<< Uusimmat Edelliset, osa 4 >> Lisää, osa 3 >> Vielä lisää, osa 2 >> Ensimmäiset, osa 1 >> Gunwriters Kickback - Q&A in English Linkkisivulle
TOKKO TIETOA ON ?
"G.O.W." -verkkolehden kysymys- ja vastauspalstaa toimittaa: P. T. Kekkonen
Osa 5, 11.11.1999 asti
TIETOVISA 3:
Wanhan grafiikkalehden kuvateksti voisi kuulua:
"Keisarillisen Meri-Ekipaasin suomalaiset matroosit ampumassa turkkilaista
pantsari-laiwaa upoksiin Konstantinoopelin satamassa Gorloffin jetjinoroogilla wuoden 1877
tappelussa". Montako asiavirhettä löytyy tekstistä, ja itse kuvasta ? Oikeat
vastaukset visitor-kysymyksen käsittelyn jälkeen. Pete.
Kakkua vai ehtoollista ?
Terve, P.T. ! Muistelen vielä viimeiseksi jäänyttä kirjoitustasi ASE &
ERÄ-lehdessä susien tuhonnasta kemiallisilla aseilla, kun niiden kaatolupia pihtailtiin,
ja kirjoituksesta SEURAnnutta polemiikkia muutamissa viherpipertäjien lehdissä.
Niissähän ennustettiin rankkaa linnatuomiota metsästysrikokseen yllytyksestä ja kai
miljoonienkin (?) markkojen korvausvaatimuksia, koska onhan täällä EU-Suomessa suden
henki arvokkaampi kuin ihmiselämä.
Onko asiaa käsitelty oikeusasteissa ja tuomioita langetettu ?
Nimim. "Punahilkan isäpappa"
Viimeinen kirjoitukseni ASE & ERÄssä koski ns."Nukutusnuolia".
Artikkeleitani ei ole vastaanotettu elokuun 15. päivästä 1996. Lukijanpalsta-pakinoita
en luokittele "artikkeleiksi", eikä kyseinen lehti julkaise enää milloinkaan
mitään tekstiä, joka on "epäiltävissä P.T.K:n tai hänen kätyrilaumansa
tuottamaksi". Sudentuhonta-pakinan motiivina oli vastineen laadinta Suomen
aseharrastajakunnan kavalimman vainolaisen aiemmin julkaistuun tekstiin, koska A & E:n
lukijoista eivät läheskään kaikki tienneet, millaiset taustat olivat k.o.
"metsästäjä/ampujalla". Rikosilmoitus oli todellakin tehty. Kantajana
Luonto-Liitto, josta en ollut aiemmin koskaan edes kuullut, mutta nykyään jo tiedän
yhtä ja toista kompromettoivaa.
Poliisikuulustelussa piti käydä: Tein itseni melkein vikapääksi kuolemantuottamukseen
kuulustelupöytäkirjaa laadittaessa. Onneksi Suomen rikoslaki ei tunne henkirikoksen
tekotapaa nimeltä: "Kuoliaaksi naurattaminen", koska henkirikostapauksissa on
yrityskin rangaistava. Jouduin jopa välillä tarjoutumaan kuulustelupöytäkirjan
puhtaaksikirjoittajaksi, mutta sitä ei poliisilaki salli. Jonkinmoinen protokolla saatiin
toki aikaan; jopa sisällöltään asiallisena, kun muutamat lausumat katsottiin
viisaimmaksi jättää siitä pois oikoluku-vaiheessa.
Esimerkkejä: "SEPE SUSI vaiko PIKKU HUKKA olisi asianosainen ?" tai:
"Mistäpä susien tuhontaan kirjoituksessa kehoitetut venäläiset (SIC !) saisivat
haltuunsa mono-etyleeniglykolia ? Pakkaspäivinähän he joutuvat tyhjäkäyttämään
GAZ:ejaan ympäri vuorokauden, ettei moottori jäädy halki, kun pakkasnesteet on jo
aikoja sitten juotu, tai myyty vielä juopommille ! " Syyteharkinta kuului Lohjan
Kihlakunnanviraston Syyttäjäosaston toimenkuvaan, johtuen ASE & ERÄ-lehden
painopaikasta Vihdin ja Nummi-Pusulan rajamailla. Myöskin lehden päätoimittaja oli
joutunut kuultavaksi. En tiedä, onko poika tunnustanut, ettei hän ole milloinkaan
lukenut YHTÄKÄÄN lehdelle tarjottua tai siinä painettuna julkaistua kirjoitusta.
Hänen vastuunsa lehden sisältöön on nimellinen: "De jure", vaan ei "de
facto". 80 vuotta vanha painolakimme tuottaa tällaisia, sivistyneessä maailmassa
railakkaa riemastusta herättäneitä paradokseja.
Lohjan Kihlakunnanvirasto totesi taannoin (päätös syyttämättä jättämisestä, N:ro
174/99, diaarinumero D 98/1218, päivämäärä 5.10.1999), ettei rikosta tai rikokseen
yllyttämistä ole tapahtunut: Puuttuu esimerkiksi päärikos, johon olisi yllytetty !
Korostettakoon VIELÄ kertaalleen, että Venäjä ja Karjalan Autonominen Tasavalta EIVÄT
kuulu petoja ylisuojelevan Bernin Sopimuksen allekirjoittajavaltioihin. Siellä on
susiongelmaan yksi lääke nimeltään: "Kartjetshij" = lyijyhaulit,
läpimitaltaan 5.25 - 10.00 mm. Myös ASE & ERÄn päätoimittaja vapautui syyte-uhkan
alaisuudesta, mutta hänhän olikin täysin sivullinen "de facto":
Käyttäisin jopa lakitermiä: "Syyntakeeton"..!
Niille veronmaksajille, jotka ihmettelevät, millaisiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin
heidän markkansa hupenevat kuin pohjattomaan suohon, tulkoon lystin vuoksi mainituksi,
että asiasta oli pyydetty ja saatu lausunto Oikeusministeriöstä saakka. (OM:n päätös
4518/74/98; annettu 26.8.1999: "Esitutkintapöytäkirja ei anna aihetta syytetoimiin
painovapauslain nojalla"). Luonto-Liittokin kuuluu valtiontuen piiriin, mutta kerää
myös 50 mk/ lukukausi "tarvikemaksuja" 7 - 12 vuoden ikäisiltä oppilailtaan -
tulevilta E.V.R-aktivisteilta (= rikollisjärjestö: Eläinten Vapautus-Rintama).
Nyt on minun vuoroni ojentaa syyttävä sormeni, ja lausua jyrkät sanat: "J'Accuse
!" (= Minä Syytän !). Prosessin alkuunsaattaja oli Perhelehti SEURAn ase- ja
erätoimittaja Mikko Veli NISKASAARI: Aseharrasteisiin liittyvien skandaali- ja
sensaatiojuttujen sepittelijä jo 1980-luvun alkuvuosista alkaen. "Hoplofobian"
lietsoja N:o 1. virkakunnan ulkopuolella. Lehdissä ASE & ERÄ ja SEURA on kyseinen
"kolleega" syytellyt minua lukuisissa kirjoituksissaan muunmuassa
myrkkysyöttien kylvöstä Pohjois-Karjalan maaseudulle (joka on kai aiottu ihmisistä
tyhjiin evakuoitavaksi petolaitumeksi), sekä "mielenvikaiseksi"; ym. ym.!
Kaikkia itseäni koskevia solvauksia en liene ollut tilaisuudessa lukemaankaan, koska
lukuharrastus on supistunut vähäiseksi, siirryttyäni tekstien tuotantopuolelle.
Nooh; mielenvikaisuushan olisi pelkästään hyödyksi: "Hullunpaperithan" ovat
kuin LOTTO-veikkauksen päävoitto, ajatellen eläkkeelle pääsyä (= niukan mutta varman
toimeentulon lähteelle, ensimmäistä kertaa yli puolivuosisataisen maallisen vaellukseni
aikana). Perhanan psykoloogit tuputtavat kuitenkin aina vain "mieleltään terveen
papereita", eivätkä fyysisetkään sairaudet oikeuta eläkevaarin kiikkustuoliin
istahtamiseen ennen vuotta 2013. Siispä on vain sinniteltävä 1733 mk/kk toimeentulotuen
varassa. Niillä tienesteillä ei susisafareja järjestetä. Muutaman KARHUn kaatamiseen
on varaa joskus tilipäivän jälkeen.
Kolleega M.V.Niskasaari on ilmeisen tietämätön ainakin vapaa-ajan harrastuksistani:
Niihin ei lukeudu, eikä ole koskaan lukeutunut, luonnossa liikunta, sudenmyrkkysyöttejä
kylvämässä, tai yleensäkään.! Pohjois-karjalaisesta metsäluonnosta minut vieroitti
varusmiespalvelus 25.2 - 22.9. 1967 - ainiaaksi! Päättyvän vuoden maaliskuusta alkaen
minulla ei ole ollutkaan vapaa-aikaa, käsitteen tavanomaisessa merkityksessä: Useimmat
vuorokauden valveillaolon tunnit vietän "näppiksen" takana. (Julkaistu teksti
on noin 1/3 tuotetusta aineistosta; muu on viestinvaihtoa visitorien kanssa kautta
maailman). Sikäli se on antoisaa askartelua, että työn jäljet NÄKYVÄT ! Eivät näy
itselleni, koska kotiini ei ole nettiliitäntää, vaan heille, joita kaupallisuudesta
vapaa aseteknologian tuntemus viehättää, ja väärentämätön historiakin kenties
huvittaa.
Monista rikoksista julkisen sanan palstoilla syytellyt M. V. Niskasaari lienee itse
lukenut lakikirjansa huolimattomasti, koskapa ei ilmeisesti tunne käsitteitä
"herjaus" ja "solvaus", joiden tunnusmerkistön täyttää hyvinkin
monipuolisesti ainakin kolmen kiistakirjoituksen sisältö. (Arvio ei ole omani:
Ystäväpiiriini kuuluu osastopäällikön tasoinen lakimies painovapautta valvovassa
Oikeusministeriössä. Vaikeaa uskoa ?! Tosi on !). Herjat voivat koitua kalliiksikin -
nyt, kun on esitettävänä virallinen pumaaga siitä, ettei mitään väitettyä rikosta
ole voitu toteennäyttää. Tietenkin: "Asianomistajalla on itsenäinen,
syyttämättä jättämispäätöksestä riippumaton syyteoikeus", mutta koska sekä
"SEPE SUSI" että "PIKKU HUKKA" ovat satusetä WALT DISNEYn
mielikuvituksen luomuksia, on todennäköistä, ettei yksikään asianomistaja tallustele
Poliisi- ja Oikeustalolle "turkkiansa pöyhistäin, sekä rintaa röyhistäin",
peräänkuuluttamaan syyteoikeuttaan.
Itse päätöksessäkin on kohdassa: "Asianomistajat" pelkkä lyhyt ranskalainen
viiva. Rikosilmoituksen tehnyt Luonto-Liitto ei tiettävästi ole maanomistaja, tai
ylimalkaan metsästysoikeuden haltija missään, ja susiahan ei maaseudulla halua omistaa
kukaan: Ei laitumillaan, eikä jahtimaillaankaan. Metsästysrikos-tapauksissa on
asianomistajana metsästysoikeuden haltija, eikä rikosta ole tehty. Mitä lieneekään
EVR hyötynyt ryhtymisestään M. Niskasaaren "tsuppariksi" ? Ainakin yhden
pirullisuudestaan maailmankuulun julkisen sanan edustajan "kiusallisen
mielenkiinnon" sai kerho osakseen. ("Ennemmin Helvetti jäätyy, kuin P.T.K.
leppyy !" on kai jo muodostunut sananparreksi). Väärä ilmianto on myöskin
rangaistava rikos; rinnastettavissa herjaukseen. Rangaistus on lähinnä muodollinen,
mutta mahdolliset vahingonkorvaukset voivat jo jossain tuntuakin. Jospa jokunen
turkistarha-isku jäisi suunnitelman asteelle "yllättävien rahoitusvaikeuksien
takia" ? Toivotaan; toivotaan..!
Erästä seikkaa en lakkaa ihmettelemästä: Miksikähän muutamia aikakauslehtiä, jotka
ovat asettuneet EVR:n ja Suomen maaseutuväestön välisessä sotatilassa terrorin
harjoittajien ymmärtäjiksi ja puolustajiksi, yhä luetaan, ostetaan ja tilataankin
Suomen maaseudun kotitalouksissa ?! Puuttuuko valinnanvaraa ? (MAASEUTU = Kehätien N:o
III ulkopuolelle jäävä erittäin laaja maa-alue; yli 335 000 neliökilometriä).
Tietenkin on hyvä olla selvillä vihollisten ajatusmaailmasta, ja niiden suunnitelmista,
mutta vihollisen rahallinen tukeminen on jo omankin leipäpuun rungon - eikä
pelkästään sen oksan - poikkisahaamista.
01111999; P.T.Kekkonen
"Kohtuuden Raja"
Mitä tarkoittaa puolenlitran KARHU-tuopissa ylimmän merkkiviivan kohdalla oleva
kirjainsarja "SQHm" ? Esimerkiksi olutmitta "Pint" lyhennetään
käsitykseni mukaan jollain muulla tavalla.
