<< Uusimmat  Osa 8 >>  Osa 7 >>  Osa 6 >>  Osa 5 >>   Osa 4 >>  Osa 3 >>   Osa 2 >>   Osa 1 >>   Gunwritersin etusivulle  guns.connect.fi  Linkkisivulle

Ruutiset Osa 9, päivitetty 09.08.2000

"G.O.W." -verkkolehden ajankohtaiset, toimittaa  P. T. Kekkonen

Lehdistötiedotteen valittuja paloja/ ASETALO Oy

Snaipperin "Pitkäsilmä"

Asetalo Oy:n (puh. 03-475 5371) maahantuomien japanilaisvalmisteisten BSA-tähtäinkiikareiden valikoima on täydentynyt mallilla BSA PT, variaabeli suurennusaste 10 - 50 x 60 TS. (Peräkaneetti tarkoittanee "T-Star"-linssipinnoitetta, joka oli aikoinaan Zeiss-kiikareiden valovoiman tärkeä osatekijä. Japanilaisten tiedossa oli pinnoitemenetelmä ollut jo kauan, mutta he tohtivat omaksua sen käyttöönsä vasta taannoin, patentin vanhennuttua. Carl Zeiss oli ja on kyllin äveriäs firma käymään käräjiä patentinloukkaajia vastaan ja voittamaankin juttunsa). Putki on tarkoitettu erityisesti kasa-ampujille, sekä yleistyvään urheilulajiin: Pitkänmatkan sniping-ammuntaan normaalia huomattavastikin järeämmillä aseilla, aina 20 x 138 mm Solothurn Long-kaliberin panssaripyssyihin saakka.

Tähtäinkaukoputken voidaan siis olettaa sietävän suuria rekyylikiihtyvyyksiä. Retikkeli on mallia "dot", eli pyöreä piste. Parallaksi on korjattavissa putken vasemmalta sivulta löytyvää säätönuppia kiertäen 10 m:stä äärettömään. Runkoputken läpimitta on 30 mm. Kiikarin kokopituus on 460 mm ja paino 1088 grammaa, eli seinämävahvuudet ovat ilmeisen riittävät, mutta kiinnikkeiltäkin vaaditaan kestävyyttä. Hintaa on 4500 mk, laatua vastaten. Huomioitakoon myös, ettei BSA PT:n käyttäjä tarvitse erillistä ratakaukoputkea osumien tähystykseen tavanomaisille ampumaetäisyyksille.


Hehkua BSA:n "Kissansilmään"

BSA Catseye-valikoima on täydentynyt valopiste-retikkelillä varustetuilla IR-malleilla. (Infrapuna-snaiperskooppi ei sentään ole kyseessä: Lyhenne IR tulee sanoista "Illuminated Reticle"). Variaabelit suurennusasteet ovat mallikohtaisesti: 1.5 - 4.5 x 32 IR (soveliain hirvijahtiin), hinta 990 mk, 3 - 10 x 44 IR (yleiskäyttöön), hinta 1350 mk ja valovoimaisin 3.5 - 10 x 50 IR (peurankytikselle ja ketun haaskapyyntiin), hinta 1490 mk. Tähtäinten runkoputki on standardikokoa, läpimitta 1" eli 26 mm. Hinta-laatusuhde on kohdallaan. IR- tähtäinkiikareilla on rajattu elinikäinen takuu. Kauppojen hyllyille ovat uutuudet odotettavissa metsästyskauden alkamisen edellä.

HUOMAA! Asetalon muuttuvat nettisivu- ja E-mail -osoitteet: Elokuun keskivaiheilla muuttuvat Asetalo Oy:n Internet-sivun ja sähköpostin osoitteet seuraavanlaisiksi: http://www.saunalahti.fi/asetalo, e-mail: asetalo@sci.fi

2607 MM; PT.


Testiraportti:

AGUILA .22 SSS pikatestissä

Testasin alustavasti Aguila .22 SSS-paukut. Brno ZKM 452 ei vakauttanut luoteja: Jo 25 m matkalla oli joka kolmas poikittain taulussa. Remington Nylon 66 tuotti myönteisen yllätyksen: Automatiikka toimi ja kasat olivat noin 25 mm/ 5 lauk. 50 metristä. Aseessa on Vaime II- suputin ja 3 - 7 x 32 Alvar-kiikari. Hylsyt tosin poistuivat salaman ja poksahduksen kera, paskoittaen aseen mekanismin perusteellisesti.

Metsästyskäyttöä silmälläpitäen on patruuna hankalahko: Tuuli tuppaa herkästi viemään luotia. Lentoratakin on sen verran kaareva, että järkevä käyttöetäisyys jää melko lyhyeksi; ehkä jopa alle 50 metrin, jos vaikkapa variksen kokoiseen lintuun pitäisi osua varmuudella. Osumajälki on kylläkin vaikuttava: Varis repesi pahemmin kuin .22 WMR CCI Maxi-Mag + V:n 33 grainin reikäpääluodilla. Aikomukseni on jatkossakin jakaa mielenkiintoisimpia omakohtaisia havaintojani sivujenne kautta.

Menestyksekästä jatkoa, t: "Makke"


Kommentit: Tulipa pikku ongelma, kun toinenkin samanniminen testiampuja alkaa lähetellä raporttejaan, jotka toki ovat tervetulleita. "Evankeliumeitaan" jo vuoden ajan kirjoitellut Markus joutuu omaksumaan nimilyhenteen "MPP", ja hänen kaimansa käyttänee jatkossakin kutsumanimeään "Makke".

Suosittelemme tutkimus-yhteistyötä, koska kumpikin Markus asuu ja vaikuttaa pääkaupunkiseudulla. Mahdollisesti muodostuva "parivaljakko" on kykenevä tekemään tiedettä - ja historiaa! Milloinkaan ei tietoa kerry liikaa esimerkiksi .22 SSS:n käyttäytymisestä erimerkkisissä ase-yksilöissä. Se jo tiedetään, että patruuna pääsi myyntiin hieman keskentekoisena (ennen keskipitkän hylsyn omaksumista käyttöön), ja että luoti on liian pitkä vakautumaan lähimainkaan kaikkien aseiden rihlauksissa.

Liian lyhykäinen .22 Shortin hylsy aiheuttaa sen, että jopa raskaslukkoisesta Remington Nylon 66:sta lähtee hylsy "takatulen" ja poksahduksen kera, ynnä paskoittaen aseen mekanismin. Myöskin on raportoitu ballististen ominaisuuksien latauserä-kohtaisista vaihteluista (ruutilajikin on vaihdettu välillä?) ja saman latauserän patruunoiden ruutimäärien vaihteluista, jonka selityksenä on patruunan ruuditus "savolaisen eläinrääkkäyksen" tapaan ( = kolmekiloinen kalakukko sullotaan kahden kilon pussiin).

Aguila .22 SSS:n hylsy täytetään todellakin kukkuroilleen, joten muutamista hylsyistä varisee pois ruutia, ennenkuin luoti rutistetaan paikalleen. Myös niippauksen tiukkuus saattaa vaihdella. Ruuti on pakostakin suhteellisen hidaspaloista, joten osa siitä jää aina syttymättä, tai se palaa vajavaisesti. 2.5 - 3 mm lisää hylsynpituutta, ja yhtä paljon pois luodin pituudesta olisi kaikkien ongelmien nippuratkaisu, mutta kaikkihan on nähtävästi aina opiskeltava "kantapään kautta": Järkipuhe ei mene perille! Riesana lienevät myös CIP:it ja SAAMI:t, joiden normit eivät tunne keskipitkää hylsyä. (Ylipitkien .22 Stinger-/ Xpediter-hylsyjen omaksumista ne eivät estäneet, eli ennakkotapauksia voidaan toteennäyttää pituudeltaan poikkeuksellisten piekkarinhylsyjen hyväsksymisestä "standardeiksi").

Nooh, odotetaan aikaa parempaa, jolloin piekkarinpatruunoiden irtokomponentteja alkaa olla yleisemmin saatavina. Kovinkaan monimutkaista putkileikkuria ei tosin tarvita .22 LR-hylsyn lyhentämiseen vaikkapa 12.7 mm:n pituuteen, ja ruutimäärän voi kukin annostella kotilatinkeihinsa asekohtaisesti. 45-grainisia luoteja voi harrastelija tuottaa jo itse (valumuotti Lyman N:o 225 415; luodit valetaan esim. pyöränpainolyijystä; liekkikilvelle tarkoitettu luodin peräkavennus työnnetään hylsyn suuhun ja niipataan kiinni), eli periaatteessa on jo mahdollista tuottaa kotitarpeiksi .22 ALSS-patruunoita. Hylsyn voi trimmata jopa asekohtaisesti optimaaliseen pituuteen 12.0 - 13.0 mm:n haarukassa.

Nallitettuja hylsyjä on mahdollista saada joistain ale-hintaan ostetuista .22 LR-patruunoista, joiden ruutikin voi olla käyttökelpoista kotilatinkeihin - kirjaimellisesti puolipanoksina. Puhdasta palamista vaadittaessa kirjoitetaan reseptiin "yleislääkkeen" tuotenumero N310. Annoksen määrää Brömel QuickLOAD, mutta hienosäädöt suoritetaan tietenkin aina asekohtaisesti.

2407 MM; PT


Ruutisten Evankeliumit:

Lisää supulatinkeja "rynkkyyn" & taskuaseluodit "kolmenollakasissa"

Koeaseena oli Sako M92 S varustettuna Tikka 3-9 x 40 kiikaritähtäimellä ja BR-Tuotteen vaimentimella. Kaliberi on 7,62 x 39 mm. Hylsy: Sako, liekkireikä 3,5 mm halk. Nalli: CCI 200. Ruuti: N310 0,5 cc/ 0,29 g/ 4,5 grs. Luoti: Lapua S405 8 g kv. Latauspituus: 55,8 mm. (Tämä lataus oli verrokkina seuraavalle).

Hylsy: Sako, liekkireikä 3,5 mm halk. Nalli: CCI 200. Ruuti: N310 0,5 cc/ 0,29 g/ 4,5 grs. Luoti: Gunhill Bullets (entinen JJ Gunhill) valuluoti 8,7 g .311" halk. Latauspituus: 55,8 mm.

Hajonta molemmilla latauksilla oli noin 60 mm (k-k)/ 5 lauk/ 100 m. Koeammunnan aikana puhalsi puuskikas sivutuuli, joka lisäsi hajontaa. Tyynellä säällä hajonta olisi ilmeisesti 40 - 50 mm. Molemmat lataukset olivat aliäänisiä + 22 C lämpötilassa.
Alle 5 cm hajonta riittää jo metsästykseen aivan hyvin. Suomen kaikkien aikojen arvostetuin metsästys(ase)asiantuntija Tauno V. Mäki kirjoittikin aikoinaan: "Metsästysluodikko, joka pystyy alle 5 cm käyntiin sadalta metriltä, on poikkeuksellisen tarkka ase, joita tapaa varsin harvoin".

Gunhillin luotien (.311" halk.) käynti oli huomattavasti parempi kuin aiemmin kokeiltujen .309 halk. luotien tarkkuus. Näissä .311" luodeissa ei ole kalibrointivirheitä; niinpä tarkkuus on Lapuan 8 g S-luotien tasoa. Itselataaviin aseisiin ko. luodeilla ladattuja patruunoita ei pidä syöttää lippaasta, ainakaan täydellä jousivoimalla räväyttäen, sillä pehmeä lyijyluoti vahingoittuu ja vääntyy vinoon helposti. Lyhyestä hylsynkaulasta johtuen on hylsyn kontaktipinta luotiin varsin vähäinen.


Wadcutterillakin piti yrittää...

Hylsy: Sako (supistamaton, myös suustaan), liekkireikä 3,5 mm halk. Nalli: CCI 200. Ruuti: N310 0,3 cc/ 0,162 g. Luoti: valuluoti, LWC 85 grs .314" halk. Latauspituus 43,0 mm.

Tämä lataus on sopiva lyhyen matkan harjoitusammuntoihin sekä pienriistan metsästykseen, joskin soveltuu myös 100 metrin harjoitusammuntoihin, tosin edellyttäen tyyntä säätä. Latauksella on nimittäin mahdollista osua säännöllisesti 10 x 10 cm kokoiseen laudanpalaan 100 metriltä. Luodit eivät lennä kauas, eivätkä ne kimpoile maasta. Kasoja ei tullut ammuttua ko. latingilla, johtuen sen vaikeasta syöttämisestä patruunapesään. Mutta ovathan 7,62 x 39 mm pulttilukkokiväärit tulossa muotiin. Näitä .32 kaliberin wadcutter-lyijyluoteja on mm. Riistamaa Oy:llä. (http://www.riistamaa.fi/).


"Tasku-Browningin" luodit

Riistamaalla on muitakin kiinnostavia luotiuutuuksia, kuten Gunhill Bullets:in 5,2-grammainen .30 taskuaseluoti, joka on valamalla tehty ja kuparoitu valun jälkeen. Kuparointi on muistaakseni teetetty Suomen Luodilla aliurakointina. Halkaisijaltaan nämä luodit ovat 7,80 - 7,86 mm (mitattu 10 kpl). Kokeilin niitä Sako 75 Varmintissani (.308 Win). Hylsyinä olivat lapualaiset, joiden liekkireikä oli porattu (3,5 mm) ja latauspituus oli 60,0 mm. Aloituslatauksena käytin 0,20 g N310:ta ja luodit voitelin Break Free -aseöljyllä.

Ruutiannoksen valitsin PTK:n aiempien (joskus 1980-luvun alkuvuosien) lyijyluoti-kokeiluiden perusteella. Ruudista jäi osa palamatta, koska aiemmat kokeilut oli tehty 6-grammaisilla luodeilla, mutta silti luoti upposi noin 4,5 cm syvyydelle sanomalehtinippuun puolenmetrin etäisyydeltä ammuttuna. "Tappokriteeri" täyttyi kaksinkertaisesti. Pienoiskiväärin patruunoissakin on ruudin epätäydellinen palaminen pikemmin sääntö kuin poikkeus, eli se ei sinänsä ole huolestuttava ilmiö.

Lisäsin annosta 0,29 grammaan/ 0,5 kuutiosenttimetriin. Ruuti paloi nyt puhtaasti, ja menin kokeilemaan tarkkuuttakin 25 metrin pistooliradalle. Huonolta tuelta ammuttu 5 laukauksen kasa oli 20 mm (k-k). Lataus oli aliääninen +20 C lämpötilassa. Nopeudeksi sain QuickLOADilla laskien tasan 300 m/s. Nopeusmittauksia en ole pystynyt viime aikoina suorittamaan, mutta tilanne on nyt korjautumassa, kun tilattu mittari tuli hovihankkijani puotiin ja on jo käytössä tätä kirjoitettaessa.

