matalan intensiteetin
sotaan", jonka KARL MARX julisti ihmiskuntaa vastaan vuonna 1848.
Lapsentauti" paljastui valokuvasta
Jo Arthur Gleinich katseli kauhistuksella pikavalokuvia omasta luomuksestaan, S-luodista
malli 1903, joka lähti piipunputkesta jopa 45 asteen verran vinossa: "Donnerwetter!
Kuinka tuollainen luoti voi osua edes ladonseinään kymmenenkään metrin päästä
ammuttuna ?!" Hän ehkäpä epäili valokuvaajan tehneen ns. "SOVERIn".
Melko tarkoin piippuun sopiva luoti kuitenkin vakautui lentoon kärki edellä pian aseen
suupaineen vaikutuspiiristä päästyään. Pikavalokuvia ei oltu mitenkään manipuloitu.
Luotien peräpään rakenne jouduttiin muotoilemaan uudelleen. Se oli muotoutunut
piippuvaiheessa lievästi epäsymmetriseksi, mikä sittemmin havaittiin
testiammunnoissakin, kun luotien lyijytäytteet olivat irtoilleet vaipoista joskus
kokonaan. Gleinichin luoti oli mitoitettu uudistetun Mauser-kiväärin rihlauksen pohjiaan
myöten täyttäväksi, joten sen osumatarkkuus oli tyydyttävä, kun lastentaudit oli
hoidettu pois.
Venäjä lähti syyhyttä saunaan
Venäläiset arvelivat tarvitsevansa L-luotejaan vain lähietäisyyksiltä suoritettavaan
tulitukseen aseistamattomia poliittisten hurmos-aatteiden villitsemiä väkijoukkoja
kohti. I maailmansotaan mukaan joutuminen (kun oli sitouduttu auttamaan sotaan suistuneita
serbialaisia uskonveljiä) tuli venäläisille epämiellyttävänä yllätyksenä.
Politikoitsijat, tsaarin neuvonantajat, olivat olleet taas kerran autuaan
tietämättömiä armeijan tilasta. Vain hovin GRIGORI RASPUTIN vastusti sotaan
ryhtymisestä, ennustaen katastrofia, mutta hän jäi vähemmistöön. Rasputinilla oli
taianomainen ennustajan lahja muiden kykyjen ohella: Hänen JOKAINEN profetiansa osui
"nappiin", ilman yhtään tunnettua poikkeusta! Siksipä kadehtijoita ja
pilkkaajia riitti; murhaaja-ylimykset mukaanlukien. (Huomattakoon analogia nykyaikaan:
Kolmaskin maailmansota syttyy - jos on syttyäkseen - Serbian ja Venäjän heimoveljeyden
seuraamuksena).
Koko suursodan aikana ei venäläisillä ollut mahdollisuuksia harrastaa esimerkiksi
tarkka-ampujatoimintaa muilla aseilla kuin konekiväärillä, "sattuma korjaa
satoa"-menetelmällä. Tarkoitukseen sopivia luotityyppejä alettiin tuottaa vasta
vuonna 1930. Tarkkuusaseet pesitettiin vielä 1920-luvulla japanilaisille 6.5 mm ARISAKA-patruunoille.
Venäjän sisällissodan ajan "Puna-Snaipperien Marssi" -tyylisiä uho-iskelmiä
on vaikeaa kuunnella hymyilemättä hieman vinosti.
"Nutatsioni" ja "prekessioni"
Useimpien "salaDumDumien" tehovaikutus perustuu nutaatioon, eli
luodinkärjen vähäiseen "vispaamiseen" lennon aikana. Nutaatioliikkeen laajuus
on pieni. Se ei vaikuta lainkaan luodin osumatarkkuuteen tai ilmanvastukseen, koska
kierrosnopeus on yhtä kuin luodin rihloista saama pyörimisnopeus. Jos rihlannousu on
vaikkapa 250 mm eli neljä kierrosta juoksumetriä kohti, ja luodin lähtönopeus 800 m/s,
vispaa sen kärki 3200 kierroksen sekuntinopeudella, eli 192 000 kierroksen
minuuttivauhdilla, kunnes ilmanvastus hidastaa kierroksia.
Elävään kohteeseen, tai vaikkapa vain veteen uppoavan luodin nutaation laajuus
lisääntyy ja kierrosnopeus alenee. Vesi onkin "kovempi" vastus kahlaavalle
luodille kuin vaikkapa elollinen pehmytkudos. Esimerkiksi suurriistaluotien lujuuksia
vertailtaessa on vesi osoittautunut ihanteelliseksi väliaineeksi. "Ballistisen
gelatiinin" käyttöä rajoittaa hinta, ja hyytelön lämpötilavaatimus + 4
Celsiusta. Ampumaradoilla ei ole yleensä kellaria, eikä kellarien läheisyydessä saa
yleensä ammuskella, mikäli asuu tiuhaan rakennetussa taajamassa.
"SalaDumDum"-luodit eivät hajoa vedessä, mutta niiden kulkusuunta muuttuu
kaarevaksi tai vaikkapa spiraalimaiseksi. "Löffelspitz"-luoteja uimahallissa
(SIC !) testattaessa kerrotaan muutaman kattolampun särkyneen, kun jotkin
kovametalli-keernaiset 4.7 mm luodit tekivät altaassa yli 150 kulma-asteen kurvan ja
pomppasivat takaisin ilmatilaan, singahtaen kattoon asti. Umpimessinkiset
kauhakärkiluodit kahlasivat spiraalimaista rataa, vaipuen lopulta verkkaan altaan
pohjalle, kärki vain hieman taipuneena.
Prekessio eli presessio on epätoivottava ilmiö, vaikka luodin osumavaikutus tehostuu
senkin kautta. Ilmiö on rinnastettavissa nopeasti pyörivän hyrrän verkkaisaan
huojuntaan alustallaan.Prekession aiheuttaa epäsymmetria aseen piipunsuussa, jolloin se
ilmenee joka laukauksella, tai luodin virheellisyys. Selvimmin on ilmiö havaittavissa
huonolaatuisia tai iäkkäitä valojuovaluoteja ammuttaessa: Luotien lentorata on
spiraalimainen.
Tohtori Franklin Mann ja piippuseppä/diploomi-insinööri Harry M. Pope
(kapteeni Grozierin neuvonantajat) tiesivät kumpikin tahollaan, että luodin kärkipää
saa olla hirmuisella tavalla silvottu, kunhan silpominen on yhdenmukaisesti suoritettu,
eli luotien paino ja niiden ilmanvastus on jokseenkin yhdenmukainen. Osumatarkkuus ei
huonone ehkä lainkaan. Syntyy siis vain nutaatio. Jos taas luodin peräpää on jotenkin
virheellinen siltä kohdalta, johon vaikuttaa ruutikaasun paine piipunreiässä tai sen
etupuolellakin, kärsii luodin tarkkuus, koska syntyy prekessio. Yksi kevyt hipaisu
hienohakkuisella viilalla luodinperän särmään voi tuottaa "kärpäsen"
kymmenien senttimetrien etäisyydelle markan kolikon alle muutoin peittyvästä
virheettömien luotien osumakuviosta.
Prekessio hidastaa myös luodin nopeutta, koska se ei lennä nuolimaisesti kärki edellä,
vaan viistossa asennossa lentolinjaan nähden, jolloin ilmanvastus kasvaa. Prekessio
läheskään aina vähene ampumaetäisyyden pidentyessä, ja jos luodin kiertoliike
pystyykin prekessiota hillitsemään, on luoti jo poikennut syrjään aiotulta radaltaan.
Sanottu pätee etenkin luotisyntyiseen prekessioon.
"Noiduttujen pyssyjen" mysteerio
Jos prekessio on asesyntyinen, saattaa käyntitarkkuus olla hyvinkin tyydyttävä tietylle
etäisyydelle ammuttaessa, ja aina samaa latausyhdistelmää käytettäessä.
Kertomukset "noidutuista pyssyistä, jotka ovat tarkkoja 300 metriin, mutta roiskivat
hehtaarihajonnan 150 metriin", eivät ole välttämättä legendaa.
"Hehtaarikasan" luodinreikien soikea muoto kertoo, että luonnonlait ovat
kyseessä, eikä suinkaan henkimaailman demoonien ilkikurinen kiusanteko. Aseen suusta
löytyy yleensä jonkinlainen epäsymmetria, kuten puhdistusrassilla hangattu, muita
matalampi rihlanpalkki, mutta syy voi olla syvemmälläkin; jopa tyystin piipun
ulkopuolella. Esimerkiksi MADSEN-pikakivääri, jonka jokainen patruuna vääntyy
lievälle mutkalle ylös-alas kiikkuvan lukon syöttökuurnassa, ampuu melko pienen
"kasan" keskelle taulua tähtäinten kohdistusetäisyydelle, mutta kauas
maalitaulun keskiöstä pidemmille tai lyhyemmille ampumamatkoille, peränpitäjän
taidosta riippumatta. Aseen tappavuus oli aikoinaan legendaarinen sen luotien
"hoippaamisesta" johtuen, mutta sillä osui vain sille etäisyydelle, jolle
tähtäimet oli kulloinkin kohdistettu.
Pula-ajan viritelmät
Luodin painonjakauman epäsymmetrisyys perässä ja reuna-alueella voi myös aiheuttaa
prekession, eli huonon tarkkuuden. Eräiden "pulakauden luotikehitelmienien"
epämuotoisten rautakeernojen epäsymmetriat on sijoitettu viisaasti lähelle luodin
keskiötä ja sen kärkipäähän. Tarkkuus on tyydyttävä, joskaan ei kilpailupatruunan
luokkaa. Monet näistä luodeista voidaan luokitella hyvällä syyllä
"salaDumDumeiksi", joskin ne yleensä ehtivät lävistää elollisen kohteensa
ennen kääntymistään kahlaamaan kylki edellä. Rynnäkkökiväärien 7.9 x 33 mm
POLTE- ja 7.62 x 39 mm JELISAROV & SJEMIN
-patruunain vakioluodit olivat Saksassa ja Venäjällä tällaisia niukkalyijyisiä
säästöluoteja tuotannon alusta alkaen. Ne ovat kuitenkin suhteellisen lyhyitä
läpimittaansa ja aseiden rihlausjyrkkyyteen suhteutettuna, eli huomiotaherättävää
salaDumDum-vaikutusta ei tavoiteltu, vaan päähuomio kiinnitettiin läpäisykyvyn
maksimointiin luoteja kehiteltäessä.
Vikuroivat valojuovaluodit
Valojuovaluotien spiraalimainen tai muutoin kiemurteleva lento aiheutuu valomassan
palamisesta liian vilkkaasti tai hitaasti lähellä vj-kapselin jotain reunaa - siis
epäsymmetrisesti - tai kapselin pohjalaatan puhkeamisesta reunastaan. Kehittyneimpien
vj-luotien kapselihan on suljettu hermeettisesti; Saksassa jo II maailmansodan aikaan
PVC-muovilaatalla ("Mipolam"-muovi) ja lännessä kuparifoliolla, jonka
ruutikaasun paine halkaisee - mieluiten keskeltä tiivistelaattaa. Jos laatta repeää
reunastaan, on seuraamus vj-panoksen liekkisuihkun epäsymmetrisyys.
Aluksi luoti lentää suoraan, mutta kun vj-massan rakettimainen "työnti"
alkaa, ryhtyy luoti vikuroimaan, etenkin valojuovan palamisen loppuvaiheessa.
Normaalipituisilla ampumaradoilla ei ilmiöstä ehdi tekemään havaintoja. 150 metrin
radan pituudella ehtii tavallisimpien .30 kaliberin luotien kytöpanos juuri palaa
loppuun, mutta vj-massa syttyy vasta luodin upottua taustavalliin. Yläkulmille voi ampua
vain maaseudulla, vuodenvaihteen hetkellä. Muina aikoina voi tulla syyte
"hätäraketin ilkivaltaisesta ampumisesta". Liekin värilläkään ei ole
väliä...
Kevennystä kärkipäähän
Käytettävissä oleva kirjallisuus ei kerro, milloinka Japanissa otettiin käytäntöön
aiempaa kärjistetympi 6.5 mm Arisakan luoti, jota kutsutaan
"bambuporaksi" tai "puolipanssariluodiksi", sepittäen myös satuja
"Mantshurian valloitukseen kehitetystä erikoisluodista, joka lävistää
metrinpaksuisen jäisen mäntypuun". Hyvinhän tämä kärjestään paksuvaippainen
luoti varmaan kahlaa. (Suomessa on kokeiltu ammuntaa veden allakin. "Japin"
tehokas kantama oli testatuista aseista pisin: Noin neljä metriä + maalina ollut
kakkosnelonen. HUOM ! Koko ase on upotettava vedenpinnan alle; muutoin seuraa räjähdys
!!).
