Uusimmat "Tokko tietoa on" - jatkoa Gunwritersin etusivulle Kickback - Q&A Linkkisivulle
TOKKO TIETOA ON ?
"G.O.W." -verkkolehden kysymys- ja vastauspalstaa toimittaa: P. T. Kekkonen
Kysymykset ja vastaukset 29.08.1999 saakka
KORKEAPAINEITA PRAVDA-LATINGEILLA ?
Naksuteltuani useita kymmeniä kissanaivastus-patruunoita, ladattuina joskus ruudilla ja
joskus ilmankin, ja espanjalaisilla 7.65 mm susihauleilla, sain SAKO TRG-21:seni
piipunputken kakkaiseksi ruudin ja mallien perskoista, sekoittuneena KULTA-MUNKKI
-lehmäntaliin, jota käytän luotirasvana. Kalliimmat vahaseokset eivät ole tosiaan
tarpeellisia kissanaivastuksiin, jotka kootaan heti ennen käyttöä. Lievää
lyijyttymistäkin saattoi tapahtua, koska haulien koko vaihtelee sen 0.1 mm plusmiinus,
joka luettelossa mainitaan, ja vasta äskettäin aloin lajitella haulit eri kokoluokkiin.
Suurimmat ammun pelkän nallin voimalla.
Kokeilin piipun pikapuhdistusta P.T.K:n joskus puhelimitse neuvomalla konstilla,
"venäläisellä teloituspatruunalla" eli PRAVDA-latauksella, jollaisia oli
kauhukertomuksien mukaan käytetty Solovetin tuhoamisleirillä Venäjän sisällissodan
(1917 - 24) aikana, kun oli pulaa oikeista luodeista. En saanut käsiini vanhoja
PRAVDA-lehtiä, mutta Helsingin Sanomien paperihan on samanlaista huokoista
puuhiokepaperia.
Ohjeitten mukaisesti latasin nallitetut .308 Winchester-hylsyt vähän yli grammalla (15.5
grainilla) Pappi-ruutia N 310, junttasin hylsyn suupuolen täyteen Hesarin paperia, ja
lirutin päälle pienen tilkan sulatettua Mansikki-vainajan ihraa, joka sai imeytyä
paperin kuituihin ja hyytyä kiinteäksi.
Laukaukset olivat karmeita jysäreitä ja suuliekki erottui valoisana kesäiltanakin.
Vielä enemmän säikähdin, kun tutkin painemerkkejä nallinpohjista: Monikin nalli oli
tasoittunut aivan nallipesän reunoihin asti, kertoen ylikorkeasta paineesta. Hylsyt
olivat kuitenkin vähän savustuneita ja ne irtosivat aseesta normaalilla tavalla; eivät
olleet siis tiukassa. Savustuminen on kai matalan paineen merkki ? Mistä nallien
leviäminen johtui, ja voiko hylsyjä vielä käyttää ?
MP
Nallin
tyssäytymisen alkusyy on patruunan alhainen kokonaispaino. Voin myös veikata, että
hylsyt ovat vain kertaalleen täysitehoisella latauksella ammuttuja NAMMO-LAPUAn hylsyjä,
joiden kaula ja hartiat on hehkutettu melko pehmeiksi. (Siitä metallin sinertävä
värikin).
Kuvaamasi ilmiö on melko tavallinen .30-06 kaliberin kevytlatauksia ammuttaessa, koska
sen hylsyn hartiat ovat loivemmat (17 ast. 30 min.), kuin .308 Win.-patruunoissa
(hartiakulma 20 astetta), mutta jos hylsy on laippa-, puolilaippa- tai vyökantainen, ei
säikäyttävää nallin tyssäytymistä normaaleilla tai alhaisilla käyttöpaineilla
ilmene, ellei aseen sulkuväli ole venynyt tai kulunut väljäksi. Edelleen otaksun, että
olet "normalisoinut" eli täyssupistanut hylsyt, jolloin niiden hartiat ovat
siirtyneet hiukan liikaa taaksepäin, verrattuna omassa aseessasi täydellä latauksella
ammuttuihin hylsyihin.
Nalli tyssäytyy seuraavanlaisella mekanismilla: Iskurinlyönti kovakuoriseen (Magnum-)
nalliin työntää kevyttä patruunaa eteenpäin patruunapesässä. (.30-06 kaliberin
hylsyn luisut hartiat voivat siirtyä taaemmaksi jopa aseen pesässä iskurinlyönnistä).
Äkkiä syttyvän ruudin nopeasti kohoava paine, tai jopa nallimassan kehittämä lähes
räjähdysmäinen paine nallipesän sisällä, työntää nallia ulos hylsystä ehkä 2 -
3 millinkymmenyksen verran. Kun hylsy sitten perääntyy ripeästi lukon iskupohjaa
vasten, ei nalli ehdi työntymään takaisin hylsyyn, vaan sen pohja leviää hylsynkannan
ja lukon välissä leipurin tai kokin hattua muistuttavaksi.
Hylsyn käyttökelpoisuuteen ainakaan pienipaineisilla latauksilla operoitaessa ei
tapahtuneella tyssäytymisellä ole vaikutusta, ellei nallipesän reuna ole
silminnähtävästi laajentunut. Jos nalli menee vaikkapa puolen pituutensa verran
pesään sormenpäällä painaen, on hylsy ehkä jo syytä "kaseerata", tai
käyttää sitä pelkästään kissanaivastusten lataamiseen.
Nallin liika-tyssäytymisen enneltaehkäisyn keino No. 1 on omassa aseyksilössäsi
kertaalleen täyslatauksella tyhjennettyjen hylsyjen käyttö näihin erikoispatruunoihin,
supistamattomina, tai vain kaulan osalta supistettuina. (Temppu onnistuu myös
täyssupistusholkilla: Kierretään se latauspuristimeen parin kierroksen verran vaille
alimmaista asetustaan, jolloin hylsyn hartiat eivät peräänny).
Kikkas-konsti No. 2 on nallipesän pohjan "sankkireiän" avartaminen, joka
estää ainakin nallimassan räjähdyspainetta tyrkkäämästä nallia ulos kolostaan.
Liekkireiän avartaminen on yleensäkin hyödyllinen toimenpide hylsyille, joihin ladataan
mietoja vaimenninlatauksia tai "salonkilatinkeja" (kissanaivastukset
mukaanlukien) pienillä huokoisruutimäärillä, tai vaikkapa ilman ruutia. Konsti on jo
pantu jakeluun yleismaailmallisesti GUNWRITERSin englanninkielisen
version välityksellä. Large Boxer Primer-nallipesän (5.5 mm) sankkireikä porataan 4.0
mm poralla ja Small Boxer Primer-pesän (4.5 mm) pohjareikä 3.0 mm:n läpimittaan.
Menetelmää on kokeiltu 1980-luvun keskivaiheilla, mutta se oli välillä unohduksissa,
koska erikoislatausten testituloksille ei ollut julkaisumahdollisuuksia sensuurin takia.
Vertailevat koeammunnat jäivät pelkiksi haaveiksi: Suma seisoi 15 vuoden ajan.!
Erikoishylsyt lienee terveellisintä "pyhittää" käytettäviksi vain
erikoislatauksiin, vaikka niihin on joskus vahingossa ladattu myös täysitehoisia .308
Winchester-patruunoita, joiden ampuminen ei aiheuttanut minkäänlaisia vaaroja tai
vaikeuksia. Vasta hylsyjä uudelleen nallitettaessa totesimme, että "saakeli,
täällähän ne kadonneet erikoishylsyt olivatkin..!" Hylsynkantojen vihreä
tunnusväri oli huuhtoutunut pois jossakin "tiskissä". Oli juuri kokeiltu
hylsynkiilloituskemikaaleja, muistaakseni viinihappoliuosta ja jälkihuuhteluna
mäntysaippuavettä, joka pesi pois jopa sprii-tussilla tehdyn koodivärjäyksen.
Liekkireikä oli porattu jopa hiukan ylisuureksi (4.5 mm:n kokoon), joten hylsyt oli
helppoa tunnistaa pikavilkaisulla.
Kikka No. 3 on peräisin USA:sta, BITTERROOT-luotien keksijältä nimeltä BILL STEIGERS,
joka oli kokeillut paljon ja kauan myöskin patruunain kevytlatailua, ja havainnut
"leipurinhattu-ilmiöitä" etenkin .30-06:n hylsyistä. Hän suositteli
matalamman ja ohutkuorisemman Large Boxer Pistol-nallin käyttöä kevytlatinkien
sytykkeenä, koska: "tarkoitukseen sopivat BULLSEYE- tai UNIQUE-ruudit syttyvät
revolverinallinkin liekillä, eikä syvemmälle koloonsa painuva nalli ehdi perääntyä
pesästään ennen hylsyn iskeytymistä lukon päähän..!"
Steigers myös voiteli .30-06 kaliberin kevytlatauspatruunain hylsyt vaseliinilla
("mineral jelly") nopeuttaakseen niiden perääntymistä pesässä. (Tämä
konsti mainitaan myös VELI NIEMISEN "Ampujan Käsikirjassa" vuodelta 1926
ylimuistoisena "tussarinpatruunain" käsittelykeinona; voiteluaineena tosin
tali). Steigersin menetelmän tärkein avu on pistoolinallin pohjan pehmeydestä johtuva
iskurinlyönnin vaimentuminen siten, ettei iskuri työnnä patruunaa edellään, eikä
siis aiheuta hylsynhartioiden siirtymää taaksepäin patruunapesän olakekartiossa.
Monille "netti-surffareille" on kevytlatausten kehittely uutta ja outoa puuhaa,
ja sitäkin suurempi yllätys lienee havainto, että pelkästään nallien valinnan
suhteen oli ainakin kaksi eri "koulukuntaa" jo 1980-luvun keskivaiheilla.
Mainitsemasi "venäläiset teloituspatruunat" ladattiin 7.62 mm Mosin-Nagantin
laippahylsyihin, jotka eivät tuottaneet edellä kuvattuja ongelmia. Kyseinen
erikoislataus on täysin tuntematon alan kirjallisuudessa, ja jopa ihmiskunnan historian
hirmuisimman hirviön, VLADIMIR I. ULJANOV/LENININ, aikaansaannoksista kertovissa
dokumenttiteoksissa.
Kun ensi kerran (= ainoan kerran) löysin maininnan tästä keksinnöstä "Pekka
Lipposen Seikkailuja"-vihkosesta, kuittasin asian kirjailija "OUTSIDERIN"
mielikuvituksen tuotteena. Ilmeni kuitenkin, että kyseinen kirjailija, AARNE HAAPAKOSKI,
oli toiminut 3. Vapaussodan aikana tiedustelupalvelun eli "vastavakoilun"
tehtävissä äskettäin vallatussa Petrozavodskissa, ilmeisesti muunmuassa sotavankien
kuulustelijana; kielitaitoinen kun oli. Joku TsheKa-komission veteraani lienee kertonut
hänelle muisteluita Solovjetskin Leiri No. 1:n menettelytavoista ajoilta, jolloin
"oikeista luodeista oli pulaa"..?
Rasvalla kyllästetyn sanomalehtipaperisen "mällin" lähilaukaus
(ampumaetäisyys 20 - 30 MILLImetriä) läpäisee huokeasti 22 mm:n paksuisen
mäntylaudan, vauhditettuna gramman annoksella ruutia N 310. Tutkittu asia..! Patruunana
oli omassakin kokeilussani (jo vuonna 1981) .308 Winchester. Ruutina oli tosin N 320,
mutta sen ja kolmesatakympin käyttäytymisessä ei ole järin suurta eroavaisuutta.
Laukaisupaine oli "nallista lukien" pieni, koska nalli oli tiukasti kolossaan
pysyvä KEMIRA No. 28. Esimerkiksi Saksassa oli paukkupatruunan 0.5-grammaisen onton
puuluodin ja ruutipanoksen välinen tyhjä tila sullottu täyteen huokoista hiokepaperia.
Käyttöpaineet olivat alhaisia. Meidän patruunoissamme on puuluodin tilalla ollut
suunnilleen sama painomäärä lehmänrasvaa, tai kynttilästä tiputettua steariinia.
Ruutikaasun muodostus jatkuu vielä aseen piipun etupuolellakin: Laukausääni on joteskin
"tykkimäinen" ja suuliekki kuin ketunhäntä. Ystävällinen varoitus niille,
jotka mielivät käyttää "PRAVDA-latinkia" aseen piipun puhdistukseen:
Älkää tehkö sitä kotona sisätiloissa ! Vähempikin kajaus voi särkeä ikkunoita...
Runsaasti talkkia tai kaoliinia sisältävää kiiltopaperia voidaan käyttää jopa
tehtaan jäljiltä vielä keskentekoisen piipunputken kiilloitukseen ns.
"ampukolvaus-" eli "fire lapping-" menetelmällä.
Sekin keksintö on suomalainen, lähtöisin Pohjois-Karjalasta, ja keksitty vahingossa,
kuten mm. penisilliini aikoinaan. Joku jenkki on ryhtynyt nyttemmin rahastamaan
menetelmän sovellutuksella, myyden sika-hintaan hiomatahnoja ja valuluoteja, vaikka
ANTTILAN mainoslehtisestä reväisty ja hylsyyn sullottu "mälli" tekee saman
työn. Hioma-aine on jo valmiina, paperissa itsessään. Siinäkin on kansanvalistuksen
aihe yleismaailmalliseen jakeluun..!
29071999 PeTe
P.S. Nykyisin käytettävä "Pappi-ruuti" (= paukkupanospatruunaruuti) on monen
mutkan kautta kulkeneen tiedon mukaan numeroltaan N 317, ja hiukan verkkaisammin palavaa
kuin N 14/ N 310. 1980-luvun alussa valmistettiin papp-käyttöön myös jyvämuodoltaan
varsin erikoista ruutia N 312, jota oli itsellänikin pari tölkillistä
"maistiaisina". Kaupoissa sitä ei myyty milloinkaan.
