Uusimmat Ruutiset Gunwriters Linkkisivulle
Ruutiset I 17.09.1999 asti
"G.O.W." -verkkolehden ajankohtaiset, kertojana P. T. Kekkonen
TIEDONJULKISTAMINENKO RIKOS ?
Kiertoteitse saamamme palautteen vastineeksi: Olemme kuulleet "G.O.W:n"
sisällön joidenkin yksityiskohtien herättäneen huolestuneisuutta tietyissä
virkamiespiireissä: "Kuinka tuollaista hirveen-kauheen-kamalaa tekstiä voidaan
ylimalkaan julkaista suomenkielellä, tai in English..??!"
Olemme kiinnostuneita tietämään, mitkä osuudet julkaisemiemme artikkelien
sisällöstä ovat olleet totuudenvastaisia, tai jopa "rikoksellisia tai
rikollisuuteen yllyttäviä" ? Olemme saaneet vajaan vuoden kestäneen toimintamme
aikana monia tiedusteluita mm. synteettisten huumeiden valmistuksesta, mutta pätevimmän
orgaanisen kemian asiantuntijamme vastaus on ollut aina yhtä kategoorinen: "Näistä
aiheista/aineista ei tihku tietoja meidän sivujemme kautta, vaikka tietoa voisi ollakin
!" Toimituskuntaamme ei hyväksytä idiootteja: Provokaatiot huomaa provokaatioiksi
meistä jokainen, vaikka toimituskunnan ikäjakauma on 15 - 51 vuotta...
Niin kauan kuin "Gunwriters On The Web" ilmestyy Internet/WWW-
verkostoissa suomenkielisenä ja in English, meillä kaikilla on velvollisuus noudattaa
tätä omaksumaamme journalistista linjaa. Jos toimintamme lakkaa taloudellisista syistä
tai viranomaisten toimenpiteiden kautta, hakee jokainen kirjoittajamme erittäin
todennäköisesti jonkin muun julkaisukanavan erikoistietämykselleen ulkomailta.
Valinnanvara on melkein ääretön. Tiedostothan voidaan kierrättää amerikan- tai
kanadansuomalaisten ystävien kotisivujen välityksellä. Jotkin lyhyet ohjeet voivat olla
myös suomenkielisiä, vaikka pääteksti olisikin in English, in Deutsch, Portugese,
Latinii, en Esperanto, på Svenska, tai po Russkij. Kemialliset kaavat sekä numerot
ovat ainakin kielistä riippumattomia, ja milloin sanat eivät riitä kertomaan,
piirrellään kuvia tai taivutellaan ohutta fosfatoitua rautalankaa kolmiulotteisiin
muotoihin.
Tietoa on yritetty aina kahlita, mutta tehtävä on toivoton, ja nykyään jo mahdoton:
Internet-sivujen päätymistä alamaistensa kuvaruutuihin ei ole pystynyt estämään edes
Kaikkivaltias, Kaikkitietävä ja Kaukaa Viisas Kiinan Kommunistinen Puolue, tai vielä
sitäkin vaikutusvaltaisemmat President of The United States, and her husband
"Liukas-Ville" Clinton. Tokkopa siis tuo ratkaiseva isku sananvapautta
vastaan onnistuu Suomessakaan, vaikka stalinismin elävässä ulkomuseossa asummekin.
"Audiatur et altera pars". Tähän kehoittivat jo muinaiset viisaat
latinalaiset, eli: "Molempia osapuolia kuultakoon". Tiedustelemme siis
poliisihallintoon tai poliisikuntaan lukeutuvilta arvostelijoiltamme, mitä vallitsevan
lainsäädännön rikkomuksia "G.O.W:n" sisällöstä on havaittu ? Mitkä ovat
olleet ne rikoslain tai painorajoit.. (korjaamme) paino""vapaus""lain
pykälät, joita olemme rikkoneet ? Emme ole ainakaan tietoisesti loukanneet
sukupuolikuria tai yllyttäneet ketään rikollisiin tekoihin taikka tuottamuksiin !
Huomautamme myös, että paino""vapaus""laki koskee vain musteella
paperille painettuja kirjoituksia tai kuvallisia esityksiä, koska ilmiötä nimeltä
Internet ei tunnettu vuonna 1919, jolloin tuo laki Suomessa vahvistettiin. (Sana
"vapaus" ei ole kaksoissitaateissa sattumalta, vaan tuottamuksellisesti. Se
kuvastaa ilmaisunvapauden tilaa Suomessa 80 vuoden kuluttua kyseisen normiston tulemisesta
lainvoimaiseksi).
Ennenkuin toimituskuntamme hajaantuu muiden Internet-sivujen kirjoittajiksi, kukin
taitoineen - ja tietoineen, tarvitsematta enää noudattaa minkäänlaista itsekontrollia
tai itsesensuuria, pyrimme tietenkin, vähintään "pro forma",
neuvottelu-yhteyteen niiden virkakunnan edustajien kanssa, jotka ovat joitain
asiavirheitä tai lainvastaisuuksia teksteistämme havainneet. E-mail-postilaatikkomme on
käytettävissä.
Virkakunnan taholta tulevat toiveet tai huomautukset otamme toki huomioon, mikäli ME
katsomme tarpeelliseksi tai aiheelliseksi poistaa, lisätä tai muuttaa tiedostojemme
sisältöä. Monet artikkelithan ovat jo aiemminkin eläneet täydennettyjen ja
tarkennettujen tietojen saannin kautta. Kohtuuton ei liene toivomuksemme, että
huomautusten tai toivomusten esittäjät kääntyvät toimituskuntamme puoleen suoraan,
avoimesti, omilla nimillään esiintyen, eivätkä kiertoteitse, kuten tähän mennessä
on ollut Suomessa vallitsevana käytäntönä vähintään kahden vuosikymmenen ajan.