Suunnittelijan
tavoitteena on kuitenkin ollut sala-DumDum. Luodin vaippametalli on kevyempää kuin
täytelyijy. Peräpäästään on luodin vaippa poikkeuksellisen ohut. Jos rihlaus olisi
yhtä syvä kuin Mauser M/1898:ssa tai Mosin-Nagant M/1891:ssä,
leikkaisivat rihlanpalkkien särmät kahdeksan vaipan läpi ulottuvaa viiltoa: Luoti olisi
muuttunut "laittomaksi DumDum-ammukseksi". Arisakan pyöristetty
"krysanteemirihlaus" ei tee tätä, mutta luodin peräpää kylläkin laajeni
usein osumasta luihin, eikä luotien katkeaminen ollut myöskään harvinainen tapaus.
Kevytkärkinen luotihan pyrkii "kaatumaan" osuessaan. Miltei kaikki salaDumDumit
vaikuttavat heittäytymällä kyljelleen...
Japanilaisen 6.5 mm ARISAKAn alkuperäisluotia kärkevämmän "bambunporaajan"
kehityshistoria on tuntematon. SalaDumDum-vaikutus on helposti pääteltävissä kärjen
ja peräpään vaipanpaksuuden erosta: Kärki on kevyt, ja vaipan peräosa kyllin ohut
laajetakseen jopa pehmytkudos-osumista lähietäisyyksille. Japanilaiset käyttivät
varsinaisia räjähtäviäkin luoteja sotatoimissa miltei yhtä estottomasti kuin
neuvosto-venäläiset omia ZR-luotejaan. Kuvan esittämä luotityyppi on kuitenkin
Pietarin Julistuksen ja molempien Haagin sopimusten mukaan täysin "laillinen",
vaikka se kääntyi osuessaan poikittain ja katkesi helposti kahtia, tai laajeni ja
kenties pirstoutuikin peräpäästään.
Haagin Sopimuksen 1899 ja toisen konferenssin IV konvention 23e artiklan (v:lta 1907)
KIRJAINTA on noudatettu jopa orjallisesti, koska kiellettyjä ovat vain kärjestään
laajenevat luodit, eikä japanilaisen luodin vahvennettu kärki laajene ehkä missään
ratakiskon pystyseinämää pehmeämmässä/hennommassa kohteessa. Artikla ei mainitse
mitään luodin peräpään paisumisesta tai repeämisestä halki. Kapteeni Grozierin
esitelmässä tuotiin tämäkin mahdollisuus esiin, mutta USA:n valtuuskuntahan - kuten
tunnettua - joutui marssimaan ulos kesken istunnon jo ensimmäisestä konferenssista,
läpikotaisin turhautuneena.
.303 Mark VII
Kenties kuuluisin salaDumDum-luoti kehiteltiin Englannissa juuri I maailmansodan edellä
v. 1914, eikä edes viitsitty ryhtyä sepittämään "topeliaanisia" selityksiä
kevytkärkisten luotien käyttötarkoituksista. Luoti Mark VI oli jo edeltäjiään
terävämpi. Mk VII:n kärki oli yhtä suippo, mutta hieman pidempi. Luoti oli
edeltäjäänsä kevyempi (11.34 grammaa) ja nopeampi (743 m/s). Edeltäjänkin (Mk VI)
nopeutta oli lisätty aiempia kehittyneemmällä CCORDITE M.D.-ruudilla, lukemaan 625 m/s,
ammuspainon ollessa entiset 14 grammaa.
Luodin Mark VII täyte koostuu kahdesta erillisestä kappaleesta, joiden ominaispaino eli
tiheys on huomattavasti erilainen. Taaempi lyijytäyte painaa runsaat 11 grammaa per
kuutiosenttimetri. Etutäyte oli joko fiiberiä tai alumiinia. Fiiberi lienee
"Fenoplast"-valumassaa, eli puujauholla tai vaikkapa hamppukuidulla seostettua
bakelliittimuovia. Mahdollisten seosaineiden lista oli pitkä jo v. 1909, kun kemisti LEO
BAEKELAND tarjosi fenoli-formaldehydi-polymeerinsa teolliseen ja kaupalliseen käyttöön.
Ominaispaino on 1.5 - 1.8 grammaa/ ccm, kun se on alumiinin tapauksessa 2.55 - 2.80 g/cc,
muovaustavasta ja puhtausasteesta riippuen.
Luodit, joiden kärkitäyte oli fiiberiä, pantiin jakeluun ilmeisesti siirtomaissa,
joissa voitiin kohdata fanaattisia, omasta hengestään piittaamattomia vainolaisia.
Fiiberi- ja lyijytäytteiden sauma muotoutui hieman epäsymmetriseksi. Kärkitäyte
voitiin myös valaa hiukan muotopuoleksi fenoplastista, kun taas alumiinista sorvattu
täyte oli yleensä symmetrinen.
"Pata kastrullia sättii..."
Vaikutuksiltaan hieman "kesympää" luotia, jossa oli alumiinitäyte,
käytettiin Euroopan sotanäyttämöllä taisteluun toisen Euroopan maan säännöllistä
sotavoimaa vastaan. Luoti Mk VII, jonka painopistettä oli siirretty hiukan taaksepäin,
kääntyi osuttuaan kyljelleen, reväisten huomattavan leveän ulostuloaukon
pehmytkudokseen. Japanilaisesta luodista poiketen se ei laajentunut kärjen takaa, eikä
yleensä myöskään katkennut, mutta salaDumDum-vaikutus pantiin kuitenkin pian merkille.
Sotapropaganda alkoi tietenkin huudella "TILTUmaisia" syytöksiään:
"kansainvälisen oikeuden vastaisten ampumatarvikkeiden estottomasta
kylvämisestä", mihin englantilaiset vastasivat tyynesti sanonnalla: "Pata
kastrullia soimaa; musta kylki kummallaki !" (Huom! Sanonta tunnetaan myös
englanninkielisenä, juuri tässä muodossaan).
Itsepähän saksalaiset olivat juntanneet DumDum-kiellon läpi Haagissa 15 vuotta aiemmin,
jolloin Spandaun varikolla oli jo ainakin aloitteen asteella "Spitz-Geschossin"
kehittely. Jo lokakuun 1. päivän 1905 inventaariosta voitiin todeta pelkästään
Baijerissa ladatun patruunoita S-luodeilla 23 miljoonaa kappaletta. Vuotta myöhemmin oli
S-patruunain tuotanto ylittänyt reilusti patruunan M/1888 tuotannon Saksan lataamoissa:
Vanhanmallista patruunaa oli ladattu 163 miljoonaa kappaletta ja S-patruunoita 197 milj.
kpl. vuoden kuluessa.
Mistäkö Englannin vakoojat olivat tilastotietonsa onkineet ? Sanomalehdistä
TIETENKIN..! Keisarillisen Saksan puolustusvalmiutta kuvaavan lokakuun 1. päivän
inventaarion pitkäveteinen luettelo oli täysin julkista tietoa. Yhteiskuntien avoimmuus
on suhteellinen käsite: Rähmä-Suomessa ei olisi - "relata refero" - saanut
paljastaa synkkää salaisuutta puolen miljoonan 7.62 mm "S-puolipanospatruunan
A0230" lataamisesta, kevättalvella 1942, vielä runsaat 50 vuotta myöhemminkään.!
(Nykyään tuo kauhistuttava sotasalaisuus on koko verkottuneen maailman yhteistä tietoa.
Koskahan nousee maanpetossyyte ?)
"Pätkä" ja "meisseli"
Kuten kapteeni Grozier jo osasi ennustaa, pystytään täysin soliidista luodistakin
muovaamaan DumDum-vaikutteinen ammus. Erillistä porailtavaa, viilattavaa tai viilloksin
heikennettyä vaippaa, sekä näillä keinoin paljastettavaa lyijytäytettä ei tarvita.
Luodinkärjen laajeneminen tai ammuksen muunlainenkaan deformoituminen ei ole tarpeen. DESALEUX-luodin
suhteellinen pituus oli LEBEL-kiväärin piipun läpi kulkeneena jo melkein 5 x
kaliberi, ja koska sen materiaalin ominaispaino on n. 8 grammaa/ ccm, oli luoti verraten
"horjuva" lennossaan. Materiaalin keveys vähentää lentovakautta, ja
ennätyksellisen syvät rihlanjäljet luodin vyötäröllä hidastivat ilmanvastuksellaan
kiertonopeutta pitkillä ampumaetäisyyksillä. Tätä jo tuntemaansa ammusta tarkoitti
kapt. Grozier, mainitessaan luodin, joka tekee lähilaukauksella siistin haavan, mutta
repii ja raastaa risaisen reiän kauempaa ammuttaessa, kaatuen kyljelleen vainolaisen
pintakudoksiin upotessaan.
Ranskassa oli omaksuttu Haagin konferenssin edellä 1898 torpeedoluoti "BALLE
DESALEUX", jonka materiaaliksi mainitaan kupari tai pronssi, ja joissain lähteissä
messinki. Täsmällistä koostumusta ei kerro yksikään käytettävissä oleva
lähdeteos. Lieneekö sekin yhä sotasalaisuus ? Kuvassa harvinainen alkuperäinen
mittapiirros toleransseineen.
Pitkän sukkulamaisen luodin tehokas kantama oli useita kilometrejä; mainitaan jopa
viisi, vaikka luoti oli soliidia kupariseosta ja lähtönopeus kohtuullinen 725 m/s 12.83
gramman luodille. Täyspituisen Lebel-kiväärin ylin tähtäinasetus oli 2400 metriä
D-luodin käyttöönottoa seuranneen tähtäinuudistuksen jälkeen. Siirtymäkausi oli
vuosi 1898.
Myöhemmistä lyhytkantamaluodeista on saatavillamme valitettavasti vain sanallisia
toimintaselostuksia 1920-luvulta, mutta ei edes kaaviomaisia piirustuksia tai
valokuviakaan. Ranskassa on sittemmin kehitelty pitkäkärkisiä teräskeernaisia
vaippaluoteja selvästikin salaDumDum-vaikutusta tavoitellen, mutta yhtään niistä ei
ole omaksuttu joukkotuotantoon. Niiden sukua oli myös erikoispitkä espanjalainen 7.9 mm
CETME-luoti alumiinikeernalla, mutta sekään ei päässyt massatuotannon asteelle.
Vakautumisongelmat keskipitkillekin ampumaetäisyyksille olivat ilmeisesti
ratkaisemattomat; riippuuhan luodin vakautuvuus muunmuassa materiaalien ominaispainosta -
eritoten peräpainoisten luotien tapauksessa.
Kauaskantoisuus oli hyödyllinen ominaisuus siirtomaiden hiekka-aavikoilla sodittaessa,
mutta vitsaus sijoitettaessa ampumaratoja emämaan varuskuntien liepeille. Ikkunoita ja
peltikattoja jouduttiin korvaamaan, kun luoteja oli ammuttu yli vallien. Soliidin luodin
kimmokealttius oli myös riesana. Pulttilukkokivääreiden patruunoihin keksittiin pian
helppo ratkaisukeino: "Pätkäluoti". Automaattisorvin "stikstoolin"
asetusta muutettiin siten, että luoti lyheni peräpäästään 16 mm:n verran,
alkuperäisestä 39 mm:n pituudesta 23 mm:n pituuteen. Konekiväärin luoteja ei voitu
keventää vastaavalla konstilla. Vuosisadan vaihteen jälkeen omaksutut
kaasumäntätoimiset kuularuiskuthan eivät suostuneet toimimaan pätkäluotisilla
patruunoilla, vaikka ruutipanosta olisi lisätty hylsyn kestokyvyn rajoille asti.
Jonkun nokkelan suunnittelijan mieleen muistui havainto, että lento-vakautensa
kadottanut, kylkimyyryä etenevä pronssiluoti menetti pian nopeutensa ja iskuvoimansa,
johtuen materiaalinsa suhteellisesta keveydestä (n. 8 grammaa/ccm. Lyijytäytteisen
vaippaluodin "densiteetiksi" lasketaan 11.2 g/cc). Lentovakauden rajoittaminen
oli helppoa toteuttaa luotia lainkaan keventämättä, vaikka ainakin Hotchkiss-kk:n
kaasusylinterin säädettävyys mahdollistikin ammuspainon kevennyksen parin gramman
verran. Keinot olivat muinaissuomeksi: "Kursominen tahi likistäminen". Luotien
kärkipäähän siis voitiin jyrsiä toiselle tai molemmille sivuille tasopinta, joka
jarrutti luodin kiertoliikettä pituusakselinsa ympäri, tai litistää ammuksen kärjen
sivuja samalla seuraamuksella, mutta ilman luodin painon vähennystä. Jotkin
konekiväärit (St. Etiénne ja Puteaux) toimivat vain patruunoilla, joissa oli
täysipainoiset luodit. Litistäminen voitiin suorittaa jo patruunoihin istutetuillekin
luodeille. Jyrsintä suoritettiin luotien valmistusvaiheessa.
