Osa 2   Osa 3   Osa 4   Linkkisivulle    Gunwritersin etusivulle   Suomi History in English

YLEISÖN PYYNNÖSTÄ:

"LAULU SUOMEN ON..."

...suomenkielinen versio australialaiseen COLLECTOR -aikakauslehteen vuosia sitten kirjoitetusta artikkelista, joka sittemmin amerikanenglanniksi käännettynä ja itsenäisen Suomen sotahistorian sekä konepistoolien kehityshistorian tiivistelmällä täydennettynä herätti yleismaailmallisen huomion Internet-sivuillamme. Artikkelia on edelleen täydennelty suomalaisia lukijoita mahdollisesti kiinnostavilla yksityiskohdilla, joista muut tietolähteet ovat kohteliaasti tai häveliäästi vaienneet.

I OSA

HUOMATTAVA KOTIMAINEN KEKSINTÖ:
Luutnantti Koskinen ja asemestari Lahti keksineet konepistoolin.

Kotimainen "Konepistooli Osakeyhtiö" on Jyväskylän sk. piiriesikunnalle lähettänyt nähtäväksi ja kokeiltavaksi luutnantti Koskisen ja asemestari Lahden keksimän ja sanotun yhtiön valmistaman konepistoolin, mikä ansiokkaasti täyttää tällaiselle keveälle automaattiaseelle asetettavat vaatimukset.

Sekä järjestelmäänsä että valmistukseensa nähden se tuntuu olevan huomattavasti edellä maassamme tähän asti tunnettua Bergman-konepistoolia, johon se lähinnä on rinnastettavissa.

Uudessa konepistoolissa käytetään 7,65 m:m pistoolin- patruunoita, jotka ladataan piipun alle kiinnitettävään kaarevaan lippaaseen eli makasiiniin. Tulinopeus on helposti ja ilman työkaluja säädettävissä 400 - 500 laukaukseen minuutissa. Piipunvaihto, sekin ilman työkaluja on näppärä ja silmänräpäyksellisen nopea. Pienellä asettimella saadaan ase ampumaan joko yksityisiä laukauksia tai kestävää tulta, sekä varmistettua.

Ase toimii vastaiskulla (rekyylillä), ja siinä on ilmajarru, joten vastaisku ei häiritse ampujaa samalla kun aseen tärinä ja hajoitus jää sangen vähäiseksi. Lukko on yksinkertainen ja luja sekä hyvin suojattu. Aseen kantoväli on 500 metriin saakka.    - Saarij. P.

********

LAHTI-kp M/-22:n prototyyppi. Tiettävästi ainoa säilynyt yksilö Puolustustekniikan Tutkimuskokoelmissa, Koblenzissa, Saksassa. Valmistaja KONEPAJA LESKINEN & KARI, Tampere. Puolikymmentä asetta valmistettiin yksittäistuotantona, kokeillen erilaisia "ilmajarrun" rakenneratkaisuja. Lukon iskunpituus oli erittäin lyhyt. Pneumaattinen jarru lukkouurnan päätytulpassa mahdollisti sarjatulinopeuden säädettävyyden. Huomaa suhteellisen pitkä piippu ja sen jäähdytysrivat. Piiput oli katkaistu 7.62 x 53 R-kaliberin MADSEN-pikakiväärien varapiipuista. Vaippa ja piippu kiristettiin kiinni oven "kääkää" muistuttavalla vivulla lyhyehköön lukkouurnaan. Uurnan kyljessä oli pitkinpuolinen rako, jossa virevedin liikkui ees-taas. Aikalaisen "taktisen ajattelun" mukaan ase oli itselataava karabiini, jolla saattoi ampua myös sarjatulta esimerkiksi rynnäkköä torjuttaessa komppanianpäällikön erikseen antamalla luvalla.

KONEPISTOOLIN PATENTOINTI

Prototyyppi M/-22 osoittautui toimivaksi "soittopeliksi". Aseessa oli lukuisia uudenlaisia rakenneratkaisuja, jotka patentoitiin "kirkastuspäivänä" (11. syyskuuta) 1922 myönnetyllä kotimaisella patenttikirjalla. Ase oli tunnettu siitä, että sen piippu suojavaippoineen oli pikaisesti irrotettavissa lukko-uurnasta ilman työkaluja - myös kuumaksi tulitettuna - ja siitä, että liipaisinkoneisto voitiin säätää ampumaan myös yksittäistulta, vaihdinvipua kääntämällä.

