<< Uusimmat   Ruutiset osa 2>>   Ruutiset osa 1>>   Gunwritersin etusivulle    Linkkisivulle

Ruutiset osa 3, 13.12.1999 saakka

"G.O.W." -verkkolehden ajankohtaiset, toimittaa  P. T. Kekkonen

Markuksen testiraportti:

9 x 19 mm lataukset raskasluodeilla

9 x 19 mm patruunan voi ladata myös raskaammalla (10,2 g) kuin 9,5- tai 9,7-grammasella luodilla. mikä on yleensä suurin luotipaino "Virallisissa Lataustaulukoissa" ko. kaliberille. Näitä 10,2-grammaisia luoteja on yleensä helpoimmin saatavissa ja ne ovat halvempia. Niiden halkaisija on tosin .357", mutta eipähän haittaa, sillä 9 x 19 pistoolien ura-kaliberi on yleensä 9,09 mm/.357" ja kuparoidut, varsinkin rasvatut, lyijyluodit luistavat helposti tiukemmankin piipunreiän läpi, ilman ylisuurten paineiden kehittymistä, kunhan käytetään oikeanlajista ruutia.


"Harmajaa teoriaa"...

Raskaalla luodilla ladattu patruuna antaa pienemmän nimellisen energian, eli Joule-määrän kuin standardiluodilla (7.5 tai 8 g) ladatut patruunat, mutta raskaampi luoti antaa isomman liikemäärän aliäänisillä nopeuksilla, ja se on tarpeen ammuttaessa vaimennetulla lyhytrekyylitoimisella pistoolilla, jotta ase toimisi luotettavasti. Yliäänipatruunoilla ammuttaessa vaimennetulla aseella kuuluu luodin lentoääni, jota vaimennin ei voi poistaa. Luonnonlakeja ei voi kiertää, kuten voi uhmata jotain "Morgenthaun Asetusta" hän, jolla on riittävästi rohkeutta, jossakin Atlantin takana.

Tavanomainen vaimennin lisää aseen liikkuvien osien massaa, ja siksi tarvitaan suurempi momentti latausliikkeen tekemiseen. Suomessa on kylläkin jo suunnitteilla vaimennin, joka ei peräänny pistoolin piipun tai sen luistin mukana, eikä edes väännä keikkapiipun suuta mutkalle, tai katkaise irtipoikki sen kierre-osaa. Saadaan toivottavasti pian esittelyyn !


Liikemäärä lasketaan seuraavasti:

Luodin paino x luodin nopeus= liikemäärä eli momentti (MOMENTUM tieteen kielellä, ja monilla sivistyneemmän maailman kielillä). 10,2 g x 300 m/s = 3060 gramma-metriä sekunnissa. ("Erikois" - aliäänilataus piippurekyylitoimisiin vaimenninpistooleihin). 8 g x 300 m/s = 2400 gm/s (aliäänipatruuna standardiluodilla). 8 g x 350 m/s = 2800 gm/s (standardipatruuna). Huom! Lataus on yliääninen! "Soonisen nopeuden" raja on käytännössä 300 m/s, koska 9 x 19 mm patruunaa ammutaan myös yleisimmillä konepistooleilla. Eri asetyyppien ja -mallien yksilöllisille ominaisuuksille, sekä sää-olosuhteiden muutoksille, on varattava ainakin 10% marginaali. Äänen nopeus ilmassa ei ole vakio, vaan kytköksissä ilman lämpötilaan ja jossakin määrin ilman barometriseen paineeseen, myös lähellä merenpinnan korkeustasoa.

Näihin vaimenninlatauksiin ruudiksi soveltuu mm. Vihtavuoren N 340 ja 3N37. Patruunan latauspituuteen vaikuttaa myös luodin ohjauspinnan pituus, toisin sanoen luoti tulee asettaa tarpeeksi syvälle hylsyyn, ettei se takerru rihloihin, kun patruuna menee patruunapesään. Monet aseet eivät (onneksi) tällöin laukea lainkaan, koska luisti tai lukko ei ole jäykässä yhteydessä, eli kytkeytyneenä piippuun lyhytrekyylitoimisissa aseissa. Latausvarmistin eli liipaisinkoneiston "katkaisija" (engl: "disconnector") ehkäisee laukeamisen.


Ja karua käytäntöä...

Patruunan latauspituudeksi tuli em. seikan huomioden 10,2 grammaisella Suomen Luodin kuparoidulla puristelyijyluodilla 27,00 mm. Kokeiluissani käytin Vihtavuoren N 340 ruutia. Nallina oli Lapuan SP (=CCI ja hylsyinä käytin Lapualaisia. HUOM ! Muista, että pienitilavuuksisissa patruunoissa paineeseen vaikuttaa myös hylsyn tilavuus ! Patruunan latauspituus määräytyy asekohtaisesti. Luoti ei saa ulottua rihloihin asti, mutta toisaalta ei hylsykään saa laajeta luodin kannan kohdalta. Jos näin käy, on hylsy liian paksuseinämäinen erikoispatruunoiden lataamiseen. Ruudin palotilavuus pienentyy tällöin, ja laukauspaine voi nousta vaarallisiinkin lukemiin.

Kiväärinpatruunat voi ladata nopeasti palavalla huokoisella kevytlatausruudilla melkeimpä silmämäärällä arvioiden. (Melkeittäkin ! Joihinkin .308:n palloluotilatauksiin on joskus annosteltu, niitä ampumaradalla "laboroitaessa", paukkupanosruutia lataajan kämmeneltä hylsynsuulla koukaten. Latojan = lataajan huomautus !) Pistoolinpatruunan lataaminen on kuitenkin vaativampi tehtävä. Pieni virhe voi tuottaa suuren vahingon aseelle ja ampujallekin. Turmion voi tuottaa jopa luodin liian löysä kiinnitys hylsyyn, jolloin aseen syöttö voi painaa sen ylisyvyyteen ja rutistaa ruudin liian ahtaaseen palotilaan.

Jotkin ruutilajit palavat tiukkaan puristettuina raivoon nousseella nopeudella, kehittäen tuhannenkin atmosfäärin eli barin verran ylikorkean laukaisupaineen, jota ase ei välttämättä kestä. Jotkin ruudit ovat melkein immuuneja rutistetuille latauksille, kun taas toiset laadut nostavat paineen kaksinkertaiseksikin. Jos normaalin patruunan paine on lähellä 9 x 19 mm patruunan tehdaslataukselle sallittua 2600 barin käyttöpainetta, voi kokoonpuristunut ruutipanos kehittää teoriassa yli 5000 baria, mutta käytännössä hajoaa ase ympäriltä jo ennen painehuipun saavuttamista. Joidenkin ulkomaisten ruutien tapauksessa paineen tuplaamiseen riittää muutaman millimetrin (2 - 3 mm) verran normaalia pienempi patruunan latauspituus, joka on usein lyhentynyt patruunan luodin törmättyä syötössä piipunperään.

Vaikka painehuippu olisikin melkein aseen rikkovalla tasolla, ei luodin liikemäärä välttämättä lisäänny ollenkaan, eikä siksi myöskään rekyylienergia. Kun on sattunut aseräjähdys, muistavat eloonjääneet ampujat useinkin sen, että ase ei potkaissut edes tavallisella voimallaan. Luotikin on joskus löytynyt piipunreikään takertuneena suun puolelta, joka on jäänyt ehjäksi, vaikka paksuseinäisempi peräpää on revennyt auki kuin ylikypsä banaani, ja luistikin turvonnut tai ehkä murtunut hylsyn poistoaukon kohdalta. Sanottu koskee Browning-pistoolien (Colt M 1911, FN GP/ 35) variaatioita. Antiikkisemmin suunnitelluista aseista pettää yleensä sulku, erityisesti Parabellumista, joka ei kestä edes kaikkien normaalipaineisten tehdaspatruunoidenkaan pitkällistä käyttöä. Ylipaineen aiheuttamissa räjähdystapauksissa on umpiluistillinen Browning-mallinen ase ampujalle turvallisin: Luisti juuttuu jumiin, eikä lennä kohti ampujan silmäkulmaa.

Kiväärin vaimenninpatruunan ruutimäärän tahattoman kaksoisannostuksen tavallisin seuraamus on vain kovempi pamaus ja aseen hiukan voimakkaampi potkaisu. Netistä on saanut lukea huiseja juttuja kolminkertaisistakin latingeista, jotka kivääri on kestänyt vähin vaurioin tai vahingoittumattomana. Käsiase räjähtää tuplasti ladattuna aina korjauskelvottomaksi. Varsinkin revolverinhylsyyn mahtuu kaksinkertainen tarkkuuslatauksen ruutimäärä - huomaamatta. Käsiaseiden erikoispatruunoiden (kuten myös vakiopatruunoiden. Latojan huom.) lataajan on osattava "lukea" ylipaineen merkit, ja säädettävä ruutimäärä kohtuullisemmaksi, jos vähänkin ylikorkean paineen merkkejä näkyy hylsynkannassa tai nallin kuoren pohjassa. Pistoolinpatruunan luodin riittävästä kiinnitystiukkuudesta on myös varmistuttava. Lievästi ylipaksun luodin käyttö on puolustettavissa turvallisuuden osatekijänäkin.

Maksimilataus: 0,26 g / 4,0 grains ruutia N 340. Suositeltava lataus on 0,23 g / 3,6 grs (ka.nopeus 269,2 m/s). Suositeltava minimilataus: 0,21 g/ 3,2 grs (ka. nopeus 271,6 m/s). Lukeman epäloogisuus johtuu nopeusmittarin alkaneesta lakkoilusta. Ase teki jo hieman laiskan latausliikkeen muutamilla laukauksilla, joita mittari ei rekisteröinyt, mutta ase toimi silti vielä automaattisesti vajaalla lippaan panostuksella. Jos ampuma-ote olisi ollut löysempi tai "siirtomaatyylinen", olisi seurauksena ehkäpä ollut lyhyt syöttö ja hylsynpoistohäiriö ??