Kärjestään litteiksi jyrsityt luodit tunnettiin nimellä "ruuvimeisseli", ja
niitä käytettiin "sotatoimiin" vasta II maailmansodan aikaan Ranskan
vastarintaliikkeen kommunisti-fraktion toimesta, jos nyt sodankäynnistä voidaan yleensä
puhua... Pitkät LEBEL-kiväärit ja vain hieman kätevämmät BERTHIÉR-karabiinit olivat
kuitenkin epäkäytännöllisiä terroritoiminnassa, joten vain harvoissa
puolidokumentaarisissa teoksissa mainitaan "kärjestään talttamaisiksi jyrsityt
pronssiluodit, jotka repivät ulos tullessaan kirjeluukun kokoisen, pitkänomaisen
ampumahaavan". Kuvauksista päätellen toimi luoti ns. "lumiaura-efektin"
kautta, kuten myöhempi LÖFFELSPITZ-ammus (yksipuolisesti) tai vielä uudempi
ranskalaissyntyinen Trés Haute Vitésse-käsiaseluoti, Balle THV (levittäen
pehmytkudosta kaikkiin suuntiin ympärilleen).
Yhdistetyt toiminnot
HECKLER & KOCH G.m.b.H:n 4.7 mm rynnäkkökivääriin
aiottu soliidi Löffelspitz-luoti, jonka kärkeen oli jyrsitty lusikan pesän
kaltainen epäsymmetrinen syvennys, ei ollut miltään osin Haagin Sopimuksen 1899 tai
toisen konferenssin (v. 1907) IV konvention 23e-artiklan kieltojen kirjaimen vastainen,
mutta se, kuten myös sen kovametalli-keernainen panssarintorjunta-variaatio, olivat aivan
liian näkyvästi salaDumDum-luoteja. Niiden julkisen esittelyn aikoihin elettiin
"hipi-hipi"-kautta, jolloin länsimaidenkin yleistä mielipidettä ohjailtiin
Moskovan Kremlistä. Jopa Punaisen Ristin Kansainvälinen Komitea oli noihin aikoihin
Kremlin etäispääte. "Uusi KOMINTERN" eli Kansainvälinen Rauhanneuvosto
piti päämajaansa Helsingissä.
Löffelspitz-luodin kuva on enemmän "itseselittävä" kuin ehkä yhdenkään
muun salaDumDum-ammuksen, poislukien ranskalaisten käsiaseluotien "ARCANE" (90
asteen kärkikulmalla) ja "THV" muotokuvat. Terminaaliballistiikan alkeetkin
tunteva kiihkoilija huomasi oitis, millaista vaikutusta tavoiteltiin. Hammaslääkärin
"ruusuporan" mallisella pallojyrsimellä työstettiin 4.7 mm luodin kärjen
sivuun pyöreäpohjainen kuoppa, joka työnsi pehmytkudoksessa kahlaavan luodin tielle
tulevaa kudosta sivuun kuin lumiauran ojanpuoleinen siiveke lunta. Itse luoti kääntyi
samalla poikittain, ja kudostuhoa täydensivät kärjen terävien särmien repivä
vaikutus, sekä vinhaan pituusakselinsa ympäri pyörivän luodin keskipakoisvoimakin
sisääntunkeutumisen alkuvaiheessa. Pienen luodin tekemä reikä on yllättävän kookas.
Löffelspitz-luoti ei ole Haagin Sopimuksen kirjaimen vastainen, koska se on soliidi
(messinkiä) tai panssariluoti. Epäsymmetrisen ammuksen tuleminen pystyttiin ennakoimaan
jo sata vuotta sitten; muunmuassa se fakta, että luoti voi olla yhtä tarkka kuin on
symmetrinenkin ammus. Toteuttaminen viivästyi kuitenkin ihmiskunnan tunnetun historian
pelottavimpiin "vaaranvuosiin", ja niin estyi idean tuleminen yleiseen
käytäntöön sotatoimissa.
Jotkut metsästäjät osaavat muotoilla kokovaippaisen tai SIERRA-tyyppisen
onttokärkiluodin latvan Löffelstitz-malliin. Kukahan kelmi lienee heille konstit
neuvonut? Emme kerro..
Neuvosto-Venäjä ei tietenkään mielinyt joutua "pata kattilaa
soimaa"-tyylisen kritiikin kohteeksi, joten siellä kehitelty 5.45 x 40 mm patruunan
"PS"-luoti (="Pulja s Serdtsje": kirjaimellisesti ja ilman
huumorin häivääkään suomennettuna: "Sydämellinen Luoti") on
pinnallisesti tarkasteltuna normaalin modernin torpeedoluodin näköinen, mutta
toiminnoiltaan eräs maailman etevimmin suunniteltuja salaDumDum-ammuksia. Siinä yhtyvät
englantilaisen Mark VII:n ominaisuudet saksalaisten S.m.E.-luotien häijyimpien
variaatioiden ja venäläisten oman "LPS"-luodin toimintoihin, sekä kohtalaisen
suureen (n. 900 m/s) lähtönopeuteen, joka pysyy suurehkona useiden satojen metrien
ampumaetäisyyksiin, ja mukaan voidaan vielä lukea L-luodin malli 1908
nutaatiovaikutuskin.
Lyhenteiden selityksiä
Äsken mainitut muutamat luotien tyyppinimitykset lienee syytä suomentaa ja selittää
jonkinlaisessa kronologisessa järjestyksessä. Tämän artikkelin sisältöhän on
ylimalkaan informaatiota, jota ei ole julkaistu, eikä taatusti julkaista milloinkaan,
kalastus- ja luontoretkeily-painotteisiksi muuttuneissa "aikakautisissa
painokirjoituksissa", eli lehdissä. S.m.E.-luodit olivat saksalaisia 7.9 x 57 mm ja
7.9 x 33 mm "säästöluoteja", joiden täytteenä oli vähäisen lyijymäärän
ohella pehmoteräksinen keerna - nimenomaan säästösyistä. Itse mielin käyttää
niukkaseoksisesta teräksestä nimitystä "rauta", kuten seppänä toiminut
äidinisäni eläessään käytti: Teräs oli hänen mielestään materiaalia, joka
karaistuu, kun se heitetään vaikkapa veteen tai öljyyn punahehkuun kuumennettuna.
Muutamat teräslaadut karaistuvat huonelämpöisessä ilmassakin.
Saksankielinen termi "Spitzgeschoss mit Eisenkern" tarkoittaa
nimenomaan "rautakeernaista kärkiluotia". "S.m.K."
tarkoittaa panssariluotia, karkaistulla teräskeernalla ja "S.m.K./H."
luotia kovametallisella keernalla. Kovametalli on sintrattu lasia paljonkin kovemman
wolframkarbiidin ja koboltin seoksesta; erityisominaisuutena keernan lähes
kaksinkertainen ominaispaino teräkseen verrattuna, ja panssarin lävistäneen luodin
räjähdysmäinen hajoaminen pieniksi mutta pirullisiksi sirpaleiksi, sekä materiaalin
harvinaisuudesta johtuva hirmuinen hinta.
Venäläinen lyhenne "LPS" juontuu sanoista "Ljohkaja Pulja s
Serdtsje", eli "Kevyt Sydämellinen Luoti". Termi "sydän"
tarkoittaa rautakeernaa; panssariluoti on "Broneboinaja Pulja".
LPS-luodeilla korvattiin pian II maailmansodan jälkeen lyijytäytteiset L-luodit 7.62 x
53R/Mosin-kaliberisissa aseissa, mutta joskus 1980-luvun alkuvuosina on myös L -
kärkiluodillisia patruunoita vielä ladattu patruunoihin. Venäläiset patruunat tulivat
tutuiksi suomalaisillekin monien ikäluokkien varusmiehille aikana, jolloin
"luokka-ammunnat" suoritettiin runtuisilla Ukko-Pekoilla 762 kiv 39.
Kirjoittaja ylsi II luokkaan, koska omaan aseyksilöön ei venäläinen
"YYA-patruuna", luodilla LPS, ollut oikein maullaan. VPT:n patruunoita piisasi
vain tarkk'-ampujakoulutukseen hyväksytyille ykkösluokan ampujille vuonna 1967.
(Konepistooliammunnat sujuivat paremmin, mutta niiden ykkösluokan suorituksistakaan ei
saanut kuntoisuuslomia. Asetta väheksyttiin jo silloin...)
LPS-luodillisilla patruunoilla oli ilmeisesti jonkinasteinen DumDum-vaikutus lyhyillä
ampumaetäisyyksillä, kuten myös niillä saksalaisilla S.m.E.-patruunoilla, joiden
luodin rautasydän oli vain leikkurilla katkaistu ja kylmämuovattu pätkä 6 mm:n
läpimittaista rautatankoa. Joissakin tehtaissa rautakeernat sorvattiin INDEX- tai
GILDEMEISTER-automaattisorveilla täsmäkokoisiksi ja symmetrisiksi. Osumatarkkuus oli
erittäinkin tyydyttävä, mutta luotien "terminaaliballistinen vaikutus" oli
vähäisempi.
Afganistanin sodan kokemuksien viisastuttamat venäläiset alkoivat arvostaa
uudelleen 7.62 mm Mosin-patruunan luotien osumatarkkuutta. Sangen sattumanvaraisesta
salaDumDum-vaikutuksesta oli varaa tinkiä, koska se saatiin aikaan 5.54 mm:n yksilöaseen
luodeillakin. LPS-luotien keernat alettiin siis sorvata karaistuvasta teräksestä
erittäin mittatarkoiksi vuodesta 1983 alkaen, ja keernat myös karkaistiin koviksi -
luodeista irronneiden keernojen kimpoilu-taipumuksen lisäämisen aikomuksessa.
Vuoristoisessa maastossa taisteltaessahan on tällainen vaikutus useinkin hyödyllinen, ja
venäläiset ehkä jo osasivat ennakoida tulevat tapahtumat: Sotatoimien siirtymisen
entisen Neuvostoliiton vuoristoseuduille, joita asuttavat kapinointiin aina tilaisuuden
tullen halukkaat "musulmaanit".
"Räjähdysmäinen osumavaikutus"
Mahdollisimman vakavien, joskaan ei välttämättä kuolettavien, ampumahaavojen
aikaansaamiseen on pyritty sekä lännessä että idässä. Ainahan on edullisempaa
haavoittaa kuin tappaa, mutta haavoittamisenkin seuraamuksena tulisi olla sotainvaliidin
tuottaminen, eikä pelkästään lievä "rokotus", joka hoituu
laastarinvaihdolla päivittäin viikon ajan, ja parin viikon toipumislomalla, jonka
jälkeen vihollishenkilö taas kelpaa palvelukseen.
Korean sota (1950 - 53) opetti amerikkalaisille sen, minkä vasta Afganistan neuvoi
venäläisille: Fanaattisia, oman henkensä menetystä pelkäämättömiä vihollisia
kurmotettaessa on yksilöaseen luodin voitava aiheuttaa joko sankarikuolema tai
"räjähdysmäinen osumavaikutus", joka poistaa vihollisyksilön ruodusta
lopullisesti, eikä vain muutamien viikkojen toipumisajaksi! USA:ssa sulateltiin tätä
kauhistuttavaa sotilaskirurgian asiantuntijoiden julkijulistamaa tosiasiaa vuoteen 1957
saakka, tai oikeastaan vuoteen 1964, jolloin 5.56 x 45 mm aseet ja patruunat lopulta
omaksuttiin virallisesti käyttöön, ladattuina 3.63 gramman painoisilla
kokovaippaluodeilla M 193 nimelliseen lähtönopeuteen 990.6 m/s ARMALITE
AR 15-automaattikivääristä.
Alkuperäisimmät aseet olivat todella tehokkaita lähietäisyyksiltä, koska niiden
rihlannousu oli nipin-napin riittävä luodin vakauttamiseen suotuisissa olosuhteissa.
Vähäisimmänkin vastuksen kohdatessaan luoti kaatui poikittain, repäisten elävän
maalin pehmytkudokseen lähes nyrkinkokoisen tilapäisen haavaontelon ja tuottaen melko
kookkaan pysyväisenkin haavakanavan, jonka seinämät olivat laajalti "kuollutta
lihaa". Se alkoi mädäntyä etenkin viidakkosodan epähygieenisissä olosuhteissa jo
vajaan vuorokauden kuluessa. Laaja tilapäinen "sykähtelevä" kavitaatio-ontelo
nimittäin imaisi sisäänsä litran verrankin ilmaa osumakohdan ympäristöstä, ihon
pinnalta - ja metsäsissien vaatteista jotka ovatkin mitä monipuolisin
mikroobi-viljelmä. Pyykkipäivien väliajathan saattavat olla jopa usean kuukauden
pituisia, ja puserot sekä housut pestään yleensä sameavetisessä purossa, eikä
rumpukoneessa nykyaikaisilla pesuaineilla.
Erittäin likeltä ammutut luodit pirstoutuivat varsin usein osuessaan.
Viidakkotaisteluissa olivat ampumaetäisyydet useimmiten alle ja perin harvoin yli sata
metriä, kuten metsäsodissa yleensäkin. Alkuperäisen 5.56 x 45 mm aseen luodin
marginaalinen vakautuminen tuotti hankaluuksia risukoissa ammuttaessa. Luodin hipaisu
mihin tahansa lentoradalla olevaan esteeseen suisti sen kyljelleen ja kenties sivuun
aiotulta lentoradaltaan.