Ruutien numero-koodaus on tolkuton menetelmä, huomioonottaen suomenkielen
pitkäsanaisuus. "Jenkkilässä" ovat ruudit nimettyjä jopa yksitavuisin
sanoin, esimerkiksi "kleis", tai muuten sujuvasti, esim. "jynik",
"bulsai" tai "grindot"; foneettisesti ilmaistuna. "Än
kolmesataaseitsemäntoista" lyhenee siis helposti "Papiksi", vaikka
nimikkeistössä ei kuulemma saisi mainita pappeja, lukkareita, kanttoreita tai
suntioitakaan. Hyviä nimikkeitä olisivat: JYSY, JYTKY, KETTU, HUKKA, NORPPA, PETRA,
OTSO, KOUKO, HIRVI, NORSU, TANKKI, ym. ym. Löytyyhän kielestämme naseviakin sanoja..!
PeTe
Kansainvälinen "Punakaartin Marssi"
Suomen asediggarit eivät - ainakaan kaikki - ole "hevimetal-räkä- rokkia"
rakastavia punkkeja (keksitkö asiallisemman nimityxen kuin "punkkari"?).
Monikin on tykästynyt vanhaan kapinalauluun, joka alkaa silleen, jotta: "Köyhä
Suomen kansa/ katkoo kahleitansa/ kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on".
Myöhemmin tulee eteen myöskin: "tutkimatta hirttäminen, mestaus".
Vähän ihmeellistä, että jo vuoden 1917 puolella tämä viisu oli tunnettu
"Punakaartin Marssina", vaikka ei oltu vielä käyty Vapaussotaa
jälkiselvittelyineen. Oli kyllä "hallitus vankka ja kätyr'-lauma sankka",
mutta se ei vielä ollut kuuluisa Itsenäisyyssenaatti, ja eduskunnassakin oli
Sos.Dem.-enemmistö !!
Mitenkä selität, kun historiaa paljon tunnet, tämän marssin sanat, jotka jo vuoden
1917 alkusyksyllä tiesivät ennustaa vuoden 1918 tapahtumat aika hyvin nappiin ?
Nimim. "Lauletaanko vielä se Internaali ?"
PeTe:n selonteko:
Ameriikankielen sana: "punk" tarkoittaa jotain kelvotonta jätettä, eikä siis
vaihtelevankokoisia, usein mikroskooppisen pieniä hämähäkkien sukulaiseläimiä (=
punkki). Joskus on esitetty sanan käännökseksi nimitystä: "rupu" (= sahti-
tai olutvierteestä pois siivilöidyt maltaiden jäänteet), mutta sana on vaikea
taivutella etenkin genetiiviin (rupun/ruvun), ja sille on jo ammoin keksitty useampikin
käyttötarkoitus. Vuoden 1975 ETY-kokouksen edellä ajeli pääkaupunkiseudun
poliisikunta "rupurallia", kärräten korkeiden sopimusosapuolten näkyviltä
kerjäläisiä ja rappioalkoholisteja. Yhdyssanan osana on "rupu" tunnettu
kautta maan kuvaamassa äärimmäisen puutteellisissa olosuhteissa eläviä perheitä tai
muita yhteisöitä, esimerkiksi: "B-portaan rupusakki". Panimoteollisuuden
ammattisanastossa on termi tuttu muodossa: "rupa", jonka murteellisesta
partitiivimuodosta: "rupua" lienee kehkeytynyt sana: "rupu",
merkityksen muuttumatta.
Nimitys "punkkari" on eräänlainen vääristelty anglismi, joita en mielelläni
viljele, paitsi lystikästä "original fingelskaa" joskus, mutta sanojen on
todellakin oltava oikeaa siirtolais-suomea. Rohkenen ehdottaa sanan: "punk"
synonyymiksi sanan: "rupu" kenties varhempaa muotoa: "ruuppu", joka
tarkoittaa marjojen, kuin myöskin viinirypäleiden, kuoria ja muita puristusjätteitä:
siemeniä, maltoa ja terttujen varsia. (Italian GRAPPA - huomaa sanan samankaltaisuus - ja
Ranskan MARCK ovat täten "ruuppuviinaa". Nehän tislataan hiivatuista ja
käyneistä rypäleiden puristusjätteistä. Alkuperämaissaan ovat ruuppuviinat lähes
ilmaisia ALKOn hintatasoon verrattuna. Huoltamot myyvät equlla/ litra pissapojan
pesunesteeksi - ilman "denatuuria".
Milloinkahan alkavat ne EU-vaalien edellä yhteiselle kansalle pyhästi luvatut hintojen
ja verotuksen harmonisointitoimet ??!) "Vihreätukkainen ruuppu"... "Ruuput
riehuivat Asematunnelissa"... "Ruuppu-rock raikui Ruissalossa"... Hyvin
sointuu.! On suoranainen vahinko, että "Punk is dead", kun ilmiölle keksittiin
viimeinkin omakielinen nimi.
Kun vaihdat "Punakaartin Marssin" kolme ensimmäistä sanaa, ja tutkit Venäjän
historiaa, saa monien muidenkin suomalaisten vuosikymmenien ajan hämmästelemä
anakronismi selityksensä. Vapaussodan aikaan alkoi marssi sanoilla: "Köyhä Suomen
kansa..." mutta hieman ennen punakapinaa: "Pieni Suomen kansa..."
Alkuperäisen arkkiveisun sanat alkavat: "Suuri idän kansa..." Nyt käyvät
palapelin palat kohdilleen, kun muistetaan, että veisu-arkit oli painettu jo syyskuussa
1917, ja punakaartit alkoivat muodostua vasta marraskuun lakkoliikehdinnän aikoihin,
SDP:n häviämien eduskuntavaalien jälkeen. Niihin asti oli Suomen vankka hallitus
(senaatti) niukasti vasemmalle päin kallellaan, pääministerinään Oskari Tokoi
(S.D.P). Hän ei ollut - nimestään huolimatta - syntyperältään japanilainen, vaan
pohojalaanen.
Suomalaiset(kin) Vaaran Vuosina ja Pysähtyneisyyden Aikakaudella 1944 - 91 julkaistut
tietosanakirjat vaikenevat häveliäästi Venäjän v:n 1917 keskikesän punakapinasta,
jonka pystyi kukistamaan jopa lepsu ja voimaton Alexandr Kerenskin Väliaikainen Hallitus,
ilman tarvetta erityisen mittaviin "teurastuksiin, hirttämisiin ja
mestauksiin", ripeänä mutta puolitiehen jääneenä poliisitoimena.
Kapinaliikkeeltä puuttui johtaja, joka oli vielä eräänlaisessa motissa Sveitsissä,
keskellä sotaa käyvää Eurooppaa, ylläpitämässä "Keilaradaksi"
(meluisuutensa takia) kutsuttua vallankumouksellisten väittelykerhoa, ja saamassa hoitoa
ilmeisesti rakastajattareltaan Inessa Armándilta tarttuneeseen
"ranskantautiin", joka sittemmin (ruumiinavauspöytäkirjan mukaan) oli
näivertänyt lähes puolet tammikuussa 1924 kuolleen Vladimir Iljitsh Uljanovin /Leninin
aivoista; nimenomaan tunne-elämää hallinneet aivolohkot, jotka valuivat ajoittain ulos
korvakäytävästä. Jäljelle jäänyt aivopuolisko on tiettävästi tallella yhä; ei
enää pyhäinjäännöksenä, vaan: "lääketieteellisenä ihmeenä".
Saksalaiset kuljettivat venäläisten kumouskiihkoilijoiden seurueen Ruotsin ja Suomen
kautta Venäjälle: "sinetöidyssä vaunussa, kuin jonkin vaarallisen
mikroobin"). Marraskuussa toimeenpantu vallankaappaus onnistui kesäkapinaa paremmin.
(Lokakuun vallankumoukseksi sitä kutsuttiin Venäjän ja sivistyneen maailman
ajanlaskujen 13 päivän eroavaisuuden takia). Kesäkapinasta on muistona Suomessa enää
vain vanha, melodialtaan reipas ja sanoiltaan enteellinen arkkiveisu. Jo pelkästään sen
sanat: "tutkimatta hirttäminen, mestaus" viittaavat ulkomaiseen alkuperään
tai aiheeseen."Ex tempore" suoritetut teloituksetkin toimeenpantiin Suomessa
ampumalla.
Hirttämisen tai mestauksen hankaliin järjestelyihin ei ryhdytty silloinkaan, kun
tuomioita alettiin jakaa valtiorikosoikeuksien prosessien kautta. Teloitustapana säilyi
ampuminen. Summittaisten kosto-teloitusten ja huolimattomien hautaamisten seurauksena oli
ilmennyt "kuolleistaheräämisiä", jotka eivät kohentaneet
Talonpoikaisarmeijan mainetta yhteisen kansan keskuudessa, vaikka teloittajat usein
olivatkin tehtävään vapaaehtoisesti ilmoittautuneita, tai "tapporahoilla"
tahi väkijuomilla palkittuja siviilihenkilöitä. Värvätyt ja vapaaehtoiset olivat
kaksi täysin erilaisin motiivein toiminutta ryhmäkuntaa. (Palkkatappajia värvättiin
seuduilla, joilla ei oltu jouduttu elämään punaisten vallan alaisuudessa tai
sotatoimien keskellä).
Joensuu vapautettiin jo ennen kapinan alkua, silloisen Suomen toisena kaupunkina.
Teloitukset toimeenpantiin kuukausia myöhemmin, kun tammikuussa kunniasanaansa vastaan
vapautettuja, mutta valansa rikkoneita venäläisiä sotilaita tavattiin ja vangittiin mm.
Antrean rintamalta. Siilaisille haudattujen lukumäärä on tuntematon. Ylämyllyn
radanvarren joukkohautaa ei ole toistaiseksi löydetty). Vapaaehtoiset teloittajat olivat
menettäneet omaisiaan terrorin (ei siis rintamataisteluiden) uhreina, tai omaisuuttaan
takavarikoissa Kansanvaltuuskunnan vallan alaisilla seuduilla, taikka joutuneet itse
ylimielisen kohtelun tahi uhkailuiden kohteiksi kapinallisten taholta. Motiivit olivat
tällöin hyväksyttäviä ja ymmärrettäviä. Ampumataidossa vain oli vajavaisuuksia..!
"Kuinka kauan siellä/teurastusta viellä/ harjoitetaan, kunnes ompi kansalla
vapaus.?" Jo nämä säkeet ilmaisevat jossain muualla käytävästä "elämän
ja kuoleman kamppailusta". Siis: "siellä", eikä "täällä".
Sotaromaanissa "TUNTEMATON SOTILAS" esiintyy erheellinen tulkinta erään
säkeistön alusta: "Byrokraatit kuolevat/ vankilat ja tuonela/ kuolonportit avajaa
yli onnettoman maan". Kahden säkeistön sanat ovat menneet sekaisin, eikä
toivorikasta mainintaa byrokraattien äkkilopusta esiinny arkkiveisussa, vaan sanat
kuuluvat: "Hirmuvallan huolena/ vankilat ja tuonela..." ja kuolon portteja
raottelivat: "Kumouksen hyrskyt/ kapinoiden tyrskyt..."
Sanoissa sekoilu oli ilmeisesti kirjailija Väinö Linnan muistivirhe. Laulunsanojen
muistaminen oli hänen tuotannossaan muutoinkin hieman puutteellista: Esimerkiksi
"Pohjantähti"-trilogiassa menevät marssin "Prostshjenije Slavjanki"
suomalaiset ja amerikansuomalaiset sanoitukset paikoin sekaisin. Jälkimmäisistä ei
tosin tahdo saada kunnolla selkoa levytystä kuuntelemallakaan. Jotenkin tähän malliin
alkaa toinen säkeistö: "Suurta, kaunista on tervehtää/ työn vapaata Venäjää./
Orjajoukko mi se vapautta luo/ onnen kansalle silloin se tuo". (Edvin Laineen
"Akseli ja Elina"- elokuvassa sekoillaan ainakin sanojen ymppäämisessä
melodiaan). "Slaavittaren Jäähyväiset" tunnetaan lauluna vain Suomessa ja
Puolassa (= romanssi "Suhisevat Pajut"; tuli muotiin Puolan kapinan v. 1863
jälkeen Venäjälläkin sotilasmarssiksi sovitettuna, pelkkänä
instrumentaalikappaleena).
Yli sata vuotta vanhojakin äänitteitä siitä lienee olemassa, ja levytyksiä vuodelta
1901 tunnetaan jo lukuisia. Poliittista sanomaa on vain suomalaisissa versioissa.
Keisarilliselle armeijalle ja sittemmin Puna-armeijalle "Prostshjenije" oli
eräänlainen "Ohi on" -marssi tai hyvästijättö, lähdettäessä sotaan, tai
pois joltain seutukunnalta, taikka kotiutettaessa täysinpalvelleita "maseja".
"Punakaartin Marssinkin" melodian alkuperä on kansainvälinen. Jotkut ovat
tunnistavinaan ruotsalaisen juomalaulun: "Helan går..." sävelen
pelimanni-sovituksille ominaisten "niekutusten" seasta, mutta alkuosa on
lähtöisin synttäri-onnittelulaulusta: "Ja, må han (hon) leva/ till den hundrande
år"... ja jälkipuoli saksalaisperäisestä (?) nuorten retkeilylaulusta:
"Riennämme innoin/hehkuvin rinnoin/ taivalta kesäistä taivaltamaan..."
Rönsyiset pelimanni-niekutukset vaikeuttavat hieman melodian tunnistusta, mutta sieltä
se löytyy..! Sanoittajasta ei ole vahvistettua tietoa. Monet arkkiveisunikkarit
esiintyivät salanimien suojassa, koska veisut olivat useinkin: "henkilöön käyviä
ja pejoratiivisia".
