<< Uusimmat ruutiset Osa 6 >> Osa 5 >> Osa 4 >> Osa 3 >> Osa 2 >> Osa 1 >> Gunwritersin etusivulle guns.connect.fi Linkkisivulle
Ruutiset Osa 7, päivitetty 13.05.2000, täydennetty 25.05.2000
"G.O.W." -verkkolehden ajankohtaiset, toimittaa P. T. Kekkonen
Markuksen evankeliumit:
Supulatinkeja 7,62 mm RK:n patruunaan ja havaintoja Sako M92 S:stä
Monesti on kysytty G.O.W.:ltä testattuja latausohjeita rk:n supupatruuunoihin, myös oman
kielialueemme ulkopuolelta. Nyt niitä tulee, alkuun suomenkielisinä, huolimatta
Helsingin Kihlakunnan Nassulan eli Kyttiksen taannoisista yrityksistä estää luvan
saaminen ko. aseeseen, ikä-rasistisin ja aseteknisesti virheellisin perustein. Herää
kysymys, onko rikoslain 40. Luku vain kokoelma kuolleita kirjaimia?! Asiaa pohditaan
vielä varmaan laajemmaltikin, odoteltaessa muutosta. Kuinka kauan? Se on mahdotonta
ennustaa. Sitä ennen touhutaan arkipäiväisissä askareissa, ballistisen tutkimustyön
kimpussa, joka on jo vaatinut ensimmäisen uhrinsa (onneksi vain luotinopeusmittarin)
sovelletun tieteen alttarille...
Sako M92 S
Ko. aseesta on ase-aiheisissa lehdissä ollut monta esittelyä, joten en viitsi kerrata
jokaista yksityiskohtaa. Keskityn lähinnä eroihin RK 62 verrattuna, sillä se on tuttu
useimmille armeijan käyneille. Painotan koeammuntaa tässä testissä, koska lehtien
julkaisemissa testeissä ko. aseella on ammuttu vain tehdaspatruunoita, eikä ollenkaan
kotilatinkeja. 7,62 x 39 mm tehdaspatruunoiden ballistiikka on samanlainen idän ja
lännen valmisteissa, sekä kotimaisissa kaupallisissa latauksissa. Niiden perusteella on
jo syntynyt virheellinen käsitys aseen ja patruunan suorituskyvyn yksipuolisuudesta.
RK 62 vs. M92 S
Oleellisimpana erona RK 62:seen (kuva alla) on
sarjatuli-asennon puuttuminen varmistimesta. M92 S on pelkästään kertatuliase, eikä
siis rynnäkkökivääri. Sarjatulta ampuvaksi se ei muutu millään yksinkertaisella
toimenpiteellä, vaan osia joudutaan lisäämään, ja jyrsimään aseen runkoon tiloja
uusille rakenneosille, vaarantaen aseen toimivuus ja kestävyys. Vähemmällä
vaivannäöllä ja paremmalla menestyksellä voi valmistaa konepistoolin. RK:n
tunnusmerkkinä on siis sarja- ja kertatulen ampumisen mahdollisuus; ollut Fjodorovin
mallista 1916 alkaen. Helsingin taannoinen lupa-viranomainen väittää M92 S:ää
kuitenkin edelleen rynnäkkökivääriksi.
Ei sentään kehdannut ko. väitettään kertoa HHO:lle kirjallisena. Minulle puhelimitse
kyllä väitti niin. Valitettavasti ko. puhelua ei tullut nauhoitettua - vai tulikohan.?!
Olikohan se kasetilla, joka sisältää Moskovan Tiltun ja Armas Äikiän
taltioituja repliikkejä mm. "Radio Lahti/Suomen" aaltopituuksilta Jatkosodan
ajalta? Puheet ovat tällöin sopivassa seurassa, niinkuin Suomen puolelta vastineeksi
lähetetty merimieslaulun pätkäkin: "Juttele sinä vaan/ Kyllä sinut tunnetaan/ Ja
vaikka sen valeheksi vannotkin/ niin kyllä sua kuunnellaan!"
"Tappavan vaarallinen" taittoperä?
Myöskin aseen perä on on muotoitu paremmaksi kuin RK62:n perä. RK95:ssä on
taittoperä, jonka luja sarana mahdollistaa kiväärikranaattien ampumisen maahan tai
puuhun tuetulla aseella. Lakeja säätävät tai niitä tulkitsevat nassut kuitenkin
kielsivät Sakoa myymästä siviileille taittoperäisiä aseita. Sako suunnitteli
kiinteän perän M92 S:ään. Tosin yhtäkään rikosta ei ole voitu estää
kieltämällä taittoperät, eivätkä rikolliset hanki aseita nassulan luvilla, kun
saavat helposti, ilman byrokratiaa, suojeluskunnan luvilla olevia aseita käsiinsä, tai
pöllimällä luvallisiakin.
Kapean Suomenlahden takana sijaitsee myös Rääveli, eli Tallinnan kaupunki,
jonka Mustamäe Turgulta saa miltei mitä tahansa "mustaa" sopivalla
määrällä vihreällä painettua paperia: kuvina nuori Jean Sibelius, tai
jotkut USA:n edesmenneet mahtimiehet. Benjamin Franklinin kuvaan voisi ehkä
vaihtaa vanhentuneena hylätyn, vaikkakin tehtaanrasvaisen AKM:n, satunnaisten
matkailijoiden yhtäpitävien kertomusten mukaan...
"Kamalaa! Se on myös kranaatinheitin!"
M92:n suujarru on melkoisen tehokas;
monessakin suhteessa... Se vähentää kyllä rekyyliä, mutta lisää ääntä
huomattavasti: 162 desibeliin. Suujarrussa on sisäpinnalla kierre esim. vaimenninta
varten. Sako suurensi suujarrun ulkohalkaisijaa viimeisissä tuotantosarjoissa 0,5 mm,
että aseella ei voitaisi ampua kiväärikranaatteja. Toimenpide oli naurettava, koska
suujarrun sorvaaminen ohuemmaksi on minuutin operaatio. Pyrstövakautuvia kiv. kranaatteja
ei edes saa mistään, laillisesti tai laittomasti. Hiukan vaikeita tehdäkin kotoisilla
askarteluvälineillä. Konepajan kalustolla valmistetun ylikaliberiammuksen pyrstöputken
sisämitta olisikin helppo kalvaa 22,5 mm:n läpimittaan; StaNag-mitoitus + 0,50 mm.
Kieltoja vaatineiden naskien älykkyysosamäärä ja kengän numero on todellakin samaa
suuruusluokkaa, eikä omaperäistä teknistä ymmärrystä ole yhdelläkään
hallintopuolen mahtikarjulla?!
"Juridinen Ongelma"
Sakon .308 Win.-kaliberisen pulttilukkoisen luodikon muutamien variaatioiden piipunsuihin
käy Nato:n kiväärikranaatti sellaisenaan. Ihme, että niiden ostoluvan saannille ei ole
edes ehdotettu esteitä, vaikka kiv. kranaatin kantama on melkein kaksinkertainen,
verrattuna siihen, mikä M92:n patruunalla on saatavissa. Kiväärikranaatin
ampumismahdollisuus oli tulossa M92 S:n siviilimyynnin esteeksi, kunnes joku asetekniikkaa
tunteva lainsäätäjien neuvonantaja muistutti, että Mosin-Nagant M 1891:lläkin voi
ampua ylikaliberisia kiv. kranaatteja, ja niitä aseita on Suomessa "pilvin
pimein":
Jos M 1891:n hallussapitolupia alettaisiin peruuttaa kranaatinammunta-option takia,
syntyisi vähintään "lainopillinen ongelma", koska lupien myöntäminen
perustuu vuoden 1985 jälkeen Korkeimman Hallinto-oikeuden ennakkopäätökseen.
Katajaisen kansamme kärsivällisyys vieraiden, vastenmielisten aatteiden kannattajien
mielivaltaa kohtaan ei ole ääretön, vaikka niin luullaan: Kerran ennenkin on
"vieteri" pimahtanut poikki. Seurauksista on sepitetty valitusvirsiä ja
kirjoitettu "Luokkasota-kirjallisuutta" jo 82 vuoden ajan.
Ilo oli silloin lyhyt. Itku on ollut pitkä. Nykyistä hirmuhallintoa on kestänyt
vuodesta 1966. Suomalaisten kärsivällisyys, sopeutuvuus ja v..tuilun sietokyky on
käsittämätön, mutta rajaton se ei ole. Kun paineet sitten lopulta purkautuvat,
muistuttaa pamaus alilataus-detonaatiota, jonka räjähdyspaineen todelliset huippulukemat
ovat vain arvailujen varassa...
Parannuksia alkuperäiseen järjestelmään
Lukkokopan eli mekanismilaatikon kansi on varustettu ruuvilla, joka kiristää kannen
laatikkoon, estäen tähtäinten siirtymisen kannen toleranssien takia tai sen käydessä
väljäksi laatikkoon. Kranaatinammunta-optiota ajatellen omaksuttu puolalaisesta
Kalashnikovin variaatiosta kopioitu kaasuportin sulkuventtiili on tarpeellinen varsinkin
itselataajille, jotka ampuvat aliäänisiä patruunoita sekä täystehoisia patruunoita
ammuttaessa, mikäli haluaa uudelleenladata hylsyt. Automaattinen ulosheitto kolhaisee
hylsyyn kolon, ja vaikka loveutuminen estetään kumibufferilla, lyhentää hylsyn
käyttöikää sen uloslennon äkkipysäys ampumaradan betonilattiaan tai makadamilla eli
sepelisoralla päällystettyyn kenttään.
Hienorakeisemmasta sorasta tai hiekasta saa hylsy myös epätoivottua tilapäistä
täytettä, jonka rassaaminen tai karistelu pois ruutitilasta ja hylsyjen tiskaus vie
aikaa moninverroin enemmän kuin manuaalisen latausliikkeen tekeminen ennen joka
laukausta. Varsinkin itsenäinen lataustutkimuksien tekijä, jonka tarvikehankintoja
eivät sponsoroi veronmaksajat tai patruunatehtaan tuotteiden ostajat, oppii pian
arvostamaan kaasuportin venttiilin tapaista pikku yksityiskohtaa.
Koeammunnoista
Ensiksi kokeilin Sakon ja Lapuan tehdaspatruunoita. Hajonta oli 7 - 8 cm molemmilla
patruunoilla 75 metriin 5 laukauksen kasoissa, en saannut eroja tarkkudessa
vakiotähtäimillä. Kasat ammuin (huonolta) tuelta, ilman hiekkasäkkejä. Tarkkuus olisi
luultavasti huomattavasti parempi kasa-ammuntatuelta. Mittasin supulatauksista nopeuksia
noin 3 metrin päästä. Valitettavasti eräs kahdeksangrammainen S-luoti sattui pari
cm:ä liian alas keskeyttäen nopeusmittaukset ja tuhoten mittarin käyttökelvottomaksi.