Paukkupakkasia Etelä-Vietnamissa?!
Armalite 15-kiväärit olivat koekäytössä Vietnamissa, jonka sisäisiin
asioihin presidentti J. F. KENNEDY oli ehtinyt sotkea USA:n asevoimat hieman
ennen omaa edesmenoaan, ehtimättä antaa kotiinpaluukäskyä. Aseiden rihlauksen
jyrkentämisen "Virallinen Selitys" oli kuitenkin "marginaalisesti
vakautuvan luodin täydellinen epävakavuus erittäin kylmissä ilmasto-olosuhteissa.
Pakkassäällä on ilman tiheys lisääntynyt, ja sen vastus kasvaa kyllin suureksi
aiheuttamaan luodin keikahduksen muutamien kymmenien yardien lennon jälkeen".
Selitys pitää paikkansa, mutta Kaakkois-Aasiassa on pakkanen perin harvinainen
luonnonilmiö (paitsi ehkä vuoristossa, missä ilma tosin on varsin ohutta - korkeudesta
johtuen. Vuoristoheimot olivat lisäksi "omia").
USA:n erikoisosastot, eli sotilaalliset neuvonantajat, olivat juuri ehtineet vapautua
pienireikäisiin "hiiripyssyihin" kohdistuneista ennakkoluuloistaan, todettuaan
niiden kykenevän tappamaan vihollisyksilön tasan yhtä kuolleeksi kuin tappoivat 7.62 mm
aseetkin. 5.56 mm aseet olivat helpommin kontrolloitavia sarjatulta ammuttaessa kuin
amerikkalaisten M 14-kiväärit, tai vihollis-osapuolen KALASHNIKOVit, joten niitä
käytettiin konepistoolin tapaan. Muutamien risuihin hipaisseiden luotien harhautuminen
hakoteille ei tällöin haitannut, jos muutamat muut luodit menivät perille asti. Tokkopa
taistelijat edes huomasivat aiempaa jyrkemmän rihlauksen vaikutusta luotien
käyttäytymiseen. Heidän kannaltaan tärkeämpi uudistus oli BALL-C (2)-ruudin
koostumuksen muutos, joka vähensi aseiden alttiutta toimintahäiriöihin.
Lyhyt historian kertausoppitunti
Luoti M 193 säilyi entisellään. "DumDum-vaikutteisuus" väheni, mutta ei
eliminoitunut tyystin: Esimerkiksi suurikokoiseen luuhun (lonkkaan tai lantioon) osunut
luoti saattoi yhä paukahtaa pirstaleiksi. Tietenkin nousi "älämölöö"
kiellettyjen luotityyppien käytöstä - jopa USA:n omissa joukkoviestimissä, jotka
olivat alkaneet purra ruokaa tarjoilevaa kättä. Mekkalointi laantui kuitenkin, kun esiin
tuotiin kaksikin historiallista tosiasiaa:
1) USA ei kuulunut Haagin kummankaan sopimuksen vaikutuspiiriin, koska muu maailma ei
ollut suostunut sen esityksiin erinäisiä sotilasampumatarvikkeita koskevien rajoitusten
laajentamisesta. Haagin "DumDum-kieltoa" USA oli noudattanut omaehtoisesti jopa
Korean sodassa jota sentään käytiin kommunisteja, eikä siis inhimillisiä olentoja,
vastaan.
2) Kumpikaan Haagin sopimus ei määrittele kokovaippaluodin vaippamateriaalin paksuutta
tai sen lujuutta. Kiellettyä on vain vaipan poistaminenn luodin kärkipäästä
lyijytäytteen paljastavilla työstötoimenpiteillä, tai vaipan läpäisevillä
viilloksilla luodin kärkipään kyljissä.
Millainen tahansa kokovaippaluoti särkyy joissakin olosuhteissa, vaikka ei olisi
kuvaillulla tavalla ennalta heikennettykään. Luoti voi rikkoutua täysikasvuisen ihmisen
lujimpiin luihin suurella nopeudella osuessaan - ja jos ammus on vaikkapa soliidi rauta-
tai kupariseosluoti, taikka panssariluoti, ovat tällaisen osuman seuraamukset kahta
kauheammat: Vaikka itse luoti ei muuttaisi lainkaan muotoaan, toimisivat
"sekvesterit" eli luun kappaleet sekundaarisina ammuksina.
Amerikkalaiset pystyivät toteennäyttämään dokumenteilla sen, että nimenomaan USA:n
valtuuskunta oli Haagissa vuonna 1899 vaatinut ylimmän rajan asettamista
kiväärinluotien lähtönopeuksille, mutta muut valtuuskunnat olivat haukotelleet tai
pyöritelleet päitään kapteeni Grozierin perusteluita kuunnellessaan. Sotilashenkilöt
olivat sentään ylös-kirjoittaneet muistiinpanoja. Grozier toisti usein kehotuksensa:
"Merkitkää tämä pöytäkirjaan !". Lieneekö hänelläkin ollut ennustajan
lahja, kuten Grigori Jehkimänpoika Rasputinilla ?!
Kaikki eivät seuraa muotia
Vietnamin konflikti päättyi tunnetulla tavallaan. USA:laisia ei voitu painostaa
mihinkään historialliseen faktaan perustuvilla vakuutteluilla luopumaan nopealuotisista
patruunoistaan. Muut valtiot alkoivat enemmän tai vähemmän vastahakoisesti seurata
"jenkki-imperialistien" esimerkkiä yksilöaseiden tuotekehittelyn alalla.
Kiinan (ja esimerkiksi Suomen) kaltaiset maat ovat joutuneet toistaiseksi pidättäytyneet
uudistuksista, taloudellisista syistä. Suomessa on juuri saatu 7.62 mm
rynnäkkökiväärien varastot lähelle määrävahvuuttaan, eikä lopullista ratkaisua
NATO-liitännäisyyden suhteen ole vielä näköpiirissä. Kiinassa olisi kaliberinvaihdos
massiivinen ja hintava operaatio, johon ei ryhdytä ilman todella päteviä perusteita.
Eräs vanha ennakkopäätös
Jo ennen Vietnamin kärhämää ja 5.56 mm luoteja koskevan ennakkopäätöksen tekemistä
jouduttiin Haagin sopimuksen sanamuoto tutkimaan kirjain kirjaimelta. Saksalaiset
protestoivat, kun I maailmansotaan yhtyneiden amerikkalaisjoukkojen aseina havaittiin
olevan lyhennettyjä pumppuhaulikoita, joilla ammuttiin lyijyisillä hirvihauleilla
ladattuja patruunoita. Protesti esitettiin USA:lle puolueettoman Sveitsin välityksellä,
koska: "Ensi päivä elokuuta/ vuonna neljätoista/ valot Haagin palatsissa/
sammui ikkunoista..."
Kansainvälinen tuomioistuin oli todellakin joutunut, maailmansodan alkamisen todettuaan,
vetäytymään pakkolomalle, ja Haagin Kansojen Palatsin valaistus sammui yli neljän
vuoden ajaksi. Saksalaisten kanteen joutui käsittelemään USA:n oikeuskansleri, jonka
päätökseen saksalaiset olivat sitoutuneet tyytymään. "Attorney General"
ilmoitti vastineessaan, että Haagissa lopullisesti vuonna 1907 vahvistetussa 2.
Rauhankonferenssin IV Konvention 23 e Artiklassa tarkoitettu luotityyppi olisi lyijyä
kovemmalla metallivaipalla varustettu, pitkänomainen kiväärinluoti. Haulikon
hirvihaulissa ei sitävastoin ole vaippaa, jota viilaten, poraten tai viiltäen syntyisi
23 e Artiklan mukainen tarpeettomia kärsimyksiä aiheuttava ammus.
Hirvihaulissa ei ole myöskään selvästi erottuvaa perä- tai kärkipäätä, ja se on
yleensäkin rinnastettavissa tykistön kartessi- tai shrapnelli-laukauksen täytekuulaan,
jollaisten käyttöä sotatoimiin Haagin sopimukset 1899 ja 1907, tai mitkään aiemmat
julistukset eivät ole koskaan tuominneet. "Saksan Keisarikunnan esittämä protesti
on aiheeton, eikä se johda taholtamme enempiin toimenpiteisiin. Asia on loppuun
käsitelty.!" Saksalaiset tyytyivät lupauksensa mukaisesti tähän päätökseen,
ryhtyen tahollaan kehittelemään konepistoolia.
Englannin revolveriuudistus
Englantilaiset aloittivat asevoimiensa käsiasekannan uudistuksen 1930-luvulla,
pienentäen revolveriensa kaliberia aiemmasta .455:stä ballistisesti varsin
onnistuneeseen .38/ 200:an. Patruuna oli alkuaan amerikkalainen .38 Smith & Wesson,
mutta varustettuna tylppäkärkisellä 13 gramman painoisella kovalyijyluodilla se
tunnettiin nimellä .38 Colt Super Police. Englantilaiset tykästyivät tähän
lataukseen. Nimitys .38/ 200 oli puolivirallinen. Lukema 200 tuli luodin grainipainosta.
Joidenkin kenttäkokeilujen mukaan pienikaliberisempi, hieman .455 kaliberin ammusta
nopeampi 13-grammainen luoti oli melko tarkoin "yhtä vaikuttava" kuin aiempien
asemallien hieman kärkevämpi .455 Revolver/Webley Mk-2:n 265 grainia (17.2
grammaa) painava lyijyluoti, jonka nimellinen lähtönopeus oli 600 jalkaa (183 metriä)
sekunnissa.
Melko vaatimaton oli myös .38/ 200:n nimellinen lähtönopeus: 630 jalkaa eli 192 metriä
sekunnissa, joten "vaikuttavuuden" merkittävin osatekijä oli ilmeisesti luodin
kärkimuoto. Aivan wadcutter se ei ollut, mutta melkein: Reunoja oli hieman pyöristetty
patruunan rullaantyönnön helpottamiseksi. Erityisesti korostettiin sitä, että koska
kovalyijyinen luoti ei laajentunut osuessaan, se läpäisi vihollisyksilön osumalla
edestäpäin keskivartaloon noin 600 jalan sekuntinopeudella "penetroivalla mutta ei
perforoivalla tavalla, koska se energia, joka luodilla on vielä perforaation jälkeen,
olisi haaskattua energiaa". Mitäkö se on selkokielellä ? Sitä, että luodin
läpäisykyky oli tarkoin mitoitettu ihmisvartalon lävistämiseen ventraalipuolelta
(rinnan suunnasta) dorsaalipuolelle (selkäpuolelle), täysin, mutta ei yli tarpeen.
Huolella harkittu läpäisykyky
USA:ssa, missä patruuna oli alkuaan kehitelty, kertoivat monet oikeuslääketieteen
laitosten ruumiinavaajien raportit tapauksista, jossa rikollista oli ammuttu .38 Colt
Super Police- patruunalla kohtalokkain seurauksin: "Luoti oli läpäissyt
ylävartalon. Kun oli tehty anatomisella veitsellä kaksi ristikkäistä ihoviiltoa
selkäpuolella erottuvaan, purppuran väriseen, kohoumaan, voitiin poimia sormilla esiin
vahingoittumaton 200 grainin painoinen projektiili, joka oitis saatettiin tunnistaa .38
Colt Super Police-patruunan lyijyluodiksi".
Useinkin luoti oli todellisuudessa osunut dorsaalipuolelle, ja poimittu ulos
ventraalipuolelta, koska pakeneva rikollinen ei yleensä juokse selkäpuoli edellä,
jouduttuaan yllätetyksi itse teosta.! Pikku erheet lääketieteen termien
oikeinkijoituksessa voinemme ymmärtää. Luodin läpäisykyky oli kuvailtu poikkeuksitta
täysin totuudenmukaisesti, koska jonkin ylitehokkaan aseen luotia ei olisi löydetty
edesmenneen konnan (vaan pahimmissa tapauksissa jopa jonkun läpiammutun luodin eteen
sattuneen viattoman sivullisen henkilön) ruumiinavauksen löydöksenä.
Pupu puikahti housuihin
Pian englantilaisten revolveri-uudistuksen jälkeen nousi äänekäs
"älämölöö", jälleen kerran saksalaisten taholta. Vaikka .38/200:n luodin
huolellisesti kontrolloitu upotus oli saatu aikaan seostamalla luotilyijy niin suurella
antimonipitoisuudella, ettei luodin kärki laajentunut pehmytkudos-osumasta (=
"lihashaavasta"), tai edes kylkiluun katkaisevasta osumasta, riekkui
saksalaisten propaganda valtoimenaan. Sen periaatehan oli tunnetusti: "Kun valhe
ylittää röyhkeydellään terveen järjen tuntemat kolme astetta: 1 = valhe, 2 =
emävalhe ja 3 = tilasto, niin massat tulkitsevat sen totuudeksi. Muistakaa tämä: Massat
ovat AINA ja KAIKKIALLA järjettömämpiä kuin eläimet !".
