<< Uusimmat   Osa 38 >>   37 >>   36 >>  35 >>  34 >>  33 >>  32 >>  31 >>   30 >>  29 >>  28 >>  27>>  26 >>  25 >>  24 >>  23 >>  22 >>  21 >>  20 >>   19 >>    18 >>   17 >>   16 >>  5 >>  14 >>  13 >>  12 >>  11 >>  10 >>   9 >>   8 >>   7 >>   6 >>   5 >>   4 >>   3 >>   2 >>   1 >>     Gunwritersin etusivu >>    In English >>   guns.connect.fi >>   Linkit >>

TOKKO TIETOA ON?

"G.O.W.":n kysymys- ja vastauspalstan toimittajan P. T. Kekkosen poismenon johdosta postia tälle palstalle ei enää vastaanoteta.

Osa 39, päivitetty 31.01.2002

JATIMATICIN TARINA

Voisitteko ystavallisesti ilmoittaa mista saisin tietoja tai kertoa mahdollisesti Jatimaticin tarinan. Eli koska ja kuka valmisti, mika oli ongelmana, mika tilanne nyt, valmistaako kukaan talla hetkella yms. Olisin hyvin kiitollinen.

Ystavallisin terveisin, Alex

  JaTiMatic-konepistoolin tarina (huomaa nimen oikeellinen kirjoitustapa) alkaa 1970-luvun lopulta, jolloin Tampereen Asepaja Oy:n pääosakas ja johtaja JALI TIMARI kehitteli .22 LR/ .22 Short- vaihtokaliberipistoolia. Aseen toimivaan prototyyppiin saatoin tutustua vuoden 1977 keväällä, jolloin tulin tuttavaksi myös sen suunnittelijan kanssa. Jo kyseisessä tarkkuuspistoolissa kiinnittyi huomioni piipun kulma luistiin ja kahvarunkoon nähden: Ideana oli piipun suuntaisen rekyylin kohdistaminen ampujan peukalonhankaan, jolloin ns. hyppymomenttia ei esiinny nopeaa tulta ammuttaessa lainkaan. Piippuun nähden yläviistosti perääntyvä luisti jopa painoi kahvarunkoa alaspäin. Konstruktööri Jali Timari kutsui tätä ilmiötä "mäkilavetti-vaikutukseksi", viitaten entisaikaisten linnake- ja piirityskanuunoiden lavetti-/alustarakenteeseen, joka oli tunnettu jo 1700-luvulla Ranskassa. Systeemin keksijäksi arvellaan yleisesti Viaporin linnoituksen sittemmin rakennuttanutta AUGUSTIN EHRENSVÄRDiä (1719 -72), joka opiskeli Ranskassa tykistö- ja aseupseeriksi.

Timarin vaihtokaliberipistooli olisi ollut erityisen etevä olympiapistooli-disipliinissä, jossa ammutaan pikatahtiin viisi laukausta kääntyviin tauluihin. Monimutkaisia tai häiriöille alttiita rekyylikompensaattoreita ei olisi tarvittu lainkaan. Ase olisi palvellut myöskin vakiopistoolina, ruokanaan .22 LR- patruuna, kun sen luistiin olisi kiinnitetty lisäpaino ja vaihdettu lipassolaan Long Rifle- patruunoita syöttävä lipas .22 Short- patruunoita annostelevan lippaan tilalle. Uhkana oli kuitenkin kilpailukielto UIT/ISU:n taholta heti, kun pistooli saataisiin joukkotuotantoon. Ennakkotapaus tunnettiin: Suomalaiseen keksintöön, ONNI-pistooliin, perustuva venäläinen olympiapistooli "TULSKIJ REKORD". Hetikohta kun kyseisellä pokasahan muotoisella aseella alettiin saada poikkeuksellisen hyviä ampumatuloksia, muutettiin Keski-Euroopan aseteollisuuden vaatimuksesta ampumalajien sääntöjä siten, että "pokasaha"-mallisten pistoolien käyttö kansainvälisissä arvokilpailuissa kiellettiin kaikella ankaruudella.

50 vuotta sitten suunnitellun Onni-pistoolin valmistuslisenssiä oli sen suunnittelija, iisalmelainen ONNI TASKINEN, kaupannut useammallekin keski-eurooppalaiselle asetehtaalle, muunmuassa sveitsiläiselle HÄMMERLIlle. Omalaatuisen näköinen ase ei kuitenkaan herättänyt kiinnostusta tehtaiden dipl. insinöörien keskuudessa, ennenkuin venäläiset "Ansioituneet Urheilun Mestarit" alkoivat sivuta silloista maailmanennätystä Rekordeillaan. ISU/UIT:lle tuli kiire kieltää sellaisten aseiden käyttö, joiden piipun keskilinja suuntautuu ampujan peukalonhangan alapuolelle. Onni-pistoolissa ja Rekordissa piippulinja, kuin myös rekyyli, suuntautuu keskelle ampujan kämmentä, jokseenkin nimettömän ja keskisormen väliin. Aseen hyppymomentti tulee tällöin kompensoiduksi ilman erityistä "komppia".

Kieltosäädöstä olisi varmaankin sovellettu myös Tampereen Asepajan pistoolikehitelmään, jota ei omaksuttu koskaan joukkotuotantoon. Harvat ovat aseesta edes kuulleet mitään, saati sen toimivaa prototyyppiä nähneet tai pidelleet kädessään. Seuraavaa kehitysvaihetta, 9 x 19 mm JaTi-pistoolia, en ole itse nähnyt enkä "käpistellyt". Se vain on tiedossa, että Jatimaticin kehittely alkoi tuosta pistoolikehitelmästä, joka oli vielä prototyyppiasteella. Muunmuassa laukaisukoneiston osien karkaisu oli vajavainen. Kun aseella oli ampuiltu toimivuuden toteamiseksi, sen liipaisinmekanismi kului siten, että ase pysyi kiikun-kaakun vireessä automaattilatauksen ajan, mutta kun sen sulku iskeytyi kiinni, lähti seuraava laukaus tahattomasti matkaan. Lipas tyhjeni kertaliipaisulla.

Tehtiin kuitenkin kaksi merkittävää havaintoa: 1) Tahattoman sarjatulen kadenssi, eli syklinen tulinopeus, oli huomattavasti alhaisempi kuin on 9 x 19 mm pistoolien tavanomainen kadenssi, aseen muututtua osien kulumisen tai osaavan ampumaotteen kautta "jäkättimeksi". (Jälkimmäinen temppu on tehtävissä täysin kunnossa olevalla aseellakin, mutta vain tuelta ampuen. Ei tosin onnistu aseella, jossa on DAO-laukaisukoneisto, tai ylen pitkä/jäykkä liipaisimen liike ylimalkaan. Kahvan pituudella ja sen takaviistoudella on myös merkitystä, ja kahvavarmistin voi estää sarjatulen ammunnan. Pistoolien syklinen tulinopeus on yleensä yli 2000 laukausta minuutissa). Taaksepäin suuntautuva rekyylikin oli varsin pehmeä, koska huomattava osuus siitä oli muutettu hyppymomenttia hillitseväksi, piipunsuuta alaspäin painavaksi impulssiksi tai kitkalämmöksi.

2) Koska myös 9 mm JaTi-pistoolin luisti oli kaltevassa kulmassa piippuun nähden, osuivat tahattoman sarjan luodit maaliin 25 metrin etäisyyteen melko vähäisellä hajonnalla. Normaalisti muotoillun 9 mm pistoolin laukaussarjan viimeiset luodit tiputtelisivat käpyjä ampumaradan taustavallilla kasvavista havupuista tai lamppuja sisä-ampumaradan katosta. JaTi teki perimätiedon mukaan "yhtenäisen risaisen reiän tauluun viidellä paukulla, ammuttuina käsivaralta disipliini-tyyliin". (Itse olen ampunut tuelta alle 100 mm:n kasan viidellä laukauksella tahatonta sarjatulta @ 100 metriä VKT 44- pistoolilla. Muuan tunnettu suomalainen asetoimittaja toisti myös tempun kolmella laukauksella tahatonta sarjatulta: Luodinreiät olivat kiinni toisissaan, eli pystyhajonta noin 20 mm k - k @ 100 m. Tapahtui VALMET Oy:n Tourulan tehtaan rynnärien testausradalla 28 helmikuuta 1988. Kertomus "jäkättimeksi villiintyneen" JaTi-pistoolin tarkkuudesta on siis täysin uskottava).

9 x 19 mm pistooliakaan ei omaksuttu sarjatuotantoon, koska potentiaalinen ostajakunta olisi ilmeisesti vierastanut aseen erikoislaatuista muotoilua. Konepistoolien käyttäjäkunnan otaksuttiin olevan vähemmän vanhoillista väkeä, eivätkä kp:n muotoilua kammitsoineet ISU/UIT:n säännöt. 1970-luvun lopulla oli israelilainen UZI-kp kenties kaikkein arvostetuin ase omassa sarjassaan, ja siksi kensti Jatimaticin esikuvaksi perusratkaisuiltaan. Jali Timari mieli kuitenkin keventää ja kaventaa omaa asettaan soveliaammaksi mm. poliisitoimiin "stakeout"-tarkoituksiin. ("Stakeout gun" voidaan suomentaa muotoon "kytis-pyssy" = ase, jota voidaan kantaa huomaamattomasti kevyenkin siviilivaatetuksen alla, vaikkapa väijyttäessä jotain huumejengiä).

Olkaan tukeutuvaa - kokoon taittuvaakaan - perää ei Timari nähnyt tarpeelliseksi. Asehan oli kontrolloitavissa jopa yhdenkäden pistooliotteella ammuttaessa, mutta alaspäin esiin taitettava etummainen pistoolikahva oli tietenkin hyödyllinen tulen ohjailussa. Tuo monitoimi-osa toimii myöskin virevetimenä ja varmistimena. Erään SUOMI-kp:n ominaisuuden Timari halusi omaksua Jatimaticiin: Piipun pikavaihdon mahdollisuuden, parannettuna siten, ettei kuumaksi tulitettuun piippuun häädytä koskemaan käsin. Jatimaticiin omaksutun piipunvaihto-järjestelmän lähin tunnettu esikuva löytyy järeämmän kaluston puolelta, saksalaisesta konekivääristä MG -42, jota seemiläisperäinen (yhä jatkuva) sotapropaganda kutsuu erheellisesti "SPANDAU-kk:ksi". Vuonna 1927 syntynyt Jali Timari oli nähnyt Suomi-kp:n kuuman vaipan kärventämät polttomerkit monien sodankäyneiden miesten kämmenissä jo teini-ikäisenä.