Sanoituksesta ilmenevä korkealaatuinen lyyrinen lahjakkuus saattaa epäilynalaiseksi
ainakin tuotteliaan (mutta tuntemattomaksi jääneen) runoilija Rupert Kainulaisen, jonka
sanoitteita kuulee vieläkin, jopa usein, esimerkiksi radiosta. Nykyään käytettävä
nimimerkki on tietenkin joko: "Trad." tai: "Kansa", vaikka Gramex- tai
Teosto-maksujen perijääkään ei tarvitsisi peljätä: Boheemiveljekset Rupert ja Iivari
Kainulainen elivät ja kuolivat vanhoinapoikina. Varsinainen ja virallinenkin:
"Punakaartin Marssi" ehdittiin jo säveltää Porissa, mutta sen kantaesitys
jäi ilmeisesti kuulematta. Nuotit ovat sentään tallella yhä, ja partituurin alkulehti
on myös julkaistu teoksen:"SUOMEN VAPAUSSOTA KUVISSA II" faksimilepainoksen
sivulla 52.
Lauletaan vain se Internaali..! (Krö-hömm.!): "Debyyt lös damnee dö la
teerö..!" No, miks'ei lauluun yhdytä ?! Sanoituskin sentään on aivan
alkuperäinen..!
04081999; PeTe
LENTÄVIÄ LAUSEITA JA ETYMOLOGIAA
1) Mitä tarkoittaa useissa jutuissa esiintyvä tokaisu: "RISUM TENEATIS, AMICI
?", ja missä yhteyksissä sitä voidaan käyttää ?
2) Vietnamin sodan vihollispuoli tunnetaan vaihtelevaisesti nimillä VIETKONG ja FNL.
Mistä nimitykset ovat peräisin, ja kumpiko on asiallisesti oikeampi ?
Nimim. "Valoa kansalle !"
1)
"VOISITTEKO HILLITÄ NAURUANNE, YSTÄVÄNI ?" (Latinan sana "tenuis"
tarkoittaa "ohut", mutta voidaan kääntää näinkin). Lauseen isäksi
mainitaan runoilija HORATIUS (65 - 8 e. Kr.), joka joissakin julkisissa
väittelytilaisuuksissa pani jauhot suuhun henkilökohtaisuuksiin menneille raittius- ja
moraalisaarnaajille tällä - näennäisesti kuulijakunnalle heitetyllä - kysymyksellä.
(Yleisönä oli tietysti enimmäkseen "epikurolaisten jengiä", eli Horatiuksen
itsensä tapaisia viininjumalan hartaita palvojia, joiden naurunräkätys tuosta
arvatenkin vain yltyi).
Lausetta sopii käyttää silloin, kun joku päästää suustaan, tai tuo muilla tavoin
julki, oikein pulskan ja rupisen "sammakon", eli suoranaisen valheen tai muun
harkitsemattoman väittämän. Itselleni tulee Horatiuksen tokaisu mieleen aina kun joku
väittää, vakavissaan ja selvin päin, Suomesta löytyvän sellaisia oikeushyviä, kuin
ovat vaikkapa kaikkia - jopa syntyperäisiä Suomen kansalaisia - tasapuolisesti koskeva
"sananvapaus", "oikeusturva" tai "toimeentuloturva".
Henkilökohtaiset kokemukset kun kertovat jotakin aivan muuta..!
2) VIETKONG tai VIET CONG on lyhenne nimestä "Viet Nam Cong San" =
kirjaimellisesti : "Eteläisen Kansan Kommunistiset Ihmiset". FNL on lyhenne
sanoista: "Front National de Libération" = "Kansallinen Vapautuksen
Rintama". Ranskankieli oli aikoinaan ylimystön kielenä Vietnamissa (oik. An Nam),
kuten ruotsinkieli Suomessa. Viet Cong on oikeellisempi ja totuudenmukaisempi nimitys !
Sana "Kansallinen" on ollut aina ja kaikkialla käsitteen
"kommunistinen" absoluuttisesti jyrkin vastakohta, ja tulee aina olemaankin.
Marxismi-leninismi, eli Ankea Aate, korostaa "internationalismia" lähes
jokaisessa julkilausumassaan, ja "nationalististen ajatusten ajatteleminen"
johti STALININ valtakaudella useita miljoonia Neuvosto-Venäjän
vähemmistökansallisuuksien edustajia Vankileirien Saaristoon, tapettaviksi työllä ja
nälällä, tuomittuina rikoslain 58. #:n nojalla.
"Vapautus"..! "Risum teneatis"..! "Rintama"..!
Voimasuhteiden jako: Miljoona kommunistia, satakunta pienviljelijäin puolueen jäsentä,
ja muutama buddhalaismunkki. Jokainen voi ymmärtää sen, kenelle kuului käskyvalta..!
1970-luvun Suomenkin "ainoan oikean näkemyksen" mukaan FNL oli se
"Vietnamin Kansa", josta niin paljon puhuttiin, ja määkivän lampaanvuonan
kimakalla, väräjöivällä äänellä laulettiinkin sähköisissä
joukkoviestimissämme. Mutta mistä olivat sittemmin lähtöisin venepakolaiset, ja
tuhansien pakolaisveneiden armaadat ? Eikö kansa ollutkaan tyytyväinen Kansan
saavuttamaan riemulliseen voittoon maata säälimättömästi riistäneestä
jenkki-imperialismista ?
Tätä ihmettelee...
...30071999 PeTe
Vanha ammus
Löysimme Karjalan korvesta sota-aikaisen ammuksen, joka
oli jäänyt osittain suutariksi. Kärkiosa oli ilmeisesti osunut jotenkin kiven tai
kallioon ja lohjennut pois. Tyngän pohjalla oli vielä vähän jäljellä kivettynyttä
räjähdysainetta, josta kovertamalla sai kellertävää jauhetta. Se haisi imelältä,
ehkä marsipaanilta, ja värjäsi sormet keltaiseksi. Jauhe paloi joten kuten ja vähän
savuten.
Mitähän se oli ja liekö vielä räjähdysherkkää? Pituudeltaan ammus on ollut n.
puoli metriä ja halkaisija n. 15 senttiä. Seinämän paksuus oli noin sentin, painoa
vielä ehkä pari-kolmekymmentä kiloa. Lähellä tyveä oli panta eri metallista, näytti
messingiltä. Minkähän ammus lie kyseessä?
Kysyy Hemppa Savosta
Löytämänne vanha ammus on 6-tuumainen kranaatti. Johtorengas sen perässä ei ole
messinkiä, vaan kuparia, jonka aika on patinoinut. Hieman karvasmantelille
(marsipaamille) tuoksuva räjähde on mitä ilmeisimmin AMATOL-seosta, jota näissä
järeämmissä jytkyissä käytettiin puhtaan trotyylin korvikkeena
säästäväisyyssyistä. Trotyylia amatolissakin on suurin osuus, mutta seassa myös
halpaa ammoniumnitraattia, joka tekee T.N.T:n vesiliukoisemmaksi (sormet kellastavaksi),
ja helpommin murenevaksi - jopa jauhentuvaksi.
Eräs vaihtoehto on pikriinihappo, mutta se olisi kai jo kauan sitten liuennut tyystin
pois ammuskuoresta. Sen voi tunnistaa varovasti kielenkärjellä maistamalla.
Kitkerämmältä maistuvat vain raaka oopiumi (unikon siemenkodasta maitomaisena
nuolaistuna), alvejuuren sakea uute (Extr. Filicis; entisajan lapamatolääke), ja
strykniini. Sen savu haiskahtaa myös kitkerältä, kuin räjähtänyt televisio.
Pikriinihappohan on nitrattua fenolia, josta koostuu myös yleisesti
elektroniikka-komponenttien eristyslaattojen kyllästeaineena vieläkin käytettävä
muovi; bakelliitti/ fenol-formaldehydi.
Marsipaanin tuoksusta päätellen on räjähde jonkinasteisessa hajaantumis-tilassa. Voi
olla heikentynyttä, mutta ehkä jopa herkistynyttä. Tuskin enää käyttöturvallista.!
Voidaan poistaa ammuskuoresta huuhtomalla lähes kiehuvan kuumalla vedellä, jos tarkoitus
on ottaa kuori talteen sotamuistoksi tai myytäväksi. (Löydös kuuluisi oikeastaan
valtiolle, mutta emme suosittele rikastuttamaan aseharrastajien vihollisia
ecu-centinkään vertaa).
Amatol palaa rauhallisella liekillä, minkä olet jo todennutkin. Niin myös trotyyli
(T.N.T.) ja pikriinihappo, joista kehittyy mustempi savu. Vanhentuneiden räjähteiden
hävitys polttamalla ei ole kuitenkaan täysin turvallista. Tuoreempaa trotyylia voitiin
käyttää jopa nuotiopuina, kunhan yhdessäkään harkossa ei ollut nallia.
Räjähteen jäänteet on siis viisainta haudata hiljaisuudessa.
08071999 terveisin: PeTe.
Suomi - KP:n historia
Hei, Kiitos erinomaisesta artikkelista Suomi-KP:n historiasta. Löysin artikkelista
kuitenkin pienen virheen:
> Kolmannen Vapaussotamme (ns. Jatkosota 1941 - 44) aikana saavutettiin
> uskomattomalta kuulostava tuotantoennätys: 9007
> (yhdeksäntuhattaseitsemän !) toimivaa asetta yhden kalenterivuoden
> aikana. Lepopäivät poislukien oli päivittäistuotanto tasan 30 asetta
> "muut askareet siinä sivussa".
Itseasiassa tuotanto oli paljon suurempaa. Vuosina 1941-44 tuotanto armeijalle oli
keskimäärin n. 13000 asetta vuodessa, maksimituotannon ollessa 15933 vuonna 1943.
[Palokangas: Sotilaskäsiaseetu Suomessa 1918-88, Osa 1 sivu 263]. Tästäkin puuttuvat
Kotijoukkojen esikunnan ja sisäasiainministeriön tilaukset sekä vientiin valmistetut.
Osmo
Kiitokset täydennystiedoista.! Tilastotiedon tuotantoennätyksestä (9007 asetta per
annum) löysin TIMO HYYTISEN "ARMA FENNICAsta", joka on itsellänikin
tekijänkappaleena. (Piirtelin kuvitusta sarjan pariin ensimmäiseen osaan). M.
PALOKANKAAN teoksia ei ollut enää käytettävissäni suomenkielistä versiota
täydennellessäni. Vuodesta 1988 olen joutunut elämään lainakirjojen tietouden
varassa, ell'ei kyläkirjaston poistomyynnissä ole jotain hyödyllistä eeposta 5 mk:n
lunastushintaan. Lähi-kirjastossa ei ole Palokankaan sarjaa edes lainattavaksi tai
opinto-lukusalissakaan: Olisi liian hintava hankittavaksi lähiön sivukirjaston niukoilla
määrärahoilla, ennenkuin joskus tulee alennusmyyntiin tai antikvariaatteihin.
Näinkin ankeissa olosuhteissa tehdään
"hyvinvointi-Suomessa" tunnetuksi TODELLISEN SUOMEN (joka kuoli 19. 09. 1944)
kunniakasta historiaa koko sivistyneelle, verkottuneelle maailmalle..! Alkuperäinen
esitykseni (in English) perustuu monilta osin myös Palokankaan
teoksiin, mutta tilastoja tuotantomääristä en sisällyttänyt juttuuni, koska ne tuskin
ketään kiinnostaisivat "lännellä". Palokankaalla lienevät olleet
käytettävissään yksityiskohtaisemmat tiedot kuin Hyytisellä, joten aion delegoida
pikapuolin "kipinämorsettajani" korjaamaan tilastolukemat suuremmiksi; nykyisen
tiedon mukaisiksi.(Itselläni ei ole Internet- eikä e-mail -liitäntää kotiin).
Koskaan julkaisemattomien muistitietojen mukaan oli WILLI DAUGSilla ainakin
"kolminkertainen kirjanpito" aseiden tuotantomääristä, mutta vielä senkin
ohi vietiin tuotteita ulkomaille. Kukaan ei tiedä esimerkiksi sitä, moniko
HISPANO-SUITZA:n myymä Suomi-kp oli "made in Finland", koska niiden
lukumäärästä ei löydy täsmällisiä tietoja. Pahat kielet laklattavat, ett'ei H-S
valmistanut yhtäkään konetykkiä pienempää ampuma-asetta, vaan osti niitä
alihankkijoilta ja leimasi sekä sarjanumeroi "steriileinä" hankitut aseet
omiksi tuotteikseen.
KP/-31:n tuotantotilaston pienin lukumäärä ilmoitettiin
ilmeisesti Kolmannen Vapaussotamme jälkeen valvontakomissiolle. "Arma Fennican"
tilasto perustunee siihen. Palokangas uskalsi julkaista jo totuudenmukaisemman lukeman,
joka oli löydettävissä Sota-arkistosta (Hyytisen ulottumattomista, koska mainitut
asehistorioitsijat olivat/lienevät verivihollisia toisilleen. Käsite
"kollegiaalisuus" on tällä tieteen alalla lähes tuntematon, etenkin jos on
ajauduttu kilpailutilanteeseen. Jokainen on jokaisen vihollinen, vaikka voikin esittää
"hyvän veljen" roolia, käyttääkseen hyväkseen jonkun lajitoverinsa
asiantuntemusta jollakin tietämyksen alueella. Poikkeukset ovat harvinaisia).
Täsmälliset tuotantolukemat jäävät edelleenkin pelkkien arvailujen varaan, koska KP/-
31:n tuotanto ei seisahtunut Willi Daugsin maastamuuttoon, vaan se jatkui armeijan
asevarikoilla ehkä 1970-luvun lopulle saakka, ja vielä aivan takavuosinakin oli
varikkomyynneissä kaupan lukko-uurnien ja vaippojen aihioita kai rekkakuormittain. Uusi
raja täytynee vetää suurimpien julkaistujen lukemien mukaan, eli vuotuisennätys
luokkaa 16 000 asetta (vähintään, koska niitä tuotettiin v. 1943 myös vientiin,
vaihdettaviksi leipäviljaan ja strategisiin materiaaleihin). Töitä lienee tehty noin
330 päivää vuodessa, eli päivittäistuotanto hipoo 50 asetta, ell'ei ylitäkin tuota
määrää...