Chronystä lensi takimmaisen valokennon yläosa pois: Tieteenharjoitus on vaatinut aina
kuolonuhreja...
Sain rekisteröityä sentään muutamia nopeuksia ennen mittarin rikkoutumista. 4 grainin
latauksilla lähtönopeudet olivat 250 - 260 m/s, ruudista (PaPP N305 tai N310) ja hylsyn
liekkireiästä riippumatta. Lämpötila oli noin + 17 C mittausten aikana. PTK:n ympäri
maailman mainostama 123 + 4 (grains) aloituslataus ehti osoittaa käyttökelpoisuutensa
ainakin näillä VihtaVuoren parhailla supu-ruudeilla. Jollakin energisemmällä
nitroglyseriinillä tehostetulla ruudilla ladatessa voisi tavoite max. 305 m/s tai 1000
jalkaa sekunnissa olla saavutettavissa annosta lainkaan lisäämättä.
Aseen ja latingin hyötysuhde (Peten
täydentelemä osio)
Esimerkiksi Alliant "Bullseye" sisältää lämpöenergiaa n. 5000
Joulea/gramma. Kotimaiset PaPP ja N310 ovat nekin kivääriruuteja tyrnävämpiä,
sisältäen 4200 J/g energiamäärän, josta hieman runsaat 32 % muuttuu luodin
liike-energiaksi, eli teoriassa kehittyy grammasta N310 ruutia 1345 Joulea ja 4 grainista
n. 337 Joulea luodin lähtöenergiaksi. Kun tiedetään luodin nopeus ja sen paino,
saadaan tuon energian likiarvo lasketuksi. Aivan aseen suulta ei luotinopeutta pystytä
mittaamaan, mutta esim. kolmen metrin etäisyydeltä mitattu nopeus antaa riittävän
tarkan likiarvon. Lähtönopeus on aina laskennallinen, eikä ole kulunut vielä montakaan
vuosikymmentä, kun nopeudet jouduttiin mittaamaan 25 metrin etäisyydeltä piipunsuusta.
Luodin energia E 25 omaksuttiin vuosina 1962 ja -69 metsästyslainsäädännön
"pyssypykäliin", kun haluttiin estää hirvenmetsästys joillakin ulkomaisilla
aseilla tai patruunoilla ja pienriistan pyynti pienoiskiväärillä. Kun 6,5 x 55 mm
Ruotsin Mauser ja .22 WMR "magnum-piekkari" uhkasivat yleistyä Suomessa,
korotettiin v. 1969 luotien energiavaatimuksia näiden aseiden saamiseksi kielletyiksi:
6,5 mm hirvijahdissa ja .22 WMR muun pienriistan kuin oravien ja Ylä-Lapissa riekon
metsästykseen. Kiellot herättivät tietenkin katkeruutta. Muuan kansanedustaja,
siviiliviraltaan pappismies, lupasi eduskuntapuheessaan maksaa tapporahan kieltopykälien
laatijan, ylimmän metsästyksenvalvoja Tauno Vilho Mäen, terminaattorille. (Joskus ovat
hengellisen säädyn edustajatkin kiivailleet yhteisen kansan puolesta, kaupallisten
etuoikeuksien kahmijoiden kätyreitä vastaan).
Luvattu summa oli kuitenkin niin pieni, ettei se houkutellut "bounty
huntereita". Tuohon aikaan ei vielä tunnettu kieltopykälien todellisia
taustatekijöitä: Kaupallista hyödyntavoittelua ja protektionismia. Vasta laatimassaan
Tauno V. Mäen muistokirjoituksessa ilmaisi ASE & ERÄ-lehden silloinen
päätoimittaja Heikki Syrjälä asioiden todellisen laidan avoimesti. Vihjailuja oli
tosin julkaistu mm. ERÄ-lehdessä jo 1980-luvun alusta alkaen. (Eduskunnassa luvatun
tapporahan on T.V.M. maininnut omissa jahtimiehen muistelmissaan tai Mettäkala-lehden
"Vaarin palstalla", ja kai jo aikoinaan radiopakinoissaan).
Palaten 7,62 x 39 mm latinkien hyötysuhteisiin: Luodin energia lasketaan korottamalla
mitattu nopeus (m/s) toiseen potenssiin, eli nopeus x nopeus. Saatu tulo kerrotaan luodin
painolla (grammoina). Siis esimerkiksi 260 x 260 x 8 = 540800. Koska ammuspaino on annettu
grammoina, siirretään desimaalipilkkua kolmen numeron yli vasemmalle. Lisäksi jaetaan
saatu tulo kahdella, koska "E = ½ M kertaa V toiseen (potenssiin)".
Näppärimmin käy energian laskeminen huokeallakin taskulaskimella ylläolevan esimerkin
mukaisin lähtöarvoin, näppäilemällä 260 x = x 8 per 2000 = .
Laskelma antaa 270,4 Joulen energian, joka ei ole mitenkään mahdoton lukema, jos laukaus
on ammuttu kylmän, liukastamattoman piipunreiän läpi, voitelemattomalla
kuparivaippaluodilla, latauksena siis 0,25 - 0,26 grammaa ruutia N310. Hyötysuhde on
vaatimaton, noin 24.8 %, mutta olosuhteetkin ovat epäedulliset. Kylmä patruunapesä
(hylsy) ja piipunreikä imevät ruutikaasusta lämpöenergiaa, alentaen kaasun painetta ja
tilavuutta normaalia nopeammin. Kuparivaipalta puuttuu liuku-ominaisuuksia. Kitka hidastaa
täysin mekaanisesti luodin kulkua piipussa, mutta kitkalämpö koituu myös hyödyksi
seuraavia laukauksia ammuttaessa, koska se lämmittää piipunseinämiä.
Latausten hyötysuhde paranee laukaus laukaukselta, kunnes päästään ihannetapauksessa
nopeuslukemaan n. 290 m/s, joka vastaa aseelle ominaista hyötysuhdetta. (RK 62:n
tapauksessa 32,00 % ruudin energiasta muuttuu luodin liike-energiaksi
normaalilatauksella). Joillain keinoilla voidaan päästä samaan lopputulokseen jo
ensimmäistä laukausta ammuttaessa: Jos ammutaan kevyesti öljytyllä tai muuten
liukastetulla piipulla, eristää liukastekerros ruutikaasun kylmästä piippumetallista.
Piippu voidaan myös esilämmittää muutamalla täysteholaukauksella.
Jos niiden luodit on liukastettu vahaamalla tai rasvalla, jota jää piipunseinämiin, voi
ensimmäisen supulaukauksen hyötysuhde jopa ylittää aseelle ominaisen hyötysuhteen,
joka on yleensä määritelty liukastamattomia metallivaippaluoteja ampumalla. (Näin on
tehty ainakin RK 62:n tapauksessa). Hyötysuhteen laskentakaava on yksinkertainen, mutta
tarvitaan tieto lataukseen käytetyn ruudin kalorisesta energiasta. VihtaVuoren ruutien
lämpöenergiat on taulukoitu "Reloading Manual:eihin" (ainakin 2. ja
3. laitoksiin, joista uudempi on painettu tämän vuoden tammikuussa).
Quick Load- ballistiikkaohjelmassa on myös listattuna ruutien lämpöenergioita. (Ohjelma
esiteltänee G.O.W:ssä jo lähitulevaisuudessa). Kertomalla ruudille ominainen
energiamäärä latauksen grammapainolla saadaan selville latingin kemiallisesti sidottu
energiamäärä, esim. 4200 J/g x 0,26 g = 1092 Joulea. (Jakoviivan yllä ja alla olevat
gramman lyhenteet eliminoivat toisensa). Jos luodin mitattu nopeus on vaikkapa 292 m/s ja
sen paino on 8,0 grammaa, lasketaan ensin liike-energia, 341 Joulea tai 342 J, koska
valokenno-kronograafilla mitattu "instrumentaalinopeus" on AINA pienempi kuin
todellinen lähtönopeus.
Lukemat pyöristetään siis aina ylöspäin, lähimpään täyteen Joule-määrään.
Prosentuaalinen hyötysuhde lasketaan lisäämällä kaksi nollaa tähän lukemaan,
jolloin saadaan esimerkkitapauksessa 34200 % Joulea ja jakamalla tämä lukema
ruutilatingin energiamäärällä 1092 Joulea; siis 34200 % J per 1092 J = noin 31,32 %
hyötysyhde. Varsin lähellä täysillä latingeilla lauotun RK62:n lukemia.
Syrjähyppy haulikkoballistiikkaan
Kuinka suuri voisi ampuma-aseen hyötysuhde olla enimmillään? Kirjallisuuslähteet
mainitsevat tasalukeman 40 % erittelemättä kuitenkaan asetyyppiä ja -mallia. Harvoinhan
sotilasaseiden ballistiikkaan keskittyneissä lähteissä mennään tällaisiin
yksityiskohtiin, ainakaan silloin, kun aselajina on haulikko, vieläpä sellainen malli,
jota siviili-ostajakuntakin arasteli. Sotilashenkilöille olisi
"muovipiippuinen" taisteluhaulikko ollut ajatuksenakin mahdoton. Siis niille
kapitulanteille, jotka asehankinnoista päättävät. Ne, jotka asetta joutuvat kantamaan,
olisivat ehkä olleet kiitollisia itselataavasta 12 geitsin taisteluhaulikosta,
nimeltään Winchester Model 59.
Aseen piippuna oli seinämiltään paperinohuen teräsputken ympäri kääritty runsaan
800 kilometrin pituinen lasikuitu, päällystettynä polyesterimuovilla. Siis
komposiittipiippu, kauppanimi Win-Lite Barrel. Paineenkestävyys oli
kaksinkertainen parhaaseenkin teräspiippuun verrattuna, mutta arvata voi, ettei
"kuttaperkkapiippuinen" ase ollut luottamusta herättävä, tullessaan
kauppoihin 40 vuotta sitten. Valmistus lopetettiin huonon menekin takia jo v. 1965. Aseen
ylittämättömän hyötysuhteen tärkein tekijä oli komposiittipiipun materiaalin
lämpöeristävyys.
Itselataavalla aseella voitiin ampua makasiinillinen toisensa jälkeen, piipun ulkopinnan
kuumentumatta kuin hieman haaleaksi. Haulikko on, yleisemminkin katsoen, edullisella
hyötysuhteella toimiva asetyyppi, koska sen hylsymateriaali (aikoinaan pahvi, nykyisin
useimmiten muovi) eristää kehittymässä olevan ruutikaasun patruunapesän seinämistä.
Epämetallinen hylsynkannan sisävahvike estää lämmönhukan iskupohjan suuntaan.
Välitulppa eristää haulipanoksen ruutikaasusta, jonka lämpöenergiaa ei mene hukkaan
hauleihin sitoutuneena. Piippukitkaa vähentää nykyisen välitulpan hivakka eli
haulikuppi.