Myös Konepistooli Oy:n TOOL Oy:llä valmistuttama Suomi M/-26 oli yhä automaattikarabiini 345 mm:n pituisella piipulla. Sen kaarilipas mahdollisti suhteellisen matalan ampuma-asennon makuulta. Lipas oli yksirivinen, eli erittäin syöttövarma, mutta sen "oikaistu" pituus olisi lähennellyt puolta metriä. Lukkouurnaa oli pidennetty, koska myös lukko oli aiempaa pidempi, erikoisuutenaan kavennettu "kaula". Ruuvilla säädettävää paineilmajarrua tarvittiin yhä, koska kaliberivaihtoehtona oli myös 7.65 x 25 mm MAUSER, ja mahdollisesti jopa uutta tulemistaan odottava 9 x 25 mm MAUSER "EXPORT". Kotimaahan myytyjen aseiden väljyys oli 7.65 x 21 mm Parabellum. Pikavaihdettava piippu kiinnitettiin kuin malliin -22 vivulla, joka kiristi piipun ja vaipan kiinni uurnaan. Lukkoon tehtyjen rakennemuutosten lisäksi oli myös virevetimen rakenne uudistettu tiivissovitteisen lukon suojaamiseksi lialta ja pelätyiltä taistelukaasuilta.

Lukon iskupituus uurnassa oli verraten lyhyt. Kohtuuttoman suuren sarjatulinopeuden hillitsemiseksi tarvittiin paineilman tai alipaineen hyödyntämiseen perustuva hidastinlaite, jollaisia patentoitiinkin lukuisia. Lukko-uurnan tunneliin lähes ilmatiiviisti sovitettu lieriömäinen lukko toimi ilmakompressorin männän tavoin.

Joistain patenttipiirroksista voidaan havaita pikavilkaisulla, että jarrukonstruktio toki toimii, mutta kauankohan..?! Ja miten lienee kenttäkelpoisuuden laita..??! Akilleenkantapäitä olivat haurailta näyttävät lukon pidätinkoukut, sekä yli- tai alipaineen säätöruuvit, jotka olisivat helposti unohtuneet väärään asentoon taitamattomien aseenkäyttäjien pyöritteleminä.

Eräs patentoitu, mutta ei koskaan käyttöön omaksuttu ilmajarruratkaisu. Lukon pidätinkoukku olisi ollut lyhytikäinen; pian kuluva ja helposti rikkoutuva.

Lopulliseen SUOMI KP/-31:een valikoitui yksinkertainen, jousella kuormitettu läppäventtiili lukkouurnan perätulpan sisään. Sen pääasiallinen tehtävä on pölyn ja lian sisäänpääsyn ehkäiseminen lukkouurnaan perätulpan "henkireikien" kautta, mutta jonkinasteinen sarjatulen alipainehidastus toteutuu myös: Tyhjiltään laukaistu ase "huokaisee" ennen lukon kilahdusta etuasemaansa.

Lukon taakse patoutuva paineilma toimii "bufferina" eli puskurina, joka pehmentää lukon perääntymistä ennen sen pysähdystä perätulppaan. Monissa muissa konepistooleissa on "bufferi" kovakumia, muovia, fiiberiä tai antura-nahkaa... Puskuroimaton lukon iskeytyminen, teräs terästä vasten, saa aikaan ampujaa häiritsevän "tärskytyksen" ja sarjatulen tarkkuuden huonontumisen. Aseen ja lukon kestävyyskin joutuvat tarpeettoman kovalle koetukselle.

Lukko sinänsä oli entuudestaan tunnettua tasapaksua lieriö-mallia á la BERGMANN MP/ 18 -I, mutta varustettu kulmavivun eteenpäin syöksemällä iskuripiikillä á la THOMPSON. Sittemmin havaittiin täysin kiinteä iskuri paremmaksi ja halvemmaksi ratkaisuksi. Vuonna 1922 ei konepistoolin suunnittelijoilla ollut käytettävissä kovinkaan monia esikuvia. Monet yksityiskohdat pantiin paremmiksi... Suomalaiset patentinhaltijat, asemestari A. Lahti, luutnantti Y. KOSKINEN, ja sittemmin myös ltn. L. BOYER-SPOOF, olivat rakenneratkaisujen edelläkävijöitä - maailmanlaajuisestikin.