Nim. "Merkkiuskollinen Karhun kaataja"
Käsillä olevat sivistys- ja lyhennesanakirjat olivat tietämättömiä asiasta, joten on
turvautuminen päätelmään. Lyhenne tulee todennäköisesti latinankielen sanoista:
"Satis Quantum Homini moderatum" = "Riittävä/tyydyttävä
määrä kohtuulliselle ihmiselle". Quantum Satis (Q.S.) on lääketieteellinen termi
lääkkeen annosteluun, jos määrä on - tavallisesti poikkeustapauksissa - arvailujen
varassa. Usein on peräkaneettina vielä sulkeisiin merkittynä sana: (SIC !) =
"Näin (on) ! / Tosi on !"
Pienin kirjaimin kirjoitettuna "q.s." tarkoittaa "tarvittava määrä"
esimerkiksi jonkin lääkevalmisteen tehotonta liuotinta tai sideainetta. Olisivathan
esimerkiksi puolen millimetrin läpimittaiset tabletit epäkäytännöllisiä, ja vaikeita
puristaa riittävän kiinteään olomuotoon. Jos ne sisältäisivät jotain todella vahvaa
teho-ainetta yksistään, voisi tabletin koko olla todellakin vajaan millimetrin luokkaa,
mutta vaikutus ehkä yliraju nopean liukenemisen ja imeytymisen takia.
Siksipä tehoava ainesosa sekoitetaan johonkin vaarattomaan, helposti kiinteäksi
kikkareeksi puristuvaan jatke-aineeseen, josta sitten prässätään varsinaiset
"mömmöt". Lääkepakkauksen tuoteselosteessa usein esiintyvä maininta:
"constit. q.s." tarkoittaa, että jatke-ainetta, latinaksi
"constitutio" (= rakenne), on tarvittava paljous sopivan kiinteän rakenteen
aikaansaamiseksi. Nestemäisissä lääkevalmisteissa merkitään liuotin-aineen määrä:
"q.s. ad 1 ml" , eli millilitran tilavuuteen saakka tehty laimennus, ja yleensä
liuottimen laatu, vaikkapa "aq. dest." (= wanhin woitehista - ja laimein), tai
"spir. fort.", joka edustaa toista äärimmäisyyttä.
Arvata voi, että latinankielen ja farmakologian alkeita jonkin verran itseopiskellut
henkilö on joutunut vastaamaan sen seitsemät kerrat kysymykseen, että: "Mitähän
yleisrohtoa se semmoinen KONSTITUUTIO on, kun sitä sotketaan melkein kaikkiin mömmöihin
?". Laktoosia eli maitosokeria se oli aikoinaan useimmiten, kun kaupanmaitoa ei
vielä homogenoitu: Laktoosi-intoleranssi oli lähes tuntematon ilmiö. Nykyisin on
jouduttu monipuolistamaan rakenneaineiden valikoimaa, ja ilmoittamaan laktoosittomuus
erityisellä pakkausmerkinnällä.
Lasi on lasi, eikä tuoppi: Kahvallista mukia voisi ehkä kutsua tuopiksikin, tai
kolpakoksi, taikka haarikaksi. Aikoinaan oli tuoppi tilavuusmitta: ½ kannua, 2
"halstuuppia", 4 korttelia, 8 jumprua tai 16 "ryyppiä/liukkua".
Vieläkin vetää 1/3-litrainen limu- tai olutpullo tasan korttelin nestettä. Tuoppi on
1.3086 litraa, tarkalleen. Ravintolan "terävä paukku" on sama kuin
ruotsinvallan aikainen "ryyppi" = 4 cl, ja tupla tai viinilasillinen jumprun
vetoinen annos, eli perinteitä noudatetaan.! Sitaatteihin kirjoitetut
"halstuuppi" ja "ryyppi/liukku" eivät kuuluneet viralliseen
mittajärjestelmään, mutta olivat yleisiä puoliannoksia: Puolituoppi oli olutmitta;
ryyppi tavallisin väkevien kerta-annos, kuten se on nykyäänkin. Pintin tilavuuksia on
kahta luokkaa: Englannin pint = 0.568261 litraa ja USA:n pint = 0.473176 litraa. Varovasti
piripintaan täytetty ½ litran KARHU-lasillinen vetää Englannin pintin nestettä, mutta
asteikko loppuu mainitsemaasi "kohtuuden rajaan".
05111999; Pete
TIETOVISAN VASTAUKSET:
Vuonna 1830 perustetun värvätyn laivasto-osaston, Meriekipaasin, miehistöä ei
tiettävästi osallistunut Turkin Sotaan. Ekipaasin alas-ajo oli jo meneillään vuonna
1877, ja osasto lakkautettiin kokonaan v. 1880. "Balkanin vuorilla" taisteli
pataljoonan verran Suomen Kaartin tarkk' ampujia, pääasiallisesti nykyisen Bulgarian
alueella, kaukana Istambulista, silloisesta Konstantinopolista. (Virhe n:o 1.).
Kymmenpiippuinen veivattava GATLING-"luotiruisku" tunnettiin todellakin nimellä
GORLOFFin luotiruisku, koska aseet USA:sta ostanut venäläiskenraali Gorloff oli
teettänyt aseisiin uudet nimikilvet - tietenkin omalla nimellään varustettuna - ja
kiinnityttänyt ne alkuperäisten messinkilaattojen tilalle laivassa, matkalla Atlantin
yli. Alkuperäisissä nimikilvissä oli teksti: "GATLING BATTERY GUN, Pat. May 9.
1865, MANUFACTURED BY COLT'S PT. FIRE ARMS Mfg. Co. HARTFORD, CONN. U.S.A." (Ei
virhe).
Bolsheviikkivallan aikaisissa asehistoriallisissa teoksissa mainitaan usein kenraali
Gorlov aseen keksijäksi ja Richard J. GATLING keinottelija-kapitalistiksi, joka valmisti
laittomia, usein huonolaatuisia, piraattikopioita nerokkaan venäläisen konstruktöörin
suunnittelemasta "patteripyssystä". Kenraali Gorloff ja kapteeni HUNNIUS olivat
jo kunnostautuneet suunnittelemalla 4.2 linjan kiväärit malli 1868 ja 1870. Muuan
amerikkalainen HIRAM BERDAN oli toiminut suunnittelijoiden apupoikana, ehkäpä samovaarin
lämmittäjänä. Näitä tarinoita siis kerrottiin "Virallisessa
Historiankirjoituksessa" neuvostovallan aikaan, ja vieläpä sen päätyttyä esim.
D.N. BOLOTINin teoksissa, joista yksi on käännetty englanniksi, ja julkaistu Suomessa -
todennäköisesti päivittämättä tekstiä tosiasioita paremmin vastaavaksi. Muutama
poisto on sentään tehty tekstiin.
Aseen syöttörumpu ei ole anakronismi, vaan oli olemassa jo ainakin vuonna 1873. Ehti
siis hyvin mukaan Turkin Sotaan. (Ei virhe). 10.75 mm Berdan-patruunoita mahtui
"pönttöön" 368 kappaletta. Kuvamme ase on Englannin Laivaston omaksuma malli
1874, kaliberi .45 Martini-Henry. Laivaston patteripyssyissä oli tavallisempi kaliberi
.65 Gatling, mutta pienireikäisempiäkin aseita tarvittiin tulitukseen laivan
"märssykorista", joka sijaitsi melko korkealla isomastoon kiinnitettynä. Aseen
malli on tasan sama kuin "Gorloff-luotiruiskunkin", joista yksi on tallella
myös Woolwich Arsenalin kokoelmissa. Kaliberi .42 Berdan, nimikilpi alkuperäinen, Coltin
tehtaan kiinnittämä.
Panssarilaivojen ja "uivien pattereiden" kannet eivät olleet panssaroituja,
joten jonkinasteisia vaurioita olisi voitu saada aikaan tulituksella märssykorista; ei
kuitenkaan upotusta - ja entraus-etäisyydelle olisi tuskin päästy: Vihollisalus olisi
tervehtinyt jopa 12-tuumaisten ammusten täysilaidallisella. "Uivien
pattereiden" pää-ase oli sijoitettu pyörivään torniin, ja pienempiä putkia
ojentui kaikkiin kompassisuuntiin. Ensimmäinen tämäntyyppinen alus oli Amerikan
sisällissodassa käytetty "jenkkien" panssarilaiva MONITOR. Uivana
tykkipatterina tunnettu sota-alus oli tyyppinimeltään "monitori" monissa
kielissä 1870-luvulla. Tykkitornillinen alus oli myös modernin taistelupanssarivaunun
muotoilullinen esikuva. Miinat ja torpeedot alkoivat saada merkitystä
merisodankäynnissä. (Virhe n:o 2.)
"Jetjinoroogi" ei ole sanan "luotiruisku" synonyymi, vaan väännös
venäjänkielen sanasta "jedinorog" (= yksisarvinen; hevosta muistuttava
tarueläin). Moinen otus esiintyy mm. Englannin valtionvaakunassa. Se oli myös
venäläisen Shuvalov-ruhtinassuvun vaakunaeläin. Eräs ruhtinas harrasti 1700-luvulla
tykkien suunnittelua, valmistuttaen omalla kustannuksellaan myös keksintöjensä
prototyypit, joiden putken nosto-korvakkeet sekä "kaskaabeli" (= putken
peränuppi) oli valettu yksisarvisen muotoiseksi. Eräässä tykkimallissa oli
putkenreikänä kapea rako. Onnistunein keksintö oli täysin uudenlainen tykkimalli,
kanuunahaupitsi (= yläkulmillekin ammuntaan pystyvä kanuuna), joka tunnetaan yhä
tyyppinimellä "jedinorog", ainakin tykkimiesten ammattislangissa. (Virhe n:o
3).
Muinaissuomeksi oli konekivääri siis alkuaan luotiruisku. 1880-luvulla ammuttiin
kiväärikaliberisilla aseilla luoteja, ja tykistöaseilla kuulia (vaikka ne olivat jo
pitkänomaisia muodoltaan ja yleensä "onsikuulia", joista kartessit olivat
lieriönmuotoisia; granaatit ja granaattikartessit kärkevämpiä). Vuosisadan vaihteen
tienoilla rappeutti ruotsinkielen vaikutus asetekniikan sanastoa, muuttaen ammukset
"kuuliksi", paitsi tykinammuksia, jotka muuttuivat "ammuksiksi"
ylimalkaan.
Vapaussodan jälkeen alkoi saksalaisvaikutteisuus, joka muutti luotiruiskut
konekivääreiksi; saksankielen "Kugelspritz" kun tarkoitti BERGMANN MP
18.I-konepistoolia jopa puolivirallisessa kielenkäytössä. Uusimmassa
historiankirjoituksessa alkaa termi "kuularuisku" olla hissuksiin palailemassa
jopa asiatyylin termiksi, milloin kerrotaan tarinoita noin vuotta 1920 edeltäneiltä
aikakausilta, vaikkapa ensimmäisestä Vapaussodastamme eli Kapinasta. Historioitsija
HEIKKI YLIKANGAS aloitti tämän nimityksen renesanssikauden teoksessaan "Tie
Tampereelle". Humoristisessa pakinatyylissä on kuularuiskulla ammuttu tauottomasti
sadan vuoden ajan. Anteeksiantamattomalta tyylirikolta kuulostaakin viehkon
"Kuularuisku-valssin" Jatkosodan aikainen uudelleensanoitus "A. AIMON"
(= AIMO ANDERSSONIN) levytyksessä, jossa: "konekiväärit lauloi
Tärärät-tät-tät-tää!", kun salaperäisen "ILMARI SITARIN" (= MARKUS
RAUTION ? tai MARTTI SIMILÄN ?) alkuperäislevytyksen sanaan "kuularuiskut" oli
totuttu vuosikymmenen ajan, ja alkuperäiseen sanoitukseen jo noin vuodesta 1921 alkaen.
Kuvassa esiintyy "kardinaalitöppäys"-luokan virhe: Ylimmässä asemassaan
oleva piippu on lauennut. Gatling-kk:n lukkopiippu oli lauetessaan alimmaisessa
asemassaan. Ylimpään lukkopiippuun tipahti juuri tässä vaiheessa patruuna. Sen lukko
oli kokonaan auki. (Virhe n:o 4; yhteensä neljä virhettä). Piirroskuva: Kemigraafinen
laitos Ward & Lates, Lontoo 1875. Piirtäjä tuntematon.
Pete
Tervehdys, Pete !
Paljon on tarinoita kuunneltu ja jotakin jopa käytännössä kokeiltu aiheesta:
"Ukko-Mauserin patruuna nyky-Suomesta hankittuna". Edellä mainitun jälkeen on
ase vielä ehjä ja keräilykuntoinen, joten onnellisesti jatkuvan harrasteen jatkuvuuden
takaamiseksi ajattelin saattaa itseni naurunalaiseksi kysymyksellä mistä/ koska/ millä
kielellä/ mihin hintaan kannattaisi kysellä em. patruunaa.? (9mm ; 300 m/s).
Jukka.