Timarin pyrkimyksenä oli aseen osien lukumäärän minimointi, eli saman osan hyödynnys useampaan kuin yhteen käyttötarkoitukseen. Niinpä Jatimaticin lukko-uurnan jousiteräksinen kansi toimii myöskin piipun kiinnityssalpana, joka on MG -42:ssa erillinen osakokonaisuus. Kun lukko-uurnan kansi käännetään auki, voidaan kuuma piippu tipauttaa ulos ylösalaisin käännetystä aseesta omalla painollaan ja asentaa varapiippu paikalleen. Kiinni käännetty kansi puristaa piipun tiukasti kiinnike-uurteisinsa. Mitään "klappia" ei pääse syntymään pysty- tai sivusuuntiin. Mahdollinen piipun pituussuuntainen välys ei huononna aseen osumatarkkuutta, ja se voidaan pitää muutaman millimetrin sadasosan suuruisen toleranssialueen sisällä. Piipunvaihto vie aikaa kymmenkunta sekuntia,

Aseen lukon iskupohja on tehty tuotannollisista syistä helposti vaihdettavaksi erillisosaksi. Toki tietenkin väitettiin, että kyseinen rakenneratkaisu oli omaksuttu "Mafian toivomuksesta: Kun jonkin aseella tehdyn verityön jälkeen siihen vaihdetaan varapiippu ja lukon iskupohja, ei tyhjien hylsyjen tai luotien rihlanjälkien perusteella pystytä tunnistamaan ilkityöhön käytettyä aseyksilöä". (Tosiasiassa voidaan miltei minkä tahansa ampuma-aseen yksilölliset "sormenjäljet" muuttaa muunlaisiksi hioen ja kolvaten, sekä käyttäen monta kertaa jälleenladattuja, mieluusti eri aseyksilöissä aiemmin tyhjennettyjä hylsyjä. Tietenkään ei saa laiminlyödä iskurinkärjen hiontaa. Sekin jättää hylsyyn/ nalliin yksilölliset leimansa, joiden muuttaminen muunlaisiksi on useissa tapauksissa vain muutaman sekunnin ajan vaativa työsuoritus, ainoana välineenä sormenkynnen kokoinen pala "nelisatasta" hiomakangasta tai santapaperia, taustanaan pala pehmeää puuta tai vaikkapa pyyhekumia).

Eräs kiitetyimpiä Timarin ideoita on Jatimaticin lipas, joka kylmäpursutettiin alumiinista. Esikuvana oli Lapuan Patruunatehtaan valmistama ruotsalaismallinen Suomi-kp:n tankolipas, mutta alumiiniprofiilista pätkittyihin lippaisiin voitiin muovata helposti sisäpuoliset "raiteet", joita pitkin limittäiset patruunarivit kulkivat sujuvasti, vaikka lippaaseen olisikin päässyt hiekkaa, ruutijyviä tai muuta likaa. Seuraava kehitysvaihe olisi todennäköisesti ollut muovilipas. Tampereen Asepaja Oy:n tiloissahan toimi myös Jali Timarin omistama yritys Muovi ja Muotti Oy/ Icaplast Oy, joten TAP oli itseriittoinen Jatimaticin muoviosien suhteen.

Teräslevystä prässätyt osat voitiin myöskin valmistaa saman katon alla, lukuunottamatta jousiteräksisiä lukko-uurnan kansia, joiden muovaamiseen tarvittiin varsin järeä puristinkalusto, ellei niitä prässätty muotoonsa pehmeäksi hehkutetusta teräslevystä ja lämpökäsitelty jousikovuuteen aliurakointina. Lastuavat työvaiheet voitiin suorittaa TAP:n konekalustolla. Piippujen syväporaukseen ja rihlaukseen löytyivät koneet TAP:lta, mutta piippuaihiot tilattiin mahdollisesti Valmet Oy:n Tourulan tehtaalta Jyskästä, ellei peräti Canons Delcour:ilta Belgiasta.

Ongelmien ja lopullisen tuhon aiheuttaja oli "Finskij KGB" eli Keskusrikospoliisi, jonka lakkauttamisesta käytiin vilkasta keskustelua julkisessa sanassakin 1980-luvun alkuvuosina. KRP häätyi korostamaan olemassaolonsa tärkeyttä ja jopa välttämättömyyttä. Koska yleinen ilmapiiri (tai ainakin politikoitsijoiden ja poliisihallinnon ylimmän johdon mieliala) oli ase-vihamielinen, löysi KRP "mieleisensä vihollisen" asealan yrityksistä ja yrittäjistä; aseiden valmistajista ja niiden maahantuojista. Suuret firmat oli tietenkin pakko jättää rauhaan, mutta pienten ja keskisuurten yritysten kimppuun käytiin sitäkin suuremmalla innolla senaikaisessa Hämeen läänissä.

TAP:n tapauksessa johtui vaino (Jali Timarin kertoman mukaan) myös henkilökohtaisesta kaunasta: Joskus 1970-luvun "hippie-kaudella" oli pajalla ollut kesätöissä joku vasemmistolaisesti suuntautunut oikeustieteen opiskelija, jonka maailmankatsomuksen tunnetusti isänmaallinen Timari oli pannut merkille. Joitain vuosia myöhemmin oli kyseinen "taistolais-huligaani" pyrkinyt opintonsa päätettyään virkaan Keskusrikospoliisin palvelukseen. Jali Timarilta tiedusteltiin vaivihkaa jonkinmoista luonnekuvausta hänen taannoisesta "rengistään" (jolla ei liene ollut kovinkaan monta muuta työnantajaa opiskeluvuosinaan). Timari toi tietenkin julki havaintonsa kyseisestä henkilöstä suorasukaiseen tapaansa. Ajankohta huomioonottaen tuo lausunto kävi tietenkin suosituksesta, täytettäessä KRP:n avoinna olevaa virkaa.

Moninaisia olivat ne vaikeudet, joita TAP alkoi pian kohdata, aluksi USA:ssa (SIC!) ja sittemmin kotimaassakin: Jatimaticeja varastettiin pajalta. Niiden osia alkoi myös löytyä eri puolilta maata. Iltapäivälehdistö (joka 1980-luvun vaihteessa oli julkaissut "suomalaista aseneroa" esitteleviä artikkeleita), alkoi kirjoitella vihjailevia juttuja "rikollisesta toiminnasta", ja kun poliisitutkinnat alkoivat, ei liene kovinkaan vaikeaa arvata sitä, kuka nuorehko KRP:n virkamies toimi niiden johtajana. Vuonna 1923 perustetun Tampereen Asepaja Oy:n toiminta päättyi ampuma-aseiden valmistusluvan peruutukseen tuomioistuimen päätöksellä. Tarkka ajankohta ei ole enää muistissani. 1980-luvun keskivaihetta kuitenkin elettiin.

Jali Timarin viimeisistä vaiheista minulla ei ole valitettavasti muita tietoja kuin se, että hän kävi Tam-Arms:in messuilla, ilmeisesti viimeistä kertaa, pyörätuolissa istuen ja on nyttemmin siirtynyt ajasta iankaikkisuuteen. Jatimatic-konepistoolia tuotetaan tietämäni mukaan edelleenkin Suomessa, mutta vain kokoelmakäyttöön. Valmistussarjat ovat pieniä, ja valmistaja haluaa ylläpitää matalaa profiilia. KRP:ia ei ole valitettavasti vieläkään lakkautettu, ja edellämainittu "taistolais-huligaani" lienee yhä tuon Finskij KGB:n viranhaltijana. Vahinko, että miehen nimi on pyyhkiytynyt muististani.


PS. Pari JaTi-pistoolin ja Jatimaticin esikuvaa voidaan löytää asehistorian sivuilta. Niissä on tosin piipun kaltevuuden suunta päinvastainen lukkoon nähden, verrattuna Timarin aseisiin. Ruotsalaisessa HAMILTON-pistoolissa malli 1896 lukko liikkui kaarevaa rataa myöten kahvan sisään, pysähtyen kahvan ponteen. Patruunat syötettiin liipaisinkaaren etupuolisesta makasiinista, kuten Ukko-Mauserissa. 6.5 mm patruuna oli varsin heikkotehoinen. Ase ei yleistynyt. Sitä tunnetumpi on "notkoselkäinen" ranskalainen konepistooli MAS Modélé 1938, jonka lukko perääntyy puuperän sisään kätketyssä putkimaisessa lukko-uurnassa perälaattaan asti, alaviistoon piipun pituusakseliin nähden.

Patruuna oli varsin heikkotehoinen, pidennetty versio 7.65 mm Browning-patruunasta. MAS38 "potkaisi" voimakkaammin laukaistaessa tyhjiltään kuin ammuttaessa patruunan kera, koska sen rekyylijousi on verrattain jäykkä. Lukon syöttöliike eteenpäin (tai lähinnä sen iskeytyminen piipun peräpäähän) painoi asetta alaspäin, kompensoiden jossain määrin hyppymomenttia, eikä rekyyli ollut alkuaankaan erityisen voimakas, johtuen patruunan miedosta latauksesta.

0601 MMII; PT




TUONEN NIITTOA KONEPISTOOLEILLA

Laitoin viitteenä tuosta yhden jutun http://www.guns.connect.fi/gow/berg1.html   eräälle belgialaiselle "aseystävälle". Hän kommentoi takaisin heti, ihmetellen asetta pitäneen kundin piipustapitoasentoa. Minäkin ihmettelen. Eikös siinä sormet saa kyytiä ja lämpene melkoisesti jos tässä asennossa ampuu vähänkin pidempään? Onko tämä todella se 1939 - 45 malli, jolla asetta pidettiin ammuttaessa?

Kyselee; Ville

  Mallia kuviin oli saatu käyttöohje-vihkojen textistä vuodelta 1918 (huhtikuu - marraskuu), jolloin aseen syklinen tulinopeus oli 350 - 450 ls/min, ja kolme 32 patruunan rumpua tai tusinan verran 8-paukkuisia pistoolinlippaita voitiin "ommella tyhjiksi", ennenkuin aseen vaippa alkoi kuumentua kättä polttavaksi. Vähän vaille satakunta laukausta per ase riitti yleensä juoksuhaudan vyörytykseen 1. maailmansodan loppuvaiheessa, sovellettaessa iskuryhmä-taktiikkaa. Bergmann MP 18.I:n piippu on ohuenlainen kiinnipitely-kohdasta, kun taas vaipan läpimitta on suurenpuoleinen. Piipunseinämän ja vaipan sisäseinämän väliin jäi leveänlainen rako, joten piipusta säteilevä lämpö alkoi kuumentaa vaippaa vasta suurempia laukausmääriä ammuttaessa.


Kuva: Bergmannin ampumaote makuulta, vaipasta jyvän takaa pidellen.