Salaisuudeksi jää, kuka heistä oli kunkin teknisen yksityiskohdan todellinen keksijä. Arvellaan, että Boyer-Spoof toimi pelkästään "piällysmiehenä", antaen kuitenkin alaiselleen A.J. Lahdelle luvan firaabelitöiden tekemiseen "talon ajalla". Koskinen lienee päässyt patenttihakemusten allekirjoittajaksi muillakin ansioilla kuin pelkän esimies-aseman perusteella. Sittemminhän hän osoitti kykynsä itsenäiseenkin suunnittelutyöhön, jonka hedelmiä kähvelsi jopa Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto..."keksijä-nerojen kuuluisa kotimaa". Jääkäriluutnantti Yrjö Koskisen nimen esiintymiseen Aimo Lahden "puumerkin" edellä löytyy selitys armeijan hierarkian perinteistä: Esimies on aina etuoikeutettu alaiseensa verrattuna.

Konepistoolien M/-22 ja M/-26 ilmajarru oli kenttäkelpoinen. Kuvassa nähdään myös M/-22:n lukko äärimmäisessä taka-asemassaan. Patenttipiirroksen esittämä iskurirakenne oli vain viitteellinen: "Iskurinsäätäjä" (22) piti iskurin (21) kärjen lukon sisällä, päästäen sen eteenpäin ulos kolostaan juuri ennen lukon iskeytymistä etuasemaansa. Rakenne oli tällaisenäänkin sukua Thompson-kp:n iskurisysteemille, mutta toiminnoiltaan päinvastainen, ja siksi patentoitavissa uutena keksintönä. Toimivuus oli lievästi sanottuna kyseenalainen, mutta kuvan esittämää iskurirakennetta ei ole sovellutettu milloinkaan käytäntöön.

KONEPISTOOLI OSAKEYHTIÖ

Asemestari Lahti, molemmat luutnantit, ja heidän esimiehensä, kapteeni V. KORPELA, perustivat Konepistooli Oy:n valmistuttaakseen ja markkinoidakseen toimivaksi havaittua varusesinettä joukkomitassa ja mahdollisesti myös vientiin. Firman toimenkuvaan kuului toki myös aseen edelleenkehittely.

Konepaja LESKINEN & KARI oli kensti valmistamaan yksittäin tuotettuja mallikappaleita, mutta sen kapasiteetti ei piisannut aseiden joukkotuotantoon, johon tarvittiin erikoistyökaluja, kiinnikkeitä, poranohjaimia ja mittatulkkeja, jotka kaikki piti suunnitella ja tehdä itse. Tampere sijaitsi lisäksi hankalan kaukana yhtiömiesten silloisesta kotikaupungista, Helsingistä, josta alettiin etsiskellä yhteistyöhön halukasta konepajaa.

Patenttipiirros konepistoolin M/-22 ulkoisesta olemuksesta. Lukkouurna on kyljestään avoin. Huomiota kiinnittää vaihdin-/varmistinvivun sijoitus aseen oikealle sivulle GREENER-haulikoiden mallin mukaan. (Niiden varmistin tosin sijaitsi tukinkaulan vasemmalla sivulla). AIMO J. LAHTI halusi omaksua v. 1942 tämän rakenteen uudelleen, mutta sodan aikana ei ollut mahdollista tehdä aseeseen radikaaleja muutoksia.

LEONARD LINDELÖF Oy ilmoitti lunastaneensa juuri taannoin Bergmann MP-18:n valmistuslisenssin ja aloittaneensa konekannan järjestelyt Bergmann-kloonin tuotantoa varten. Lindelöfin teollisuushallin toisesta päästä löytyi kuitenkin myös kone- ja työkaluverstas TOOL Oy, joka otti haasteen vastaan. Saman katon alla toimivista konepistoolien valmistajista oli TOOL Oy menestyksekkäämpi. Vuodesta 1922 vuoteen 1925 sai verstas valmiiksi pari sataa toimivaa asetta. L. LINDELÖF Oy:n "urakka kusi niin että lattia lainehti". Vuodesta 1923 vuoteen 1932 valmistui vain noin kuusikymmentä Bergmann-kloonia, jotka voitiin jotenkuten hyväksyä käyttöön. Tiedossa ei ole, kuinka paljon syntyi "sutta ja sekundaa".

L. Lindelöf oli ollut huolimaton työväkeä värvätessään. Firma piti palkkalistoillaan "julki-punikkeja", eikä piitannut uusienkaan töihin pyrkijöiden maailmankatsomuksesta. Alasimien tai ruuvipenkkien tuotannossa ei anteeksiantamattomasta välinpitämättömyydestä koitunut haittaa tai harmia kuin satunnaisten korpilakkojen muodossa, mutta Suojeluskunta-järjestölle ja muille valkoisen Suomen asevoimille myytävien konepistoolien tuotantoa pystyivät konepajaan soluttautuneet KOMINTERNin kätyrit jarruttamaan ja sabotoimaankin kohtalokkaalla tavalla.