Aina sopii tietysti epäillä, että kritikoijat ovat sittenkin olleet provokaattoreita
eli "sala-ampujia", joilla vieläpä on aseinaan leveästi hajottavat
väkipyssyt, eikä kiikarikiväärit, kuten on oikeilla tarkka-ampujilla. Painetun sanan
julkaisijat ovat reagoineet joskus yliherkästi sala-ampujien väkipyssyjen haulien
ropinaan peltikatoillaan, edes yrittämättä ottaa selvää kriitikoiden todellisesta
henkilöydestä ja heidän todellisista tarkoitusperistään. Voihan esimerkiksi puhelimen
välityksellä yhteyttä ottava urputtaja esiintyä lähes millä tahansa
protokollaprokuraattorin tai yli-esi-erikois-rikoskeskus-kivalterin nimikkeellä.
Auktoriteettien edessä nöyristely onkin nimenomaan Suomessa jo ammoin ohittanut
täydellisen selkärangattomuuden asteen. Kepin vastapainoksi on tietenkin tarjoiltu myös
porkkanoita; vaikkapa arvostettu J.V. Snellman-palkinto...
Päätoimittajia on hyllytetty ja kirjoittajia merkitty mustille listoille 1980-luvun
alkuvuosista alkaen, pyrkimyksenä pitää painettu sana siinä pysähtyneisyyden tilassa,
jossa se oli joitain vuosia aiemmin, asetekniikan ja -historian tiedonjulkistamisen
osalta. 1970-luvun "kulta-aikaan" aseista kirjoitti vain yksi, sovinnainen,
tiedonhankinnassaan täysin kaupallisista intressipiireistä riippuvainen toimittaja
yhteen ainoaan lehteen. Yksipuolisesta tiedonjulkistamisesta hyödyn saaneet kaupalliset
etupiirit tietenkin vastustivat kaikin mahdollisin keinoin 1970-luvun lopulla alkanutta
aselehtijournalismin kehitystä; tiedon tarjonnan monipuolistumista ja kirjoittajien
lukumäärän runsastumista. Seuraavalla vuosikymmenellä runsastui myös alan julkaisujen
lukumäärä. Syykö lienee, vaiko seuraus, että alan muukin yritteliäisyys lisääntyi
? Asiaa ei ole tutkittu vielä.
Kun on harpattu seuraava edistysaskel, päätyen Internetviestintään, on myöskin
muutosvastarintaa jälleen odotettavissa. Tuon vastustuksen menetelmät ja sen
alkulähteet lienevät tasan samat kuin ne olivat ennenkin, painetun sanan ollessa silloin
vielä ainoa asetietouden välittäjä. Joku virkahenkilö, jonka älykkyysosamäärä ja
saappaan numero ovat lähes yhtä suuret, voi tietenkin olla ylipuhuttavissa kaupallisten
etupiirien työrukkaseksi; niiden sanansaattajaksi. Sellaisiakin löytyy yhä.
Satunnaisten sananvapauden tuokioiden kestäessä saatiin siis aikaan yhtä ja toista
hyödyllistä. Eipä ihme, että Internetin myötä syntynyt PYSYVÄISEN ilmaisunvapauden
mahdollisuus kauhistuttaa niitä etupiirejä, joita pysähtyneisyyden ja sensuurin
aikakausi on hyödyttänyt - rahallisestikin - vaikka 65 %:n myyntikatteiden aika
urheilutukku-portaassa on peruuttamattomasti ohi.
"G.O.W:n" sisällön aihevalinnat ja aiheiden käsittelytapa poikkeaa jyrkästi
painettujen joukkoviestimien journalismista; sen myönnämme. Mutta se ei ole meidän
syntimme, vaan asealan lehtien "uudistumisen" seuraamusta. Muutamien pikaisesti
läpi selattujen lehdenvihkojen kanteen kuuluisi teksti: "Valtion Asehallinnon
Virallisia Tiedoituksia". Lehtijournalismi ja Internet-journalismi ovat kaksi
tykkänään erilaista tiedonjulkistamisen lajia. Vaikka niiden vertailijan
saappaannumeron ja hänen ÄO:nsa ero ei olisikaan kuin parin numeron suuruusluokkaa, niin
sen verran oivallusta voitaneen otaksua jopa "från svinhufvud" löytyvän,
ettei ole epäilystä siitä, kumpiko tiedonjulkistamisen tyyli ja tekniikka edustaa
menneisyyttä, ja kumpiko tulevaisuutta.
12. 9. 1999: Gunwriters
P.S. Asetiedon julkistamisen monopolisointipyrkimyset olisivat messevä tutkimusaihe
jollekulle tiedotusopin sovellutusten historiasta kiinnostuneelle, aihepulan kanssa
tuskailevalle, opinnäytteen antamista suunnittelevalle tutkijalle.
Perehtyminen vaikkapa "TEKNIIKAN MAAILMA"-lehden vuosikertoihin 1974 - 80,
keskittyen ase-esittelyartikkeleihin ja kysymys- /vastauspalstan asekysymyksiin, voisi
valottaa pysähtyneisyyden aikakauden kuvioita. "Millaista oli silloin/ mitä oli
välillä/ mikä on nykyinen tilanne"- tyyppisiä vertailuita ovat tehneet monet
yksittäiset aseharrastajatkin, kokien "ahaa"-elämyksiä.