Pikaisesti, saatavilla olevasta ainoasta lähteestä,
esiin kaivelemani tilaston esittämisen motiivina oli herjan luonteinen vertailu LINDELÖF -Bergmannin ja KP/-31:n tuotantonopeuksien välillä.
Uudesta tiedostahan herja aina vain paranee: Ei lie mahdotonta, että Lindelöfin pajan
yhdeksän vuoden kp-tuotannon määrä (60 asetta) saavutettiin Tikkakoskella YHDEN
kiireisen työpäivän aikana..!! Vahinko, ettei Lindelöfin konepajan koosta,
henkilöstömäärästä ja konekapasiteetista ole käytettävissäni julkaistuja tietoja.
Lienee ollut jonkinmoinen nyrkkipaja, vaikka tuottikin "raskasta kalustoa",
kuten ruuvipenkkejä ja alasimia, mutta kykeni myös hienomekaanisten instrumenttien
valmistukseen.
Noin yleisemminkin olen joutunut toteamaan, että esimerkiksi viktoriaanisen ajan (1848 -
1901) Englannin konepajateollisuudesta on tietouden hankinta helppoa: Olosuhteet,
työajat, palkat ja niiden ostovoima... Kaikki on saatavissa selville vaikeuksitta, ja
vieläpä useinkin kerrottuna eloisalla, mieleenpainuvalla tavalla. Suomen
metalliteollisuuden historiasta on tiedonsaanti täysin sattumanvaraista, vaikka kyseessä
olisi vain 50 - 60 vuoden takainen ajanjakso. Vaikka painettuja historiikkeja onkin
olemassa, ne ovat niin ÄÄRIMMÄISEN tylsää, kuivaa ja puisevaa (n.s.
"asiallista") tekstiä, etteivät ne jää muistiin, eivätkä niiden
nimikkeetkään palaudu mieleen enää silloin, kun joku jotakin triviaalitietoa
tarvitsisi.
On erittäin hupaisaa vertailla esim. SAKO Oy:n (sekavaa) ja LAPUAN PATRUUNATEHTAAN
(kuivaskaa ja "kapiaiskielistä") historiikkia esim. VIHTORI PELTOSEN
toimittamaan kolmi-osaiseen "Keksintöjen Kirjaan" vuodelta 1908.
Tehdashistoriikkien teksti suorastaan tympii, mutta 91 vuotta vanha eepos
"imaisee" lukijan mukaansa. En edes muista, kuinka monta kertaa Peltosen kirjat
on tullut luettua kannesta kanteen. Monta kuitenkin, vaikka ovat paksunpuoleisia.
Kuten mainitsin, muistutan tekstieni lay-outin laatijaa kp-historian tietojen
päivitystarpeesta.
09071999 parhain terveisin: PeTe.
Patruunakummajainen
Tervehdys, sain joskus vinkin näistä "asekirjoittajien sivuista" ja silmiini
osui mm. tuo "lähipatruuna"-juttu sinulta. Sain Jenkeistä kavereilta
mielenkiintoisen tiedustelun Suomalaisesta patruunasta joka on ainakin osin venäläinen.
Alla tietoja:
--
Caliber is 7.62x54. Here's the data.
15 round boxes, marked as follows:
AVII
A 0247
Vajalaatu
15 kpl.
7,62 kiv.patr.
llman sitelta (two dots above the "a")
Luetl: D
Hylsy: Rautainen.
Alkupera: Venalainen (two dots above the "a's")
18.8.44 (18th August '44??)
Tarkastettu:_________
--
Sanooko mitään sinulle? Lähinnä tuo kommentti "Vajalaatu" sattuu silmään,
eikä se ole "Vajaaladattu" kuten ensin luulin vaan laatikossa todella lukee
"Vajalaatu"??
Terv. P. K.
Patruuna, josta jenkkikaverisi on kiinnostunut, on sotasaalista; A-tarvikenumero A 0247 =
"venäläinen kk.patruuna torpeedoluodilla, ladattu rautahylsyyn." Rautahylsy =
kuten teräshylsy, mutta pinnoitettu ilmeisesti lakeerauksella tai muulla pinnoitteella,
kuin kuparilla tai tombakilla. Varsinainen hylsymateriaali on molemmissa tapauksissa samaa
niukkaseoksista terästä; lähes puhdasta rautaa, mutta pinnoitus ratkaisi, kumpaako
nimitystä käytettiin. Venäläisetkin erottelivat hylsynsä samaan tapaan, kunnes he
alkoivat käyttää nimitystä "bimetallitsheskij" kuparoiduista
meltoteräksisistä hylsyistä.
Patruunat lienee alkuaan purettu kk:n kangasvöistä tai laatikoista, ja pakattu uudelleen
15 patruunan rasioihin ASEVARIKKO 2:n (AVII) toimesta, kun patruunapula oli suuri
elokuussa 1944. "Vajalaatu" tarkoittaa samaa kuin "vajaalaatuinen"; on
vain hieman vanhan kansan tekstiä, eikä siis konekirjurin virhe. Lakitekstissä
tunnettiin mm. termi "vajavaltainen" kai vielä vuonna 1944 (= henkilö, joka ei
voi tehdä pätevää oikeustointa alaikäisyytensä tai mielenterveydellisen tilansa
vuoksi).
Vajaalaatuisia patruunoita voitiin ampua pulttilukkoisilla kivääreillä, mutta ei
automaattiaseilla kuin hätätilassa. Patruunain hylsyt tai luotien vaipat lienevät
olleet paikoitellen ruostuneita, tai osumatarkkuus ei ehkä täyttänyt suomalaisten
vaatimuksia, kun patruunat tarkastettiin 18. 8. 1944, mutta ampujalle vaarallisia ne
eivät vielä olleet kiväärillä ammuttaessa. Hylsynpoisto saattoi olla joskus hieman
takkuista.
15 patruunan rasioihin pakkaaminen jo ilmaisee, että patruunat on tarkoitettu
kivääreihin. "Ilman siteitä" pakattiin alempiarvoiset patruunat.
"Siteissä" eli "kammoissa" laadukkaammat patruunat, jotka kuitenkin
oli tarkoitettu kiväärikäyttöön. Ilman siteitä toimitettiin käyttäjilleen myös
konetuliaseiden 7.62 x 53R-patruunat, mutta yleensä tilavammissa pakkauksissa;
tavallisesti kai 50 kpl:een pahvilaatikoissa.
Jos luodin kärki on väri-koodattu keltaiseksi ja sen vaippa tarttuu magneettiin, on
luoti alkuperäinen. Jos se ei jää kiinni magneettiin, se on vaihdettu suomalaiseen
D-luotiin, mutta jälleenlataus on joteskin epäonnistunut. On kuitenkin erittäin
epätodennäköistä, että teräs- tai rautahylsyjä olisi ryhdytty kierrättämään
edes noina ankeimpina pulan ja puutteen aikoina.
Summary in English:
7.62 mm MOSIN cartridges are Soviet-Russian machine gun rounds with heavy boat-tail
bullets (D-pulya) and so-called "iron cases" (actually of mild steel but plated
with material other than copper alloy. May be lacquered ?). Color-code of Soviet D-30
bullet is yellow(ish) point. The jacket clings on the magnet despite of it's color (which
may be copper or silvery looking cupro-nickel plating on the steel). All D bullets are
inert "balls", with a lead core. Cartridges are re-packed by Arms Depot N:r 2 in
Finland for the use in bolt action rifles only. "Vajalaatu" means: "Not of
first-rate quality". "Ilman siteitä" means: "Not in the stripper
clips". Luoti: D = boat-tail bullet. Alkuperä: Venäläinen = of Russian origin.
Hylsy: Rautainen = iron case.
Tarkastettu________ = Inspected in: ______18th Aug. 1944.
This date is interesting. A massive attack of Red Army was just stopped by Finns and some
German Luftwaffe "STUKA"-squadrons but the war continued until September 6th.
All the available cartridges were needed, including those captured during Finnish attack
in the summer and fall 1941, despite of their "second rate quality"..! You have
a bit of Finnish history in your possession ! Congratulations !
Joensuu, Finland 14th June 1999, terveisin / yours sincerely:
PeTe.
Suomen patentti
Terve,
Erittäin mielenkiintoinen ja hyvä juttu. Minua kiinnostaa erityisesti Suomi-konepistooli
ja sille myönnetty patentti. Onko Sinulla tiedossasi
kyseisen patentin numero tai numerot, josko siihen liittyviä patentteja on useampiakin ?
Jos saisin patentin numeron, voisin hankkia itselleni siitä kopion.
Terveisin
A. S.
Tiedustelemiasi patenttinumeroita ei ole valitettavasti tiedossani, koska niitä ei oltu
luetteloitu "ARMA FENNICA" -kirjasarjan 2. osan hakemistoon kuin muutamia.
Varsinaisen SUOMI KP/-31:n patentinhaltija oli TIKKAKOSKI Oy
ja patenttien nimikkeet ovat yleensä peitekielisiä: Ainakin kymmenentuhatta eri maiden
patentteja on otsikoitu nimikkeellä: "Parannuksia ampuma-aseisiin",
mukaanlukien koko joukko aseiden oheisvälineitä, kuten suujarruja, liekinsammuttimia ja
äänenvaimentimia...
Tikkakosken 4.7.1930 haettu patentti on otsikoitu: "Automaattinen ampuma-ase".
Myöntämispäivämäärä ei ole tiedossani, mutta nimikkeen ja hakenispäiväyksen
mukaankin voi tieto löytyä. Vanhimmissa patenteissa on hakijana TIKKAKOSKEN RAUTA- JA
PUUTEOLLISUUS O/Y; uudemmissa O/Y TIKKAKOSKI A/B. (Uudemmat patentit koskevat enimmäkseen
lippaita; No. 17740 rumpulipasta malli Koskinen ja No. 19529 ruotsalaismallista
nelirivi-lipasta).
Samaisessa "ARMA FENNICA 2. SOTILASASEET"- kirjassa on sivuilla 348 - 9
faksimileita joistain patenttipiirroksista (vaipan viistottu suu, pat. No. 14322
"kuulutettu" 31.1. 1932), "vanhempi ruotsalaislipas" eli
"ruumiskirstu" (patentti myönnetty 10. 3. 1943, jolloin k.o. lippaan valmistus
Suomessa läheni loppuaan), ja lipas malli Koskinen (patentti myönnetty 18. 9. 1937).
Konepistoolien Lahti m/-22 ja m/-26 monienkin yksityiskohtien patenttipiirroksia löytyy
"ARMA FENNICA"- sarjan ensimmäisestä teoksesta, mutta ei tietoja patenttien
numeroista tai niiden myöntämisen tarkoista ajankohdista.
ROBERT KENNETH WILSONin kirjasta "Textbook of AUTOMATIC PISTOLS" löytyvät
monien aseiden patenttinumerot, jos British Patent on joskus haettu/myönnetty, sekä
hakemuksen päivämäärä, jonka mukaan Br. Pat. rekisteröidään. Vahinko vain, ettei
Suomen Pat. ja Rek.-hallituksen arkistoista löydy kiinnostavimpia (= vanhoja) ulkomaisia
patentteja, kuten British Patent massalukkoiselle MAXIM-pistoolille malli 1896.
1900-luvun puolella patentoiduista "huomattavista kotimaisista keksinnöistä"
löytyvät arkistotiedot varmaan, mutta ongelmana on todellakin nimikkeistön
ylimalkaisuus, ja tietämyksen puute patenttien numeroinnista sekä hakemusten/
kuulutusten/ myöntämisten ajankohdista. "Parannus ampuma-aseisiin" kun kattaa
kaiken mahdollisen, 6.35 mm taskuaseen tähtäinjyvän vähäisestä uudelleenmuotoilusta
aina täydelliseen, sarjatulta ampuvaan, tutka-suunaattuun 75 mm konetykkiin saakka.
Pat. ja Rek. -hallituksen arkistoja pitäisi päästä tonkimaan mieskohtaisesti, mutta
matka Joensuusta on pitkä ja kallis, eikä yksi viikko tai kuukausikaan riittäisi edes
pintapuoliseen asekeksintöjen muistiinmerkitsemiseen. Olisin kukaties ollut arkiston
kanta-asiakas 7-vuotiaasta saakka, jos..! Mutta se haikara, perhanan pösilö, tipautti
(Ilmalaivojen pomminheittäjien osumatarkkuus oli huomattavasti parempi; hajonta vain 1
kilometrin suuruusluokkaa)...
Oletko kysynyt julkisen kirjastosysteemin palvelualttiutta ? Sen välityksellä olen
joskus hankkinut joitain saatavina olevia patenttipiirrosten kopioita kohtuuhintaan; taisi
olla 2 mk/ A-nelonen muutama vuosi sitten. Tiesin kuitenkin numerotarkasti, mitä olin
vailla. (MAXIM M/-96 -pistoolin patenttiasiakirjatkin olivat haussa, mutta olisi pitänyt
tilata Englannista asti. Olisivat olleet hieman hintavampia, ja olin jo kaikkien alan
lehtien "mustalla listalla": Jutut siis julkaisukiellossa). Aiemmin kaipaamani
(räjähdeluoteja koskevat) dokumentit viipyivät pari viikkoa. Ne olivat postitetut
Norjan valtion Patenttiviraston kirjastosta. Lähempää ei ollut löytynyt.
Kirjastolaitoksen palveluhalukkuus ja -verkosto on ainakin meilläpäin suorastaan
legendaarinen, ja kirjastojen kautta tulleet toimeksiannot ovat yleensä priorisoituja
Pat. ja Rek. -hallituksenkin arkistossa. Näin erityisesti, jos aineistoa tarvitaan
opiskelu- tai tutkimustarpeisiin.
Onnea tiedonhakuun, toivottaa Joensuussa 11061999: PeTe.
VAIN PARAS ON KYLLIN HYVÄÄ !
1. Käyttämäni luoti on LAPUA R-381, paino 8 grammaa.
Ase MICRO-UZI, itselataava. Vaimennin: BR Reflex. Tämmöinen on varustus.
