Uusimmat Ruutiset Ruutiset osa 1>> Gunwritersin etusivulle Linkkisivulle
Ruutiset II 10.10.1999 asti
"G.O.W." -verkkolehden ajankohtaiset, toimittaa P. T. Kekkonen
Tunnetko sivistyssanoja ?
Voit testata sivistystasoasi, tai jonkun kaverisi tietämystä, seuraavalla visailulla.
Huomattakoon, että muutamiin kysymyksiin on useita täysin oikeita vastauksia.
Samankuuloisten sanojen etymologia on joskus yhteinen, mutta toisinaan sitten taas ei.
Oikeat vastaukset kerromme Ruutisten jälkeen. Osaatko sanoa, mikä on:
- Kartessi ? - Kartussi ? - Kartuusi ? - Karpuusi ? -
Karpaasi ?
Oikeellisia vastauksia löytyy joskus kolmekin per kysymys, mutta jos joku tietää viisi
oikein koko kysymyssarjaan, voi hän katsoa lukeutuvansa niinsanottuun sivistyneistöön.
Ruutiset Mikkelinpäivän jälkeen
Tutkimusraportti: Kal. 9 x 19 mm: Haulipatruunoita
ja rottalatinkeja
Kokeilin haulipatruunoiden lataamista 9 mm Luger -kaliberiin: Laitoin täyssupistettuun
Lapuan hylsyyn CCI:n pienen pistoolinallin ja 0,195 g / 3 grs Vihtavuoren ruutia N 310
(eli .22 LR hylsyllisen). Välitulpaksi asettelinin kolme ohuesta pahvista leikattua
lappua (halkaisijaltaan noin 9,2 - 9,4 mm), joiden päälle 31 grs / 2,01 grammaa
halkaisijaltaan 2,0 mm hauleja. (38 kpl /.22 LR hylsyllinen). Niitä saa kätevimmin
purkamalla 12 kaliiperin haulikon Skeet-patruunan, mutta jos tarvitsee paljon hauleja niin
kannattaa tilata esim. Asekauppa Erkki Lähdeniemeltä (puh. 03-3341985).
Tarjolla on 2.0 mm:iä pienikokoisempiakin ns. tupruhauleja. 2,5 kilon pakkaus riittää
yli tuhanteen patruunaan.
Etulapuksi laitoin yhden pahvilapun, jonka kiinnitin Loctite-pikaliimalla. 9 x 19 mm
hylsynsuutahan ei saa supistaa. Koeammuin patruunat 3 ja 5 metrin matkoilta
Tanfoglio-pistoolillani (piipunpituus: 114 mm). Kolmen metrin matkalta 21 haulia osui 20
cm halkaisijaa olevaan ympyrään. Ympyrän sisälle jäi 6 kpl 5cm halkaisijaltaan olevia
"aukkoja" (= alue, jossa ei ollet yhtään haulin osumaa), mutta vain yksi 7 cm
halkaisijaltaan oleva "aukko". Viideltä metriltä osuntakuvio oli harva, vain
11 haulia osui 20 cm kokoiseen ympyrään.
Päätelmiä:
Piipun rihlaus hajoittaa haulit jo viiden metrin matkalta niin laaajalti, että
esimerkiksi rotantapossa pistoolin haulipatruunoiden käyttöetäisyys näyttäisi
jäävän alle kolmeen metriin. Haulien läpäisy vaikuttaa riittävältä, sillä (Huom!)
25 metrin matkalta ne läpäisivät noin 1 - 2 mm mäntylautaa, ja läheltä on läpäisy
huomattavasti suurempi. Haulien pienempi läpäisy on hyödyksi verrattuna luotehin, jos
rottien tai hiirien ampuminen tapahtuu sisätiloissa tai pihapiirissä. Ase ei toiminut
itselataavasti näillä haulipatruunoilla, mutta silti yksitellen suoraan patruunapesään
syöttäenkin tulinopeus on riittävä.
Jos haluaa, että ase toimii automaattisesti, niin yhdistelmää 3 grainia N 310 ja
8-grammainen Suomen Luodin kuparilla silattu lyijypuristeluoti (lat. pit. 28,5
mm) kannattaa kokeilla, sillä se toimi moitteeetta ainakin minun Tanfogliossani ja lataus
on melko hiljainen ilman vaimennintakin. Huom ! Tällä latauksella rottia
hävitettäessä on syytä pitää mielessä upotuskyky, koska metrin päästä
ammuttunana luoti läpäisee 5 cm paksun mäntylankun.