Koeaseena käytin Tanfoglio-pistooliani (piipunpituus 114 mm). Nopeudet mittasin 2 metriä piipunsuulta. Lämpötila mittausten aikana oli -3 astetta C, jonka takia Chrony-nopeusmittari temppuili, enkä saanut kuin puolille laukauksista nopeudet. Mittarin käyttöohjeiden maininta taatusta toimivuudesta vain veden jäätymispisteen, 0 astetta Celsiusta, lämpimällä puolella pitää siis varsin tarkasti paikkansa...

Aivan maksimilatausta ei kannata käyttää, sillä se lyhentää hylsyjen kestoikää. Luodit vakautuivat epäilyksistäni huolimatta, tehden pyöreitä reikiä tauluun, mutta tarkkuutta en voinut testata vielä tuelta ampumaradan puutteellisesta varustelusta johtuen. Pitää odottaa kesää, tai pääsyä sisäradalle. Muutamat laukaukset pystyasennosta Practical-otteella ammuttuina osoittivat kuitenkin tarkkuuden olevan yhtä hyvän kuin muillakin samoissa olosuhteissa ammutuilla patruunoilla.

Markus  05121999


Jälkikommentti: .357" luodin ampuminen 9 x 19 mm aseella voi kauhistuttaa joitakin lukijoita, mutta menettely ei ole mitenkään epätavallinen. Omistin aikoinaan F.N. GP-35 Sport-pistoolin, joka suostui ampumaan edes jonkinlaisella tarkkuudella VAIN revolverinluoteja. Tuohon aikaan oli vallalla "VELEX-villitys", eli räjähtävien luotien askartelu .357 kaliberin reikäpäistä; täytteenä venäläisten haulikonpatruunan ruuti ("SOKOL POROHA" ?) ja sytyttimenä perkussiorevolverin nalli. Kovin suurta eroa puhelinluettelonippuun ammuttaessa ei räj.-luodilla ollut vaseliinitäytteisiin "kantaan asti porattuihin" reikäpääluoteihin verrattuna.

Savun ja käryn muodostus ilmaisi r-täytteen "kukkuneen", mutta "haavakanava" oli samankokoinen kuin vaseliinitäytteisillä luodeilla tehty, paitsi seinämiltään vähän nokinen. Luoditkin muotoutuivat tasan samoihin lopullisiin mittoihin. Ei puhettakaan räj.-luodin sirpaloitumisesta. Oi sitä PETTYMYKSEN syvyyttä..! Luodit olivat 150-grainisia SIERRA Hollow Cavity- vaippaluoteja, mutta joskus kokeiltiin maahantuojalta "maistiaisiksi" saatuja 158 grainin lyijykärkiluoteja sellaisinaan. Ase toimi myös niillä moitteettomasti.

Joihinkin kp-hylsyihin olivat luodit liian pitkiä, tehden laajentuman luodinperän kohdalle, mutta koska aseen pesä oli C.I.P.-toleranssialueen ylärajan tuntumassa, eli suorastaan "horo" (mistä johtuen aseen käynti oli useimmiten hukassa; tosin säädettävät tähtäimetkin piti liimata heti kättelyssä kiintotähtäimiksi), oli pullistelevien patruunain syöttö moitteeton. Paras tarkkuus saavutettiin muistin mukaan niillä.

Mitä "ylipitkien" luotien vakautuvuuteen tulee, ei 9 mm/.357" kaliberiluokassa ilmene juuri milloinkaan vaikeuksia. Esimerkiksi englantilaisen .38/200 Enfieldin alkuperäisluoti painoi 13 grammaa, ja revolverin rihlaus lie ollut loivempi kuin yhdessäkään yleisesti myytävässä 9 x 19 mm aseessa, mutta luoti vakautui hyvin lennossa, ja kehuttiin tarkaksikin. Nimellinen lähtönopeus 5" piipusta oli vain 193 m/s ja lyhytpiippuisemmilla revolvereilla tietenkin alhaisempi: Piipunpituudella 102 mm mainitaan nimellisnopeus 182 m/s, ja USA:ssa SMITH & WESSONilla teetetyissä .38/200 VICTORY-revolvereissa oli vain 61 mm:n pituinen piippu-nysä. (Näillä 2 maailmansodan aikaisilla "Lend & Lease-pyssyillä" ammuttiin tosin vaippaluotipatruunoita, tai .38 S & W:n taskuaselatauksia 9.45 gramman lyijyluodilla.

.38/200:n lataaminen lopetettiin ennen sotaa, Saksan uhkailtua Haagin Kansainvälisen Tuomioistuimen haasteella, ja kaipa muistettaneen, millaisia "leijonamieliä" olivat Englannin 30-luvun pääministerit BALDWIN ja CHAMBERLAIN..? (Tämä "surkkia histooria" kerrotaan joskus artikkelisarjassa "HAAG 1899", tunnetuilta osiltaan: Hässäkän yksityiskohtia on pimitetty yli 60 vuoden ajan, tehden hallaa asesuunnittelulle Haagin Sopimuksen mitä ilmeisimmän "ylitulkinnan" salaamisella, koskien lyijyseosluotien käyttöoikeutta sotatoimissa).

Kuparoituja .357"/ 158 grs lyijyluoteja voidaan siis käyttää 9 x 19 mm "Erikois-Aliäänipatruunoissa Design Markus" täysin turvallisesti, koskapa vaippaluotejakin on voitu. Huomattakoon, että latauksiin ei tällä kertaa käytetä sitä Wanhan Hywän Ajan PaPP:ia, joka jo muutamien Vihtavuoren miestenkin mielestä olisi: "Suositeltavampaa kivääriruudiksi kuin ainakaan revolverinpatruunoihin, joiden ruudin tupla-annostelu voi maksaa ampujan terveyden tai hengenkin", vaan ruutia N 340 tai 3N37. Ruudin N 310 käyttötarkoituksen suhteen näyttäisi VihtaVuorella vilahtelevan jo muutama kaitainen Järjen Valon säde tervahuopaisen pimennysverhon raosta.

Kun historiaa tarkoin muistellaan, oli N 14 alkuaankin kivääriruudiksi syntynyt aikana, jolloin DOUGLAS B. WESSON ja PHILIP B. SHARPE vasta haaveilivat .38 Special-patruunan pidennetyn version saamisesta vakiotuotantoon. Ja kun .357 Magnum-patruuna sitten alkoi tulla tunnetuksi, kehiteltiin Suomessa 7.62 mm Mosin-patruunan lyijyluotilatinkia, ajopanoksenaan ruuti N 14, jonka latausmäärä voitiin vaaratta kaksinkertaistaa, kun tarvis vaati luotien alimittaisuuden takia. N 14:n (= N 310:n) "väärinkäyttö" kiväärinpatruunoihin onkin siis "OIKEINkäyttöä", ja joskus päinvastoin ! (Kukahan mänttipää sen lieneekään joskus nimennnyt "REVOLVERIruudiksi" ? Hän ei ole historiasta mitään tiennyt.! Nooh, eiväthän KAUPPAmiehet yleensä, MAINOSmiehistä puhumattakaan. TIEDEmiesten mielipiteet tukahdutetaankin Suomessa "mustalistauksen" perinteisin keinoin).

Käsiasepatruunoihin "Wanha PaPP N 14" soveltuu, jos ei sorruta Jenkki-tyyliseen (= kaupalliseen) Magnum-hulluuteen edes Magnum-patruunoita ladattaessa, vaan hyödynnetään herkkäsyttyisen ruudin parasta erityisominaisuutta: Sen kykyä säännölliseen palamiseen latauksissa, joiden käyttöpaine saattaa jäädä tehdasladattujen mustaruutipatruunainkin kehittämää painetta alhaisemmaksi.

11121999; Pete

Ruutiset 11.12.1999

Markuksen testiraportti:

Ratahirvilatingit N 310:lla .308 Winchesteriin

Ratahirviammunnassa voi käyttää kevytlatauksia varsin hyvin, tosin liikkuvaa ammuttaessa tähtäysennakkoa ei voi ottaa parrasta, kuten täysteholatauksilla, vaan se otetaan sieraimesta. Liikkuvaan maaliin ammuttaessa etuja ovat mm. tasainen lähtönopeus ilman suuria vaihteluja. Mieto rekyyli mahdollistaa harjoittelemisen ilman rekyylinpelkoa, joka syntyy helposti ammuttaessa paljon täysitehoisia patruunoita, vaikka sata laukausta ratakäyntiä kohden. Näiden kevytlatinkejen ääni on huomattavasti pienempi kuin täystehopatruunnoiden. Se rasittaa vähemmän korvia eikä aiheuta minkäänasteista kuulovauriota, jos käyttää kuulosuojaimia. Suojaimethan eivät poista melua kokonaan: Ne vain vähentävät sitä, mikä on havaittu työsuojelututkijoiden testeissa, nimenomaan Suomessa. Todella tehokas ampumamelun suojain muistuttaa avaruuslentäjän kypärää, ja on hinnakas.

Lähtönopeus näillä kevytlatauksilla tulee sovittaa ampumamatkan ja käytetyn luodin mukaan. Luodin lentoajan tulee olla se aika, jossa hirvitaulu etenee 109 cm (sieraimen ja kympin välimatkan). Kun hirvitaulu liikkuu 23 metrin aukon läpi neljässä sekunnissa, maalin nopeus on 5,75 m/s. Tällä sekuntinopeudella 1,09 metrin matkaan kuluu 0,1896 sekuntia (1,09/5,75 = 0,1896) eli luodin lentoajan tulee olla em. 0,1896 sekuntia, että sieraimeen tähdätessä luoti osuu kymppiin liikuvaan ammuttessa. Ballistiikkaohjelmalla voi nyt laskea tarvittavan luodin nopeuden. Laskin tarvittavat nopeudet 75 ja 100 metriin ammuttessa seuraaville luodeille: 6,5g Lapua HP (G477), 7,13g Sierra FMJ ja 8g Lapua FMJ (S374), ja suuntaa antavat latausohjeet.