Luodin kuumentuminen ruutiliekistä ja kitkasta aiheuttaa 7.9 x 57 mm Mauser-kiväärissä
jopa 3 % suuruisen energiahävikin. Tätä luokkaa on hävikki myös 7.62 x 39 mm aseissa.
Automaattilataus leikkaa RK 62:n tapauksessa ruudin sisältämästä energiasta vain 0,48
% viipaleen, joka lasketaan "hyödynnetyksi energiaksi". Hävikin aiheuttajista
suurin, 45 % osuus, menee ruutikaasujen hukatun liike- ja lämpöenergian piikkiin.
Ruutikaasussa hukkaan virtaava energia tuottaa myöskin ammunnan haitallisimmat
sivuvaikutukset, kuten laukausmelun ja suuliekin.
Piippukitka on haulikossa siis pienempi kuin rihlatussa aseessa, eikä ammuksen
rotaatio-energiaa synny lainkaan. (RK 62:ssa sen osuus on tosin vain 0,15 % ja se voidaan
käyttää ainakin osittain hyödyksi elävässä maalissa, jos luoti muotoillaan
osuessaan kaatuvaksi, esim. kärjestään viistoksi. Myös kärjestään laajenevan
metsästysluodin teho "elävässä" perustuu osittain kiertoliikkeeseen, ja
rotaatio puolestaan tehostaa keskipakoisvoimallaan luodinkärjen laajentumista). Luodin
kitka muuttuu lämmöksi, josta osa siirtyy luotiin, osa taas piipunseinämiin. Tuliputken
ja kaasusylinterin kuumennukseen kuluu RK 62:n patruunan ruudin energiasta 22,25 % osuus.
Win-Lite -komposiittipiipun uskomattomalta kuulostava 40 % hyötysuhde on selitettävissä
yksinkertaisesti: Piippu, jonka sisältämästä ruutikaasusta imeytyi lämpöenergiaa
vain ohutseinämäiseen sisäputkeen (joka olisi ollut turha lujuuden kannalta, mutta
katsottiin tarpeelliseksi kaupallisista syistä), käytti 5 - 6 % -yksikköä suuremman
osuuden ruudin energiasta haulien lennättämiseen kuin nopeasti läpikuumeneva
teräspiippu. Tieteelliset tosiasiat eivät kuitenkaan innostaneet metsästäjiä
1960-luvun alkupuoliskolla: Ovathan monet heistä 2000-luvullakin asenteiltaan kuin
keskiajasta karanneita aikamatkustajia.
Komposiittiputket ovat nykyisin käytössä sotilasaseissa, yleisimmin kertasingoissa,
mutta siviiliaseissa niitä ei vieläkään hyväksytä. Kokomuovinen pistoolikin on ollut
olemassa jo 1980-luvun keskivaiheilta alkaen, mutta vainohullussa maailmassa ei voi
kuvitellakaan sitä myytävän joskus yleisesti. Muovirunkoista Glock-pistooliakin
vaadittiin kiellettäväksi, vaikka sen kaikki paineenalaiset osat ovat terästä.
Kokomuovisen prototyyppipistoolin piippukin on siis muovia, eikä esim. keraamia, kuten
aluksi luultiin. Keveydestään johtuen potkaisee .22 LR -kaliberinen muovipistooli
kiukkuisesti kuin ysimillinen. Palaamme nyt ikävystyttävän teoreettisen ballistiikan
alueelta käytännön toimien kuvailuun.
7.62 x 39 mm erikoislataukset
Nalleina käytin Lapuan isoja kiväärinalleja (CCI 200) ja hylsyinä kokosupistettuja
Lapualaisia sekä Sakoja. 4 grainin latauksissa kastovahasin luodit (S405)
"Mansikki-vainaan" rasvalla. Niippasin kaikki patruunat, sillä
Kalashnikov-sukuisten aseiden latausliikeen voimakkuuden takia luodit työntyisivät
hylsyn sisään niippaamattomina. Patruunan piippuunvedon alkuvaihehan vain tehdään
käsin eli manuaalisesti, mutta varsinainen syöttö tapahtuu rekyylijousen täydellä
voimalla - ellei käyttötilanne vaadi patruunan hiljaista hiivitystä pesään, eli
liikkuvien osien etenemisen jarruttelua. Ruudin "positio" hylsyssä on
jousivoimalla tapahtuneen syötön jälkeen aina hylsyn etupäässä, jos asetta ei
nosteta tuelta ennen laukausta.
Positiolla on lyhythylsyisessä patruunassa vähemmän merkitystä kuin vaikka .308
Win.-patruunassa. Ruudin sijainnin merkitys vähenee edelleen, kun ruuti on herkästi
syttyvää ja nallin sytytystehoa parannetaan liekkireikää suurentamalla. Sankkireiän
väljennys ei vaikuta kovinkaan paljon luotien lähtönopeuteen, mutta osumatarkkuus
paranee, kun sytytysliekki tavoittaa ruutipanoksen mahdollisimman lyhyellä viiveellä,
täyttäen pitkänkin hylsyn ruutitilan kuumalla palokaasulla.
Vanhanaikaista Berdan -nallia on suosittu viime aikoihin asti, koska sen kaksi
liekkireikää tuottavat leveän, haarautuvan ja pyörteilevän sytytysliekin, mutta sama
vaikutus saadaan aikaan liekkireiän väljennyksellä ja sen mahdollisella muotoilulla
kartiomaiseksi. Sankkireiän kartiokkaaksi muotoilemisen edut huomattiin jo
piilukkomuskettien aikaan, 1700-luvulla.
Hylsy: Lapua, liekkireikä 3,5 mm halk.
Ruuti: N310 4,0 grs/ 0,26 g Luoti: Lapua S405 8 g kv. Lat.Pit: 56,0 mm.
Hylsy: Lapua, liekkireikä muuttamaton, Ruuti: N310 4,0 grs/ 0,26 g Luoti: Lapua S405 8 g
kv. Lat.Pit: 56,0 mm.
Hylsy: Lapua, liekkireikä 3,5 mm halk.
Ruuti: PaPP (N305) 4,0 grs/ 0,26 g Luoti: Lapua S405 8 g kv. Lat.Pit: 56,0 mm.
Hylsy: Lapua, liekkireikä muuttamaton. Ruuti: PaPP (N305) 4,0 grs/ 0,26 g Luoti: Lapua
S405 8 g kv. Lat.Pit: 56,0 mm.
Hylsy: Sako Ruuti: N110 0,71 g/ 11 grs Luoti: Lapua D166 13 g kv. Lat. Pit: 56,0 mm. Huom:
Aliääninen! Ase heitti hylsyt, mutta ei syöttänyt patruunoita.
Hylsy: Sako Ruuti: N133 16,2 grs/ 1,05 g Luoti: Lapua D166 13 g kv. Lat. Pit: 55,6 mm.
Huom: Aliääninen! M92 S:n automatiikka toimi silti ko. latauksella. Myöhemmässä
kokeilussa todettu tarkkuus: 21 mm 5 laukauksen kasa 75 metrin etäisyyteen aseen
vakiotähtäimillä.
Hylsy: Sako Ruuti: N110 24,5 grs/ 1,59 g Luoti: Lapua ALS 3,7 g kv. Lat. Pit: 52,4 mm.
Huom: Erityisen pieni rekyyli suuresta lähtönopeudesta huolimatta.
Hylsy: Sako Ruuti: N110 23 grs/ 1,50 g Luoti: Lapua G477 6,5 g HP. Lat. Pit: 55,3 mm
Hylsy: Lapua Ruuti: N110 15,2 grs/0,98 g/ 1,3 cc Luoti: Lapua S405 8 g kv Lat. Pit: 55,8
mm. Huomioita: Lähtönopeus noin 540 m/s. Pieni rekyyli!
Hylsy: Lapua Ruuti: N310 4,5 grs/0,29 g Luoti Lapua S405 8 g kv Lat. Pit: 55,8 mm.
Huomioita: Aliääninen + 7 C:n lämpötilassa! Ammuttu liukastamattomina. Kuiva piippu.
Osumat 75 metriin: Noin 100 mm tähtäyspisteen alapuolelle 300 metrin diopterilla.
Kokeilussa käytetyt D166 -luodit olivat halkaisijaltaan 7,86 mm, vaikka ne ovat
nimellisesti 7,91 mm, pakkauksen merkinnän mukaan. Liekö sattunut Lapualla moka luotien
kalibroinnissa? Ko. luoteja myy Kirkkonummen Erävaruste Oy (puh. 09 - 298 5073). Lapuan
6,5 grammaisia (G477) voi ampua lievästä alimittaisuudesta huolimatta (piipun
isokaliberiin nähden). Kaikki em. lataukset ovat rekyyliltään normaaleita
tehdasladattuja patruunoita miedompia.
Noin 4,3 - 4,5 grs/ 0,28 - 0,29 grammaa N310:ta tai muuta supulatausruutia antanee noin
300 m/s nopeuden 8 grammaiselle S-luodille. Vaihtoehtoisena luotina voi käyttää mm.
Sakon kuparivaippaista 145A:ta, jonka viehko tuotenimi "CUTHEAD" viittaa
erääseen pariisilaiseen koneeseen, jollaisella rajattiin ylevän aateliston niskavilloja
Ranskan vallankumouksen aikaan.
Ensimmäisistä Kumouksen Sankareistakin moni sai myöhemmin tuntea kolmionmuotoisen
terän viileän kosketuksen kaulallaan viimeisenä muistumana senkertaisesta
reinkarnaatiostaan. Yksikään vallankumous ei ole kumonnut valtaa, ja melkein jokaista
vallankaappausta on seurannut valtataistelu kaappareiden välillä.
Saksankielinen luodinkärjen stanssausreunuksen nimi "SCHNITTHAAR" viittaa myös
"karvankatkaisuun". Keksijä oli Wilhelm Brenneke ja keksinnöllä ikää
ainakin 90 vuotta. Sako ja Lapua kiistelevät turhaan siitä, kumpiko on kopioinut
kilpailijansa idean. Alkuperäinen patentti on rauennut jo 77 vuotta sitten, joten
stanssausreunus on jokaisen luodinvalmistajan vapaasti käytettävissä "wanhastaan
tunnettuna kexintönä".
Supulatingeilla en tullut kokeilleeksi tarkkutta ajanpuutteen ja patruunoiden loppumisen
takia. Esimerkiksi D166 -luodilla tarkkuus on ilmeisimmin alle 2 MOA, eli 0.05 mm:n
alimittaisuus ei aiheuta vielä hajonnan lisäystä, koska luotia piipussa ohjaava
lieriömäinen kylkiosa on pitkä. (Myöhemmin suoritetussa pikaisessa tarkkuuskokeilussa
75 metriin, lipas-tuelta ampuen, sain aikaan jo varsin lupaavan kasan: 21 mm viidellä
laukauksella, osumat noin 30 mm tähtäyspisteen alle; tähtäimenä aseen oma 300 metrin
diopteri eli "apertuuritähtäin"). Lähiaikoina kirjoittelen G.O.W:iin lisää
latauksista 7,62 RK:n patruunalle, sekä kenties nopeustietojakin, kunhan saan hankittua
uuden nopeusmittarin.