Gunwriters
Ruutiset 09.09.1999
Uuden gunwriterimme testiammunnat jatkuvat tarkaksi todetulla kevytlatauksella,
erilaisilla ammuspainoilla, ja nyt myöskin kronograafilla mitattujen nopeustietojen kera:
Puolipanoslatauksia .308:aan
Teksti ja mittaukset: Markus
Tässä on nopeuksia joillekin latauksille (.308 Win.). Nopeudet mitattu 4 metriä
piipunsuulta Chronylla. Lämpötila mittausten aikana oli +17 C. Aseena oli Sako 75
Varmint (piipunpituus 660 mm). Nallina oli CCI 200. Ruutiannos oli kaikissa latauksissa
0,66 g / 10,2 grains Vihtavuoren N 310. Käytin osasupistettuja hylsyjä. Jouduin
käyttämään osassa latauksista Norman hylsyä, koska Sakon hylsyt loppuivat.
Lapua 6,5 g G477. Latauspituus 66,0 mm. Hylsy Sako:
V4 m/s:
498,6 516,9 510,7 505,2 499,8 ka. 506,3
Lapua 8 g S374. Lat. pit. 67,0 mm. Hylsy Norma:
V4 m/s:
441,6 440,2 450,7 449,2 457,4 ka. 447,8
Lapua 9,7 g B466. Lat.pit. 70,4 mm. Hylsy Norma:
V4 m/s:
424,2 445,6 433,2 ka. 434,3
Lentorata (latauksena 0,66 g ruutia N310 ja Lapuan 6,5 gramman luoti) kyseisellä aseella.
Matka 25m 50m 75m
90m 100m
Osumat 5 32
27 0
-13 mm
tähtäyslinjan
yläpuolella.
Kun ase on kohdistettu e.m. tavalla niin osumat ovat tähtäyspisteessä, latauksella
0,66g ruutia N310 ja Lapuan 9,7 gramman luodilla, 60 metrin matkalta.
Kommentteja: Käytetty lataus voi olla hieman liian mieto moniin muihin aseyksilöihin.
Detonaation riskiä ei kuitenkaan ole, koska lähtönopeuksien vaihtelut ovat
siedettävällä tasolla. Luotien lentomelu on näillä latausmäärillä vielä dominoiva
ääni-ilmiö, eikä se sanottavammin voimistu, vaikka luodin nopeus lisääntyisi
"äänivallin rikkomisen" jälkeen aina 1200 m/s tasolle saakka, jonne on
päästy kontrolloidussa, tieteellisten kriteerien mukaisessa testitilanteessa vuonna 1992.
Kevytlatauksia käytettäessä tavoitellaan parasta mahdollista osumatarkkuutta, sekä
ampumamukavuutta (rekyylin mietoutta ja suhteellisen hiljaista laukausääntä - myös
ammuttaessa ilman vaimenninta). Kohtuullinen ruutimäärän lisäys nyt käytettyyn
lataukseen verrattuna on omiaan vähentämään sekä suhteellista, että absoluuttista
luotien nopeusvaihtelua.
Ihanne, eli vaihtelua ei mitattavissa viidestä perättäisestä laukauksesta, on
aikoinaan saavutettu 8 grammaa painavalla vahatulla luodilla Lapua S374, latauksena 1.10
grammaa ruutia N 320, joka oli muodissa 1980-luvun alussa. Ruuti oli hylsyssä irrallaan,
pitkin sen pituutta. Nallina oli Kemira n:o 28 ja hylsyt Lapuan. Nopeuksien V3 keskiarvo
oli 640.0 m/s, suurin nopeus 641 m/s ja pienin 636 m/s, tasa-metreiksi pyöristäen.
Käytettäessä ruutia N 310 ja Magnum-nallia sekä kenties avarrettua nallipesän
liekkireikää, on syytä pysyttäytyä alle yhden gramman latausmäärissä. 9.7 gramman
luodin taakse on 0.75 - 0.80 grammaa N 310:tä sovelias tarkkuuslataus.
Kevytlatauksista syntyvistä säästöistä voidaan mainita myös hylsyjen käyttöiän (=
jälleenlatauskertojen lukumäärän) lisääntyminen. 43 kertaa on jo hyvä saavutus,
vaikkakin vaatimaton entisaikojen "tussariampujien" ennätyksiin verrattaessa.
Kestohylsyjen tehdas-takuu saattoi olla 20 tuhatta laukausta ja jälleenlatausta per
hylsy.
Painetaso on siis hyvä pitää huomattavastikin tehdaslatauksia alempana, mikä onnistuu
herkästi syttyvillä ruudeilla, mutta voi olla mahdotonta ja vaarallistakin
kivääriruuteja käytettäessä. Nehän palavat kunnolla vain korkeassa paineessa.
Kevyimmän 6.5 gramman luodin saatteeksi voi tarjota jopa gramman annoksen ruutia N 310,
mutta vähempikin riittää yleensä antamaan hyvän osumatarkkuuden, jota kevytlataaja
useimmiten tavoittelee säästöjen ja ampumamukavuuden ohella. Markuksen aseyksilö antaa
hyvän käynnin 0.66 grammalla, vaikka luotien nopeuksissa ilmeneekin hieman runsaat 18
m/s vaihtelua, johtuen kenties piipunreiän kitkan vaihteluista. Luotivaippojen kitka ei
sekään ole niin yhdenmukainen, kuin se voisi olla vaikkapa käytettäessä kuparia tai
kuparoitua rautaa vaippametallina.
06091999; Pete
Ruutiset 31.08.1999
Sammuuko valistuksen lyhty ?