Wanha väritetty opetustaulun kuva kartio-hanaisesta C 96:sta, jota valmistettiin v.v.
1897 - 99. Noin puolet tuotannosta myytiin Transvaalin ja Oranjen
tasavaltojen puolustajille, jotka sonnustautuivat sotaan maihinsa tunkeilevia,
englantilaisten riistäjien ja huijareiden turvaksi apuunhuudettuja Imperiumin sotureita
vastaan. Puolustustaistelu tunnetaan nimellä Buurisota: Se oli monissa suhteissa
Suomen Talvisodan "déjà-vu"..! Aseen iskuripiikin kiinnitys lukkoon
on toteutettu myöhemmistä malleista poikkeavalla tavalla, jonka sittemmin omaksui John
Moses Browning. Mauser-pistooleissa tuli käytäntöön iskurin bajunettilukitus.
Erillinen lukituslaatta katosi turhan helposti, ja rutiiniluontoinen huoltopurkaminenkin
edellyttää nallipiikin poistamista lukon pidättimen irrotamiseksi ennen lukon saamista
pois luistin sisältä. Tällaiset pikku hankaluudet johtivat aseiden puhdistuksen
laiminlyönteihin, ja laiminlyönnit etenkin Sk.Y.-luvilla myytävien aseiden
piipunreikien säälittävään syöpyneisyyteen.
On
erittäin epätodennäköistä, että aseesi olisi kaliberia 9 x 25 mm Mauser
"Export", vai uppoaako 9 x 19 mm Parabellumin patruuna/hylsy sen pesään
lukonpään ja iskurin ulottumattomiin ? Jos kahvaan on kaiverrettu kookas numero 9, joka
on ehkä maalattu punaiseksi, on kaliberi tullut selvitetyksi kertasilmäyksellä. 9 x 19
mm Ukko-Mauserin puolivirallinen nimitys on C 96/16. Puolivirallisesti se jouduttiin
omaksumaan ensimmäisen maailmansodan aikaan, eräänlaiseksi
"täydennysaseeksi", kun "Virallisesti Omaksuttuja" pistooleja P-08 (9
mm Parabellum/Luger) ei ehditty tuottaa yllättäen pitkittyneen sodan tarvetta
vastaavalla vauhdilla. Numero 9 kaiverrettiin kahvankuoriin lähinnä 7.63 x 25 mm
patruunan vahinkokäytön estämiseksi.
Aseen makasiiniin saattoi panostaa tämän, alkuperäisemmän, patruunan ja jopa ampua
sen. 7.63 mm patruunoita ei ollut virallisessa jakelussa, mutta monilla upseereilla oli
sotaretkellä mukana yksityisomistettuja 7.63 mm pistooleja ja omalla kustannuksella
hankittuja patruunoita, joita saattoi joutua sivullisten haltuun - vaikkapa kaatuneilta
"besorgattuina". Omilta tai vastustajilta: Itärintamalla oli varsin monilla
venäläisillä upseereilla yksityisvara-aseena Mauser C 96.
7.63 mm patruunan ampuminen ei ollut sinänsä hengenvaarallista, mutta alimittaisen
luodin teho oli heikko, osumien hajonta hirmuinen, aseen automatiikan toiminta
kyseenalainen, ja pitkittynyt väärinkäyttö saattoi polttaa piipunputkenkin pilalle.
Mauserin piipputeräs oli tunnetusti valikoitu lastuttavuuden helppouden perusteella,
koska luistikin oli jyrsitty samasta aihiosta. Teräs on arkaa korroosiolle (=
syöpyminen) ja eroosiolle (= ruutikaasun ohivuodon aiheuttama
"höyläytyminen"). Korroosio johtuu aikalaisten nallimassojen syövyttävistä
palamisjätteistä + puhdistuksen laiminlyönnistä. Piipunputkeen olisi pitänyt
suorittaa "riivaajankarkoitus-perähuuhtelu" kiehuvalla vedellä aina ammunnan
jälkeen, mutta monetkaan aseiden yksityisomistajat eivät viitsineet edes voidella
piipunreikää.
Eroosio taas johtui osaltaan piipun seinämävahvuuden ohkoisuudesta 9 mm aseissa: Piipun
ulkomitat olivat kuten 7.63 mm pistoolissa, mutta reikä suurempi. Seinämä joustaa
piippuvaiheessa etenevän luodin kohdalla. (Kivannäköinen ilmiö pikafilmattuna
nopeudella 100 000 kuvaa sekunnissa ja katseltuna 24 k/s nopeudella; muistuttaa jotain
piirrettyä "maakäki & kojootti"-leffaa, joissa usein ammutaan tykillä
ylimittainen ammus"). Ruutikaasua falskaa luodin ohi. Rihlauskaliberi eli
uraläpimitta on myös usein luokkaa 9.10 mm tai jokunen mikrooni sitäkin enemmän. 9 x
25 mm Export-patruunaa ei voisi laukaista tahattomasti 9 x 19 mm aseessa: Lukko ei
sulkeudu jäykkään yhteyteen saakka, eikä laukaisukoneisto ole niinollen kontaktissa
liipaisimeen. Myöskään hana ei pääse lyömään nallipiikin perään saakka.
Jos aseesi kaliberi on 9 x 19 mm, ei patruuna-ongelmaa ole.! Melkein mikä tahansa
tavanomainen pistoolikäyttöön ladattu 9 mm Parabellum/Luger-patruuna on turvallinen.
SAAMI-normien mukaan ladatut pohjois- tai etelä-amerikkalaiset tehtaanpatruunat voivat
joskus olla jopa liiankin kesyjä: Mauser C 96:n lukon jäykkä yhteys aukeaa rekyylin
vaikutuksesta, mutta lukon työntää taakse piipunputkessa vielä oleva ruutikaasun
jäännöspaine. Jos se jää vajavaiseksi, voi ase tehdä "lyhyitä
syöttöjä", etenkin kun makasiini on ahdettu täyteen. 7 - 8 patruunaa on tällöin
suositeltava panostusmäärä. Aliladattujen patruunoiden käyttö pidentää aseen
aktiivisen käyttöiän lähes loputtomiin, eli niiden suosimisesta koituu hyötyäkin.
Jos taas ammutaan vaikkapa konepistoolin patruunoita tai joitain "+P+ Police
Special"-latauksia, voi jäännöspaine olla ylenpalttinen. Lukon
perääntymisnopeus on silloin liiallinen. Sen pysäytyssalvan nallipiikkiä ympäröivä
jousilenkki murtuu ja salvan takainen luistin pystyseinämä taipuu taaksepäin.
Pahimmissa tapauksissa on lukkoon tullut pituussuuntainen hiusmurtuma oikeanpuoleiseen
kylkeen jyrsityn "puhkiraon" etupuolelle. Useista Ukko-Mausereista olen nähnyt
pikavilkaisulla, että: "Jassoo; kp:n patruunoita ammuttu useita satoja; ehkä
tuhatkin laukausta !", ja katuvainen aseen omistaja on tunnustanut olleensa vikapää
moiseen syntiin.
"Ruuperä otsaan"-tyylisiä vahinkoja on sattunut harvoin, nekin yleensä
seurausta runsaasta ylitehokkaiden patruunain ammunnasta koteloperän kera, joka lisäksi
on voitu painottaa esimerkiksi parikiloisella haulipussilla, eli vaurio on ollut itse
aiheutettu, eikä aseen rakenteen huonoudesta johtuva. Mauser C 96 onkin konstruktioltaan
huomattavasti vaikkapa Parabellumia ja Lahti L-35:ttä onnistuneempi.
Mauserin, tai oikeastaan Feederlen, "takaisku-lataajan" patenttipiirros
vuodelta 1895. Alkuperäinen sarvellinen hana oli myös prototyypissä, joka laukaistiin
ensi kerran 15. maaliskuuta 1895. Patruuna oli mieto 7.65 x 25 mm Borchardt 5.6
gramman luodilla, lähtönopeus 410 m/s. Lukossa tarvittiin vain yksi pykälä
kytkinkappaletta varten. Kovemman 7.63 mm Mauser-patruunan omaksumisen jälkeen
kytkentälovia tehtiin kaksi. Peruskonstruktioon ei tarvittu muutoksia sen koommin. Hanaa
muotoiltiin eri aikoina muodinmukaiseksi, ja kokeiltiin erilaisia varmistinratkaisuja,
mutta kytkentä- ja laukaisusysteemit olivat onnistuneita alusta alkaen.
Käyttöikää voi pidentää parilla pikku kikkas-konstilla: Ennen ammuntaa on
patruunapesä "nuoltava" kuivaksi rasvasta tai öljystä: Petroolilla,
bensiinillä tai "kompassinesteellä". (Juomista jaloimman, "American Corn
Tradition:in", käyttö tähän tarkoitukseen on kuitenkin synnillistä tuhlausta.!
Tavallinen "Sinol" tekee saman tehtävän). Patruunapesän ja hylsyn välinen
"kuiva kitka" hidastaa jopa hyvinkin tehokkaasti lukon perääntymistä. Omistin
ammoin Ukko-Mauserin, jossa oli porrastettu, eikä siis kartiokas, patruunapesä. Aseella
oli ammuttu ainakin 3000 kp-patruunaa, mutta vielä lauloi.! Piippu oli valitettavasti jo
tullut matkansa päähän, huollon laiminlyömisen takia: Aiempi omistaja ei ollut koskaan
kuullutkaan aseen puhdistuksen tarpeesta elohopea-/kloraattinallillisten patruunoiden
ammunnan jälkeen, tai öljyämisestä, tahi varastorasvauksesta. Asetta oli myös
säilytetty nahkatupessa, jonka nahan parkituskemikaalien vaikutus kosteahkossa
"jemmassa" pidetyn aseen ulkonäköön ei ole tunnetusti pintakoreutta
enentävä. Vahinko, että ase tuli myytyä pois ! Porrastettu patruunapesä ei liene
kovinkaan yleinen löydös C 96/16:ssa ja keksintönä se on suorastaan nerokas !
(Käsiini ei ole päätynyt yhtään lähdeteosta, jossa kyseinen parannus mainittaisiin
edes muutamilla sivulauseilla. Herääkin kysymys, josko muutostyö on ideoitu ja tehty
Suomessa ?!).
Koteloperän kera ammutaan kuin SUOMI-kp:lla. Perä nojataan
poskeen, mutta sen ei anneta pökkiä olkaan. Perään ei saa lisätä painoa - ainakaan
kilokaupalla. Pistoolityyliin ammuttaessa pidellään kahvasta nimettömällä ja
pikkusormella, mahdollisimman alhaalta kahvasta. Jos kahvarunko kalvaa haavan
peukalohankaan, on ote ollut virheellinen.! Aseen sallitaan hypätä laukauksen jälkeen
reilustikin yläviistoon, pitelemättä sitä väkisin tanassa. Tähtäimet on säädetty
tällaista ampumatekniikkaa ajatellen, 8-grammaiselle pyörökärkiluodille, jonka
lähtönopeus on luokkaa 350 m/s. (Lyhyemmällä testipiipulla 330 m/s).
Mainitsemasi 300 m/s nopeus kehittyy niin kesyllä latauksella, ettei automatiikka
mahdollisesti toimi: Jäykkäyhteyden avautuminen toteutuu 7.5 grammaa painavilla, mutta
on epävarmaa sitä kevyemmillä luodeilla ammuttaessa, ja herää kysymys: Riittääkö
jäännöspaine lataussyklin tuottamiseen ? Rekyylitoimisen aseen toimivuuden kannalta
tärkeä "Momentum" lasketaan kertomalla luodin grammapaino lähtönopeudella
m/s. 2500 gm/s saadaan 8 gramman luodilla 312.5 m/s lähtönopeudella. Tällä potkulla
aukeaa varmuudella lukon kytkentä jäykkäyhteydestä kahvarunkoon: Jäännöspaineesta
ja pesän kitkasta riippuu sen jälkeen, tekeekö ase lataustoiminnon, vaiko lyhyen
syötön. 7.63 mm ase toimi alkaen 2250 gm/s momentista eli myös 7.65 x 25 mm Borchardt-patruunoilla,
koska patruunapesässä on enemmän "päästöä", eli se on kartiokkaampi kuin
9 x 19 mm tai 9 x 25 mm pesä.
On viisainta tyytyä kaikkein tavallisimpiin pyöreäkärkisellä kokovaippaluodilla
tulpitettuihin patruunoihin, joiden luodin paino on mieluimmin 8 gramman /123 grainin
luokkaa ja nimellinen lähtönopeus 330 m/s luokkaa (100 mm testipiipusta), tai 7.5
gramman painoisen luodin taulukkonopeus rippuset yli 350 m/s. Kartettavia ovat patruunat,
joissa on minkäänkokoinen tasopinta luodin kärjessä. Jo vuonna 1916 joutuivat
saksalaiset vähitellen luopumaan katkokartio-kärkisellä luodilla varustetuista 9 x 19
mm patruunoista kun Mauser C 96/16-pistoolit alkoivat yleistyä rintamilla, kuin myös
Parabellum-pistoolien tuhannesti kirotut rumpulippaat, jotka sittemmin omaksuttiin -
parempia odoteltaessa - myös konepistooleihin MP 18-I. 9 x 19 mm Ukko-Mauseria verrataan
yleisesti kimalaiseen, joka ei voi teoreettisten laskelmien mukaan lentää, eikä Mauser
C 96/16 voinut syöttää 5 mm:n verran alipituisia patruunoita. Kimalaiset ovat kuitenkin
lennelleet (laskutaidottomia kun ovat) jo muutaman miljoonan vuoden ajan, ja Ukko-Mauserit
syötelleet 83 vuoden ajan tarkoituksenmukaisesti muotoiltuja patruunoita.