Vaimentimista ja kuulonhuollosta
Uusi suujarru lisää laukauksen ääntä 153 dB:stä (RK 62) 162 dB:in. Kuulosuojainten
käyttö on välttämätöntä ilman vaimenninta ammuttaessa. Jo kaksi laukausta ilman
kuulosuojaimia vaimentamattomalla Sako M92:lla saa korvat soimaan puoleksi päiväksi.
(Onneksi ei ole omakohtaista kokemusta, vaan kuulin sen eräältä toiselta ampujalta).
Tuo lievältä tuntuva oire on merkki mitattavissa olevasta, parantumattomasta
kuulovauriosta sillä äänitaajuuden alueella, jonka korkuinen on sen tuottaneen aseen
pamaus. Ampuja itse alkaa huomata arkielämässään kuulovaurioiden salakavalan
"kumulaation" eli kasautumisen ehkä vasta silloin, kun 90 % aistista on
menetetty - lopullisesti.
Kun taustahälyn häiritsemän puheen ymmärtäminen alkaa olla vaikeaa, hätääntyy
ammunnan harrastaja ehkä viimein audiometriseen tutkimukseen, joka ilmaisee karmean
totuuden, silloin jo liian myöhään. Tunnetuista tosiasioista huolimatta löytyy
metsästysseuroista vieläkin kalkkivaareja, joiden mielestä asevaimentimet pitäisi
kieltää. Ruuti- ja patruunatehtailla (kautta maailman) on yhä diplomi-insinöörejä
tai muita kirjanoppineita, joiden mielestä myöskin kevytlatausten tekemisen taidon
opettaminen on "vaarallista salametsästelyyn ja väkivaltarikoksiin
yllyttämistä", koska supulatinkieen käytöllä voidaan kiertää vaimentimen
hallussapitokieltoa tai vaimenninverotusta.
Onpa ollut ministereinäkin sellaisia poliitikkoja, jotka ovat säätäneet lakeja
urheiluampujien ja metsästäjien terveyttä ylläpitämään suunniteltujen teknisten
apuvälineiden valmistuksen kieltämiseksi, tai niiden myynnin rajoittamiseksi siten,
että hankintaan on varaa vain ylhäisellä aatelilla tai järjestäytyneen rikollisuuden
mahtimiehillä, jos noilla vähemmistöryhmillä on yleensäkään mitään eroa.
Totisesti, minä sanon teille: Olisi oikeus ja kohtuus, että vielä elossa olevat
kieltojen ja rajoitusten puolestapuhujat ja toteuttajat pantaisiin tuntemaan kaulallaan
ranskalaisen niskaharjasten parturointikoneen liikkuvan osan viileä hipaisu.
Itselläni, omassa Sakossani, on BR-Tuotteen TR8S
-vaimennin. Se on toiminut hyvin, aseen latausliike on kovin ääni täystehoisilla
patruunoillakin ammuttaessa. Supupatruunoilla laukausääni on todella hiljainen: 4
grainin napsauksilla kovin ääni on tosiaan iskuvasaran lyönti. Lukiessani tuon
väitteen ensi kertaa, luulin sitä vaimennin-konsulenttien myyntipuheeksi, mutta oman
aseen "puhetta" on pakko uskoa. Kun ruutimäärä on huomattavasti suurempi
(esim. 0,70 grammaa tai enemmän), laukausääni on selvästi em. 4 grainin latinkeja
voimakkaampi, vaikka luodin nopeus olisikin aliääninen.
Ruutikaasun tilavuudella on merkitystä vielä sen paineen lauhduttuakin: Mitä
vähemmällä kaasumäärällä luoti kiihdytetään kulkemaan piipun läpi, sitä
hiljaisempi ääni, käytetäänpä vaimenninta tai ei. Ja ruutikaasu on vain toiseen
olomuotoon muuttunutta ruutia. Jos kaasu punnitaan, on sen paino sama kuin
jyvämuodossakin olleen ruudin paino. Ainetta ei voida luoda tyhjästä, eikä hävittää
muuten kuin muuttamalla osa aineesta energiaksi, mikä tosin onnistuu vain fissio- tai
fuusioreaktioilla monimutkaisin järjestelyin, joiden ensimmäisiä sovellutuksia olivat
atomi- ja vetypommit.
Ruudin palaessa muuttuu vain aineen olomuoto kiinteästä kaasumaiseksi. Kemiallisesti
sidottua lämpöenergiaa vapautuu tietty määrä tietyllä nopeudella. Energian
vapautumisen nopeus saa aikaan eroavaisuuden kelvollisten "supu-ruutien" ja
hitaammin palavien kivääriruutien välillä. Hoplofoobisen sortovallan hallitsemissa
maissa, joissa vain rikkailla (tai rohkeilla) ihmisillä on hallussaan asevaimentimia, on
tällä ominaisuudella jopa enemmän merkitystä kuin niissä maissa, joissa vaimentimien
hallussapidolle ei ole rajoituksia. Kun ruuti on herkästi syttyvää, nopeasti palavaa ja
se kehittää lämpöenergiaa mieluusti vähintään 4000 Joulea/gramma, on sen
muodostaman kaasun tilavuus jo piippuvaiheen aikana lauhtuneena niin vähäinen, ettei
häiritsevän kovaa pamausta synny, mutta ei myöskään haitallisen suuria
lähtönopeuksien vaihteluita, eikä alilatausdetonaation riskiä.
Hylsynpoistonopeuden säätö
Vaimentimen kanssa ammuttaessa kannattaa huomioida Kalashnikovin sukuisten aseiden
ripeämpi hylsyjen ulosheitto, varsinkin täystehoisilla patruunoilla. Hylsyt lentelivät
M 92 S:stä noin 7 - 8 metriä aseen sivulle, kun kaasuportti oli täysin auki. Kun
kaasuventtiiliä sulki hieman, hylsyjen poisto rauhoittui ja ne lentelivät 2-3 metriä
aseen sivulle, eivätkä kolhiintuneet. Tässä vaiheessa on mainittava, että venttiilin
asennot eivät ole vain "AUKI" tai "KIINNI", vaan kaasumäntään
vaikuttavaa painetta voidaan säätää väliasennoillakin. Aiemmin julkaistuissa M92 S:n
esittelyissä on säätömahdollisuus joskus unohtunut mainita.
13 gramman luodilla ladatuilla supupatruunoilla M92 S toimi moitteetta 1,05 gramman
annoksella Vihtavuoren N133:a. Hylsyn poisto oli maltillista; hylsyt lensivät noin 2
metriä aseen sivulle. 0,71 grammalla N110:tä ase poisti hylsyt juuri ja juuri, muttei
syöttänyt uutta patruunaa. Kalashnikov Avtomat 47:ssä, AKM:ssä ja niiden
DDR:ssä tai Kiinassa tehdyissä kopioissa on suurempi kaasuaukko piipussa, joten ne
toiminevat ko. latingilla. Toimivuuteen vaikuttaa aseen mahdollinen uutuudenjäykkyys tai
likaisuus ja liikkuvien osien voitelu. Käyttölämpötilalla on myös merkitystä, eli
mitään ei voi mennä vannomaan, jos lataus on marginaalinen. Aseiden yksilölliset
ominaisuudet ja niiden käyttöolosuhteet ovat silloin vallan päällä.
Lopuksi
Sako M92 S on hyvin tehty ja tarkkakin ase, mutta eräät yksityiskohdat siinä on menty
pilaamaan liialla "sivilisoinnilla". RK95 sinällään olisi parempi, mutta
sitä ei myyty siviileille, koska sillä voi ampua sarjatulta. Suomen aselait ovat mm.
tältä osin p...seestä. Sinällään ei sarjatulen ampumismahdollisuus tee aseesta sen
vaarallisempaa kuin vain kertatulta ampuva versio on. Eivät rikolliset lupia
"nasulasta" hae, ja pulttilukkoisellakin ehtii kyllä, jos tarve vaatii.
Vuodesta 1841 on ehditty... Pihtiputaalainen pienviljelijä Tauno Pasanen ehti myös, kun
hän saavutti TÄHÄNASTISEN Suomen Ennätyksen huokealla avotähtäimisellä 7 x 33 mm
lintuluodikollaan:
Neljä "naskia" kahdeksalla kuuluisalla surmanluodilla. Vihollisilla oli aseina
konepistoolit, viritettyinä, vaihtimet säädettyinä sarjatulelle, ja käsky:
"Tappakaa!". Toinenkin äärimmäisyys tunnetaan: Vietnamin sodassa ammuttiin
kai jopa 50 tuhatta sarjatuliaseen luotia jokaista kaatunutta vihollista (tai viholliseksi
epäiltyä alkuasukasta) kohti. Pulttilukkoisia kiväärejä käyttäneet tarkka-ampujat
kaatoivat keskimäärin kolme aseistetuiksi Viet-Kongeiksi selvästi tunnistettua kohdetta
neljällä tai enintään viidellä patruunalla. Sepä siitä aseiden vaarallisuudesta,
joka riippuu lähinnä peränpitäjän taidosta ja motivaatiosta: Henkeään tai kotinsa
koskemattomuutta puolustava ihminen tekisi todennäköisesti rumempaa jälkeä
suustaladattavalla piilukkoisella musketilla, kuin joku tuhannen sarjatuliaseen kokoelman
omistaja, joka voikin peräännyttää sika-rynnäkön "muurari-veljeyteen"
vetoamalla.
M92 S on tarkkuudeltaan riittävä metsästykseen, ja se soveltuu myöskin siihen. EU:n
diktaatit tosin kieltävät sen käytön niissä metsästystilanteissa mihin se sopisi
parhaiten. Mutta syytä on muistaa, että diktaatit ovat paperia ja käytäntö
käytäntöä. Venäjällä käytetään 7,62 mm Kalashnikovia mm. karhujahdissa. Suomessa
soveltuu M92 S laillisesti ja käytännössäkin mm. haahkanmetsästykseen, peura- ja
jänisjahtiin. Laillisenkin hirvilatauksen mahdollisuudesta on valettu kannuja jopa
valtakunnallisessa virallisessa metsästysalan lehdessä. Käytännöllinen teho
hirvenkaadossa lienee todettu monet kerrat, ainakin Suomen rajaseudulla ja itärajan
tuolla puolen.