(Tämä JOSEPH GOEBBELSin väittämä pitää - valitettavasti - paikkansa. Se ei
ollut suunnattu massoille, vaan Goebbelsin alaisille; propagandisteille). Saksalaiset
alkoivat levittää kauhukertomuksia: "kielletyillä räjähtävillä luodeilla
ladatuista uusista revolverinpatruunoista", ja kun sana oli mennyt perille Euroopan
kaikille hoplofoobikoille, oli seuraava vaihe vetoaminen Haagin kansainväliseen
tuomioistuimeen - tai ainakin uhkaaminen kantelulla Kansojen Palatsiin.
Englannissa oli vallitsevana politiikkana "paasikiveily" eli
"suomettuneisuus"= arkuus tai suoranainen pelkuruus. Esimerkiksi I maailmansodan
aikaiseen haulikko-ennakkopäätökseen ei edes vaivauduttu perehtymään, vaan
Brittiläisen Imperiumin asevoimat pakotettiin lokakuun 22. päivänä 1937, oman
valtiovaltansa käskyllä, luopumaan patruunasta .38/200 ja omaksumaan revolvereihinsa
kevyemmillä vaippaluodeilla varustetut patruunat. Armeija ei noussut kapinaan, koska se
oli jo omaksunut pragmaattisen ja realistisen näkemyksen pistoolin tai revolverin
roolista nykyaikaisessa sodankäynnissä: "Revolverilla torjutaan teräaseella tai
astalolla varustautuneen vastustajan hyökkäys, ennenkuin vihamies ehtii pistämään,
viiltämään tai lyömään.! Tulitaistelun instrumentti on kivääri tai
karabiini..!" (Konepistoolia ei vielä vuonna 1937 osattu arvostaa: Vasta Suomen
Talvisota karisti suomukset silmistä kaikkialla maailmassa). Monilla britti-upseereilla
oli lisäksi yksityisvara-aseenaan .455-kaliberinen revolveri lyijyluodillisine
patruunoineen. Niiden luotien materiaalista ei noussut "haloota" missään
historian vaiheessa.
Lyijyluodin asema "en-tiijjän" varassa
Englannin politikoitsijain raukkamaisen paasikiveilyn seuraamusta on vieläkin jatkuva
epätietoisuus kovalyijyisen luodin kansainvälisoikeudellisesta asemasta sotatoimissa: Ei
ole selkoa siitä, onko soliidin lyijyluodin käyttö tosiaan kiellettyä Haagin
tuomioistuimen päätöksellä, vai jäikö Saksan uhkaus kanteen nostamisesta vain
uhkauksen asteelle.?
Selviö on sentään se, että vaippaluoti on vaippaluoti, vaikka "vaippa" olisi
kuinka ohut tahansa ja muodostettu millä keinolla hyvänsä luodin pinnalle, kunhan se on
kärjestään ja kyljistään ehjä. Kolmen tai neljän molekyylin vahvuinen galvaanisesti
muodostettu kuparikerros on jo vaippa, ja sen sisällä olevan täytelyijyn puhtausaste
saa Haagin sopimuksien sanamuodon estämättä olla vaikkapa 99.99 %, jolloin se on varsin
pehmeää ja mukautuvaa: Tuo jotenkin mieleen jonkun ARTHUR NEVILLE CHAMBERLAINin
luonteenlujuuden...(Lepsuilija saattoi tosin olla tässä asiassa jo häntä edeltänyt
pääministeri STANLEY BALDWIN).
5.45-mm Pulja s Serdtshje =
"Rauhanluoti"
Maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen artikkelisarjamme tässä osassa keskitymme
tekemään selkoa sen kiväärikaliberisen ammuksen rakenteesta ja toiminnasta, joka -
ainakin toivottavasti - saattaa politikoitsijain ja diplomaattien sanelemat julistukset
homeerisimman röhö-naurun alaisiksi. Omat naurunpirahduksensa ovat tietenkin ansainneet
myös roskalehdistön sopulit, jotka mielivät aina ja kaikkialla esiintyä asetekniikan
ja ballistiikan etevimpinä asiantuntijoina.
Huomautettakoon viimein, koulutuksen tässä vaiheessa, että artikkelimme on tarkoitettu
aseharrasteisiin syvällisesti perehtyneiden henkilöiden tietolisäksi. Aloittelijoille
ei teksti ehkä ihan vielä avaudu. Se kannattaa silti taltioida tuleviin tarpeisiin,
kunnes "tiivistelty johdanto aseteknologian alkeisiin" on ensin omaksuttu ...
noin 30 vuotta kestäneillä opinnoilla. (Edelläoleva herja on suunnattu
"sopuleille", eikä siis GUNWRITERSin säännöllisille visitoreille, jotka ovat
vähän niinkuin väkisin edistyneet asetekniikan asiantuntijan tiedontasolle saakka.
Tyhmät ovat pudonneet kärryiltä jo avausjakson aikana).
Jos alle 200 m/s nopeudella osuva kovalyijyluoti, jonka muoto tai läpimitta ei muutu,
eikä painokaan vähene pehmytkudokset ja rintakehän luuston läpäisyn seuraamuksena, on
todellakin "hirmuinen ja tuomittava DumDum-luoti", niin mitäpä mieltä ollaan
eräästä Haagin Rauhankonferenssien 1899 ja 1907 kirjaimen mukaan joka suhteessa
hyväksyttävästä ammuksesta ? Kehittelynsä aikoihin, 1960- ja 70-lukujen vaihteessa,
sitä olisi kai kutsuttu Suomessakin tietyissä arvosalolaisissa piireissä
"Rauhanluodiksi", jos sen olemassaolo olisi tunnettu. Olihan silloin myös
"Rauhanohjuksia" ja "Työväenluokan Puolustusvaunut"
jyräsivät jo aiemmin Prahan duunareita telaketjuillaan litteiksi katuun, koska
"sosialismi ei saa olla ihmiskasvoinen" BREZHNEVin Opin mukaan. Nooh;
eihän se VOI sitä ollakaan - edes bernsteinilaisessa ilmenemismuodossaan..!
Rynnäkkökiväärien AK-74 ja 5.45 x 40 mm patruunan Rauhanluotien
voimalla alettiin vuonna 1979 viedä rauhaa ja demokratiaa Afganistaniin, jonne aluksi oli
perustettu "KUUSISEN Hallituksen" kaltainen juntta. Jatko onkin lähihistoriaa,
jota lienee turha kerrata, paitsi patruunan ja luodin osalta, toki muistaen ne
sensaatio-hakuiset tarinat, joita punikki-pelosta pikkuhiljaa vapautuneet, mutta
hoplofobiaa elämänsä loppuun asti potevat "sanantoimittajat" aikoinaan
sepittelivät.
Roskalehti-sopulit "ballistiikka-guruina"
Luodit herättivät tehokkuutensa takia huomiota kautta maailman, ja koko joukon
erheellisiä päätelmiä aseen ballistisista ominaisuuksista etenkin
sensaatiolehdistössä, joiden "asetoimittajien" tietämys on tunnetusti
kärpässarjan tasoa muuallakin kuin Suomessa. Luoteja kuvailtiin: "Räjähtäviksi,
ja tappavaa rotanmyrkkyä - ARSENIKKIA - sisältäviksi". Luodin lähtönopeus oli:
"Takuulla vähintään 1200 metriä sekunnissa", ja koska maastosta noukitut
hylsyt olivat pienenpuoleisia: "Niiden ruudissa on varmastikin vähintään puolet
painostaan T.N.T:ia", jne...jne.
Joku oli onnistunut hankkimaan muutamia hylsyjä ja vuorenseinämissä pirstoutuneiden
luotien jäänteitä, joiden täytelyijy oli analysoitu "a-haa"-elämyksin.
Analyysin suorittanut kemisti tosin kertoi, että laadukkaimpien veteenvalettujen haulien
lyijyseos sisältää arseenia tuplatenkin enemmän kuin luodintähteiden lyijy, ja että
luodit ovat hajonneet kivikkoon kolhiuduttuaan. Hylsyjen sisäpintaa peittävän karstan
analyysi ei sentään sulkenut pois vähäistä trotyylipitoisuutta ajopanoksen
ruudissa.Siinäpä olikin riittävästi tietoa GRIMM-veljesten satujen sensuroimattomaan
painokseen rinnastettaviin kauhukertomuksiin..!
Käännettyjen takkien aikakausi alkoi
"Hipster"-aikakausi, jolloin Neuvosto-Venäjän arvosteleminen oli poliittisesti
epäkorrektia "kapitalistien valhepropagandan levitystyötä, ja epätoivoista
ponnistelua sosialismin väistämättömän voittokulun jarruttamiseksi", alkoi olla
ohi 20 vuotta sitten. Itsesensuuriin aiemmin pakotetut sensaatiokirjoittelijat ottivat nyt
vahinkoa takaisin, ajautuen päinvastaiseen äärimmäisyyteen: Ase-vastaisuus pysyi toki
peruslinjana, mutta enää se ei ollut pelkästään osa anti-amerikkalaisuutta. Näin
ulkomailla..! Suomessa ovat Tampereen Yliopiston Tiedotusopin Laitoksen korkeaa
sivistystä nauttineet journalistit sentään säilyttäneet aatteensa puhtauden. Vain
takki on kääntynyt, ja sarvikuonoinen vasemmistolaisuus vaihtunut vihreyteen.
(Sinänsähän on kyseessä yksi ja sama aate: Kaikenlaisen yritteliäisyyden tuhoaminen:
Ihmiskunnan palautus takaisin keskiaikaan - ellei suorastaan kivikauteen..!). Hoplofobian
lietsonta on tietenkin yhä journalistien kutsumustehtävä.! Kaikkialla.! Ihmiskuntahan
saattaa jonain kauniina päivänä rohkaista mielensä, ja ryhtyä puolustautumaan
öykkäröiviä vähemmistöjä vastaan. (Veikkaan, että prosessi käynnistyy aluksi
USA:ssa. Sen merkkejä on jo ilmassa..!) Siksipä pitäisi ihmisiltä riistää
puolustautumisen tekniset edellytykset ja välineet.
Mutta mikä olikaan totuus?
Vuonna 1980 onnistuttiin rynnäkkökiväärejä AK-74 ja niiden patruunoita,
tämänhetkisen salaDumDum-tuotekehittelyn terävintä huippua edustavine
PsS-rauhanluoteineen, hankkimaan USA:n asevoimien ja etevimpien asespesialistien
tutkittaviksi ja arvioitaviksi. Siviili-spesialisteista oli NATIONAL RIFLE ASSOCIATION
-etujärjestön tutkija C.E.HARRIS tietenkin etuoikeutettu muunmuassa koeampumaan yhden
aseyksilön. Hän oli kirjeenvaihtokumppanini 1970-luvun lopulta alkaen. Heti, kun AK-74:ää
ja sen patruunaa koskevat tutkimustiedot oli lupa lanseerata julkisuuteen, ja välittää
ne ulkomaalaisille tutkijakolleegoillekin, sain C.E:lta kopion tutkimusraportista.
Leikattiin vuosi 1983.
Suomennettu tiivistelmäni raportista julkaistiin aikakauslehti
"RESERVILÄISESSÄ" jokseenkin samanaikaisesti kuin C.E. Harrisin oma versio
"THE AMERICAN RIFLEMAN"-lehdessä. Tämä tiedoksi niille, joiden käsityksen
mukaan Internet-juttuni ovat silkkaa "hugaa" kaikki tyynni, kuten nettijutut
yleensäkin: "Vain painettu sana on paikkansapitävää !" Mistähän Likaisesta
Lähteestä moinen käsitys on ammennettu eräiden herkkäuskoisten massasielujen kireiden
pipojen alle ?!
"Mörkötarinat" ja tosiasiat
Olipa riemastuttavaa oikoa mörköjuttuja, joita Afganistanin sodan alkuvaiheen aikaan oli
kerrottu "aina luotettavien" roskalehtien palstoilla: Mikään ei ole niin
hauskaa, kuin tosiasioiden kertominen, itsesensuurin tai sensuurin kahlitsematta!
(Viljelty termi "hugaa" on wanhasta kaskusta periytyvä eufemistinen
käännös englanninkielen sanasta: "Bullshit". Amerikkalaisessa sata
vuotta vanhassa vitsissä on eufemismina: "Wahoo!").
"Huga N:o 1" koski PsS-luodin lähtönopeutta: "Vähintään 1200
m/s". USA:n armeijan tutkijoille oli ollut suoranainen pettymys mitata keskimäärin
900 m/s nopeus 3.40 grammaa painaville luodeille. Osumajäljet kaatuneista tai
teurastetuista afgaaneista olivat antaneet aiheen olettamukseen reilusti yli 1000 m/s:n
lähtönopeustasosta, jolloin patruunoissa oleva ruuti olisi jotain todella uudenlaista
ajoainetta, joka olisi omaksuttu mieluusti piraatti-tuotantoon. Aseen piipunpituuskin
huomioiden saadaan esimerkiksi .222 Remington-patruunasta jopa suurempi nopeus 3.6 gramman
luodille ruudilla N 130 tai N 133. Dramaattinen, "mieltäkääntävä",
terminaaliballistinen vaikutus olikin tuotettu yksinomaan kadehdittavan nerokkaasti
suunnitellun salaDumDum-luodin erikoisominaisuuksilla.