Milläkö kielellä patruunoita pitää tiedustella ? Riippuu siitä, missä asut:
Helsingissä oli aikoinaan kolmekin asepuotia, joiden "svenska-talande bättre
folket"-asiakkaat saivat paremman palvelun kuin "finn-tuppar". Nyt niitä
on jäljellä enää yksi, eli kielirasismi kostautui.! (Mainittakoon kuitenkin, että
monet pääkaupunkilaiset - gunwriter Markus muiden muassa - asioivat firmassa nimeltä
Kirkkonummen Erävaruste, Kyrkslättissä, etenkin jos pitää hankkia PALJON
a-tarvikkeita kohtuuhinnoilla. Teini-ikäinenkin asiakas saa siellä korrektin palvelun.
Kuinkahan poikaa puhuteltaisiin jossain "Krunikan Rantarosvojen" luolassa?).
Kun näin juveniilin näköinen Gunwriter tulee
erävarustemyymälään hankkimaan tarvikkeita seuraavan säästölatausten testiprojektin
koeammuntoja varten, punnitaan firman palvelutaso. Testiampujamme Markus on myös tunnetusti hintatietoinen asiakas.
Jos aseesi on 9 x 19 mm Ukko-Mauser, löytyy rehua kotimaasta, ja omalla kielellä
tiedustellen. Jos tietäisin asuinpaikkasi sijainnin, voisin opastaa lähimpään
rehustuspaikkaan, jossa ostoluvaksi riittää isoisän wanha SkY-lupakin... Jos
kodinturvasi kaliberi on 9 x 25 mm Mauser "Export", alkaa kyseeseen tulla
patruunoiden käsinlataus lähes ainoana taloudellisena vaihtoehtona. Perushylsyt joudut
hankkimaan 7.63 mm Mauser-patruunoiden muodossa, mutta nekään eivät ole enää hinnan
kiroissa. Nallittamattomia latausvalmiita hylsyjä on myös saatavana ainakin toiselta
puolelta maapalloa, joka tosin on nykyisin ikäänkuin kutistunut. Jatkotoimenpiteisiin
löytyvät ohjeet tältä web sitelta: Latausreseptit, y.m.s.
26101999; Pete
Normandia - maailmanlopun sinfonia !
Teillä on todella hyvät sivut pitäkää ne pystyssä ja kyllästäkää niitä vaikka
jutulla Normandian maihinnoususta.
Nim. Sotahistoriasta kiinnostunut visiittori
ja
kommentti: Normandian maihinnousu oli Oikean Suomen (vastakohta: Nykyinen Rähmä-Suomi)
kannalta katsoen "surullinen tarina, joll' ei oo vertoa": Strategia-nero Erwin
Rommelin ennustuksia ei oltu otettu kuuleviin korviinkaan maihinnousun kohderannikon
tai ajankohdan suhteen. (Pitivät paikkansa miltei tunnilleen ja kilometrin tarkkuudella).
Johtajan päämajassa luotettiin niihin "dokumentteihin", jotka oli saatu
haltuun erään rantaan ajautuneen vainajan karttalaukusta. Ne olivat huolellisesti
harkittua bluffia. Moista kieroilua ei älytty edes epäillä, vaikka jo vuodesta 1925 oli
tiedossa, että vastustajaksi tulisi jonakin päivänä terävä-aivoinen huijareiden ja
koronkiskureiden lauma, eivätkä enää pelkästään rehdit sotilaat ja heidän
päällysmiehensä...
6.6. 1944 aamuvarhaisella potivat Normandian rannikon käskyvaltaisimmat upseerit kauheaa
kankkusta, jonkun ison kapitulantin syntymäpäivajuhlien jälkeen, ollen täysin
"vieterit suorina". Rannikkoa puolustivat enimmäkseen venäläiset Wehrmachtin
riveihin värvätyt joukot, jotka tekivät parhaansa, mutta kun johto puuttui, oli
puolustustaistelu perin sekasortoista. Johdonmukaisesti komennettuina olisivat puolustajat
pystyneet, alivoimastaan huolimatta, estämään yhdenkään mereltä maihinnousevan
vihollisen pääsyn rantahietikolle. Erwin Rommel oli korostanut miltei jankuttamiseen
saakka, ettei yksikään elävä vihollinen saa päästä kuivalle maalle, vaan ne kaikki
on tapettava veteen niiden uidessa tai kahlatessa.
Rantojen puolustajat olisivat ehkä voineetkin noudattaa tätä ehdottoman oikeellista
periaatetta, mutta venäläisiltä sotilailta oli jo Iivana IV "Julman" ajoista
alkaen kielletty kaikenlainen aloitteellisuus. Käskyjä he toki noudattivat aina kalpeaan
kuolemaansa saakka, kyseenalaistamatta niiden oikeutusta tai laillisuutta. Nyt olivat
käskijät kuitenkin tavoittamattomissa tai itsekin aloitekyvyttömässä tilassa, ja
alaiset neuvottomia.
Muu historia löytyykin kirjoista. Stalingradin taistelu oli jo ollut
alkusoittoa, mutta Normandia varsinainen kohtalonsinfonia, jonka esityksen onnistumisen
seurauksena maapallo on ylikansoitettu 12-kertaisesti "kantokykyynsä" nähden,
ja täynnä sairautta, saastaa, rumuutta, rappiota ja epäjärjestystä. "Ice-cool
sense" hävisi suuren sodan. Seurauksena on ollut ehkä jo tuhat pienempää kahinaa,
ja kun yksi loppuu, syttyy vähintään kaksi uutta tilalle. Sen pituinen se...
26101999; Pete
Maschinen-Pistole 41
Omistan MP-41 Schmeisserin (tehty Haenelilla). Kysyisinkin aseen tuotantolukuja ja kuinka
arvokas hyväkuntoinen ase on ?
Jos kiinnostusta on artikkelin tekoon niin ase ja patruunoita järjestyy.
T.L. Savommualta
Tuotantolukemista ei löydy numerotietoja: "Vain pieni valmistussarja ehdittiin
tuottaa", mainitsee Hans-Dieter Götz, joka varmaan kertoisi jos tietäisi.
Suhlin kaupunki jäi Rautaesiripun väärälle puolelle, joten dokumentit lienee tuhottu.
Götzin kirjassa esitellyn aseen sarjanumero on 17 545, mutta numerointi on voitu aloittaa
vaikkapa 10 000:sta. Toisaalta oli 20 000:kin asetta MP-40:en tuotantolukemiin verrattuna
"pieni valmistussarja". Lähes kulumattoman aseen keräilyhinta pyörii yli 5000
markan lukemissa. "Tyypillisessä kunnossa" olevakin ase on 2500 - 4000 markan
arvoinen. Tarkempi arvio edellyttää aseyksilön näkemistä omin silmin - ja kenties
koeammuntaa. Artikkelin tekoon ei ole juurikaan mahdollisuuksia. Ymmärtäisit tilanteen,
jos näkisit työruuhkan, postin paljouden ja (melkein valmiiden) pienoisromaanin
pituisten juttujen suman. Laiskuudesta ei voida ainakaan enää moittia..!
"Kenttätyöt" ovat muutenkin jo taaksejäänyttä elämää: Aselain
EURO-harmonisoitu uudistus riisti oikeuden ampuma-aseiden hallussapitoon, ja kai niiden
käsittelyynkin. En voi enää esiintyä "asetoimittajana", kun ei ole oikeutta
saada juttuja julkisuuteen ase-alan lehdissä ! (Risum teneatis, amici ?)
Nettihän ei ole mitään, koska se ei kuulu Painolain ja journalismin sovittujen
sääntöjen (lausutaan: SENSUURIN ja kaupallisen hyödyntavoittelun) alamaisuuteen. Nooh;
lähivuosinahan nähdään, mille viestintä-medialle kuuluu tulevaisuus..! Kaikella on
aikansa.
Siisti, (=julkaisukelpoinen) valokuva MP-41:stä olisi toki tervetullut - myös avuksi
hinnan arvioinnissa - kuin myös tieto sarjanumerosta.
24101999; Pete
"Neiti-Mauserin" tarkkuus
Kiitokset tuestasi "uuninpankkoaseen omistajille" sekä Suomi-kp
-jutuista! Mainitsit, että 6.35 pikku-Mauser M/ -14 on hämmästyttävän
tarkkakäyntinen. Kertoisitko kokemuksiasi ? Patruunataulukoiden mukaan tämä rekyylitön
ja korvia säästävä patruuna kantaisi 25 m:iin. Onko Mauser-tyypistä (110 082)
kirjoitettu suomeksi jossain? Internet? Tästä Mauserista on lipasta kiinnipitävä
"lehtijousi" katkennut pois rungon yläpäästä: ei nojaa patruunantyönnintä
vasten. Rekyylijousen karakin puuttuu (jousi meinaa hirttäytyä joskus luistiin).
Setäni luona maaseudulla (aseen jemmapaikka) ammuin lähietäisyydeltä lautaan ja
pölkkyyn (osuneet luodit poikittain, näkyvissä pölkyssä). Havaintoni: Luoti kääntyi
laudan sisällä vinoon, jääden lautaan, upoten ainakin 2 cm. Patruunat syttyivät
hyvin, kestää: on U-tarkastusleima (Untersuchung) mutta tarkkuusammunta: 3,3 g:n Sellier
& Bellotin luodit ase nakkasi miten lystää. Luoteja tarkasteltaessa ei näkynyt
syviä rihlan jälkiä. Rihlat lienevät kuluneet, eivätkä saa tasaista pyörivää
liikettä luoteihin. Pitäisi sorvata uusi piippu tai löytää hyväkuntoinen käytetty.
Posauttelu tällä tavalla ei innosta. (Lisäksi ei uskalleta ostaa lisää pateja).
"Sedän luona ammuskellut, ehkä joskus raajarikkoisen Taschenpistolen perivä"
ja
kommentit: Perintöaseesi elinkaari alkaa olla väistämättömästi lopussa!
Koukkupäisen lehtijousen yläpään puuttumisesta on sinänsä pikemminkin hyötyä kuin
haittaa. 70-luvulla omistin itse 7.65 mm "Akka-Mauserin", josta murtui
jousen koukkupää. Kun tein itse uuden lippaansalvan 1.5 mm lehtijousesta, katsoin
T-mallisen jousen riittäväksi, ja riittihän se.! 7.65 mm Akka-Mauserin ja 6.35 mm Neiti-Mauserin
mekanismit ovat samankaltaiset, ja vaikka omassa yksilössäni oli jo hieman syöpynyt
piipunputki, se ampui tarkemmin kuin silloinenkaan peränpitäjänsä. (25 vuotta sitten
ei sokeutuminen ollut vielä uhkaamassa). Muutamat ansioituneet ampumaurheilun mestaritkin
kokeilivat aseen käyntiä, todeten sen hyväksi: Päihitti huokeat sinkkivalu-revolverit.
6.35 mm variaatio pystyy olemaan yhtä tarkka kuin on rakenteeltaan samanlainen 7.65 mm
ase, ellei tarkempikin: 6.35 mm luodin ohjauspituus (= liereä osuus kärjen takana) on
pidempi kuin 7.65 mm taskuaseluodissa, suhteutettuna luodin kokopituuteen ja läpimittaan.
Vasta nyt, wanhana taatana, aloin mittailla Lapuan 7.65 mm luodin dimensioita,
havainnolla: "Svataja Boha..! Tämähän on pelkkää kärkeä: Liereää
osuutta ei täyttä milliäkään, mutta silti kohtalaisen tarkkakäyntinen.!"
(Älköön tulkittako tätä piilomainokseksi ! Taskuaseluotien tuotanto on lopetettu
ehkä jo aiemmin kuin 7.65 mm Parabellum-luotien valmistus. Jälkimmäisen menetys
surettaa kotilataajia yleisesti, mutta eihän patruunalataamon intressiin kuulu
käsinlatauksen edistäminen: Se kiellettäisiinkin, jo voitaisiin).
6.35 mm Neiti-Mauserin osumatarkkuudesta ei ole omakohtaista havaintoa, mutta toisenkäden
tietoa kyllä moniltakin kyseisen aseen omistajilta. Aseen pieni koko ei ole
ampumatarkkuuden este, vaan kriteeriksi muodostuu tähtäinten rakenne: Monissa
liivintaskupistooleissa niitä ei ole lainkaan, tai ne on jyrsitty luistin materiaalista.