Kysymyksiä:
- olisiko paras Vihtavuoren ruuti N-310 ?
- sopivin/suositeltava annos ?
- muu suositeltava/parempi ruuti ?
- löytyykö sopivampaa luotityyppiä ?
2. Toinen ase .32 ACP "SCORPION". Vaimennin CZ. Käyttötarkoitus: Piisamien
harvennus.
Kysymykset:
- paras luoti ?
- paras ruuti ?
- annossuositus ?
3. Onko 9 mm PARA-kaliberissa vaimentimen kera ammuttaessa kevytluotisen patruunan laukaus
hiljaisempi, ruutikaasujen määrästä johtuen, kuin on raskasluotisen patruunan tuottama
melu ? Nopeus esimerkiksi 300 m/s.
P.S. Miksi kaikki G.O.W:n artikkelit eivät ole suomeksi ? Kaikki kun ei osaa ruåtsia !
TL Savosta.
1. Massasulkuiseen 9 x 19 mm vaimentimelliseen pistooliin on N 310 eli N 14 alias
"PaPP"-ruuti soveliasta 8-grammaisenkin luodin saatteeksi. Muuan ystäväni
latasi sillä jopa rekyylitoimisen F.N. - G.P. Mod.-35:n patruunat, joilla likvidoi rottia
perunavarastostaan. (Laukaus ei siksi saanut olla pahasti meluava. Aseessa kun ei ollut
vaimenninta). Rekyylijousta piti lyhentää automaattilataavuuden aikaansaamiseksi, mutta
latinki oli erinomaisen tarkka.
Massasulkuinen MICRO UZI ei tarvitse erityisempiä "virityksiä".
- Soveliain ruutiannos on haettava itse. Aseen ehdottoman luotettava toimivuus (=
automaattilataavuus täydelläkin lippaalla) lienee tärkein kriteeri. Sitten ryhdytään
etsimään osumatarkkuutta, myöskin kuulostellen laukausäänen voimakkuutta. Etenkin
vaimentimellista asetta käytettäessä joudutaan usein tekemään kompromissi, koska
parhaan käynnin antavat lataukset hipovat joskus "äänivallia", ja ulkoisten
olosuhteiden (= ilman lämpötilan) vaihteluille on syytä jättää aina reilustikin
marginaalia. (Muistaisivatpa patruunatehtaiden suuripalkkaiset insinööritkin nämä
luonnontieteen perusasiat..! Mutta kun eivät, niin eivät..!).
- Latauksen kehittelyn aloitusannos 8 gramman luodilla on 0.13 gramman luokkaa ruutia N
310. Siitä edetään parin sadasosagramman "askelin", joita ei tarvitse, eikä
saakaan ottaa kovin monta. 0.20 grammaa alkaa olla jo hylsyn käyttöikää lyhentävä
"+P-luokan" pläjäys, vaikka luotinopeus ei vielä ole kuinkaan kohtuuton.
Mainitsemassani "rottalatingissa" oli 8-grammainen valuluoti LYMAN No. 356 402
(katkokartiokärkinen) ja 0.16 grammaa ruutia N 14. (Ruutien numerointi uudistui syyskuun
1. päivänä 1973, mutta ruuti oli hankittu jo 60-luvulla. Joissain tölkeissä se oli
hiutalemaista,kuin venäläinen "SOKOL"-haulikkoruuti).
Muistat kai pienitilavuisten käsiasepatruunoiden latauskokeiluiden perussäännöt:
- Käytä AINA samanmerkkisiä ja -tyyppisiä komponentteja (= hylsyt, luodit, nallit ja
ruuti).
- Ainoa sallittu muuttuja on latauksen kehittelyn alkuvaiheessa ruudin määrä.
- Jos lopputulos ei ole tyydyttävä, kokeile toisentyyppistä ruutia, alkaen kokeilut
ruutilajille ominaisella aloitusannoksella, ja lopettaen ne, kun hylsyjen elinikä alkaa
vaarantua, tai luodin nopeus alkaa lähestyä äänennopeutta ilmassa.
- Vaikka viimeksi ampumiesi testilaukausten tarkkuus oli tyydyttävä, eikä käyttöpaine
näyttänyt rasittavan hylsyjä liikaa, niin harkitse vielä kerran, toimiiko sama
latausyhdistelmä toisissa olosuhteissa, tuottamatta yllätyksiä: Pakkassäällä
testattu lataus voi kehittää ylisuuria paineita helteellä. Helteellä tai sisätiloissa
testattu vaimenninlataus voi olla "yli-ääninen" eli metelöivä
pakkaskelillä, jolloin äänen nopeus ilmassa on alentunut.
- Vaihda tarvittaessa luotityyppiä tai -merkkiä. Käy läpi edellä mainitut
testiammunnat käyttämilläsi ruutilajeilla.
- Merkitse aina muistiin käyttämiesi komponenttien merkit ja tyypit sekä
ruutimäärät, osumakuvioiden koko ja luotien nopeustiedot, jos käytettävissäsi on
(vaikkapa kaverilta lainattu tai metsästysseuran yhteinen) luotinopeusmittari.
Omat muistiinpanoni latauskokeiluista vuosina 1981 - 83 ovat näinä päivinä arvostettua
"UUTTA tietoutta" asediggareille kautta koko sivistyneen maailman. Arkistointi
voi siis hyödyttää monia yhteisen asiamme harrastajia.
- Tuontiruudeista ovat HODGDON HP-38 ja UNIVERSAL/CLAYS jotakuinkin Vihtavuoren
"PaPP"-ruudin veroisia; hieman savuttomampia ja puhtaammin palavia. Ruudin N 310
etuisuus on parempi lämpötilojen vaihteluiden sietokyky: Se ei "jäädy"
pakkasella yhtä herkästi kuin nitroglyserolia jopa 25 % sisältävät lämpimien maiden
valmisteet.
Parhaimmuusjärjestystä en pysty nimeämään, koska lopetin varsinaiset
lataustutkimuksen "kenttätyöt" tuloja tuottamattomana askarteluna jo
1980-luvun keskivaiheilla. Muutamiin projekteihin osallistuin toki vielä v. 1992,
asianharrastuksen vuoksi, ja aikani kuluksi.
Raskaan 9 mm luodin taakse voitaisiin ajatella "konepistooliruuteja" N 330 tai N
340, mutta koska niiden latausmäärät ovat suurempia, on niiden tuottama kaasuvolyymikin
suurempi kuin N 310:n tapauksessa, ja sen kautta myös pistoolin suupaine. Patruunapesän
kautta ulos työntyvän ruutikaasun määräkin enentyy hidaspaloisempia ruuteja
käytettäessä. <Lisää aiheesta vastauksessa No. 3.
- "Peräpään pamauksen" eli "sprägän" eliminointi teetti hitosti
ylimääräistä päänvaivaa aikoinaan olemassa olleen VAIME Oy:n konstruktööri MITSUO
TAGUCHIlle, mutta onnistui lopulta. Sprägä oli pahimmoillaan .22 LR-vakiopistooleissa,
esimerkiksi BERETTA B-76 ja MARGOLIN MCM, ammuttaessa spiraali-diffuusorilla varustettujen
ensimmäisen sukupolven "SUOMET"-vaimentimien kera.
- SUOMEN LUOTI Oy:n kuparilla "galvaniseeratut" puristelyijyluodit ovat ainakin
kokeilemisen arvoisia.! Kuparipinnoite saadaan läpikulkukitkaltaan
kuparilejeerinki-vaippaa yhdenmukaisemmaksi.
- Lyhytpiippuisessa pistoolissa ei eroa välttämättä huomaa, mutta kiväärien
vaimenninpatruunaluodit jäivät pahasti keskeneräisiksi, kun toinen maailmansota
päättyi ennenaikaisesti - kuten KAIKKI sodat loppuvat AINA - teknisen kehityksen
kannalta katsoen. Evoluutio on vasta äskettäin käynnistynyt uudelleen, ruosteisesti
kirskuen ja nytkähdellen, kuin 55 vuotta lahonneessa ladossa huoltamattomana makuutettu
lokomobiili. Kaikki 1900-luvun alkupuolen viehättävät keksinnöt oli jo ehditty
autuaasti unohtaa, mutta renesanssin aamu on jo sarastamassa.!
*********
2. Jos SCORPIONin CZ-vaimennin on alkuperäis-rakenteinen, lävitseen ammuttavalla
kumi-päädyllä varustettu pönttö, on kokovaippaluoti oikeastaan ainoa järkevä
vaihtoehto. Tietämättömänä vaimentimen konstruktiosta en siis tohdi käydä kehumaan
valuluotia LEE 311-93-1R, jolla olen itse ladannut todellisia tarkkuuspatruunoita,
kaliberia 7.65 x 17 mm Browning, eli .32 A.C.P.
- Muutaman grammankymmenyksen verran muita parempi (= raskaampi) on SIERRA BULLETSin
5-grammainen kokovaippaluoti, jonka vaippakin on laatuisaa "Gilding-Metallia",
eikä sinkkipitoisempaa Ms 90:iä. Odotettavissa olisi siis varsin yhdenmukainen
lähtönopeus. Luodit voivat kuitenkin olla melko hintavia USD:n ($) korkean kurssin
takia, jos niitä on ylimalkaan enää tuotannossa/saatavina Suomessa.
- NAMMO-LAPUA Oy lopetti 7.65 mm 4.8-grammaisen FMJ:n tuotannon, vaikka kysyntää oli
juuri saatu aikaan, (tai ehkä juuri kysynnän enentymisen takia: Luodilla oli
"haluttuja erityisominaisuuksia"..!) SAKO Oy pakkasi "pillit pussiin"
tämän luotityypin suhteen jo ajat sitten. Viimeksi myydyt 7.65 mm
Browning-patruunansakin SAKO latautti FIOCCHIlla Italiassa. Suosipa tässä suomalaista,
kun ei ole mitään suosittavaa/ suositeltavaa.. Paitsi täytteiden puolella..:
- Ruuti N 310 on soveliasta tähänkin patruunaan, kuten yleensä vaimenninlatauksiin .25
A.C.P:sta aina .50 Browning Machine Gun:iin saakka. En tiedä, onko jo kokeiltu 20 x 138
mm Solothurn Longeissa eli "Lahden Norsupyssyn" (20 pst.kiv. L-39) patruunoissa
U.S.A:ssa. (Latausvinkkejä on jo tiedusteltu niihinkin. Tätä EI SAA kertoa Vihtavuoren
henkilökunnalle -- ainakaan myynti-kolportööreille..!)
- Annostelukokeilut aloitetaan .32 A.C.P:iin 0.10 grammasta. Suurin sallittu annos on 0.12
- 0.14 grammaa, luodin painosta riippuen. (Tämä koskee tehdastekoisia vaippaluoteja,
paino 4.7 - 5.0 grammaa). - Luotinopeus voi lähennellä äänennopeutta kovimmilla
latauksilla.!
Oma tarkkuuspatruunani (5.95 grammaa painavalla valuluodilla) oli panostettu 0.08
grammalla HODGDON "CLAYS"-ruutia. Ettäkö mahdoton ammuspaino ? Raskaimmat F.N.
M/1900:lla ampumani valuluodit ovat olleet tosipainoltaan 7.68-grammaisia
tylppäkärkisiä LYMAN-luoteja No. 311 316. Nimellispaino 115 grainia/ 7.45 grammaa,
mutta valoin luodit puhtaammasta, raskaammasta, kaapelinkuorilyijystä.
H.C.ANDERSEN-luokan tarinaksi luultiin testiraporttiani Lymanin tehtaallakin, kunnes
lähetin sinne tusinan verran erikoismuotoiltuja valutuotteitani kokeiltaviksi
painetesti-piipulla, ynnä pikku pussin ruutia N 320, joka oli lempi-propellanttini
1980-luvun alkuvuosina.
- Tasalatvainen Lyman 311 316 on tietenkin muodoltaan sopimaton useimpiin 7.65 mm
taskuaseisiin, mutta FN M/1900 syötti sillä tulpitetut patruunat lippaastakin - koskaan
nikottelematta.
- Ohjelataukseni, yksi grain N 320:tä, oli ollut paineeltaan jopa liiankin
"kesy", mutta luodit loppuivat jo "Suggested Starting Loadeja"
kokeiltaessa.
*********
3. Tähän kysymykseen sait jo aiemmin osittaisen vastauksen, mutta kerrataan vielä:
Raskas luoti vaatii suuremman ruutiannoksen taakseen, kiihtyäkseen samaan
lähtönopeuteen kuin kevyempi (yleensä 7.5 grammaa painava) 9 x 19 mm luoti, tai
vaihtoehtoisesti energisemmän ruudin, jonka palonopeus on kuitenkin verkkaisampi kuin
parhaiden kevytlatausruutien, koska patruunan käyttöpaineen tulee olla normien mukainen.
- Esimerkiksi 9 x 19 mm erityisten konepistoolilatausten huippupaine ei ylitä
pistoolinpatruunalle sallittua käyttöpainetta, mutta korkean paineen vaihe kestää
kauemmin: Rekyylitoimisen pistoolin jäykkä yhteys ehtii katketa ennen piipunsisäisen
paineen alenemista turvalliselle tasolle. Vapautuneet liikkuvat osat singahtavat taakse
ylinopeudella. Ase voi rikkoutua.
- PARABELLUM-pistoolista murtuu luisti. LAHTI-pistoolista myös, heikoimmasta kohdastaan,
kiihdytinvivun akselin alta .
- UKKO-MAUSERin lukko perääntyy jäännöspaineen taakse lyömänä niin rajusti, että
sen pidätinsalvasta (luistin oikealla sivulla) murtuu vähintäänkin iskurinpiikin
ympäri kiertävä lenkki.
- Lukon etupääkin voi haljeta - mitä tosin tapahtui harvoin.
Tällaiset "Akilleen kantapäät" tehtiin aseisiin tuottamuksellisesti.