"Huga N:o 2": Laajalti levinnyt "Lumikki-satu" myrkytetyistä
luodeista. Analyysissa ei löydetty arsenikkia, joka olisikin vähiten todennäköinen
valinta myrkytettyihin luoteihin, koska se ei liukene veteen, eikä siis kudosnesteisiin.
Neuvosto-Venäjän hermokaasutuotantoon erikoistuneet kemistit pahastuivat - oikeutetusti
- heidän asiantuntemuksensa törkeän aliarvioinnin johdosta, kehiteltyään 35 vuoden
ajan analyyseissa havaitsematta jääviä "agensseja". Luodin lyijykalvon
seoksessa on kyllä pieni määrä arseeni-metallia; suunnilleen sama pitoisuus kuin
haulilyijyssä. Arseenin tehtävänä on lyijyn kiderakenteen muuttaminen rosoiseksi,
tuonnempana selitettävästä syystä.
"Huga N:o 3": Usein esitetty väite PsS:n räjähtäväisyydestä. Tahatonkin
luodin pirstoutuminen on pyritty ehkäisemään, koska muistissa oli hoplofoobisen
"Yleisen Mielipiteen" reagointi Vietnamissa havaittuihin satunnaisiin M
193-luotien sirpaloitumisiin. PsS:n rautavaippa on mitoitettu varsin paksuksi, joten sen
murtuminen jopa luu-osumasta on varsin epätodennäköistä. Vaippaa ei ole heikennetty
edes niippi-uralla.
Etenkin lastuttu niippaus-ura rautavaippaluodin "vyötäröllä" tuottaa luodin
katkeamisriskin. Rauta, eli meltoteräs, on kaikista yleisistä vaippamateriaaleista
herkin "lovenvaikutukselle". Jopa vaotus-trissalla painosorvattu niippi-ura voi
aiheuttaa lyijytäytteisen luodin katkeamisalttiuden, jos uran pohjan jompikumpi reuna on
terävä. Koska täytelyijy on sitkeää, ei luoti katkea irti-poikki, vaan se taipuu
loivalle V-muotoiselle mutkalle. Jompikumpi vaipan puoliskoista voi kyllä irrota, tehden
oman erillisen haavakanavansa. Paljastunut täytelyijy voi laajentua rumastikin, jos
luodilla on vielä jäljellä riittävästi kahlausnopeutta. Luodin rautakeernaisuus
ehkäsee kuitenkin katkeamistaipumuksen varsin tehokkaasti.
Luoti ei ole räjähtäväkään: 5.60 mm läpimittaiseen ammukseen on vaikeaa mahduttaa
tarvittavaa iskurirakennetta varmistinholkkeineen, jos mieli saada ammukseen mahtumaan
myös räjähdyspanos nalleineen. Räjähdys-tyyppinen osumavaikutus elävissä maaleissa
on saatu aikaan muin keinoin. Kiveen ammuttu luoti tietenkin pirstoutuu: Särkyyhän
umpi-rautainen ammuskin graniittivuoreen törmätessään.
"Huga N:o 4": Jopa arvovaltaisessa "JANE'S INFANTRY WEAPONS"-kirjassa
esitettiin teoreema "luodinkärjen säännönmukaisesta käyristymisestä"
terminaaliballistisen vaikutuksen selitykseksi. Luoteja oli testattu ampumalla
suhteellisen lyhyelle etäisyydelle saippuaharkkoihin, vieläpä hieman viistossa
kohtauskulmassa. Saippuan tai muovailuvahan käytöstä on nyttemmin luovuttu
testiammuntojen kohdemateriaaleina, koska ne eivät vastaa likimainkaan elävän
elimistön pehmytkudosta. Ne ovat vastuksellisempia ja liian kovia
pehmytkudos-simulanteiksi.
Luotityyppien välisissä pikavertailuissa niillä on toki yhä käyttöä.
Realistisemmissa kohdeaineissa, kuten asianmukaiseen kiinteyteen sekoitetussa ja
jäähdytetyssä ballistisessa gelatiinihyytelössä tai silkassa vedessä ei
luodinkärjen taipumista ilmennyt kuin poikkeuksellisesti, ja koe-eläimissä (=
nukutetuissa sioissa) vieläkin harvemmin.
Myöskin afgaaneista poistetut luodit olivat useimmiten pysyneet ryhdikkäinä, vaikka ne
olivat kahlanneet kudoksessa melkein metrinkin matkan. (Osuma tavallisimmin hartiaan;
luoti löydetty lantion tai jopa reiden korkeudelta: Seuraamuksena miltei poikkeuksetta
pikainen kuolema massiivisen sisäisen verenvuodon seuraamuksena rinta- ja/tai
vatsaonteloon).
"Huga N:o 5": Ruudin koostumus "vähintään puolet trotyylia". Sitä
kyllä VOISI olla jopa 70 % ruutimassan painosta, mutta TNT-ruudista kehittyvä nokimusta
savu häiritsisi etenkin sarjatulen ammuntaa. T.N.T. palaa epätäydellisesti:
Palojäänteenä on jopa hiilipölyä. Myöskin suuliekki sukeutuisi suureksi, eli ampujan
tuliaseman kavaltavaksi. Trotyyliperustaisen ruudin haitat - "summa summarum" -
olisivat samat kuin mustaruudilla aikoinaan, vaikka se onkin sinänsä täysin mahdollinen
seos. Kalorimetrinen energia olisi yksikomponenttisen nitroselluloosaruudin luokkaa -
vieläpä ruutivalikoiman heikoimmasta päästä: Hiilipöly ei anna "potkua"
ammukselle, vaikka se tuottaakin elokuvien tehosteissa nuorimpia pikkulapsia
viehättäviä vaikutelmia, etenkin toimintaleffojen tavanomaisissa loppurymistyksissä.
Peruskouluikäisiä ei enää petetä: Ken on nähnyt EDWIN LAINEen ohjaaman
"Tuntemattoman Sotilaan" oikeat trotyyliräjähdykset, hän huomaa heti RAUNI
MOLLBERGin version viisikin sekuntia kestävät tulenpurskahdukset tuontitavaraksi
semiittisestä Hollywoodista.
Syrjähyppy ruutikemiaan
Nitroselluloosa ei ainoa mahdollinen ruutimateriaali. Saksalaisessa NIPOLITE-ruudissa oli
64.7 % pentriittiä, joka on paljonkin trotyylia häjympi brisanttiräjähde. Nipoliitilla
tai NP-Pulverilla ladattiin LUFTWAFFElle jaetut 7.9 x 57 mm suurtehopatruunat,
"v-Patronen". Niiden kehittämä pesäpaine oli täysin normaali, mutta
esimerkiksi kiväärin rekyyli lähenteli ihmisen sietokyvyn rajaa. Silti etenkin
tarkka-ampujat himoitsivat haltuunsa v-patruunoita, käyden usein varkaissa tai ostoksilla
Luftwaffen a-tarvikevarikoilla. Laukaus oli suuliekitön ja savuton. Kantamaa satakin
metriä lisää.! Kiikaritähtäinten käyttöikä tietenkin lyheni, joten NP-patruunain
käyttö kivääreissä kiellettiin. Tarkka-ampujat suhtautuivat kieltoon, kuten
"Jostain Kaukaa" saneltuihin kieltoihin pitääkin AINA suhtautua: He
tulkitsivat sen yllytykseksi... Nipoliittia ei ole valmistettu, jostain syystä, koskaan
siviilimyyntiin, vaikka sillä olisi käyttöä Magnum-luodikkokalibereissa. Hinta olisi
tuskin este; käytettiinhän Nipolite-ruutia 900 kg:n latinkeina V 2 -ohjusten
taistelukärjissä trotyylin korvikkeena, eikä TNT:kään ole sentään pahemmin hinnan
kiroissa tuotantokustannuksiltaan. Nooh; onhan LIIAN HUOKEA HINTA tietenkin aina tarjonnan
este - eli ns."lainvastainen markkinahäiriö", kun asiaa tarkemmin
ajatellaan...
Paremmaksi pantua BALL-C Kakkosta
5.45 mm patruunan palloruutijyviä mikroskoopilla tutkittaessa herättivät huomiota
ruutimassasta erottuvat keltaiset mikrohiukkaset. Analyysi osoitti niiden olevan trotyylin
esiastetta, dinitro-tolueenia, joka toimii ruudin stabilointiaineena. Ruudin koostumus
vastasi muilta osin amerikkalaista BALL-C (2):ta, josta se on ilmeinen kopio.
Esikuva-ruudissa oli alkuaan ollut stabilisattorina huokea, arkipäiväinen liitujauho,
mutta Armalite AR-15:n omaksumisen jälkeen se oli pakko korvata orgaanisella
materiaalilla, sentraliitilla. Liitupöly tukki AR-15:n ahtaan kaasutiehyen ja enensi
aseen luistin sisällä sijaitsevan kaasumännän (= lukon peräpään) kitkaa.
Sentraliitti on "passiivinen" materiaali: Se tosin palaa kaasumaisiksi
lopputuotteiksi, mutta ei edistä palamista hapettomassa tilassa, vaan hidastaa sitä.
(Sentraliitti onkin yleisin kivääriruudin jyvien pintapalamista hidastava yhdiste, jonka
omaksuminen mahdollisti "progressiivisten ruutien" lopullisen yleistymisen).
Di-nitrotolueeni on "aktiivinen" stabilisaattori, joka palaa omalla hapellaan,
ainakin hiilipölyksi ja kaasuiksi, lisäten jopa ruudin energiaa. Stabilointiaineen
tehtävänä on kuitenkin ensisijaisesti varsinaisesta ruutimassasta verkalleen huokuvan
typpidioksidin sitominen itseensä, eli nitroselluloosan spontaanin hajaantumisen
estäminen. (Tämä prosessi tuhoaa esimerkiksi vanhat elokuvafilmit - ajan mittaan -
väistämättömästi.! Nitraattifilmi voi jopa syttyä palamaan itsestään, jos sen
itsetuho-prosessi kiihtyy jostain ulkoisesta syystä kyllin rajuksi. Filmikelan
räjähdyskin on täysin mahdollista).
Maailmanloppuun saakka säilyvää ruutia
Typpidioksidia itseensä imevä di-nitrotolueeni nitrautuu tri-nitrotolueeniksi eli
trotyyliksi. Sen pitoisuus ruutimassasta on kuitenkin varsin vähäinen. Di-nitrotolueeni
on wanha tuttu jo Z-1915/16-luotien pyroteknisestä massasta. Ruudin säilyvyys varastossa
tai patruunoissa on sen lisäyksen ansiosta todennäköisesti ikuinen.! Säilöihän se
strontiumnitraattipitoisen valomassankin vielä yli 50 vuoden ikäisenä täysin
toimintakykyiseksi. Muilla sideaineilla sekoitettu punavaloinen liekkimassa turmeltuu
yleensä viimeistään 3 - 5 vuoden kuluttua, ellei se ole pakattu hermeettiseen eli
ilmatiiviiseen kapseliin.
SalaDumDum-teknologian huippusaavutus
Toistaiseksi ei tällä erikoisteknologian alalla ole pystytty panemaan 5.45 mm PsS-luotia
paremmaksi missään päin maailmaa, jos kilpailuun kelpuutetaan joukkotuotannossa olevat,
patruunoihin ladatut pienikaliberiset sotatoimiin käytettävät luodit, joilta vaaditaan
osumatehoa jonnekin 600 - 800 metriin asti. Löffelspitz-luoti oli reipas kilpailija,
mutta sen pudotti pelistä "pärstäkerroin": Silminnähtävä kärkimuodon
poikkeuksellisuus, josta Punaisen Ristin Kansainvälisen Komitean kaltaisen ompeluseuran
täditkin huomasivat, millaiseen vaikutukseen luodin muotoilulla pyrittiin. Julkisuudessa
esiteltiin Löffelspitz mahdollisimman sopimattomaan aikaan: 1970-luvun keskivaiheilla,
kun Vietnamissa häämötti katastrofi, hipster-/ hippie-aate oli vahvoilla ja
Sosialistinen Maailmanvallankumous näytti olevan toteutumassa kaikessa
kammottavuudessaan...