LAPUA 6.5 grammaa Jacketed Hollow Point

75 metriin      435 m/s 0.57 grammaa ruutia N 310
100 metriin    600 m/s 0.78 grammaa ruutia N 310

SIERRA 110 grainia Jacketed Round Point

75 metriin      440 m/s 0.60 g N 310 (*
100 metriin    610 m/s 0.84 g N 310 (*

LAPUA 8 grammaa Jacketed Pointed S374

75 metriin      420 m/s 0.61 g N 310
100 metriin    575 m/s 0.93 g N 310 (**

(* = teoreettinen, laskemalla saatu arvo (** = aloita latauskokeilut 0,85 grammasta.

TARKKAILE PAINEEN MERKKEJÄ ! (Maksimilataus on aseesta riippuen 0,90 - 0,95 gramman välillä. Sen "staattinen" eli mitattavissa oleva paine vastaa tehdasladatun patruunan käyttöpainetta). Ammuttaessa on huomioitava, että hirvitaulun kymppi on 33 cm sieraimen alapuolella korkeussuunnassa, eli tähtäintä täytyy säätää koro-suunassa, tai tähdätä sieraimen alapuolelle. Lisäksi on muistettava, että annetut latausarvot ovat asekohtaisia, tai laskennallisia arvoja, eli jokainen joutuu kehittämään itse omaan aseeseensa sopivan latauksen, sillä lähtönopeuteen vaikuttaa mm. piipun pituus ja sen, sekä patruunapesän kaulatilan sisämitoitus. Komponentit (hylsy ja nalli) vaikuttavat jonkin verran nopeuden kehitykseen, mutta vähemmän kuin tiukkaan pakatuissa täyslatingeissa kivääriruudeilla.

Ballistiikkaohjelmista on apua latausten kehittelyssä, nehän laskevat lentoradat, tuulipoikkeamat, luodin lentoajan, jne. Eräs hyvä ballistiikkaohjelma löytyy osoitteesta http://www.hit.fi/~jampe/sw.htm

Markus  28.11.1999


Kommentit: Siihen aikaan kun hirvikuvion kymppi oli vielä "napavitonen" käyttivät jotkut edistyneimmät ratahirviampujat jo vastaavanlaisia latauksia ja tähtäysennakkoa kuvion sieraimen etureunaan. (Nokkelimmat taisivat jopa korruptoida "hirvenkuljettajan" liimaamaan muutamia valkoisia täppä-tarroja kuvion tähtäyspisteeseen kohdistusmerkiksi 1.1 metrin etäisyydelle napaviitosen keskiöstä). Ruutina oli 1980-luvun keskivaiheilla Platzpatronen Pulver Sorte 33:n suomalainen vastine N 320, annos .308 Winchester-patruunaan tasan yksi gramma, ja luoti joko teräväkärkinen 8-grammainen kokovaippa tai pyöröpäinen 6 grammaa painava Parabellumin luoti.

(Vaikka sen kaliberimerkintä oli 7.65 mm, oli luodin läpimitta tasan sama kuin .308:n vakioluodeissakin. Sakemanni, kuten vanjakin, ilmoittaa aseiden väljyydet usein porauskaliberin mukaan, paitsi 9 mm:n tapauksissa: Saksalainen 9 mm tarkoittaa luodin läpimittaa, kun taas venäläinen 9-mm on piipun porausmitta Makarov-pistoolin ja Stetshkin-pikapistoolin tapauksissa). Gramman annoksella N 320:tä oli perimätiedon mukaan se merkillinen ominaisuus, että sierain-ennakolla osui kumpainenkin luotityyppi jokseenkin keskelle sisintä rengasta, kun tähtäimen korkeussäätö oli passattu kohdalleen tietyllä "kororuuvin napsumäärällä". Kyseessä on siis ns. perimätieto, ja täysin muistin varassa (välillä jo unohduksissakin), mutta Markuksen testitulokset ja laskelmat, sekä ballistiikka-ohjelman tiedot näyttävät tuovan siihen aina vain lisävahvistusta ainakin 8 gramman luodin osalta.

"Punaisesta Kansiostani" ei löydy gramman latingin nopeustietoja kummallekaan luotityypille, mutta 1.10 grammaa N 320:tä antoi luodille LAPUA S374 (8 grammaa, kokovaippa) kuuluisan lähtönopeussarjan 641 m/s viidellä perättäisellä laukauksella, yhdeksän laukauksen keskiarvon ollessa 640 m/s. Interpoloimalla saadaan 1.0 gramman latauksen luodin lähtönopeudeksi n. 580 metriä sekunnissa (HUOM ! Ruuti N 320), joten vanhan hirvikuvion rengastuksen napaviitoseen osuminen oli riippuvainen vain peränpitäjän taidosta: Ase ja latinki tekivät kyllä tehtävänsä.

Jos (ja useinkin KUN) joku voitti ratahirvikilpailun kevytlatingeilla, kuului palkinnonjako-karonkassa kalkkivaarien kiukkuista kuoro-kähinää: "Piakkarillako sä saakeli ammuit ?" - ja vaatimuksia hirvipatruuna-määräysten ulottamisesta myös pahvihirven ammuntaan; tehdaspatruunapakko tietysti mukaanlukien. Epäilyksiä pienoiskiväärin käytöstä herätti ymmärrettävästi voittajan aseen mitätön laukausmelu; jokseenkin villikarju-patruunalla ladatun piekkarin desibelilukemissa. "Voiton avainten" nipussa oli yhtenä tietysti myös ahkera harjoittelu, jota kevytlatausten laadinnan taitotieto edisti monin tavoin jo alkaen vuoden 1983 ulkoratakaudesta. Tuskinpa yksikään muu aikakauslehden vihko on ollut ratahirvi-ampujille siinä määrin hintansa (14 mk) väärtti, kuin oli ERÄ 9/ 82 ...

Itsepäisyyspäivänä 1999; Pete

Ruutiset 05.12.1999

UNOHTUIKO EHKÄ JOTAIN..?

"G.O.W":n vuotuinen "palvelumaksu", mk 35:- päättyvältä vuodelta, on suorittamatta useimmilta visitoreilta! Kolmea aktiivista sivujemme käyttäjää lukuunottamatta ovat muut yhä "vapaamatkustajia". Vuosimaksuvelvoitteesta vapaita ovat tietenkin sivumme tuotantoon osallistuneet yhteistyökumppanimme. Yhteenlaskettu tietoon oikeutettujen visitorien lukumäärä ei siis ole niin suuri, etteikö aineistoa voitaisi lähettää sähköpostitse kunkin ilmoittamaan osoitteeseen. He saavat ehkä jopa joitain tekstin osalta jo valmiita artikkeleita nautittavakseen ennen muita.

Ennennäkemätöntä materiaalia on olemassa. Uuden tuottamiseen on jo vaikeaa löytää inspiraatiota taas kerran vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa. Harkinnan alaisena on jopa taas kerran hedelmättömäksi osoittautuneen "projekti G.O.W:n" lopettaminen ja paluu arkirutiineihin. Ensimmäinen kirjakin on vielä viimeistelemättä julkaisuvalmiiksi. Jos tämä kokeilu päättyy vuodenvaihteessa - pidemmällehän emme ole jatkoa luvanneetkaan - "pimenee" myös englanninkielinen sivu asteittain. Päivitystoiminta loppuu ensin: On mahdollisesti jo keskeytynyt. ("YT-neuvottelut" ovat käynnissä).

Rikastumisen aikomuksessa emme ole tähän askarteluun ryhtyneet, mutta joillekin meistä oli "G.O.W" aiottu jokapäiväisen ruumiin ja hengen ravinnon lähteeksi. Näinköhän joudumme myöntämään epäonnistumisemme ? Se riippuu nyt Sinusta ja ratkaisustasi. 35 markalla saa kioskista yhden aseharrastelehden irtonumeron - tai G.O.W:stä "toisenlaista tietoa" vuoden ajaksi. Sinä yksin päätät, kumpiko on hyödyllisempi sijoitus !

Summan kohtuullisuus on kai aiheuttanut harhakäsityksen, että kyseessä on jonkinlainen vitsi. Mikään ei estä vetämästä ykköstä luvun eteen, tai pyöräyttämästä nollaa sen perään, jos sivumme sisältöä joku todella arvostaa. Ylä- tai alarajaa ei ole. Jokaisen visitorin, eikä vain muutamien, osallistuminen on ainakin yhdelle meistä kirjaimellisesti elämän tai kuoleman kysymys: Tuonpuoleisesta ei ole Internet-yhteyttä eikä muutakaan tunnettua viestinnän keinoa tämänpuoleiseen maailmaan.

Eräänä taka-ajatuksena on myös suomenkielisten visitorien todellisen lukumäärän selvillesaaminen. Kun levikkialueena on koko maailma, joudumme ehkä priorisoinnin linjalle, jos ilmenee, että sivuillamme vierailee enimmäkseen englanninkielisiä kävijöitä. Nykyinen laskentajärjestelmä ilmaisee vain kävijöiden kokonaismäärän. Moni suomenkielinen visitori käy tietenkin myös englanninkielisillä sivulla, ja englanninkieliset suomenkielisellä, ainakin ihailemassa kuvitusta.

Tilinumero on entisellään vuoden 1999 loppuun saakka: LEONIA-pankki 800028 - 6450 515, omistaja: P. T. Kekkonen/ GOW.   Jälkilyhenne on tarpeen suoritusten "korvamerkiksi": Epävakaa asemamme ei ole vieläkään mahdollistanut oman tilin avaamista.

GOW-ennakkolukua kehitellään parhaillaan: Jos haluat saada jatkossa sähköpostitse kiertokirjeenä uudet artikkelit jo ennen kuin ne julkaistaan (ja ennenkuin arvaamaton oikolukuosastomme ne lyhentää, hukkaa tai sensuroi, sille päälle sattuessaan että töihin kykenee), lisää maksun tiedoteosaan myös sähköpostiosoitteesi. Kiertokirjeenä lähetettävissä olevia artikkeleita (vain kuvitusta uupuu) ovat tällä hetkellä mm. Suomi-KP:n osa 6, seikkaperäinen tarina Räjähdys-sytytys -luodeista sekä HAAG 1899 ensimmäiset osat.