6.35 mm Mauser Modell 1910:ssä (SIC !) ne ovat riittävän ulkonevat ja selkeästi
näkyvät. 6.35 aseen tarkkuuspotentiaali havaittiin Tulskij Korovin-pistoolia
taannoin kokeiltaessa. Siinäkin ovat selkeät tähtäimet. Mistähän johtuukaan
erheellinen nimitys Mauser M 1914? Senkin oikeellisuus tuli tarkistettua vasta
jälkikäteen, patenttikuvaa tai muuta halkileikkauspiirrosta etsiskellessäni. Ei kai
kyseessä ole Mauser WTP ? Se on meillä Suomessa harvinaisehko 6.35-millinen
liivintaskupistooli. (Kirjaimellisesti: Nimilyhenne tulee sanoista "WestenTasche
Pistole". Vuosimalli 1918).
Kehityskulku kävi niin päin, että Neiti-Mauserin tuotanto alkoi vuonna 1910, ja aseen
onnistuneisuuden (mm. tarkkuuden) innoittamana alettiin v. 1914 valmistaa 7.65 mm
Akka-Mauseria. Kumpainenkin variaatio tunnetaan kuitenkin Mauser M 1910:nä. Alkuaan oli
mekanismi patentoitu ajatellen kaliberiksi peräti 9 x 19 mm Parabellumia (esimerkiksi
U.S. Pat. vuodelta 1909), jokseenkin italialaisen 9 mm Glisenti-patruunan
tehotasoon aliladatuilla patruunoilla, luotina mahdollisesti 9 mm Browning Longin
7.13 -grammainen luoti; lähes gramman verran Pb-luotia kevyempi siis - ellei peräti .380
Auton 6-grammainen ammus. (Aikalaisista täysitehoisista 9 x 19 mm patruunoista olisi
kevytlatauspatruunat erottanut sokeakin: Alkuperäisessä Parabellum-patruunassa oli
luodinkärjen muoto katkokartiomainen. Browning-luotien kärki oli puolipallon muotoinen).
Mauser 1909 patenttipiirustus (U.S.Pat.)
Pieni erä 9 x 19 mm Mausereita malli 1912 valmistettiinkin, ja useamman sadan kappaleen
sarja mallia 1912/14, eli Brasilian vientimallia, jossa oli massasulun täydennyksenä
inertialukitus, kuten aikalaisissa itselataavissa 7.9 x 57 mm Mauser-kivääreissä.
Pistooleja ajautui joitain kappaleita myöskin Venäjälle: Brasilian Mauser 12/14:n
lukitus-klaffien kekseliään rakenteen omaksui siellä asekonstruktööri Vasili A.
Degtarjev pikakiväärinsä DP-27:n, eli kuuluisan "Emman", symmetrisiksi
kytkinkappaleiksi. Tämä plagiointi ei ole kovin yleisesti tunnettu, koska Mauser M
12/14:n sisärakenne ja toimintaperiaate ovat olleet synkkä, ratkaisematon mysteerio jopa
läntisen maailman johtaville käsiase-asiantuntijoille.(Esimerkiksi Edward C. Ezell
ei tuntenut koko käsitettä "inertiasulku", vaan tyytyi mainitsemaan Mauser M
12:n ja M 12/14:n väliseksi eroksi vain Brasilian mallin takatähtäimen
sivusäätöisyyden kirjassaan "Handguns of the World" v. 1981.
Inertiasysteemi oli esitelty suomenkielisessä ERÄ-lehdessä jo v. 1978 sanoin ja kuvin,
tehden tykö myös Mauser-järjestelmä. Deutsches Waffen-Journalissa siitä oli ollut
pakinaa hieman aiemminkin).
Suomenkielinen materiaali Mauser M 1910:stä oli muistaakseni Bertel Flinckin
kirjanen "Automaattipistoolit" 1920-luvulta. Luettu joskus e.m. aseen
omistamisen aikoihin 70-luvun puolivälissä. Nettiin ei ole välitöntä pääsyä, eikä
yhtään lehtijuttuakaan ole jäänyt mieleen. Vain todella kiinnostavat artikkelit painan
muistiluuhun, mutta niitä on harvassa. "Ampujainlehden"
replika-aseartikkelit muistan lähes sanatarkasti yli 30 vuoden takaa, eli kovin pahaksi
ei dementia ole edennyt..!
6.35 mm aseen saaminen jälleen käyttökelpoiseksi on toivoton tehtävä, koska
sopivankokoisia piippuaihioita ei löydy juuri mistään. Rihlatkin pitäisi vetää itse.
(Kyseisestä hommasta on kyllä kokemusta: Kuurnat tehtiin kaikki kerrallaan ns.
"nappivedolla"; kylmämuovaamalla. Sukkulamaiset vetotuurnat hiottiin 7 mm:n
konekalvaimista, joiden "hampaiden" välisten lastu-urien vinous oli tasan
sopiva 6.35 mm rihlan nousua varten). 7.65 mm aseeseen saa piipun 7.62 mm kiväärin
piipunpätkästä, johon voi kiinnittää tarpeelliset ulokkeet hitsaamalla.
Hyväkuntoista vaihtopiippua ei löytyne mistään. Yleensähän aseista turmeltuu
nimenomaan piipunreikä. Ihmettelen mainintaasi jousenkaran puuttumisesta ! Purukumilla
vaiko liimalla piippu pysyy yleensä paikallaan ? Jousenkara yhdistää sen kahvarunkoon
sekä suun, että peräpään korokkeen puolelta. Lienee viisainta haudata haaveet aseen
kunnostamisesta, ja lopettaa enemmät ammunnatkin. Vielä löytyy Suomesta toimiviakin
aseita "S.k.Y:n luvilla", ykkös-satasilla tai parhaalla onnella "vie se
hittoon"-hinnalla.
25101999; Pete
NAKAANI
MIKÄ OLISI KÄYPÄ ARVO NAGANT VM. 1931, UPSEERIMALLI, ERITTÄIN SIISTI, ILMEISESTI EI
TULAN TEHTAILLA VALMISTETTU
Seitsemästilaukeava
Vastaus: Haarukka on 1000 - 1500 mk asetta näkemättä ja valmistajaa tietämättä.
Kyseessä tuskin lienee esimerkiksi puolalainen RADOM-NAGANT, jonka hinta on omaa
luokkaansa harvinaisuudestaan johtuen. 1931 ei ole vuosimalli, vaan valmistusvuosi. Ase on
rauhanajan tuotantoa. Sota-aikaiset ovat huonompaa laatutasoa; hinnat kolminumeroisia.
25101999; Pete
Tahtoo P.O.W.E.R.I.A !!
Onko tietoa teholatauksista .44 Magnumiin? Ruuti ja ruutityyppi ?
Nimim. "V.O.I.M.A.A !"
ja
kommentti: Kysymykset herättävät noin sata vastakysymystä, joista näppäilen tähän
muutamia: Millaiseen aseeseen "teholataukset" on tarkoitettu ? Revolveriin ?
Itselataajapistooliin ? Kertalaukauspistooliin ? Luodikkoon ? Aseen merkki ja malli ?
Piipunpituus ? Mihin käyttötarkoitukseen haluttua tehoa tarvitaan: Suurriistan pyyntiin
? Häijyn eukon/anopin/naapurin menoksi ? Panssariauton/muun ajoneuvon tuuletuksen
parantamiseen ? Metallisiluetti-ammuntaan ? Pitkänmatkan pahvinpuhkontaan ? Muuhun
käyttöön ? (Tieto on tärkeä ensisijaisesti oikeellisen luotityypin valintaan
opastettaessa. "PASI"-hyrysysyn kyljen läpäisevä ammus tuottaisi turmeluksen
siluettikuvioille, ja ikuisen porttikiellon siluetti-ampumaradoille. Lohdutukseksi
ratamestareille sanottakoon, ettei .44 kaliberin panssarinmurto-luoteja voi ostaa kaupasta
millään hinnalla: Ne on tehtävä itse).
Onko teho tarpeen ensisijaisesti kosketuslaukaukseen/ lähilaukaukseen/ kaukolaukaukseen ?
(Matkat: 0 - ½ metriä ->... 3 m ->... jopa 200 metriä. Sekään ei ole yläraja.!
Kosketuslaukauksen etäisyys .44 Magnumilla ammuttaessa voi olla puolikin metriä, jonne
suuliekki ulottuu kärventävänä. Kolme metriä on yleisesti hyväksytty lähi- ja
kaukolaukauksen välinen raja. Pakkotila-tapauksia käräjillä puitaessa tuomitaan
kaukolaukaus AINA vähintään "hätävarjelun liioitteluksi", ellei hävinnyt
vastustajakin ole varustautunut ampuma-aseella. Ruudinsavu ja -jyvät ulottuvat selvästi
osoitettavina noin kolmen metrin etäisyyteen, joskin niiden ulottuvuus vaihtelee suuresti
aseen ominaisuuksista ja patruunan latauksesta riippuen. Kolme metriä on karkea
keskiarvo; ei täysin todistusvoimainen lukema savun tai ruudinjyvien ulottuvuuden
perusteella arvioituna).
Onko läpäisykyky tarpeen/haitaksi/merkityksetön ?
Koituuko pitkästä kantamasta hyötyä/haittaa tai vaaraa ?
Oletko jo hankkinut luoteja ? Merkki ? Painoluokka ? Tyyppi ?
Teetkö luodit itse ? Valamalla ? Kylmäpuristamalla ? Vaipallisia ? Vaipattomia ?
Sorvaamalla ? Soliidiluotien materiaali ?
Oletko jo hankkinut nalleja ? Valmistaja ? Tuotekoodi ?
Onko jo kertynyt hylsyjä ? Merkki ? (Kantaleima)
Oletko jo hankkinut ruutia ? Valmistaja ? Tuotekoodi ?
Millaiseksi arvioit käsinlatauskokemuksesi/ -taitosi ?
Ennenvanhaan katsottiin jostain lataus-opaskirjasta resepti, joka antaa testipiipulla
ammuttuna suurimman liike-energian Jouleina, ja siinähän se oli "teholataus".
Alan lehtien asetoimittajien menettelytapa lienee tällainen vieläkin: "Yli siitä,
missä aita on matalin", huomioimatta sitä, että .44 Magnumin latauskomponenttien
valikoima on monipuolinen, eikä kaikkea saa kaupasta, ja esimerkiksi
turvallisuusnäkökohdat on otettava huomioon KAIKISSA ennakoitavissa aseen
käyttötilanteissa ja -tarkoituksissa, juridiikan lillukanvarsiin sotkeutumatta.
Suurin saatava Joule-määrä ei kaikissa käyttötarkoituksissa tarkoita parasta
mahdollista tehoa. On olemassa sellainenkin "tehon" lajityyppi kuin MOMENTTI eli
luodin liikemäärä (ammuspaino grammoina x luodin iskunopeus maalissa metreinä
sekunnissa). Momentti ilmaistaan yksiköllä gramma-metriä sekunnissa; gm/s.
Metallisiluetit kaadetaan "gamsseilla" eikä Jouleilla. Samoin hirvet (jotka voi
kaataa myös taidolla, ja hirven anatomian tuntemuksella. Hommaan tarvitaan lisäksi
jonkinlainen pyssyn-krapa. Mieluusti tietenkin tarkkakäyntinen). Myöskin
Practical-ammunnan latausteholuokat "Major", "Minor" ja
"lälläri" (= alitehoinen lataus) jaotellaan momentin mukaan, eikä latauksen
Joule-määrän perusteella. "Rättikaali"-ammunnan pioneerikaudella teho
mitattiin useinkin ns. ballistisella heilurilla, joka osoittaa momentin suoraan, ilman
tarvetta laskelmien tekemiseen tai tietoa ammuspainosta tahi lähtönopeudesta.
Siluetti-ammunta kuin tykistötekniikkaa
Siluettiammunnan etäisyydet ovat vakioita, joten jos tiedossa on luodin lähtönopeus,
tai mitattu nopeus lähellä aseen suuta (yleensä 3 - 4.5 metriin), sekä luodin
ballistinen kerroin ja ehkä poikkipintakuormitus, pystytään laskemaan tai jopa
silmäilemään valmiista taulukosta, suuriko on momentti kullakin etäisyydellä, ja
arvioimaan, josko tätä tehon lajia on riittävästi kauimmaisen/ painavimman
kippurasarvisen "päkä-kuvion" pudotukseen puomiltaan hiukkasen
epäonnistuneellakin laukauksella. Edelleen voidaan laskea tai katsoa taulukosta luodin
lentoradan korkeus eri ampumaetäisyyksille, ja säätää tähtäimet kutakin
etäisyyttä varten tasan sopivaan koroon, eikä "summanmutikassa mutjauttaen" -
ja mumisten loitsuja tai rukouksia, että sattuma korjaisi satoa, eli säätö osuisi
kohdalleen moukan tuurilla.
"Yleispätevää" luotia ei ole olemassa !
Joissain käyttötarkoituksissa on luodin rakenteellakin merkitystä. Esimerkisi raskas,
hyvin koossapysyvä luoti on hyvä valinta suurriistan kaatoon, mutta vaikkapa
kodinturva-käyttöön tai henkilökohtaisen koskemattomuuden turvaamiseen se on liian
hyvin kahlaava. Tiivissyisestä puusta sorvattu tai meistetty vaipaton lieriömäinen
ammus on lähestulkoon ihanteellinen kodinturva-käytössä. Arvannet varmaan, että sen
kiihdytykseen sovelias ruutilaji on kokopaljon erilaista palonopeudeltaan ja
syttymisherkkyydeltään, kuin on 17.17 grammaa painavan hirviluodin taakse annosteltava,
huipputehon kehittävä ruutilaji. (Käsite "kodinturva" ymmärrettäköön
presiis kirjaimellisesti: Kynnyksen yli omavaltaisesti astuvan tunkeilijan lamaaminen.!