Riittihän Valmet Orava- pienoiskiväärikin ja Lapuan .22 LR Championship-patruuna
entisaikoina, jos peränpitäjillä vain oli tietoa, taitoa ja mielenmalttia, jota
suuretkaan Joule-määrät eivät voi korvata. Itse "Tauno Suuri" (ei Palo, vaan
Mäki) toi julki ajatuksen, että "on aivan samantekevää, mitenkä järeällä
aseella hirven ohi ammutaan", mutta pakinat olivat pakinoita ja teot tekoja.
Pakinoitsija itsehän toi, kaupallisten etupiirien ukottamana, yksinvaltaisesti
valmistelemaansa metsästyslainsäädäntöön luotien liike-energiaan perustuvat
rajoitukset.
Sako on lopettanut hienon aseensa, M 92 S:n, valmistuksen pian sen tuotannon
käynnistymisen jälkeen "kustannussyistä", vaikka kotimaista kysyntää
olisikin ollut: Ratkaisevan tärkeiden USA:n vientimarkkinoiden ovet sulkeutuivat.
SakoBeretta-fuusion takia voidaan M 92 S:lle kuitenkin veisata lopullinen hautajaishymni:
"Matkansa päähän toverimme/ Saapunut on"...
Markus 26042000
Luotiruutisia:
Osuva, hintava Scenar-luoti
.308 Win. kaliberin supupatruunoihin hyväksi luodiksi on osoittautunut Lapuan 10,0
gramman moly-pinnoitettu Scenar. Sopiva annos N310 ruutia on 0,53 grammaa/ 8,3 grs/ 1,0
cc, asekohtaisin vaihteluin. Tarkkuudeltaan ko. Scenar on tähän mennässä
kokeilemistani luodeista paras. Sako 75 Varmintillani hajonta oli 18 mm (k-k)/ 7 laukausta
100 metriltä.
Lisäksi sillä on suorin lentorata. Osumapiste oli 75 mm tähtäyspisteen alla. (Ase
kohdistettu 100 metriin käymään tähtäys- pisteeseen latauksella 0,66 g N310 ja Lapuan
6,5 g HP). Muut testaamani luodit aliäänisillä nopeuksilla ovat osuneet 100 - 200 mm
tähtäyspisteen alle em. kohdistuksella, 100 metrin etäisyydeltä. Pituudeltaan on
10-grammainen Scenar äärirajoilla vakautumaan 11 tuuman nousuisessa rihlauksessa.
"Rimaa hipoen" kiertovakautuva luoti on kuitenkin kasa-ampujien käsityksen
mukaan kaikkein tarkkakäyntisin luoti heidän tarkoituksiinsa. 12 tuumaa kierrosta kohti
(= 305 mm nousu) voi olla jo liian loiva. 10 tuuman nousuisissa rihloissa on vakautuminen
jotakuinkin taattua, ja 7,62 mm aseiden 240 mm rihlannousu voi jo aikaansaada
ylivakautumisen täystehoisilla latauksilla ammuttaessa.
Oman aseensa rihlannoususta on syytä ottaa selvää, ennenkuin hankkii enemmälti
luoteja. Hintaa niillä voi olla markankin verran kappaleelta eli melkein, tai
melkeittäkin, jonkin .308 Win. (7,62 x 51 mm NATO) -ylijäämäpatruunan hinta.
Toistaiseksi ei ole tietoa, saadaanko luoteja joskus kuparivaippaisina ja ehkä
nikkelöityinä? Moly-peittaus innoitti joitain historian tutkijoita tonkimaan risaisista,
kellastuneista kirjoistaan esiin muistelmia vaippaluotien aikakauden alkuvuosien
tutkimuksista, joilla etsittiin ja kai myös löydettiin ominaisuuksiltaan
ylitsekäymätön vaippametalli ja sen pinnoitemateriaali.
Saksassa, Spandaun varikolla, vertaili Gewehr-Prüfungs-Kommission, joka ei ollut
"kiväärien tarkastuslautakunta" vaan Puolustusvälineiden Suunnittelukomissio,
vuosina 1886 - 87 luotien vaipoiksi soveltuvia metalleja ja niiden metallisia
pinnoitteita, joista kaikkein parhaita ei kuitenkaan voitu hyväksyä käytettäviksi
sotilaskiväärin patruunoiden luodeissa, koska vaippojen ja pinnoitemetallien saatavuus
Saksassa olisi ollut vaikeaa sotien aikana. Vuonna 1887 voitiin ehkä vielä muistaa
keisari Napoleon Bonaparten Englantiin kohdistama "mannermaan sulkemus" ja
ajallisesti läheisempi etelävaltioiden Konfederaattiin kohdistettu merisaarto
Etelävaltioiden Itsenäisyystaistelun aikaan 1861 - 65.
Parhaaksi vaippametalliksi havaittiin 99,9 %n puhdas kupari, tasaisen pehmeäksi
lämpökäsiteltynä, jolloin sen joustavuus on täysin olematon. Lämpötilasta ei ole
mainintaa, paitsi että luotien sydänlyijy hitsautui kiinni juotosnesteellä
sisäpuoleltaan puhdistettuun vaippaan. Lyijyn sulamispiste on + 327 C puhtaana, mutta
hitsautuminen kiinni kupariin vaati kuumennuksen hehkuvaksi asti. Spandaun vertailutestien
aikana oltiin jo luopumassa puhtaan lyijyn käyttämisestä, koska luotivaipat olisi
jouduttu tekemään melkoisen paksuiksi. Niidenhän piti kestää savuttoman ruudin
kehittämä paine, joka oli kaksinkertainen entiseen 11 mm Mauser M 1871- kiväärin
mustaruutipatruunan paineeseen verraten.
Tavoite oli myös lyijyn puristaminen vaippaan kylmänä, eikä enää hitsaaminen, tai
tinalla juottaminen, jota oli myös kokeiltu kaksi tai kolme vuotta ennen vertailuita.
Kylmäpuristettava luotilyijy oli kovetettu antimonilla. Paljas kuparivaippa kehitti
piipussa niin kovan kitkan, että kovalyijy alkoi sulaa reunoiltaan ja luodin kannassa,
johon vaikutti myös kuuma ruutikaasu. Vahamaisia liukasteita ei enää haluttu ottaa
käytäntöön, koska niistä haluttiin juuri päästä eroon kiväärinpatruunoissa.
Revolverinluodeissa suvaittiin vahaliukastusta vuoteen 1908 saakka, koska revolveri oli
ammattisotilaan ase. Käsiaseita jaeltiin vai upseereille ja alipäällystölle.
Kun värvätyistä armeijoista oltiin siirtymässä asevelvollisista koostuviin
massa-armeijoihin, tarvittiin uusiin kivääreihin patruunat, joiden luoteihin ei
takertunut hiekkaa tai roskia, vaikka kömpelökourainen mosatramppari pudottikin
tehtaassa esitäytetyn patruunakamman ampumaradan hietikkoon tai juoksuhaudan pohjalle.
Luotivaippojen metallipinnoitetta alettiin etsiä, ja sopiva materiaali löytyikin. Se oli
nikkeli. Pintapuoliset lähdeteokset unohtavat mainita, päällystettiinkö luotivaipat
sähkökemiallisella niklauksella, vaiko kuumavalssaamalla ohut nikkelipelti kuparilevyn
pinnalle, joka on tosin hankalaa metallien sulamispisteiden eron takia.
Ilmeisintä oli valmiiden luotien sähkökemiallinen niklaus. (PTK:n kokemuksen mukaan
saostuu ohut nikkelikalvo luotivaipan pintaan jo noin kolmessa sekunnissa, jos
käsitellään yksittäisiä luoteja. Joukkomittaisessa rumpuniklauksessa tarvittanee
muutamien minuuttien käsittelyaika. Esikäsittely, eli rasvan ja hapettuman poisto vaatii
myös aikansa. Samoin jälkihuuhtelu puhtaassa vedessä ja kuivaaminen). Eräs vaihtoehto
oli tietysti kuparilevyn pinnoitus puhtaan nikkelin asemasta nikkelikuparilla, jonka
matalampi sulamispiste mahdollisti kuumavalssauksen. Kirjallisuudessa sivuutetaan Spandaun
valintatestien ihanteelliseksi osoittama vaippametalli ja sen pinnoite lyhyillä
maininnoilla.
Saksassa oli kuparivaippa sopimaton sotilaskiväärien luoteihin, koska kuparia piti
käyttää mahdollisimman kitsaasti ainakin sota-aikoina. Joskus tuli pulaa myös
nikkelistä. Lopullinen vaippa-aine oli huokea rauta, joka päällystettiin ohuella
nikkelikuparisella pinnoitteella, kuumavalssaamalla. Joskus myös pelkällä kuparilla tai
pelkällä nikkelillä ja toisen maailmansodan viimeisinä aikoina jopa
kuumasinkityksellä, riippuen metallien saatavuudesta kunakin aikana kunkin vaippapeltiä
tuottavan valssaamon tarpeisiin. Varsinainen vaippametalli oli aina kuitenkin melto teräs
eli melkein puhdas rauta, josta muovattu luotivaippa sai olla verraten
ohutseinämäinenkin.
Raudalla alettiin myöhemmin täyttää myös suurin osa luotien sisätilavuudesta.
Arvokkaampaa lyijyä käytettiin vain pehmusteena rautavaipan ja rautasydämen välissä,
ja lyijykalvo oli myös välttämätön luodin peräosan tiivisteenä, estämässä
ruutikaasun vuoto vaipan alle luodin sisään. Niklattu kuparivaippa joutui siis yli
vuosisataiseen unohdukseen, koska kupari arvioitiin Saksassa liian harvinaiseksi
luonnonvaraksi sotilaspatruunoiden vaippametallina käytettäväksi. Suomessa on
kemiallisesti lähes puhdas kupari mahdollisesti jopa halvempaa kuin nykyisin
käytettävä 90 % kuparia sisältävä vaippatombakki, jonka seostaminen kuparista ja
sinkistä tuottaa kustannuksia.
Joskus se tuottaa myös kovuudeltaan vaihtelevia luotivaippoja. Kokemuksia piippuun
jääneistä luodeista on itsellänikin. Myös luotien piippukitkan yhdenmukaisuuteen on
alettu kiinnittää huomiota aivan viime aikoina. Moly-peitattu Scenar-luoti on eräs
vaihtoehto, mutta ei ainoa. Historiankirjoista, tai jopa wanhoista kemianharrastajien
reseptikokoelmista, on etsitty ja löydetty toteuttamiskelpoisia vaipanpinnoitteita.
Kuparivaippaluodin niklaaminen on mahdollista suorittaa kotioloissakin. Samoin
Winchesterin patentilla suojattu Black Talon- luotien oksidipeittaus. Patentti ei
estä peittauksen suorittamista kotitarpeiksi.
Sähköinen niklaus on yleisesti käytetty menetelmä, jota suojelevat patentit ovat jo
ammoin vanhentuneet, eli menetelmä on kaupallisestikin kaikkien hyödynnettävissä.