Gunwriters / Pete


Markuksen Evankeliumit:

Toipumisen ihmettä todistamassa

Olin ampumassa 100 metrin kivääriradalla säästölatinkeja. Juttelin erään noin 50-vuotiaan ampujan kanssa aliäänipatruunoiden lataamisesta .308 Winchesteriin. Hän väitti, että aliääniset ja puolipanoslataukset ovat turhia, perusteluinaan se, ettei niillä saisi metsästää laillisesti, eikä niillä myöskään tee mitään edes tarkkuusammunassa:

"Kuulemma ne eivät osu pistoolitaulun mustalle 100 metriltä. Hyvä, jos yleensä tauluun sinne tänne roiskuneina, mikä pitkin ja mikä poikin, kun luodin pyörimisnopeus ei riitä. Nämä epäonnistuneet patruunat oli ladattu tehtaassa ! Lehdissä on kirjoitettu, että aliäänipatruunoita osataan ladata vain tehtaissa. Silleen kirjoittanut aseasiantuntija oli nuorena yrittänyt ladata niitä itsekkin, ja tullut melkein sokeaksi, kun hylsynkanta repesi. Kun edes SUOMALAISESSA TEHTAASSA ei synny tarkkaa ja toimivaa kolmenollakahdeksaista aliladattua patruunaa, niin turha semmoista on yrittääkkään itse tehdä ! Silmät siinä vain sokenevat, tai ase ainakin hajoaa käsiin".

Kerroin hänelle puolipanospatruunoiden olevan sopivia metsästykseen ja tarkkuusammuntaan, teoriassa ja käytännössä. Esimerkiksi minun käyttölatauksella, joka on 0,66 g N 310-ruutia ja 6,5 gramman Lapuan HP luoti keulilla, luodilla on 100 metrissä energiaa noin 490 Joulea ja nopeutta noin 390 m/s. Lakiakin piti opettaa: Tämä lataus on laillinen m.m. jäniksen ja hanhen metsästykseen, sillä Metsästysasetuksessa vaadittava luodin energia 100 metrin etäisyydellä piipunsuusta on 200 Joulea.

Käytännössähän pienempikin teho riittäisi, mutta luodin nopeuden laskiessa myös sen lentorata kaarevoituu. Jos kiväärin kohdistaa tällä latauksella 75 metriin, niin luoti käy 1,5 cm tähtäyslinjan yläpuolella. Sadan metrin kohdistuksella luodin lentorata on korkeimmilla noin 60 metrin päässä piipunsuusta, jolloin luoti käy noin 4 cm tähtäyslinjan yläpuolella. Tarkkuusammuntaan nämä säästölatauspatruunat soveltuvat erinomaisesti 100 metrin ampumamatkalle saakka. Niiden etuna tavanomaisiin täystehopatruunoihin verrattuna on huomattavasti pienempi rekyyli, pienempi ääni, sekä monestikkin parempi tarkkuuus. Sen pääsin pian osoittamaan käytännössäkin.

Säästölataus, englanniksi "Economy Load", on monella tapaa nimensä ansainnut: Ampuja säästää hylsyjensä käyttöiässä ja ruutikustannuksissa, mutta myöskin aseensa piippua ja mekanismia, hermojaan, ja fyysisiä voimavarojaan, joita voimakas rekyyli kuluttaa täysin turhaan. Tärkein säästön kohde ovat kuitenkin korvat, niiden kuuloaisti. Pilalle kuluneen aseen voi aina uusia, vaikka joka vuosi. Lepo rauhoittaa hermot ja elvyttää rekyylipotkujen rasittamat ruumiinvoimat. Kuulon vauriot eivät sen sijaan korjaudu milloinkaan !

Ainahan ampumaradalla veistellään vitsejä, että: "Mikä pyssymies se muka on sellainen ampuja, joka kuulee heinäsirkkojen soiton vielä 30-vuotiaana ?" Kysymykseen voin vastata, että: "Järkevä ampuja, joka suojelee korvaamattomia korviaan!" Kuulonsuojaimillakin, mutta myös tarpeettoman melun ennalta ehkäisyllä. Moniin asemalleihin on jo 90 vuoden ajan rakennettu äänenvaimentimia, mutta kaikkien luotiaseiden patruunan tehon voi säännöstellä tarvetta vastaavaksi. Ilmakiväärin luotikin lävistää maalitaulun pahvin, eikä rata-ammunnassa ole vähimmäisvaatimuksia Joule-määrille, joita on Metsästysasetuksessa. Siinäkin aivan turhaan, vai eikö metsästyksen tavoite enää olekkaan saaliin saaminen, vaan: "Liikunta Luonnossa" ? Tuommoisia satuja saa usein lukea, mutta uskookohan niitä ihan tosissaan joku, joka ei enää usko esim. Joulupukkiin ?

Takaisin ampumaradan tapahtumiin: Kun olimme ampuneet sarjamme, jotka kumppani ampui Sako Targetilla ja minä omalla Sako 75 Varmintillani (molempien aseiden kaliberi on .308 W.), lähdimme katsomaan tuloksia. Taulussa hänen ampumansa kasa oli noin 6 cm (kasa-ampumatuelta !). Minun ampumani luodit olivat näykkineet pistoolitaulun sisäkympin pois. Vain yhtenäinen risa reikä oli taulun keskiössä. Tämä tehtynä siis puolipanoslatauksilla ja 6,5-grammaisella Lapuan reikäpääluodilla, käyttäen aseen tukena Harris-bipodia, ja ampuen kasa-ammuntapyödältä 10 laukausta. Kymmenmarkkanen peitti 29 mm:n kasan melkein täydellisesti !

Se ei ollut ennätyksellinen tulos, mutta olosuhteet olivat samat kummallekkin ampujalle lämpötilan ja tuulen osalta. Jopas muuttui asenne kevytlatauksiin: Ampujaveteraani alkoi kysellä latausreseptejä, ja merkitä niitä muistiin. Jostain paatuneesta "Kalkkivaarista" eivät suvaitsemattomuuden ja ennakkoluulon taudit lähtisi elinaikana, mutta tässä tapauksessa potilas parani, kun uskoi silmiään, eikä vain kuulopuheita liikaa kuunnelleita korviaan, joilla oli kuultu jotain muutakin. Ainakin toisessa niistä näyttikin jo olevan pieni KUULOLAITE. Herkässä tilanteessa en tietystikkään käynyt kyselemään ampumakumppanilta, oliko kuulovaurio synnynnäinen, vuosien tuoma, vaiko jollakin tavalla "itse aiheutettu" ?

Markus

P.S. Tässä Rainier-luotien Ruotsin jälleinmyyjän osoite ja puhelinnumero:
Walter Borg 111 22 Stockholm Sweden Tel: 46-8-20 15 32 Fax: 46-8-24 50 57

Ruutiset 11.11.1999

Kuvitusvaikeuksia ja Uusimpia Kexinnöitä

Eräs kinkkisimpiä hommia "sanantoimittajan" uralla on kuvituksen löytäminen juttuihin. Pelkkä tekstihän, vaikka olisi kuinkakin kiinnostava, ei houkuttele sinällään webvisitoria pysähtymään kohdalleen, mutta muutama värillinen, huitaisemallakin tehty piirros "lukitsee" nettisurffarit yrittämään lukea tekstiäkin, mikä on tunnetusti vaikeaa, jos surffarin äidinkieli on vaikkapa "lontoota", mutta teksti on tätä "härmää" - ja monilta osin niin rikasta (tai arkaaista), ettei sanakirjoistakaan ole paljon apua. Jossain sähköisessä joukkoviestimessä, höyryradiossa muistaakseni, kerrottiin taannoin suomenkielen opiskelu-innostuksen lisääntyneen rajusti "lännellä", mutta pelkän perus-härmän opinnot eivät auta tulkitsemaan ainakaan omia tekstejäni. Olisi ehkä ollut viisainta pitää G.O.W. pelkästään lontoonkielisenä, joksi se alkuaan aiottiin - mutta taivuimme sitten visitorien tahtoon; yllytyshulluja kun olemme...

Valmista kuva-aineistoa olisi tietokirjallisuus täynnänsä, mutta sen hyödyntäminen on riskaabelia. Internet on raivokkaasti vihattu ja vainottu media: Tietyssä teollisessa (SIC !) intressipiirissä on jo pestattu toimihenkilö tutkimaan kolme kertaa päivässä Gunwriters-sivujen sisältöä, jos löytyisi aihetta tutkimuspyynnön/ rikosilmoituksen tekemiseen, taikka syytteen nostamiseen tekstien "rikoksellisesta/rikoksiin yllyttävästä sisällöstä", tahi tekijänoikeuksien loukkaamisesta artikkeleita elävöittäviä kuvia julkaistaessa.


"Iso Veli valvoo !"

GUNWRITERS on eliminoitava millä keinolla hyvänsä ! Se on yleismaailmallisestikin turmiollinen esikuva muille vastaavien tiedonvälitys-hankkeiden suunnittelijoille ! Siitä on tehtävä varoittava esimerkki "viestinnän muutosvoimille" ! Niin kauan kuin netti oli pelkän rajatiedon lähde, tai suoranaisen "hugan" sekä pornografian viemäriputki, se ei häirinnyt kenenkään mielenrauhaa. Kun sen muutamat sivut ovat nyt TIEDONlähteitä, aletaan uhka ottaa vakavasti.

Tiedonvälitys-monopolille uhkaa käydä kuin Berliinin muurille. Siis: Niin kauan kuin netti-informaatio oli: "VAIN sitä Tavallista Soopaa", kuten pomminrakennus- tai huumeenkeitto-ohjeita, siitä ei paljoja piitattu.! Asiallisen (= perusteltavissa olevan) informaation esiin astuminen vasta alkoi nostattaa vaatimuksia uuden viestintäkanavan alistamisesta "järjestyksen kouriin" - ainakin Rähmä-Suomessa. ("G.O.W." voidaan tosin "evakuoida" vaikkapa Kanadaan, muutaman hassun sekunnin viiveellä - jos aihetta ilmenee: Juttujen varmuuskopioita onkin jo "sähkötelty jemmoihin" tuoreeltaan eri puolille Pohjois-Amerikan mannerta - sen varalta, että olot Suomessa koituvat kovin kataliksi).