Bergmann 28.II:ta testattaessa ammuimme runsaat 130 laukausta niin tiuhaan tahtiin kuin lippaanlataaja ehti täytellä lippaita, joita oli käytettävinä vain kaksi; toinen niistä STEN:in lipas. Vaippaa ei saatu polttavan kuumaksi, vaikka 28.II:n tulinopeus onkin suurempi kuin alkuperäisessä mallissa 18.I, ja ammunnat suoritettiin kesäkelillä. Käyttöohjeen ("Leitfaden", huhtikuulta 1918) mukaan pideltiin asetta kiinni vaipasta tukikädellä niin kauan kuin kärsittiin pitää, ja sen jälkeen pituussuuntaisilla sormi-urilla varustetusta etutukista. Ohjevihkoa julkaistiin täydennettyinä painoksina marraskuuhun 1918 asti, sitä mukaa kuin käyttökokemuksia karttui. "Niittotulta" ("Mähfeuer") ammuttaessa käänneltiin asetta kyljelleen, hylsynpoistoaukko vuoroin ylös-, vuoroin alaspäin.


Kuva: Niittotulta Bergmannilla, lipas ylöspäin.


Tätä ampumatyyliä suositteli myös Suomen kuuluisin kp-virtuoosi VILJAM PYLKÄS ("ANTERO ROKKA") viimeiseksi jääneessä radiohaastattelussaan, jonka sisältö jäi valitettavasti puuttumaan tuoreimmasta "Rokka"-aiheisesta muistelmakirjasta, vaikka haastattelun sisältävä äänitekopio olikin kirjan tekijän käytettävissä. Pylkäs tosin häätyi kannattelemaan asettaan joko rumpulippaasta tai etutukista, koska kp:n vaippa kuumeni hehkuvaksi: Siitä säteilevä lämpö sulatti lumet tuliaseman edestä, kirjana vuonna 1955 julkaistujen Pylkkään muistelmien mukaan. Piippuja turmeltui kaksi ja rumpulippaita tyhjeni seitsemäntoista; osa niistä ehkä 40 patruunan "sissirumpuja" malli 1931, mutta monet ilmeisesti 70 patruunan vetoisia lippaita "Malli Koskinen".

Aseena tuossa Pertjärven "kelirikko-tappelussa", huhtikuussa 1942, oli siis SUOMI-konepistooli. ("Sotaromaanissa"/ "Tuntemattomassa Sotilaassa" by Väinö Linna oli tapahtuma ajoitettu tammikuisiin paukkupakkasiin, vahvasti linnoitetun Lobsaja Goran kylän valtauksen vaiheeseen 1942). Viljam Pylkäs avasi tulen noin 20 metrin etäisyydeltä, tarvitsematta käyttää lainkaan aseen tähtäimiä, ja antaen kyljellään pitelemänsä aseen suorittaa varsinaisen "niittotyön" rekyylivoimallaan. Myöskään saksalaisten 1. maailmansodan veteraanien muistelmien mukaan ei aikalaisessa Bergmann MP 18.I:ssä olisi tarvittu tähtäimiä lainkaan, koska taisteluhautoja vyörytettäessä oli ampumaetäisyys yleensä hieman toistakymmentä metriä, mutta usein vain muutama metri. Juoksuhaudathan oli kaivettu mutkikkaiksi.


Kuva: Bergmannin (MP 18) piipunsuu.


Bergmann MP 18.I:n terävä tähtäinjyvä tuppasi takertelemaan kaikenlaisiin esteisiin ja repimään vaatteita, mutta siitä oli hyötyäkin: Se esti ampujan käden liukumisen piipunsuun etupuolelle. Niittotulta ammuttaessa oli käytäntönä peukalon pään nojaaminen jyvään, jolloin muutkaan sormet eivät olleet vaarassa tulla "niitetyiksi" lyhyemmiksi. Tukikädellä ei yritettykään estää aseen rekyylistä aiheutuvaa vaakasuoraa siirtymää, vaan sillä pideltiin ase suunnattuna maalien vyötärön korkeudelle ja annettiin sen lakaista etumaastoa ("Sperrfeuer:ia" eli "sulkutulta" ammuttaessa rynnäköntorjunnassa) tai vastustajan taisteluhautaa vyörytystilanteessa lyhyinä sarjoina. (Sulkutulta ammuttaessa tyhjennettiin koko 32 patruunan lippaallinen, ellei syöttöhäiriö aiheuttanut pakollista tulitaukoa).


PS. Edellä mainittu Viljam Pylkkään nauhoitettuihin haastatteluihin perustuvan vanhan harvinaiskirjan "ROKKA - Erään konekiväärimiehen sota" varsinainen kirjoittaja oli Kaarlo Nuorvala, mutta se julkaistiin V. Pylkkään tekijännimellä vuonna 1955.

Samoihin aikoihin julkaistun kirjan "Kaikki eivät purnanneet" tekijännimi oli Antti Rokka. Todelliseksi tekijäksi epäillään vahvimmin kirjailija Aarne Haapakoskea, joka tunnetaan parhaiten kirjailijanimellään "Outsider" (mm. Kalle-Kustaa Korkin & Pekka Lipposen seikkailuista). Teos on novellikokoelma, eikä mitään sukua V. Linnan "Tuntemattomalle", jonka sensuroimaton versio julkaistiin sittemmin nimellä "Sotaromaani". Sen alkuperäisin työnimi oli "Rajalta rajalle".

Pylkkään radiohaastattelua "Se oikea Rokka" ei liene julkaistu koskaan painettuna. Ikääntyneen veteraanin repliikkejä siinä ei ole kovinkaan monta. Äänessä ovat enimmäkseen haastattelijat, Niilo ja Olli Ihamäki, ellei soitella Edwin Laineen ohjaaman "Tuntematon"-filmatisoinnin ääniraitaa. Konepistoolin käyttötaktiikasta kertovat muistelot tulivat kuitenkin itsensä mestarin suusta. Kyseiset haastattelulausumat loistavat poissaolollaan kaikista lukemistani painetuista lähteistä, mukaanlukien niistä tuorein, Petri Sarjasen kirjoittama "Tuntematon Rokka".

3012 MMI; PT




VALMET 412 S:n PIIPPUPARIN SÄÄTÖ

Olisiko mahdollista saada jostain tietoa siitä, kuinka Valmetin vaihtosarjalaisen piippupari saadaan ampumaan samaan reikään, tai ainakin lähes. Kaliberi on .30-06, ja olisi mukavaa, jos voisi käyttää alapiippua, koska sormi on lyhyt ja ylettyy parhaiten takimmaiseen liipaisimeen. Ase on n. 10 v. vanha, mutta muuten kuin uusi, ja tarkka.

Parempaa Alkanutta Vuotta, t. Mauri

Oletan, että piippuparisi on 2 x .30-06, eikä haulikkorihla. Etsi koeammunnoilla patruuna tai latausyhdistelmä, jota käytettäessä ase antaa tarkimman käynnin alapiipulla. Sillähän ammutaan ensiksi, ja yläpiipulla tositoimissa vain "paikkolaukaus" - tarvittaessa. Säädä aseen tähtäin viemään osuma kohdalleen alapiipulla ammuttaessa kohdistusetäisyydelle. Jos käyttötarkoitus tositoimissa on nimeltään hirvijahti, ei piippuparilla osuminen samaan reikään esim. 100 metriin ole edes tarpeen. Riittää, kunhan piippuparilla ammutut laukaukset osuvat vajaan piirun etäisyydelle toisistaan (= kasojen osumakeskiöiden väli on siis enintään 100 mm sadalle metrille).

Kauhukseni havaitsen, että minulta puuttuvat tyystin piippuparin säätöohjeet. VALMET/Tourula Works ajettiin alas niin yllättäen, ett'en ehtinyt ronkumaan sieltä ohjeita, eikä kaksoisluodikko yleensäkään kuulu asetyyppinä kiihkeimmän mielenkiintoni kohteisiin, ellei sen ominaisuuksista löydy sattumoisin tietoja vuonna 1910 julkaistusta teoksesta "GUN And Its Development. 9th Edition" by WILLIAM WELLINGTON GREENER. Yhdessä patruunatesti-projektissa oli testiaseenani tuplaluodikko (Valmet 412, kaliberi 9.3 x 74R Förster), jonka piiput ampuivat kumpikin omaan kasaansa, mutta latinkeja testattaessa siitä koitui enemmän hyötyä kuin haittaa. Siksipä en edes yrittänyt passata piippuja käymään samaan reikään, enkä tähtäyspilkkaankaan.

Koska aseesi on vain kymmenkunnan vuoden ikäinen, se ei ole alkuperäinen Valmet 412, vaan SAKO Oy:n markkinoima italialaisvalmisteinen lisenssikopio, jonka piippupari lienee sentään suomalaista tekoa; tai hitostako tuon tietää, kun en ole puheväleissä Sakon porukoiden kanssa. Säätöohjeita löytynee Sakolta, E-mail: export@sako.fi . TIKKA 512 SD- tuplaluodikon säätösysteemi lienee kopioitu uskollisesti Valmet 412 S:n mekanismista. Säätö perustuu kuitenkin piippujen taivutteluun, joten siihen on suositeltavaa ryhtyä vain vakavan tarveharkinnan jälkeen.


0101 MMII; PT




MIKÄ ON ASEALAN "TURHAKE"?

Voisitteko järjestää äänestyksen hyödyttömimmästä ja jopa haitallisimmasta viimeaikaisesta kotimaisesta asealan keksinnöstä samaan tapaan, kuin oli äänestys Suomen Kansallisaseesta? Voinette kai myös kertoa, kuka on tai oli eniten ääniä saaneen "turhakkeen" keksijä?

Nimim. "Vanitatum vanitas"

Äänestystä tuskin tarvitaan, koska toimitukseen on valunut kommentteja alan turhimmasta keksinnöstä huomattavasti enemmän, kuin oli osanottajia taannoiseen kansallisase-vaaliin, jonka äänestyspassiivisuuden jälkiselitykseksi mainittiin aseharrastajien taholta, että: "Jokainen sen tiesi, että SUOMI-konepistooli on ylivoimainen voittaja". Niinhän se olikin ja olisi, vaikka kyselyn tekisi Suomen Gallup tai Taloustutkimus Oy.

Yhtä ylivoimaisella ääntenenemmistöllä tulisi "turhakkeeksi" varmaankin valituksi SAKO 75-luodikoiden iskurimekanismiin ympätty "KEY CONCEPT"-lukitusjärjestelmä: "Kaupallisen kikkailun huippusuoritus" monien asediggareiden yhtäpitävien lausuntojen mukaan. Tuon "Lukko Lukossa"- systeemin keksijäksi on ilmoittautunut ja ilmoitettu SAKO Oy:n taholtakin insinööri TIMO HYYTINEN. Idea on sinänsä wanha, ja kertaalleen jo wanhentuneena hyljättykin: 1970-luvulla valmistettiin Oy WÄRTSILÄ AB:n Joensuun tehtaalla SAKO-luodikoiden lukonkehyksiin sulkupultin tilalle kiinnittyviä messinkirunkoisia ABLOY-avaimella kytkettäviä ja irrotettavia "kiväärilukkoja", joiden menestys jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, vaikka niiden lukkopesä oli mahdollista ohjelmoida sulkeutuvaksi ja aukeavaksi vaikkapa oman asunnon avaimella.