Muuta järkeenkäyvää selitystä ei epäonnistumiselle löydy, vaikka kirjallisuuslähteet mainitsevatkin häveliäästi "kokemattomuuden, taitamattomuuden sekä valmistustyökalujen puutteellisuuden" olleen fiaskon alkusyinä. Konepistoolin valmistus ei ole läheskään niin suurta ammattitaitoa kysyvä tehtävä, kuin esimerkiksi tarkkuus-mittausvälineiden tai mittatulkkien tuotanto. L. Lindelöf Oy pystyi valmistamaan jopa työntömittoja ja mikrometrejä. Bergmann MP-18 on valmistettavissa kohtalaisesti varustetun autokorjaamonkin työstökoneilla. Tuotannon "vaikeutta ja kalleutta" on liioiteltu - kai epämieluisien tosiasioiden salaamiseksi..?

Saksassa kertyi vuonna 1918 kokemuksia kp-tuotannosta vain huhtikuusta marraskuun 11. päivään; runsaat puoli vuotta siis. Siinä ajassa opittiin tekemään laatutyötä sota-ajan olosuhteissakin, kaikkinaisesta pulasta ja puutteesta huolimatta. Lindelöfin väki "harjoitteli" lähes vuosikymmenen ajan..!! Tuotteiden laatu HUONONTUI vuosi vuodelta. Jokin "tökki" !

Tool Oy oli onnistunut väistämään vaikeudet. Konepistooli Oy:n tilaukset toimitettiin ajallaan, eikä työn laadussakaan ollut sanottavammin moitteen sijaa. Muutamat Englannista tilatut piiput olivat tosin olleet epäkuranttia tavaraa - mahdollisesti sabotaasin seurauksena. (KOMINTERN toimi kaikkialla maailmassa !) Vaikka vain joitain kymmeniä piippuja oli turmeltu poraamalla patruunapesät "horoiksi" ja holkittamalla ne teräsputken pätkillä, jotka irtosivat yleensä ensimmäisellä laukauksella, ja vaikka BIRMINGHAM SMALL ARMS (B.S.A.) oli saanut syylliset edesvastuuseen sekä vakuutellut, että tapahtuma ei enää toistu, oli sinisilmäinen luottamus vaihtunut kylmään realismiin: Aseiden piiput hankittaisiin vastaisuudessa niiltä kotimaisilta yrityksiltä, joiden henkilöstöstä jokaisella oli Suojeluskunnan tai Lotta Svärd-yhdistyksen jäsenyys mainetodistuksenaan, eikä punakantista jäsenkirjaa yhdelläkään..!

Konepistooli M/-22:n toiminnallisten osien halkileikkauspiirros. Erikseen patentoitua ilmajarrua ei ole kuvattu tähän patenttipiirrokseen, joka havainnollistaa laukaisukoneiston, lippaan kiinnityssalvan ja lukon sekä lopullisesti omaksutun iskurimekanismin ratkaisut. Iskurilaite on toimintavarmempi kuin pelkkä "iskurinsäätäjä": Kulmavipu lyö iskurinkärjen patruunan nalliin voimakkaasti, kuten Thompson-kp:ssa. Laukaisumekanismi on onnistuneempi kuin SUOMI M/-31:n liipaisin- vaihdin/varmistinratkaisu: Laukaisuvastus on vähäisempi ja vaihdin/varmistin herkkäliikkeisempi kuin KP-31:ssä, jonka mekanismin etuisuutena on sen parempi käyttöturvallisuus: Jäykkäliikkeisyys vähentää vahingonlaukausten todennäköisyyttä sekä riskiä vaihtimen tahattomasta kääntymisestä väärään asetukseen.

MALLI 1926: TAVOITTEENA KAASUNKESTÄVYYS

Tuotekehittely edistyi omalla tahollaan. "Aamulehdessä" 10. 5. 1925 esitelty "huomattava kotimainen keksintö" lienee jo ollut mallin 1926 prototyyppisarjan aseita, koskapa mainitaan uutuudeksi ja sen lukko "hyvin suojatuksi". Bergmann MP 18:aan perustuvissa aseissa on huomattavana epäkohtana lukon virevetimen avoin juoksu-ura, josta pöly, hiekka, kura tai muu lika pääsee lukkouurnaan. Jos tuo pitkinpuolinen rako peitetään jollakin kenstillä konstilla, ei ase ole ampumavalmiudessa, vaikka lipas olisikin paikallaan ja lukko vedettynä vireeseen. Lukon eteneminen estyy, jos juoksu-ura on peitetty esimerkiksi tyhjällä leipälaukulla tai telttakankaalla, koska virevetimen edestakainen liikekin estyy.