Ensi-käden tietoa

En tohtisi tuoda julki tätä tilannekatsausta, joka äkikseltään kuulostaa paranoia-kohtaukselta t.m.s. "hulluuvven puuskalta", jos tiedot olisivat monien mutkien kautta kulkeneita ja matkallaan kenties värittyneitä. Ne ovat kuitenkin peräisin SUORAAN siltä henkilöltä, jonka toimenkuvaan kuuluu "G.O.W"-sivujen läpikäyminen "tiheällä täikammalla" kolmasti työpäivän aikana. Henkilökohtaistakaan motiiviaan tähän mieluisaan tehtäväänsä ei avomielinen "sensori" erityisemmin salaillut. Epäuskon sekainen hämmästyksensä oli suuri, kun itse puolestani - myös avomielisenä - kerroin tiedonjulkistamisen tulevaisuuden turvaamiseksi suoritetuista varotoimenpiteistä.


"Koko asebisnes uhattuna..!"

En tiedä, uskovatko webvisitorimme seuraavan tarinan olevan totta lainkaan, mutta asianhan voi tarkistaa pistäytymällä "hiljaisena aikana" jossain asekaupassa, ja kääntämällä keskustelun aiheeseen: "Säästölataukset/ vaimenninpatruunat", vaikkapa kyselemällä ruutien N 310 tai N 320 saatavuuden tulevaisuutta ja: "Olisiko tietoa latausmääristä ?" Vastaus voi olla tyly ja tyrmäävä: "Semmoisia latinkeja kivääreihin ei ole olemassa, ja jos onkin, ei niillä ainakaan osu mihinkään, ja vaarallisia ne myös ovat..seli-seli-seli..!

Jos kivääreillä aletaan enemmälti ampumaan tämmöisiä paukkuja, niin pilataan aseet ja vaarannetaan oma terveys. Kohta joutuvat asemyyjät naulaamaan lankut ristiin kauppojensa oviin, kun tarvikemyynti ei enää kannata. Kotimainen ase- ja tarviketeollisuus hiipuu ja sammuu. Siitä seuraa, että aselainsäädäntö kiristyy, kun asealan yritykset eivät ole valvomassa asiakkaidensa etuja, kun ne kaikki ovat menneet konkurssiin. Kohta voidaan kieltää aseiden yksityisomistus kokonaan. Semmoiset suunnitelmat on EU:ssa ja YK:ssa jo vireillä..!"

Tämä liturgia on kooste useammista puhelinkestusteluista "G.O.W:n" sisällön valppaan tarkkailijan kanssa, joten suotakoon anteeksi sen yksityiskohtien väliset ristiriitaisuudet. Tarkkailija on itsekin harrastanut säästölatinkien laadintaa runsaan vuosikymmenen ajan, mutta noin kolme viikkoa kestänyt yhteistoiminta ruuti-manufaktuurimme markkinointihenkilöstön kanssa riitti kokeneen kevytlataajan indoktrinointiin uskomaan (SIC!) täysissä sielunvoimissa ja absolutistisessa selveys-tilassa, että lataustietouden monopolin mureneminen johtaa lopulta koko Suomen kansan "aseistariisuntaan".

Arvata voi, että tulevaisuudestaan huolestuneet pyssy- ja paukkukauppiaat ovat alttiita tällaiselle kauhu-propagandalle, jonka levittäminen kuuluu nykyisin myös "sensorin" toimenkuvaan. Itse katsoin - tietenkin - "käännytysyritykset" lähestulkoon yllytykseksi v. 1980 omaksumallani peruslinjalla pysyttelyyn. Toinenkin synnikseni luettava, "ase-elinkeinon, ja viime kädessä aseiden laillisen hallussapito-oikeuden vaarantava asenne", nimittäin ns. aseveli-hinnoittelua harrastavien alan yrittäjien yksipuolinen suosiminen, tulee pysymään ennallaan päivieni loppuun asti. Wanhaa koiraa ei voi opettaa istumaan, eikä kukkoa käskien kiekumaan..!


ARS GRATIA ARTIS !"

Koska tekstisisältöämme ei voida osoittaa rikolliseksi (wanhat ketut kun eivät mene yksinkertaisiin loukkuihin, ja nuoremmat ovat heitäkin valppaampia), on erityinen huomio kiinnittynyt juttujen kuvitukseen: Josko vaikka löytyisi syytteen noston paikka tekijänoikeuksien loukkaamisesta, täysin tolkuttomine korvausvaatimuksineen ? Niillä voitaisiin kaataa "nettilehti", joka elää kirjaimellisesti kädestä suuhun, harrastelijavoimin, vailla teoreettistakaan mahdollisuutta ylellisyyksiin, kuten vaikkapa nimellistenkään tekijänpalkkioiden maksamiseen. Vaakunalause: "ARS GRATIA ARTIS" (= "Taidetta taiteen vuoksi", tai vaikkapa: "Työtä työn ilosta") kuuluisikin tälle uudelle viestintäkanavalle, eikä Hollywoodin GOLDWIN & MEYER perustamalle suurelle leffa-konsernille, jolla on varaa maksaa miljoonia dollareita (per raina) jollekin mainehikkaalle "staralle", maineen ja ulkonäön - eikä näyttelijänlahjojen - perusteella.


"Vapaata riistaakin" on olemassa

Runsain määrin löytyy onneksi kuva-aineistoa, joka on joko omaa tuotantoa tai alkuperältään niin vanhaa, etteivät tekijänoikeudet ole enää vitsauksena. Yksi "vapaa-riista"-kuvituksen lähde ovat tietenkin patenttipiirrokset. Aina ne eivät esitä lopullista valmistetta, koska jonkin keksinnön patentoimisesta oikeastaan vasta ALKAA varsinainen tuotekehittely: Prototyyppisarjan ja esituotantosarjojen valmistus, tuotteen testaaminen, ja havaittujen epäkohtien eliminoiminen, sekä niiden pikku parannuksien ideointi, joilla helpotetaan patentoidun tuotteen "paljoittais-valmistusta", huojentaen kenties sen hintaakin.

Patenttipiirroksissa esitellään sentään kunkin tuotteen keskeisimmät parannukset aiempiin samantyyppisiin keksintöihin verrattuina. Etenkin 1800-luvun piirrokset ovat erityisen taitehikkaasti piirrettyjä, vaikka työvälineinä olivat vain sulkakynä (vuosisadan lopulla jo teräskynä tussikärjellä), harppi, ja muutamia erimallisia viivoittimia. Auto-CAD:ia ei tiedetty kaivatakaan: Onnekas se piirtäjä, jolla oli edes punertavaa valoa hehkuva Edisonin hiililankalamppu ateliérinsä valaisimena.


Tunnetun idean tuorein sovellutus

Suhteellisen uusista keksinnöistä voimme tehdä tunnetuksi idean, joka ensi vilkaisulla näyttää jonkun "Pelle Pelottoman" (engl. "Gyro Gearloose") aivoitukselta, mutta kun U.S. Patentin N:o 5461962 riviltä 73. havaittiin maininta "Assignee: RHEINMETALL GmbH, Rütigen, Germany", hyytyi hymy välittömästi. Patenttihakemuksen "uskottu mies" on eräs maailman maineikkaimmista asefirmoista, jonka intresseihin ei kuulu jonkin oivalluksen patentoiminen vain profiilin korottamiseksi kaveripiirissä, vaan aikomukset ovat haudanvakavat.

Jossakin amerikkalaisessa vaimennin-alan kirjasessa julkaistiin jo 1970-luvulla ohjeet laillisen (= MORGENTHAU-verosta ja rekisteröintipakosta vapaan) asevaimentimen valmistukseen ampumaratojen vakiovarusteeksi. Vain aseeseen kiinnittyvä vaimennin on Jenkeissä "angarasti weroitettu", ja monenlaisten nöyryytysten jälkeen myönnettävällä poikkeusluvalla hallussapidettävä varusesine 33 osavaltiossa, ja kokonaan kielletty "oekeilta immeisiltä" 17 valtiossa.


Hoplofobian alkulähteet

Arvata saattaa, mistä päin Amerikkaa tulee eniten kysyntää helppotekoisten vaimentimien piirustuksille, ja "vaisu ilman vaimennintakin"-latausohjeille keskisytytteisiin luodikonpatruunoihin .22 Hornetista .458 Winchester Magnumiin, tai sitäkin järeämpiin kalibereihin. Sekin selittyy, miksi jenkkiläiset ruuti-tukkurit pihtailevat kevytlatinkireseptejä: "The Holocaust" laiminlyötiin aikoinaan, ja nyt hallitsee pääluvultaan mitätön vähemmistöryhmä koko "Yleistä Mielipidettä" USA:ssa, valtalehdistön, TV:n ja elokuvan välityksellä, joiden äänivallan se omistaa jopa 90 %:n osuuksilla. Se kontrolloi välillisesti lähes koko muun maailman mielipiteenmuodostusta - poislukien Kiinan ja arabivaltiot, joissa taas on omat epämiellyttävät kieltonsa ja rajoituksensa.

Keino, jolla vaimentimien hallussapitorajoitusta voidaan näppärästi KIERTÄÄ - maastossakin, eikä vain ampumaradoilla - nostattaisi kenties vastalauseiden myrskyn niissä medioissa, joiden "sopulit" tekevät ajatustyön lauma-ihmisten puolesta. Kaksikin kuuluisaa "Jooseppia": J. GOEBBELS ja J.V. STALIN, toivat julki ajatuksen, että: "Massat ovat eläimiäkin tyhmempiä, ja siis harvojen yksilöiden mielin-määrin hallittavissa". Historia osoitti kummankin propaganda-mestarin päätelmän oikeelliseksi.

Jostain syystä muokataan Yleistä Mielipidettä hoplofoobiseksi eli ase-vastaiseksi, satsaten "aivopesuun" käsittämättömiä rahasummia. Köyhtynyt ase- ja tarvike-bisnes on altavastaajan asemassa, ja sen vuoksi varpaillaan, harjoittaen ylitselyövää paasikiveilyä. Jopa eräiden alan firmojen omaksuman periaatteen mukaan on siis "rikollista ja kiellettävää" muistuttaa toistuvasti maailman ase-friikkien mieliin raaka tosiasia: Heillä on VIELÄ aseensa.! Vainolaiset hädin-tuskin tietävät, pidelläänkö pistoolia kädessä piipusta, vaiko kahvasta.