"GUNWRITERS" on-line magazine on tuottanut ajanvietettä ja monille
visitoreillemme konkreettista hyötyäkin runsaiden puolen vuoden ajan. Kukaan ei ole
muistanut kysyä: "Ketkä tämän lystin kustantavat?" Sivun tekijöiltäkin
ovat unohtuneet raadolliset pikkuseikat, kuten jokapäiväisen leivän ja sen särpimen
tarve. Tiedonhankintakin maksaa meidän päivinämme markkoja; tai parin vuoden kuluttua
ecuja. Yhteydenpito tietolähteisiin katkeaa, kun puhelinyhtiö napsauttaa piuhat poikki,
läheteltyään turhaan kyllin monta karhumakirjettä. Sähkönjakelu-yhtiö tekee saman
tempun samasta syystä. Vanhemmanmallistakaan kompuutteria ei saa toimimaan
valopetroolilla. Perinteisemmillä välineillä voitaisiin kyllä tuottaa tekstiä
pärevalkean valossakin. Petrooli ja päreet eivät tosin nekään ole ilmaista tavaraa...
On tullut ratkaisujen aika, koska ilman rahallista tuottoa ei tätä modernin
tiedonjulkistamisen kokeilua voida enää jatkaa. Joudumme seuraamaan katseella, kun
asetekniikan ja -historian tietämyksen tunnetuksi tekeminen taantuu entisille urilleen:
Tervetuloa takaisin, Johann Gutenbergin keksintö ja toinenkin keskiajan luomus: "Index
Librorum Prohibitorum"..!
Ratkaisumalliksi on joskus harkittu mainosrahoitusta, mutta se toisi myötään ne
sidonnaisuudet, jotka rasittavat painettuja joukkoviestimiä. Hehän käskevät, jotka
maksavat jopa yli 50 % asealan lehtien julkaisemiskustannuksista: Nuo paljon puhutut
"markkinavoimat" sanelevat sen, mitä saa julkaista ja mitä ei, tai keiden
hengentuotteita saa julkituoda lukijakunnalle, ja kenet on pantava pannaan eli boikottiin.
"Gunwriters" on monissakin suhteissa tähänastisista viestimistä poikkeava
media: Se on riippumaton - vaikka kalpeaan kuolemaan saakka! Se on mieluummin
"sankarivainaja" kuin rähmällään markkinavoimien jalkojen juuressa.
Viestinnän murroskaudella on vastuksena paitsi erilaisuudesta, myös uudenlaisuudesta
johtuva arastelu. Ei tiedetä, tai ei uskota, että ilmoittelu Internet-sivuilla tuottaisi
asiakaskontakteja paremmin, kuin tuottaa lukuisiin painettuihin viestimiin siroteltu
mainonta. "Nettijutut hukkuvat ylitarjonnan paljouteen". Näin otaksutaan.
Joillakin kotisivuilla on kuitenkin jo vakiintunut, uskollinen ja alituisesti kasvava,
keskimääräistä ostovoimaisempi lukijakuntansa. Mainosrahoitteisuus on toimeentulon
lopullinen lähde "sitten joskus", kun realiteetit ovat voittaneet
muutosvastarinnan. Tuota vaihetta odoteltaessa on kuitenkin myös elettävä, ja
yritettävä suoriutua laskuista, ettei puhelin mykistyisi ja kuvaruutu sammuisi. Miten?
Kas siinäpä pulma..!
Ulkomailla on jo olemassa maksullisia verkkosivuja; sellaisiakin, joiden kautta saa
arvokasta teknisen alan tietoa, eikä pelkästään pornograafisia taide-elämyksiä.
Mikä tieto on arvokasta, vai onko mikään ? Sen voi harkita itse kukin tykönänsä.
Yleistä on kuitenkin sellaisen tietämyksen arvostus, jota ei ole saatavana muista
lähteistä - ainakaan ilman vaivannäköä ja kustannuksia. "Gunwriters" -
etenkin sen suomenkielinen versio - on erikoistunut niihin aiheisiin, joita painetut
joukkoviestimet eivät käsittele, tai joita ne sivuavat vain pintapuolisesti.
Erikoisosaamisemme alue on sen tiedon julkistaminen, jota ei saa mistään muualta, ei
milloinkaan, eikä millään hinnalla.
Tietämyksen hankinnasta kertyy kustannuksia. Samoin sen muokkaamisesta yleistajuiseen
muotoon. Tutkimustyöllä on myös hintansa. Vaatii aikaa, ennenkuin
"Gunwriters" ylimalkaan aletaan tunnustaa edes pienilevikkisen ase-amatöörien
kerholehden tasoiseksi mediaksi, vaikka levikkialueemme onkin koko maailma. Toimimme
tämänkaltaisen julkaisutoiminnan pioneereina. Uudisraivaajan leipä on aina tiukassa,
eikä satoa voida korjata, jos ei ole ollut kylvösiemeniä. Niiden puutteesta on nyt
puhe.
Edessämme on tasan kaksi vaihtoehtoa:
1) "Gunwriters:in" kehityksen pysähtyminen, eli sisällön päivitysten ja
kysymys- / vastauspalstojen, sekä uutisluonteisten kolumnien lakkautuminen syyskuun 1999
lopulla. Pidemmät artikkelit pysyvät sivuilla, ja ne voivat lisääntyäkin, kunnes
sähkö katkeaa, kuvaruutu pimenee, ja päreet sytytetään pihdeissään, toivottaen
keskiaika jälleen tervetulleeksi.
2) Valoisampia visioita ovat "Gunwriters:in" kirjoittajakaartin täydentäminen
nuoruudenintoisilla uusilla voimilla - laadusta kuitenkaan tinkimättä. Asetesti- ja
-esittelyartikkeleiden osuuden lisääminen, ottaen käsittelyyn myös uudet ja
"kaupalliset" mallit - kuitenkin yleisön pyynnöstä, eikä markkinavoimien
vaatimuksesta. Kirjoittajien lähdeteosvalikoiman ajantasaistaminen. Kuva-arkiston
täydentäminen modernin välineistön kuvien osalta, mm. julkaisuoikeuksia ostamalla.