Pikakivääriä M/-26 kehitellessään halusi Aimo J. Lahti aseen niin "hermeettiseksi" kuin mahdollista, esikuvanaan MAXIM-konekivääri, joka oli havaittu I maailmansodan aikana ainoaksi toimivaksi aseeksi usvaisella tai tihkusateisella säällä suoritetun kloorikaasutuksen jälkeen. Kloori jumitti esimerkiksi pulttilukkokiväärit muutaman minuutin altistuksen jälkeen totaaliseen lakkoon: Jos ruostuneella lukolla saikin voimakeinoin aikaan latausliikkeen, kieltäytyi iskuri kenties sytyttämästä nallia. "Umpikuoriset" Maximit ja VICKERS-kk:t jatkoivat kalmannauruaan, vaikka niiden ulkopinta punastelikin kaasuhyökkäyksen seuraamuksena kuin teinitytön poski "sen" jälkeen.

Pikakiväärikin siis rakennettiin umpikuoriseksi ja sen virevedin lukkokopan kannen johteissa liukuvaksi erillis-osaksi, eikä siis lukon mukana edestakaisin kulkevaksi "tärppästikkeliksi". Kun aseen liikkuvat osat oli vedetty taakse, peitti virevetimen tyvilaatta sen juoksu-uran "kaasunpitävästi". Avoimeksi jäi vain hylsynpoistoaukko, joka oli helppo suojata kulloinkin tarkoitukseen sopivalla tavalla: Jalkarätillä, rukkasella, leipälaukulla, tai ensisidepakkauksen kumikankaalla - niin etenkin kaasuhyökkäyksen uhatessa.

Edellisen suursodan kokemukset vaikuttivat 1920-luvun asemallien rakenneratkaisuihin huomattavasti enemmän kuin kirjallisuudesta käy ilmi. Kaasusodankäynnin mahdollisuus otettiin huomioon erityisesti Suomessa, jonka vuosisatainen vihollinen oli muuttunut entistäkin vihamielisemmäksi "Punaisen Hämärän Maaksi". Sen taholta voitiin odottaa millaisia pirunkujeita tahansa. Räjähtävien luotien käyttö lukeutuu kansainvälisten sopimusten törkeimpiin rikkomuksiin - mutta sopimuksethan onkin solmittu ihmisten kesken, eikä minkäänmaalainen kommunisti lukeudu ihmiskunnan jäsenyyteen. Jäsenkirjan hinta on 2 - 3 askelta taaksepäin DARWINin kehitysopin asteikolla..!

Konepistooli M/-26 oli muutettavissa "hermeettiseksi", sijoittamalla sen erillisjousitetun virevetimen liereä varsi lukkouurnan perätulpan alapuolitse laukaisukoneiston koteloon, joka oli hyvässä suojassa puuperän sisällä. Virevedintä reippaasti taaksepäin nykäisemällä saatiin lukko vireeseen. Kun vedin päästettiin irti käden otteesta, sen oma jousi työnsi sen etuasemaansa, jossa se pysyi aseella ammuttaessakin, liikkumatta edestakaisin lukon mukana. Lukkouurnan kylkeen jyrsittyä pitkittäisrakoa ei siis tarvittu, vaan pelkästään pieni pyöreä reikä virevetimen varren kulkuväyläksi, jonka mainittu varsi sulki kaasunpitävästi.

LUKONKAULA PARANSI SYÖTTÖVARMUUTTA

Kahdessakin M/-26:tta edeltäneessä konepistoolissa esiintyi kavennettu lukon etupää eli "kaula". Aiempi näistä esikuva-aseista, VILLAR-PEROSA Modello 1915 mainitaan kirjallisuudessa "maailman ensimmäisenä konepistoolina", vaikka se onkin FIAT-konekiväärin pienoismalli hidastettuine massasulkuineen ja konekiväärimäisine lapiokahvoineen sekä erilaisine jalustarakenteineen.