Tällainen käynti olisi kivääriin tarkoitetulle luodille surkea, mutta pistoolinluodille hyväksyttävä, jopa hyväkin. Jos joku pystyy ampumaan avotähtäimisellä 7,65 mm taskupistoolilla alle 20 mm kasoja 25 metriiin, niin silloin luoti ei olisi tarpeeksi tarkka ko. ampuja-/ aseyhdistelmän käytettäväksi. Tosin ei ole vielä tullut vastaan sellaista ampujaa, ja useimpien taskupistooleiden luontainen hajontakin on jo 5 - 10 cm/ 25 m. Ja pistoolillahan ammutaan käytännössä alle 3 metrin matkoille, joille luodin tarkkuus on täysin riittävä.

Kokeilin luotia vielä .32 H & R Mag:issa. Aseena oli S & W M16-4 kuuden tuuman piipulla. Lataus oli 0,162 g / 0,3 cc N310 ja latauspituus 34,0 mm sekä nallina poikkeuksellisesti Federal Small Pistol. En tehnyt tarkkuuskokeita juurikaan, mutta käynti oli samaa luokkaa muiden patruunoiden kanssa pystystä kahden käden otteella ammuttuna.

Break Free on osoittautunut soveliaaksi luotien voiteluun myös palviljonki- ja kisuntirsku-patruunoissa. Kokeilu Break Free:n käytöstä luotien voitelussa lähtivät liikkeelle unohduksesta: Naudanrasva oli unohtunut kotiin radalle lähdettäessä, ja ainoa mukana oleva liukasteeksi sopiva aine oli Break Free-aseöljy. Siksipä ei muuta kuin sitä luotien pintaan. Myöskin piippuun sopivasti Break Free:tä ja ampumaan. Tuloksena havainto: Se toimii! Monet suuret keksinnöt ovat olleet sattuman satoa. Tämä on pieni, mutta voi hyödyttää muitakin harrastajia.


Verrokkina FMJ

Edellisestä luotikokeilusta heräsi mielenkiintoinen kysymys: "Mihin kevyt pistoolinluoti pystyy kivääristä ammuttuna?" Luodiksi valitsin Lapuan 4,8 grammaisen .309"-kaliberisen, jo tuotannosta poistetun taskuaseluodin, joka tosin on korvattavissa vastaavalla Sierran luodilla. Niitä saa mm. Riistamaalta tilaamalla, mutta hintaviksi ne tulevat taalan korkean kurssin takia: Hintaa saattaa kertyä jopa tarkkuusluodin verran.

5-grammainen Sierran taskuaseluodit tosin valmistetaan samoilla laatustandardeilla kuin .308 kaliberin kiväärien tarkkuusluoditkin, koska: "Laadusta tinkimisellä ei synny suurta säästöä, mutta firman tuotteiden maineen tahriintuminen voi koitua pitkässä juoksussa kalliiksi; jopa firman tuhoksikin". Tätä voidaan ehkä jo kutsua terveeksi yritysfilosofiaksi.

Ruutiannos oli 0,84 g N310:tä, koska kyseessä oli vaippaluoti. Hylsyt olivat Norman. Latauspituus oli lyhyt: 60,0 mm. Ammunta suoritettiin samalla kertaa kuin Gunhill-taskuaseluotien kokeilu. Jouduin tyytymään 3 laukauksen kasan ampumiseen, johtuen ko. luotien ja ladattujen testipatruunoiden vähyydestä. No, se kasa oli joka tapauksessa 12 mm (k-k) 25 metriin. QuickLOADin mukaan painetta on 2242 bar ja nopeutta 685 m/s tällä latauksella. Luodin yleisesti tunnettu "räjähdysvaikutus" alkaa ilmetä noin 700 m/s nopeuksilla, riippuen kohteesta ja osumakohdasta, mutta latinkia olisi vara viritellä ainakin 1.10 grammaan asti, jos pelkkä paine on maksimilatauksen rajana.


Tietolisä:

Jäisessä puunrungossa luoti pirstoutuu jo taskuaseella ammuttuna noin 300 m/s iskunopeudella. Testattu F.N. Modéle 1910/22 -pistoolilla joskus 1970-luvulla. F.N. 1910/22, eli "Mihailovitsh-Browning", on piipunpituudeltaan (114 mm) hieman varsinaisen taskuaseluokan yläpuolella. Voidaan luokitella "virka-aseeksi" tai jopa "upseeripistooliksi", mutta myös säädettävillä tähtäimillä varustettuja tarkkuusversioita on ollut tuotannossa Browning-merkkisinä melko äskettäinkin. Ase nimittäin on varsin tarkkakäyntinen, jos patruunat ovat laadukkaita; mieluimmin kotilatinkeja. (PT:n täydennystieto).

Nämä kaksi luotia eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia, sillä Gunhillin luoti on lyijyluoti ja Lapuan on vaippaluoti. Gunhillin luoti soveltuu kiväärin supulatinkeihin, toisin kuin Lapuan kokovaippainen, jolla ei ilmeisesti päästä turvallisesti alle 400 m/s nopeuksiin kiväärinpatruunoissa: Lähtönopeudet vaihtelevat älyttömästi .308 Win.-kivääreissä, kunnes niiden ka. on yli 450 m/s. Molemmat luodit soveltuvat kyllä hyvin taskuaseen patruunoihin ja lisäksi mm. .32 S & W Longiin sekä .32 H & R Mag:iin.


Luotien hyvät ja huonot puolet:

Lapua 4,8 g kv .309 "

Plussat: + Kestää korkeat nopeudet. + Piilo-ERVA (= särkyy suurilla iskunopeuksilla osuessaan. Silti laillinen ilman ERVA-lupia) + Tarkkuus. / Miikat: - Ei supulatinkeihin. - Tuotanto lopetettu (kuitenkin korvattavissa Sierran vastaavalla luodilla). - Ei saatavissa paksumpana ( esim. 7,92 mm).

Gunhill Bullets 5,2 g .308"

Plussat: + Lyijyluoti. + Pinnan kuparointi. + Supulatinkeihin soveltuva. + Saatavissa. + Hinta (verrattuna Sierran taskuaseluotiin). + Riittävän tarkka pistoolin patruunoihin ja lyhyen matkan kiväärin supulatinkeihin. + Monikäyttöinen. / Miikat: - Läpimitan vaihtelut. - Joissakin luodeissa epätasainen kuparointi. - Ei saatavissa paksumpina. Luoti voi kuitenkin tyssäytyä jyrkästi kohoavassa laukauspaineessa (supu-ruudeilla ammuttaessa) piipuntäyttäväksi. Arvioitu tyssäytymispaine on 1700 ilmakehää tai yli, jolloin nopeus kehittyy jo pahasti ylisooniseksi. Maksimi-lähtönopeutta, jonka luoti kestää lyijyämättä piippua ja riistäytymättä rihloista, ei ole vielä tutkittu. Muutamien luotiyksilöisen alimittaisuus ei rohkaise kokeiluihin yli 400 m/s nopeuksilla.


"Tasaista laatua saa vain kylmäpuristuksella!"

Asianmukaisella muovausvälineistöllä ("bullet swage") voidaan luoti tietysti laajentaa vaikkapa latauspuristimessa absoluuttisen muoto- ja mittatarkaksi, eli myös osumatarkaksi, ja vaikkapa 8.0 mm:n läpimittaan. "Heijarimuotissa" puristaminen poistaa valuluodista myös kuplat ja huokoset, joita tulee metalliin etenkin lyijyseoksen kaatoaukon kohdalle. On vahinko, että kylmäpuristusvälineet ovat Made in USA, eli kalliita, eikä kotimaista tuotantoa ole. Hintavaksi tulisi heijarin yksittäistuotanto Suomessakin, ellei joku tee sitä "firaabelihommina".

PTK on joskus suunnitellut kavereilleen joitain kylmäpuristusvälineitä mm. 10.75 mm Berdanin luodeille. Hänen näkemyksensä mukaan lyijyluodit ovat kuin oliivi- tai pellavaöljy: "Hyvää laatua saa aikaan vain kylmäpuristamalla. Valettu luoti on parhaimmillaankin vain aihio, josta voi toki muovata todellisia tarkkuusluoteja melko yksinkertaisilla välineillä". Berdan-luotien heijari eli upukka on alkuperäisintä Billinghurstin mallia, joka toimii lekalla lyöden, mutta muovattu luoti poistetaan muovausontelosta hydraulisella paineella, 3 mm:n halkaisijaisella männällä. Nykytekniikka on yhdistetty perinteeseen.


CIAn lahtiinko?

Taskuaseluotien käyttötarkoitus on pääasiallisesti tarkkuusammunta, pienriistan metsästys, sekä todellinen "prättikaali" (eikä tässä tarkoiteta mitään kilpailuja tahi harjoituksia). Eli siis lähes kaikki mahdollinen, tarkan/ tehokkaan kantaman rajoissa. Luodit ovat täysin soveliaita lahtaustyöhönkin lyhyeltä matkalta: Luotiliivejä ne eivät lävistä, mutta "päästä se matokin kuolee".

Sierra-luotien vaippametalli (Ms 95) on lapualaisten tombakkia sitkeämpää, eli ne eivät mahdollisesti pirstoudu osuessaan yhtä herkästi kuin lapualaiset, mutta asia on toistaiseksi arvailuiden varassa ja lopullinen totuus selviää vasta kokeilemalla. Monissa käyttötarkoituksissa olisi hyödyllinen pieniksi siruiksi ja peltisuikaleiksi hajoava luoti, jonka alkuperäistä kaliberiakaan ei voida määrittää osumajäljestä, tai ammuksen jäänteitä tutkittaessa. Reikäpääluodit, vaikka ne käsiaseissa ERVA-luokkaan kuuluvatkin, sirpaloituvat harvemmin riittävän perusteellisesti.


"Räjähtävääkin räjähtävämpi"...

Avokärkiluodin peräpään vaippa jää useimmiten ehjäksi niin pitkälti, että jopa aseen rihlanjälkien yksilölliset mikronaarmut erottuvat vertailumikroskoopilla. Ase voidaan tunnistaa niiden perusteella jos se joutuu tutkittavaksi, ennenkuin piipunseinämät on ehditty kolvata tunnistamattomiksi 400 Mesh Karborundumilla ja Bolus Alballa. Ylisuurella nopeudella ammuttu kokovaippainen perästään avoin taskuaseluoti, joka uhkaa hajota jo lennossa keskipakovoiman vaikutuksesta, pirstoutuu ERVA-luoteja tehokkaammin. Vaikutusta voi tehostaa loveamalla vaikkapa puukon terällä luodin peräpään vaippaa; mieluiten symmetrisesti. Kärkipäähän kajoaminen ei ole yleensä tarpeellista, ja esimerkiksi neljä pientä puukonterällä ja pienellä vasaralla lyötyä pykälää riittää saamaan aikaiseksi luodin perusteellisen repeämisen siltäkin kohtaa, joka muuten jäisi ehjäksi.

Varsinaiset räjähtävät luoditkaan eivät tuhoudu yhtä perinpohjaisesti, ellei niiden kuori ole jotain hehkuttamattoman sorvimessingin tai kylmään veteen karkaistun Linotype-kirjasinmetallin tapaista haurasta materiaalia. Taskuaseluodin iskunopeuden pitää tietysti olla riittävä, eikä sitä saada aikaiseksi tavallisilla käsiaseilla; ei ehkä Ukko-Mauserillakaan. (Metsästyspistoolit, kuten esimerkiksi .30-30 WCF-kaliberin T/C Contender, eivät lukeudu "tavallisiin" käsiaseisiin).


... jos iskunopeus riittää!

Kivääreillä kehittyy kyllä riittävästi vauhtia, alkaen US .30 M1 Carbine-kaliberista, johon löytyy latausresepti ainakin Hodgdon-käsikirjasta 77 grainin (5-grammaiselle Sierran) luodille: 17 grainia (1.10 grammaa) ruutia H110, luotinopeus 726 m/s. Karbiinin rihlauksen loivuuden takia ei luoti mahdollisesti pirstoudu - joskaan sovinnaisissa latausmanuaaleissa ei kerrota läheskään kaikkea oleellista, vaan luovutetaan sovulla keksimisen ilo, eli "Heureka-elämys", lukijalle/ latausreseptin kokeilijalle.

PTK; 1907 MM


Ruutisten Evankeljuiluja:

TST-ammunnat haulikoilla ja kivääreillä

Varoitus: Tästä eteenpäin luette omalla riskillänne!

Eli siis jatkoa aiempaan tstpist-ammunta artikkeliin. Kivääriammunnat on suunniteltu itselataaville ja pulttilukkoisille(lippaalla tai makasiinilla varustettuihin) kivääreille. Toki voi osallistua vaikka suustaladattavalla piilukkomusketilla, mutta sillä tuskin saa kovinkaan hyviä sijoituksia "repeeteripyssyin eli aitta-kiwärein" sarjassa. Omassaan ehkä kyllä, mutta muskettisarja on kaukaista (?) tulevaisuutta.

Jottei näistä tulisi mitään "Sako M92 S Cup -otteluja", niin pidettäköön näitä harjoituksina, ei niinkään kilpailuina. Jos halutaan järjestää kilpailut, niin aseistus voidaan jakaa yhdeksään luokkaan:

Kivääriluokat:
- Konekiväärit/pikakiväärit
- RK/itselataavat aseet*
- Lippaalliset aseet (pultti-, & vipulukkoiset, ja pumppulataus-)*
- Lippaattomat kertalaukausaseet
- Pienoiskivääri (tarkka-ammunta; säännöt kehitteillä)*
- Suustaladattavat mustaruuti-aseet.
- PST-kiväärit (pitkänmatkan snaipperikiväärit)

Haulikkoluokat:
-Taittopiipuiset (kaksipiippuiset haulikot, haulikkorihlat, drillingit)*
-TST (pumppu-, revolveri- ja itselataavat) -haulikot*
- Käsihaulikot(max. kokopituus 60 cm)

Käytännössä luultavasti vain tähdellä merkittyihin luokkiin tulisiriittävästi osallistujia johtuen cikaloiden aselupien pihtaamisesta.Piekkari TA -luokassa ampumaetäisyydet olisivat pisimmillään 250m. "Vain" viisinkertainen disipliini-ampujien ampumaetäisyys. Ilmeisesti kalkkeutuneimmat rata-ampujat jopa luulevat, ettei piekkarin luoti edes lennä niin kauaksi, puhumattakaan osumisesta. Sata vuotta sitten ammuttiin USAssa 200 metriin pystyasennosta jopa .22 Short mustaruutipatruunoilla. Kivääreissä oli tuohon aikaan yleensä diopteritähtäimet.

250 metrin etäisyys ei siis ole mahdoton piekkarille. Etuna olisi,että ko. luokan ampuminen onnistuu useimmilla 300 metrin kivääriradoilla. Aseistustakin tähän luokkaan löytyy lähes jokaiselta ampujalta. Asia erikseen on se, löytyykö nykyajan kiikaritähtäimistä "koroa" riittävästi. Varsinaiset TA-harjoitukset vaativat mieluiten yli 0,5 kilometrin radan tai korkeareunaisen sorakuopan, mieluusti loitolla taajamista - tai asutuksesta yleensä.