Ampuma- ja lataustarvikkeiden hankinta, sekä sisäampumaradan käyttömaksut.
(Käytettävissämme olevalla Joensuun SA-radalla on sallittua ja mahdollista ampua jopa
kivääreillä puolipanos- ja vaimenninlatauksin. Täysteholataukset onkin kehitelty jo
muiden toimesta ruuti- ja luotitehtaissa). Rahanreikien luettelo olisi pidempikin.
Ilmoitettakoon tässä välissä asetesti-artikkeleiden ronkujille, että testien
tekeminen on hintavaa hupailua, eikä edes kovin huvittavaa. Pakkotyöstä se käy
pikemminkin - paitsi konepistoolin laulattaminen ilmaisilla, ammuttaviksi tuomituilla,
latausvirheellisillä patruunoilla.
Siitä, millainen "Gunwriters:in" sisällön laatutaso voisi olla, on
tähänastisen tuotannon välityksellä voitu antaa jo valju aavistus. Nytkö on jo tullut
aika "sammuttaa valo" Leo Tolstoin Anna Kareninan tavoin ?
Ehkä..! Ehkä ei vielä..! Edellä luetellut toiveet ovat täytettävissä kohtuullisella
panostuksella: Yhden tai parin keskinkertaisen kotimaisen aseharrastelehden irtonumeron
hinnalla voi itse kukin sivuillamme vieraileva ja niiden sisältöön tykästynyt
ase-amatööri turvata "Gunwriters"-sivujen tuotannon jatkuvuuden vuosiksi
eteenpäin, sekä kohentaa niiden laatua siltä osin, kuin se on parannettavissa
lähdemateriaalin runsastumisella ja ajanmukaistumisella, sekä uusien, kyvykkäiksi
havaittujen kirjoittajien värväämisellä rivistöömme.
Emme ole anelemassa almuja. Työmiehet ovat palkkansa ansainneet jo tämän pitkälle
edistyneen vuoden 1999 askareista. Jos verrataan "Gunwriters"-sivujen
aseteknisen sisällön määrää vaikkapa 72-sivuiseen harrastelehteen, jonka
irtonumerohinta on 35 markkaa, ja poisluetaan painetun julkaisun mainossivujen sekä
miekka- & mitalijuttujen osuudet, osoittavat laskelmat parin irtonumeron hinnalla
syntyvän melkein vuosikerran verran tarinaa, kun vielä julkaisemattomat mutta tekstin
osalta jo valmiit artikkelit saadaan kuvitetuiksi ja verkkoon.
Kaupanpäällisiksi on "kielisille" lukijoille tarjolla englanninkielinen "Gunwriters" itsenäisine
sisältöineen. Tämä tekstipaljous on syntynyt pienen työryhmän toimesta. Mitä
saataneenkaan aikaan, jos varat joskus sallivat muutamankin kirjoittajan pestaamisen
joukon jatkoksi? Vapaaehtoinen avustushan on "korvamerkitty" tulevaisuutta eikä
menneisyyttä silmälläpitäen, mahdollistamaan "Gunwriters:in"
julkaisutoiminnan varsinainen aloittaminen koetuotantovaiheen lähestyessä nyt loppuaan.
Varsinaista pääsymaksua sivuillemme emme voi koota, emmekä haluakaan ryhtyä
keräämään, mutta toimintamme tukijat voivat kertoa vielä lapsenlapsilleenkin olleensa
mukana aktivisteina, kun sensuurin muuri murrettiin ja tiedonjulkistaminen vapautettiin
Suomessa "silloin kolmen ysin vuotena".
Vapaan viestinnän "toimeentulotuki" on kanavoitavissa tilille: 800028 - 6450
515; LEONIA, haltija: P. T. Kekkonen/ G.O.W. Jälkimmäinen kirjainlyhenne on
tarpeellinen, koska toimituksella ei ole toistaiseksi omaa pankkitiliä. Ei ole ollut
mitään tilille pantavaa.
31081999; Pete
Ruutiset 21.08.1999:
Uutis- ja ajankohtaispalstaa on toivottu monien ystävien ja kylänmiesten
taholta GUNWRITERSin suomenkieliseen versioon. "Aateluus velvoittaa", sanotaan,
ja moititaan tekijöitä sen vuoksi, että ajatuksen ja valon nopeudella viestejä
välittävää mediaa väärinkäytetään törkeästi pelkkään puisevan historian
kertaukseen: "Jokainen aseharrastajahan nuo jutut on jo ennestään kuullut ja
lukenut korkealaatuisista, Gunwritersia paljonkin asiantuntevammista kotimaisista
aseharrastelehdistämme". Kyllästyneinä ainaiseen urputukseen käännämme esiin
uuden aukeaman GUNWRITERSin omassa aikakirjassa, aloittamalla ruutispalstan. Yleisotsikko
ei ole oikolukuosaston lapsus: Ruutiset ovat uutisia aseharrastajille ja erityisesti
kotilataajille. Tämänkertaiset ruutiset eivät ole ajankohtaisia, vaan lähinnä
ennenaikaisia, mutta eivät toivottavasti pahoin liioiteltuja.