Eräs mahdollisuus on myös "electroless-niklaus", joka saattaisi
soveltua kotitarvekäyttöön. Selvittämättä on kuitenkin, tuleeko sillä kerrostetusta
pinnasta liian kova, eli piippua kuluttava. Aseteräksen pinnoitteena on
electroless-niklaus erittäin kestävä, mutta pintakovuus on voitu saada aikaan
varsinaisen asemetallin lämpökäsittelyllä. Sähköllä saostetun nikkelipinnoitteen
kovuus ja paksuus on helposti säädeltävissä "elektrolyyttikylvyn"
kemiallista koostumusta, virran voimakkuutta ja käsittelyn kestoaikaa järjestelemällä,
alkaen "kolmen sekunnin prosessista, papu kerrallaan".
Uusien ja wanhojen konstien vertaileminen alkaa olla ajankohtainen aihe, kun hyviä
tuotteita halutaan saada vieläkin paremmiksi, ja toivottavasti silti hinnaltaan
kilpailukykyisiksi. Tässä vaiheessa on suurimman kiinnostuksen aiheena se, alkaako
kuparivaippaisten luotien valikoima laajentua, ja kuinka ripeästi.
Markus 260400
Kari tutkii:
"Ei meluta saa!" .308 Win./ Osa I
Jouluista suosikki-iskelmää hyräillen virittelin nopeusmittarin kuntoon ja kytkin
venymämittarin aseesta roikkuvaan piuhaan. Supu- ja kevytlatinkien etsintä alkakoon!
Mittauskalusto:
Ase: Tikka M595 All-Weather (ruostumaton teräs), piipun pituus 570 mm / 22.4",
rihlannousu 1-11". Nopeusmittari: Oehler M35P Venymämittari: "Peak Strain
Meter" made by Fabrique Scientific Inc.
Huom! Ilmoitetut painelukemat on laskettu venymämittarin lukemista ja ovat vain suuntaa
antavia! Parempi on verrata venymälukemia jonkin tehdaslatauksen tai turvalliseksi
todetun kotilatingin antamaan lukemiin. Itse olen valinnut 0-tasoksi Norman hirvimällin
180 grainin Vulcan -luodilla (ostettu 1990), jonka antama keskiarvo venymälukema on 626
(mikä laskennallisesti antaisi painelukemaksi 3782 bar; miten lähellä paine on
totuutta, sitä en tiedä).
Huom 2! Taulukoidut ruutimäärät eivät ole ampumajärjestyksessä. Sen sijaan venymä-
ja nopeuslukemat kunkin latauksen kohdalla ovat mittausjärjestyksessä.
Testi 1
Hylsy: Lapua. Nalli: Lapua LR (=CCI) Ruuti: VV N310 Luoti: Sako 145A. Latauspituus: 67.00
mm. Ei hylsytäytteitä. Ampumalämpötila: +5 Cels.
Ruutimäärä. Venymälukemat. Nopeuslukemat (V3 m) m/s. Paine-keskiarvot Baria.
Nopeus-keskiarvo (V3) m/s.
Ruutia 0,70 grammaa. Venymälukemat: 276, 251, 279, 263, 269. Nopeudet: 465, 488, 492,
494, 497. Paine: 1850. Nopeus ka: 492 (4 ls. Poikkeava V3 "unohdettu". Luodit
voitelemattomia, piippu kuiva, ensimmäinen laukaus kylmästä piipusta).
Ruutia 0,70 g. Venymät: 266, 259, 267, Nopeudet: 466, 487, 493. Paine ka: 1829. Nopeus
ka: 490. Kuten yllä.
Ruutia 0,70 grammaa. Venymät: 272, 258, 277, 264, 271, 295, 267. Nopeudet: 472, 493, 491,
493, 496, 496, 495. Paine: 1873. Nopeus ka: 494 (6 ls. Ensimmäinen
"dementoitu").Kuten yllä.
Ruutia 0,60 g. Venymät: 188, 192, 204, 200, 196, 201, 200, 194, 199, 209. Nopeudet: 418,
443, 445, 441, 442, 447, 443, 441, 448, 445. Paine ka: 1475. Nopeus ka: 443 (9 ls.
Ensimmäinen "dementoitu" keskiarvolaskelmista). Kuten yllä.
Ruutia 0,50 g. Venymät: 125, 123, 124, 124, 131, 126, 158, 142, 164, 136. Nopeudet: 337,
380, 387, 385, 388, 381, 388, 385, 390, 381. Paine ka: 1136. Nopeus ka: 385. (Ensimmäinen
"lämmityslaukaus" jätetty taas pois laskelmasta). Kuten yllä.
Ruutia 0,50 g. Venymät: 161, 130, 138, 134, 134. Nopeudet: 354, 389, 392, 393, 391. Paine
ka: 1158. Nopeus ka: 391 (4 ls. Muista poikkeava ensimmäinen V3 poislukien. HUOM! Luodit
oli vahattu Lee Liquid Alox:illa. Ensimmäinen laukaus kylmästä piipusta oli
"kuiva", eli piippu oli liukastamaton).
Ruutia 0,45 g. Venymät: 95, 139, 108, 104, 96, 129, 148, 134, 119, 129. Nopeudet: 351,
359, 355, 356, 356, 362, 358, 358, 353, 362. Paine ka: 1054. Nopeus ka: 357. Alussa
ammuttu lämmittelylaukaus kovemmalla latauksella.
Ruutia 0,40 g. Venymät: 65, 82, 70, 76, 78, 79, 75, 82, 91, 67. Nopeudet: 313, 307, 321,
317, 325, 314, 318, 306. Paine ka: 819. Nopeus ka: 315. Kuten yllä.
Ruutia 0,40 g. Venymät: 50, 97, 70, 113, 84. Nopeudet: 314, 320, 310, 320, 320. Paine ka:
853. Nopeus ka: 317. Kuten yllä. Luodit rasvattu Hornady "Unique Case
Lube:lla". Piippua käytetty ennen laukausta alaspäin = ruuti hylsyn etuosassa.
Ruutia 0,39 g. Venymät: 62, 90, 83, 62, 66. Nopeudet: 318, 322, 318, 317, 326. Paine ka:
798. Nopeus ka: 320. Luodit vahattu Lee Liquid Alox:illa.
Supulatingitkin löytyivät!
Ruutia 0,38 g. Venymät: 68, 51, 60, 95, 64, 66, 68, 77, 76, 66. Nopeudet: 303, 295, 287,
306, 301, 286, 281, 296, 290, 281. Paine ka: 777. Nopeus ka: 293. Kuten yllä, mutta
luodit liukastettuttu Hornady Unique Case Lube:lla.
Ruutia 0,38 g. Venymät: 62, 57, 62, 62, 73, 61, 60, 65, 53, 74. Nopeudet: 306, 297, 289,
289, 276, 282, 275, 285, 283, 269. Paine ka: 745. Nopeus ka: 285. Kuten yllä, mutta
luodit kuivia.
Ruutia 0,38 g. Venymät: 70, 83, 68, 57, 73, 69, 74, 72, 62, 66, Nopeudet: 314, 312, 316,
318, 312, 309, 315, 317, 306, 304. Paine ka: 780. Nopeus ka: 312. Luodit vahattu Lee
Liquid Alox:illa.
Ruutia 0,38 g. Venymät: 83, 53, 67, 53, 56. Nopeudet: 321, 290, 304, 302, 304. Paine ka:
743 Nopeus ka:.304. Kuten yllä, mutta ennen ensimmäistä laukausta oli piippu öljytty
kevyesti (öljykosteaksi; ei hölväten).
Ruutia 0,38 grammaa. Venymät: 77, 64, 83, 83, 91, 56, 51, 72, 54, 90. Nopeudet: 304, 299,
303, 308, 307, 306, 309, 303, 302, 306. Paine ka: 795. Nopeus ka 304. Luodit vahattu Lee
Liquid Alox:lla. Ruudin sijainti hylsyssä vaihteli.
Ruutia: 0,37 g. Venymät: 75, 69, 64, 58, 70, 61, 48, 94, 77, 73. Nopeudet: 294, 309, 299,
303, 303, 307, 292, 297, 309, 298 metriä sekunnissa. Paineen keskiarvo 778 ilmakehää.
Nopeuden keskiarvo: 301 metriä sekunnissa, eli ihanteellinen! Subsonic-latausten
nopeudenhan tulisi pyöriä haarukassa 290 - 305 m/s, koska on olemassa
"trans-sooninen nopeusalue", ja äänen nopeus ilmassa vaihtelee lämpömittarin
lukemien tahdissa.
Neljänneksi alimmaisessa kohdassa kiinnittyy huomio selvästi suurempaan keskinopeuteen
kuin mitä seuraavilla vastaavilla ruutiannoksilla on saavutettu. Kyseessä lienee piipun
"ylimääräinen" liukastuminen kertyneestä luotivahasta, koska ennen kyseistä
sarjaa oli ammuttu pari kovempaa latausta nestevahalla käsiteltyjä luoteja. Piipun
liukkauden vaikutus tulee näkyviin hyvin kolmanneksi viimeisessä sarjassa, jossa ennen
ammuntaa vetäisin piippuun ohuen kerroksen öljyä (WD-40). Myös ruudin sijainnin
ollessa hylsyn etupäässä näyttää nopeus ja paine hieman lisääntyvän.
Käytettäessä kuparivaippaluoteja ja nopeasti palavia ruuteja pieninä annoksina, piipun
ollessa kylmä ja kuiva, voi ensimmäisen laukauksen nopeus olla hirrrrrmuisen paljon
muita alhaisempi. Kuparivaipalla ei ole todellakaan itsessään juuri liukuominaisuuksia,
ja kun vielä ruudin sisältämästä energiasta osa kuluu piipun lämmittämiseen, on ero
myöhempiin laukauksiin huomattava. Minimilatausten alueella pyörittäessä vaarana on
jopa luodin takertuminen piippuun. Tästä johtuen suosittelen erittäin voimakkaasti
(erityisesti kuparivaippaluoteja ampumaan lähdettäessä) öljyämään piipunreiän
kevyesti.
Piipun ollessa kuiva ei edes luodin vahaus ole ensimmäistä laukausta ammuttaessa
riittävä tae asioiden sujumiselle, koska itse piipussa ei ole liukastetta. (Ks.
jälkimmäinen lataus 0,50 grammalla: Vahatusta luodista huolimatta ensimmäisen nopeus
oli yli 30 m/s seuraavia alhaisempi). Seuraavilla laukauksilla vahajäänteet toimivat
liukasteena. Vaihtoehtona on "lämmittelylaukauksen" ampuminen täystehoiseksi
ladatulla patruunalla. Testitoiminnassa tämä käy päinsä, mutta tositoimissa vaaditaan
yleensä ensimmäiseltä laukaukseltakin supu-ominaisuuksia ja osumista siihen kohtaan,
mihin tähtäin on säädetty.