Suojeluskuntia pitää jo kutsua suojeluskunniksi, ilman svetisistisiä kierto-ilmaisuja,
etteivät käsitteet sekaannu).
Suurteholatauksia laadittaessa erottuu ruutivalikoimasta kaksi äärimmäisyyttä:
Nopeapaloiset, energiset kivääriruudit "Virallisen Valistuksen siunaamissa"
latauksissa, ja herkästi syttyvät, äärimmäisen kiivaasti palavat pistooliruudit
latauksissa sellaisilla ammuksilla, joita ei kaupanhyllystä löydy. Tokkopa moisia
tähän kaliberiluokkaan edes valmistetaan missään...
Kaksi ruutia ylitse muiden
Kautta linjan antaa tavanomaisille .44 Magnumin vaippaluodeille (180 - 300 grainia)
suurimman tehon Hodgdon-ruuti H 110, joka kehiteltiin (muulla koodinimellä) .30 M1
Carbine-patruunoihin Olin-Mathiessonin ruutitehtaassa vuonna 1940. Epäkohdaksi
tiedetään, että se vaatii täsmällisesti syttyäkseen ja kutakuinkin puhtaasti
palaakseen ammuspainon mukaan määräytyvän maksimilatingin, joka kehittää korkeimman
patruunalle sallitun painetason, ja rasittaa myös asetta vastaavasti. Max. Load voi olla
esimerkiksi 27 grainia. Samaisen latausyhdistelmän suositeltu minimi-annos on 26 grainia,
eli "haarukka" on kapea.
Vuoden 1928 tienoilla kehitelty kotimainen N 110 (ent. N 19; alkuaan Vierling-ruuti) on
jyvämuodoltaan, koostumukseltaan ja pintarakenteeltaan erilaista, joten sitä voi ladata
tarvittaessa - esimerkiksi parhaan osumatarkkuuden antavaa latausta etsittäessä -
enimmäisannosta pienemmillä ruutimäärillä. Minimin ja maksimin välinen
"haarukka" on 2 grainin suuruusluokkaa, eli tuplaten leveämpi kuin
tiivisjyväisen, särmättömän H 110:n tapauksessa. N 110:n energia ei jää paljoakaan
jälkeen H 110:stä: Kaipaamaasi "tehoa" löytyy! Huomattakoon, että N 110:n
latausohjeet alkavat 13 gramman ammuspainosta. Kevyimpien 180 grainin luotien taakse
suositellaan uutta, hieman N 110:tä herkemmin syttyvää ruutia N 105. Ammuspainoille 200
grainista 300 grainiin voidaan siis käyttää ruutia N 110.
Annostusohjeita löytyy Vihtavuoren latausopas-vihkosesta, joka lienee jakelussa
kauppiailla, ja Hodgdon-ruudille lähes kaikista latauskäsikirjoista; onhan H 110 tämän
kaliberiluokan "perusruuti", johon kaikkia muita lajeja vertaillaan.
Skannaisimme mielellämme tähän väliin ainakin Vihtavuoren ruutien
lataustaulukon, mutta koska tekijänoikeuksista voisi taas nousta
"älämölöö", niin jätämme reseptien etsimisen lataajien oman aktiviteetin
varaan, koska niitä on saatavilla. Gunwriters-työryhmän testaamien latausten
"copyrighteja" ei pihtailla: Ne ovat kaikkien ase-amatöörien yhteistä
omaisuutta kautta maailman. Tämä koskee myös aikoinaan painettuina julkaistuja
reseptejä: Tekijänoikeudet kuuluvat tekijälle, eivätkä ohjeiston joskus julkaisseelle
viestimelle.
Jumalattoman pyssyn puukuulat
Käsikirjoista ei tietenkään löydy ohjeita epätavallisimpien erikoislatausten
laadintaan, esimerkiksi .44 Magnum "Kodinturva Specialin" lataukseen
katajapuisella luodilla ja paukkupatruunaruudilla. "Vampyyriluotia" ei
häädytä sorvaamaan, vaan se "stanssataan" irti poikkisyin sahatusta ½"
paksuisesta laatasta. Puuluodilla voidaan aikaansaada (tosin vain alle metrin
ampumaetäisyyksille) räjähtävän luodin kaltainen osumavaikutus, mutta vaarallinen
kantama on lyhyt, ja läpi-ampumisen riski varsin vähäinen. Kappas kummaa, ettei
EU-diktaatilla ole älytty julistaa puupää-patruunoita ERVA-ampumatarvikkeiksi! Aukkoja
tiedoissa on ollut myös omaa lainsäädäntöämme sorvanneilla
"Pikku-Bobbaneilla". Hyvä niin..! Kohtahan muutoin olisi ½ tuuman
lastulevylaatan ERVA-luvaton hallussapitokin "ampuma-aserikos" - tai rikoksen
valmistelua vähintään: Levystä voi kairata luoteja irti putkiporalla...
7.62 x 53R-paukkupatruunaa, jonka ontto haapapuuluoti oli korvattu solidilla
kovapuuluodilla (kaksinkertaistaen ruutimäärä), on kokeiltu johonkin maailmanaikaan
jopa oksaisten koivupölkkyjen pilkontaan saunapuiksi, kun oikeat venäläiset
räjähdeluotipatruunat "Zazhigateljno-Razryivnaja Pulja"-luodeilla
olivat loppuneet - pahimmoilleen - kesken puunpilkonta-urakan. (Kyseessä on ns. toisen
käden tieto, ei siis oma testihavainto, mutta uskomattomalta kuulosti myös 2 x 4"
parrun läpi ampuminen steariinilla etupäästään kyllästetyllä paperiklöntillä. Se
tieto on puolestaan empiirinen, siis kokemusperäinen..!).
Näiden erikoispatruunoiden luotinopeudet jäävät ainaisiksi salaisuuksiksi
tavanomaisten mittauskeinojen käyttäjille. Yleensähän nopeus mitataan 3 - 4 metrin
etäisyydeltä piipunsuusta, jolloin kevyen luodin nopeus on voinut alentua
ilmanvastuksesta jo satojakin metrejä sekunnissa. Luotien nopeus puolestaan kasvaa
piippuvaiheen jälkeen - "väliballistisella alueella" - suunnilleen suuliekin
pituisella etäisyydellä, mahdollisesti yli 1 %:n verran suunopeutta suuremmaksi - ja jos
suunopeus on vaikkapa 1800 metriä sekunnissa, on reilun prosentin lisäys jo merkittävä
lisä. Vaipoitettuja puuluoteja ampuneen 11.25 mm Schouboe-pistoolin
luotinopeudesta on yhtä monta kertomusta, kuin on kertojaakin.
Aikalaisella (1907) Le Boulenge-kronograafilla mitattiin luodin nopeuden
keskiarvo yleensä 50 metriin ampuen, saaden keskinopeus, V25. Puusydämisen luodin
ballistisesta kertoimesta ei päästy milloinkaan täyteen yksimielisyyteen, ja kun aseen
tarkkuus ei piisannut mieheen tai hevoseenkaan osumiseen, edes MUUTAMAN SADAN metrin
etäisyydelle, ei asetta kelpuutettu sotilaskäyttöön. Luodilta puuttui myös
"pysäytysvoima", jota on taas nykyään alettu peräänkuuluttaa mm.
virka-aseiden luodeille. Välillähän olivat valttia fysiologinen vaikutus realistisille
ampumaetäisyyksille, kohtuullinen "upotus" ja minimaalinen kimmokeriski.
"Koulukuntien" välinen väittely alkoi jo Krimin Sodan aikaan, eikä se osoita
laantumisen merkkejä vieläkään. Suomessakin on valmistettu puolivaippaisia
puusydänluoteja rynnäkkökiväärin lyhytkantamapatruunoihin, mutta ne lienee korvattu
ALS-luodeilla. Ballistisista ominaisuuksista ei ole tietoa, eikä 7.62 mm
"vampyyriluoteja" ole myyty suurelle yleisölle.
Ystävällinen varoitus: Puu- tai puukuitu-luodillisen revolverinpatruunan laukausmelu
ylittää kuulovaurio-kynnyksen ! Latausteho on syytä "virittää" alemmalle
tasolle, kuin mitä paineenmerkit sallisivat. Nykyiset pistooliruudit tuppaavat olemaan
liian hidaspaloisia kevytluotipatruunoihin, kuten ne ovat kiväärien
vaimenninpatruunoihinkin. Aikoinaan ladattiin Schouboe-patruunat E.C.-paukkupanosruudilla.
Nykyisellä teknologialla syntyisi sitä vastaava valmiste helposti ja turvallisesti,
mutta innovatiivisuus puuttuu länsimaiden ruutitehtailta. Onneksi myös Venäjällä on
know-how huokoisten pallojyväruutien valmistukseen, joten tarve ja tarjonta kohdannevat
muutamien vuosien "jahkailuvaiheen" kuluttua.
19101999; Pete
Toinen tietovisa
Jos oli ensimmäinen vaikea, niin toinen on ihan kauhea. Ainakin yksi kysymys rönsyää
asetietämyksen ulkopuolelle, edes limittymättä siihen mitenkään. Asediggarit eivät
ole fakki-idiootteja; ainakaan Gunwriters. Seitsemän knoppitäyteistä kysymystä
kuuluvat:
1) Mikä on RUNKKA ?
2) Uraansa aloittelevan kosketinsoitin-virtuoosin repertoireen kuuluu yleensä Carl
Michael Bellmanin laulelma: "UKKO-NOAK". Montako kertaa se on julkaistu
suomenkielisinä laululevytyksinä aikavälillä 1901 - 72 ? ("Rimakauhua"
synnyttävä vihje: Oikeita vastauksia on kolmekin!).
3) Minkä niminen aseseppä valmisti COLT-revolverien ensimmäiset toimivat prototyypit ?
4) Mihin uskontokuntaan kuului JOHN MOSES BROWNING ?
5) Mitä uskoa tunnusti automaatti-kuularuiskun keksijä HIRAM S. MAXIM ? (Taas kaksi
hyväksyttävää vastausta... Sika-kieroa..!)
6) "Räkä-rock" on eräänlaista melusaastetta, mutta aikoinaan se oli jotain
muutakin. Mistä aineksista se koostui ?
7) Lehtiotsikossa luki: "2-wuotias tyttönen räjähytti Helwetin portin !"
Millä tavoin uutinen liittyy edelliseen kysymykseen ?
Oikeat vastaukset seuraavan visitor-kysymyksen ja vastauksen jälkeen. Pete.
12 kaliiperin räkättilataus
Hyvä P.T.K: Olen seurannut G.O.W:in ns. kevytlatauskeskustelua alusta asti ja siten
saanut paljon arvokasta tietoa, soveltaen sitä käytäntöönkin. Yhtä puuttuu !
Haulikon kevytlataus esim. rastaille. Kevyimmätkin skeet-lataukset saisi miltei puolittaa
tiuhaan asutulla maaseudulla. Normaali 12 cal. skeet-lataus painaa 24 g ja lähtee n. 400
m/s piipunsuulta, lentäen n. 200 m.
Olisiko ruudin vaihtaminen esim. johonkin N 300 -sarjan ruutiin kevennetyllä annoksella
apu ongelmaan ? Rastaan ampumismatkan ei tarvitse ylittää 20 m. En ole nähnyt missään
haulikon kevytlatauksesta sanaakaan, joten olisin kiitollinen vinkeistä kokeilujen
aloittamiseksi. Haulikko on Valmet 412 S 28". Revolverinpatruunoiden haulilataukset
kalibereissa .38 ja .44 Mag. eivät ole tarpeeksi tehokkaita rastaille kuin 3 - 4 m
päästä.
PS. En omista haulipatruunain latausvehkeitä.
T.L. Savosta
Tässä tapauksessa pätee sanonta: "Se, joka ei itse osaa, opettaa muita".
Haulikonpatruunan käsinlatausta olen kokeillut sen verran, että tiedän teholtaan
yhdenmukaisia patruunoita syntyvän VAIN mustalla ruudilla. Muutamat messinkihylsyihin
lataamani täyteispatruunat, joissa oli (teoriassa) "lähes hengenvaarallinen
yliannos" Hodgdon HP-38:aa, äänsivät, että: "PFFLUT !", ja
32-grammainen slaksi lensi korkeassa kaaressa suunnilleen 100 metrin ampumaradan
puoleenväliin. Hyvillä tappo-stritsoilla lingottu luoti kantaisi kauemmaksi...