Alkamassa olevan murtuman merkit varoittivat aseen käyttäjää siitä, että pistoolille
on tarjoiltu liian voimallista "väkirehua", tai liian monta annosta arkiruokaa,
ja että aseen elinkaari alkaa olla laskevassa vaiheessa.
- Ampujan terveyden vaaransi vain Parabellumin luistin molempien haarojen samanaikainen
katkeaminen ilman edelläkäyvää varoitusta, mutta ase olikin suunniteltu kauan ennen
kp-patruunoiden omaksumista käyttöön. (Saksassa vasta 2. maailmansodan aikana, jolloin
P-08:sta oltiin jo luopumassa. WALTHER P-38 on "kaikkiruokainen").
- Nimimerkki TL:n massasulkuiset aseet ovat suunniteltuja varsin turvallisiksi. MICRO-UZI
on esimerkiksi variaatio konepistoolista, ja siten kp-patruunoitakin kestävä. Ylisuuren
latauksen ampuminen aiheuttaa siis vain meluhaittaa, normaalia korkeamman suupaineen
muodossa sekä piipun peräpäänkin kautta poistuvan ruutikaasun
"sprägätessä" ulos.
("SPRÄGÄ" = flatus; "pieru".
Pääkaupunki-seudun arkaaista slangia. Lähinnä kai onomatopoeettista alkuperää ?
Latojan huomautus).
- Haittavaikutukset ovat ehkäistävissä patruunoiden ruutimäärää vähentämällä.
Sitenhän vähenee myöskin työnsä jo tehneen ruutikaasun tilavuus, verrattuna
normaalikokoisen latauksen kaasuvolyymiin.
- Liikkuvat osat taakse lyövä ruutikaasun hetkellinen paisunta saadaan aikaan korkealla
palamislämmöllä (nitroglyseroli-ruudit) tai kaasun tilapäisellä keventämisellä
(Mendelejevin periaatteen mukaan) eli polttamalla ruuti aluksi kuin pilkkeet
häkäpöntössä, kevyeksi häkäkaasuksi, joka vaatii enemmän tilaa kuin
"sakea" hiilidioksidi, ja sitten "jälkipoltolla" tiiviimmäksi
hiilidioksidiksi.
- Tähän jälkipolttoon tarvittava happikaasu irroitetaan ruutiin sekoitetusta
kali-salpietarista (= kaliumnitraatista) tai muusta hapettavasta kivennäissuolasta (=
usein bariumnitraatista).
Epäorgaanisten hapettimien käyttö oli tunnettu jo kaikkein vanhimpia
"puolisavuttomia nitro-ruuteja" kehiteltäessä. Siis lähes 140 vuotta sitten.
Niiden luokkaan lukeutuvat kaikki Vihtavuoren N 300-sarjan huokoisruudit ja kivääriruuti
N 110.
********
P.S. "GUNWRITERS ON THE WEB"-sivuja ideoitaessa
oli alkuperäinen ajatus juttujen tuottaminen yleismaailmalliseen jakeluun. Suomesta
löytyy tietoa ja taitoa, jota arvostetaan maailmalla, mutta "NEMO PROPHETA IN
PATRIA": Itäisen Maan Tietäjä = kylähullu kotimaassaan.
- Suomenkieltä ei maailmalla kovinkaan moni ymmärrä, joten sivut oli tarkoitus
julkaista pelkästään "kielisinä". Havaittiin kuitenkin, että muutamiin
suomalaisiinkin kotitalouksiin ja konttooreihin on jo olemassa Internet-liitäntä (jota
jostain käsittämättömästä syystä ei EHDITTY kieltämään lailla, asetuksella, tai
Uudenmaan Läänin Poliisiylijohdon kieltokirjeellä Suomen kaikille poliisipiireille).
- Kirjaimellisesti YLEISÖN PYYNNÖSTÄ syntyi siis vielä toinenkin "GUNWRITERS" -sivu, tai oikeammin sanoen: Itsenäinen
suomenkielinen Internet-lehti.
- Saatiinpa aikaan lopultakin laatu-kilpailua aseharrastajien joukkoviestinten välille.
Alan lehtien välisestä kilpailustahan ei voida puhua, lausumatta peräkaneetiksi
Horatiuksen repliikkiä: "RISUM TENEATIS, AMICI ?" (= "Voisittenko hiukan
hillitä naurunne hirnuntaa, rakkaat ystävät ?").
*******
- Että ruåtsiako on ollut G.O.W:n teksti koko ajan ?! Hyllyssämme ovat kai taas
kerran nuo pahasti pehkuuntuneet ja kannettomat sanakirjat menneet joteskin sekaisin..?!
Voi san-om-a-pitsi.!
- LATINAKSIHAN oli tarkoitus.! No, onneksi ei juttujamme kai kukaan lue..? tai ainakaan
ymmärrä. Paitsi kuvat tietenkin. Ja numerot. Ja mittayksiköt. Muusta ei ole niin
väliäkään !
23051999 PeTe.
*******
VALURIN PULMIA
1. Onko yleensä mahdollista saada valetuksi yli 99 %
puhtaasta lyijystä metallimuottiin valamalla pinnaltaan siistin näköisiä luoteja ?
Aina näyttää siltä, kuin muotti olisi ollut liian kylmä, vaikka sen esilämmittäisi
niin, että "valupyrstön" hyytymistä saa odotella viiden - seitsemänkin
sekunnin ajan. Seosmetalliset luodit tulevat hyvännäköisiä; joskus hieman sentään
hieman "huurteisia" pinnaltaan, mutta kun muotti saa jäähtyä vähän
viileämmäksi, alkaa se taas tuottaa pinnaltaan virheettömiä luoteja.
2. P.T. Kekkonen kehuu alinomaan LEE-alumiinimuotilla valamiaan luoteja 311-93-1R
"kaliberiluokkansa monipuolisimmiksi ammuksiksi". Itse en ole saanut
alumiinimuotilla aikaan täysin tyydyttäviä luoteja oikein mistään lyijyseoksesta.
Onko olemassa jotain konstia, jota pitäisi käyttää, että luotien pinnan laatu
paranisi, ja muotin puoliskot kävisivät aina kohdalleen ?
Nimim. "A corn-fed Indiana Boy".
1. Tavoittelet metallurgista mahdottomuutta ! Puhdaslyijyllä on pirullisen suuri
pintajännitys, melkein kuin arseenilla seostetulla veteen valettavien
"droppien" eli lintuhaulien kovalyijyllä, jota ei tarvita paljoakaan
luotilyijyseoksen täydennykseksi, kun koko satsi on pilalla peruuttamattomasti: Ainakin
kevyistä luodeista tulee jopa onttoja, tai muotovirheellisiä ja siksi pahoinkin
epätarkkoja.
Taas kerran puhuu katkerien kokemusten "syvä rintaääni ! "
- Puhdas lyijy tuottaa lähinnä pintavirheitä, jotka eivät läheskään aina vaikuta
turmiollisesti luotien osumatarkkuuteen, vaikka "silmä sairastaakin" niiden
roso-pintoja katsellessaan.
- Teoriassa olisi mahdollista tipauttaa valumuottiin jotain kemiallista
"juoksutetta" juuri ennen lyijyn sisäänkaatoa, mutta nämä kemikaalit kenties
turmelevat muotin kokillit (leuat), ja ne voivat aiheuttaa juotos-prosessin, jonka
seuraamuksena muottia on miltei mahdotonta saada avatuksi ilman raakoja voimakeinoja.
- Tosi-wanhoista muskettisoturien luodinvaluohjeista löytyy sentään yksi valutekninen
vippaskonsti: "Kuulat walettakoot aina kahden huowin pari-waljakkona. Heistä toinen
hallitzee kuula-formua sekä walin-kauhaa, jolla ammentaa sulaa lyjyä padasta. Toisella
pitää oleman palainen talia ja weitzi eli hukari, jolla hän wuolee wähän lastusen
talia, saattaen sen formun kawerniin. Kohta, kuin tali on laannut kawernissa sauhuamasta,
kaataan kawerni täyteensä sulaa lyjyä, ja täyteyden ylitzeki..."
- (Luotimuotin onteloon tipautetaan siis pieni lastu esim. naudanrasvaa. Kun se on palanut
loppuun, täytetään muottiontelo juoksevalla lyijyllä, huomioiden lyijyn kutistuvuus,
eli täyttäen muotti reilulla ylimäärällä lyijyä. Latojan nykykielinen suomennos).
- Hyvinkin vähäiset lisäykset tinaa luotilyijyn seassa parantavat ammusten ulkonäköä
ja edesauttavat muottiontelon täyttymistä, joka on osumatarkkuuden kannalta
välttämätöntä, ellei luoteja muovata kylmäpuristamalla muototarkoiksi ja
sisältäkin huokosettomiksi, valaen vain lieriömäiset puristeluotien aihiot.
- Vähäiset epämuotoisuudet luotien kärkipäissä eivät juurikaan huononna
osumatarkkuutta, mutta pienimmätkin epäsymmetriat taikka "sisäiset aineviat"
ammusten peräpäissä enentävät osumien hajontaa.
- Sisäiset viat voidaan etsiä ja löytää punnitsemalla luodit. Ne, jotka köykäisiksi
havaitaan, "kaseerataan" uudelleensulatukseen tai toisarvoisiin
käyttötarkoituksiin; vaikkapa "ampukolvaukseen", johon käytettäviltä
luodeilta ei vaadita osumatarkkuutta.
- Tinaa tarvitaan puhdaslyijyn sekaan vain pieni pitoisuus, koska luotien kovuutta ei
monissa tapauksissa haluta juurikaan lisätä, vaan vain alentaa metalliseoksen
pintajännitystä, ja täten edistää valumuotin ontelon täyttyvyyttä, parantaa luotien
ulkonäköä ja vähentää niiden taipumusta jäädä huokoisiksi tai jopa ontoiksi.
- Wanhoissa luotivalurin ohjeissa mainitaan seossuhteella 50 : 1 saatavan jo aikaan
"siewiä ja wirheettömiä luoteja", eikä kallista tinaa lisätty
metalliseokseen enempää kuin painosuhteessa 16 : 1, koska "luotein kowuutta ei
pelkällä tinan lisäyksellä taideta enään tästänsä enentää".
Painoprosentteina on tinapitoisuus 2 % , kun halutaan siistinnäköisiä, eikä
sanottavammin "karkaistuja" luoteja, ja hieman runsaat 6 %, milloin tarvitaan
kovalyijyisiä ammuksia, joiden ainoa lisäaine on tina.
- Kelvolliseen luotiseokseen punnitaan siis jokaista lyijykiloa kohti hieman runsaat 20
grammaa "narskuvaa" (= puhdasta), tankoina myytävää tinaa, tai reilut 40
grammaa tavanomaisinta juotostinaa, eli seosta, jossa on puolet ja puolet tinaa ja
lyijyä. Myydään tankoina, tai lankana, jonka sisällä on juoksute-ainetta; mieluusti
hartsia. (Mautonta. Haisee kuumennettuna palavalle pihkalle). Salmiakki- tai
sinkkikloridi-juoksutteellinen lanka voi ruostuttaa sulatuspadan reunat piankin puhki.
********
2. LEE-valupihtien alumiinikokillit eli "leuat" on ennen käyttöön ottoa ja
valutyön aikanakin huollettava käyttökuntoisiksi. Muotin käyttöohjeet lienevät
jääneet lukematta tai ymmärtämättä kysyjältä..
- Sehän on yleinen synti, kun taas häpeä on se, ettei ohjeistoa löydy helppotajuiselle
suomenkielelle käännettyinä valupihtien myyntipakkauksesta.
- (Helppotajuisen tekstin laatijoitakaan ei tosin ole Suomessa monia, eikä näiden
poikkeus-yksilöiden palveluksia yleensä juurikaan osata peräänkysyä. Kallishintaisten
käännöstoimistojen teknisen erikoissanaston tuntemus on varsin vajavaista. Kaikkia
hyödyllisiä kikkas-konsteja ei lisäksi neuvota edes välinevalmistajien
alkuperäisissä ohjeissa).
- Nimimerkki "Indiana Boy:n" tämä kysymys on yleiskiinnostava, joten
vastauksen laadintaan on varattuna koko vuoden 1999 helluntaipäivä. Tulossa on
tietopaketti.!
KUSTANNUSKYSYMYSTEN POHDINTAA
- LEE-pihtien hankintahinta on huokea, eikä halvalla saa luxus-laatua, mutta ainakaan
Suomessa ei luodinvaluvälineitä yleensä hankita luotien kaupallisen massatuotannon
aikomuksessa. Porukka-hankinnatkin ovat harvinaistumassa, koska tiettyjen suurkuluttajien
suosimien kaliberien ja luotimallien saatavuus, käyttövalmiiksi asti valettuina,
"vanhennettuina", kalibroituina ja vahattuina, on viime vuosien vieriessa
runsastunut ilahduttavasti. On alkanut myöskin galvaanisesti kuparilla silattujen
puristelyijy-luotien tarjonta.
- Tuotantovälineistöä hankkiessaan ovat lyijylejeerinki-luotien tuottajat ounastelleet
asiakaskuntansa enemmistön löytyvän "uusien" ampumalajien harrastajien
sankkenevasta joukosta pistooliradoilta, tai siluetti- tahi Practical-ampumaradoilta.
Tuotantokaluston muuttaminen jälkikäteen esimerkiksi 7.62 mm kaliberiluokan luotien
tuotantoon on osoittautunut yllättävän "kinkkiseksi" prosessiksi, kun
laitteistoa hankittaessa on laskelmoitu pienimmän valmisteiden kaliberin olevan 9
millimetriä.
- Välineistön muutosprosessi toisi myötään investointitarpeita, olkoonpa tuotantotapa
muottiinvalaminen kalibrointeineen ja vahauksineen, tai kylmäpuristus lanka-aihiosta ja
kuparipinnoitus. - Jo pelkästään 7.62 mm:n kokoluokan luotien aihio-langan pitäisi
olla läpimitaltaan poikkeuksellinen. Erikoisvalmiste maksaa tietenkin erikoishinnan,
työkalu- ja laitekustannusten lisäykseksi.