Potentiaalinen ostajakunta huomasi pian, ett'ei hintavaa kiväärilukkoa tarvita lainkaan: Riittää, kun aseen oman "sulkuosaston" ottaa irti ja kätkee sen piilopaikkaan nimeltä "jemma", mikä on suositeltavaa, ellei asetta jouduta pitämään jatkuvasti käyttövalmiina neli- tai kaksijalkaisten petoeläinten varalta. 1970-luvun kiväärilukon etuna Key Conceptiin verrattuna oli se, ett'ei aseen varsinaiseen sulkuun häädytty tekemään muutoksia, jotka voivat häiritä iskurimekanismin toimintaa. Osallistuin itsekin 1970-luvulla ABLOY/SAKO-kiväärilukkojen tuotantoon laadunvalvojan ominaisuudessa. (Tämä mainittakoon heille, jotka ehkä epäilevät laitteiden olemassaoloa). Lukkoja lienee yhä aktiivikäytössä, vaikka niiden myyntimenestys jäikin vaatimattomaksi. Samaa voin ennustaa "turhakkeelle" nimeltä Key Concept, kunhan sen mainosrummutus/uutuudenviehätys vähitellen laantuu ja järjestelmän epäkohdat alkavat tulla esiin.


0501 MMII; PT




WANHA PALKINTOPIEKKARI

Pyssy jossa lukee tämmösiä tekstejä: ORIGINAL GECO CARABINER CAL. 22 (955) MOD 22. Palkintoase vuodelta 1923, tukissa laatta. Mikä se on miehiään? Jos jotain tietoa löytyisi, kun ei oikein kukaan tunnu tuntevan. Kiitos jo etukäteen.

T: Juhani Iisalmesta

  Olisi ollut kiinnostavaa tietää, mitä tukin laattaan on kaiverrettu, jos siinä on muutakin textiä kuin "1. PALKINTO, 1923". Ase on mitä ilmeisimmin tullut Suomeen Suojeluskuntain Yliesikunnan välityksellä. 1.6. 1927 perustettu SUOJELUSKUNTAIN KAUPPA Oy/ HANDELS AB -erätarvikefirma (SKOHA) oli sittemminkin saksalaisen ase- ja patruunatehdas GUSTAV GENSCHOW & Co:n tuotteiden (aseiden ja patruunoiden) aktiivinen maahantuoja. GECO- patruunoista olivat tunnetuimpia pienoiskiväärin patruunat, sekä 7.65 mm Parabellum-patruunat, kunnes SUOJELUSKUNTAIN ASE- ja KONEPAJA Oy (SAKO) aloitti niiden lataamisen, mutta joihinkin Parabellum-yksilöihin olivat GECO-patruunat paremmin "maullaan", joten niillä oli kysyntää viime sotiimme saakka.

Itsestään aseesta minulla ei ole muuta tietoa kuin valmistaja ja todennäköisin maahantuoja. GECO-piekkareita myytiin ilmeisesti muillakin tuotenimillä, kuten "JOHA" ja "HINDU" kaikkeen maailmaan, mutta tämä on pelkkää arvailua eikä tietoa. Nimitys "Carabiner" tarkoitti aikalaisessa sanastossa kevyttä, lippaatonta, lähinnä VALMET "ORAVA"-piekkarin tyyppistä asetta. Jokseenkin varmaa on vain se, että ase on ollut palkintona jossain Suojeluskunnan järjestämässä kilpailussa; todennäköisimmin ampumakisassa, mutta miksipä ei vaikka hiihtokilpailussa. Vähemmän todennäköisesti pesäpallo-ottelussa.

1612 MMI; PT



9.3 x 53R:N HIRVILATINKEJA

Itselleni on tulossa taittuvapiippuinen 9,3 x 53R -kaliberinen ase (piipunpituus 460 mm) hirvenmetsästykseen. Tietoa kyseisen kaliberin latauksesta on hyvin vähän joten kysyisin mitkä on sopivia ruutimääriä ladattaessa esim. Norman 18,5 g tai 15 g luoteja. Itse olen ajatellut käyttää N540 ruutia, onko ruuti hyvä ladattaessa kyseistä kaliberia hirvihommaan?

Nimimerkki: Hyvä hirvipyssy!

  "Tulipa tenkka-tenkka-poo/ mutt' annas olla/ kun hetki funtsitaan..!" Tietoa kotimaisen "tehdas-villikissan" latingeista on todella niukasti, ja ne perustuvat jotakuinkin kelvottoman 9.3 mm SAKO-luodin käyttöön (liian ohut vaippa, johon lyijytäytettä ei ole kiinnitetty mitenkään. Toimisi toki moitteettomasti aliäänisissä latingeissa; myöskin hirvijahdissa). Ongelma N:o 2 on aseesi piipunpituus: Testipiipuissa 61 cm. Tenkkapoo N:o 3 on se, että ruuti N540 on minulle täysin tuntematon lajike tässä kaliberiluokassa, tai yleensäkin. Kenties liian hidaspaloista lyhyehkössä 9.3 mm piipussa, ainakin 15 gramman painoisen luodin takana.

Ongelma N:o 4 on se, että "villikissa-patruunaa" ei mahtane löytyä esimerkiksi QUICKLOAD-ballistiikkaohjelmasta, MUTTA ("blagodarju Gospodinam" = "Herralle ylistys!"), saksalaisen patruunan 9.3 x 57 mm latausreseptit ovat yhden tai parin sadasosa-gramman "toleranssilla" käyttökelpoisia myöskin 9.3 x 53R:ää ladattaessa. Hylsytilavuudetkin ovat samaa luokkaa. Voit siis kysyä ballistiikka-gurultamme Markukselta ( markuspnk@hotmail.com ) latausohjeita. Tarvittavia esitietoja ovat aseesi piipunpituus, mitattuna suusta iskupohjaan, sekä hylsyn "vesitilavuus" (suun tasalle täytetyn hylsyn sisältämän vesimäärän paino grammoina tai graineina. Helppoa mitata ruutivaa'alla, ellei se ole Suojeluskunnan myymä punnusvaaka, jossa on toisena kuppina ruutisuppilo, ja punnuskuppi varsin pieni sekä matala. Itselläni on moinen aparaatti; lempinimi "IKILIIKKUJA", koska vaakapuomin keinunnan vaimennus puuttuu. Nimitys tuli käyttöön jo 1920-luvulla).

Ruuti N540 voi olla käyttökelpoista raskaamman NORMA-luodin takana, mutta 15-grammaisen luodin saatteeksi lienevät parempia hieman nopeapaloisemmat ruudit N130 tai N133, ottaen huomioon aseesi piipun tai piippuparin melko lyhykäinen pituus. Piipunsuun etupuolella palava ruuti ei kiihdytä luotia montakaan metriä sekunnissa, mutta "jälkipoltto" tuottaa haittoja ylenpalttisen melun ja ehkä jopa tarkkuuden huonontumisen muodossa. Maksimilatinki on harvoin parhaan käynnin antava tarkkuuslataus. Näin ainakin ladattaessa hidaspaloisilla ruudeilla.

1612 MMI; PT



Palautetta toimitukselle

NETTIMAKSUSTA

Arvelisin että mahdolliset ongelmat GOW:n netti- tai automaattimaksun suhteen ovat välilyönneissä. Eli koko numerosarja ja väliviiva tiukasti yhteen ilman rakoja. Ihmettelin sitä ainakin itse taannoin, kun aloitin nettipankin käytön. Ohjeen tilinumeron netissä voisi korjata "välittömäksi" tai mainita siitä ohjeessa.

Hyvät joulut sinne kaikille; A.S.

  Kiitokset neuvosta! Kokeneemmat maksuautomaattien käyttäjät ovatkin jo oivaltaneet sen missä vika piili, eli välilyönneissä. (Itselleni ovat nuo elektroniikkahärvelit täysin tuntemattomia yhä vieläkin). EQU-kauteen siirryttäessä pitänee neuvoa myös Euro-alueen visitooreja siitä, mitenkä kunniavelat saadaan hoidettua mukavimmin pois omaatuntoa kolkuttamasta. Mainittakoon, että tulevan EUR-alueen asukkaista (suomalaiset poislukien) ei YKSIKÄÄN ole toistaiseksi tukenut GOW:n jatkuvuutta. Matkustanevatkohan he junissakin aina "jäniksinä"..?!

Kerrataan siis taas tilinumeromme: 800028-6450515, yhtenä pötkönä, ilman välilyöntejä eli "rakoja". Vuosimaksu on kuluvan vuoden loppuun asti mk 40:- per annum ja vuodenvaihteen jälkeen C= 10:- (kymmenen equa eli juroa). Koneestani en saa irti tuon selkeämpää EUR-merkkiä. Vain $ löytyy. Libra- eli punta-merkin näppäyksellä tulee näyttöön #-merkki, eli Original-TEKO on todellakin kehitelty kyläpoliisien käyttöön kuulustelu-pöytäkirjojen kirjoitteluun, yms. valtionhallinnon tarpeisiin. Niissähän joudutaan mainitsemaan usein lakien ja asetusten pykäliä, mutta harvemmin Englannin punnan tunnusta.

1612 MMI; PT



Viestejä toimitukselle

SUOMEN KUVALEHDEN KIRJOITUKSESTA

Löysin Suomen Kuvalehden numerosta 48/01 sivulta 83 melkoisen ärsyttävän kirjoituksen (Mielipide-palstalla, ilmeisesti keskustelun aloitukseksi tarkoitettu). Arvelin, että juttu voisi kiinnostaa sinuakin ja liitän kopion tekstistä tähän viestiin siltä varalta, ettet lue kyseistä lehteä. Kirjoittaja tuntuu tosissaan uskovan, että aseiden ottaminen pois estäisi väkivallanteot. Sitä hän myöskin kovin sanoin vaatii.

P.S: Onhan GOWin lukumaksuni tullut perille? Maksoin suoraan pankkitilille.

A.S., Jyväskylä

  Luin mainitsemasi kirjoituksen tuoreeltaan jo SK:stä (aivan sattumoisin, kyläkirjaston lukusalissa pistäytyessäni). Emme voi valitettavasti julkaista tekstikopiota tekijänoikeus-syistä GOW:ssa, mutta sen julkaisemisesta vastaava "Kuviksen" päätoimittaja lienee ylentynyt LISTA:lla himpun verran; ehkäpä jonnekin kyläpoliisien joukkoon. Ei siis vielä kovin korkealle. Vastaavanlaisia mielipidekirjoituksia olen lueskellut kyltymykseen ja paatumukseen saakka. Niillä ei ole enää ihmeempää vaikutusta yleiseen mielipiteeseenkään, koska misohoplien/hoplofoobien urputukseen on jo alettu turtua yleisesti.