Lyijy on kultaa arvokkaampaa

Rikkaita öykkäreitähän nuo mielipiteitä muokkaavat eli manipuloivat "oekeihen immeisten" viholliset ovat - myönnetään - mutta romaanihenkilö VILHO KOSKELAn sanassa: "Ei ne ole ihmistä kummempia nekään.! Kyllä ne lyijyä tottelee..!" Kulta tuo vaikutusvaltaa tasan niin kauan, kuin sitä (kultaa taikka valtaa) yliarvostetaan. Ihmiskuntaa eniten hyödyttävä raskasmetalli on kuitenkin lyijy; aikoinaan kirjapainon irtokirjakkeiden perusmetallina, mutta nyt, niinkuin aina, iankaikkisesta iankaikkiseen, luodeiksi valettuna tai vaippaluotien täytemateriaalina. Todennäköisimmin USA:sta alkavaa "lopullista arvojen punnintaa" toivorikkain mielin odotellessa voimme keskittyä aseisiin liittyvien oheisvälineiden uudehkoiden ja aiempienkin ideoiden esittelyyn, alkaen jokamiehen tarpeet tyydyttävistä laitteista.


Idea ei ole ennenkuulumaton

"Ampumarata-vaimennin" on puinen tai lastulevystä (ameriikaksi: "Masonite") kokoonnaulittu laatikko, ehkä jopa metri kanttiinsa. Sen sisätila on jaettu poikittaisilla masoniittisilla väliseinämillä lukuisiksi lokeroiksi. Päädyissä ja väliseinissä on riittävän suuret reiät läpiampumista ja tähtäämistä varten, huomioiden jopa kiikaritähtäimen käyttö. "Mölytoosa" suositeltiin ripustettavaksi rautalangoilla ampumasuojan kattorakenteisiin, todennäköisimmin "testipenkin" eli kohdistettavien luodikoiden ampumapöydän yläpuolelle, luodin lentoradan ja tähtäyslinjan korkeudelle.

Toisentyyppistä "ratavaimenninta" on käytetty paljonkin, 1980-luvun alusta sen jälkipuolelle asti, myös Suomessa: Se koottiin niputtamalla parilla pitkällä hamppuköydellä jopa 20 henkilöauton ulkorengasta peräkkäin, pitkäksi tunneliksi, jonka läpi ammuttiin talvis-aikaan sisätiloissa entisessä navetassa, latinkien lähtönopeuksia mittaillen. Kaliberit mm. .45-70 ja .300 Winchester Magnum. Kalkkipöly leijui "sisäradan" katosta ja rappaus lohkeili seinistä ratavaimentimesta huolimatta. Tuohon aikaan ei ollut käytettävissä melumittaria, jolla olisi voitu todeta autonrengasjonon vaimennusteho tai -tehottomuus. Ainakin ampujaan kohdistuva melu tuntui lisääntyvän entisestäänkin... Pienemmistä kottikärryn renkaista olisi kenties kehkeytynyt toimivampi viritelmä ?


Asevaimenninjärjestely "jyskäreille"

U.S. Patentin N:o 5461962 mukainen "asevaimennin-järjestely" voi olla paremmin toimiva, koska aseen putken (tykissä on putki ja kiväärikaliberisissa aseissa piippu) suun ulkoläpimitta voi olla hyvinkin tarkoin vaimentimen peräaukon kokoinen. Välystä vain muutama millimetri eli suhteellisen vähän, vaimentimen kokoon verrattuna. (Ks. oheiskuvia; verrokkina vaunun koko !). Itse vaimentimen rakenne on vapaavalinnainen. "Järjestely" tarkoittaa taistelu-panssarivaunun tornikanuunan tai it-vaunun kahden pienikaliberisemman konetykin suupamausten vaimennuslaitteen asennusta ampumaradalle. Vaunu voidaan ajaa tuliasemaan siten, että tykin/tykkien suut asettuvat vaimentimen/vaimentimien peräaukkoihin, sopivaan syvyyteen.
Panssarivaunun tornikanuunan kaltainen "jyskäri" vaatii kookkaan mölypöntön, joka taivuttaisi putken mutkalle painollaan. Vaimentimen kannatinrakenteenkin on oltava raskaan teollisuuden tuote, mutta silti helposti käänneltävissä koro- ja sivusuuntiin. Servo-moottoreilla se käy päinsä ilman hikeä.


Patenttipiirrokset ovat useimmiten itse-selittyviä. Tässäkään tapauksessa ei tarvita kuin vajaan 11 rivin selonteko, yhdellä palstalla, idean tekemiseksi tykö: Tykin vaimennin olisi väistämättömästi liian kookas ja raskas itse putken kannateltavaksi. Niinpä on viisainta kannatella vaimenninta tai vaimenninparia harjoitusradalle pystytetyllä rakennelmalla, jonka servo-moottorit mahdollistavat tykin tai tykkien koro- ja sivusuunnan säädöt, rasittamatta lainkaan vaunun mekanismeja.

Saksan kaltaisessa tiuhaan asutussa maassa on harvassa ampumaratoja, joilla voidaan jyskytellä taistelupanssarivaunun tornikanuunalla, tai edes päristellä it-vaunun pikkutykeillä. Patentin mukainen vaimenninsysteemi, jolla voidaan kesyttää tykkien äänipaineen taso jopa alle 10 %:iin siitä, mikä se olisi ilman vaimenninta ammuttaessa, tuottaa jopa ekologista hyötyä: Enää ei tarvitse panssarivaunuja rahdata satojenkin kilometrien matkoja, lähimmälle tykkiampumaradalle ja taas koti-varuskuntaan, useita kertoja vuosittain. Raivohulluimmankin "ekofaschistin" pitäisi ymmärtää tästä keksinnöstä koituva säästö ja hyöty.!

Ilmatorjunta-panssarivaunun ajo tuliasemaan. Kaksoistykin putkien työntäminen vaimentimien peräaukkoihin vaatii huolellisuutta "taakimieheltä".


U.S.-patentti on haettu 27. toukokuuta 1994 saksalaisten Herbert Krummin ja Karl Wiemersin nimiin, mutta kyseessä lienee työsuhdekeksintö, koska "uskottuna miehenä" on Rheinmetall. Patentti myönnettiin melko tasan 4 vuotta sitten, 31. lokakuuta 1995. Tykkivaimennin ei sinänsä ole uutuus; esimerkiksi sanomalehdet "The Washington Post" ja "Times Herald" uutisoivat jo lokakuun 19. päivänä 1957: "Laivasto pystyy vaimentamaan haupitsin äänen". Saksalaisen keksinnön uutuusarvo piileekin vaimentimen asennuksessa ampumaradan, eikä aseen, rakenneosaksi.


Sodan muistoja Salaisesta Kansiosta

Eräänlainen kiinteä ratavaimennin mainitaan suomenkielisessä, yhä salaisessa muistiossa vuodelta 1942: Venäläisten tarkka-ampujien etevimmin kaivetuissa piilokorsuissa oli varsinainen kytiskorsu ja siitä väliseinämällä eristetty "eteinen", joka vaimensi aseen laukaussignatuureja (= pamaus, liekki, savu, tuprahtava pöly tai irtolumi, taikka ruohon tahi pensaiden heilahdus aseen suupaineesta). Piilokorsu voitiin paikallistaa vain luodin lentoradan perusteella. Siitä saatiin selko valemaalin eli "Kylmä-Kallen" avulla. Sitten tilattiin lohkolle 20 mm pst-kivääri tavanomaisilla tai erikoispatruunoilla, ja alettiin kytätä kyttääjää, houkutellen hänet ampumaan "Kylmää Kallea".

Voitiin myös suunnata naamioitu MAXIM-kk kohti piilokorsun ampuma-aukkoa, ja lukita jalustan johtokehä sekä koron säätöpyörä paikalleen. Kk pidettiin jatkuvasti ampumavalmiina: Tulen avaamiseen oli yksinoikeus vasta-snaipperilla. Muut miehet narrasivat vihollis-snaipperin ilmaisemaan läsnäolonsa laukauksellaan. Kun hänen luotinsa napsahti valemaaliin, lähti paluupostissa viivytyksittä useita kymmeniä luoteja Maximista. Pari ensimmäistä kk:n laukausta meni ehkä hukkaan, mutta kun niiden suupaine oli riisunut aseen naamioinnin, ja rekyyli tampannut jalustan tiiviisti maahan, alkoivat sarjan seuraavat luodit jo tietää paikkansa...

Jos sotasaalispatruunoita oli saatu, oli Maximin vyöhön ladattu vuorotellen mustakärkisillä ja punakärkisillä luodeilla värikoodattuja patruunoita; siis panssariluoti, räjähtävä, ps-luoti, rä/sy-luoti.. jne. Räjähtävät luodit auttoivat tähystämään osumia, ja ehkä sokaisivat vihatun vainolaisen sirpaleillaan. Panssariluodeilla pyrittiin rikkomaan vihollis-snaipperin ase ja sen kiikari, ynnä puhkomaan piilokorsun väliseinämä, joka saattoi olla kevyt panssarilaattakin. Useimmiten piti toki tyytyä tavallisiin luoteihin D-166, joita voitiin ampua satakin. Panostus katsottiin kannattavaksi...

It-vaunu ajettuna tuliasemaan. Vaimentimien tukitelinettä liikuttelevia servomoottoreita on kaksi koroa ja kaksi sivusuuntausta varten. Tykinputket eivät ilmeisesti lainkaan kosketa vaimentimien sisärakenteisiin. Muutamien millimetrien välys ei vaikuta sanottavammin vaimennustehoon tämän suuruusluokan laitteissa.