Kuva: LEE-haulikonpatruunain latausprässi
Savuttomilla ruudeilla lataaminen ei onnistu ilman erikoisvälineitä,
joilla on hintansa. Se on myös sidoksissa tiettyyn komponenttiyhdistelmään, ja
ruutiannokset ovat "kategoorisia". Resepteissä on vain käyttöannos; ei
"virittelyn" varaa. Mustaruutipatruunoita ladattaessa on
epäonnistuminen puolestaan lähestulkoon mahdotonta, mutta ongelman muodostaa
mustanruudin älytön hinta, ja sen lähtöaineiden kalleus. Hiilen voi miiluttaa itse,
mutta hyvälaatuinen salpietari ja valmiiksi jauhettu rikki maksavat hopioita - ainakin
apteekista ostettuina. Muutkin nykyisin saatavat latauskomponentit, muunmuassa "hivakat"
(= haulikuppimuovivälitulpat joustavalla kaasutiivistehelmalla), on mitoitettu tasan
tietyntilavuisilla ruutimäärillä toimiviksi. Eurooppalaisten hylsyjen kirouksena on
kertakäyttöisyys, ja jälleenladattavien amerikkalaisten hylsyjen (tai oikeastaan
patruunoiden) vitsauksena kalleus, johtuen mm. dollarin korkeasta hinnasta. Hylsyjen
uudelleenladattavuudella on myöskin hintansa, jota kertakäyttökulttuuriin totutetut
eurooppalaiset ovat kitsaita maksamaan.
Ongelmaasi tullaksemme, on haulikon ylipitkään kantamaan jo olemassa ratkaisu. Haulit
n:o 9 (= 2 mm) ovat todellakin liian karkeita rastasjahtiin. Läpimittaa tuplaten liikaa.
Kantama /m voidaan todellakin laskea kertomalla haulin läpimitta /mm kertoimella 100, eli
2 mm:n haulit lentävät 200 metriin saakka. Iskuvoima ei ole tuolle etäisyydelle
tappava, tai kovin vaarallinenkaan, mutta jos hauli osuu vaikkapa silmään, niin osuma ei
jää huomaamatta.! (Ken ei tätä usko, pudottakoon hyppysellisen Skeet-hauleja
silmiinsä vaikka vain käsivartensa mitan korkeudelta..! Taivaalta satavien
"ryynien" iskunopeus on moninkertainen: Silmän pysyvä sokeutuminen on täysin
mahdollista).
Kantama voidaan puolittaa lataamalla räkättipatruunat noin yhden millimetrin
läpimittaisilla "varpushauleilla" eli "tupruhauleilla", joita on
vuosikymmeniä kestäneen epäsaatavuuden jälkeen saatavana Suomessakin, vaikkapa 25 kg:n
säkeittäin, toimintojaan laajentaneelta Asekauppa Erkki Lähdeniemeltä, sekä
jälleenmyyjiltä. Jos rastaspatruunain kulutus ei ole erityisen suuri, voit talven
mittaan ladata niitä avaamalla Skeet-patruunan suusupistus jostain poimustaan
litteäkärkisillä pihdeillä ja karistamalla pois ylisuuret haulit. Niiden tilalle
lirutellaan sitten sama PAINOmäärä tupruhauleja. Jos patruunan haulitila jää
vajaaksi, pannaan prototyyppipatruunaa seuraaviin latinkeihin haulien alle (HUOM ! ei
päälle !) jotakin kevyttä täytemateriaalia (kaurahiutaleet lienevät huokeimpia, mutta
riisimurotkaan eivät ole paljoja tyyriimpiä). Kun haulitila on täytetty, painetaan
hylsynsuun supistus uudelleen umpeen. Jos sen keskelle jää aukko, josta tupruhaulit
mahtuisivat valumaan ulos, tukitaan tuo "kusotin" jollakin liimalla, tahi
sulatetaan se umpeen kuumalla raudalla, vaikkapa tinajuotoskolvin kärjellä.
Erinomainen kusottimen tukko on myöskin ampumataulun tarrapaikka (täppätarra);
nimenomaan valkoinen "häpeäpilkku", johon voi piirtää huopakärkikynällä
vaikkapa T-kirjaimen ilmaisemaan, että patruunoissa on tupruhaulilataus. (Omissa
koodauksissani tarkoittaa T terästäyteisluotia, jolla ei taatusti ammuta rastaita!
Tupruhaulipatruunan koodikirjain on D = "dust". B = hirvihaulipatruuna;
koodikirjaimen perässä myös haulin numero: 4 -> 00. BB tarkoittaa Buck &
Ball-latausta = neljä hirvihaulia + ½ tuuman palloluoti, ja S = "slug", eli
LEE-muotilla valettu, 12 kaliiperin metsästyspatruunan hivakkaan somasti sopiva
täyteisluoti, jonka tuotekehittelyn kekoon kannoin omankin pikku kuusenneulaseni).
Purkkitavarana myytävistä Vihtavuoren ruudeista nopeapaloisinta N 310:tä on testattu
muiden toimesta/toimeksiannosta lähtönopeudeltaankin kohtuullisiin haulikon
kevytlatauksiin. Testituloksia on julkaistu joitain vuosia sitten ERÄ-lehdessä, mutta ne
eivät ole ulottuvillani. (Lehden vapaakappalejakelu minulle päättyi v. 1987, eikä
kyläkirjastostakaan löydy tämänvuotisia vanhempia lehdenvihkoja). Savuttomalla
ruudilla lataaminen moderneihin keräilyhylsyihin ei onnistu ilman erikoisvälineistöä,
joten lienee tyytyminen "valmiiksikäärittyjen" tehdaslatauspatruunain
osittaiseen purkamiseen, ja varustamiseen tupruhaulilatauksella.
"Raiku ja pamaus" ei vaimene, eikä haulien lähtönopeus alene kuvatulla
keinolla, mutta kantama sentään vähenee puoleen alkuperäisestä Skeet-patruunan
kantamasta, ja osumatiheys ainakin riittää. Piipun supistus vaikuttaa sitä
tehokkaammin, mitä pienempiä ovat haulit. Jos innostut lataamaan patruunoita mustalla
ruudilla, käy se päinsä hyvinkin helposti ilman erikoiskalustoa: Tutki ensin
käyttämiesi hylsyjen lataustilavuus jollain kokoonpuristumattomalla materiaalilla,
vaikkapa mannaryyneillä. (Lataustilavuus = patruunan tilavuus, kun
"tähtisupistus" on painettu tiiviisti umpeen).
Rastaspatruunaan ladataan tilavuusmitoilla: 1/4 mustaa ruutia, ½
välitulppamateriaalia ja 1/4 tupruhauleja. Välitulppia voi tehdä vaikkapa
sanomalehtipaperista. (Huopatulpat soveltuvat yleensä vain pahvihylsyisiin patruunoihin.
Muovihylsyissä on uhkana ruutikaasun vuoto tulpan ohitse, koska hylsynseinämät ovat
ohuemmat, mutta ulkoläpimitta sama kuin pahvihylsyissä).
Välitulpat muotoillaan hylsyyn, johon on ensin vaihdettu nalli ja annosteltu ruuti:
Ohuehkosta huonolaatuisesta puuhiokepaperista (esim. "Helsingin Sanomat")
revitään kappaleita, mytistetään ne hylsyyn sopiviksi pallosiksi ja juntataan
ruutipanoksen päälle tasapäisellä n. 18 mm:n läpimittaisella tampilla
(heinäseipään tapin päällä, tms.) tiiviiksi tulpaksi. Paperipalloja lisäillään
tarpeen mukaan ja juntataan taas hylsyyn, kunnes 3/4 hylsyn "latinkitilasta" on
täynnä. Sitten kipataan tulpan päälle haulit ja suljetaan suusupistus. Jos haulit
hölskyvät hylsyä ravisteltaessa, on tulppapaperia annosteltu liian niukalti. Jos
supistus ei mahdu kiinni, on tulppa liian pitkä. Useampien patruunain latauskokemus
opettaa annostelemaan ja tiivistämään välitulpan materiaalin oikein. Tarvittavan
paperimäärän oppii pian arvioimaan silmämäärinkin.
Jahdin päätyttyä on käytävä tallaamassa tai kusemassa sammuksiin välitulppien
kytevät riekaleet, jos äskettäin ei ole satanut. Aikoinaan omaksuttiin huopatulpat
yksinomaan paloturvallisuussyistä. Tiivistyksellisessä mielessä on paperitulppa yhä
vailla vertaa tämänlaisissa latingeissa. Tiiviimpi ruskea käärepaperi olisi vähemmän
altista kytemään kui Hesaripaperi, mutta se on melko jäykkää muotoutumaan tiiviiksi
lieriöksi hylsyyn. Uhkana on jopa hylsyn pullistuminen tulpan kohdalta aseen pesään
käymättömäksi. Messinkihylsyissä voisi käyttää voimapaperitulppaa.
Metsästyspatruunain lataussuhde oli mustalla ruudilla 1/3 tilavuusosaa ruutia, 1/3 väli-
ja etutulppia, sekä 1/3 hauleja. Paperi oli yleisin tulppamateriaali 1500-luvulta
1800-luvulle saakka. Haulien lähtönopeus oli 365 m/s luokkaa; tietenkin riippuen ruudin
laadusta ja aseen piipunpituudesta. Keskiarvo mitattiin sadoista aseyksilöistä
Englannissa 1800-luvulla. Kevytlatauksella vartti/puolet/vartti se jäänee jonnekin 320
m/s:n tienoille, ja laukausmelu on vastaavasti vaimeampi.
Kuulostiko lataus-proseduuri joteskin turhan vaikealta ? Nooh, unohdetaan koko ongelma !
Ilmakiväärihän on kuitenkin paras ja ympäristö-ystävällisin räkättien pyydys;
sanokoot diktaatit, direktiivit ja niihin perustuvat EU-lait mitä tahansa:
"Luftarin" luodit eivät tapa ihmistä kilometrien etäisyydelle! (Tätä faktaa
ei ainainen vainoojani LUONTO-LIITTOkaan pysty kiistämään. Järjestö laatinee taas
lausunnon johdosta uutta tutkimuspyyntöä poliisikunnalle: Vähintään kolmatta jo..!)
Nousevatpa mieleen wanhan wirren sanat: "Ah, kuinka onkaan autuas/ Lakia
noudattawa.." sekä Vuorisaarnan teksti: "Autuaita owat Henkisesti
Köyhät !" - tai jotain sinnepäin... Vuosisata sitten edesmenneen
kirjailija/asianajaja Robert Green Ingersollin hersyvää huumoria varauksitta
ihaileva pakana ei olekaan velvollinen muistamaan saarnatekstejä sanatarkasti.
Mielleyhtymä on tärkein.
13101999; Pete
Tietovisan vastaukset:
1) RUNKKA (ruots. "runka/runkan") on ylimuistoisina aikoina kehitelty
pitkävartinen hilparin tai pertuskan variaatio, jonka terän muoto oli vaihtelevainen,
alkaen keksin eli puoshaan mallista, mutta aseen terässä oli aina koukkumainen uloke tai
väkänen, jolla haarniskoitu ratsastaja kiskottiin alas satulasta. Niinsanotun
partakirveen "parta" ei ollut pelkkä koriste, vaan juuri tällainen
runkkauskoukku.
Verbi "runka" tarkoittaa mm. keikuttamista: Raskashaarniskainen vastustaja ei
aina pudonnut kertanykäisyllä, ja "nylkyttämällä" voitiin kaataa hänen
hevosensakin, joka saattoi myös olla haarniskoitu. Ritarin haarniskan paino horjutti
ratsukon tasapainon heiluriliikkeen kautta. Runkan vartta tuli pian kiskomaan useampikin
mies, kun ritari oli saatu koukkuun. (Nimitystä "ritari" käytän termin
lyhyyden vuoksi haarniskoidusta ratsumiehestä. Suomessa oli ainakin Nuijasodan aikaan
yleisempi pilkkanimitys: "Sontaryyttäri").
Runkkaa käytettiin vielä 30-vuotisessa sodassa. Vasta pistimen yleistyminen ja raskaiden
haarniskoiden jääminen pois käytöstä poisti runkat jalkaväkiaseiden valikoimasta
1600-luvun lopulla. Vastaukseksi hyväksytään mm. "väkä-hilpari",
"pertuska/partakirves/ bardisaani", tai vaikka "koukullinen tappara".
2) Oikeita vastauksia on todellakin kolme:
I: YKSI levytys. GRAMOPHONE 2 - 282432, solisti: IIVARI KAINULAINEN, kaiverrettu 25.
tammikuuta 1913.
II: KAKSI levytystä. Ensinmainitun lisäksi ODEON A-228161, vuodelta 1931, duo: KURT
LONDEN & HEIKKI TUOMINEN. Nimikkeenä on kuitenkin "EUKKO NOOA".
Alkuperäisessä Bellmanin sanoituksessa saattoivat kaksi alkusäkeistöä vaihtaa
paikkaa: "Gubben Noak" tai "Gumman Noak". Kainulaisen levyllä alkaa
vasta toinen säkeistö sanoin: "Eukko Noak, eukko Noak/ oli kunnon nais..."
Pianosäestäjä (OSKAR MERIKANTO ?) on sovittanut melodian valssin tahtiin (= 3/4).