Ase- ja ratamääräykset

Kivääri: Aseen tulee olla tst-käyttöön soveltuva kivääri. Teho ja toimintavarmuus ovat kriteereinä, mutta tarkkuuskaan ei ole haitaksi. Tehon minimivaatimus, eli "tappokriteeri", on vedetty niin alas kuin suinkin voidaan vetää sotilaskirurgisin perustein, jotka on tunnettu jo useiden satojen vuosien ajan. Muita rajoituksia asetyypin suhteen ei ole. Siis pst-kiväärit, RK:t, järeät ITKK:t ja mustaruutikivääritkin soveltuvat ammuntaan. Kuitenkin suosittelenkäytettäväksi repeeteri- tai itselataavaa kivääriä. Repeteerikivääri on makasiinista tai lippaasta syöttävä ase pultti- tai vipulukolla, suoraveto-lukolla tahi pumppulatauksella.

Haulikko: Metsästys- tai taisteluhaulikko. Suosittelen pumppuhaulikkoa sylinterisupistuksella, mutta itselataavakin ase on sallittu, ja kaksipiippuisella ejektorihaulikolla on mahdollista menestyä myös monilla stageilla.

Maalitaulut: Sama(t) kuin tst-pistooli-ammunnoissa. Tarkkaa tähtäystä helpottava "naamari" on kehitteillä ja myöskin anatominen tauluntausta, josta näkee helposti osumien pisteluvun.

Pisteitys: Toistaiseksi sama kuin tstpist.- ammunnoissa

Kaliiperit: Minimi on .410, koska 9 mm Flobert ei riitä pitkille matkoille. Patruunatkin ko. kaliiperiin ovat suhteettoman kalliita ja harvinaisia. Maksimi-kaliiperi on 4, tavallisin lienee 12. Nelisatakympillä on onnistumisen mahdollisuudet lähinnä täyteispatruunalla tai ERVA-patruunoilla, joissa on kolme luotia peräkkäin hylsyssä. Pisteitä laskettaessa myönnetään niiden käyttäjälle ERVA-hyvitys, yksi lisäpiste/ osuma.

Kaliberit: Käytännön minimi on .22 LR (poikkeuksina Aguilan .22SSS, sekä vastaavat kehitteillä olevat tai kotiladatut patruunat, jotka hyväksytään), sillä .22 Short läpäisee juuri ja juuri 20 mm mäntylaudan 100 metriin. Jo ohut vaatetus riittäisi pysäyttämään luodin, eli se ei täytä "tappokriteeriä". Suurin sallittu on 20 x 138mm Solothurn Long (vaikka virallisesti on jo tykinlaukaus, ja konetykkiin alkuaan suunniteltukin).

Patruunat (kiv). Läpäisykriteeri: Läpäistävä 25 mm mäntylauta, tai sitä vastaava materiaalivahvuus (esim. 22 mm upotus kuiviin sanomalehtiin) 100 metrin päästä. Räjähtävien-, sytyttävien-, panssari-, osavaippa-, reikäpää- ja valojuovaluotien tai kärjestäänviistoksi viilattujen luotien käytöstä saa yhden (1) lisäpisteen/osuma. (älä silti yritä saada rä-sy-vj-panssariluodin käytöstä 4 lisäpistettä/osuma, sillä korkeintaan yksi lisäpiste/osumahyväksytään luotivalinnan johdosta. Vj-rä-p-sy:t alkavat myös olla ikääntyneitä, ja ne olivat jo aikoinaan melko epätarkkoja).

Patruunat (haulikon): Minimi-haulikoko 6 mm ( käytännössä N:o4 Buckshot). Täyteiset, hirvi- ja peurahaulit ovat siis sopivia tässä käytössä, mutta lintuhaulit eivät. Flesetin tapaiset erikoisammukset ovat sallittuja ja jopa suositeltavia.Erikoisammusten käyttäjälle myönnetään 2 lisäpistettä/ ammuttu(ja osuttu) taulu. Hauleilla ammuttaessa saa pisteitä seuraavilla kertoimilla:

Haulikoko: pisteet/osuma,
6 - 7 mm: kerroin 1
7,5 - 8 mm: kerroin 1,5.
8,2 - 9 mm: kerroin 2.
>9 mm: kerroin 3

Haulienkin tulee läpäistä 25 mm mäntylauta tai vastaavan vastuksen tuottava materiaalivahvuus (esim. sanomalehtinippu; upotus 22 mm +ammuksen jäännösten pituus) säännöllisesti siltä ampumaetäisyydeltä, jolta ko. stage ammutaan.

Supulatingin/ vaimentimen käytöstä saa ampuja itselleen niin paljon etua (pienempi rekyyli, ääni, suuliekki ym.), että pisteissä ei hyvitystä siitä anneta, mutta pisteitä ei myöskään veroteta. "Tappokriteerin" täyttyminen on kuitenkin näytettävä toteen rajatapauksissa.

Tähtäimet: Kaikki sallittuja. Suositellaan kuitenkin (tst)diopteri- tai kiikaritähtäimiä. (Vakioselitys: "Punapistetähtäimestä paristo lopussa/ jäätynyt pakkasessa !", ei kelpaa näissä riennoissa).

Lisävarusteet: Sallittuja, myöskin pistoolin käyttö (maalitauluihin; ei kanssakilpailijoihin) joissakin stageissa.

Muita määräyksiä: Muilta osin säännöt tstpist-ammunnoista (esim. pisteytys A-osuma 6 p., B-osuma 3 p. ja C-osuma 2 p ja hengenpaikka 10 p.)

Ampuma-asennot: Kaikki sallittuja, ellei toisin määrätä Ase ladattuna aloituksessa, ellei toisin määrätä

Minimipisteet: Jokaisesta taulusta tulee saada vähintään 6 pistettä, muutoin ampuja julistetaan sankarivainajaksi

Asehäiriöt: Asehäiriöiden (tai muullakaan, esim. tähtäin-peton) perusteella ei saa ajassa tai osumissa hyvitystä, eikä suoritusta saa uusia. Lajin tarkoituksena on opettaa kantapään kautta huolellisuutta asehuollossa ja mm. patruunoiden kotilatauksessa tai tehdaspatruunoiden valinnassa. Alan miehen aseet ja a-tarvikkeet eivät saa tuottaa "siuvatteja" toiminnan hetkellä.

Stageista 1 - 9 ovat lähinnä käytännön ammunnan harjoituksia, staget 10 ja 11 ovat osittain "huvittelua", joskin myös niissä on käytännön ammuntaa. Stageja voi yhdistellä sopivaksi "sotapoluksi" tai vaikkapa keksiä uusia. Kaikki jäljempänä mainitutstaget on suunniteltu pulttilukkoisille kivääreille, joskin niitä voi tokiampua RK -tyyppisillä aseillakin, ja muutamat niistä on sovitettu erityisesti haulikoille. 200 metriä alkaa olla liian pitkä matka Avtomat Kalashnikova-klooneille (tarkkuus ei tunnetusti ole niiden vahvin puoli). Stageja 5,6 ja 8 en suosittele ko. asetyypillä ammuttavaksi, mutta mikäpä estää yrittämästä: Sattumakin voi korjata satoa. Mustaruutiaseille ja haulikoille ampumaetäisyydet kannatta pitääalle 100 metrissä, joten niitä varten ampumamatkoja lyhennettäköön. Käsihaulikoilla ammuttakoon 1 - 25 metrin etäisyyksille. Periaatteena on pidettävä, että kullakin asetyypillä on voitava ampua puhdas suoritus, tuottamatta liikaa "omia kaatuneita", eli puutteellisen pistemäärän takia kuolleiksi kuulutettuja kilpailijoita. Jos jokin stage osoittautuu "Kuolemanlaaksoksi", on ampumaetäisyyttä lyhennettävä tai aikaa lisättävä. Mahdottomien suoritusten vaatiminen karkoittaa harrastajat, mutta niin myös sotapolku-kierroksen liiallinen helppous. Vasta kokemus voi osoittaa sen, missä kulkee "Kultainen Keskitie". Ehdotuksia etapeiksi "Taistojen Tielle"

stage 1 "Cikojen Lahti"

Kaksi taulua noin 30 metrin etäisyydellä, molemmilla "luotiliivit". Aseen nosto äänimerkistä. Mahdollisimman nopeasti ammutaan molemmat taulut (vain pää-osumat huomioidaan). Aikaraja 6 sek.jonka jälkeen ammuttuja laukauksia ei huomioita. Jos ei ole vähintään 6 pistettä/ taulu, niin kilpailija julistetaan kuolleeksi. Ammutaan pystyasennosta. (Tukena saa kylläkin käyttää esim.puuta). Tauluissa on oltava Cika-naamari tähtäyksen helpottamiseksi; vähintäänkin "lärsäkärsä" ja silmät, joiden mukaan määräytyy 10 pistettä antava hengenpaikka.

stage 2 "Pihtipudas Special"

Vain pulttilukkokivääreille. Neljä taulua 100 - 120 m etäisyyksillä. Ajanotto lähtee ensimmäisestä laukauksesta. Käytettävissä 8 patruunaa. (Arvatkaapa, mistä tuo luku tulee ?). Kaliberin 7 x 33mm Sako käytöstä saa "perinnehyvitystä" yhden lisäpisteen/ taulu. Aikaraja 24 sek. Tauluissa oltava Cika-naamari. Myös vartalo-osumat huomioidaan pisteitä laskettaessa.

stage 3 "Desanttien Tuhonta"

7 taulua porrastettuina 20 - 50 metrin etäisyyksille. Ajanotto lähtien 1. laukauksesta. Aikaraja 28 sek. Automatiikkaa siis tarvitaan, tai nopea pumppukäsi. Jos yhdestäkin taulusta löytyy alle 6 pisteen verran osumia, kuulutetaan kilpailija "kaatuneeksi taistontuoksinassa".

stage 4 "Politrukin Nitistys"

Maalitaulu 10 metrin päässä. Tästä taulusta saa pisteitä ainoastaan hengenpaikkaan osumisesta (10 pist.). 1. laukauksesta alkaa ajanotto. Kun politrukki on likvidoitu, ampuja kääntyy 90 astetta ja ampuu kaksi taulua, jotka ovat 15 - 20 metrin päässä (huom. pistoolin/ revolverin käyttö sallittu). Aikaraja 7 sek. Ohiampunut tai vitkastellut kilpailija kuulutetaan sankarivainajaksi.

Politruk-taulussa on oltava naamari ja myös vartalon hengenpaikka (50 x 50 mm ympyrä keskiviivalla, kainaloiden korkeudella) on merkittävä rajaviivoilla pisteityksen helpottamiseksi. Vartalon hengenpaikan sijainti ei kuitenkaan saa olla ampujan nähtävissä.

stage 5 "Laaki ja Vainaa"

Ampuma-asento makuulta. Ammutaan yksi laukaus 80 - 120 metrin päässä olevaan tauluun. Aikaa "tuliasemaan" tulosta 15sek. Ajastin käynnistetään kun ampuja koskettaa asetta.(Aloitetaan seisaaltaan noin 2 metriä tuliasemasta). Ase saa olla lipastettu, mutta patruunapesän tulee olla tyhjä ja lukon etuasemassa. Poikkeuksina mustaruuti- ja kertalaukauskiväärit. Ainoastaan osuma päähän tai vartalon hengenpaikkaanhuomioidaan. (Sijainti: Ks. stage 4). Jos osuma siis ei ole pään A-alueella tai vartalon hengenpaikassa, kilpailija ei saa pisteitä, vaan hänet julistetaan kuolleeksi.

stage 6 "Salametsästys"

Ammutaan kaksi laukausta. Maalitauluina luonnollisen kokoiset istuvat jänikset (toinen sivulta, toinen edestä). Taulut 25 ja 40 metrin päässä. Osuma kuolettavalle aluelle (piirretään maalitaulun taakse, suositeltava halk. 6 cm) 10 pist. Ohiampuminen tai "haavoittaminen" aiheuttaa ampujan hylkäyksen tällä stagella. Aikaraja 10 sek. Ampujan tulee käyttää supulatinkeja. Varattava 3 (kolme) patruunaa nopeusmittaukseen (max. sallittu luodin nopeuska. 305 m/s). Vaimentimen käyttö suositeltavaa.

stage 7 "VEEVA:n Painajainen"

Kaksi taulua noin 50 metrin päässä. Tauluihin Cika-naamarit, mutta niillä ei ole "luotiliivejä", eli vartalo-osumatkin huomioidaan. (10 pisteen osuman sijainti: Ks. Stage 4:n taulun selite). Kiväärin/ haulikon (hirvihauli-, täyteis- tai flesetti-/naulankärki-) patruunoita on käytettävissä kolme. Ajanotto alkaa 1. laukauksesta. Aikaraja 7sek. Ammunta tapahtuu makuulta. (Aikaraja on jouduttu asettamaan Vapaaehtoisten Erävalvojien nykyisestä aseistautumisesta johtuen).

stage 8 "Simo Häyhä Special"

Kolme taulua 100 - 200 metrin etäisyyksillä. Ammutaan pystystä tai polvelta. Luonnollisen tuen (esim. puun) hyödynnys on sallittua. Aikaraja 20 sek. Ajanotto alkaa 1. laukauksesta.

stage 9 "Kaksintaistelu ála Spetsnatz"

Kaksi osumasta kaatuvaa taulua (laitetaan kaatumaan ristikkäin) ja kaksi ampujaa. Yksi laukaus/ ampuja. Matka 30 - 50 m.Äänimerkistä ampujat nostavat aseet ja ampuvat mahdollisimman nopeasti osuman omaan tauluun. Se, jonka taulu on alimmaisena,on voittaja. Ei aikarajaa.

Tällaisiin leikkimielisiltä kuulostaviin, mutta tosiasiallisesti vaativiin käytännöllisen ampumataidon ylläpitoharjoituksiin kuuluvat erottamattomana osana loppurymistykset eli "Mad Minutes". Tämä oli tapana Suomessakin esimerkiksi siluettiammuntojen pioneerivuosina. Emme salli perinteen katkeavan, vaan esittelemme kaksi vaihtoehtoista stagea, huomioiden ampumaratojen sijainnista riippuvat toimintamahdollisuudet.

stage 10 "Öinen Rynnäköntorjunta"

Tarvittavat välineet: 1 kpl rinne, noin 10 - 20 taulua, valopistooleita +ammuksia, valojuovapatruunoita, sekä mielellään hiekkasäkkejä (tuliaseman rakennusta varten). Ampujia vähintään viisi. Ensiksirakennetaan tuliasema(t) 100-200 metrin päähän rinteestä. Rinteeseen pystytetään maalitaulut (mitä enemmän, sitä parempi).