Supulatingeilla on Sako 145A syytä vahata tai rasvata tavalla tai toisella. (Eri
liukasteiden vertailu tullaan suorittamaan aikanaan). Kun lähtönopeus alkaa lähennellä
400 m/s:ssa, voi erillisestä liukasteesta luopua, ellei ampuja välttämättä tavoittele
minimaalista lähtönopeusvaihtelua.
Testi 2
Hylsy: Lapua. Nalli: Lapua LR (=CCI 200). Ruuti: VV N310. Luoti: Sierra Matchking (ent.
"International Match") 168 gr (10,9 g). Latauspituus: 73,00 mm. (Ammuttu
kärkipäät edellä). Ei hylsytäytteitä. Ampumalämpötila: +5 Cels.
Ruutiannos grammoina. Venymälukemat. Nopeuslukemat V3 m/s. Paine-keskiarvo
bar/ilmakehää. Nopeus-keskiarvo (V3) m/s.
Ruutia 0,70 grammaa. Venymät: 298, 294, 316, 298, 293. Nopeudet: 423, 421, 424, 422, 421.
Keskiarvo: 422. (Luodit kuivia, piippu kuiva).
Ruutia 0,60 g. Venymät: 226, 229, 235, 226, 256. Nopeudet: 380, 378, 378, 376, 380. Paine
ka: 1670. Nopeus ka: 378 m/s. Kuten yllä
Ruutia 0,50 grammaa. Venymät: 161, 174, 148, 186, 195. Nopeudet: 324, 318, 316, 319, 318.
Paine ka: 1338. Nopeus ka: 319. Kuten yllä.
Ruutia 0,48 g. Venymät: 144, 145, 148, 151, 153. Nopeudet: 296, 299, 306, 295, 306. Paine
ka: 1205. Nopeus ka: 300. Kuten yllä. (Supulatausten ihanne-nopeus m/s! Kukahan sen
kertoisi patruunatehtaille? Nooh, nehän lataavatkin supupatruunoita "For Official
Use Only"; tarkoittaa: Armeijoille ja Cioille. Peten huomautus).
Ruutia 0,48 g. Venymät 142, 146, 150, 150, 178, 144, 149, 150, 164, 163. Nopeudet 289,
299, 301, 300, 311, 296, 304, 300, 306, 299. Paine ka. 1234. Nopeuden ka. 300. Kuten
yllä.
Ruutia 0,47 g. Venymät 147, 142, 139, 146, 141, 145, 139, 165, 153, 177. Nopeudet 288,
301, 295, 294, 300, 291, 294, 298, 292, 304. Paineen ka. 1211. Nopeuden ka. 295. Kuten
yllä.
Rihlauksen ollessa kierros per 11 tuumaa on luodin vakautuminen marginaalista
aliääninopeuksilla. (Peräpää edellä ammuttuna se voisi vakautua paremmin?! Peten
huomautus).
Testi 3: Ruudin sijainnin vaikutus. HUOM! Ruutilaji hidaspaloisempi kuin N310!
Hylsy: Lapua Nalli: Lapua LR (=CCI). Ruuti: VV N320. Luoti: Lapua B416 13g. Latauspituus:
70,90 mm. Ei hylsytäytteitä. Ampumalämpötila: 0 Celsiusta.
Ruutiannos grammoina. Venymälukemat. Nopeuslukemat (V3) m/s. Paineen keskiarvo Baria.
Nopeuden keskiarvo (V3) m/s.
Ruutia 0,69 g. Venymät 302, 282, 282, 287. Nopeudet 319, 324, 318, 320. Paine ka. 1960.
Nopeus ka. 320 m/s.
Ruutia 0,68 g. Venymät 284, 280, 275, 291, 280. Nopeudet 318, 315, 315, 315, 321. Paine
ka. 1923. Nopeus ka. 317. Ruuti hylsyn takaosassa.
Annos 0,68 g. Venymät 284, 273, 281, 277, 277. Nopeudet 315, 318, 310, 317, 317. Paineen
ka. 1907. Nopeuden ka. 315 m/s. Ruuti hylsyn etuosassa. (Vastaa esim. Lapua Oy:n
näkemystä "alisoonisesta latauksesta" kivääreihin ja .22 cal. aseisiin.
Peten huomautus).
Annos 0,67 g. Venymät 264, 266, 270, 301, 269. Nopeudet 304, 308, 306, 305, 305. Paine
ka. 1884. Nopeuden ka. 306. (Todellisen aliääninopeuden max.-lukemia, kun tarvitaan
marginaalia asekohtaisille ja ilman lämpötilan vaihteluille. Peten huomautus).
Ruutia 0,65 g. Venymät 259, 258, 270, 256, 249. Nopeudet 296, 291, 297, 298, 296. Paine
ka. 1800. Nopeuden ka. 296.
Ruutia 0,60 g. Venymät 219, 257, 225, 234, 231. Nopeudet 279, 271, 270, 262, 260. Paine
ka. 1667. Nopeus ka. 268. Luodit ja piippu koko ajan kuivia. Testit ovat runsaan vuoden
takaisia, jolloin luotien liukastamisen merkityksestä oli julkaistua tietoa vain
lyijyluotien käyttäjille kohdennettuna.
B416 on muuten erinomainen supu-luoti, mutta valitettavasti 11" nousulla oleva
rihlaus ei riitä vakavoittamaan sitä. Toimii 25 metriin saakka, mutta pyörähtää
lentämään kalikkana 30 - 40 metrin välillä. 1 - 10" rihlauksenkin riittävyys on
todennäköisesti siinä ja siinä (ei ole kokemusta). Varmempi vakavoituminen tapahtuu 1
- 9" tai 1 - 9,5" noususta.
Tietoisku:
(Luoti on suunniteltu aseisiin, joiden rihlannousu on 240 mm: Nimenomaan rk:n
vaimenninpatruunoihin. Luoteja D-166 muovattiin hieman lyhytkärkisemmiksi, jolloin
rk-patruunan max. 56 mm latauspituus ei ylity. 7.62 mm Euro-rihlausten varsin yleinen 240
mm nousu kierrosta kohti on ollut todella huolellisesti laskelmoitu, kuin myös rihlausten
urien syvyys: Noin 1/50 porauskaliberista. Sveitsiläistä professori F.W. Hebleriä
voidaan epäillä vahvimmin perustein mitoituksen isyydestä, ja myös saksalaisen 7.9 mm
kiväärin rihlannousuksi omaksuttiin 240 mm.
Urasyvyyteen 0.15 mm päädyttiin Mauser-kivääreissä M/ 1898 vertailutestien kautta:
Rihloja syvennettiin pienin lisäyksin 0.10 mm:stä 0.20 mm:iin, havaiten 0.15
edullisimmaksi syvyydeksi lähinnä tuotannollisista syistä. Rihlathan tehtiin tuohon
aikaan höyläämällä, ja mitä syvemmät kuurnat, sitä pidemmän konetyöajan
höylääminen vaati: Kerrallaan veistetty lastu oli varsin ohut. Kylmätaonnalla syntyy
0.01 mm:n tai 1.00 mm:n syvyinen kuurna yhtä nopeasti. Edes 0.25 mm:n urasyvyys ei olisi
ollut liiallinen pelkästään ballistisin näkökohdin arvioituna. Belgiassa ja
Venäjällä oli jo päädytty havaintoon noin 1/50 kaliberin urasyvyyden
kelvollisuudesta, ilmeisesti tasapainottaen ballistiset ja tuotantotekniset näkökohdat,
kuten Saksassakin.
Jos itse päättäisin 7.62 mm supu-aseiden rihlannoususta, voisi lukema olla jopa 15
mutta mittayksikkö ei olisi tuumia vaan senttimetrejä! Tulevaisuus kuuluu kuitenkin
rihlaamattomille vaimenninaseille, joilla ammutaan "tikkaluoteja" eli
pyrstövakautuvia ammuksia, vapautuen siten sidonnaisuudesta mitoitukseen:
"Enintään 5 x ammuksen pituus". Peten tietoisku).
Luotien saatavuudesta ei ole tietoa. Testiluodit olivat kolmen vuoden takaa, ja itse
testauskin ruudilla N320 on suoritettu vuoden 1999 huhtikuussa. Ruutilajin vaihtaminen
N310:ksi aiheutuu pyrkimyksestä saada eri tutkijoiden testitulokset keskenään
vertailukelpoisiksi.
Venymäliuska: Mikä se on?
Allekirjoittaneen käyttämä pesäpaineen arvioitsemismenetelmä perustuu ns.
venymäliuskan (strain gage) käyttöön. Liuska on kooltaan n. 14 x 7 x 0,12 mm ja se
pyritään liimaamaan patruunapesän keskelle.
Patruunan lauetessa nousee patruunapesän paine, joka venyttää ja paisuttaa
patruunapesää sekä pidentää sen ulkopinnalle liimattua venymäliuskaa. Mittarista
lähtevä virta kiertää venymäliuskan kautta mitaten liuskan resistanssin eli vastuksen
muuttumisen. (Kun patruunapesä pullistuu ja liuska venyy, kasvaa liuskan resistanssi).
Resistanssin muutoksen suuruuden mittari muuttaa venymälukemaksi ilmoittaen sen muodossa
miljoonasosaa/ yksikkö (esim. mmyy/ mm = millimikrooni/ millimetri).
Saadusta venymälukemasta voidaan kiväärin- ja pistoolinpatruunoiden huippu-pesäpaine
arvioida hyödyntäen kaavaa:
P = 17.65 x (U²- 1) x m + t / r x 58000, jossa:
P= patruunapesän huippupaine; yksikkö psi (1 psi = 0,06895 bar) u = patruunapesän
ulkoläpimitta / patruunapesän sisäläpimitta (liuskan kohdalta); yksikkö tuumaa
(1" = 25,4 mm) m = mittarilukema t = hylsyseinämän paksuus venymäliuskan kohdalla
(yleensä keskeltä hylsyä); yksikkö tuumaa r = hylsyn säde liuskan kohdalta (=
halkaisija/ 2); yksikkö tuumaa
Litania t / r x 58000 antaa hylsyn itsessään "pidättämän" paineen, joka ei
näy mittarilukemassa.
Haulikon ollessa kyseessä käytetään kaavaa:
P = 15 x (U²- 1) x m.
Vaikka yllämainituilla kaavoilla saadaan selville suurin piirtein patruunapesän
huippupaine, ei niiden antamiin lukemiin voi kuitenkaan sokeasti luottaa. Esimerkiksi
venymäliuskan sijaitessa hyvin jykevän lukkouurnan vieressä voi mittarin antaman
venymälukeman kautta laskettu painearvo olla aliarvioitu. Siitä johtuen aina tulee ampua
varmasti turvallisiksi todettuja latauksia verrokiksi, joista saatuja venymälukemia
voidaan verrata testattavien latausten antamiin. Sittenkään ei lukemiin tule sokeasti
uskoa, koska verrokkipatruunat on tavallisimmin ladattu loivemman painehuipun
kehittävillä ruutilajeilla!