Mikkelisunnuntaina 1999; Markus
Toimituksen kommentteja ja harmajaa teoriaa
Testiraportin jälkihuomautus turvallisuusnäkökohdista on erittäin aiheellinen.! Kahden
tuuman paksuisen mäntypuu-seinämän lävistävä ammus - pienempikin kuin
yhdeksänmillinen - täyttää kaksinkertaisesti sotilaslääketieteellisen
"tappo-kriteerin", joka kiteytettiin jo ammoin lausumaan: "Kuula, joka on
kykenewä tunkemaan tuuman=paxun petäjä=laudan läwitse, saattaa kuolettaa tawalliseen
kesä=uniformuun sonnustautuneen inhimisen". Osumakohdasta tietenkin riippuu, kuinka
pienikokoisella ammuksella "kuolettaminen" saadaan aikaan, mutta Suomessakin
tunnetaan tapaus, jolloin yksi ainoa 4 mm lyijyhauli on riittänyt.!
4.5 mm ilmakivääreillä ammuskeltaessa sattuneita kohtalokkaita tapaturmia tai
tuottamuksia on rekisteröity maailmalla useita kymmeniä - jo ajalta ennen modernien
"super-luftareiden" keksimistä. Hoplofobian riivaamassa Englannissa, missä
ammutaan esimerkiksi kaniineja ja jäniksiä jo enemmän ilmakivääreillä kuin
ruutiaseilla, on raivonnut jo vuosien ajan metsästäjien välinen oppiriita siitä, onko
4.5 mm vaiko 5.5 mm ilmapyssy etevämpi metsästysase. 6.5 mm ilma-aseet ovat myös
tulleet taas tuotantoon vuosikymmeniä kastäneen poissaolonsa jälkeen.
Ilmakiväärin kelvollisuutta jänisjahtiin ei aseta valistuneessa maailmassa kukaan
kyseenalaiseksi. Vain Suomessa heristelevät "viralliset valistajat"
syyttävää sormea poikasille tai mansikkamaidensa puolustajille, jotka napsivat
räkättirastaita tai muita vahinkoeläimiä ilmapyssyillä. "Pumagi pumaga, a
praktika jest praktika", totesi jo J. V. Stalin paperille painetuista
kuolleista kirjaimista, suhteessa elävään käytäntöön: Metsän pedoillakin on
parempi oikeusturva kuin B-luokan kansalaisilla.
Jos Hospodi tai Belsebub elinpäiviä suo, voin joskus muistella
muinaisten aikojen sotilas-ilmapyssyjä ja ilma-hirvikiväärejä, joita käytettiin
"perinteisen suomalaisen (?) metsästyskulttuurin" esikuvamaissa -
saksalaisvaltioissa - pari vuosisataa sitten.
Innovaation kynnyksellä
9 x 19 mm haulipatruunan vaatimaton suorituskyky oli ennakoitavissa jo ennen kokeiluihin
ryhtymistä, koska hylsyn tilavuus on pieni, eikä täysin soveliasta haulikapselia ole
käytettävissä. Revolverien "kärmes-patruunoiden" kapselit ovat liian pitkiä
pistoolinpatruunaan, koska ruutiakin pitäisi saada mahtumaan "kartessin"
taakse. Haulit N:o 9 (2 mm) ovat liian suuria, koska haulipatruunan teho perustuu
useampien haulien yhtäaikaiseen osumaan. "Millin tupruhauleilla" voitaisiin
saada aikaan tiheämpi ja kenties tasaisempi peitto. Sitä kokoluokkaa ovat esimerkiksi
.22 LR-haulipatruunoiden haulit, ja ladattiinhan aikoinaan jopa 5 mm LeFaucheux-revolvereihin
tupruhaulipatruunoita, joiden haulikapselit olivat paperia tai niini-punosta.
Patruunoita ei tosin mainostettu rotantappokäyttöön, vaan kodinturvatarkoituksiin ynnä
muuhun hätävarjeluun. (Katuväkivalta ei ole mikään uusi ilmiö. Vain puolustautumisen
kieltäminen "de facto" on uljaan uuden aikamme keksintöjä. Laki ja
käytäntö ovat ristiriidassa näinkin päin). Haulien seassa oli yleensä jauhettua
cayennenpippuria. 5 mm piikkisytytyspatruunan luotilataus oli teholtaan melko mitätön,
mutta kasvoihin osunut haulipanos oli parhaimmillaan oikeudettoman hyökkäyksen tai
tunkeutumisen keskeyttävä työtapaturma, kun pippuri sokaisi hyökkääjän
hetkellisesti ja haulit kenties lopullisesti.