Ammunta aloitetaan pimeän tultua, yhtä aikaa, kun muutama ampuja valaisee maalialueen valopistooleita käyttäen. Muut ampuvat helvetisti siihen suuntaan. (Tähtääminen on suositeltavaa osumien saamiseksi). "Tuli seis !" kuulutetetaan 120sek. kuluttua aloituksesta, tai ammutaan väriltään poikkeava valopistoolin ammus. Tämä stage soveltuu päivän ammuntojen päätösriehaksi tarkoitukseen soveltuvilla (syrjäisillä)ampumaradoilla, joita ovat mm. armeijan taisteluampumaradat. Suositeltavia lisävälineitä ovat konekiväärit, suorasuuntaustykit jasingot. (Huom. Patruunoiden kulutus on tunnetusti SUURTA ainakin sarjatuliaseilla. Maximilla 09/32 ehtii paahtaa kolmekin vyöllistä, 200 patruunaa).

stage 11 "Teloitusryhmä"

Taulu 10 - 20 metrin päässä (ampujien määrästä riippuen; mitä enemmän ampujia, sitä enemmän etäisyyttä). Taulun "naamari"valitaan ennakolta äänestämällä: Yleensä joku politikoitsija tai aselupia pihtaava fallesmanni. Vähintään 6 ampujaa +"teloitusryhmän" johtaja, jonka käskystä ampujat lataavat aseet komennolla "La-TAA !", tähtäävät komennosta "Täh-TÄÄ !" ja ampuvat yhden laukauksen/ ampuja, kaikki samanaikaisesti, komennosta: "Tul-TA !"

Ammutaan vartalon hengenpaikkaan, jonka saa merkitä taulusta selvästi erottuvaksi "pilkaksi" 50 x 50 mm neliöllä, taulun keskiviivalle, kainaloiden korkeudelle.Maalina voidaan käyttää osumasta reagoivaa taulua. Suositellaan vaikkapa vesimeloonin väärinkäyttöä: Se asetetaan IPSC-taulun taakse rintakehän hengenpaikan korkeudelle. Myös veteen liuotettua punaista elintarvikeväriä tai punamulta lietettä sisältävä muovipussi tuottaa realistisen, tai hieman liioitellunkin, osumavaikutuksen.

Stage 11 soveltuu ilta-riehaksi radoille, joilla ei voida järjestää maantieteellisistä syistä stage 10:tä. Mainittakoon lopuksi, ettei TST-ammunta ole meidän "asennevammaisen jengimme" keksintöä, vaan realistisen ampumaurheilun harrastajille on olemassa kansainvälinen lajiliittokin(IDPA http://www.idpa.com/ ): Se muodostettiin USA:ssa niiden turhautuneiden "prättikaali-ampujien" toimesta, jotka jo varhain huomasivat IPSC:n olevan pikemminkin röyhkeää rahastusta kuin käytännöllisen ampumataidon ylösrakennukseksi tarkoitettua harjoittautumista.Uuden liiton alaisille yhdistyksille on kehkeytynyt Suomessakin jopa yllättävän vahva "sosiaalinen tilaus", joka tuli ilmi kun TST-pistooliammunnan sääntöjen alustava luonnos julkaistiin taannoin GOW-sivulla, herättämään odotettua keskustelua.

PTK 2707 MM


Ruutiset 25.07.2000

Ruutisten Evankeljuiluja:

Uusia ampumalajeja

Taistelu-pistooliammunnat (Intin "slangilla" kai olisi tstpistamm) kaipaavat kuulemma uudistuksia, jos ampumaurheilu halutaan yleensä pitää kiinnostavana harrastuksena. Disipliinithän ovat kaikenlaisista "Kultajyvä-projekteista" huolimatta tuomittuja kokemaan wanhan soturin kohtalon: "Old soldiers never die. They'll just fade away". Siis: "Haalistuvat pois".

Ensiksi varoitus: Allekirjoittanut tai G.O.W. ei ota vastuuta henkisistä kärsimyksistä ja vaurioista, joita seuraava artikkeli aiheuttaa sosialisteille, viherpipertäjille, sivareille ja disipliini-ampujille, tai liian kireäpipoisille IPSC-ampujillekin. Arvata saattaa, että keskustelua syntyy!

Asiaan: Kyseessä on siis artikkeli pistoolin käytöstä käytännön tilanteissa, sekä harjoituksista niitä varten. Eikä tässä tarkoiteta "käytännön tilanteilla" rata- tahi kilpa-ammuntaa.Jos joutuu ampumaan käytännössä yli 10 metriin, on pistooli tai revolveri väärä ase siihen tilanteeseen. Silloin aseeksi soveltuisi paremmin kivääri tai haulikko. Muutama seka-aseistuksellakin ammuttava "stage" on siksi ideoitu maistiaisiksi. Olosuhteet käytännön tilanteissa ovat erilaiset kuin ampumaradalla.

Pistoolia ei pidä kantaa mukanaan patruuna piipussa kahdestakaan syystä. Ensinnäkin on aina olemassa (erittäin pieni) vahingonlaukauksen vaara. Toiseksi aseen latausliikkeen metallinen kilahdus ilmaisee oikeudettomalle hyökkääjälle aseen aitouden. "Ei se ollukkaa kuttaperkkaa!", kuuluvat tulevaisuudessa monen nykyisin vielä pelätyn Kulmien Kingin viimeiset sanat.


Harjoituksista

Nykyiset ampumalajit ovat vieraantuneet melkoisesti käytännön aseen käytöstä. Myöskin IPSC, eli tuttavallisemmin Practical. Mm. taulu-uudistuksen ja Adidas-pykälän takia Jeff Cooperkin taitaa olla eronnut IPSC:n kansainvälisestä lajiliitosta, juuri lajin nykyisen epärealistisuuden takia: "Prättikaali" ei ole enää harjoittautumista pakkotilanteiden varalle tai edes mitään urheiluun viittaavaa, vaan raakaa rahastusta erilaisilla varusteiden pakollisuuksilla, hologrammitähtäimillä, kompeilla ja muilla epäkäytännöllisillä varustimilla. Niiden, ja aseiden "customoinnin" hinnalla kerskailu näyttäisi jo olevan pääasia, ja itse ampuminen vain välttämätön paha. TST-ammunta palauttaa harrastuksen alkujuurilleen: Harjoittautumiseen tositilanteita varten, päämääränä vihollisen lopullinen tuhoaminen.


Maalitauluna on Wanhasta Hywästä IPSC-taulusta muokattu taulu (kuva ohessa mittoineen). Ei siis mikään päättömäksi "pyövelöity" ja pyöristetty IPSC "Classic". Taulu on jaettu kolmeen osuma-alueeseen. Osumasta A-alueelle saa 6 pistettä, B-alueelle 3 ja C-alueelle 2 pistettä. Laukausmäärää ei ole rajoitettu, ellei siitä erikseen mainita.


Jokaisesta taulusta tulee kuitenkin saada vähintään 6 (kuusi) pistettä, muutoin ampuja itse julistetaan "kuolleeksi". Tauluun voidaan lisätä "hengenpaikat" eli kohdat joihin osumisesta vastustaja nukahtaisi heti ja ainiaaksi. Näihin kohtiin osumisesta saa 10 pistettä. "Anatomia-tauluntausta" on jo kehitteillä: Kiinnitetään taulun taakse, irrotettavaksi helposti tuloksien tarkistusta varten. Maksa, haima, munuaiset ja perna eivät tietenkään näy ampujalle, joten niiden sijainti on opittava arvaamaan, tai oikeastaan tietämään!

Taustaan kuvataan siis ihmisen sisäelimistö, antaen kullekin elimelle kylmän tieteellisesti (traumatologisesti) harkittu pisteluku sen mukaan, mikä olisi osuman vaikutus tositoimissa kyseiseen kohtaan. Ampujien välisiä vertailukelpoisia tuloksia haluttaessa pisteet voidaan lisäksi jakaa ajalla. Näin saadulla kertoimella on helppo vertailla ampujien välisiä eroja. Toki näitä voi ampua ilman timeriäkin. Käytännön toimissa pätee Viljam Pylkkään ikimuistettava ohje: "Ole NOPEA, mutta älä hätähinen! TÄHTÄÄ ensin; tähtää TARKKAAN..!".

Taitoa ja etenkin harjoittelua vaatii tähtääminen nopeasti mutta silti tarkasti aseella, jossa ei ole kenties lainkaan tähtäimiä. Monissa 7,65 mm:nkään taskuaseissa ei ole, ja .25 ACP pistooleissa ovat tähtäimet harvinaista ylellisyyttä, vaikka "liivintasku-pistoolien" käynti sinänsä voi olla yllättävän tarkkakin. TST-ammunta ei siis ole enää pelkkää paukuttelua ja varusteiden hinnalla/tuotemerkeillä kerskuntaa: Puhtaaksiviljellyssä muodossaan se edellyttää mm. huomattavan hyvää ihmiselimistön tuntemusta, jota ei esimerkiksi Intissä opeteta kuin valiojoukkojen varusmiehille.


Kaliberirajoituksista.

Minimikaliberi on .22 (myös mustaruuti-) Short, sillä .22 CB ei välttämättä riitä läpäisemään tarpeeksi. Suurin sallittu kaliberi on 20 x 138 mm Solothurn Long, sillä sitä isommat ovat tykkejä (teoriassa ja käytännössä). Suositeltavimpia kalibereja ovat .25 ACP, 7,65 Browning, .380 ACP, 9 x 18 mm (Makarov PM vastaa esim. PTK:n käsitystä ihanteellisesta puolustusaseesta), sekä 9 x 19 mm, ynnä piekkarinpatruunat tietenkin. Jotkut alkavat nyt urputtamaan, että: "Eihän surkea .25 ACP riitä mihinkään. TahTOO ainakin 10-millisen!" Niin vain on, että .25 ACP:llä ammutaan kuoliaaksi vuosittain h-vetisti rikollisia, eivätkä ne ruumishuoneella patologin asiakkaina protestoi ko. kaliberin vajavaisen tehon takia. Obdusentti voisikin kysäistä potilaaltaan, veitsiä ja sahoja valikoidessaan, että: "Onko kuus-kolme-vitonen riittävä kaliberi?". Vaitiolo tulkitaan myöntäväksi vastaukseksi. Säännöt eivät tietenkään estä esim. .50-kaliberisella pistoolilla osallistumista kisoihin.

"Tappokriteeri" on luodin tietenkin ylitettävä: On läpäistävä 25 mm:n paksuinen mäntylauta, tai vastaava paksuus kuivaa paperia (upotus puhelinluetteloon 22 mm:n syvyyteen + luodinjäänteiden pituus), taikka muuta suunnilleen vastaavaa materiaalia. Vaadittavat upotussyvyydet taulukoidaan testiammuntojen perusteella, kunhan lajin sääntöjä aletaan muotoilla yleismaailmallisiksi. Voidaan asettaa myös "prättikaali"-ammunnan tyylinen momentti-minimi, mutta paljonkin Prättikaali-Minor -luokkaa alemmalle tasolle. Ammustyyppi on vapaavalinnainen. ERVA-luotien käyttäjille voidaan myöntää etua erityisen "ERVA-kertoimen" mukaan, mutta ei paljoa.

Erityisen "custom & komppi"-kertoimen mukaan voidaan myöskin vähentää pistemäärää siten, että 6,35 mm Baby-FN:än ja kustomoidun, hologrammitähtäimellä varustetun "Ipsi-pistoolin" käyttäjät osallistuvat kisaan jokseenkin tasavertaisina. Omatekoisen aseen käyttäjälle tulee olla tarjolla reilusti "tasoitusta", tai erikoispalkintoja. Onhan myös "Virallinen Suomi" alkanut vähitellen ymmärtää, että varttuvalle nuorisolle ei riitä pelkkä kirjaviisaus, vaan käsityön taitojakin on alettava elvyttää. Mikäpäs olisi motivoivampaa askartelua koulun metallityöpajassa, kuin on iki-oman pikapistoolin rakentaminen...

Seuraavat harjoitukset on suunnitelu pistoolille, joskin niitä voi käyttää revolverillekin sovellettuna. Niitä, joihin tarvitaan vain yksi laukaus, voi ampua ns. paviljonki-patruunoilla, sisätiloissakin. Ohjeet niiden lataamiseen löytyvät vanhemmista Ruutisista. Sisärata-ammuntaan kehitellään jatkossa omat sääntönsä ja harjoituksensa, kuten myös ammuntaan omatekoisilla aseilla, jotka ovat yleensä kertalaukeavia ja usein hitaasti ladattavia (esim. kiertämällä piippu kokonaan irti).


Stage 1 "Perinteinen"

Taulu kolmen metrin päässä. Ase lipastettuna kotelossa tai vyössä. (Ei patruunaa pesässä). Veto ja latausliike timerin "piipistä" sekä mahdollisimman nopeasti laukaus/laukaukset tauluun. (Kertalaukaus-aseilla ammutaan omassa "Sankkitussari" -sarjassaan. Niissä saa olla patruuna tai irtopanos piipussa jo kilpailun alkaessa). Ase voi olla työnnettynä vaikka housuvyön alle, saapasvarteen tai puseron sivutaskuun. Se saa myös roikkua kaulahihnasta "lyyssin" helman alla. Kotelo-pakkoa ja "kuperkeikka-diktaatteja" ei TST-ammunnassa tunneta.

(Kolme metriä ylittää jo sen neljän askeleen etäisyyden, jota kauemmaksi ei harjoittautumattoman keskiverto-kansalaisen kannattaisi yrittääkään ampua oikeudetonta hyökkääjää "rjevolvjeerillä" tai "pistaljotikilla". Realistinen arvio on peräisin Venäjältä 1890-luvulta. 1 arshin = 0,7112 metriä x 4 = 2,845 metriä. Todellakin: Äärimmäinen matka, ammuttaessa pakkotilassa nopeita laukauksia käsiaseella. Ks. myös liiteosuus! Toimituksen huomautus).


Stage 2 "Tuplaperinteinen"

Taulut 2 ja 4 metrin päässä. Ase lipastettuna kotelossa tai "suolivyön" alle työnnettynä. Veto ja latausliike timerin "piipistä" sekä mahdollisimman nopeasti laukaus/laukaukset kumpaankin tauluun.


Stage 3 "Cika Special"

Taulut 4 ja 7 metrin päässä. Tauluilla on "luotiliivit", eli vain pää-osumat lasketaan. Ladattu ja varmistettu ase kotelossa tai vyön alla. Veto ja laukaukset timerin "piipistä". Aikarajana 3 sekuntia, jonka jälkeen ammuttuja laukauksia ei lasketa pisteisiin. Osuma kärsälevyyn tai silmiin tuottaa 10 pistettä.

Nykyinen "prättikaalitaulu" on jo kokonaan päätön, ja aina se on ollut kasvoton. Käytännöllisessä ammunnassa ovat silmät, nenä ja suu kuitenkin erittäin tärkeitä kohteita tähdätyn laukauksen sijoituksessa: Nenän tai silmien kohdalle edestä osuva laukaus on yleensä välittömästi tappava. Nykyisessä IPSC-ammunnassa on väheksytään osuman sijaintia ja ylikorostetaan aseen nimellistehoa - tietenkin kaupallisin motiivein. TST-ammunnan taulut saavat ajan myötä pään lisäksi myös kasvot. Kuvassa extempore-luonnos stage 3:n "naamariksi". Kärsän sieraimet helpottavat tarkkaa tähtäystä. Osuma silmiin tuottaa myös täyden pistemäärän.