Susi lampaantaljassa
"Sydämellinen luoti" tai "Rauhanluoti" PsS on
ulkonäöltään kuin rauhanomaiseen UIT/ISU- urheiluammuntaan käytettävä torpeedon
muotoinen "kilpakuula": Läpimitta 5.58 - 5.62 mm, pituus 25.0 (+ 0.2) mm ja
suhteellinen pituus keskimäärin 4.5 x läpimitta. Samanmuotoisen soliidin Balle
Desaleux-luodin suhteellinen pituus oli 4.7 x läpimitta. Vuonna 1983 kummastelivat
USA:laiset tutkijat, muiden muassa C.E. Harris, sitä helppoutta, jolla patruunasta
poistettu luoti voitiin painaa aseen piipunreikään ja työntää rassilla läpi
piipunputken. Röntgenkuvaamalla koko joukko ammuttuja ja ehjinä lennosta pyydystettyjä
luoteja saatiin vasta selko siitä, mitä todella tapahtuu piippuvaiheessa ja mihin
perustuu vahingoittumattomiksi jäävien, vain rihlauksen urittamien luotien aiheuttama
räjähdyksen kaltainen osumavaikutus.
Ensi-esittely meillä ja muualla
Ensi-vaikutelma oli ollut, että luoti kääntyy aina hieman vinoon asentoon
piipunreiässä, kuten kävi L-Pulja obr. 1908:n tapauksessa. (Tämä teoreema
ehdittiin julkaista USA:ssa C.E. Harrisin ja Suomessa kirjoittajan toimesta v.
1984, ennen totuuden paljastaneiden röntgenkuvien päätymistä tutkittavaksemme: Hoppu
ei ollut hyväksi !). Kehitystä oli kuitenkin tapahtunut aikavälillä 1908 - n. 1972, ja
GEORGE ORWELLin fraasi: "Edistys on taantumusta" piti taas kerran paikkansa.
PsS-luoti on ekspansioluoti, lähestulkoon WILLIAM GREENER Seniorin jo vuonna 1835
keksimässä muodossa. Keksinnön omaksui vuonna 1847 ranskalainen CLAUDE ETIENNE MINIÉ,
joka onnistui rikastumaankin wanhojen ideoiden sovellutuksella, ja saamaan nimensä
ikuisiksi ajoiksi asetekniikan historiaan.
Näin se toimii!
Suuret keksinnöt ovat useimmiten yksinkertaisia, entuudestaan toimiviksi todettujen
ideoiden sovellutuksia. Jo Dum-Dum Arsenalin reikäpääluoti Mk II* vuodelta 1897 oli
"kärkikevyt" eli peräpainoinen, ja tarkaksi havaittu. Niin myös
teräväkärkinen kokovaippainen luoti Mk VII. Pulja s Serdtshen
suunnittelijoilla oli mallina myös joitain onttokärkisiä amerikkalaisia
tarkkuusluoteja. Ne tosin olivat umpiperäisiä ja kärkipäästä täytettyjä, mikä ei
sovellu salaDumDumin rakenteeksi, vaikka kärjen aukko voidaankin ummistaa hädintuskin
partakarvan mentäväksi "huokoseksi". Kokovaippaluodiksi naamioidun
salaDumDumin tulee olla umpikärkinen, koska politikoitsijat ja diplomaatit olivat niin
päättäneet Haagissa vuonna 1899, palatseissa kasvaneiden ylimyksien korskealla
arvovallalla, käsittämätöntä kieltä puhuneen jenkkikapteenin esittämiä
mielipiteitä ymmärtämättä tai niitä huomioon ottamatta.
Liikkuva painolasti
Peräpäästä täytettävän tyhjäkärkisen luodin valmistaminen ei sinänsä ole
vaikeaa, mutta kun ammuksen on oltava myös "s Serdtshe", eli
rautakeernainen "sydämellinen säästöluoti", teetti kehittely töitä
vuosikausien ajan - noin vuodesta 1969 noin vuoteen 1972. Luodinhan pitää olla myös
massatuotantokelpoinen ja kohtuuhintainen. Rautakeernaa ympäröivän tuppimaisen
lyijyhelman materiaalin valinta osoittaa pitkälle edistynyttä metallurgian tuntemusta:
Arseenilla seostettu haulilyijy on sopivan kovaa, ja pinnaltaan sopivan liukasta.
Lyijykalvonhan pitää liukua vähän matkaa eteenpäin vaipan sisäpinnalla eräiden
toivottujen vaikutusten aikaansaamiseksi, kun ruutikaasun paine iskeytyy lyijytupen
ympäröimän rautakeernan peräpäähän.
Koska luotivaipan kärkiosa on tyhjä, pääsee tämä eteneminen tapahtumaan alkuun
esteettömästi, mutta sen pysäyttää tietenkin vaipan kärkitilan suippokaarimaisuus:
Lyijytupen etupää joutuu puristumaan soukemmaksi ja pitenemään. Viimeistään
rautakeernan kärjen työntyminen vaipan seinämiä vasten pysäyttää
"painolastin" siirtymän eteenpäin. Lyijytuppi on tällöin katkennut kahtia,
keernaa ympäröiväksi putkimaiseksi tukikalvoksi, ja kärkikappaleeksi, joka työntyy
lähelle kärjen huippua, mutta ei kuitenkaan aivan sen latvaan asti.
Kärkitilaan patoutunut ilma ehkäisee lyijypalan etenemisen liian pitkälle. Sehän ei
olisikaan toivottavaa, koska kartionmuotoiseksi puristunut lyijypala olisi liian
symmetrinen, tuottaakseen toivotun salaDumDum-vaikutuksen - pehmeässä kohteessa
kahlaavan luodin kiepahduksen kyljelleen, jolloin terävä kärki repäisee ruman,
risareunaisen haavakanavan, joka on usein kaartuva tai jopa loivasti spiraalimainen.
SalaDumDum-vaikutus läheltä ja kaukaa
Elollisen kohteensa kokonaan lävistävä luoti tulee ulos usein peräpää tai kylki
edellä, mutta kärki edellä ei juuri milloinkaan. Ulostuloaukko on suuri luodin
läpimittaan suhteutettuna. Se on myös reunoiltaan repaleinen ja runsaasti verta vuotava,
koska haavakanavassa kieppuvan luodin kärki katkoo lukuisia verisuonia. Kahlaamisen
alkuvaiheessa on luodin nopeus vielä suuri, joten verisuonet ruhjoutuvat tukkoon, mutta
hidastunut luoti jättää pätkimänsä suonet avoimiksi ja vuotaviksi. Kaukaa ammuttujen
luotien tekemä haava vuotaa verta sisäänmenoaukostakin. "Hugaa" ei liene
väite, että AK-74:n kaukolaukaus on lähilaukausta vaarallisempi sisäisten
verenvuotojen takia niillä sotanäyttämöillä, joilla haavoittuneiden pikainen
tehohoito on mahdoton toteuttaa.
Lyijyseoksen valinta on ollut vakain tuumin harkittu: Arseenilla kovetettu lyijy on
karkeakiteistä. Lyijytupen etupää ei muotoudu koskaan tasapintaiseksi, vaan aina hieman
johonkin suuntaan kaltevaksi, eli epäsymmetriseksi. Alustavasti tämä muotoutuminen on
tapahtunut ehkä jo lyijytupen ympäröimää rautakeernaa vaippaan työnnettäessä.
Tämän vaiheen jälkeen muovataan luodin peräkartio ja vaipan reunakäännös tarkoin
kohtisuoraksi pituussuuntaan nähden.
Sata vuotta tunnettuja faktoja
Luodin perän symmetrisyys on ampumatarkkuuden kannalta elintärkeää: Luodinperän
kohtisuoruudesta poikkeava kaltevuuden kulmaminuutti (á 1/60 kulma-astetta) tuottaa
pahimmoillaan piirun suuruisen poikkeaman luodin lentorataan. Sadan metrin etäisyyteen
ammuttaessa on piirun erhe kymmenen senttimetrin poikkeama johonkin sattumanvaraiseen
suuntaan tähtäyspisteestä. Kilometrin päähän ammuttaessa (esimerkiksi
konekiväärillä) menee laukaus metrin verran harhaan jo pelkän lähtökulmavirheen
takia.
Lyijytupen etupäässä, vaipan sisällä, lähellä luodin keskiakselia, saa
epäsymmetria olla monta kulma-astettakin ilman vähäisintäkään haittavaikutusta
osumatarkkuuteen, koska ruutikaasu ei vaikuta luodin kärkipäähän
"väliballistisella alueella", kuten se vaikuttaa piipusta juuri ulos tulleen
luodin peräpäähän. Nämä ilmiöt on tunnettu jo yli sadan vuoden ajan - tai
oikeastaan siitä alkaen, kun tasaperäiset kärkiluodit otettiin käyttöön
1840-luvulla.
Turvonnut luoti polygoonirihloissa
PsS-luodin keernan ja lyijytupen liikahdus noin 1.5 mm:n verran eteenpäin vaipassa
tapahtuu todennäköisesti silloin, kun luoti alkaa irrota hylsynsuusta, joten se on jo
tapahtunut, kun luoti alkaa ahtautua piipun "suppeloon", eli rihlauksen
ylimenokartioon. Tällöin ei luoti ole enää alimittainen (5.60 mm; työnnettävissä
rassilla läpi piipunputken) vaan se täyttää piipunreiän "polygoonisen"
rihlauksen pohjia ja nurkkia myöten. Muistinvaraisen tiedon mukaan on 5.45 x 40 mm
aseiden urakaliberi 5.7 mm:n luokkaa; ehkäpä muutaman mikroonin tai sadannesmillin
verran avarampikin. Rihlaprofiili on muotoiltu paksuvaippaisten rautavaippaluotien
ammuntaa silmälläpitäen: Rihlanharjojen kyljet eivät ole pystyjyrkät, vaan
loivennetut siten, että vaippametalli mukautuu niihin kaasutiiviisti.
Tiivistystä piipunputkeen
Tavanomaisten rihlankuurnien terävistä nurkista vuotaa aina kuumaa ruutikaasua luodin
ohi; erityisesti rautavaippaluoteja ammuttaessa. Oikeastaan vain lyijy(seos)luodit
tiivistävät piipun täydellisesti, mutta todennäköisesti myös puhdaskuparinen vaippa
sulkee piipunputken hermeettisesti, mikäli sillä peitetyn luodin läpimitta on
asianmukainen (= millinsadanneksen tai parin "satkun" verran suurempi kuin
piipun urakaliberi).
"Itämaiseen tapaan" on piipunreikä ja patruunapesä AK-74:ssäkin
kovakromattu. "Stop...stop tykkänään!", hihkaisee nyt valistunut visitor:
"Kuinkas 5.6 mm:n luoti pystyy tukkimaan 5.7 mm:n reiän ?!" Helposti ! Tuli jo
mainituksi luodin laajeneminen "Minié:n periaatteella". Luodin peräpää on
kartiomainen, ja kun rautakeerna sekä lyijykalvo ovat lipuneet runsaan millimetrin verran
luodin kärkipäätä kohti, tulee peräkartion sisäpuolelle vastaavanlainen tyhjä tila.
Lyijykalvon takareuna ulottuu ampumattomassakin luodissa vain liereän osan ja
peräkartion väliseen taitekohtaan. Ruutikaasun paine on piippuunmeno-vaiheessa
korkeimmillaan. Kaasua työntyy luodinperän sisään. Huippupaineinen kaasu laajentaa
paksuvaippaisenkin luodin peräkartion etupuolelta, 2 - 3 mm:n pituudelta, piipunreiän
täyteiseksi yhtä helposti kuin muovi- tai paperipussi täytetään puhaltamalla.
"Ilmapatja-ilmiö"
Normaalirakenteisia kokovaippaluoteja muotoiltaessa tämä "Gaspolster-Effekt"
pyritään ehkäisemään luotivaipan reunakäännöksellä, mutta Pulja s Serdtshe ei
olekaan normaalirakenteinen; paitsi tietysti ulkonäöltään, salaDumDum-ominaisuuksiensa
salaamiseksi. Tähän "Gaspolster"-ilmiöön kiinnittyi huomioni vasta melko
äskettäin, elokuussa 1999, kun muuan kotilaturi miltei räjäytti aseensa tupla-suurella
ylilatingilla NOSLER PARTITION-luodin takana. Kyseisessä luotityypissä on hieman
hutiloiden suunniteltu taemman lyijytäytteen ja vaipanreunan saumatiivistys:
"Kamikaze-kotilataajien" olemassaolo oli unohdettu muutoin erittäin laatuisaa
Partition-luotia suunniteltaessa.!
Ulkomaisesta kirjallisuudesta löytyi enemmältikin tietoutta pyrkimyksistä hyödyntää
Gaspolster-ilmiötä viime sodan aikaisessa Saksassa, sotilaspatruunain luoteja
kehiteltäessä; muunmuassa peräti NELJÄ patenttiselostetta. Tavoitteena oli täysin
lyijyttömän kiväärinluodin kehittely kelvolliseksi pula-ajan aseisiin, joiden
piipunreiän mitoitus vaihteli jo uutena, tai piipultaan jo lähes loppuunkuluneissa
aseissa käytettäviksi. "Gaspolsterilla", eli tuottamuksellisella ruutikaasun
vuodatuksella rautakeernan ja luodin vaipan välitilaan, tai erityisen tiivistehelman
sisään, turvotettiin luoti tiiviiksi horoonkin piipunputkeen: Luoti "kalibroisi
itsensä", joten sen valmistustarkkuudestakin olisi vara tinkiä, nopeuttaen täten
tuotantoa.