9 x 19 mm patruunoita V-P:lla kuitenkin ammuttiin, tavallisimmin kahdella yhteenkoplatulla "varsinaisella", joiden lippaat remahtivat tyhjiksi yhdessä sekunnissa. V-P kehiteltiin alkuaan lentokoneiden tähystäjä-kk:ksi, mihin tarkoitukseen sen patruunan teho oli kuitenkin vajavainen. Aseet jaettiin enimmäkseen alppijääkäreille. V-P oli hirmuisesta tulinopeudestaan huolimatta erinomaisen toimintavarma ase, ellei lippaita oltu tiputeltu kivikkoon tai muuten kolhittu vuorimaastossa retkeiltäessä.

Piippu pikakiinnitettiin ja -irroitettiin "tykkilukon" mallin mukaisilla katkokierteillä. Kierresektoreita oli neljä. Kiinnityksen jälkeen ehkäistiin vaipan ja piipun aukikiertyminen liitoskohdan ympäri kulkevaa "pantaa" kiristämällä. Kiristysruuvin kookas kahva on nähtävissä KP/-22:ta ja -26:tta esittävissä valokuvissa. SUOMI-kp:iin M/-31 omaksuttiin yksinkertaisempi neljään lujaan sileään kiinnike-sektoriin perustuva järjestelmä ja pieni salpa estämässä vaipan kiertyminen irroitussuuntaan. Piipun ja vaipan kiinnityksen välykset eliminoitiin 0.1 mm:n paksuisilla välilevyillä, joita vain harvoin tarvittiin kaksi; joskus yksi ja yleisimmin ei yhtään. (Idea oli omaksuttu MAXIM- konekiväärin lukon sovitukseen käytetyistä välilevyistä). Kitkakiristys-menetelmästä voitiin näin ollen luopua kokonaan, ja vaihdella erityyppisiä vaippoja aseen runkoon "heittämällä", luottaen niiden vaihtokelpoisuuteen ilman tarkkuussovituksen tarvetta.

Toimintavarman aseen maineessa oli myös suursodasta myöhästynyt JOHN TAGLIAFERRO THOMPSONin "Juoksuhauta-luudan" (Trench Broom) versio Thompson Model 1921; sekin nyt lipassyöttöinen ja varustettu hidastetulla massasululla (joka yleensä ei hidasta vaan kiihdyttää aseen sarjatulinopeutta, mahdollistamalla lukkomassan kevennyksen).

Yhteistä näille aseille oli siis lukon liereän etupään ohkoisuus; läpimitta vain hieman hylsynkannan halkaisijaa suurempi. Koska tätä ominaisuutta ei oltu suojattu patentilla, voitiin se omaksua myös KP/-26:een. Taas yksi edistysaskel kohti SUOMI-konepistoolin lopullista rakennetta oli astuttu: Se olikin pitkä harppaus. Lukon ohut "kaula" tuottaa syöttövarmuuden, jollaisesta voitiin pelkästään haaveilla liereällä tasapaksulla Bergmann-tyyppisellä lukolla varustettuja aseita kehiteltäessä, ja niitä käytettäessä.

Ohennettu lukonkaula liikkuu vain hieman läpimittaansa väljemmässä tunnelissa, jonka seinämät pakko-ohjaavat lippaasta syötetyn patruunan kohti piipunreiän keskiötä ja patruunapesää. Tunneli ei voi tietenkään olla "umpitunneli", koska sen seinämiin joudutaan työstämään lippaan kidan mentävä aukko ja hylsynpoistoaukkokin. Jos lipas on valmistusvirheellinen tai vaurioitunut siten, että se syöttää patruunat vinosti kohti hylsynpoistoaukkoa, tuottaa ase väistämättömästi syöttöhäiriöitä, mutta lievemmin virheellisen tai vioittuneen lippaan aiheuttamat syötön vinoutumat eivät ole läheskään yhtä haitallisia kuin ne olisivat tasapaksulla lukolla varustetuissa aseissa.

Kirjoittajan mieleen muistuu eräs ampumakokemus STEN Mk II:n vaimentimellisella versiolla. Lipas oli täytetty kymmenkunnalla patruunalla. Lyhyen sarjan jälkeen ase lakkasi laulamasta. Liikkuvat taakse ja: "KLIK". Uusi viritys ja taas: "KLIK". Kolmas yritys matkaansaattoi laukauksen ja oudon kilahduksen: Lukon ja piipun välissä oli patruuna poikittain. Lippaan kidan molemmilta puolilta löytyi irrallinen ampumaton patruuna. Toinen niistä oli kääntynyt ympäri, maaten luotipää taaksepäin. Lukon taakseveto tuotti vaikeuksia, vaikka lipas oli jo poistettu aseesta...