4 - 5 tupruhaulin samanaikainen osuma rottaan on yleensä tappava, jos iskuteho riittää
haulien upottamiseen vaikkapa vain läpimittansa verran mäntypuuhun. Osumien
lukumäärän tarve rajoittaa ampumaetäisyyden vain pariksi tai kolmeksi metriksi.
Tässä kokeilussa pahensi hajontaa myös liiallinen ruutimäärä: Tilavuussuhdetta 1 : 1
käytettiin aikoinaan mustalla ruudilla ladattaessa. N 310:en teho on lähes
kolminkertainen jopa tilavuussuhteilla annosteltuna, vaikka sen tilavuuden ja painon suhde
on noin puolet, verrattuna FFFG-karkeusasteen mustaruutiin. On huomioitava myös pistoolin
piipunpituuden lyhyys haulikkoon verrattuna, ja rihlauksen varsin jyrkkä nousu.
Painosuhde 1 : 20 olisi "harmajan kirjoituspöytäteorian" mukaan sopiva
haulilatauksiin ruudilla, jonka kalorimetrinen energia on runsaat 4000 Joulea per gramma.
Tässä koesarjassa oli ruudin määrä lähes kaksinkertainen, joten jos haulimittana on
.22 LR:n hylsy, on suositeltava ruutimitta .22 Short-hylsyllinen. Näillä evästyksillä
on hyvä jatkaa tuotekehittelyä, jonka tuloksena saattaa syntyä jo toinen
maailmanlaajuisesti tunnettu innovaatio muutamien kuukausien juoksussa. Ensimmäinen
keksintö, .308 kaliberin säästölataus, herätti jo alan harrastajien keskuudessa
mielenkiintoa ja ajatustenvaihtoa yli valtamerien.
Wanhan Rotansurman renesanssi
Markuksen 9 mm rottalatinki luodin kera on alkuaankin kehitelty rottien likvidointiin
erään perunanviljelijän varastosiilosta noin 25 vuotta sitten. Lataus oli samaiset 200
milligrammaa ruutia N 14 (N 310), mutta luotina itsevalettu, kalibroimaton,
katkokartiokärkinen, rippuset vaille 8 gramman tosi-painoinen LYMAN No.356402. Luodit oli
valettu eutektisestä antimoni-lyijylejeeringistä ilman tinaseostusta (= akkulyijystä,
joka sisälsi 10 % antimonia) ja karkaistu tipauttamalla luodit valupihdeistä
jääkylmään veteen heti niiden jähmetyttyä muottiontelossa.
Latauksen alkuperäinen kehittelijä on Sveitsin Valaliiton kuuluisasta E.T.H.-korkeakoulusta
valmistunut kemisti-insinööri, jonka asiantuntemus metallurgian alalla on kiistaton.
Valuluotien jälkikäteis-karkaisuun on nyttemmin kehitelty erilaisia menetelmiä USA:ssa,
ja esitelty niitä alan kirjallisuudessa "käänteentekevinä uusina
keksintöinä", mutta tätä kaikkein yksinkertaisinta konstia ei ole toistaiseksi
muistanut mainita kukaan. Luotien ampuminen "as cast"
(valu-läpimittaisina) ja esimerkiksi niiden kastovahaus tekisivät kalliit ja hankalat
LubriSizer-laitteet pian tarpeettomiksi, mutta aseharrastajille säästöä tuottavista
menetelmistä on jenkkiläisten kolleegoiden pidettävä "mölyt mahassaan",
vaikka jotain sattuisivat tietämään tai joskus jopa keksimään. Suomessakin loppuu
leipä asetoimittajalta, joka asettuu aseharrastajien etujen peräänkatsojaksi.
(Kokemusperäinen havainto).