Stage 4 "Huumehörhö"

Matka 7 m, yksi taulu. Ase lipastettuna kotelossa tai housuvyön alla. (Pesässä ei patruunaa). Veto ja latausliike timerin "piipistä" sekä mahdollisimman nopeasti laukaukset tauluun. Pisteitä vaaditaan vähintään 20, sillä hörhö ei välttämättä tunne kipua. Aikaraja 5 sek.


Stage 5 "Jengin Niitto"

Taulut (5 kpl) 3 - 10 metrin päässä. Ampuja selkäpuoli tauluihin päin. Vapaavalinnainen ase lipastettuna kotelossa tai vyössä/ roikkumassa kantohihnasta olalta. Pesässä ei patruunaa/ kp:n liikkuvat osat etuasemassaan. Täyskäännös, veto ja latausliike/ viritys timerin "piipistä", sekä mahdollisimman nopeasti laukaukset tauluihin, lähimmistä alkaen. Patruunoita saa käyttää enintään 50 kpl. (Konepistoolimiehet, huom! Ei saa ampua tyhjäksi 70 patruunan rumpua: Lipastettava vain 50 patruunalla).


Stage 6 "Venäläinen Teloitus"

Taulut 2 ja 10 metrin päässä. Ase kädessä ladattuna ja varmistettuna. 2 metrin päässä olevaan tauluun ammutaan niskalaukaus, josta ajanotto alkaa. Tämän jälkeen ammutaan 10 metrin päässä oleva (työssään epäonnistunut) "henkivartija". Niskalaukauksen oikea osumakohta (mitat 20 x 50 mm tuottaa) 10 pistettä. Ohi ampuminen johtaa tulosten mitätöimiseen, mutta laukausmäärä on rajoittamaton. "Henkivartija" on kuitenkin eliminoitava 3 sekunnin kuluessa, tai kilpailija kuulutetaan sankarivainajaksi, ja tulos mitätöidään.


Stage 7 "Yllätyshyökkäys"

Pistooli kotelossa tai vyössä lipastettuna. Kivääri /täyteisillä ladattu haulikko käsissä. Pst-kivääri saa olla maassa tukiensa varassa. Pitkällä aseella ammutaan 40 metrin päässä olevat taulut (2 kpl). Ajanotto alkaa ensimmäisestä laukauksesta. Pitkään pyssyyn on käytettävissä 3 patruunaa tai latinkia (yhden voi siis käyttää lyhyemmälle matkallekin). Tämän jälkeen ammutaan 5 ja 7 metrin päästä taulut pitkällä aseella/pistoolilla tai pelkästään pistoolilla taikka revolverilla.

Varsinaista aikarajaa ei ole, koska jotkin panssaripyssyt ovat hitaita ladata. Esimerkiksi L-39:n liikkuvat osat joudutaan veivaamaan taakse kevytlatingilla ammutun laukauksen jälkeen ja R.A.I.-tyyppisen 12,7 x 99 mm aseen lukko irrottamaan. "Tulivoimattomien" aseiden käyttäjille kuuluu siis reilu tasoitus. Myös suulatauskiväärillä ja perkussiorevolverilla saa osallistua tähän kilpailun osioon. Kullekin "aselajille" joutuu sääntökomitea siis pähkäilemään oikeudenmukaiset tasoitukset.


Stage 8 "UFOjen Torjunta"

Disipliini-ampujat (ISU/UIT) ampuvat pyöreitä maalitauluja (25 m pistoolitaulu, ym.). Koska maapallolla ei ole käytännössä mitään pyöreää elävää oliota, paitsi jotkin kilpikonnat ja mikrobit, niin voimme päätellä, että he valmentautuvat UFOjen hyökkäyksen varalle. Joten täytynee sitäkin varten harjoitella. No niin:

Maalitauluina kaksi 25 m pistoolitaulua. Matka 10 m. Ladattu ja varmistettu ase vedetään kotelosta tai suolivyön alta timerin "piipistä" ja ammutaan kumpaakin tauluun kaksi laukausta. Aikaa viisi sekuntia. Pisteitä saa osumasta "renkaille" 3 pist./ osuma ja osumasta mustalle 6 pist./ osuma. Jos jommastakummasta taulusta ei löydy kuuden pisteen verran osumia, kuulutetaan kilpailijan joutuneen avaruushirviöiden ehtoolliseksi ja tulokset mitätöidään.

Saattaa kuulostaa helpolta, mutta "alienit" noukkivat todennäköisesti naamaansa montakin kilpailijaa...

12 07 00; PTK


Relevantti liite wuosisadan takaa:

Walter Winansin winoiluita:

Moninkertainen isopistooliammunnan Bisleyn kilpailujen voittaja (10 voittoa 12:sta kisasta + 1 jaettu ykkössija), amerikkalainen Walter Winans, seurasi 1800-luvun lopulla huolestuneena lajinsa kehitystä kohti nykyisenlaisia "disipliinejä", jotka ovat mahdollisimman kaukana taistelukentän raadollisesta todellisuudesta tai yleensä tilanteista, joita varten ampuma-aseet on aikoinaan keksitty: "Heikkojen turwaksi/ Raakalaisten surmaksi".

Täsmällistä tietoa seuraavien rivien kirjoittamisen ajankohdasta ei ole, mutta Winansin lempilajit, esiinnouseviin ja laskeutuviin tai kääntyviin tauluihin ammunta, sekä "kävelyammunta" (kohti tauluja 50 yardista lähtien; tulenavaus 15 yardin etäisyydeltä [Winans tosin ampui laiskana kävelijänä usein jo 20 yardista, päihittäen silti kilpailijansa]), alkoivat olla Bisleyssä uhanalaisia lajeja jo vuonna 1897, ja Winansin kiinnostus kaupallistuvaa urheiluammuntaa kohtaan oli hiipumassa. Oli milloin oli, tekstikatkelmat ovat kuitenkin seuraavanlaiset:


REWOLWEERILLÄ AMMUNNASTA NYKY-PÄIWÄNÄ (noin v. 1897)

Minun mielestäni rewolweerillä ammunnossa on warsinaisesti kysymys tulittamisesta joutuisasti, lyhykäisille etäisyyksille. Werkkaisa ammuskeleminen aloillaan pysywäisiin tauluihin, semminkin pitkiltä matkoilta, on tyystin erheellistä. Aluksikaan rewolweeri ei ole kylliksi tarkka tällaiseen työhön. Kun kiwärillä on pikku-lapsen leikittelyä täydellisten tulosten saanto 20 yardin etäisyyteen kahden tuuman läpi-mittaiseen pilkkaan, kuin myöski neljän tuuman pilkkaan 50 yardin etäisyyteen, on ammunto niihin rewolweerillä luku sinällänsä.

(Mittayksiköt: 1 tuuma = 25.40 mm. 1 yard = 0.9144 metriä. 1 naula = 0.4536 kg).

Kun rewolweeriä käytetään järki-peräisesti, sodintaan taikka itse-puolustukseen, toimitetaan ammunto yleisimmin muutamain yardein etäisyyteen, nopeasti liikkuvaan esineeseen. Edelleenki käy usein niin, että häädytään ampumaan useampi toistuwa ammunto kiihkeätä tulta muutamissa sekunneissa. Semmoinenki mies, joka taitaa osata 20 tai jopa 50 yardiin, mutta tarwitsee aikaa yhdestä aina kymmenen minuuttia kutaki liipaisua warten, tulee tapetuksi aikaa ennenkuin hän ehtii matkaan-saattaa ensimäistäkään ampumaansa; tietenki otaksumalla, että hänen wastustajansa on käytännöllinen rewolweeri-ampuaja, joka taitaa ampua tarwitsematta pitkää sihtaus-aikaa yksittäisille liipaisuillensa.


"Käytännöllinen ampuaja"

Esi-merkkinä tulkoon mainituksi, että semmoinen mies, joka taitaa osua pilkka-tauluun, sanokaamme: kahdeksan tuuman neliöön, wiiden yardin etäisyyteen nopeilla heitto-ampumilla, on taitawa käytännöllinen ampuaja. Tämän tähden minusta näyttää siltä, että werkkaisat ammunnot rewolweeri-kerhoilla tai Bisleyssä owat yhtä tyhjän kanssa, koska ne opettawat miehen ampuamaan wäärällä tawalla. Bisleyssä "Sarja Neljä", elikkä ammunto 20 yardiin kiinteään pilkka-tauluun ja "Sarja Wiisi" 50 yardiin, se myöski kiinteään pilkkaan, sekä rewolweeri-poolit näille matkoille, pitäisi täydellensä lakkaannuttaa, ynnä paljonki arwokkaammat palkinnot jakaa kiihkeän tulituksen kilwoitteluissa, sanokaamme kilwassa: "Kuusi ampumaa 12 sekunnissa, tahi lyhyemmässäki ajassa".

Myöski enämpi huomiota pitäisi kiinnittää kilwoitteluihin liikkuwiin taikka lähentywiin pilkka-tauluihin. Kääntywä pilkka, joka näyttäytyy kolmen sekunnin ajan kutakin ammuntoa warten, on liian hidas; minun mielestäni se on aloillaan pysywä pilkka.

(Lausunnon viimeinen katkelma siirtyy asetekniikan puolelle):

Toinen seikka, jonka arwelen yhtä huomion-arwoiseksi kuin owat yllä mainitut näkökohtani, on liipasimen wastustus. Rakennuksensa luonteesta seuraten on rewolweerin wastustus häilywäisempi kuin kiwärin liipasimessa, ja koskapa Bisleyssä on asetettu wastustus wähintäin 4 naulaan, säätään aseitten liipasin tosi-asiallisesti 4½ naulan painon kestäwäiseksi, että ne warmuudella selwiäisiwät koeistuksesta. Nytpä rewolweeri, painawa itse wähemmän kuin kolme naulaa, kohtaa liipaisun painon mielettömyyden, ollen se melkeinpä kaksi kertaa aseen oma paino.

Asioitten tila on sama, kuin jos kiwärin liipasimen wastustus pakoitettaisiin olemaan 16 tahi jopa 18 naulaa. Ammattimaiset pistoli-ampuajat käyttäwät liipasimen wastustusta 1½ naulaa tai wähemmänki, eiwätkä he warmaan kykeneisi toimittamaan tarkkoja ammunnoitansa, jos wastustus olisi semmoinen, kuin se on Bisleyssä nyky-aikaan pakollisena. (Käännösteksti päättyy).

Tuollainen oli mestarin vuodatus, käännettynä ajanmukaiselle luumäenkielelle. Huomattakoon, että W. Winans viljeli jo noin vuonna 1897 termiä "a practical revolver shot" (= "käytännöllinen revolveriampuja"), eli "prättikaali" ei suinkaan ole nykyajan bisnesmiesten keksintöä. Ei myöskään ampumaurheiluun liittyvä iljettävän raadollinen bisnes: Mainitaanhan alkutekstissä myös "revolver pools", joita oli jokaiselle ampumasarjalle erikseen. Kiintomaaliin ampujien poolit olivat ilmeisesti (myös sääntöjä saneltaessa) liikkuvien maalien pooleja vaikutusvaltaisempia, eli varakkaampia. Ainahan raha ratkaisee: Se on ihmisarvon ainoa mittayksikkö - paremman puutteessa.

Pooleihin kuului ilmeisesti ase- ja patruunatehtaita, kuten nykyäänkin, ja kiintomaali-ammunnoissa saaduilla hyvillä tuloksilla oli jo tuohon aikaan mainosarvoa: "Bisleyn uusi ennätys ammuttiin MEIDÄN walmistamallamme aseella/ MEIDÄN lataamillamme patruunoilla!" Nykyisissä disipliini-ammunnoissa on systeemi lähes sama, paitsi että Keski-Euroopan suuret asevalmistajat eivät ole tyytyneet sanelemaan pelkästään jonkin ampumaradan sääntöjä, vaan myöskin UIT/ISU:n kansainväliset säännöt on räätälöity muutamien asefirmojen kaupallisten etujen turvaamiseksi jo vuosikymmenten ajan.

Eipä ihme, että disipliini-lajit ovat "haalistumassa pois" samaan tahtiin kuin ampuja-veteraanit siirtyvät taivaallisille ampumaradoille - tai helvetillisille. Muutamat "prättikaalinkin" harrastajat ovat äänestäneet jaloillaan, kyrsiytyneinä homman kaupallistumiseen, loitontumiseen realismista, ja muunmuassa "ampumaurheilun ulkopuolelta tulleiden vaatimusten mukaisiin maalitaulu-uudistuksiin", jotka disipliini-puolella veivät jo hohdon ainoasta hohdokkaasta UIT-lajista, olympiapistooli-ammunnasta, karsien rankasti lajin harrastajien lukumäärää. Ja harrastajakunnan vähenemisellä on omat seuraamuksensa:

Nykyään alkaa olympiapistoolien .22 Short-patruunoista jo olla pulaa, ja harvat kaupoista löytyvät merkit ovat kalliin oloisia. Mielenkiinto on joskus pienestä kiinni, mutta se pieni voi olla tärkeää: "Pukeutumis-ohjesääntökin", jolla kielletään esim. maastopuvun käyttö, vaatien "Adidas-asua", on karkoittanut muutamia aiempia tasokkaitakin aktiiviharrastajia "prättikaalin" piiristä. Toivotamme heidät tervetulleiksi TST-ampujien, eli Combat Shooterien itsenäisiin kerhoihin, joiden perustamiselle on huomattava "sosiaalinen tilaus"! Niissä klubeissa ei ole solmiopakkoa, mutta toki knallihattu päässäkin saa osallistua kilpailuihin: Kukaan ei katso ketään kieroon.

Walter Winansin ideat 100+ vuoden takaa eivät rajoitu suinkaan yllä siteerattuun puheenvuoroon, jonka lainasin W.W.Greenerin eeppisestä teoksesta "GUN And Its Development" (9. painos vuodelta 1910). Kertoilen niistä lisää joskus, enemmällä ajalla.

Winansin "käytännöllisen ampujan" kriteeri, osumat heittolaukauksin 20 x 20 cm neliöön 4.5 metristä, pätevät yhä: Kun ampuja on harjoitellut riittävästi, ei enää ole tarpeen edes vilkaista tähtäimiä, vaan ase ojentuu "vaistolla" kohti taulun keskiötä. Renkaita tai mustaa täplääkään ei taulussa tarvita: Tarkkaillaan vain osumakuvion kokoa ja sen sijaintia pahvissa. Kun luodinreiät alkavat muodostaa yhtenäisiä ryppäitä taulun keskiöön, voidaan harkita jopa ampumaetäisyyden pidentämistä, riippuen tosin siitä, mihin ollaan harjoittautumassa: Olympolaisiin Kisoihin, vaiko henkilökohtaisen koskemattomuuden tai kotirauhan tehokkaaseen turvaamiseen.