Ajatus urheilu- ja metsästysaseiden säilytyksestä "nimismiehen kellarissa" ei ole mitenkään uusi: Se introttiin "ALIBI"-lehdessä jo pian kaksi vuosikymmentä sitten kolumnilla, jonka nimellinen kirjoittaja oli aikansa röyhkein ja milloinkaan parantumaton ammattirikollinen MATTI "VOLVO-" MARKKANEN, mutta tekstistä oli havaittavissa myös jonkinlaista sikalan löyhkää.

"Kuviksen" kirjoittajan näkemykseen tappamisen nautittavuudesta voin paikoitellen jopa yhtyä: Esimerkiksi jonkun rosvon tai erityisesti huijarin verkkaisen lähdön "kliininen tarkkailu" tuottaisi mielihyvää, jonka kuvailuun eivät suomenkielen sanat riitä! Mutta ampuma-aseella tuotettu kuolema olisi tietenkin liian nopea ja helppo: Tautinen kiinnostukseni 1910-luvun taistelukaasuja kohtaan ei kaivanne enempiä selityksiä..?!

P.S. "Visitoorikerhon" jäsenmaksu tuli tilille jo 12. 10. Kiitän kauniisti!

1212 MMI; PT



KANNATTAAKO RAKENTAA?

Olisin kysynyt kun lueskelin yhtä juttua kevyestä hirviaseesta, niin tuli mieleeni että kannattaako rakentaa samanlainen kevyt ase New England Firearms:n yksipiippuisesta 12/76 haulikosta jossa myös on .222 Rem-luotipiippu. Kyselin USA:sta että suurin kaliberi aseeseen on .45-70 Government, joka selvisi kun lähetin sarjanumeron tehtaalle. Olisin halunnut tiedustella että kestääkö todella lukkorunko kyseisen aseen rekyyliä? Miten vaimennin soveltuu kyseiseen kaliberiin?

Nimimerkki: Epäilevä aseen kestosta

  Alkuperäiseen lähtönopeus- ja painetasoon ladattujen .45-70 Gvt-patruunoiden ammunnan kestää NEF-monikäyttöase leikiten. Jenkkiläiset tehdaspatruunat on ladattu matalaan tehotasoon, koska joku kahjo voi ampua niitä jollakin antiikkisella SPRINGFIELD Model 1873:lla, ja Jenkkilän tuotevastuu-lainsäädäntöhän tunnetaan. (Sen alkuunpanija, muudan kylähullu nimeltä RALPH NADER, oli ehdokkaana vielä taannoisissa USA:n pressanvaaleissa, viemässä ratkaisevat äänet punikki AL GORE:lta. Jotain hyötyä koitui siis viher-räyhääjästä, joka on tuottanut USA:n elinkeinoelämälle suuremmat vahingot kuin vuodesta 1898 käydyt sodat yhteenlaskienkaan). Koska mielit varustaa aseesi vaimentimella (mikä onnistuu helposti), joudut lataamaan käyttöpatruunasi itse aliääniseen lähtönopeus-tasoon, eli tehdaspatruunoitakin miedommiksi.

Tehdaspatruunoidenkaan luodin osumaenergia ei riitä TEORIASSA lupahirven kaatoon Suomessa, mutta teoria ei ole käytäntö, ja ainakin niillä seuduilla, missä hirvestyskausi alkaa heinäkuun alkupäivinä ja LUPAhirven jahtikausi sitten kun fiskaalit sen sallivat, on jopa aliääniseen nopeustasoon (300 m/s +5 m/s, miinus 10 m/s) ladattujen patruunoiden luotien osumaenergia havaittu riittäväksi, kunhan ampumaetäisyys vain on kohtuullinen ja osutaan oikeaan kohtaan. Luodiksi riittää 300 grainin painoinen ammus (19.44 grammaa), joka on maaliballistiselta käyttäytymiseltään aivan surkea suurriistajahdissa, matkaansaatettuna nopeudella joka täyttää metsästysasetuksen vaatimukset, mutta täysin kensti eli kelvollinen lennätettynä aliäänisellä lähtönopeudella, jolloin upotustakin löytyy riittävämiin.

Ohutvaippaisen luodin karsea räjähdysvaikutus jää pinnalliseksi, tuottamaan pelkkää lihanhukkaa ja pahimmillaan parikin ympyriäistä vuorokautta kestävän haavakkohirven jäljityksen. Syvemmälle kahlanneen aliäänisen luodin satuttama hirvi ei juokse kovinkaan kauas. Osuman sijainnilla on ymmärrettävästi ratkaiseva merkitys, mutta luodin rakenteella ei enää niinkään. Mainittakoon, kertauksen vuoksi, että lyijyseoksesta valettujen vaipattomienkin luotien ja vaikkapa kupariseoksesta tai raudasta sorvattujen soliidiluotien käytölle suurriistan jahdissa ei ole enää sitten vuoden 1993 ollut laillisia esteitä. Patruunatkin saavat olla kotiladattuja, ja niiden Joule-vaatimuksille voidaan haukotella tai naureskella - ainakin silloin kun aseen kaliberi on yli 10 millimetriä.

Olen ladannut .45-70 Government-kaliberisia patruunoita 300 grainin painoisilla luodeilla (.358 SIERRA Hollowpoint) useita satoja kappaleita, enimmäkseen vaimenninesittelyitä varten 1980-luvulla, mutta kuullut jokusen patruunan päätyneen myös "ison lihan kylmäämiseen". Esittelyaseena oli näköisjäljitelmä Springfield-karabiinista Model 1873 (josta oli murtunut ulosvedin, ammuttaessa hylsyjä tyhjiksi tehdaspatruunoista, mutta aliäänisten patruunoiden hylsyt irtosivat pesästä ruuvimeisselillä auttaen tai jopa pikkusormen kynnellä vetäen, kun olin keksinyt niiden voitelun vaseliinilla). Vaimenninesittelyissä kauhistelivat monet kokeneetkin ampujat patruunan valtavaa kokoa: "Tuommoinen PORKKANA potkaisee varmasti solisluun poikki, tai tuo ikivanha MUSKETTI ainakin hajoaa ensi laakista!" Kymmeniä kertoja jouduin näyttämään, ettei aliäänisen patruunan rekyyli ole suinkaan kamala: Ammuin aseella yhdellä kädellä kuin pistoolilla konsanaan. Takapotku oli jokseenkin 7.65 mm Parabellum-pistoolin luokkaa, jos sitäkään.

Mainittakoon, että karabiinin näköisjäljitelmän oli valmistanut NEF:n edeltäjä HARRINGTON & RICHARDSON. Omistamasi taittopiippuinen NEF on huomattavastikin sitä lujarakenteisempi: Samaan runkoon voidaan asentaa jopa 10-kaliiperinen Magnum-haulipiippu, joten se kyllä kestää myös .45-70 Government-patruunoiden melko kesyn rekyylin, vaikka patruuna olisi ladattu jopa "lupahirvi-tehoiseksi" 350 - 400 grainin painoisella luodilla ja kivääriruudilla. Taittopiippuisen aseen sulkua rasittaa rekyylin ja piipun massanhitauden yhteisvaikutus, eikä siis niinkään ruutikaasun paine hylsyn välityksellä, kuten edellämainitun "Harrikan" ylöspäin kääntyvää, etupäästään saranoitua lukkoa.

1212 MMI; PT



Terve!

Eräs nimeltä mainitsematon "asiantuntija" väitti G3 kiväärin (.308 Win) rullasulun kärsivän jos ammutaan raskaampia kuin virallisia 150 gr (9.7g) luodeilla tulpitettuja patruunoita. Olettaenkin että paineet ja nopeudet olisivat esim. 12 g luodille ja kaliiperille ominaisia esim. 12 g 750 m/s. Puhumattakaan että 12 g luodilla ammuttaisiin n. 300 m/s aliääni-paukkuja (NATO-lataus 9.7 g luodilla n. 800 m/s). Eli jos rullasululla ammutaan raskaampia luoteja, vaikkakin hitaammalla lähtönopeudella, kuluuko se enemmän vai vähemmän? Ja sama kysymys koskemaan Kalashnikov-tyypit ja 8 g versus 12 g.

T.L. Savosta PV

  G3:n rullasulkuun kohdistuva rasitus on laskettavissa kansakoulun laskuopilla, ollen kaava P (pesäpaine ilmakehinä) x A (hylsyn pohjan pinta-ala neliösenttimetreinä) .308:n hylsyn tapauksessa voidaan käyttää likiarvona lukemaa 1 neliö-cm, eli jos huippupaine hylsyssä on vaikkapa 3600 ilmakehää eli baria, kohdistuu sulkuun likimäärin 3600 kilogramman rasitusvoima, jota ajatellen sulku on suunniteltu. (Kestää se tosin saman verran kuin hylsykin, mutta voi rasittua toistuvista ylikorkeista paineiskuista). Tavanomaisista massasulkuisista aseista poiketen voidaan laskelmassa jättää huomioimatta hylsyn kitka patruunapesän seinämiin, koska hylsyn sisä- ja ulkopuolinen paine on tasattu G3:ssa patruunapesän uurteituksella.

(Vastaavanlainen pesän "pooritus" toimii H & K:n pistoolissa PSP/ P7 päinvastaisella tavalla, eli hylsykitkaa lisäävänä, luistin perääntymistä hyvinkin tehokkaasti jarruttavana järjestelmänä! Väärinpäin asennettu kaasumäntä toimii P7:ssä pelkästään puskurina eli "bufferina", estämässä luistin ylenpalttisen rajun iskeytymisen aseen kahvarunkoon perääntymisliikkeensä viime vaiheessa. "Pooritusta" voidaan siis käyttää joko hylsykitkan eliminointiin, tahi sen enentämiseen siinä määrin, että se korvaa sulkumekanismin ainakin lyhytpiippuisessa käsiaseessa, mahdollistaen esimerkiksi 9 x 19 mm patruunan käytön kooltaan ja painoltaan kohtuullisessa pistoolissa, joka ei ole edes kovin paha potkaisemaan. Fiksumpaa systeemiä on perin vaikeaa kehitellä. Huokeammista etelä-afrikkalaisista jäljitelmistä puuttuu patruunapesän pooritus, jonka merkitystä ei ole ilmeisesti ymmärretty. Nekin aseet toki toimivat, mutta rekyyli on lähestulkoon tuskallinen, mikä antaa aiheen olettamukseen, etteivät aseet kestä pitkällistä käyttöä, toisin kuin PSP/P7).

Ammuspainolla ei ole merkitystä G3:n rullasulun rasittumisen kannalta, eikä myöskään paineen kehityksen nopeudella tai hitaudella, ellei patruunaa ladata aivan älyttömän hidaspaloisella ruudilla ammuspainoon nähden. Tällöin aseen piipussa on vielä normaalia korkeampi jäännöspaine rullasulun avauduttua (jos se jaksaa avautua, koska painehuippu jää normaalia alhaisemmalle tasolle), kun ase alkaa toimia normaalin massalukkoisen aseen tavoin: Lukko voi perääntyä tavallista suuremmalla nopeudella ja iskeytyä lataustoiminnon kannalta katsoen tarpeettoman rajusti taka-asemaansa. Muitakin oireita ilmenee: Kivääri lyö tulta ja kipinöitä hylsynpoistoaukosta. Sen mekanismi "savustuu" normaalia nokisemmaksi ja lukkouurnan sisälle voi kertyä palamattomia tai puoliksi palaneita ruutijyviä. Hylsyt lentelevät myöskin normaalia kauemmaksi.