Sota-ajan kiireessä suunniteltu ase voi käyttäytyä näinkin eriskummallisesti. STENin tuhansin kielin kiroiltu lipas ei ole suunniteltu sodan aikana Englannissa, vaan 1920-luvun lopulla Saksassa, HUGO SCHMEISSERin toimesta, konepistooliin BERGMANN MP 28-II. Sen ja STENin lippaat ovat keskenään vaihtokelpoisia puolin tai toisin. Sota-ajan vitsaus STENin lippaissa on vain puutteellinen (tai oikeastaan olematon) viimeistely. Useimmat lippaat saa toimiviksi tuossa tuokiossa muutamalla viilantyönnöllä, poistamalla karheat stanssaus-purseet lippaan "huulien" sisäreunoista.

Suomalaisen KP/-26:n lipas oli edelleenkin lähes puoliympyrän muotoinen yksirivinen 36 patruunan kaarilipas, joka oli sijoitettu aseen alapuolelle. Erikoiseen muotoiluun oli kaksi motiivia. PRO PRIMO: Aseen patruunat olivat pullonkaulahylsyisiä, 7.65 x 21 mm Parabellum- tai 7.63 x 25 mm Mauser-patruunoita.

Jälkimmäinen kaliberi oli lähinnä "optio" aseiden vientiä ajatellen. Todennäköisin viennin kohdemaa oli Kiina, jonka monet "sota-lordit" suosivat entuudestaan 7.63 mm MAUSER C-96 pistooleja. Kaliberi oli suosittu myös Etelä- ja Keski-Amerikan maissa, joissa kapinat ja sisällissodat olivat yleisiä. Konepistooleille oli kysyntää, mutta Suomen sairas vientipolitiikka nousi aseiden tarjonnan esteeksi jo V. ALFR. TANNERin hallituskaudella v.v. 1926 - 27. Aseviennin järjettömät, kansantaloudelle turmiolliset, "tunteisiin perustuvat", rajoitukset eivät ole meidän aikamme ilmiö.

Toinen lippaan erikoislaatuisen muotoilun syy oli sen sijainti aseen alla, eikä sivulla. Kaarilipaskin vaikeutti hieman makuulta ammuntaa, mutta jos 36 patruunan yksirivinen lipas olisi suora tankolipas, se ulottuisi jopa lähes puolen metrin verran aseen alapuolelle. Ampuma-asento rähmällään tasaisella maalla maaten olisi lievästi sanoen luonnoton, tai jopa mahdoton. Ampuja olisi ainakin turhan helppo maalitaulu vihollisen tulitukselle.

Moni on kysynyt kirjoittajalta: "Miksi Aimo Lahti valitsi lippaan kiinnityksen aseen alle ?! Sivukiinnityshän olisi ihanteellinen ensimmäisen sukupolven konepistoolissa, ja yläpuolinen pystylipas osoittautui onnistuneeksi australialaisessa OWEN-kp:ssa, sekä sen edelleenkehitelmissä !" Lahti ei itse perustellut tätä valintaansa mitenkään tyhjentävästi postuumina julkaistuissa muistelmissaan, mutta muistettakoon, että tuo vain muutamia lukuvuosia kansakoulussa opiskellut synnynnäinen nero SEURASI AMMATTI-ALANSA KEHITYSTÄ tarkkaavaisemmin kuin ehkä yksikään kapitulanttikunnan edustaja Suomessa (tykistön kenraali VILHO P. NENONEN tietenkin aina kriittisistä herjoista poislukien).

Erityisen kiinnostunut oli A. Lahti konepistoolien rumpulippaista, tuntien hyvin ne hankaluudet, joita maailmansodan aikaisiin konepistooleihin "paremman puutteessa" omaksutut TATAREK & v. BENKÖ -lippaat olivat tuottaneet, mutta tietoisena myös Thompson-kp:n rumpulippaiden erinomaisesta toimivuudesta. Thompson-rumpulippaat olivat alakiinnitteisiä, kun taas MP 18:n lippaat sivukiinnitteisiä - alkuaan P-08 Parabellum-pistooliin tarkoitettuja ja monilta teknisiltä ratkaisuiltaan epäonnistuneita.

Konepistoolin M/-26 lipassola oli kapea, ja se kulki puuperän etuosan lävitse. Vain kaita yksirivilipas mahtui kulkemaan solan kautta. Jos aseeseen olisi valmistettu rumpulippaita, ne olisivat olleet yhtälailla epäonnistuneita kuin venäläisen Pistoljet Pulemjot Degtarjeva obr. 1934 -38 g:n pitkäkaulainen rumpulipas, jonka kapea kaula joutui myös kulkemaan etutukin läpi. Tällainen rakenne sai aikaan jopa enemmän syöttöhäiriöitä kuin pahamaineinen Tatarek & von Benkö-lipas maailmansodan aikaisissa Bergmann-konepistooleissa, johtuen venäläisen aseen 800 - 1000 ls sarjatulinopeudesta.