1607 MM; Pete


Ruutiset 12.07.2000

Markuksen Evankeliumi:

Pulttilukkoinen lemmikkini

Sako 75 Varmint (.308 Win.) on testiase, jolla tein lataustutkimukset kaliberissa .308 Win. Niistä kirjoittelin tänne GOW-sivuille. Useimmat ovat lukeneet ko. asemallista testejä asealan lehdistä ja keskustelua Sako M75 -kiväärisarjan aseista on ollut netissäkin jonkin verran. En siis viitsi mainita jokaista yksityiskohtaa tässä testissä ja keskitynkin lähinnä supupatruunoihin.

Tokkopa saisinkaan tehtaalta tietoja aseen historiasta: Kuka sen suunnitteli ja milloin? Montako on valmistettu? Milloinka milläkin sarjanumerolla leimattu aseyksilö on valmistunut? Keräilijöitähän tuommoiset epäoleelliset seikat kiinnostavat kovastikin, mutta tekniikan miestä ja tieteenharjoittajaa vain aseen suorituskyky: Käykö vaiko eikö?! Kätevä vaiko hankala "käpisteltävä"?! Jyry-latinkien kestävyys kiinnostaa jo vähemmän, koska omissani ovat paineet lähinnä wanhan Berdanin käyttöpaineen tasoisia, mutta saattaahan joku muu olla kiinnostunut.


Piipusta

Varmint-mallissa on paksu Appel-prosessilla kylmätaottu piippu. Rihlannousu on 1 : 11" eli kompromissien kompromissi. Nykyäänhän lähes kaikissa Sakon .30 kal. kivääreissä on 11" nousu, johtuen piipujen valmistusmenetelmästä, sillä yksi tuurna käy kaikkien .308 kaliberin piipujen rihlaukseen. Tuurnat maksavat tuhansia markkoja kappaleelta. Rihlahöylään tarvittiin vain kymmenen sekuntia kestävä ohjauslinjaalin kaltevuuskulman säätö, tai ohjauskiskon vaihto, jos tarvittiin piipunsuuta kohti jyrkkenevä rihlannousu. Rynnärinpiippujen Appel-tuurnasta voisi ohentaa mitä parhaimman .308 kaliberin tuurnan, mutta tokkopa Riihimäellä löytyy niin tarkkanäköistä suunnittelijaa, että huomaa, paljonko kello on ja mitä vuosituhatta almanakka näyttää?!

240 mm:n tai sitäkin jyrkemmällä rihlannousulla varustetuille .308 kaliberin piipuille tulee vielä jonakin päivänä kysyntää. Tämän asian povaamiseen ei tarvita yliluonnollisia ennustaja-eukon lahjoja, vaan silmäys GOW-sivujen vierailijoiden lukumäärän kertovaan numerosarjaan. Sivujen mainostus on lisääntymään päin netin keskustelupalstoillakin, ja on yx herttaisen hailee, mitä niillä kirjoitellaan: Unohduksiin vaipuminen olisi jo vakavampi juttu! (Tämä oli jo modernin industrialismin isän, Henry Fordin, havainto, mutta soveltuu se myöskin tiedonjulkistamisen alalle).

Yli 10 gramman luodit eivät yleensä vakaudu 11" rihlannousulla supu-nopeuksilla ammuttaessa, mutta kevyemmillä luodeilla saadaan hyvä tarkkuus. Voi kun kallispalkkakset asetehtaiden insinööritkin tajuaisivat, että luodikoilla ei ammuta vain täystehoisia patruunoita, vaan myöskin erikoislatauksia, joiden luodit saattaavat vaatia jopa 9" rihlannousun vakautuakseen. Piipun ulkohalkaisija on 22,0 mm piipun suulta, josta se jatkuu tasaisena kymmeniä senttejä taaksepäin.

Tähän väliin saanen muistuttaa, että NATO-standardin mukaisen kiväärikranaatin laukaisuun tarvitaan juuri 22,0 mm halk. piippu. Ko. kiv-kranaatteja tosin yksityiset eivät saa mistään, laillisesti tai laittomasti. Sorvinomistajat voivat itse tehdä niitä, joskin niiden tekeminen räjähtäviksi on melkoisen vaikeata (ja laitontakin mukamas! Mutta: "Mikä kielletään/ se ihmisissä himon aikaan saa...", runoili jo edesmennyt, PTK:n suuresti arvostama sanoittaja Reino Helismaa).

Tasapaksuun piipunsuuhun on helppo tehdä vaimennin kitkakiinnityksellä, joskaan ei ole täyttä varmuutta kiinnityksen kestävyydestä .22 LR:ää suuremmissa kalibereissa. Mikäli ko. kiinnitystapa osoittautuisi pitäväksi, sillä voisi toteuttaa helpolla vaimentimien asennuksia lähes kaikkiin aseisiin, joissa on liereä piipun ulkopinta piipunsuusta vähintään muutamia senttejä taaksepäin. Onhan helpompaa sorvata piipunsuuhun tarkkamittainan, piipunreiän suuntainen lieriö-osuus kuin suputtimen kiinnityskierre.

PTK:n "norsun muistin" mukaan keksittiin kitkakiinnitys, kun kierteitys oli mennyt sudeksi hänen Remington Nylon 66-piekkarinsa piipunsuussa, eli ½ tuuman Whitworth-jengan oli joku sorvannut vahingossa metrisen kierteen 60 kulma-asteen terällä, tai päinvastoin. Piipunsuuhun sorvattiin 11,00 mm halkaisijainen liereä, sileä osuus. Tuohon aikaan oli ehkä vuosi 1976, koskapa kitkakiinnityksen ideoija oli silloin vielä mukana metalliteollisessa työelämässä, joka päättyi 15. maaliskuuta 1978 klo. 15:30.


Lippaasta ja lukonkehyksestä

Sakossa on kaksirivinen 5 patruunan lipas. Se on helppo täyttää. Onnistuu myös lippaan ollessa kiinni aseessa. Patruunat voi painella suoraan lippaaseen kuten rynkyssä. Menetelmä on kähvelletty Tikka-luodikoista, eli lienee Toivo Pirttimäen keksimä. Taitava lataaja täyttää aseesta irroitetun lippaan parissa sekunnissa, ja aseessakin olevan samassa ajassa jos käytettävänä on esitäytetty Mauser-kiväärin "kampa". Lippaasta kannattaa pitää hyvä huoli, sillä Sako nylkee varalippaista 450 mk/kpl sikahinnan. (Olisiko hinnoittelijalle tullut kymmenyspilkku-virhe? Tuotantokustannuksia vastaisi 45 - 50 mk! 450 mk:lla saa jo paksusti tehtaanrasvaisen, koskaan käyttämättömän ylijäämä-sotilaskiväärin Keski-Euroopasta).

Lukon kehys on melko avara, mikä helpottaa aseen käsittelyä. Avaralla lukonkehyksellä on huonotkin puolensa: Se voi vähentää jäykkyyttä, joka saattaa ilmetä huippukäynnin puuttumisena. Huipputarkat kasa-ammuntakiväärit ovatkin lippaattomia, ja vailla edes yksirivistä makasiinia. Ongelmia niillä ilmaantuisi metsästystilanteissa, kun "paikkolaukaus" olisi tarpeen. Silloin kaipaisi aivo-verisuoniltaan kivettyneinkin kalkkivaari jo automatiikkaa: Kerta- taikka sarja-.!

Sakolla on kuitenkin onnistuttu ratkaisemaan lukonkehyksen notkumisongelma melko hyvin, sillä käynnissä ei ole moittimista. Lukko Sakossa on kolmi-olakkeinen, kaiketi edesmenneen asenero Jali Timarin "Finlandian" eli Finn-Riflen konseptien mukainen. Sen purkaminen on helppoa, ja kaikki lukon osat on purettavissa, toisin kuin eräissä muissa kiväärien lukoissa. Vihdoinkin myös Sakolla on opittu, että käyttäjän pitää pystyä purkamaan ja huoltamaan ase itse ilman asesepän apua. Tämähän oli jo kunnioiettavan J. Timarin kuningasajatus; yksi monista.

Sakon toimintavarmuus on erinomainen, kunhan lipastaa patruunat huolella. Ainut luoti, jolla olen saanut syöttöhäiriön aikaiseksi, on Lapuan Lock Base väärinpäin asetettuna. Tosin useimmat aseet eivät syötä ko. yhdistelmällä ollenkaan. Se onkin tarkoitettu äärimmäisiin hätätilanteisiin, ladattavaksi "papu kerrallaan, suoraan pesään".


Kiikaritähtäimestä ja lisävarusteista

Kiikarina Sakossani on Shirstone 3,5 - 10 x 45. Se on osoittunut hyväksi valinnaksi 25 - 300 metrin ampumaetäisyyksille. 300 metriä pidemmille matkoille saisi olla suurennosta enemmänkin, jos on hyvä ampumasää (mm. ei esiinny lämpöväreilyä). Käytännössä ilmassa on usein luodin lentoradallakin lämpöväreilyä kesäaikaan jopa Suyomessa, eikä juurikaan yli 10 kertaa suurentavalla kiikarilla silloin tee mitään pitkillä matkoilla. "Samurain Silmän" erottelukyky on myös riittävä omiin käyttötarkoituksiini, koska en ammu ylipitkille etäisyyksille.

Kuva on selkeä, joskin jää jälkeen eurooppalaisista (myös venäläisistä) huippu-laadukkaista kiikaritähtäimistä. Tosin 1200 markan kiikaritähtäimeltä ei voi odottaa samoja ominaisuuksia kuin kolme-neljä kertaa kalliimmilta putkilta. Mitään huonoja puolia en ole onnistunut löytämään ko. kiikarista, verrattuna siihen, mitä ko. hintaluokan optisilta tähtäimiltä voi odottaa. Kokonaisuudessaan hinta-laatusuhde on siis hyvä.

Sakossani on lisäksi Harris-bipodit, eli pikakiväärin tyyliset etutuet, tosin säädöiltään monipuolisemmat kuin vaikka Emmassa. Bipodit ovat käytännölliset metsästyksessä ja pitkänmatkan tarkkuusammunassa, eivätkä ne juuri haittaa muutakaan ammuntaa. Toki eriäviä mielipiteitä lyötyy ko. asiasta. Etutuellista kivääriä olivat kalkkivaarit karsastaneet vielä toistakymmentä vuotta sitten, koska "ase on sotilasaseen näköinen" eli "poliittisesti epäkorrekti". Muutamaa vuotta myöhemmin jyskytti samalla radalla pyörälavetillinen Maxim malli -09: Kenenkään mielenrauha ei enää häiriytynyt, rähmäisen punikinpelon väistyttyä. Ja edessä on aika, jolloin punikkien on vuoro pelätä. Historia on heiluriliikettä.

"Tunteet aseen ostossa on täysin turhia/ Teetpä reikää pahviin/ tai vaikka murhia..." Näin runoili joku tuntematon "Wäinämöinen" Vesan Metsästyssivuilla ja GOW:n kulttuuripalstoilla. Vielä 1980-luvun alkuvuosina olisi metsästysammunta- tai disipliini-radalla tämännäköinen ase saanut kalkkivaarit kalpenemaan ja vapisemaan raivosta. Nykyisin on custom-kalustoonn jo totuttu paremmin, ja kun mennään tauluille tutkimaan ampumatuloksia, on moni ampujaveteraani kokenut ns. kulttuurishokin, alkaen kohta kysellä "Äänettömän Voittajan" patruunoiden latausohjeita. (Valokuva: Markus).


Metsästyksessä osuman pitäisi olla varma, ja siinä bipodi auttaa usein ratkaisevasti. On yx huganhailea, kuinka läheltä ampuu OHI, vaikka millaisella Weatherby Magnumilla, jos laukaus menee "synniksi", ja aina pahempi, jos se vain haavoittaa. Osumat ratkaisevat metsästyksessä. Nimenomaan osumat varmimpiin hengenpaikkoihin, eivätkä haavakkoja tuottavat nirhamat. Tämä on luodikkometsästyksen "ratekiija", jota hehtaaritulittajat ovat halveksineet, laatien myös metsästyslait nurkuen passiin patistettujen edustusmetsästäjien ampumataidon mukaan.

Huipputapaus oli eräs maineikas metsästys-viranhaltija, jonka luodikko ampui hiukankin kastuttuaan 75 cm kohdistuspisteestä yli 100 metriin. Kyseinen "fiskaali" vastusti vielä vuonna 1981 ERÄ-lehden palstoilla kaikkein jyrkimmin metsästyslainsäädännön uudistusvaatimuksia ja erityisesti ajatusta, että aseen tarkkuus korvaa moninverroin sen, jos muutama sata Joulea puuttuisikin nimellisestä energiasta. Hän tuli sentään järkiinsä seuraavan vuosikymmenen kuluessa, korjautettuaan oman aseensa käyväksi sadesäälläkin: Eihän miehen ampumataidossa ollut vikaa, mutta puuttui vain tieto siitä, mihin kunnollinen (tai kunnostettu) ase pystyy. Taas kulki oppi kantapään kautta!

Muista varusteista vielä muutama kokemusperäinen neuvo: Aseiden hihnat ovat monesti melko lyhyitä, mutta niiden olisi syytä olla pitkätköjä, jos haluaa nopean (ja tarkan) "tulenavauksen", milloin asetta kannetaan hihnasta ehkä jopa selässä, eikä olalla, kun halutaan pitää molemmat kädet vapaina vaikkapa hiihdettäessä. Liian lyhyt hihna hidastaa aseen ottamista olaltakin. Pitää muistaa myös, ettei Suomen talvessa pukeuduta "paratiisilliseen asuun", vaan pörhistellään mieluummin turkiksissa tai sunnustaudutaan toppavaatteisiin.


Tarkkuus täystehoisilla

Koska ase on omani, olen tehnyt melkoisesti latauskokeiluita, enkä viitsi jokaista kasaa mainita tässä tekstissä. Sakon 143A ja Lapuan S374 luodeilla Sakoni käy 2 - 4 cm kasoja täystehoisilla latauksilla 75 metriin. Ei siis mitään huippukäyntiä.

Lapuan 9,7 gramman Lock Base B466- ja 10,0 g:n Scenar GB491- luodeilla Sako kyllä käy alle 20 mm kasoja 100 metriin, mutta latauksen tulee olla melko kova. Esim. 2,65 g N135:ttä antoi 14 mm (k-k)/ 5 lauk / 100 m 10,0 g Scenareilla ja 18 mm (k-k) B466:lla. Ko. latauksella Scenar kävi 300 metriin noin 55 mm kasaan. N140 on jo liian hidasta ruutia ko. luodeille, sillä hajonta oli noin 20 mm / 75 m, vaikka kokeilin useita eri latauspituuksia ja latauksia. N140 on ilmeisesti kehitetty 7,62 mm Mosin-Nagantiin aikana, jolloin ainoa meillä käytetty nallityyppi oli Large Rifle Berdan, luodit painoivat 12 grammasta alkaen, eikä .308 Winchesteriä oltu kai vielä edes keksitty.


Kevyt- ja supulatingit

Ko. aseen käynnistä säästö- ja supulatigeilla on voitu lukea GOW sivujen vanhemmista artikkeleista, joten en viitsi kaikkia käydä läpi tässä. VihtaVuoren N310:tä on 0,66 g osoittautunut ko. aseyksilön "suosikkilataukseksi", melkein luodilla kuin luodilla, ainakin ennen piipun lyhennystä vaimenninasennuksen esivalmisteluna.