Alkuperäisistä rotantappo-patruunoista muutama muistelus: Sisätiloissa ei luoti saanut
kimpoilla, ja yleensä ammuttiin betonilattialla piipertävää rottaa, siilon hyllyllä
väijyen, mieluiten hieman "lyhyillä" laukauksilla. Rotat tapettiin siis
sirpale-osumilla. Siksi piti luodin olla hauras, pieniksi siruiksi hajoava. Aseena oli FN
GP-35 eli Browning High-Power, johon vaihdettiin rottajahdin ajaksi hieman
lyhennetty rekyylijousi, automaattilatauksen luotettavuuden takaamiseksi. Tanfoglioon
ei nähtävästi tarvita "pehmeämpää" jousta, koska aseen luistin johteet
ovat pidemmät kuin FN:ssä, ja luistin kitka kahvarunkoon on niinmuodoin vähäisempi,
kuten CZ 75:n klooneissa yleensäkin.
Valuluoteja ei saanut (mutta ei tarvinnutkaan) kalibroida, koska mekaaninen puristus olisi
vähentänyt metallin kovuutta ja haurautta. Lyijyseokset käyttäytyvät tässä
suhteessa tasan päinvastoin kuin vaikkapa kupariseokset, jotka kovenevat kylmiltään
puristusmuovattaessa. SAKO Oy valmisti 1930-luvun lopulla sotilaskiväärin
matalapainepatruunan luoteja "110A LYIJYÄ" 10 % antimoni-lyijyseoksesta
(kierrätettyjen akkulevyjen lyijystä) mutta koska luodit kylmäpuristettiin lopulliseen
muotoonsa, eikä aihioitakaan oltu karkaistu, olivat luodit huomattavasti valuluoteja
pehmeämpiä. Niiden pintaa voi naarmuttaa kynnellä, kun taas karkaistun luodin pintaan
ei kynsi pysty. Luodin karaistuminen äkkijäähdytyksen jälkeen jatkuu vielä kolmen
viikon ajan (21 vuorokautta huoneenlämmössä. Pakastaminen voisi ehkä lyhentää
odotusaikaa, mutta asia on toistaiseksi tutkimaton).
Historian kertausta ja eksaktia tiedettä
SAKO 110A (L) oli kyllin mukautuvainen laajenemaan väljentyneenkin kiväärin
rihlankuurnat täyttäväksi kompression kautta, kun ruutipanos kaksinkertaistettiin
alkuperäisestä 0.30 grammasta 0.50 - 0.60 grammaan ruutia N 14. Huokoisruudin kipakkaa
paine-iskua luodin perään osattiin hyödyntää jo vuonna 1936.! Mitattu mp-patruunain
paine oli vain noin puolet 7.62 mm Mosin- taistelupatruunan käyttöpaineesta, mutta
"aaltovallin" painehuippu vastasi hyvinkin normaalilatauksen kehittämää,
pikemminkin puristavaa kuin iskevää painetta.
Niinsanottujen säästölatausten tarkkuuden salat alkavat nyt vähitellen paljastua:
Hieman alimittainen luoti laajenee aaltopaineen iskusta, ylimenokartioon ja
piipunreikään tarkoin keskittyväksi ja tiiviiksi, ennenkuin se lähtee
"kiitämään pitkin piipunputkea". Normaalilatauksia ammuttaessa joudutaan
luodin "vapaahyppy" hylsynsuusta rihloihin minimoimaan, jos suinkin mahdollista,
jopa siten, että pesään syötetyn patruunan luodin kärki koskettaa kevyesti rihloihin.
Lyhyillä luodeilla ei patruunaa voida mitoittaa useinkaan näin, koska erityisesti 1800
-luvun puolella suunniteltujen alkuaan sotilaskäyttöön tarkoitettujen aseiden
patruunapesien ylimenokartiot ovat pitkiä ja loivia aikalaisten luotien muotoilun takia.
Aikalaisissa luodeissa oli pitkähkö ohjausosa eli "vartalo" ja lyhyehkö
ogivaalikärki.
Niinkin "uudessa" keksinnössä kuin Springfield M/1903-kiväärissä
on pitkänpuoleinen ylimenokartio (muinaissuom: "koonillinen suppelo"), koska
patruunoissa .30-03 käytettiin vielä vanhanmallisen Krag-Jörgensenin
pyörökärkisiä luoteja. Kun Saksasta ostettiin terävämpien S-luotien
valmistuslisenssi, ja kehiteltiin patruuna .30-06, olisi aseiden "suppelot"
voitu mitoittaa yhtä lyhyiksi, kuin ne ovat uudemmissa .308 Winchester-aseissa, mutta
koska kiväärejä M/-03 oli jo ehditty valmistaa paljon, ja kun "suppelon"
lyhentäminen olisi ollut hankalampi prosessi kuin sen pidentäminen, vaatien
uudelleenpiiputuksen, jätettiin muutos tekemättä.