Joidenkin aiheiden valikoiminen tälle palstalle voi myös olla jopa kuin kuuman
sikaarintuhkan karistelua avoimeen ruutitynnyriin - jonka pohjalla olevat
"porohkat" ovat tosin jo ammoin kostuneita ja typpidioksideistakin on kiukkuisin
osuus jo haihtunut ambienttiin ilmaan, jättäen jälkeensä silkat selluloosat. Palstalla
on sana vapaa myös visitoreille, mutta pidätämme oikeuden arviointiin ruutisten
paikkansapitävyydestä, ja voimme jopa vaatia vedenpitäviä näyttöjä, ennenkuin
julkaisukynnys ylittyy. Välineiden, tarvikkeiden tai palveluiden tarjontaa koskevat
tiedotteet, joita painetut joukkoviestimet kovin hanakasti julkaisevat, eivät yleensä
ole ruutisia, vaikka joskus voidaan havaita piristäviä poikkeuksia. "Nisujen
seulominen lusteden joukosta" jää toimituksen harkinnan varaan.
Kun alamme julkaista maksullisia ilmoituksia, teemme selvästi tiettäväksi, ettei
kyseessä ole toimituksellinen teksti, vaan todellakin ilmoitus jonka sisällöstä vastaa
sen copywriter, eikä yksikään gunwriter. Painetuissa viestimissähän menevät usein
mainokset ja puffit suloisesti sekaisin, mutta gunwriterit noudattavat vanhoillisen
journalistisen moraalin wanhentuneita normeja, koska tiedoitusopin yliopistotasoinen
koulutus jäi meiltä aikoinaan hankkimatta. Aseharrastajien etu on kaikki kaikessa, eikä
millään muulla ole pätkääkään merkitystä.
Elokuun 16:ntena p:nä 1999 anno Domini: Gunwriters.
"Savikuoppa" löydettiin !
Jo vuosia sitten lunttasimme Hodgdon CLAYS-yleisruutia sisältävän muoviastian
etiketistä pienellä präntillä painetun maininnan: "Made in Australia". Asia
jäi silloin silleen, koska erikoislataushavaintojen julkaiseminen oli kiellettyä
Suomessa, kuten se on yhä painetussa sanassa. Tutkimustyöhön ja ruudin ominaisuuksiin
perehtymiseen tai tiedonhankintaan ei siksi ollut motiivia. Nykyisin on "aika toinen,
toinen tunto".
Viesti Telluksen kääntöpuolelta
Eräs uusseelantilainen aktiivinen aseharrastaja sähkötteli
kokemuksiaan kotimaansa olosuhteista, mainiten käyvänsä ruuti- ja luotiostoksilla
salmen takana Australiassa, missä valikoimat ovat runsaammat kuin New Zealandissa, vaikka
lainsäädäntö on tasan päinvastainen: Uudessa Seelannissa voi esimerkiksi
asevaimentimen hankkia yhtä helposti kuin jäätelötuutin.
"Ausseissa" on vaimentimen omistus täysin kiellettyä, eikähän siellä
kohtapuolin ole yksityisomistettuja aseitakaan, joihin pöntön voisi kiinnittää.
Menestys rohkaisi lainlaatijoita, kun yhteinen kansa alistui nurkumatta lainsäädännön
tiukennuksiin, joten "japanisoimisen" pyrkimykset jatkunevat Australiassa.
Japanissahan on yksityisomistettuja ampuma-aseita ehkä vähemmän kuin Suomen kurjimmassa
ryysyrannassa: Pohjois-Karjalassa!
Ampumatarvikkeita on tarjolla Australiassa sentään toistaiseksi runsaasti; myös Vihtavuoren ruuteja ja Lapuan luoteja. Luodikkonsa ja vaimentimensa on
uusseelantilainen ystävämme Chris tilannut Suomesta; välineet tietenkin Made in
Finland. Sähkeenvaihdossa kävi ilmi myös australialaisten ruutien olemassaolo, ja pian
oli ruutitehdas A.D.I. Ltd:n sähköpostiosoite tiedossa. "Savikuoppa" oli
löytynyt kansainvälisellä yhteistyöllä - ja ehkä jotain muutakin aseharrastajakuntaa
kiinnostavaa.?
Tutkimusyhteistyö-houkutukseen tuli tehtaalta apologisoiva vastaus, ettei ruutien
monikäyttöisyyttä ole tutkittu edellämainitun vaimenninkiellon takia, mutta ruutia
AS-30N purkittava ja kaikkeen maailmaan (MYÖS Australiaan !) myyvä Hodgdon Powder Co. voisi ehkä olla jo kiinnostunut
alisoonisten kiväärinpatruunain latausten kehittelystä, ettei Vihtavuori kahmisi koko
ennakoitavissa olevaa jättipottia haaviinsa. Hieman myöhemmin sähkötti Hodgdon Powder
Co., luvaten avunantoa tutkimuksissa.
Suomalaista suositaan erikoislataamoissa
Ruudilla N 310 panostavat muutamat USA:laiset erikoislataamot sotilas-, poliisi- ja muuhun
virkakäyttöön tilatut vaimenninaseiden erikoispatruunat, ja lieneepä niitä tarjolla
myös ns. suurelle yleisölle. Nimenomaan siellä, missä asevaimenninten hankinta on
mahdotonta, tai vaivalloista ja kallistakin, on erikoispatruunain tarve suurimmillaan.
Sanasta: "subsonic" onkin jo kehkeytynyt suoranainen mantra 1990-luvun
jälkipuoliskon kuluessa lähelle loppuaan, ainakin kaliberiluokissa 9 mm Luger ja .22
Long tai LR, eikä "aliäänivillitys" ole vielä edes kunnolla alkanut. Ollaan
vasta "esileikkien" eli valmistelevien toimenpiteiden vaiheessa. Meneillään on
maailman parhaan kevytlatausruudin valinta, tai sen tuotekehittely, mikäli halutaan
supistaa valikoima yhteen ainoaan lajiin, mikä olisi ihanteellista.