Tällaisia ilmiöitä aiheuttavat virheellisesti kotiladatut patruunat tai turmeltuneet patruunat, joiden ruuti on osittain paakkuuntunutta. Todennäköisempää on kuitenkin, että ase tekee ns. "siuvatteja", eli kieltäytyy toimimasta automaattisesti. Ammuspainoon nähden liian hidaspaloista ruutia löytyy toki myös tehdaspatruunoista. (Toivon raportteja G3:n käyttäjiltä patruunoista SAKO RANGE, ammuspaino 8 grammaa, kokovaippaluoti: Lyökö ase tulta ja säkeneitä peräpäästäänkin? Latingithan on laadittu periaatteella: "Missä on ääntä, siinä on voimaa", ja suuliekki on kuin piiskatykistä). Rullasulun kestävyyteen näillä ilmiöillä ei ole vaikutusta. Sulku rasittuu ylenpalttisesti vain ylisuuren paineen seuraamuksena. Asianmukaisella annoksella ja tarkoituksenmukaisella ruudilla ladattu patruuna voidaan siis haitatta varustaa 12 gramman painoisella luodilla, mikäli aseen rihlaus on riittävän jyrkkänousuinen vakauttamaan luodin lennossa. Vakautuvuuteen ei vaikuta niinkään ammuspaino kuin luodin suhteellinen pituus läpimitan kertaluokkina: Suhteellisen tylppäkärkinen tasaperäinen luoti voi vakautua, kun taas onttokärkinen terävä torpeedoluoti saattaa lentää "kalikkana".

Muistettakoon, että H & K valmistaa myös rullasulkuisia itselataavia metsästysluodikoita, joilla ammutaan painaviakin TIG:ejä ja TUG:eja. Sulkusysteemi ei poikkea G3:n rakenneratkaisuista. Käyttökelpoisten luotien valikoima on suuri kaliberiluokassa .308 Winchester, ja siviiliaseeltahan vaaditaan "kaikkiruokaisuutta" ainakin tehdaslatausten suhteen. En muista äkiksestään, paljonko paineita kehittää .308:n supulatinki 12-grammaisella luodilla (ruuti esim. N310), lähtönopeus keskimäärin 300 m/s, mutta huippupaine jää melko reilusti alle tehdaspatruunoille sallitun pesäpaineen. Kivääriruutien palo-ominaisuudet lähtönopeudeltaan vastaavanlaisilla latingeilla vaihtelisivat ilmeisesti kuin naisen mieli; mahdollisena poikkeuksena N110.

Kalashnikov-rakenteiset aseet eivät juurikaan poikkea käyttäytymisensä suhteen G3:sta. Eroavuushan on siinä, että "Kala-sukuisissa" aseissa on erillinen kaasumäntä, kun taas G3:ssa toimii mäntänä patruunan hylsy. Kaasunpaine suorittaa automaattilatauksen molemmissa. Rekyylitoimiset aseet muodostavat oman lukunsa, mutta kivääreissä ei rekyylitoimintoja enää juurikaan esiinny, kuten käsiaseissa ja haulikoissa; mukaanlukien inertiajärjestelmä, jonka suosion loppua ei ole näköpiirissä. Lukon massaosan inertia eli massanhitaus tosin hidastaa omalta osaltaan myöskin G3:n liikkuvien osien perääntymistä. Rullasulku nelinkertaistaa inertiavaikutuksen (joka saa alkunsa aseen perääntymisestä rekyylivoimalla) juuri kriittisimmän toimintavaiheen ajaksi. Ellei inertiaa voitaisi hyödyntää, jouduttaisiin lukkomassa mitoittamaan .308 Win-kaliberisessa G3:ssa jokseenkin yhtä raskaaksi kuin koko ase on nykyisessä muodossaan.

Haulikon inertiasysteemi täytti muuten taannoin sata vuotta, vaikka sitä markkinoidaankin "mullistavana uutuutena". Inertia- ja piippurekyyli-toimiset haulikot (mallit SJÖGREN ja FN/BROWNING) ovat siis ikätovereita. Kaasumäntä-toiminto on keksintönä niitäkin vanhempi, mutta siihen perustuvat itselataavat haulikot eivät tulleet yleisesti tunnetuiksi eivätkä tuotantoon/myyntiin kuin vasta vuosikymmenten viiveen jälkeen, kun systeemi oli kokeiltu ja toimivaksi havaittu kone- ja pikakivääreissä.

2211 MMI; PT


Liite

HECKLER & KOCH- SULKUJÄRJESTELMÄ

Lukon iskupohjan ja sen massaosan (peräpään) välisen liikenopeuden suhde on 1 : 4, kuitenkin vain niin kauan kuin lukitusrullat liikkuvat piipun jatkeen (kiinnikeosan) ja lukon massaosan viistopintoja pitkin.

Lukon perääntymisen viime vaiheen päätyttyä ja kytkennän alkaessa (patruunan syötön jälkeen), työntää lukon massaosan kiilamainen uloke iskupohjaa eteenpäin. Tämä saa aikaan vaakasuoraan liikkuvien sulkurullien kytkeytymisen uudelleen piipun jatkeen syvennyksiin, iskupohjan nojautuessa patruunan kantaan.

1. Yksinkertaisen massasulun etuisuudet ovat yhä tallella, erityisesti se tosiasia, että voidaan hyödyntää tarkoin suunnitelmallista liikemäärän jakaumaa ja sitä painekäyrän osuutta, josta koituu eniten hyötyä lukon osien perääntymisliikettä tuotettaessa. (= piipunsisäistä suht' alhaista jäännöspainetta). Tästä johtuen saadaan erinomainen mukautuvuus kaikkien kaliberiluokan ampumatarvikkeiden käyttöön, luodin painosta ja lähtönopeudesta riippumatta, ilman tarvetta säätötoimiin ryhtymiseen ruutikaasun painekäyrän muutosten kompensoimiseksi.

2. Alhainen, käytännöllisimmäksi harkittu hylsyn ulosvetonopeus on saavutettu fysikaalisilla suunnitteluperiaatteilla, samalla kun hylsyn tukeutuminen (patruunapesän seinämiin huippupaineen vallitessa) on äärimmäisen varma.

3. Lukon liikkuvien osien perääntymisjakso seuraa ruutikaasun paineen nousuvaihetta viiveettömästi. Täten saadaan aikaan välyksetön alkuvaihe lukon osien ja aseen rungon välille, jolloin vältytään äkillisiltä, kontrolloimattomilta iskuilta liikkuvien ja kiinteiden osien välillä.

4. Lukko ei pyörähdä eikä käänny avautuessaan tai sulkeutuessaan.

5. Lukon osat on sijoitettu symmetrisesti piipun pituusakselin suuntaisiksi. Ainostaan sulkurullien kytkentäpinnat ovat hieman loitolla vaakasuorassa suunnassa piipun keskiakselista, lukon ollessa sulkeutuneena.

6. Rekyyli on yhdenmukainen (tasainen pehmeä tuuppaus), ilman havaittavia voimahuippuja.

7. Koska patruunan hylsy työntyy ulos pesästä, eikä sitä jouduta vetämään irti, rasittuu ulosvedin vain hylsyn ulosheittovaiheessa.

Kohdat 3 - 6 selittävät kiväärin erinomaisen ampumatarkkuuden.

Toistettakoon, että tämäntyyppinen lukko on kiila-vaikutukseen perustuva voimansiirtojärjestelmä, joka yhtäältä vähentää lukon iskupohjan perääntymisliikettä, jolloin pesässä oleva patruuna on tuettu sivuilta ja takaa (pesäpaineen huippuvaiheessa), mutta toisaalta antaa iskupohjan perääntyminen lukon massaosalle automaattilataukseen tarvittavan liikemäärän (nelinkertaistamalla lukkomassan taantumisnopeuden). Täten saavat liikkuvat osat optimaalisen liike-energian lataustoimintoonsa.

Lukon osien kitka niiden liikuntavaiheissa on mitätön, verrattuna lukon toimintoihin ruutikaasun painehuipun vaiheessa. (Lukko ei ehdi taantua käytännöllisesti katsoen lainkaan ennen huippupaineen ohimenoa, koska lukon massaosan inertia on nelinkertainen sen painoon verrattuna. Liikkeelle lähtevän lukon kitkaa vähentää osaltaan sulkurullien "rullalaakerivaikutus").

Patruunan hylsyn tiivistyminen pesän seinämiin, joka on suurin epävarmuustekijä kaikenlaisissa automaattilataavissa aseissa, on vähennetty soveliaassa määrin omaksumalla ja edelleen kehittämällä patruunapesän pituussuuntainen uritus. Aseen toimivuus on saatu yhdenmukaiseksi kaikentyyppisiä patruunahylsyjä käytettäessä, mukaanlukien lakkapinnoitetut teräshylsyt. Toiminta on luotettavaa kaikissa tilanteissa, jopa kaikkein karuimmissakin ampumaolosuhteissa.

Heckler & Koch, GmbH 1970. (Suomentanut ja täydentänyt PT. Käännös englanninkielestä ei ole, eikä voisikaan olla, täysin sanatarkka, koska alkutekstissä esiintyy outoja ja erehdyttäviä sanontoja. Esimerkiksi hylsyn "obturation" tarkoittaa lyhytaikaista tiivistymistä patruunapesän seinämiin. Epävarmuustekijä on hylsyn jumiutuminen pesään, joka aiheuttaa liikkuvien osien taantumisen pysähdyksen tai hylsyn katkeamisen. Patruunapesän "pooritus" vähentää tätä riskiä, tasoittamalla hylsyn ulko- ja sisäpuolista ruutikaasun painetta. Voidaan puhua hylsyn "kaasuvoitelusta". Menetelmän keksi italialainen GIOVANNI AGNELLI jo ennen 1. maailmansotaa. Maininta lakeeratuista teräshylsyistä pitää paikkansa. Kiväärin G3 varhainen esikuva, rynnäkkökivääri MAUSER StG-45, oli suunniteltu vartavasten ampumaan 7.9 x 33 mm patruunoita, jotka ladattiin lähes säännönmukaisesti lakkapintaisiin teräshylsyihin).

Tässäpä lisävalaistusta 13.11 lähettämääni kyselyyn. Todellinen G3-kiväärin sulun toiminnan suomentaminen ja julkaisu olisi suuri palvelus suomen asemiehille. T.L. Savosta PV

Vastaus: Saamasi pitää/ piti jo! Lontoonkielisen alkuperäis-tekstin jouduin deletoimaan, koska "kirjoituskoneeni" työtila on täyttynyt jo 62 %iin kapasiteetistaan, ja viimeksi tulleen postin käsittely on vasta alkuvaiheessaan.