Luotisuunnittelijoiden toiveet täyttyivät - valitettavasti - jopa yli rohkeimpienkin
odotusten: 7.9 mm Mauser-kiväärin laukaisupaine saattoi ylittää 6000 ilmakehän rajan,
ja kymmenen laukauksen jälkeen syttyivät muutamien aseiden piippua ympäröivät puuosat
palamaan ilmiliekillä: Piippu hehkui jo tummanpunaisena. Luodin kitka piipunputkessa
aiheutti myös rihlauksen nopean loppuunkulumisen ja reiän venymisen horoksi. II
maailmansota päättyi: Saksa kuoli, ennenkuin luodit ehdittiin parannella lopulliseen
kuosiinsa. Neuvosto-Venäjällä voitiin siis jatkaa 1970-luvun vaihteessa siitä, mihin
Saksassa jäätiin neljännesvuosisata aikaisemmin, ja viimeistellä tuotekehittely
onnelliseen loppuunsa saakka.
Tarvittiin vain "sulkuventtiili"
Ehkäpä Venäjälläkin pyrittiin aluksi täysin lyijyttömän, kokonaan raudasta
rakennetun luodin kehittämiseen Saksan malliin, mutta vähäinen lyijymäärä on
ilmeisesti pakollinen. Kuparinen johtorengas oli tunnettu kiväärin rautaluodissa jo v.
1894, kuten kapteeni Grozier luennoi Haagissa, mutta se olisi ollut hintava ratkaisu:
Kupari on "strateeginen materiaali", ja johtorenkaan valmistuskin koituisi
kalliiksi. Luoti ei olisi läpimitaltaan itse-säätyvä Gaspolster-luodin tavoin.
Liukuvalla painolastilla voitiin myös järjestellä luodin painonjakauma lentovakavuuden
kannalta edullisimmaksi, ja painolastimateriaaleista edullisinta on lyijy, koska kulta,
platina ja jopa wolframi ovat kupariakin strateegisempia "Sparstoffeja".
Lyijykalvon takareunalla on tärkeä tehtävä Gaspolster-vaikutuksen keskeyttäjänä;
sulkuventtiilinä. Ilman sen tiivistävää ominaisuutta kävisi kuin saksalaisten
kokeiluissa kävi: Efekti joko jäisi teholtaan vajavaiseksi, tahi se riistäytyisi
hallinnasta, tuottaen yli kaksinkertaisesti normaalin laukauspaineen ja luodin hirmuisen
piippukitkan. Kitkalämpö on poissa luodin liike-energiasta. Sekin on energiaa, joka
menee täten hukkaan! (Ampuma-aseiden termodynaaminen hyötysuhde on 30 - 33 %:n luokkaa.
Ruudin kalorimetristä energiaa voidaan arvioida kertomalla sillä ladatun patruunan
"hyötykuorman" Joule-määrä kolmella, ja jakamalla täten saatu tulo ruudin
grammamäärällä. Saadun - suuntaa antavan - likiarvon "laatu" on Joulea per
gramma; J/g).
Arseeniseostetun lyijyn arvellaan jopa sulavan hetkellisesti puristus- tai
kitkalämmöstä, koska joidenkin ammuttujen luotien rautakeernat ovat röntgenkuvissa
hieman vinoissa asennoissa, oltuaan ennen ammuntaa tarkasti luotien pituussuuntaan
keskitettyinä. Luodit röntgattiin ennen koeammuntoja ja niiden jälkeen, kukin
vähintään kolmesta eri suunnasta.
Vinoutumakin oikenee
Luodin liikkuvien osien - keernan ja lyijytupen - äkkipysäys etuasemaansa aikaansaa
vielä yhden hyötyvaikutuksen, jota kukaan PsS:n esittelijä ei ole muistanut mainita:
Patruuna makaa pesässä AINA lievästi vinossa asennossa piipun pituusakseliin nähden.
Automaattiaseen pesänhän on oltava välyksellinen patruunan ulkomittoihin nähden
syöttövarmuuden takia, eikä sotilasaseita voida muutenkaan varustaa
"TARGET-patruunapesällä", poislukien ehkä tarkka-ampujankiväärit.
Kun hylsynsuusta esiin tulleen luodin peräpään piipuntäyteinen osuus alkaa työntyä
rihlauksen "suppeloon", on luodin pituusakseli hiukkasen vinossa piipunreiän
sisus-akseliin nähden. Luodinkärjen "onsi-tilaan" ahtauduttuaan
äkkipysähtyvät liikkuvat täyteosat pystyvät mitä ilmeisimmin korjaamaan tätä
lähtökulmavirhettä, jopa ratkaisevassa määrin, koskapa rynnäkkökivääri AK-74 on
tyydyttävän tarkkakäyntinen, ja sen pitkä, soukka luoti säilyttää varsin hyvin
nopeutensa, ilmanvastuksen voittaen, yksilöaseen järjellisten ampumaetäisyyksien
äärirajoille asti; noin 400 metriin.
Mikäli luoti lentäisi "hoipaten", eli hyrrän tapaan huojuen, jarruttaisi
lisääntynyt ilmanvastus sen nopeutta pikemmin, ja ase olisi huomattavasti vähemmän
tarkkakäyntinen kuin se on näinollen. Aiemmin mainitusta MADSEN-pikakivääristä
poiketen olisi hajonta vieläpä suunnaltaan sattumanvarainen: Madsenin lukon
syöttökuurnahan väänsi patruunan luodin kallelleen aina samaan suuntaan (yläviistoon
piipun sisusakseliin nähden), kun taas AK-74:n variaatioiden luotien vinous olisi
suunnaltaan epämääräinen; riippuvainen hylsynsuun seinämävahvuuden ja kovuuden
vaihteluista, sekä luodin lyijytäytteen epäsymmetrian sattumanvaraisesta suunnasta.
"...dlja Svataja Voina !"
Näitä epätarkkuuden osatekijöitä on mahdotonta ennakoida, mutta niiden
haittavaikutusta voidaan vähentää edelläkuvatulla tavalla. Toiminnoiltaan
todennäköisesti PsS-luotia vastaava ammus on sittemmin kehitelty myös 7.62 x
53R-kaliberisen DRAGUNOV-kiväärin erikoispatruunaan, tarkka-ampujien
käyttöön. Venäläisten (etenkin neuvostolaisten) suunnittelijoiden kyvykkyyttä on
usein vähätelty, ja korostettu vain heidän ilmiömäistä kykyään plagioida
muunmaalaisia keksintöjä omikseen. Sotatarvikkeiden ja tappokaluston suunnittelijat ovat
kuitenkin usein länsimaisia kolleegoitaan etevämpiä.
Keksintöihin kätkeytyvää suurta viisautta ei useinkaan huomata, milloin ne ovat
niinkin omaperäisiä, kuin on vaikkapa 5.45 mm PS-luoti, josta itse käytän nimitystä
"PsS". (Pikku - "s" tarkoittaa = "jonkin keralla"; siis "s
Serdtshe" = "rautasydämen kera"). Erityisesti länsimaisilta
kirjoittavilta asetutkijoilta puuttuu usein päättelykyky.! He ovat "lusikalla
syötettäviä" tiedon omaksumisen suhteen; eivät itseriittoisia.! Päätelmien
tekoon pystyvät tutkijat taas pitävät usein havaintonsa omina tietoinaan, ehkäpä
häpeillen kirjoittajanlahjojensa vajavuutta: Kukapa meistä täydellinen olisi ?!
Omakohtainen ongelma on se, ettei tiedonhankinta saa maksaa mitään, koska
tiedonjulkistaminen ei tuota mitään. Syvällinen kiinnostus aseteknologiaa kohtaan
aiheuttaa myöskin hoplofoobisessa maailmassa tutkijan leimautumisen
"poikkeavaksi", ja Suomessa jopa "mielenvikaiseksi"; Q.E.D. -
omakohtaisestikin...
Kun nyt taas alettiin "kielilläpuhuminen", tulkoon väliotsikon merkitys
tulkituksi. Se on kertosäkeen päätös Suuren Isänmaallisen Sodan 1941 - 45
aikaisesta kerskalaulusta, tarkoittaen: "Pyhää Sotaa varten !" Lause oli myös
neuvosto-aikaisen varusteluteollisuuden iskulause ja suunnittelutyön innoittaja !
Ei liene enää poliittisesti epäkorrektia kertoa, että AK-74:n sukuun kuuluvat aseet ja
patruunat kehiteltiin "Kaikkein Pyhintä Sotaa", sosialistista
maailmanvallankumousta, varten. Ikääntyvä valtionpäämies LEONID I. BREZHNEV
halusi "lahjoittaa kaikki maailman rikkaudet neuvostokansalle" -
jäähyväislahjanaan. Hän ikääntyi kuitenkin ennenaikaisesti, eikä enää vuonna 1975
olisi kyennyt johtamaan "ihmiskunnan historian Viimeistä Taistoa", joka veisi
päätökseensä KARL MARXin jo vuonna 1848 ihmis-sukua vastaan julistaman sodan. Sitä on
käyty, milloin kylmänä, milloin kuumana, "korkealla tai matalalla
intensiteetillä", yli puolentoista vuosisadan ajan. Aina ei tuota sotaa ole käyty
asein, vaikka sitä, näin jälkiviisaasti sanoen, olisi pitänyt saada käydä VAIN ja
AINOASTAAN aseilla - ilman minkäänlaisia hiuksia halkovia rajoituksia ampumatarvikkeiden
rakenteen suhteen, ja muidenkaan lakipykälien tai direktiivien estämättä.
"DONA NOBIS PACEM !"
Se sota ei pääty milloinkaan, eivätkä muutkaan tappelut, ennenkuin maapallo on
muuttunut Ison Kirjan alkusanojen kuvailemaan esi-paratiisilliseen tilaan: "Maa oli
autio ja tyhjä. Pimeys liikkui syvyyden päällä". Vasta sellaisissa olosuhteissa
toteutuvat Haagin Rauhankonferenssin alkuperäiset ja Tikkurilan Demokraattisten Naisten
myöhemmät tavoitteet. Väliotsikossa siteerattu toivomus on katkelma latinankielisestä
rukouksesta, joka alkaa sanoilla: "Pater Noster...", ja suomentuu muotoon:
"Anna meille rauha.!" Kun toive toteutuu aikanaan, ei ole olemassa
"meitä": Aurinko on sammunut tai räjähtänyt super-novaksi, tai jossain
ydinaseiden kontrollikeskuksessa on sattunut "vahingonlaukaukseen" johtanut
inhimillinen erehdys.
Tämä kertomus päättyy 4. päivänä marraskuuta 1999 klo. 13:33. Sodat sensijaan
jatkuvat, ja uusia syttyy - päivittäin.
Jälkihuomautus:
Unohtui mainita se yleismaailmallinen harhakäsitys, että jokin Geneven sopimuksista
kieltää "DumDum-luotien" käytön sotatoimissa (ja esimerkiksi Saksan nykyisen
lainsäädännön mukaan jopa POLIISItoimissa). Sopimus on kuitenkin päivätty Haagissa
29. 7. 1899, eikä se koske valtioiden SISÄISIIN voimatoimiin tarvittavia
ampumatarvikkeita, jotka siis saavat olla lyijykärkisiä, reikäpäisiä, räjähtäviä,
sytyttäviä, myrkyllisiä, radioaktiivisia tai täytettyjä vaikkapa väkänuolilla
taikka lasimurskeella.
"Sodan Laki" rajoittaa ARMEIJOIDEN väliseen maasodankäyntiin tarkoitettujen
a-tarvikkeiden rakennetta, mutta se ei koske rikollisten tai terroristien tuhontaan
käytettävien ammusten fysiologisia vaikutuksia. Sotilas lähtee sotaan velvollisuudesta;
rikollinen taas tekee rikoksia, terroristi terrorisoi, ja kapinoitsija kapinoi
oma-aloitteisesti.
Ei siis sotilaana, eli valtiovallan väkivaltakoneiston jäsenenä - kansainvälisiä
sopimuksia noudattaen, mikäli se valtiovalta, jonka laki hänet sotapolulle pakottaa,
noudattaa noita sopimuksia. Vastuuta mahdollisista rikkeistä ei tällöin kanna yksilö,
vaan yhteisö, joka on patruunat valmistanut ja sotilailleen jakanut; vaikkapa nekin
"laittomat" ampumatarvikkeet, jotka sotasaaliiksi jouduttuaan joutuvat
käyttäviksi yhteisön omia sotureita vastaan.
10111999; Pete
Sarja päättyy.
<< Haag, osa 1/3 << Osa 2/3 Linkkisivu Gunwritersin etusivu
Gunwriters on the Web Haag 1899, osa 2: http://guns.connect.fi/gow/haag3.html