- Kun periaatteena pidetään, että kevyehkö ( 6 - 6.5 grammaa painava) "kolmen
linjan monitoimiluoti" ei saa olla erityisen hintava, jäisi sellaisten valmistus
väistämättömästi pers-nettoa tuottavaksi touhuksi: "ARS GRATIA ARTIS".
Laitekustannukset eivät kuoleutuisi milloinkaan.
-(Latinalaisten sanomus, joka on erään elokuvayhtiön tunnuslausekin, kääntyy suomeksi
muotoon: "taidetta taiteen vuoksi". Leffa-firmalle olisi kenties
totuudenmukaisempi iskulause:"ARS GRATIA SESTERTIIS", ollen sestertius
muinaisroomalainen rahayksikkö. Latojan huomautus).
MITÄ HYÖTYÄ LYIJYLUODISTA ?
- Kivääreille eli luodikoille ovat lyijyseosluodit harvemmin tavallisinta arkiruokaa,
koska vaippaluoteja on viljalti saatavina, ja "kolmen linjan" kaliberiluokassa
vieläpä sopuhintaan, johtuen aseiden yleisyydestä - eli luotien suurista
tuotantomääristä.
- Joihinkin erikoistarkoituksiin ovat vaippaluotia pehmoisemmat ja niitä huomattavasti
"liukkaammat" lyijyseosluodit hyödyllisiä.
- Ne voidaan ampua pienin ruutimäärin, alhaisilla lähtönopeuksilla, jotka eivät
kuitenkaan vaihtele sanottavammin. Vähä-äänisen alisoonisen latauksen kehittely
vaippaluodilla saattaa vaatia erityisiä kommervenkkejä. Saman painoluokan valuluodilla
se onnistuu usein ensi yrityksellä, tuottaen jopa tarkkakäyntisen patruunan.
- Samoilla ruutimäärillä jäisi vastaavanlaisista vaippaluodeista ehkä joka toinen
"nalikkaan" aseen piippuun. Alilataus-detonaation vaara väijyy uhkarohkeaa
kokeilijaa. Tapauksia tunnetaan parikin.
- Toinen itse-aiheutetun (lähes sokeutumiseen johtaneen) "jysäyksen" uhri on
nyttemmin vaikutusvaltainen "gunwriter" alan lehdistössä, ja ollut (sinänsä
ymmärrettävästi) kevytlatausharrasteiden vastustajien eturivin
"lippujunkkari". Asenteellisuus on nykyisin lientymässä...
- Vaisun laukausäänen, luodin lyhyehkön vaarallisen kantaman, vähäisen läpäisykyvyn
sekä pienemmän kimmokeriskin merkitystä lienee jo aiemmin tehty tykö
ampumaharrastuksen mahdollisuuksia parantavina etuisuuksina, joten jääkööt tällä
kertaa pelkän maininnan varaan.
- Jokamiehen menetelmä lyijyseosluotien saamiseksi esimerkiksi "kolmenlinjan
pyssyihin" (7.65 mm Browning-taskuaseesta hamaan .300 Weatherby Magnumiin) on
toistaiseksi muottiin valaminen, ellei hänelle riitä "kissan aivastus" tai
"paviljonkipatruuna" lyijyisellä 7.65 mm tai 8.0 mm palloluodilla, joita saa
tehdasvalmisteinakin.
- Ja koska "jokamiehen" vuosittain ampumien valuluotien määrä ei yleensä ole
edes tuhatta kappaletta, ei tuotantovälineistönkään tarvitse olla hinnan kiroissa.
Asianmukaisesti käyttöön valmisteltu ja itse valutyön kestäessä huollettu
"kuula-formu" tuottaa täysin kelvollisia harjoitusammuksia vuosien tai
vuosikymmenienkin ajan.
POIMINTOJA LEE-MUOTTIEN KÄYTTÖOHJEISTA
- Jos oletkin kokenut luotivaluri, unohda kaikki vaivat, joita olet kokenut
käyttäessäsi antiikkisia valurauta-leukaisia luotiformuja.
Enää Sinun ei tarvitse valaa 50 - 100 luotia, ennenkuin muotti alkaa tuottaa
käyttökelpoisia ammuksia. Usein on ensimmäinenkin valamasi luoti sellainen, kunhan
noudatat seuraavia yksinkertaisia neuvoja:
- Pese varastorasva tai -öljy kokillien (= "Mold Blocks" = alumiinisten
"leukojen") sisältä bensiinillä, valopetroolilla, tai pyykkipulverin tahi
astianpesuaineen kuumalla vesiliuoksella.
(Latojan huomautus "pöytäkirjan ulkopuolelta": Jotkin tiskausaineet, joita
käytetään astianpesukoneissa, sisältävät alumiinia syövyttävää LIPEÄÄ.!
Vältä niiden käyttöä alumiini-kokillien puhdistukseen ! "FAIRY"-tyyppiset
astianpesuaineet ovat turvallisia, laimennettuina kuumalla vedellä sellaiseen
väkevyyteen, jolla rasvainenkin lautanen saadaan "vinkuvan puhtaaksi."
- Valopetrooli eli lamppuöljy on ehkä ihanteellista tähänkin tarkoitukseen. Jokaisen
asediggarin talouteen PITÄISI kuulua sitä kymmenen litran kanisterillinen, vaikka
sähkötkin olisi jossain vaiheessa jo asennettu taloon kulutus-juhlan huumassa.
- Bensiini on hyvä rasvanliuotin, mutta perin tulenarkaa ainetta.
- LEEn alkuperäis-ohjeiden "White Gas" tarkoittanee puhdistettua "apteekin
bensiiniä", eli täysin lisäaineetonta tuhopolttajien lemmikki-lientä, jonka
nimikkeen voisi käännöstoimisto tosin tulkita vaikkapa "nestekaasuksi".
- Ennen muotin käyttöä on suoritettava sen (jokaisen) ontelon nokeaminen eli
"savustaminen". (Alkuperäisissä LEE:n ohjeissa suositellaan tulitikun liekin
nokeavaa osaa; vanhemmissa valurin ohjeissa vahakynttilän tai karbidilyhdyn liekin
tyvipäätä).
- Suomessa oli nokeamisliekki lähtöisin koivun tuohesta tai tervas-kannon palavasta
lastusta. Meillähän konsti on "ylimuistoinen": Jenkkilän asutus oli vasta
aluillaan, kun luoteja jo valettiin Suomessa, noettuihin kuulaformuihin, normaalina
arki-askareena.
- Kalsiumkarbidia, jolla syntyisi "kuivin" ja muutenkin parhain noki, ei ole
yleisesti saatavana, mutta jos kaasuhitsaus-laitteisto on käytettävissä, saadaan siitä
hyvin hiilettävä asetyleeniliekki. Happiventtiili on pidettävä luonnollisesti täysin
suljettuna kokilleja liekitettäessä. Vedellä kostutetun karbidin muodostama haiseva ja
palava kaasu on juuri mainittua asetyleeniä.
- LEE -luotimuottien häiriöttömän toimivuuden edellytys on kokillien V-muotoisten
paikoitus-urien/ niihin asettuvien V-harjanteiden, sekä niihin nähden poikittaisten
teräksisten paikoitustappien ja niiden vastapäisten puolipyöreiden uurteiden
säännöllinen VOITELU.!
- Vuosikymmenienkin ajan automobiilin ajokortin hallussaan pitäneet luodinvalurit ovat
joskus kyselleet, että: "Mikä $#@kele siinä tongissa tökkii, kun sen leuat eivät
käy aina kohdalleen? Luoditkin ovat joskus soikeita, ja niiden kannat aivan vinot.!"
- Jotkut äksyimmät urputtajat ovat saaneet neuvon: "Laske pois rakkaasta
Bemaristasi öljyt moottorista sekä vaihdelaatikosta ja koeta - ihan noin niinkuin
lystixes - kauanko kulkee kuiviltaan..!"
- LEE -luotimuotti on varusesine, jota ei pidä lainata hyvällekään kaverille,
antamatta pikkutarkkoja käyttöohjeita, ja ukaasia, että jos luotitongit ovat
palautettaessa joteskin turmeltuneet, niin itse Rumahenki saa niiden pilaajan
iankaikkiseksi vieraakseen omaan viihtyisään valtakuntaansa kolmenlinjan herne-seulaa
muistuttavana.
- Kovinkaan rasittava tehtävä ei luotipihtien kunnossapito ole. V:n (siis kirjaimen: V)
muotoisten paikoitusharjanteiden pinnoille vain sipaistaan ohuelti luotien voiteluun
käytettävää vahaa tai rasvaa (esimerkiksi RAISIOn "Kulta-munkkia").
- LEE LIQUID ALOX muodostaa poikkeuksen sääntöön. Sillä on paha taipumus
"kuorettua" eli kertyä kokillien väliin, jolloin luodeista tulee soikeita ja
ylimittaisia.
- Ohut voiteluainekerros sipaistaan myös poikittaisen liereän teräksisen
paikoitus-sokan pinnalle. (Tai sokkien: Kaksikoloisessa muotissa niitä on jo paritellen).
- Ainakin juuri käyttöön otettavasta muotista rasvataan ohuelti myös
"valupyrstön" (sprue) katkaisuleikkurin (sprue plate) ja kokillien välinen
sauma.
- Notkeampaa (mutta "pikeytymätöntä") voiteluöljyä voi tipauttaa
katkaisulevyn ja sen akseliruuvin prikkojen väliin, sekä puuvartisten pihtipuoliskoiden
väliseen saumaan ja pihtien akselina toimivan kuusiopultin mutterin alle.
- Muottipihdit ovat nyt voitelun osalta käyttövalmiit.
- Ennen valutyöhön ryhtymistä suoritetaan kokillien esilämmitys, kastamalla niiden
ulommat alasärmät padassa lilluvaan sulaan lyijyseokseen 10 - 20 sekunnin ajaksi. Muotin
tulee olla suljettuna ja katkaisulevyn ääriasennossaan oikealla
("kiinni"-asennossa), että sekin lämpenee kokilleihin kiinteästi nojatessaan.
Esilämmitysajan pituus riippuu alumiinikokillien koosta. Kuuden luodin
"jengimuotin" lämmitys saattaa vaatia runsaan minuutinkin ajan.
(Minié-muottien ja haulikon täyteisluotimuottien käyttö sekä niiden esilämmittely
vaatii lisäksi omat kikkas-konstinsa, joiden opetukseen ei yksi suvinen sunnuntai-päivä
riitä alkuunkaan. Erikoisammuksien valumuottien ostajilta voitaisiin hyvällä syyllä
vaatia ainakin välttävä aseteknisen englanninkielen taito, koska perehtymättömyys
"kielisiin" käyttöohjeisiin on tuottanut tuhansia "valu-susia",
kymmenittäin turmeltuneita muotteja ja luvuttoman määrän iankaikkiseen kadotukseen
tuomittuja sieluja, ylenpalttisen kiroilemisen syntiin syyllistymisen takia, jo yksinomaan
Suomessa).
- Kokillien lämpötila on riittävä, kun metallisulaa ei enää ole jähmettyneenä
lyijypataan kastettujen muottileukojen ulkopintaan, kun ne nostetaan esiin padasta.
Muutama ensimmäisten valujen tuottama luoti voi olla pinnaltaan "kurttuinen" ja
teräviksi tarkoitetuista kohdistaan pyöristynyt muotin ontelon vajavaisen täyttymisen
[= kokillien ja/tai sulatetun metallin "alilämpöisyyden"] takia.
- Jatka valamista tasaisella työskentelynopeudella, kunnes luodeista alkaa tulla
virheettömiä, kokillien saavutettua sopivan "staattisen käyttölämpötilan".
(Tällöin kokillit kuumenevat sisäänsä kaadetun metallin lämmöstä samalla tahdilla
kuin lämpöä säteilee pois niiden ulkopinnoilta).
- Pyri ylläpitämään tasainen työnopeus. Älä työskentele stahanovilaiseen
iskuritempoon, paitsi muotin alkulämmitysvaiheessa. Laatu on tärkeämpää kuin
tuotantovauhti.
- Jos luodit ovat edelleen ryppyisen näköisiä ja teräviksi tarkoitetut särmät ovat
yhä pyöristyneitä (useimmiten vieläpä epäsymmetrisesti) korota metallisulan
lämpötilaa. Lisää puita padan alle tai pykäliä sähköpadan termostaatin
säätönappulaan.
- Joskus ei auta tämäkään keino - kuten kävi puhdaslyijyn tapauksessa. Metalliseoksen
pintajännitys on yksinkertaisesti liiallinen: Metallisula ei juokse! Jos sen sekaan on
sulanut arseenipitoista haulilyijyä tai sinkkiä, saattaa tilanne olla toivoton.
Hätäkeinona voi kokeilla tinan lisäämistä metallisulaan.
Sitten seuraa reipas hämmentäminen, metallin rutiiniluontoinen pelkistäminen ja pintaan
nousseen kuonan kauhominen pois metallisulan päältä.
- Valutyön aikanakin hämmennellään metallisulaa, kuten vellipataa konsanaan.
Metalliseoksen eri ainesosilla (lyijyllä, tinalla ja melko yleisesti luotilejeerinkeihin
kuuluvalla antimonilla) on erilaiset ominaispainot. Tapahtuu
"luomumaito-ilmiö": Kevyimmät seosaineet pyrkivät nousemaan metallisulan
pinnalle kuin kerma "oikean" lehmänmaidon pintaan, ja raskain lyijy vajoamaan
"na podslojo", lyijypadan pohjakerroksiin. Hämmentämällä voidaan sula
metalli "homogenoida" kuten meijerimaito nykyään.
- Aloittelevammille luotivalureille voi käsite "pelkistäminen" olla uusi ja
outo, kuin myöskin prosessin menettelytapa. Sana tarkoittaa sulan metallin pintaan
nousevan, joskus hyvinkin paksun kuonakuoren ohentamista. Monikin tottumaton valaja on
kummastellut, että: "Minne se painava lyijy hävisi ? Olihan sisäampumaradalta
kerättyjä ilmapyssyn ja pienoiskiväärin luotien jäänteitä vilttihatullinen.