Kevein luoti, mitä olen ampunut ko. latauksella, on Lapuan 4,7-grammainen alumiinisydäminen reikäpää (jo tuotannosta poistunut, kaikki hyvähän häviää tästä maailmasta), ja raskain 12 gramman D-47, joka tosin ei vakautunut, ollen kelvollinen vain kodinturvaksi kosketuslaukauksella tunkeilijan kaulaan, kasvoihin tai raajoihin. Tarkoitukseen on tosin suositeltavampiakin luotityyppejä. Rata-ammunassa 100 metriin ja lyhyemmille etäisyyksille käytän yleensä Lapuan 6,5 gramman HP-luotia ja em. 0,66 g:n annosta N310:ta. Ko. lataus on pienirekyylinen ja tarkka. Pidemmille matkoilla käytin yleensä 2,65 grammaa N135:ttä ja Scenaria (10,0 g).

10,0 gramman Moly-pinnoitettu Scenar osoittautui tarkaksi kuten jo aiemmin kirjoittelin siitä Ruutisiin. Myöhemmin koeammunnoissa 75 metriin se antoi kolmella laukauksella keskimäärin 10 mm kasoja k-k. Paras yksittäinen kasa oli 3 mm k-k! Tosin korostettakoon, että kyse oli sattumasta 3 mm kasan kohdalla: Kaikki oli mennyt kohdalleen patruunoita ladattaessa ja ammunnassa. Yleensä aseen käynnistä kertoo parhaiten vähintään 10 laukauksen kasa, tai mielellään usemmankin kasan keskiarvo.


Vaimentimen asennus

Vaimennin on BR-Tuotteen asekohtaiseksi "customoitu" T8, normaalia lyhyemmällä paisuntakammiolla. Tämä paisuntakammion lyhennys jouduttiin tekemään etutukin pituuden takia. Muutenhan vaimennin olisi ottanut kiinni tukkiin, sillä Sakoni piippua lyhenettiin vaimentimen asennuksen yhteydessä toista kymmentä senttiä, vakiintunutta karbiinipituuttakin lyhyemmäksi, huolellisen tarveharkinnan jälkeen tietysti. Neuvonantajina oli parikin tämän kutistuneen maapallon pätevintä alan asiantuntijaa, joilla ei ole "omaa lehmää LOUHItussa SOLAssa". Lopulliseksi piipunpituudeksi tuli 428 mm. Etutukkiahan ei voitu lyhentää, johtuen hihnankiinnitys-lenkistä, ja siinä kiinni olevasta bipodista.


Viekö suputin tarkkuuden?

Monesti kuulee kalkkivaarien sanovan, että aseen piipun lyhennys ja/tai vaimentimen asentaminen vähentää lähtönopeutta ja lisää hajontaa. Tämä ei pidä kategorisesti paikkaansa, vaikka mm. eräät Sakon myyntipuhujat näin väittävät. Toki täystehoisilla patruunoilla lähtönopeus vähenee piipun lyhentämisen myötä. Säästo- ja supulatingeilla sitävastoin lähtönopeus kasvaa. Piipun lyhennys parantaa tarkkuutta monesti, sillä piipun suhteellinen jäykkyys kasvaa lyhentämisen myötä. Piipun värähtelyjen taajuus lisääntyy, mutta niiden amplitudi, eli laajuus, vähenee. Näin käy siis ammuttaessa ilman suputinta.

Vaimennin sinällään lisää lähtönopeutta joitakin metrejä sekunnissa, mutta käytännössä useimmiten tällä nopeuden lisäyksellä ei ole merkitystä. Usein aseen tarkkuus jopa paranee vaimentimen asenuksen yhteydessä, sillä vaimennin toimii lisäpainona piipussa ja muuttaa piipun värähtelyitä. Muutokset on helppo kompensoida tähtänten hienosäädöllä. Usein joudutaan suorittamaan myös sivusuunnan pieniä säätöjä. Piipun värähtelyhän ei ole pelkästään pystysuuntainen, koska ampuja tukee kiväärin olkaansa, eikä vartalonsa keskiviivalle, mikä kyllä käy päinsä kasa-ammunnassa, mutta huonommin metsästyksessä.

Pulttilukkoinen ase ei ole myöskään täysin symmetrinen takaa katsottuna: Lukon kampi ojentuu sen sivulle ja iskurinlyönti voi heilauttaa asetta hieman sivusuuntaan, juuri ennen luodin liikkeellelähtöä. Tämän liikkeen voi todeta tyhjälaukauksella, pidellen kiikarin ristikon suunnattuna johonkin n. 100 metrin etäisyydellä olevaan pieneen tähtäyspilkkaan. Iskurin naksahdettua ei tähtäys ole ehkä enää tarkasti kohdallaan. Siirtymä voi olla huomattavakin, jos lukkotappia ei ole painettu aivan alimpaan asentoonsa lukkoa suljettaessa. Tämä ilmiö selittää ne "selittämättömät kärpäset", jotka pilaavat joskus ennätyksellisen kasan - tavallisimmin viimeistä laukausta ammuttaessa, kun suorituspaineet herpaannuttavat tarkkaavaisuuden. Asianmukaisesti muotoillussa aseen perässä on myös aina jonkin verran sivukäyryyttä, koska ase yleensä nojataan olkaan, eikä rintalastaan tai keskelle leukaa, tueltakaan ammuttaessa.


Koeammunta

Ensimmäisessä koeammunnassa vaimentimen asennuksen jälkeen parhaan tarkkuuden sain SAKO A145 luodilla 0,66 gramman annoksella N310:ta. Kolmen laukauksen kasa oli 10 mm k-k 100 metriltä. 50 pennin kolikko peittää apilanlehden muotoisen reiän näkymättömiin. (Hylsy: Norma, liekkireikä suurennettu 3,5 mm halkaisijaan). Lähtönopeuden pitäisi olla QuickLOADin mukaan 427 m/s ja painetta 1893 baria, eli "puolipaine", mutta liekkireiän avarrus voi nostaa sen hiukan yli 2000 bariin. Sekin jää kauas alle tehdaspatruunoiden normaalin painetason. Tuleviin QL:n päivityksiin saadaan toivottavasti kerroin säästölataushylsyille, joiden "sankkireikä" on väljennetty ja/tai muotoiltu kartiomaiseksi eräiden piilukko-muskettien liekkireiän tapaan. On jo pakko uskoa, että kaikki hywät ideat owat jo wanhoja kexinnöitä. Välillä vain jostain syystä unohtuneita.

Mainittakoon, että ruuti oli annosteltu ruutikauhalla ko. patruunoissa. Eipä näköjään tarvita ruutivaakaa tarkkuuspatruunoihinkaan, vaikka eräät asekauppiaat tuomitsevat ruutikauhat epätarkoiksi ja vaarallisiksi välineiksi ruudin annosteluun. Kaupalliset intressit näköjään menevät taas tosiseikkojen edelle. Kohottakaamme (jälleen) näille myyntipuheille kolminkertainen "HUGAA!!"- huuto. Kun kauhomisrutiini on kehittynyt yhdenmukaiseksi, päästään vähintään samaan annostustarkkuuteen kuin kammella veivattavaa annostinta käytettäessä. Eiväthän nekään ole pettämättömiä, jos kampea käännellään vaihtelevalla nopeudella, ja säätövirheen tai säädön muuttumisen riski voi olla myös olemassa. Kauhankuupan tilavuus on yleensä vakio.

Tavallisella ruutivaa'alla ei punnitusherkkyys useinkaan riitä kauhottujen annosten painonvaihteluiden havaitsemiseen, ja joidenkin ruutilajien tilavuuspainoa määriteltäessä on jouduttu käyttämään analyysivaakaa 1,0 ccm:n kauhallisten annostamien ruutimäärien painonvaihteluiden toteamiseen. (Mm. "Titarin" laboratoriovaaka pystyy ilmaisemaan 0,1 milligramman erot ruutimäärissä). Aiemmin ratalatauksena käyttämäni 0,66 g N310:tä ja Lapuan 6,5 g HP-luoti (G477) kävi säännöllisesti 20 - 30 mm kasoja (k-k)/ 3 lauk. / 100 m.

Lapuan D-47 (12 g) luodit osuivat melko huonosti 100 metriin annoksella 0,66 g N310:tä. Hajonta oli noin 50 mm ja lataus oli yliääninen. QuickLOAD ohjeman mukaan nopeutta oli 393 m/s, mikä pitänee paikkansa. Perä edellä ammutut D-47 luodit osuivat poikittain tauluun ja hajonta oli jotain puoli metriä. Onneksi eivät sentään osuneet vaimentimen haittalevyihin. Luotien lentäminen poikittain selittynee luodin suuremmalla hidastumisella perä edellä ammuttaessa, jolloin ballistinen kerroin on huonompi tässä tapauksessa. Luoti kääntyi poikittain onneksi vasta muutamia kymmeniä metrejä ennen maalitaulua.

Testistä informoitu PTK murisi jotain, että : "Blagodaarju Gospodinam, ettei sattunut pahempaa! Luotien kolhimia suputtimia on joskus nähty. Jälki voi olla rumaakin!" ja kielsi ankarasti kokeilut yli 11-grammaisilla torpeedoluodeilla 10 tuuman nousuisia loivemmilla rihloilla. Venättä kun en paljoa osaa, meni toinen iskulause: "Finljandija besSako, Finljandija bespetshnyij" jo yli hilseen. Kukapa tuon osaisi suomentaa? Sen sentään ymmärsin, ettei mihinkään 7,62 mm / .308 kaliberin aseeseen kuuluisi rihlaus, jonka nousu on loivempi kuin 240 mm, ja 200 mm olisi aina vain parempi. Jyrkin mahdollinen olisi 78 mm per kierros, mutta täysteholatinkien ampuminen olisi mahdotonta. 7.65 x 17 mm pistooleissa on joskus ollut niinkin jyrkkiä rihlauksia.

Kasa-ampujapiireissä on tosin vallalla näkemys, että piippu, jonka rihlannousu hädintuskin vakaannuttaa käytettävän luodin (mutta vakaannuttaa kuitenkin), ampuu kaikkein pienimmät kasat, mutta niissä porukoissa ammutaankin vain hylsyyn rutistamalla tungettuja latinkeja, ja: "Kaikenlaiset säästölataukset ovat ajatuksenakin kauhistuttavia".

10,0 grammaiset Scenarit osuivat 30 mm kasaan (k-k)/5 lauk./100 metriin. Ruutina oli taaskin N310:tä 0,50 g. 0,53 g annoksella osa luodeista lensi yliääni-nopeusalueella ja osa transsoonisella alueella. Pidemmästä piipusta 0,53 g:n annoksella ammutut Scenarit olivat olleet aliäänisiä.


Toinen koeammunta

Ruutina käytin kaikissa latauksissa N310:ta. (Annos suluissa luodin jälkeen). Latauksina kokeilin 10,0 gramman Moly-pinnoitettua Scenaria (0,50 g), Sakon A145 "Pyöweliä" (0,38 g/ 0,7 cc ja 0,84 g) sekä Lapuan Lock Base -luotia B466 (0,50 g). Ampumamatka oli 100 m.

Scenar kävi 33 mm kasaan (k-k), eli käynti oli samaa luokkaa kuin viimeksikin. Täytynee "viritellä" latausta vähän pienemmäksi (esim. 0,47 grammaan) ja kenties lisätä latauspituutta, jotta käynti paranisi. 0,50 grammaa N310:ta näyttäää olevan liikaa Moly-pinnoitetun Silver Jacket Scenarin takana. Osa luodeista oli vieläkin transsoonisella nopeusalueella. Lock Base ei käynyt ollenkaan nyt: Hajonta oli 10 cm/ 6 lauk./ 100 m. Olinkin jo totuttautunut ajatukseen, että piipun lyhennys tuottaa latinkien kehittelytarpeita.

Sakon 145A:lla 0,84 g annoksella hajonta oli noin 6 cm. Yleensä ruutiannoksen (ruudilla N310) ollessa yli 0,75 g, hajonta alkaa lisääntyä. Aiemmin huomasin tämän mm. Lapuan G477 luodilla. Monet muutkin kevytlatausten käyttäjät ovat ovat huomanneet ko. ilmiön latausta lisättäessä. Säästölatausten harrastushan on yleistynyt maailmanlaajuisesti, ruuti-kartellin vastarinnasta huolimatta, koska myyntipuheet on lopulta opittu tunnistamaan myyntipuheiksi (engl: "Bullshit"), Suomessa ja maailmalla.

0,38 gramman annoksella hajonta oli 33 mm k-k/ 4 lauk. Nopeuden pitäisi olla QL:llä laskettuna 303 m/s ja max. paineen 940 bar. Nopeus pitänee paikkansa, sillä mm. KJA:n testeissä ko. lataus antoi lähes saman nopeuden. Venymäliuska-painemittari antoi 745 bar KJA:n mittauksissa, mutta todellinen lukema lie 900 - 950 baria, sillä venymäliuska ei rekisteröi terävintä painehuippua. Lisäksi on tietenkin asekohtaisia eroja. Luotien/piipunreiän voitelukin vaikuttaa lopputulokseen; erityisesti paineeseen. Ko. lataus oli "siunatun hiljainen" vaimentimen kanssa ammuttaessa. 10,7- grammainen valuluoti ei enää vakautunut kokonaan 11" rihlannousulla. Luodinreiät taulussa olivat soikeita, ja tarkkuudesta ei voi juurikaan puhua, hajonnan ollessa noin 80 mm.


Kolmas koeammunta ja kohditusetäisyyksistä

Kokeilin vielä supulatauksia 25 metrin pistooliradalla. Luoteina käytin Moly-Scenaria, Sakon 145A:ta sekä J.J.Gunhillin valamia 8,7-grammaisia valuluoteja. Ruutina yhä N310 eli "Rowasti". 145A:lle ja 8,7 grammaisille lyijyluodeille ruutiannos oli 0,7 cc / 0,382 g ja Scenarille 0,47 g/ 7,2 grs.

Kaikki em. lataukset olivat aliäänisiä, sekä hiljaisia vaimentimen kanssa ammuttaessa. Suurin ääni kuuluu luodin osumasta maaliin (on se sitten maalitaulun tausta tai jotain elävää). Tarkkuutta en varsinaisesti kokeillut kunnollisen tuen puuttuessa, mutta ainakin 145A:t ja Scenarit antoivat alle 15 mm kasoja (k-k) viidellä laukauksella. Itse kohdistin aseeni ratalatingilla 100 metriin, jolloin ase on kohdallaan noin 30 metrissä supulatingeilla, ja täystehoisilla tarkkuuspatruunoilla 300 - 320 metriin luotityypistä riipuen. Esimerkiksi em. kokeilussa Scenar osui tähtäyspisteeseen 25 metriin. Tällä kohditusmenetelmällä ei tarvitse räplätä kiikarin säätöjä jatkuvasti.