2211 MMI; PT



"HEI, HELAPÄÄ-PUUKKO JA PUNTARI..!"

Ensinnäkin .50BMG:täkin suuremmat kiitokset uljaista nettisaiteista! Asiaan, olen saanut todella oudon päähänpinttymän, nyt tarttee saada taisteluveitsi. Ei mitään vuolu-, metsästyspuukkoa tai muutenkaan mitään Moraa vaan ehta peli.

Maailma on pullollaan kaikenkarvaisia teräaseita ja väittävät olevansa sen ja sen armeijan käytössä. Lisäksi "asiantuntijat" vannovat Cold Steelin nimeen ja kauppiaat näkevät $$$-kuvia unissaankin. Kyllä tässä tavallinen taatelin tallaaja alkaa menettää, jo muutenkin vähäisen, järkensä valon.

Lukemattoman nettitunti määrän jälkeen olen kallistumassa (kumoon) Glokin suuntaan. Malleja on pari myynnissä ihan järjelliseen hintaankin. Mutta jotta koko homma ei menisi mainosmiesten leivän syömiseen niin kerroppa onko sinulla, oi suuri sanaseppo/verbaalisäilän mestari, näkemystä eli visiota aiheesta?

Terv. Pete

  Teräaseet eivät kuulu varsinaisesti asiantuntemukseni piiriin, mutta Clockin sotapuukkoja olen sen verran hypistellyt, että tohdin suositella. Mitästä hittoja maksamaan suuriakin seteleitä jostain tuotemerkistä eli "brändistä", jonka maineen ylläpito kustantaa yhtä paljon kuin valmisteiden tuotanto. Oma käyttölinkkarini (aina mukana) on suht' huokea muovikahvainen espanjalainen MUELA, jonka ainoa terä lienee Toledon rosteria: Ollut käytössäni jo pian vuosikymmenen ajan, mutta jouduttu hiomaan "keeniksi" vähemmän kuin kymmenkuntaan kertaan. Jos tarvitsen tosi-terävää, leipäveistä lyhyempää teräasetta kotioloissani, kaivan keittiön työtason laatikosta vaaksanpituisen (huom! kokonaispituus!) kainuulaisen TOMMI-puukon, jonka terässä on valmistusleima "TK". (Jouduttu teroittamaan vain pari kertaa. Ensimmäisen hionnan jälkeen ajelin Tommilla aiemman "taistelupartani". Nyttemmin olen kasvattanut jo uuden). Useimmiten kuitenkin otan esiin Muela:n, koska tasku on aina lähempänä kuin laatikko, jos päällyshousut ovat jalassa. Muut huonekuntamme viiltävät teräaseet kuuluvatkin keittiökalustoon.

Veitsi tai puukko on näkemykseni mukaan työkalu, eikä kerska-kapine: Terän purevuus ja sen terävänä pysyvyys ovat tärkeämpiä ominaisuuksia kuin korea tai "sotaisa" ulkonäkö, puhumattakaan hinnasta, josta jopa 50 % menee mainosmiesten eikä seppien taskuihin, tuotemerkin tunnettuuden ylläpitämiseksi. MORA-puukkoa en mitenkään halveksi: Sen laminoidulla terällä on hyvä veistellä viisteitä hylsynsuihin ja jopa korjailla aseiden piipunsuiden epäsymmetrisiä "kruunauksia" eli sisäviisteitä. "Taisteluveitsenä" on Mora Suomen suosituin, ainakin henkirikostilastojen mukaan.

2011 MMI; PT



VENÄLÄINEN ASEENPUHDISTUSLIUOS

Löysin netistä seuraavanlaisen julkaisun: 7.62-mm SVD, DRAGUNOV SNIPER RIFLE TECHNICAL DESCRIPTION AND SERVICE MANUAL. Siellä oli seuraavanlainen resepti piipun putsaukseen tarkoitetusta "lirketistä". Mitä olet mieltä, kannattaako alkaa kotikemistiksi, vai kannattaako tyytyä vain vaikka Forrest-vaahtoon?

JPaa

"RCHS solution for scouring out the barrel bore and other parts affected by the powder gases.

Note - The RCHS solution is prepared in a subunit. The composition of the solution is as follows:

-drinking water - 1 L; -ammonium carbonate - 200 g; -potassium bichromate - 3-5 g.

The RCHS solution is prepared in the amount required for scouring the weapon in the course of 24 hours. Small amount of the RCHS solution may be stored in tightly plugged glass vessels, away from heaters (in a dark place) for not more than 7 days. It is prohibited to fill the oilers with the RCHS solution".

Suomeksi: "RCHS-liuotin piipunreikien ja muiden ruutikaasun vaikutukselle altistuneiden osien puhdistukseen. HUOM! Liuos valmistetaan joukkuetasolla. Sen koostumus on seuraavanlainen: 1 litra juotavaksi kelpaavaa vettä. 200 grammaa ammoniumkarbonaattia. 3 - 5 grammaa kalium-dikromaattia.

RCHS-liuosta valmistetaan määrä, joka tarvitaan aseiden puhdistukseen 24 tunnin aikana. Pieniä liuosmääriä voidaan säilyttää tiiviisti suljetuissa lasiastioissa, loitolla lämmittimistä (valolta suojattuna) enintään 7 vuorokauden ajan. RCHS-liuosta ei saa säilyttää aseöljypulloissa" (Suomentaja: PT).

  Liuos on ilmeisesti tarkoitettu ruudin sekä nallien palamisjätteiden puhdistukseen. DRAGUNOV-kiväärin erikoispatruunoissa lienevät nallit vieläkin kaliumkloraatti-pitoisia? Vaippa-aineiden irroituskyvystä ei ole erityistä mainintaa, mutta reseptissä mainituilla kemikaaleilla voidaan liuottaa tai ainakin irrottaa ohut kuparikerros kovakromatuista metallipinnoista tai piipputeräksestä. Liuottimen epäkohta on sen lyhytikäisyys: Jokaista aseen puhdistuskertaa varten pitäisi punnita kemikaalit ja valmistaa tuore liuos, jonka teho säilyy vain viikon ajan pimeässä ja viileässä paikassa. ("Valonarka" mutta ilmeisen välttämätön ainesosa on kaliumdikromaatti, joka tosin konvertoituu vieläkin valoherkemmäksi ammonium-dikromaatiksi).

FORREST-vaahdoke on joka suhteessa suositeltavampaa, mm. vaarattomuutensa ja säilyvyytensä takia. Se irrottaa myös vaippametallin piipunseinämistä, sekä neutraloi ruutikaasujen palojäänteet piipputeräksen kiteiden välisistä raoistakin, ja on nopeatoimista. Vaipoittumat irtoavat myös litrahinnaltaan huokeammalla uuninpuhdistus-vaahdokkeella, jonka ainoa epäkohta on hidastoimisuus. Testatuin "K2R"-vaahdoke irrottaa vaippa-aineen (tombakin) 24 tunnin käsittelyllä; FORREST 20 - 30 minuutissa. RCHS-liuottimen toimintanopeudesta ei ole tietoa, mutta reseptissä mainitaan aikamäärä 24 tuntia. Nähdäkseni se ei tarjoa mitään etuja edes uuninpuhdistus-vaahdokkeeseen verrattuna.

Jotain vastaavanlaista kemikaalia oli 1930-luvulla jakelussa myös Suomessa suojeluskuntalaisille. Se säilyi tosin kauemmin kuin RCHS ja voitiin säilyttää aseöljy-pullossa, josta kuitenkin piti poistaa kierretulpan "messinkinen pilli eli kara", koska puhdistusneste syövytti sen pian olemattomiin, turmeltuen samalla itsekin. "Lirketti" lienee siis jo wanha kexintö, ja ainakin vanhentunut, verrattuna länsimaisiin moderneihin teknokemiallisiin valmisteisiin.

2011 MMI; PT



NEITI-MAUSER

Olisin kiinnostunut ns. Neiti-Mauserista kaliiberi 6.35. Omistamani ase on päällisin puolin suhteellisen heikon näköisessä kunnossa (sinistys on hävinnyt), mutta piippu on ihan hyväkuntoinen. Aseen sarjanumero jää alle 380000:n, osaisitko arvioida jonkinlaista hintaa ko. aseelle? Samalla olisin kiinnostunut myös siitä, että mistä ko. aseeseen voisi saada patruunoita?

Kiitos Eski

Omien kriteerieni mukaan on pintakoreus toisarvoinen ominaisuus, kun taas piipunreiän kuntoisuus on tärkeää erityisesti 6.35 mm aseissa, joiden piippuaihioina ei voi käyttää kiväärinpiipun pätkää, kuten moniinkin 7.65 mm taskuaseisiin. Tasku-Mausereiden tapauksessa vaikeuttaa uudelleenpiiputusta tietysti myös se seikka, että piipusta ulkonevat jyvä ja kiinnityskoroke sekä suun alapuolinen ulkonema, jonka läpi kulkee rekyylijousen kara. Koska aseella ei ole mainittavaa keräilyarvoa, sen voisi mustauttaa "taiteen sääntöjen vastaisella" keittomenetelmällä. Käyttökelpoisuudesta ja piipun kunnosta johtuen on pistoolisi arvo luokkaa 500 - 600 markkaa, eli parhaimmillaan =C= 100 (siis sata ECUa).


Kuva: 7,65 mm "Akka-Mauser".


Eikö kotiseudullasi toimi yhtään TUTTUA erätarvike-kauppiasta? 6.25 mm (.25 ACP-) patruunat ovat toki nykyään "hitaan kierron tavaraa", jota ei ehkä löydy hyllytavarana, mutta kun tilaat niitä loppuikäisen tarpeesi verran (250 - 500 kpl), niin otaksun niitä ilmaantuvan putiikkiin. Koska aseesi on hallussasi ilmeisesti ns. Suojeluskunnan luvalla, joudut pyytämään virka-apua joltain luvallisen 6.35 mm aseen omistajalta, joka toimii nimellisenä "sisäänostajana". Monilla kauppiailla on tosin itselläänkin luvat taskuaseiden hallussapitoon, jolloin he voivat myydä patruunoita luotettaville asiakkailleen, merkiten itsensä tavaran "loppukäyttäjiksi". Jos on ystävä- tai tuttavapiiriä, ei patruunoiden saatavuus ole ongelma, vaan järjestelykysymys.

Itse lunastin patruunoiden ostoluvan viimeksi vuonna 1966, jolloin jopa piekkarin "penniläiset" olivat luvanvaraista tavaraa. Ovat ne toki vieläkin, mutta erityiset patruunoiden ostoluvat alkavat olla historiaa, kuten myös ruudin ja nallien ostoluvat, joiden varaisuutta kaikenkarvaiset "silleenit ja tälleenit" halusivat ylläpitää vielä 1980-luvun keskivaiheilla (henkensä menetyksen uhallakin). Mutta "historian höyryjyrä" kulki viimein tuon naurettavimman lupabyrokratian vaiheen ylitse.