Painoivatkin kuin vapaamuurarin syntitaakka..!
- Kun sulatin ne, niin padan pohjalta löytyi pari ruokalusikallista lyijyä ja sen
pinnalta kymmensenttinen kerros jotakin epämääräistä jauhoa, jonka heitin
tunkioon..!"
- Tarina on varsin tavallinen. Ruskeasävyinen "jauho", joksi luotien jäänteet
paljolti muuttuvat sulatettaessa, on hapettunutta lyijyä eli hienolta nimeltään
lyijyoksidia. Kun siitä poistetaan metalliin sitoutunut happi, saadaan talteen pelkkä -
siis pelkistetty - lyijy ja sen metalliset seosaineet, joista tavanomaisinta on antimoni.
Hintavampaa tinaa ei puristemuovattavissa lyijyseoksissa yleensä ole lainkaan, koska
sitä ei tarvita. Siksi sitä joudutaan lisäämään pieni määrä valettaviin
luotiseoksiin, aiemmin mainitusta syystä, eli vähentämään seoksen pintajännitystä
ja siten parantamaan sen valettavuutta. Antimonin ja lyijyn seoksestahan voidaan valaa
lähinnä vain pallomaisia, kooltaan suurehkoja kartessi-kuulia, tai liereää tankoa,
josta voidaan pätkiä luotiaihioita muotoiltaviksi kylmäpuristuksella.
- Jokamiehen pelkistysmenetelmä on jonkin kiinteän hiilivety-palan sekoittaminen sulaan
metalliseokseen. Neljännes sokeripalasta tai herneen kokoinen nokare kynttilävahaa
(steariinia, paraffiinia tai mehiläisvahaa) voi pelkistää jopa 4 - 5 kilon satsin
lyijyä.
- Ilmapyssynluotien jäänteistä sulatettavan lyijyn pelkistykseen tarvitaan tietenkin
runsaammin pelkistysainetta. Grillihiilikin käy.
- Menetelmä tunnettiin jo "anno dazumal", jolloin lyijypata porisi vielä
hiilivalkealla lämmitettynä: Valinkauhalla koukattiin pannun alta muutamia hehkuvia
hiilinokareita uimaan lyijysulan pinnalle. Voilá: lyijykuona alkoi nopeasti ohentua, kun
hiilistä huokuva häkä riisti lyijyyn sitoutuneen happikaasun.
- Eräässä 1500-luvulta periytyvässä haulien valu-ohjeessa neuvotaan latomaan hehkuvia
hiiliä reikäpohjaisen sulatuskauhan päälle, ja lietsomaan palkeilla, kunnes kauhassa
oleva lyijy sulaa ja tippuu sen pohjareikien lävitse alla odottavaan
jäähdytysneste-saaviin.
- Hehkuvia puuhiiliäkin voi siis käyttää lyijyseoksen pelkistykseen.Kiinteät
hiilivedyt (sokeri, kynttilän tali) savuavat ja käryävät, mutta haittaa voidaan
vähentää sytyttämällä pelkistin-aineesta nouseva sauhu palamaan heti, kun sitä
alkaa kehittyä.
- Vähäinen kerros kuonaa jää useimmiten lyijysulan pinnalle. Äskettäin käyttöön
omaksutun valumetalli-erän olisi suositeltavaa antaa "uinua peiton alla"
parinkin tunnin ajan sekoittelematta ja pintakuonaa poistamatta, jos metalli on joidenkin
vakioimattomien aineksien seosta.
- Kevyimmät, valettavuuden kannalta haitallisimmat ainekset, kuten arseeni, sinkki,
alumiini, kadmium ja akkulyijyssä käytetty kalsium, nousevat hissuksiin metallisulan
pintaan kuonan alle. Kun kuona kauhotaan pois, koukitaan sen myötä myös ylimmäinen
metallikerros, yhtälaisella varovaisuudella, kuin kuorittaessa kermaa aidon lehmänmaidon
pinnalta.
TÄRKEÄÄ TIETÄÄ !
- Kuonaa ja pois kuorittua päällimmäistä metallikerrosta on syytä kohdella
myrkyllisenä ongelmajätteenä. Se nimittäin ON sitä..!
- Jäteaineksien jäähdyttäminen vedellä, tai kasteleminen jäähtymisen jälkeenkin,
voi olla epäterveellistä, jos niihin on sekoitettu suhteellisen uusista
akkumulaattoreista peräisin olevan lyijyn jäänteitä. Jostain "teknisestä
syystä" alettiin akkulyijyyn sotkea jotain kalsium-yhdistettä, unohtaen tietenkin
mainita lisäaineen läsnäolo kaikille asianosaisille - kuten akkulyijyn
kierrättäjille, jotka olivat tottuneet karkaisemaan valuluotinsa huokealla akuista
puretulla antimonilyijyllä. Kalsium-lisäys oli "liikesalaisuus"..!
- Akkulevyt olivat sinällään tasan yhtä epäterveellisiä kuin aiemminkin, mutta ei se
mitään, kun sen tiesi... Siinäpä se: Jos joku valuri oli tietämätön
sammuttamattoman kalkin läsnäolosta lyijykuonassa, saattoi hän kokea erilaisia
terveyshaittoja, kun heitti vettä kuonakasaan. Siitä tussahti vesihöyryn lisäksi
valikoima hyvinkin epäterveellisiä raskasmetallihuuruja päin naamaa.
*******
- Eräissä wanhoissa englantilaisissa norsupyssyn luotien valuohjeissa (esim. W.W.
GREENERin teoksissa) mainitaan luotien karkaiseminen elohopealla, jota tipautetaan muotin
onteloon, ja kuumat lyijyt heti perään. Luodit "lejeerautuvat" kärjistään
lähes valuraudan kovuisiksi. ("Relata refero", kuten myös Greener ilmeisesti.
Konsti jäi kokeilematta silloin, kun käytettävissäni oli
pintakovuus-mittauslaitteisto. Ei ollut elohopeaa).
- Paitsi valurin ruumiin ja mielen terveydelle, on elohopean kanssa puuhailu turmiollista
myös alumiinikokilleille. Teräsleukaisiin muotteihin ei elohopea vaikuta. Messinkiä se
voi syövyttää. Alumiini alkaa joskus kasvattaa valkoista "karvaa" elohopean
saastuttamista kohdistaan.
*******
- Lyijyseos kaadetaan muottiin yleensä suoraan keskeltä katkaisulevyn reikää, mutta
toisinaan on lopputulos parempi, jos metallisuihku valutetaan kaatoreiän reunaviistettä
"ränninä" käyttäen. Luodeista ei tule juuri koskaan kelvollisia, jos
venttiilillä varustetun padan tai IDEAL-tyyppisen valinkauhan suutin on kiinni
kaatoreiässä. Sopiva metallin kaatokorkeus on noin tuuma, eli peukalonpään leveyden
verran.
- Metallin kutistumisvaraksi kaadetaan metallia reiluhko ylimäärä kaatoreiän päälle
"valupyrstöksi". (Oikeellinen valimotekninen nimitys on muistaakseni
"imu-kupu"). Pyrstö leikataan poikki katkaisulevyllä, kuin aristokraatin pää
aikoinaan giljotiinilla, heti kun se on jähmettynyt kiinteäksi. Se leikkautuu silloin
kevyesti katkaisulevyn siivekettä napauttamalla. Jos muotti on vaikkapa kuusikoloinen
"jengi-muotti", kävisi kuuden kovaksi jähmettyneen kirjasinmetalliluodin
pyrstöjen giljoteeraus jo työstä.
- LEEn kuusikkomuotti on tämän vuoksi varustettu vipuleikkurilla, ja kokillien paikoitus
toisiinsa on vanhemmista, huokeammista yksikkö- ja kaksikkomuoteista poikkeava.
- Katkaisulevyn siivekettä napautetaan puisella tai muovisella astalolla, ja levyä
käännetään neljänneskierros, jolloin valettu luoti saadaan näkyviin (tai luodit, jos
käytetään kaksikkomuottia).
- Kun muotin leuat avataan, tipahtaa luoti parhaassa tapauksessa omalla painollaan irti
kokilleista. Jos se takertuu jompaankumpaan kokilliin, kopautetaan astalolla kevyesti
"muottisaksien" akselina toimivan kuusiopultin päätä. Ellei luoti irtoa
vieläkään, tehdään vaikkapa sprii-tussilla merkki sen muottipuoliskon ontelopuoliskon
reunaan, joka tuottaa vaikeuksia juuri käyttöönomaksutun muotin kyseessä ollen. Jumiin
juuttunutta luotia ei mieluusti pidä ryhtyä kaivelemaan irti teräaseilla, vaan muotin
annetaan jäähtyä huonelämpöön ja naputetaan astalolla (KEVYESTI, PLEASE !) kokillin
pohjaa. Normaalissa valutyössä ei kokilleja saa pieksää edes heinänkorrella, mutta
edellämainittu tapaus onkin "pakkotila"..!
- Kun luoti on keinoteltu irti kokillista, etsitään ontelon reunasta se kohta (purse,
särmä eli jäyste), johon luodit juuttuvat. Särmä raapataan äärimmäistä
varovaisuutta noudattaen terävän puukon kärjellä pois; periaatteella: "pois se,
mikä pahentaa, mutta ei yhtään enempää..!" Työstötapa on siis kaapiminen,
eikä varsinainen lastuaminen eli veistely, joka kuuluu enämpi kirjallisen harrastelun
alueelle... (Vrt. JUHANI AHOn: "LASTUJA").
- Kirjoittaja, jolla on pian neljännesvuosisatainen kokemus LEEn muottien käytöstä
sekä huollosta, "raappaa" kokillin onteloiden reunat - rutiiniluontoisesti,
ennen ensimmäistäkään käyttökertaa - aseena kertakäyttöinen kirurginveitsi. (Vain
tähän tarkoitukseen pyhitetty, kuten rabbien kiviteräinen
ympärileikkaus-instrumentti).
- Toimenpidettä edeltää kokillien hienoisien ilmanpoisto-uurteiden
"kyntäminen" auki samaisen veitsen kärjellä. Ontelon jyrsiminen tai
palloluotimuotin ontelon "hobbaaminen" kovametallikuulalla painaen on kuitenkin
tukkinut ilmakanavien ontelonpuoliset päät.
- (Termille "hobbing" ei edes näsäviisas, kaikki-tietävä latoja keksinyt
äkiksestään suomenkielistä synonyymia, mikä vahingonilolla merkille pantakoon.! -
Kirjoittajan huomautus).
- Kun muotti on täten "konfirmoitu" käyttöönsä, riittää sen prismojen eli
V-harjanteiden sekä paikoitustappien ja katkaisulevyn alapinnan voiteleminen valutoimiin
ryhdyttäessä, tai tarvittaessa myös sen aikanakin, huoltotoimenpiteiksi.
Pidempikestoiseen työhön valmistauduttaessa on suositeltavaa pitää ulottuvilla myös
sormenkokoinen kääry koivuntuohta tai joitain tervaslastuja muotin ontelon
uudelleen-nokeamisen tarpeen varalta, ja tulentekovälineet tietenkin.
- Mainittakoon, että alumiinileukaisia muotteja EI häädytä varastorasvaamaan
valu-sessioiden väliajoiksi. Muotti saa jäähtyä huonelämpöön, minkä jälkeen se
pakataan muovipussiin ja pussi puolestaan muotin pakkauslaatikkoon. Siellä säilyy
vuosienkin ajan, ja laatikon merkinnöistä näkyy, minkä kaliberin luoteja pihdit
tuottavat.
- (Kirjoittajan lemmikkiluotien pakkaukseen on lisätty mustalla tussilla kirjoitettu
teksti: "Sk.Y. MPP-luoti", vaikka LEE 311-93-1R:llä on latailtu jos
jonkinlaisia patruunoita 7.65 x 17 mm Browningista jonnekin .300 Winchester Magnumiin ja
erinäisiin sotasalaisuuksien piiriin kuuluviin spesiaalipatruunoihin saakka).
- Että vaikeaako touhua on valuluotien tuotanto ?! Onhan se !
Mutta koska tietynkokoisten ja -painoisten tehdasvalmisteisten lyijyseosluotien yleisin
merkki Suomessa on toistaiseksi: "EI OO", niin niiden saannin vaihtoehdot ovat
vähissä: Tilaa Ameriikasta - tai tee ne itse..! Saatavuuden paranemisesta on
viriämässä toivoa: Yllättävän pianhan järjestyi palloluotienkin tarjonta, kun
kysynnän laajuus voitiin saattaa tietoon sensuurivapaan mediamme kautta.
********
(Kysyjän nimimerkki herätti kirjoittajassa nostalgian tuntoja jostain aiemmasta inkarnaatiosta. Omassa äänitearkistossamme on EDISON-BELL:in tykkiruuti-sylinteriltä kopioitu neliminuuttinen neekerijatsi-laulelma, jossa nasaaliääninen mies-solisti kehuu mielitiettynsä ravitsemus-tilaa: "She's a corn-fed Indiana Girl...", mutta vanhemmissa äänitteissä esitellään Indianan osavaltiossa asunut, maissilla turvotettu poika: "...like a farmer must be.!" ).
******
Urbanuksen päivänä 1999: PeTe. (Ei riittänyt helluntaipäivä, kun tieturi-masiinan näppis lakkoili ajoittain. Iankaikkisesti "kurat"* on tämä viihde-elektroniikka, mutta sitäkin kirotumpaa oli lehdistösensuuri, josta olen nykyään jo ainiaaksi vapautunut).
*"Kurat" (eestiä) = "kirottu; perkeleellinen."
(Latojan huomautus).
- Et viellä ole vapautunut senzsuurista, olemme tääs palannut
töihsin! hähää - Oiklukuostaston huomuautus
Uusimmat "Tokko tietoa on" - jatkoa Gunwritersin etusivulle Linkkisivulle