(Nopeapaloisen ruudin painehuiput ovat liian lyhytkestoisia ehtiäkseen laajentaa
kiväärin patruunapesää sen metallimassam paksuudesta johtuvan painon ja
"hitauden" vuoksi. Venymäliuskalla mitattu paine voi olla ehkä vain puolet
kvartsikidemittauksen antamiin lukemiin verrattuna, mutta nopeasti kohoava huippupaine
myös alenee pian, ehtimättä rasittaa massiivista ja joustavaksi lämpökäsiteltyä
asemetallia. Venymäliuskamittaus antaa siis todenmukaisemman käsityksen aseen
rakenteisiin kohdistuvista, metallin "väsymistä" aiheuttavista rasituksista
kuin pietzosähköinen paineenmittausmenetelmä. Peten huomautus).
Jos normaaleja ylipainemerkkejä alkaa ilmetä hylsyistä ja nallinkuorista, tulee ammunta
keskeyttää, vaikka mittari näyttäisi miten alhaista lukemaa tahansa.
Ensimmäisenä pääsiäispäivänä 2000, KJA
ValuLuodeista:
Tietoja valuluotien valikoimasta
Valmistaja on todennäköisesti J.J. Gunhill, jonka lontoonkielisestä
"taiteilijanimestä" huolimatta ovat luodit Made in Finland. Luotien
vähittäismyyjät tuntevat tekijän omalla nimellään, mutta ovat sitoutuneet olemaan
paljastamatta sitä sivullisille. Nooh; harrastusten kannaltahan onkin tärkeintä, että
tarvikkeita on tarjolla, mieluimmin North-West Washingtonia lähempää, maksettuina
FIM:oilla eikä ylen hintavilla USD:eilla.
Pistoolin- ja revolverinluodit:
Tyyppi & Muotti: Gramma- Muoto:
kaliberi paino:
.32 WC RCBS 6,55 wadcutter
.32 RN Lyman 5,4 pyörökärki (kiv?)
9mm RN-TC RCBS 8,55 ----"----
9mm RN-GC RCBS 8,5 -----" --- & liekkikilpi
9 mm HP Lyman 8,6 reikäpää (ERVA!)
9mm FN-BB Lyman 10,1 tasalatva & viistoperä
.38 WC RCBS 9,85 wadcutter
.38 RN RCBS 10,4 pyörökärki
.38 SWC-GC Lyman 10,9 porraskärki & liekkikilpi
.38 SWC-GC RCBS 10,5 ------"-----------"------
.357 SIL-GC RCBS 12,3 siluettiluoti, l-kilvellä
.40 TRC Lyman 11,5 katkokartiokärki
.40 SWC RCBS 13,35 porraskärki
.38-40 FN Lyman 11,5 tasalatva
.44-40 FN Lyman 13,9 ---"----
.44 SWC-GC RCBS 16,3 porraskärki & liekkikilpi
.44 SWC-GC RCBS 21,1 ------"---------"--------
.44 HP-GC Lyman 17,4 reikäpää & liekkikilpi (ERVA)
.45 RN RCBS 15,3 pyörökärki
.45 HP Lyman 12,2 reikäpää (ERVA!)
.45 SWC RCBS 17,5 porraskärki
.45 FN Lyman 16,2 tasalatva
.45 FN-GC Lyman 22,1 ----"---- & liekkikilpi
.32-20 FN-GC Lyman 7,85 ----"---------"--- (kiv?)
.32-40 FN??????????? tuntematon (kiv??)
Kiväärinluodit:
.22 SP-GC RCBS 3,75/ terävä kärki & liekkikilpi
.25 FN-GC RCBS 4,8/ tasalatva & liekkikilpi
.30 SPT-GC RCBS 8,7/ terävä kärki & liekkikilpi
.30 FN-GC RCBS 11,7/ tasalatva & liekkikilpi
Haulikon täyteisluodit (Diabolo-muoto; ladataan hivakkaan):
12 ga. Sabot Lyman 33,5/
20 ga. Sabot Lyman???? /
Suulatauskiväärin luoti; puhdaslyijyä:
.54 Lyman 28,0/ muoto tuntematon
.45-70 ja .458 Magnum- kiväärinluodit:
.458 FN Lyman 27,0/ tasalatva, .45-70:een
.458 FN-GC RCBS 34,3/ ----"---- & liekkikilpi
.458 FN-GC RCBS 19,5 ----"---------"--------
Toistaiseksi testatuin on .30 STP-GC/ RCBS-luoti läpimittaluokissa .309 ja .311.
Viimeksimainittu on suhteellisen tarkkakäyntinen .308 ja 7.62 mm aseissa. .311 dia.
luotia VOIDAAN siis käyttää myös .308 kaliberin aseissa, kunhan se liukastetaan
patruunasta ulottuvalta osaltaan kasto-menetelmällä. Luotityyppiä kehiteltäessä ei
tarkoituksenakaan ole ollut tarkkuuden maksimointi, vaan monikäyttöisyys: Mm. 7.62 x 39
mm patruunoiden ladattavuus. Grammapainot on määritelty 8 Hardness Brinell-kovuisista
luodeista.
Kovemmista seoksista valetut luodit, joita tarvitaan itselataavien tai putkimakasiinista
syöttävien aseiden patruunoihin, ovat hieman kevyempiä ominaispainoltaan. Joitain
.32-kaliberisia käsiaseluoteja voitaneen käyttää myös 7.62 mm ja jopa .308
-kaliberisissa kiväärin vaimenninpatruunoissa. Listassa on niiden kohdalla merkintä:
(kiv?). "Matalaa profiilia" ylläpitävälle luotien valmistajalle oli
kiväärin supupatruunoiden lataustutkijoiden mielenkiinto .30 cal. valuluoteja kohtaan,
ja heidän ehkä hieman ylikireä vaativuutensa tarkkuuden suhteen, tuottanut
"kulttuurishokin"!
Ensi-reaktio oli aikomus lopettaa .30 cal. luotien tuotanto, koska niitä
väärinkäytetään jopa "SWOS:eihin" eli "silent without silencer"
-latauksiin, ja lähemmäksi trans-soonista nopeutta viritetyissä varsinaisissa
supupatruunoissa, ammuntaan vaimentimellisilla aseilla. 20 vuottahan on kaikunut liturgia
moisten latinkien laadinnan rikosluontoisuudesta ja kaikinpuolisesta vaarallisuudesta.
Kysyntään lienee kuitenkin pakko vastata tarjonnalla, koska luotien jälleenmyyjiä on
kaikkiaan neljä, joista yhteydessä GOW:iin ovat toistaiseksi olleet Tussari Oy; Raahe,
ja Riistamaa; myymälät Espoossa sekä Kouvolassa. Myöskin valuluotien tuottajien
lukumäärä on enentymässä.
Ammattimaisista luotivalimoista on käynnistynyt uudelleen Intercast Oy. Tietoa 7.62
mm/.30 cal. luotien tuotantovälineistön olemassaolosta ei vielä ole saatu.
Yhteydenottoa odotellaan! Puoli-ammattimaisista luodinvalajista on myös jo hieman vihiä,
mutta tuotevalikoimasta on tiedossa vain muutama erikoisuus, kuten .455 Webley, ja 12.17 x
44R Ruotsin Remingtonin luoti, joka poikkeaa jenkkiläisestä mitoituksesta .50 tuuman
läpimittansa suhteen. Amerikkalainen kaliberi .50 tarkoittaa piipun porausmittaa: Luoti
on huomattavasti paksumpi, yleensä yli 13 mm, ja hylsyjenkin saanti Ruåttin Remariin on
ollut välillä lähes pelkästään sorvareiden ammattitaidon varassa.
Nyttemmin valmistetaan hylsyjä Australiassa, mistä niitä tuo Suomeen Asekauppa Erkki
Lähdeniemi; Hirsilä ja Tampere. Luotien saantipaikka puolestaan on monien
erikoistarvikkeiden saantipaikka: Eräliike
Riistamaa Oy. Oravannahkatori 1, 02120 ESPOO, puh. 09-4110 1290. Fax. 09-455 5712.
Ylläoleva luettelo J.J.Gunhill-luotien valikoimasta on peräisin Riistamaalta.
0505 MM; Pete
Ruutisten kulttuurisivu:
MY RIFLE by Major General W. H. Rupertus, USMC
This is my rifle. There are many like it, but this one is mine.My rifle is my best friend.
It is my life. I must master it as I must master my life.
My rifle, without me, is useless. Without my rifle, I am useless. I must fire my rifle
true. I must shoot straighter than my enemy who is trying to kill me. I must shoot him
before he shoots me - I will ...
My rifle and I know that what counts in this war is not the rounds we fire, the noise of
our burst, nor the smoke we make. We know that it is the hits that count. We will hit . .
. .
My rifle is human, even as I, because it is my life. Thus, I will learn it as a brother. I
will learn its weaknesses, its strengths, its parts, its accessories, its sights, and its
barrel. I will ever guard it against the ravages of weather and damage. I will keep my
rifle clean and ready, even as I am clean and ready. We will become part of each other. We
will...
Before God I swear this creed. My rifle and I are the defenders of my country. We are the
masters of our enemy. We are the saviors of my life. So be it, until victory is America's
and there is no enemy, but there is just a Peace!
Kotilaturin Räppi
Ensin vanha nallinkuori hylsystä poista/ Vasta sitten alkaa/ työvaihetta voit
toista/ Hylsyn supistus on usein tärkeä työ/ Olkoon siinä ura, laippa, taikka vyö/
Myös laajennus pitää tehdä hylsyn suuhun/ Niinpä tietenkin: Mihinkäs muuhun/ Sitten
tee hylsynsuuhun sisäviiste hyvä/ Mutta: Tuo viiste ei saa olla liian syvä/ Asenna
seuraavaksi uusi nalli/ (Työhuone ei saa olla siivoton kuin vuohitalli).
Nyt mittaa patruunoihin käypä ruutimäärä/ Ja tarkkaan, ettei tule otsaan lukonkampi
väärä/ Sitten paina hylsynsuuhun kunnollinen luoti/ Ja niitäpä ei kaupittele ihan
joka puoti/ Kun radalla sä ammut viiden laukauksen kasan/ Voit olla tyytyväinen, jos se
senttinen on tasan/ Lataustyön aikana ei "KARHUa" saa kaataa! (Tämä kielto
tietenkään ei koske PeeTeeKoota).
Anonyymi Räppäri (iski jälleen!).
Lisää Ruutisia >>
<< Uusimmat ruutiset Osa 6 >> Osa 5 >>
Osa 4 >> Osa 3
>> Osa 2 >> Osa 1 >> Gunwritersin
etusivulle guns.connect.fi Linkkisivulle
Gunwritersin uusimmat Ruutiset: http://guns.connect.fi/gow/ruutiset.html