Wanhat kexinnöt vaikeita tavoittaa

GUNWRITERSin sisällön "ulkopuolinen tarkkailu pirut mielessä" on pakottanut toimituskuntamme pidättyvyyteen kuvituksen käytön suhteen, ja jopa opettelemaan uudelleen jo ruostumaan päässeen piirustustaidon edes sille "välttävän seiskan" tasolle, joksi se arvioitiin varsinaisessa kansakoulussa lukukausi toisensa jälkeen. Tuorein oivallus oli patenttipiirrosrekisterin ahkera kampaaminen, jos jotain "gimistä & gudaa" vaikka löytyisi. Tiedostosta löytyy patentteja 1990-luvun keskivaiheilta alkaen.

Vahinko, ettei peruskeksintöjen vuosisadan, 1800-luvun, patenttitietojen haltuunsaaminen ole yhtä helppoa/halpaa, kuin on uudempien patenttiselostusten hankkiminen. "G.O.W." ei tuota mitään, paitsi työn iloa ja mainetta, joten myöskään tiedonhankinta ei saa maksaa mitään; ei edes kevyimmän kirjeen postimerkin hintaa. Onneksi muisti pelaa vielä...

Lehtikirjoitteluun oikeutetut harrastelijat ovat tässäkin suhteessa etulyöntiasemassa, koska jokaisella on tuloja myös eläkkeestään tai "oikeasta työstään", ja muutamilla mahdollisuus tiedonhankintaan työnantajansa "piikkiin". Harvat hyödyntävät noita kadehdittavia luontoisetuja: Kaikki kirjoittavat aina samoista kauppoihin tulleista välineistä tai tarvikkeista, jotka on jo esitelty viidessä tai kuudessa jenkki-lehdessä - niissäkin yhtälailla pintapuolisesti. Tätä tarkoittanee se "kaupallistuminen", jota visitorimme ovat arvostelleet, toivottaen: "Kevyitä multia painetun sanan hautakummuille".

05111999; Pete

Ruutiset 13.10.1999

Kimmokkeita:

UUSI MIINAHARAVAN HARHAUTUSMENETELMÄ!

Miinat ovat tehokkaita ja halpoja puolustusaseita. Korvaamattomia pienille ja köyhille maille kuten Suomelle, koska pienet ja köyhät maat joutuvat yleensä käymään puolustussotia. Keksintöni tekee jalkaväkimiinoista entistäkin tehokkaampia ja halvempia aseita. Periaate on varsin yksinkertainen, mutta ensin pieni johdatus asiaan: Maassamme on varsin laajamittainen ohutlevyteollisuus. Erityisesti suodatinteollisuus tuottaa hyvin paljon meistojätteinä pieniä metallikiekkoja, joita syntyy levyä reijitettäessä. Nämä teräslevykiekot ovat halkaisijaltaan yleensä 5 - 15 -millisiä ja tietenkin reijitettävän levyn paksuisia.

Harhautusmenetelmän periaate on siis se että ensin käydään miinoitettavalle alueelle kylvämässä tätä ohutlevyjätettä. (Karkea suositus on noin 10 - 20 kiloa hehtaarille), ja vasta sen jälkeen levitetään miinat. Tämän jälkeen miinaharavasta ei ole mitään apua miinojen etsimisessä, koska miinaharava hälyttää koko ajan, mihin meneekin, vaikka miinoja ei olisi lähimaillakaan.Sekin on mahdollista, että miinoitettavalle alueelle levitettäisiin pelkästään tätä ohutlevyjätettä, mutta parhaimmillaan "valemiinat" ovat kumminkin oikeiden miinojen tukena. Keksinnön hyviin puoliin voidaan laskea myös se että "valemiinat" ovat turvallisia käsitellä ja helppoja levittää.

Levittämiseen taitaisi paras apuväline olla vanha kunnon kylväjän vakka. Menetelmä on myös erittäin halpa, ja korkea kotimaisuusaste on myös etu. Merkittävin huono puoli keksinnössä on tietenkin se että kun aikanaan joudutaan omia miinakenttiä tekemään vaarattomaksi, täytyy sen vuoksi oikeat miinat merkitä huolellisesti johonkin karttaan, koska miinaharavasta ei ole mitään apua. Toivottavasti tästä pienestä ideasta on paljon hyötyä pienille ja köyhille valtioille, jotka joutuvat käymään epätoivoisia puolustussotia suurvaltoja vastaan.

KIMMO


Kommentit: Idea on sukua systeemille nimeltä "Windows", joka ei tässä merkityksessä tarkoita tietokoneen käyttöjärjestelmää, vaan II maailmansodan aikaista ilmavalvontatutkien häirintää lentokoneesta pudotetulla alumiinifolio-silpulla. Vanhanaikaisten metallikuoristen polkumiinojen haravoimista tällä menetelmällä voidaan häiritä varsin tehokkaasti, mutta uudemmat miinatyypit alkavat olla enimmäkseen epämetallisia. Niitä etsitään mm. miinakoirien vainuun turvautuen tai uudenlaisilla miinaharavilla, joiden periaate on kuin palovaroittimessa, joka "vainuaa palaneen käryn". Harava voi reagoida vaikkapa miinankuoren muovista tai täytteenä olevasta räjähteestä huokuviin molekyyleihin.


Nuusku-haravaakin voi petkuttaa !

Jos on tiedossa, mille materiaalille harava on "herkistetty", voidaan edelläkuvattua harhautuskeinoa käyttää sovellutettuna. Maastoon kylvetään miinankuorien materiaalia ja/tai räjähdettä sopivan hienoksi jauhettuna. Kylvökoneena voi toimia vaikkapa helikopteri. Rouhittu tai jauhettu materiaali sekoittaa miinakoiran vainun tai "nuuskivan" miinaharavan ilmaisinmekanismit perin pohjin. Jos tuuli käy miinakentän suunnalta, ei tarvita mennä edes kentälle asti, kun harava alkaa jo hälyttää.

Erityisen etevä oivallus on valemiinoitteiden käyttö, joka ylityöllistää miinanraivaushenkilöstön ja -välineistön, jota voivat lisäksi ahdistella tarkka-ampujat (varusteina tarkkuuskivääri ja muutama kertasinko panssaroitujen raivauskoneiden eliminoimiseen), sekä strategisesti sopivissa paikoissa kyttäävät "kukushkat", jotka tosin eivät istu puiden oksilla, vaan väijyvät piilopoteroissaan. (Ovat siis "maa-käkiä"). He laukaisevat johonkin puskaan tai puunkylkeen asennetun tähysmiinan, kun vihamiehiä sattuu sopivasti "sihtihollille".


"Kuolon enkelin siivenlyönti"

Tähyslaukaistava viuhkamiina on eräs tämän asetyypin tehokkaimpia edustajia. Yksi tähystäjä voi järjestää nelituumaisen tykkipatterin tuli-iskun veroisen ilotulituksen; sillä eroavuudella, että jokainen jyrähdys tuottaa henkilötappioita vastustajalle. Ongelmana on kaikkein tehokkaimpien miinatyyppien niukkuus: Tarve olisi useita miljoonia viuhkamiinoja. Varastoissa lienee joitain kymmeniä tuhansia, tai ehkä vain muutamia tuhansia miinoja - enimmäkseen ylijääminä "maistiaisiksi" hankittuja pienehköjä Claymore-tyyppisiä lyhytkantama-miinoja, jotka toki ovat kuin räätälintyönä tehtyjä Suomen metsäisiin maastoihin.

Kotimainen tuotanto voidaan tietenkin käynnistää melko pian ja improvisoitujen "naulapommien" rakentelu aloittaa hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, mutta huutava puute on muunmuassa sähköisistä laukaisulaitteista, jotka tosin edustavat jo vanhentunutta teknologiaa. (Wanha kexintöhän sähkösytytys onkin; periaatetta on sovellutettu jo 1840-luvulta alkaen, yli 150 vuoden ajan).


Ajanmukaista sähkösytytysteknologiaa 1870-luvulta. Korkeajännitenallit laukaistiin Wimhurstin hankaussähkökoneella, eli staattisella sähkönpurkauksella, joka "ladattiin" kondensaattoriin. Galvaanisella paristolla laukeavassa pienjännitenalleissa oli platinainen hehkulanka. Systeemien keskinäisestä paremmuudesta oli käynnissä oppiriita, joka joskus uhkasi päättyä kaksintaistelu-haasteisiin. Nykyään väitellään sähkösytytyksen ja "Nonel"-sytytyksen eduista ja epäkohdista: Viimeksimainitun laukaisulaitteeksi riittäisi vasara. Tähysmiinoja voitaisiin laukoa xylofooninsoittajan tahtiin, jolloin vaikutus maalialueella on rinnastettavissa tykkipatteriston rumputuleen.

Erittäin tärkeää olisi siis hankkia "Nonel"-tyyppisen laukaisujärjestelmän tuotannon taitotieto tarvittavine lisensseineen Suomeen, ellei ole jo hankittu; vieläpä sellaisin pelkistyksin, että kipinä lähtee kiitämään ohutta onttoa muovilankaa pitkin, nopeudella 3000 m/s, kun tähystäjä napauttaa vaikkapa vasaralla langan päässä sijaitsevan sytytysnallin litteäksi jotain kiveä vasten. (Nonel-lanka ei ole räjähtävää tulilankaa, vaan se jää ehjäksi sytytysliekin läpikulun jälkeen. Päihin tarvitaan sytytys- ja räjäytysnallit).

Sähkösytytykseen verrattuna on huomattava etu, yksinkertaisuuden ohella, jokseenkin olematon häirittävyys. Sähköisesti laukaistavan miinakentän jokaisen miinan pystyy kavala vihollinen laukaisemaan samanaikaisesti riittävän voimakkaalla sähkömagneettisella impulssilla, mutta Nonel-laukaisusysteemi on magneetti-impulssille tai radioaalloille täysin immuuni. Näistä miinavirityksistä (historiallisista, moderneista ja tulevista) teemme todennäköisesti pakinoita jatkossakin, koska aihe on ajankohtainen ja palautteesta päätellen yleiskiinnostava.

Kiitokset Kimmolle inspiroivasta ideasta esittää 10101999; Pete


Kimmokkeita:

ASETARKASTUS UUSIKSI OSA 2.

Tarkennuksia ja lisäyksiä ensimmäiseen osaan.