Vaimentimen käytöstä ja latauksista

Vaimentimella on kolme käyttötarkoitusta: Ampumamelun ehkäiseminen, rekyylin vähentäminen sekä suuliekin poistaminen. Ampumamelun poistaminenhan on näistä tärkein ja haastavin tehtävä. Luodin tulee lähteä supu-nopeudella eikä latauskaan saa olla turhan suuri, jottei ääntä syntyisi liikaa. Mm. tästä syystä kivääriruuteja ei tule käyttää supulatingeissa. Supulatauksilla laukausääni vaimenee huomattavasti ja sitä on lähes mahdoton havaita kauempaa.

Täystehoisilla patruunoilla vaimenin toimii lähinnä "harhauttimena" sekä suujarruna. Luodin lentoääni on kuitenkin vallitseva melun lähde silloin. Hitaita kivääriruuteja ei kannata käyttää vaimentimen kanssa ammuttaessa, sillä ne palavat vielä osittain vaimentimen sisällä, lyhentäen sen kestoikää. Netissä näkeekin joskus valituksia, että: "Taas hajosi yksi mölypönttö hitsaussaumoistaan", mutta patruunoiden kehittämät suupaineetkin ovat olleet hirmuisia, eli vaimenninrikot ovat itse-aiheutettuja; mahdollisesti tahallisia?! Esimerkiksi 10,0-grammaiselle Scenarille voi hyvin käyttää N110:tä täystehoisiin latauksiin. Sopiva aloitusannos on 1,70 g N110:llä. Lähtönopeutta ko. latauksella saadaan jo 680 m/s ja maksimilatauksella noin 720 m/s. Tämä siis .308 Win:lle.


Supulatingeista vaippaluodeilla

Monesti on kysytty aliäänipatruunoihin parasta luotia. Yksiselitteistä vastausta ei ole. .308 kaliberiin löytyy monia hyviä luoteja, mutta RK:n tai kolmenlinjan kaliberiin ei ole niin laajaa valikoimaa. Melko hyviä toki on, esimerkiksi Lapuan S405 ja D166, muttei parhaita mahdollisia. Toisaalta ko. kalibereissä voi käyttää halkaisijaltaan .308" luoteja, jotka saattavat käydä hyvin, huolimatta alimittaisuudesta isokaliberiin nähden. Aina on muistettava, että venäläiset ampuivat .307" luoteja konekivääreillä ja "Emmoilla", joiden piipun isokaliberi saattoi olla .312 tuumaakin jo tehtaan jäljiltä, ja sarjatulella ammuttujen patruunoiden käyttöpaine oli moninverroin korkeampi kuin se on kotiladatuissa supulatingeissa.

Pelätty ruutikaasun ohivuoto ei ilmeisesti turmele piipunreikää niinkään pahasti kuin ylikireän luodin kitkakuumuus. Piipun kestoikä on tunnetusti kääntäen verrannollinen ruutipanoksen suuruuteen grammoina, ja ruudin energiasisältöön. Piipun käyttöikä voi jäädä lyhyeksi, jos .30 kaliberin Magnum-luodikolla tulitetaan 7.0 gramman latingeilla vaikkapa VihtaVuoren ruutia N170, jonka energiasisältö on luokkaa 3900 Joulea/gramma. Energiaa kehittyy 27300 Joulea, josta muuttuu luodin liike-energiaksi ehkä kolmannes, ja runsas viidennes ruudin "powerista" kuumentaa piipunseinämiä.

Esimerkki ei ole edes äärimmäinen, mutta pysyttelen siviilikalibereissa, menemättä vaikkapa puolalaiseen 8 x 106 mm Maroszek-kivääriin Kar. Wz. 1935, jonka piipun pystyi turmelemaan 500 laukauksella harvakselti ammuttua tultakin (4 ls/min), tai 24 - 28 pamauksella kiihkeää tulitusta. Ampujaakin piti vaihtaa 4 - 8 laukauksen jälkeen, koska ase potkaisi tosi pahasti. Ruutilataus oli noin 12 grammaa, eli ei paljon vaille 12.8 gramman ammuspainosta. Luodin lähtönopeus oli 1220 m/s.

Luodin piippukitkaan on alettu viime aikoina taas kiinnittää huomiota, etsittäessä piipun eliniän pidennyskeinoja ja konsteja, joilla voidaan parantaa aseiden hyötysuhdetta. Mielestäni parhaita supupatruunan luoteja ovat toistaiseksi Moly-pinnoitetut keveät tarkkuusluodit, kuten Lapuan 10,0 g Scenar. Näiden hinta on suurin este laajemmalle käytölle. Esim. ko. Scenar maksaa 1,10 - 1,20 mk/kpl. Siis pelkkä luoti! Sen hinnalla saisi jo 3 - 4 tavallista 8 gramman kokovaippaluotia, tai NATOn ylijäämäpatruunan käyttövalmiiksi "käärittynä". Suuriko lienee uutuudenviehätyksen osuus? Nähdään, kunhan alalle tulee kilpailua...

Monet suosivat lyijyluoteja, joilla onkin etunsa, mutta myös haittansa. Eduista huomattavin on halpa hinta, jos valaa luodit itse. Lisäksi vaippaluoteja kertaluokkaakin pienemmät ruutiannokset ja useimmissa tapauksissa pienempi nopeushajonta. Haittapuolia on joskus vaippaluoteja huonompi tarkkuus sekä huonompi kenttäkelpoisuus luotien vahauksen takia. Harjoituskäytössä valuluotien käyttö on hyvinkin perustelua, mutta tositoimissa kenties kannattaa välttää niitä. Olisihan melko noloa, jos luoteihin tarttuisi hiekkaa ja roskia siinä määrin, että ne estävät ampumisen. Luotien rasvakuurnissa oleva vaha on kyllä yleensä piilossa hylsynkaulan sisällä, mutta joskus se ei yksinään riitä liukastamaan "tuliputkea" piipunsuuhun asti.

"Kuivavahaus" ajanmukaisten piekkarinluotien malliin edellyttäisi hyviä suhteita paikkakunnan apteekkariin. Paraffiinivahan ainoaa pätevää liuotinta, hiili-tetrakloridia, ei liene muuten helppo ostaa, vaikka esimerkiksi lähes puhdasta lipeää saa jokaisesta lähikaupasta ilman myrkkylupia (= konetiskausaineet) ja Tolu-puhdistusnesteestä pääsee luultavasti sakeampaan pilveen kuin "Tetrasta", johon imppaaja kai todennäköisimmin tukehtuisi: Hiili-tetrakloridi oli ennenwanhaan yleinen täyteaine tulipalojen alkusammuttimissa eli "extinctoreissa". Tulenarkaa se siis ei ainakaan ole.

TOP 5 (vaipalliset) .308" Supuluodit ovat mielestäni:

1: Lapua Scenar (Moly-pinnoitettu) 10,0 g HPBT. Tombakkivaippa
2: Sako 145A 8 g. "Cuthead" eli "Pyöweli". FMJ S-luoti. Puhdaskupari-vaippa, ja täyte lähes puhdasta lyijyä
3: Lapua S374 8 g FMJ S-luoti. Tombakkivaippa (Ms 90)
4: Lapua 9,7 g Lock Base FMJBT. Tombakkivaippa (Ms 90)
5. Sako 143A (120A) 8 g FMJ S-luoti. Tombakkivaippa (Ms 90)

Se, ettei listalla ole ulkomaalaisia luoteja, johtuu niiden huonosta saatavuudesta Suomessa. Niitä kyllä saa tilaamalla, mutta useimmissa asekaupoissa niitä ei ole, joten niitä on turha sijoittaa ko. listalle. Lisäksi US-taalan korkea kurssi pitää niiden hinnat pilvissä. Pitää odottaa jälki-clintoniaanista aikaa.

Sakon 145A on osoittautunut tarkaksi ja helposti supunopeuksien alueelle ladattavaksi. Sen kuparivaippa minimoi nopeuksien vaihtelun. Kuparivaipan piippukitka on suurempi kuin tombakkivaipalla, mutta hoituu liukastuksella, eikä kitka ole sinänsä pahasta, jos se ei vaihtele. Paras pinnoite kuparin päällä olisi ehkä ohut niklaus, jonka voisi toteuttaa kotikonstein, jos "Electroless"-niklauskemikaalia alkaisi saada kaupoista Suomessakin. Niklattu puhdaskupari on tiedetty hyväksi vaippamateriaaliksi jo vuodesta 1886 alkaen. 145A on hinnaltaan myöskin kohtuullinen, noin 0,30 - 0,40 mk/kpl ostopaikasta ja määrästä riippuen. Kuparihan on halvempaa kuin tombakkilejeerinki. Moly-pinnoite tai niklaus nostaisi hintaa kai muutaman pennin/kpl.


"Harjoitus-supupatruunat"

Supulatingit onnistuvat myös vaihtamalla ruuti NATOn ylijäämäpatruunoihin. Käynti tosin ei ole kaksinen, Sakossani noin 5 cm 100 metriltä 0,50 g:n annoksella N310:ta. NATO-patruunat maksavat 1 - 1,50 mk/kpl, eli noin yhden tarkkuusluodin verran. Ne voidaan muuttaa supupatruunoiksi melko pienellä vaivalla ja niitä voi käyttää ko. tavalla muunnettuna harjoituspatruunoina. Etenkin, jos käyttää esim. metsästyksessä 9 - 11 gramman luodilla ladattua aliäänipatruunaa. Eikä tarvitse huolehtia hylsyistä, sillä ainakin englantilaisten NATO-patruunoiden hylsyt ovat Berdan-nallisia. Niitä ei yleensä säästellä kuin ruutikauhojen aihioiksi.

Ruudin vaihtaminen onkin melko helppo operaatio, jos omistaa latauspuristimen. Luodin irroitus käy parhaiten laittamalla patruuna hylsynpitimeen kiinni ja nostamalla se ylös. Luotiin tartutaan mielellään 7,5 mm halk. reiällä varustetuilla sähköjohdon kuorimiseen tarkoitetuilla pihdeillä. Jos ko. pihtejä ei ole, niin hohtimetkin kelpaavat, joskin luotiin jää isompia naarmuja, jotka kyllä siliävät "luodin kiitäessä läpi piipunputkesta". Luodin kärkipuolen naarmuttumisella ei ole juurikaan vaikutusta tarkkuuteen. Toki voi ostaa kalliiin patruunoiden purkuvasaran, mutta se tuskin tuo hintaansa takaisin koskaan, ja on monipuolisen epäkäytännöllinen laite, ellei se ole mitoitettu tasan tietylle patruunalle; mieluiten laippahylsyiselle.

Tämän jälkeen poistetaan ruuti (joka kannattaa ottaa talteen mahdollista myöhempää käyttöä varten. Jos luodin paino on 9.7 gramman luokkaa, on ruuti jokseenkin kuin VV:n N133). N310:tä voi annostaa 0,47 - 0,50 g, mikäli haluaa aliäänisiä patruunoita. Jos taas haluaa "puolipanoksia" niin ruutimääräksi sopii vaikka 0,60 - 0,70 g, jolta väliltä löytyy useimmiten parhaiten käyvä lataus N310:llä. 0,70 grammaa suurempia annoksia on turha käyttää harjoituskäytössä, sillä ne kuluttavat asetta enemmän, eikä mitään todellista lisähyötyä saavuteta. Käyntikin alkaa huonontua. Mikäli mielii suuria lähtönopeuksia, niin kivääriruutien käyttö on jo enemmän suositeltavaa. Luoditus tapahtuu normaalisti, kuten tarvittaessa niippauskin.


Kissan aivastuksista vielä

Vaimentimen kanssa voi toki ampua myös "kissanaivastus"-patruunoita. Ääni on olematon ko. latauksilla, vaimeampi kuin iskurinlyönti tyhjään patruunapesään (todellakin!). Toki pientä annosta nopeapaloista "öyhettä" voi käyttää. Suurin suositeltava annos on 0,3 cc / noin 0,16 g, ruutilajista riippuen. Monesti riittää .22 Short hylsyllinenkin (0,10 g) ruutia. Jo ko. lataus ylittää "tappokriteerin", läpäisy 27 mm kuivaa sanomalehtipaperia. Ruutina oli italialaisista haulikon skeet-patruunoista purettua ruutia. Se on N310:täkin parempaa kissanaivastus-latauksille, sillä ko. annoksella ruuti palaa jo täysin puhtaasti. Valitettavasti ko. haulikkoruutia ei ilmeisesti myydä kotilataajille.

Eräs toinen tapa lisätä "kissanaivastuksen" tehoa on käyttää haulikkonallia tai .50 BMG kaliberiin tarkoitettua nallia. Tosin jälkimmäisen haittana on huima hinta, noin 1,65 mk /kappale. Hylsy on myös porattava pohjastaan kokonaan läpi, kun se on ensin täytetty jollakin "baddingilla", johon näiverretään noin 5 mm halk. liekkikanava. Haulikkonallit ovat huomattavasti huokeampia, noin 0,25 mk /kpl. Hinta muuttuu dollarin kurssin mukaisesti, eli voi halventua jälki-clintoniaanisella kaudella.

.50-kaliberisen nallilla saadaan huomattava läpäisy, 41 mm kuivia sanomalehtiä. Eli siis puolitoista kertaa "tappokriteeri". Riittäisi jo hyvinkin metsästykseen, vaikka lakien ja asetusten mukaan ko. lataus ei olisi laillinen edes oravan ampumiseen. Eipä ministeriöiden virkamiehillä ole juurikaan käsitystä todellisesta elämästä. Heidän mielestään vain Joulet ratkaisevat patruunan lailisuuden metsästykseen... No käytäntö on eri asia kuin "diktaatit".


"No, tekeekö sillä Sakolla mitään?"

Vastaus em. kysymykseen: KYLLÄ TEKEE! Kokonasuudessaan Sako 75-sarjan luodikot ovat hyvin suunniteltu ja valmistettu asesarja, joka on kuitenkin menty pilaamaan muutama kuukausi sitten uudella "keyconcept" lukitusjärjestelmällä. Näyttää siltä, että kun Sakolla saadaan valmiiksi hyvä ja toimiva asemalli, se mennään ennemmin tai myöhemmin pilaamaan joko lukitusjärjestelmillä tai liialla siviilisoinnilla. Eivät sentään ole pilanneet TRG:tä, vaan parantaneet sitä malleiksi 22 ja 42. Siitä kiitos Sakolle. Sako 75 Varmint on metsästys- ja rata-aseeksi sopiva kivääri, jossa on kaikki tarpeelliset ominaisuudet ko. tarkoituksiin. Eikä tarkkuudessakaan ole valitamista.

MPP 19062000


Lisää Ruutisia >>

<< Uusimmat   Osa 8 >>  Osa 7 >>  Osa 6 >>  Osa 5 >>   Osa 4 >>  Osa 3 >>   Osa 2 >>   Osa 1 >>   Gunwritersin etusivulle  guns.connect.fi  Linkkisivulle 

Gunwritersin uusimmat Ruutiset: http://guns.connect.fi/gow/ruutiset.html