III: EI YHTÄÄN levytystä. Uudemman nimi ei ole se, mitä kysyttiin, eikä vanhempi ole
suomenkielinen, jos pilkkuja ryhdytään oikein kunnolla viilaamaan. Käännös on tehty
jo C.M. Bellmanin elinaikana, pastori KRISTFRID GANANDERin (1741 - 90) toimesta.
Kieliasu muistuttaa Savon murretta, jonka omaksumista Suomen uudeksi kirjakieleksi
Ganander suositteli moninkin käytännöllisin perustein. Vahinko, eli Pernajan seudun
murteen omaksuminen yleiskieleksemme MIKAEL AGRICOLAn toimesta, oli kuitenkin jo
tapahtunut peruuttamattomasti. I. Kainulaisen levyllä ovat sanat yli 200 vuoden
takaisen "savonnuksen" mukaiset. Londénin & Tuomisen esitys on
jäänyt kuulematta milloinkaan.
3) Vuosina 1831 - 35 valmistettujen prototyyppien valmistajia ei tunneta. Ensimmäinen
nimeltä tunnettu prototyypin rakentaja oli hienomekaanikko PEARSON. Tämän Englannissa
22. lokakuuta 1835 patentoidun esituotanto-revolverin kuva julkaistiin aikoinaan Suomessa
ikimuistettavalla kuvatekstillä: "Colt First Dragoon, jonka nimi
tarkoittaa: Ensimmäinen Lohikäärme." Tosiasiassa alkoi rakuuna-sarjan revolverien
tuotanto vasta vuonna 1848 mallista 2nd Dragoon. Järeiden mallien ensimmäinen
ase oli Walker-Colt, viralliselta nimeltä 1847 Army Model. Samuel Walker
ei suunnitellut tai valmistanut aseita, mutta hän teki Coltille tykö aseen sotilaallisen
käyttöarvon.
Jos joku onneton erehtyy mainitsemaan "aseseppä PATERSONin", niin nollattakoon
hänen piste-tilinsä! Paterson on paikkakunta New Jerseyn osavaltiossa. Siellä sijaitsi
ensimmäinen Samuel Coltin johtama asepaja: "Patent Arms Manufacturing
Company". Oikea vastaus kuuluu: "En tiedä, eikä kukaan muukaan tiedä
!"
4) John M. Browning kuului uskonlahkoon nimeltä: "Myöhempien Aikojen
Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko", josta yleensä käytetään nimitystä
"mormoonit". Nimitys johtuu "Mormonin Kirjasta", joka on Raamatun tai
Koraanin asemassa uskonnon kannattajien keskuudessa. On tullut joskus luetuksikin, mutta
se ei muuttanut elintapoja pikanelli-tupakin, kahvin tai KARHU III:n nautinnan suhteen...
Mormooni-usko kieltää monet maalliset nautinnot, mutta se sallii mm. moniavioisuuden
maissa, joissa laki ei sitä kiellä.
J.M.B:n isä Jonathan Browning oli seurakunnan aseseppä, joka valmisti erittäin
tulivoimaisia repeteri-luodikoita. Niiden avulla lahkolaiset raivasivat tiensä Utahiin,
joka tunnetaan vieläkin "mormoonivaltiona". USA:n uskontokunnista lienevät
mormoonit kaikkein ase-myönteisimpiä. Korpivaellusreitti Utahiin piti todellakin avata
kuumalla lyijyllä. Vastassa oli intiaaneja ja muiden seurakuntien fundamentalisteja.
5) Hiram S. Maxim oli ateisti, mutta joutui kerran tunnustautumaan protestantiksi
pakon edessä. Tullessaan ensi kertaa esittelemään kuularuiskuaan Venäjälle,
tiedusteli tullivirkailija hänen uskontoaan. Vastaukseksi ei kelpuutettu ilmoitusta:
"Ei oo", koska Venäjän tulliohjesäännön mukaan oli 1880-luvulla protokollan
jokainen kohta täytettävä; muutoin ei tullipuomi olisi auennut. Maxim murisi:
"Protestoin tällaisesta simputuksesta itse tsaari Alexanderille heti
Pietariin tultuani !"
Publikaani riemastui: "A-haa; protjestant !" Täydensi protokollan,
nosti tullipuomin, teki "smirnaan" kättä lippaan nostaen, ja toivotti hyvää
matkaa sekä menestystä liiketoimille. Matka oli onnistunut: Maxim-kuularuisku
omaksuttiin Venäjän asevoimien käyttöön. Se oli pääasiallinen "jalustallinen
kuularuisku" Neuvosto-Venäjälläkin aina II maailmansodan päättymiseen saakka.
Oikeat vastaukset: Uskomaton. Tarvittaessa protestantti. "Mooses on
Mooses, mutta bisnes on bisnes..!"
6) Kun muinaisen louhintaräjähteen nimi RACK-A-ROCK lausutaan hieman huolimattomasti,
kuulostaa se "räkä-rokilta". Sekoitettiin kaliumkloraatista ja
"mirbaaniöljystä" eli nitrobentseenistä. Tuoksui karvasmantelilta, eli
alkuperäiseltä GUNSLICK aseenpuhdistusliuottimelta. Teho vastasi nykyistä aniittia,
mutta brisanssi oli vain hiukan rajumpi kuin kiviruudilla. Savu oli kuin taistelukaasua:
Tappoi monta kaivosmiestä. "Vesireikiin" piti Rack-a-rock panostaa
kuparikapseleissa, joihin se pakattiin yleensäkin, ilmatiiviisti, nitrobentseenin
päänsärkyä, pahoinvointia, kouristuksia ja jopa halvauksia aiheuttavan löyhkän
leviämisen ehkäisemiseksi. Mirbaaniöljyn syöpää aiheuttava vaikutus havaittiin noin
25 vuotta sitten.
"Ihanimmaksi parfyymiksi" aikoinaan kehuttu Gunslick- aseenpuhdistusliuotin ei
enää tuoksu karvasmantelilta, vaan banaani-esanssilta (= amyyli-asetaatilta). HOPPES No.
9 on kokenut saman muutoksen. Rack-a-rock lienee korvattu muilla räjähteillä jo sata
vuotta sitten. Keksintönä se oli joitain vuosia dynamiittia nuorempi, muistin mukaan
vuodelta 1874 (dynamiitti v:lta 1867, vaikka elokuvissa heitellään dynamiittipötköja
jo v:n 1865 keväällä päättyneen Amerikan sisällissodan aikana).
7) LOUIS THOMASin kirjasessa "Kruuti ja Ampuma-aseet" kerrotaan seuraava tarina:
"Kymmenkunta vuotta sitten särjettiin ääretön Hellgaten veden-alainen
kallio, joka oli esteenä New-Yorkin satamaan pyrkiville laivoille. Emme malta olla
mainitsematta tässä kohden erästä omituista seikkaa. Kun kaikki valmistustyöt oli
saatu valmiiksi, niin johtavan insinöörin kaksi vuotta vanha tytär se vähäisellä
koskettamisella päästi sähkökipinän johtolankoja myöten räjäyskomeroihin, ja
silloin oli vuosikausien työ saanut täydellisen päätöksen."
Kallioluoto nimeltä "Helvetinportti" sijaitsi vuoteen 1876 saakka New Yorkin
sataman suun pohjoispuolella. Se louhittiin ontoksi ja panostettiin dynamiitilla, sekä
Rack-a-rockilla, jolla luhistettiin kallion yläkerrokset, heittelemättä kivenlohkareita
ympäriinsä tai rikkomatta kaupungin kaikkia ikkunoita. Luodon "onsiminen"
vaati usean vuoden ajan, koska se tehtiin vain tyyninä päivinä, vuoroveden ollessa
matalalla. Latinki laukaistiin 4000:lla sähkönallilla, jotka oli jaettu 23 ryhmään.
Kukin rinnankytketty nalliryhmä oli varustettu omalla sähköparistollaan, mutta koko
kenttä pystyttiin todellakin laukaisemaan yhdellä kevyellä napinpainalluksella.
Räjäytys onnistui täydellisesti. Aikalais-kuvausten mukaan voitiin havaita kolme
erilaista aistimusta: Kaksi maan vavahdusta "kantapäiden kautta"
(kirjaimellisesti) ja vaisu korvinkuultava jysäys, ikäänkuin kaukainen ukkonen.
Ensimmäinen töyssy kulki maata myöten, toinen veden välittämänä ja kolmas
(huomattavasti niihin nähden viivästyneenä) ilman halki. Hellgate-kallion
räjäytystyö oli huomattavin maanrakennusprojekti, johon Rack-a-rock ehti muodissa
ollessaan osallistua. Kun teos "Kruuti ja Ampuma-aseet" vuonna 1884 julkaistiin
suomennettuna, oli tapahtumasta kulunut kahdeksan vuotta.
Oikea vastaus on siis: Portinsärkemiseen käytetty räjähde oli
muunmuassa "räkärokkia".
Visailun laati 15101999; Pete
"Krupnokalibernyij Patron dlja
Protivotankovoje Rutshjom"
Hyvä P.T. Kekkonen: Mistä löytäisin mittapiirroksen venäläisestä 14,5 x 114 mm
patruunasta?
Arto H.
Samaa
pähkäilen itsekin.! Olen tosin saamassa USA:sta yhden hyödyllisen
venäläis-patruunoista kertovan kirjan, ellei se ole jo "out of print".
Ranskankielinen; painettu v. -83. Toivottavasti siinä on mittapiirroksiakin. Teksti
kattaa ilmeisesti myös "14.5-mm Krupnokalibernyij PTR-Patronin". Kirja
voisi järjestyä kaukolainaan Maurinkatu 1:n kirjastosta, nyky-nimeltään muistaakseni
Maanpuolustuskorkeakoulun Kirjasto (ent. Sotatieteellinen Keskuskirjasto).
Kirjastoverkosto hakee nimeltään ja tekijältään tunnetun teoksen vaikka ulkomailta
asti, ellei MPKK:n valikoimista löydy tai kaukolainata.
Teoksen nimihirvitys on: "Munitions soviétiques et des Pays de l'Est",
tekijä: Philippe Regenstreif, kustantaja: Crépin & Leblond; Paris
1983. Teksti on varsin helppolukuista. Muutaman Regenstreifin lehtiartikkelin olen
lukenut, joutumatta selaamaan sanakirjaa kovinkaan tiuhaan. Joskus ehkä myös nettiin
tuleva juttu erikoisluotipatruunoista 7.62 mm Mosin täydentyi artikkelista mukavasti,
mutta elätän toiveita myös patruunakirjan saannista omaan hyllyyn.
Usein on mittapiirroksia jouduttu tekemään itsekin, mittailemalla ladatuista
patruunoista tärkeimpiä kohtia ja panemalla paperille suurimmat (esimerkiksi viidestä
tutkitusta patruunasta) havaitut dimensiot. Kun niihin lisää 0.15 mm, niin - bingo:
siinä ovat patruunapesän mitat ainakin kuularuiskuun. Snaipperikivääriin voi tehdä
tarkkasovitteisemmankin pesän. Sulkuvälin määritys on vaikein osio, koska se rajoittuu
olkakartioon, jonka kulmaa en tiedä. Yleensä se on tasa-asteita, ja mitattavissa
hylsystä. Pystyy sen tietysti myös laskemaan trigonometrisesti, jos tiedossa on kaksi
tarkkaa halkaisijaa ja yksi pituusmitta.
Ongelma: Ei ole patruunoita, mistä saisi mittoja..! Yhden patruuna-yksilön mitat olen
joskus merkinnyt muistiin, mutta ne on mitattu kyläpaikassa (ei kotona/ kaikessa
rauhassa) alkeellisin mekaanisin välinein. Tutkitussa patruunassa oli
"rautahylsy", eli fosfatoitu ja lakeerattu teräshylsy. Tehdaskoodi oli 3 ja
vuosileima 76. Hätäisesti sutaistu luonnos on oheisena. Se on tosin kelvollinen vain
tunnistustarkoituksiin; ei ehkä esim. patruunapesän mitoitukseen. Tarvittaisiin optisin
tarkkuusvälinein suoritetut mittaukset useammasta messinkihylsyisestä patruunasta.
Kuten tämmöisestä niuhotuksesta voi päätellä, olen toiminut nuoruudessani
"Oikeissa Töissä" suorittaen tarkkuustyökalujen (mm. painevalu-muottien)
mittojen oikeellisuuden tarkistuksia, ja säätämässä kohdalleen joukkotuotannon
mittavälineitä. Homma kuitenkin päättyi osaltani v. 1978. Oli jatkuvaa kränää
stalinistien kanssa, ja ne liittoutuivat duunipaikan herrojen kaa. Punikkiviha kasvoi
kilpaa herravihan kanssa, ja antipatiat kai joskus vilahtelevat esiin teksteistäkin. Nuo
tunnot eivät lauhdu milloinkaan: Helvetti jäätyy ennemmin.! "Punikit"
lienevät nykyään jo enimmäkseen viher-pipertäjiä, mutta stalinistinen ajattelu ei
parane pelkällä takinkäännöllä.
13101999; Pete
Lisää >>
<< Uusimmat Edelliset, osa 4 >> Lisää, osa 3 >> Vielä lisää, osa 2 >> Ensimmäiset, osa 1 >> Gunwriters Kickback - Q&A in English Linkkisivulle