Lystikkäin tuntemani tapaus on se, kun joku lunasti "kyttiksestä" (haulikon hallussapitoluvan esittäen) luvan sadan nallin hankintaan. Hän marssi sen jälkeen rautakauppaan ja osti 50 kpl tulilangalla syttyviä dynamiitin nalleja n:o 8 sekä 50 kpl samanvahvuisia heikkovirta-sähkönalleja, joita oli vielä siihen aikaan saatavina + 2 kpl litteitä 4.5 voltin taskulampun paristoja, jotka riittivät sarjaan kytkettyinä laukaisemaan aikalaiset heikkovirtanallit melkoisen turvallisuusvälinkin päästä.

2311 MMI; PT



SNAIPPERILATINKI .30-06:EEN

1. Etsiskelen pitkänmatkan (700m) latausta Tikka Master Sporter luodikkooni, kaliiperi .30-06 ja varustettu BR-Tuotteen vaimentimella. Rihlannousua en valitettavasti tiedä. Luotivalikoimasta löytyy D47 12 g sekä Scenar 10 g ja 12 g. Ruutia on joka lähtöön. Nalli on tällä hetkellä Federalin No. 210.

2. Samaan kaliiperiin olisi mukava löytää alisooninen lataus, sopisiko siihen 8 g S374?

3. Olisiko teillä sopivaa puolilatausta hirviradalle ko. kaliiperiin, matka 75 m? Näin sivuillasi maininnan hirven sieraimesta tähtäyspisteenä. Kiinnostavaa..!

Jatka samaan malliin, jutut ovat todella kiinnostavia.

Terveisin; Osku

  1. Tervehdys. Olet listattuna PV:ksi 07.11.-01 kolmen seuraavan vuoden ajaksi. 12-grammaiset luodit ovat sopivia pitkänmatkan ammuntaan. SCENAR on ehkä hieman perinteistä D-luotia tarkempi, mutta aseyksilöiden mieltymykset ovat yksilöllisiä, eli kummallakin kannattaa kokeilla. .30-06 kaliberin aseissa on rihlannousu yleensä 254 mm (10 tuumaa), eli riittävä. Jos aseessasi on SAKO:n takoma piippu, on nousu mahdollisesti 11 tuumaa, mutta sekin vakauttaa 12-grammaisen luodin täystehoisilla latauksilla. Ruutia valittaessa on syytä pitää mielessä vaimentimen kestävyys: Ei siis mitään hirmuisia latinkeja hidaspaloista ruutia, josta palaa melkoinen osuus piipunsuun etupuolella, vaan kohtuullisia annoksia nopeapaloisempaa tavaraa; tavoitteena tarkkuus, eikä luotinopeuden maksimointi. Jos ruutikellaristasi löytyy VV N540:tä tai N150:tä, voit aloittaa niillä. Annos 3.0 grammaa ensimmäisiin kokeiluihin. Annoksen alitus- ja ylitysvaraa jää gramman kymmenyksen verran. Perinteinen N140 on myös kokeilemisen arvoista. Aloitusannos luokkaa 2.8 grammaa ja maksimilatinki jotain 3.0 g.

2. Jo vain sopii! Ruudiksi tuhansin kielin ylistetty VV N310, annos alustaviin kokeiluihin 0.55 grammaa. Jos luodit räikyvät lentäessään kylmässä ilmassa, on annosta vähennettävä muutaman grammansadanneksen askelin aina jonnekin 0.5 grammaan asti, jos tarvis vaatii. Luodit pitää asettaa .30-06:een melko matalaan asetussyvyyteen, "hylsyn huulille", ja mieluusti syötellä patruunat suoraan pesään. Lippaastakin ne voi syöttää, mutta lukko pitää työntää kiinni verkalleen, ettei luoti käänny vinoon. Muita suosituksia: Nosta aseen piippu yläviistoon asentoon ennen sen verkkaista laskemista "tanaan". Ruuti valuu tällä menettelyllä hylsyn peräpäähän, sytytysliekin ulottuville. Luotien voitelu niiden patruunoihin asetuksen jälkeen on myös hyödyksi, ja ennen ammuntaa on suositeltavaa puhdistaa aseen piipusta vaippametallin kerrostumat FORREST-vaahdokkeella, tai vaikka uuninpuhdistusaineella, joka tekee saman työn, vaikkakin hitaammin. Puhdistuksen jälkeen on hyvä sipaista piipunreiän seinämiin ohut öljykerros, mutta todellakin vain ohut kalvo.

3. Kysymäsi latinki lienee laadittavissa käyttäen luotia S374 ja ruutia N310. Tarvitaan kuitenkin lisätietoja: Aseesi piipunpituus suusta lukon iskupohjaan mitattuna ja hylsyyn mahtuvan vesimäärän paino grammoina tai graineina. Soveliaan ruutimäärän ennakointiin tarvittavaa ballistiikkaohjelmaa ei valitettavasti ole toimituksemme käytettävissä, vaan sen alan asiantuntijamme Markuksen koneessa. "Eemeli-osoite" on: markuspnk@hotmail.com . Toimintomme ovat hajasijoitettuja ympäri maata (ja maailmaa: Seuraavan valloituksemme kohde lienee saksalainen kielialue).

2311 MMI; PT



PALAUTETTA TOIMITUKSELLE

Huormautus..

Oletko PT nähnyt itse miten sekavat sivut teillä on netissä vanhaa paskaa aikojen alusta voisitte karsia h_vettiin, mutta päätoimittaja on erittäin asiansa osaava eikä piiloudu kenenkään selän taa niinkuin eräät eli sulla on homma hanskassa mutta onko latomon porukalla?

Kysyy "-mlatinki". PS: pilikut ja pisteet tulee tässä perässä vanahaan malliin,,,,,,,,,,,,,,.........Toivottavasti oli riittävästi?

  Olen nähnyt: "Olosuhteisiin nähten on sivujen lay-out vähintäinkin tyytyttävä", sanoisi vääpeli Sinkkonen. Vanhaakaan aineistoa emme voi poistaa, koska uusia visitooreja tulee GOW-sivuille jatkuvasti, "putkena", ja joku heistä voi aina olla kiinnostunut jostakin aikojen alussa julkaistusta tiedonmurusesta. Lontoonkielisillä SUOMI KP- ja "ARCANE"-sivuilla riittää yhä kävijöitä. Jonkinmoinen hakemisto olisi todellakin hyödyksi, mutta ongelma on se ainainen: "Kuka ehtisi sen tekemään?" Vapaaehtoistyöhön halukkaiksi ilmoittautuneet talkoomiehet ovat muuttaneet mielensä, havaittuaan edessä olevan urakan valtavuuden: On kuin seisoisi suuren kivilouhoksen reunalla, käsissään täyskokoisen KHEOPSin pyramiidin piirustukset, joiden mukainen rakennelma pitäisi panna pystyyn, yksinään tai pienellä talkooporukalla. Todellakin talkootyönä.

Kun latomo aloitti tuottaa GOW-sivua (aluksi in English only), ei kukaan osannut edes uneksia sitä laajuutta, mihin sivut ovat vajaan kolmen vuoden juoksussa paisuneet, ja sitäkään, millainen tulee olemaan niiden suosio: Lähes säännönmukaisesti yli tuhat visiittiä vuorokaudessa. Ennätys: Yli 1600 käyntiä 24 tunnissa. Tehdyn työn kokonaismäärä on laskettavissa kertomalla GOW:ssä näkyvän aineiston paljous VÄHINTÄÄN kahdella, tai oikeastaan kolmella, nimenomaan "latomossa": Kysymys-vastauspalstoilla julkaistut jutut on "sähkötelty" aina aluksi kysyjälle, jos tämän E-mailin osoite on tiedossa, ja päivityspäivänä GOW:iin. Luku sinänsä ovat "private only"-vastaukset, jotka lähetetään - jos kysymyksen esittäjä on sitä toivonut - pelkästään "eemelinä" kysyjälle, eikä lainkaan julkisuuteen.

Koska "titarin" työkyky on huonontunut tuki- ja liikuntaelimistön tuskallisten, parantumattomien vaurioiden takia ja päätoimittajan "pumppu" toimii ajoittain vain kolmella "pytyllä", ynnä muukin elimistö kuin Hot Rod-automobiili (etanoolilla ja nitroglyseroolilla), olemme pian pakotettuja keskittämään yksilölliset palvelut pelkästään etuoikeutetuille visitooreille. Toivomuksemme on jo nyt, että jokainen vuosimaksunsa suorittanut kysymysten esittäjä merkitsisi nimensä tai nimimerkkinsä perään kirjaimet PV, koska lähellä on sellainen aika, jolloin on hiljainen pakko painella "DELETE"-näppäintä entistäkin useammin, työruuhkan käydessä ylivoimaiseksi. (Se on sitä jo nyt! Tämä on vastaus kysymyksiin: "Missä hitossa viipyy vastaus/ päivitys? Laiskotellaanko siellä?!!").

Nykyajan kahdeksas ihme on se, että GOW-sivuja pystytään toimittamaan ylimalkaan - nykymuotoisinakaan. Tämä on vissisti viimeinen kerta, kun otan huomioon urputukset sivujemme "sekavuudesta". Tuo "DELETE"-näppäin on jo nyt ahkerassa käytössä, kuin myös ylimmän rivin tangentit F1, F2 tai F3 ja F6, joilla poistetaan TEKO Original-systeemin mukaan tekstiä työtilasta hyvinkin ripeästi, sekä palautetaan F8:lla kone "VOIT KIRJOITTAA"-valmiuteen. Useimmiten on palaute ollut toki niin positiivista, että suorastaan hävettää: Ylenpalttiset kehumiset olen pyyhkinyt pois, koska niitä ehkäpä luullaan toimituksen lisäyksiksi, periaatteella "kukapa kissan hännän nostaa, ellei kissa itse?" Moitteet olemme julkaisseet, ettei syytetä sensuuri-mentaliteetista, mutta jos joku täst'edes alkaa vaatia täysin mahdottomia suorituksia, joutuu hän haikailemaan turhaan juttuaan GOW:issä.

1512 MMI; PT




Lisää >>

Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.

<< Uusimmat  Osa 38 >>  37 >>  36 >>  35 >>    34 >>  33 >>  32 >>  31 >>  30 >>  29 >>  28 >>  27>>  26 >>  25 >>  24 >>  23 >>  22 >>  21 >>  20 >>  19 >>   18 >>   17 >>   16 >>  5 >>  14 >>  13 >>  12 >>  11 >>  10 >>   9 >>   8 >>   7 >>   6 >>   5 >>   4 >>   3 >>   2 >>   1 >>     Gunwritersin etusivu >>    In English >>   guns.connect.fi >>   Linkit >>