Uutta etsitään historian lehdiltä
Nykyteknologialla joudutaan käyttämään kahdenlaista ruutia: Toinen hylkii kosteutta,
mutta "jäätyy" pakkassäällä heikoksi ja toiminnoiltaan arvaamattomaksi.
Toinen päätyyppi sietää paremmin vilua, mutta kostuu tai kuivuu säilytysolosuhteista
riippuen, ja puhaltaa hieman savuakin, eli potaskapölyä, mistä aiheutuva haitta on
tosin lähinnä teoreettinen.
Kompromissiruuteja kehiteltiin Saksassa jo toisen maailmansodan tarpeisiin, mutta näiden
"DiDi-pulverien" ja "Nipoliittien" olemassaolo on jotenkin
pyyhkiytynyt ihmiskunnan kollektiivisesta muistista Kolmannen Valtakunnan peijaisten
aikoihin, vaikka tuon jääkylmän järjen valtakunnan tuho ei aikaansaanut maapallon
ilmaston pysyvää lämpenemistä, eikä se siis vähentänyt tarvetta pakkaskestävän
savuttoman ruudin tuottamiseen arktisiin tai sub-arktisiin käyttöolosuhteisiin.
Savenharmaita kiekkoja ja myllynkiviä
Nimitys "savikuoppa" kaivannee selitystä ? Hodgdon Powder Co. nimesi ADI Ltd:n
AS-30N:än CLAYS-haulikkoruudiksi, joka on mitä soveliainta propellanttia
kiekkoammuntapatruunoihin, joiden haulimäärä on vähentynyt kai pariinkin otteeseen
haulikkolajien sääntömuutosten seurauksena. Ruudin syttymisherkkyyttä on jouduttu
parantamaan, ja kiinnittämään aiempaa suurempi huomio ruudin palamisen puhtauteen
kevennetyn hyötykuorman takana. Yleisesti tiedettäneen, että aktiivisimmat rata-ampujat
jälleenlataavat tyhjentämänsä haulikonhylsyt USA:ssa itse uusiksi patruunoiksi,
kierrättäen ne viiteenkin kertaan. Oi köyhyyttä; voi surkeutta.! Eurooppalaisilla on
sentään varaa harrastaa kertakäyttökulttuuria. Suomalaisilla erityisesti.
Amerikankielen sana: "claybirds" tarkoittaa savikiekkoja (muinaissuomeksi:
"sawi-kyyhkyt"). Puhekielessä se lyhenee muotoon "clays". Siinäpä
hyvä ja ytimekäs tuotenimi. Sittemmin se jouduttiin pidentämään muotoon:
CLAYS/UNIVERSAL, kun ruudin monipuolisuudesta saatiin alustava aavistus kehittelemällä
joitain latauksia muutamiin käsiasekalibereihin. "Universaalisuudesta" eli
soveltuvuudesta käyttöön kaikenkokoisissa kiväärikaliberisissa patruunoissa aina 20
mm:iin asti on täällä Suomessa parempi tieto, tai ainakin aavistus, kuin Jenkeissä tai
ruudin tuottajamaassa, mutta tietotyhjiö on täyttymässä ripeästi valtamerien
takanakin.
Toisen sananselityksen mukaan on litteiden, kiekkomaisten ruutijyvien savenharmaa väri
alkuperäisen Hodgdonin pakkaaman "Kleissin" nimen lähtökohtana. Runsas
kolmannes, ellei jopa puolet, ruutikiekoista on lävistetty myllynkiven näköisiksi.
Tällainen menettely edistää nalli- ja ruutiliekkien kulkua tiiviiksikin tampatun
ruutipanoksen läpi.
Riittoisa ruuti: Väärä tynnyri ?
CLAYS-ruudin epätasaisesta laadusta liikkui joitain vuosia sitten julkeita juorupuheita
USA:ssa. Jokin ruutierä oli ollut pahoin ylitehokasta erityisesti käsiasepatruunoissa.
Joitain aseita oli jopa särkynyt. (Räjähdyksistä ei päätynyt tietoja ainakaan niihin
lehtiin, joita tuli selailtaviksi. Tapaus on siis vuosien takainen, eikä se ole sittemmin
toistunut). Fiksuimmat kotilataajat älysivät pienentää annoksia heti korkeapaineen
merkit havaittuaan, ja kaikkein välkyimmäthän suorittavat normaalit latauskehittelyn
rituaalit AINA uuden ruutitölkin korkattuaan. Kovatehoisiin latauksiin ei Clays:iä edes
suositella. Niiden laadintaan löytyy sopivampia ajoaineita.
Fiksut ja välkyt laturit kehuivat ruudin riittoisuutta..! Varomattomat kiroilivat
hylsyjensä käyttöiän lyhenemistä, ja Magnum-hulluuteen taipuvaisimmat jopa
hylsyrikkoja ja aseenkin rasittumista kestokykynsä rajan pintaan. Veikkailuksi menee,
mutta veikataan nyt kuitenkin, että jokin tynnyrillinen ruutia AP-30N oli joutunut
AS-30N:än sekaan. Ruuti ADI Shotgun-30N on sinällään tyrnävää tavaraa; Vihtavuoren
latausoppaan palonopeustaulukon ylärivillä, mutta ADI Pistol-30N on vieläkin
verrempää. Enimmäislatausmääristä päätellen AP-30N on maailman herkimmin syttyvä,
kaikkein nopeimmin sekä puhtaimmin palava kotilataajille kaupan olevaa savuton ruuti:
"Next step down from the dynamite". Siis heti dynystä seuraavaa.!