PPD:n lipas ei ehtinyt syöttämään niin montaa patruunaa kuin ase olisi syönyt. Bergmann MP 18-I:n sarjatulen kadenssi oli vain noin 450 laukausta minuutissa. Hitaasti louskuttavaan Bergmanniin ehti epäkelpo "Trommelmagazine" syötellä patruunoita riittävän ripeästi.

Häiriöitä tosin ilmeni, kun lippaat alkoivat likaantua. Monet saksalaiset konepistoolimiehet omaksuivat aseisiinsa sopivia P-08 -pistoolin lippaita, vaikka ne tyhjenivät 2 - 4 lyhyellä sarjalla. Aseen toimintavarmuus oli maailmansodan viime vaiheessa arvostetumpi ominaisuus kuin 32 laukauksen "sulkutulisarjan" ampumisen mahdollisuus. Kahdeksan laukauksen sarja + ripeä lippaanvaihto tuotti suuremman KÄYTÄNNÖLLISEN tulinopeuden kuin nelinkertainen patruunakapasiteetti + "kaupanpäällisinä" viisi tai kuusi aseen toimintahäiriötä per lippaallinen... Maailmansodan veteraani ADOLF HITLER painotti alituisesti, jopa lähes jankuttaen: "Saksalaisen sotilaan on voitava luottaa aseensa toimivuuteen KAIKISSA OLOSUHTEISSA !"

Kokemus puhui..! Jotkut kuuntelivat... jotkut eivät..

Konepistooli Oy:n mallissa 1926 esiintyi vielä ruuvisäätöinen pneumaattinen puskuri eli "ilmajarru", jolla aseen tulinopeutta voitiin säätää tietyissä rajoissa jopa ampumaradalla tai maastossa. Suomessa käytetyt 7.65 x 21 mm patruunat olivat latausmääriltään ja teholtaan varsin yhdenmukaisia, mutta etenkin ulkomaisille ostajille oli tarjolla kaliberivaihtoehtoja tylymmillekin latingeille, jos kohta myös kesymmille. 7.63 x 25 mm MAUSER tuli jo mainituksi. Mahdollisuuksien rajoissa oli myös 9 x 25 mm Export Mauser, 9 mm BERGMANN-BAYARD (suosittu mm. Espanjassa), 9 x 19 mm Parabellum ja amerikkalainen .38 SUPER AUTO.

Viimeksimainitussa on puolilaipallinen hylsy, jonka syöttöön kaarilipas olisi ollut mitä otollisin, kuin myös 9 x 20 mm BROWNING LONG-patruunan syöttelyyn. Konepistoolia ei kuitenkaan vielä 1920-luvun lopulla osattu arvostaa siinä määrin, kuin se arvostusta ansaitsi. Heiteltiin vain "hetulaa" gangsteripyssyistä, joilla USA:n suurkaupunkien viinatrokarit tappelivat keskenään myyntireviireistä; heillä kun oli löysää rahaa hintavienkin varusesineiden hankintaan. Poliisikunnalla sitä ei ollut tuhlattavaksi moiseen "turhhuuvveen". Hyvä tuuri, jos edes haulikoita riitti jakeluun.

Armeijoiden määrärahat olivat vieläkin tiukemmassa. Olihan käyty jo se "sota, joka lopetti kaikki sodat". Asevoimien tarpeellisuus asetettiin kyseenalaiseksi monissakin maissa, joilla ei ollut siirtomaita kaitsettavinaan tai vakavasti otettavaa puna-kapinan uhkaa näköpiirissä, tahi suurta, laajentumishaluista perivihollista naapurinaan, etsimässä hyökkäyskynnystä "maailmanvallankumoukselle". Suomella oli sekä...että..! Vierähtää kuitenkin vielä muutamia vuosia, ennenkuin vuoden 1927 uhkat uskalletaan tuoda julki yhtä avoimesti, kuin vuoden 1918 tapahtumat on tuotu näitä rivejä kirjoitettaessa. Totuus valkenee joskus vuoden 2008 tienoilla..?!

********

********

Osa 2    Osa 3   Osa 4   Linkkisivulle    Gunwritersin etusivulle