Toimittaja P.T.Kekkonen kommentissaan totesi että "vain käyttökokemuksen kautta on saatavissa täysi selko kunkin asemallin kestävyydestä". On selvää että kun puhutaan esimerkiksi piipun sinistyksen tai tukin lakkauksen kulumiskestävyydestä, tällaisissa tapauksissa luonnollisesti vain vuosien käyttökokemus tuo esille heikot kohdat aseissa.

Väärinkäsitysten välttämiseksi tarkennan, että ehdottamani kestotesti on tarkoitettu lähinnä aseen sulkulaitteistolle, ja korvaamaan nykyisin käytössä oleva testi, jossa ammutaan 2 ylipainepatruunaa patruunapesää kohti (revolverilla rullallinen). Kuten kaikki tiedämme, on tämä nykyisin käytössä oleva testi varsin lapsellinen. Autojen maailmassa se vastaisi suurinpiirtein sitä että kolaritesti tehtäisiin jokaiselle autoyksilölle.


Hellävarainen "törmäystesti"

Testin suoritustapa olisi seuraavanlainen: Tarkastaja menee ja potkaisee autoa 2 kertaa etupuskuriin. Jos potkujen seurauksena auton puskurista ei irtoile mitään osia, eikä sisällä oleva ilmatyyny räjähdä, on auto selvinnyt testistä hyväksyttävästi ja saa leiman papereihin. Ehdottamani aseiden kestotesti ei myöskään ole tarkoitettu korvaamaan niitä tavallisilla patruunoilla ammuttavia usean tuhannen laukauksen piinapenkkitestejä, joita muunmuassa Ase & Erä-lehti teki 80-luvulla.

Mitä aseiden luokitustestiin tulee, kävi mielessä, että testi voisi olla myös kaksivaiheinen. Esimerkkiase on 12/76 kaliiperinen haulikko. Ensimmäisessä vaiheessa ammuttaisiin esimerkiksi 200 kpl 1200 barin patruunoita, ja toisessa vaiheessa vaikka 10 kpl 3000 barin patruunoita. Viimeksimainittuja ylilatinkeja ammuttaessa selviäisi, miten käy jos aseella vahingossa ammutaan virheellisesti ladattuja, "kohtuullisesti ylipaineisia" patruunoita. Joskus on sattunut tehdaspatruunaankin kaksinkertainen ruutimäärä. Kohtuuttomasti ylipaineisia patruunoita ei tietenkään mikään ase kestä, ainakaan dynamiitin nallilla tehostettua pistooliruutilatausta. Sanomattakin on selvää että kestotestissä ollutta aseyksilöä ei saa myydä kuluttajalle, vaikka ase olisi saanut testistä täydet pisteet, viisi tähteä.


Ei sääntöä ilman poikkeuksia

Sitten asiaa poikkeustapauksista, joista mainitsin ensimmäisessä osassa. Ensimmäinen poikkeustapaus on huonolaatuinen asemalli. Jokin ase voi rimaa hipoen selvitä kestotestistä, mutta jos käyttäjien keskuudesta tulisi valituksia kaikenmaailman pikkuvioista, "ongelma-ase" voitaisiin tällöin ottaa turvallisuussyistä jatkuvaan tarkkailuun siihen asti kunnes valmistaja olisi saanut laatuongelmat ratkaistua.

Jatkuvassa tarkkailussa jokainen aseyksilö siis koeammuttaisiin nykyiseen tapaan. Mieleen tuli myös toinen poikkeustapaus, nimittäin käsityönä valmistettavat parhaimman laatuluokan aseet. Erikoisaseen valmistajalla saattaa tuotantovauhti jollakin mallilla olla 1 kappale vuodessa ja tällaisen aseen hinta voi suomen rahassa olla puoli miljoonaa markkaa. Koska laatuaseen valmistus käsityönä voi kestää kuukausia, ja koska luokituksen maksaja olisi tietenkin aseen valmistaja, eli viime kädessä asiakaskunta, olisi näinollen hieman kohtuutonta vaatia pientä asepajaa valmistamaan 1 ase pelkästään luokitusta varten. Joten parhaimman laatuluokan aseiden kohdalla voitaisiin käyttää tavanomaista koeammuntamenettelyä ja vapauttaa aseet massatuotantoaseille pakollisesta luokituksesta.

Vanhoissa Tuomarin Ohjeissakin jo sanotaan: Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saa olla lakikaan, sillä sen kohtuuden tähden, joka laissa on, sitä yhteinen kansakin saattaa noudattaa.

Kimmo


Markuksen Evankeliumit:

Säästölatinkien paineet

Löysin 9/87 Erä-lehdestä (sivut 62-63) Vihtavuoren testaaman kevytlatausreseptin N 320 ruudille. Se on: 0,65 g ruutia N 320 Lapua 4,7 gramman reikäpääluodin takana. Painetta tällä latauksella on noin 2500 baria ja lähtönopeus alle 500 m/s. Lataus on Kemiran Auvo Väisäsen mukaan täysin turvallinen. Se oli ilmeisimmin viimeisiä kevytlatausreseptejä, mitä painetuissa julkaisuissa on ollut. Silloin samat lataukset olivat vielä turvallisia, jotka 12 vuotta myöhemmin ovat äärimmäisen vaarallisia Vihtavuoren ja Lapuan mukaan.

10th Oct. -99: Markus


Mennyttä aikaa muistelen...

Vihtavuorella ei ole aina suhtauduttu nuivasti säästölatauksiin. Aivan 1980-luvun alkuvuosina olivat ainakin kotimaan markkinointipuolen toimihenkilö Heikki Kuula ja tuotekehittelyosastolla tutkimusjohtajana toiminut Mikko Lähteenmäki kiitettävän yhteistyöhaluisia aseveljiäni. (Vahinko, että en muistiinmerkinnyt erään koeammuntalaboratorion toimihenkilön nimeä, jonka kanssa pakinoimme puhelimitse .30 M1 Carbine-patruunan lataamisesta ruudilla N 340, johon hän oli eniten mielistynyt).


.308 Win. kevythirvipatruuna M/-82

Jo aikavälillä 1982 - 84 olivat aktiivisimmat peränpitäjät ehtineet ladata ja laukaista kymmenisen tuhattakin .308 W:n patruunaa, yhdistelmänä: 0.65 - 0.70 grammaa N 320:tä ja Lapuan pyörökärkinen 6-grammainen Parabellum-patruunan luoti, tai 110 grainin Sierra FMJ-RN (3:50 markan hintaisen dollarin aikaan). Voittojen salaisuus on rekyylin mietous, joka mahdollistaa ahkeran harjoittelun, sekä luotien lähtönopeuksien yhdenmukaisuus, joka on tärkeää liikkuvan maalin ammunnassa. Muutamat ampujat virittelivät patruunansa siten, että hirvikuvion nenänsieraimeen tähdätty laukaus osui tarkalleen "nappiin". Tuostapa tulikin mieleen...


...Kotitehtävä "ballistiikka-nörteille"

Annamme kotitehtävän ballistiikka-ohjelmien harrastajille: Kuinka suuri lähtönopeus tarvitaan ogivaalikärkiselle tasaperäiselle .308" läpimittaiselle 110 grainin painoiselle luodille, jonka poikkipintakuormitus "Sectional Density" on .166 ja ballistinen kerroin "Ballistic Coefficient"= .151, saattamaan keskelle hirvikuvion sierainta tähdätty luoti keskelle kuvion sisintä rengasta 100 metrin etäisyydelle ? Ballistiikkalaskurien ja luotivalmistajien linkkejä löytyy vaikkapa linkkisivultamme.

Tarvittava korotus saadaan selville vain koeammunnalla, joten sitä emme kysy, vaan pelkästään lähtönopeutta, jolla saadaan aikaan vakio-tähtäysennakon mukainen luodin lentoaika sadan metrin etäisyydelle. Hirvikuvio liikkuu poikittain nopeudella 5.75 m/s (23 m/ 4 s). Ohhoh..! Nyt on tehtävä käymässä jopa liian helpoksi, joten jätämme mainitsematta sieraimen ja napa-vitosen keskiön välin kuvion pituussuunnassa... Siispä tarkka rullamitta ja luotinuora sekä muistiinpanovehkeet mukaan, ja hirviradalle; mars, mars...


Latauskehittelyä ennen ja nyt

Kunnianosoitus niille säästölataamisen pioneereille, jotka joutuivat kehittelemään "HiRRvittävän Vaaralliset" pahvihirvipatruunansa yrityksen ja erehdyksen periaatteella, virallisen ja epävirallisen valistuksen ristipaineessa, vielä vajaat 20 vuotta sitten. Eipä ollut esimerkiksi kovinkaan monia luotinopeusmittareita yksityishenkilöiden käytössä koko Suomessa, kuten on nykyään. Vuoden 1980 aikana kertyneillä säästöillä ostettu OEHLER M 12- kronograafi oli maakunnassamme ainoa moinen ihme-härveli...

Latauksien lopullinen kehittely jää edelleenkin aseenomistajan itsensä tehtäväksi, johtuen aseiden yksilöllisyydestä, mutta kymmeniä tai jopa satoja testilaukauksia ei enää tarvita tähtäys-ennakon vaatiman ruutimäärän saamiseksi kohdalleen. Huokeita CHRONY- nopeusmittareita saa jo viikkorahoilla, ja ne myydään suoraan kaupanhyllystä - Suomessakin. Ensimmäisen "Öölerin" toimitusaika oli lähes kaksi vuotta - mutta se pieni musta laatikko oli korvaamaton apuväline, kun aloitimme vallankumouksen ja mursimme Virallisen Valistuksen monopolin latauskehittelyn alalla. Vallankumous jatkuu yhä; laajentuneena yleismaailmalliseksi, oltuaan alkuaan vain yhden suomenkielisen luonnossa vaeltajien ja svirveli-vapojen viuhuttajien erikoislehden asejuttujen "muutamien satojen lukijoiden pientä kapinointia."


11101999; Pete

   << Uusimmat   Ruutiset osa 2>>   Ruutiset osa 1>>   Gunwritersin etusivulle    Linkkisivulle   

Gunwritersin uusimmat Ruutise, osa 3: http://guns.connect.fi/gow/ruutiset3.html