Suurtehoruutia "aseettomalle kansalle"
Sitä ei tohdita myydä Magnum-hulluille jenkeille, eikä yleensä muualla kuin
aseistariisutussa Australiassa. Käytettäneenkö sitä esimerkiksi louhintaräjähteenä
opaalikaivoksissa ? Ei ole tiedossa. Yhdestä ominaisuudesta on aavistus: Maailman paras
ruutilaji alisoonisten kiväärinpatruunain latailuun lienee jo tuotannossa - tosin
toisella puolella Tellus-planeettaa, ja kenties käyttökelpoista vain sulan maan aikana
tai talvisin sisäampumaradoilla erikoismietoihin kissanaivastuksiin.
Analyysitietoja ei AP:sta tihkunut tehtaalta vielä ensimmäisellä yhteydenotolla, mutta
toivossa on hyvä elää tai vaikka potkaista tyhjääkin. Yksi prosenttilukema
kiinnostaisi kaikkein eniten pohjoisen maan kotilatauskonsulttia, joka joutuu valistamaan
muunkin maailman erikoispatruunalatureita: Ruudin nitroglyserolipitoisuudesta riippuu sen
kelvollisuus talvikelilläkin käytettäväksi. Paradoksaalista kyllä, ruuti on sitä
pakkas-arempaa, mitä enemmän se sisältää "soppaa".!
Värikoodauksessa piilee viisaus
Vastavalmistunut savuton ruuti on tavallisimmin lähes valkoista tai luonnonriisin väriin
vivahtavaa. Grafitoidut kivääriruudit ovat lähes mustanpuhuvia. USA:laiset Alliant's
Dot-ruudit ovat värikoodattuja sekaannusten välttämiseksi: Osa ruutijyvistä on
läpivärjättyjä siten, että nopeapaloisimmassa lajikkeessa Red Dot on seassa punaisia
jyviä, keskinopeassa Green Dot:issa vihreitä ja jäykkäsyttyisimmässä Blue Dot:issa
sinisiä hiutaleita. Väriaineet sinänsä eivät vaikuta syttymis- ja
palamisominaisuuksiin. Niitä säädellään huokoisuusastetta vaihdellen tai
lisäaineilla: Typpioksidipitoisuuden järjestelyllä tai syttymistä vaikeuttavilla
pinnoitteilla.
Väri on vain merkkinä ruudin laadusta, ja se myös paljastaa eri lajikkeiden mahdolliset
sekaannukset, opastaen äestämään vaikutuksiltaan arvaamattoman "coctailin"
kukkapenkkiin tai peltoon typpilannoitteeksi. Kaikkiaan olisi värikoodaus suositeltava
menetelmä. Ihme, ettei se ole sanottavammin yleistynyt: Moni tahaton sekaannus voitaisiin
välttää. Joskus voi kahden eri ruutilajin käyttö olla sentään tarkoituksellistakin,
jos pelkän nallin sytytysteho ei riitä.
Dupleksit hylsyyn eikä purkkiin!
Ns. duplex-latauksia laadittaessa mitataan tarkoin harkitut annokset erityyppisiä ruuteja
HYLSYIHIN, eikä siis ruudin SÄILYTYSASTIAAN ! Tunnetuin duplex-ladattu patruuna oli 20 x 138 mm L-39:n eli "norsupyssyn"
panssariluotilataus, mutta järeämpien tykkien laukauksissa on duplexaus lähes
säännönmukaista. .454 Casull-revolverin patruunaa kehiteltäessä käytettiin jopa
"triplex"-latauksia, joiden idea oli lähtöisin Bazooka- ja
Panssarikauhu-heittimien rakettiammuksista.
Satakunta vuotta sitten olivat yleisiä myöskin mustanruudin ja savuttoman ruudin
yhdistelmät: Jompikumpi oli virikepanoksena hylsyn pohjalla ja toinen laji
hylsyntäyteisenä pääpanoksena. Jos ajopanos oli mustaa ja pohjapanos savutonta ruutia,
väheni aseen piipun karstoittuminen ratkaisevasti. Vanhanmallisissa ruutiannostimissa oli
erilliset säiliöt molemmille ruutilajeille, ja ne hoitivat ruudin
"järjestelyn" hylsyyn automaattisesti yhdellä käyttövivun kääntämisellä.
Perinteitä ei unohdeta
Hodgdon Powder Co:lle lähetetyssä viestissä,
koskien alisoonisten kiväärinpatruunain erikoisruudin tuotekehittelyä, tai ADI
AP-30N:än omaksumista tähän käyttöön nimellä "SUBSONE", on muisteltu
Suomen sankari-aikaa ehdottamalla ruutijyvien värjäämistä kirkkaan sinisiksi. EUGEN SCHAUMAN ja LENNART HOHENTHAL latasivat jo v. 1903
kevytlatauspatruunansa "siniruudilla"... Tällaisella menettelyllä estyy myös
Subsone-ruudin ja Clays:in joutuminen vääriin astioihin tai sekaisin, mikäli AP-30N
kelpuutetaan mainittuun erikoistarkoitukseen, eikä se erotu riittävän selvästi
haulikkoruudista esimerkiksi jyvämuodoltaan ja -kooltaan. "Siniruudin" ja
"saviruudin" eron huomaa värisokeakin ihminen.
Odotettavissa...
Tulevissa Ruutisissa voidaan ainakin toivottavasti kertoa lisää tiedonhankinnan
edistymisestä, luetella analyysitietoja, joita löytyy toki Suomestakin ns.
"ruutikortista" Clays:in osalta (lakisääteisesti), ja ehkäpä joitain
erikoislatausten testiammuntatuloksiakin, alkaen kaliberista .223 Remington, jonka
kevytlatausohjeista on pulaa kautta verkottuneen maailman.
17081999; Pete
Uusimmat Ruutiset Gunwriters Linkkisivulle
Gunwritersin Ruutiset, osa I: http://guns.connect.fi/gow/ruutiset1.html