S-luotien maaliballistinen "salaDumDum"-vaikutuskin lyhyillä
ampumaetäisyyksillä olisi huonontunut, koska se perustui luodin hiukkasen horjuvaan
lentoon ja suurehkoon lähtönopeuteen, jota olisi jouduttu alentamaan käyttöpainetason
pitämiseksi normien rajoissa, jos S-luoti ei olisi hypähtänyt vapaasti suppelossa.
(Artikkeli DumDum-luodeista, niiden kieltämisestä, ja sala-DumDumeista v.v. 1898 - 1974
on enää päätöslukua ja kuvitusta vailla).
Miksi tehtaanpatruunat aliladataan Jenkeissä ?
.30-06 kaliberin patruunan käyttöpainetasoa jouduttiin vielä alentamaan I maailmansodan
aikana, kun kahdenkin asetehtaan tuottamat kiväärit alkoivat räjähdellä valmistus-
tai lämpökäsittelyvirheiden seuraamuksena. Yhä vieläkin ovat SAAMI-normien mukaiset
.30-06 kaliberin tehdaspatruunat aliladattuja.! Kotilataajat voivat viritellä .30-06:n
tehon likelle .300 Win. Magnumin tehdaspatruunan energiatasoa, kunhan vain välttävät
ampumasta kehitelmiään vuosikerran 1917 kivääreillä M/-03.
Muista alilatauspatruunoista lienee tunnetuin 7 x 57 mm Mauser. Pelkona on, että joku
kahjo ampuu patruunoita Amerikan-Espanjan sodan aikaisella espanjalaisella 7 x 57 mm
läppälukko-Remingtonilla, joita tuotiin - muutamia yksilöitä - sata vuotta sitten
(1898-99) sotamuistoiksi Kuuban hurmeisilta kentiltä.
Staattinen paine ja aaltovalli
Jos sallitaan - ja kukapas sen estäisi - asetekniikan ja ballistiikan sanaston
uudistaminen, tai yli 110 vuoden takaisen, nykyiseen "kapitulanttikieleen"
verrattuna liukkaasti soljuvan terminologian uudelleen-lanseeraus, voin opettaa uusina
asioina myös käsitteet "staattinen paine" ja "dynaaminen paine".
Ensinmainittu on se, mitä yleensä mitataan, ja voidaan mitata antiikkisillakin
menetelmillä, kuten kupari- tai lyijylieriön tyssäytymisellä patruunapesän
keskikohdalle porattuun reikään asennetun kaasumännän iskusta. Patruunahylsyn kylkeen
on myös porattu määrämittainen reikä, josta ruutikaasu pääsee männän kanavaan.
Kupari- tai lyijylieriö on nyttemmin yleensä jo korvattu "pietzo-sähköisellä
paineanturilla" eli kvartsikiteellä, johon kohdistuva puristus synnyttää
mitattavissa ja jopa kuvattavissa olevan sähköjännitteen kvartsikiteen päätyjen
välille.
Staattisen paineen nousu- ja alenemisvaiheet saadaan näkyviin oskilloskoopiksi kutsutun
laitteen kuvaruutuun käyräviivana. Muutaman millisekunnin kestävää laukaustapahtumaa
ei silmä ehtisi nähdä ruudulla, mutta oskilloskooppi voidaan "lukita"
toistamaan siihen piirtynyt painekäyrä noin 1/25 sekunnin välein, aina uudelleen ja
uudelleen, samaan tapaan kuin TV:n kuvaruutu näyttää testikuvaa. Samanaikaisesti
nakuttaa painemittariin koplatun tietokoneen printteri paperille painekäyrän
huippulukeman kussakin maassa käytettävin mittayksiköin: Aikoinaan bareina (=
teknisinä ilmakehinä); nyttemmin kai megapascaleina ja jossain muinaisiin
mittayksiköihin piintyneessä maassa (esim. vanhoillisessa USA:ssa) vaikkapa
"pisseinä" eli nauloina neliötuuman alalla.
Paineisku lekana - inertia alasimena
Sivistynyt web visitor voi olla nyt äimän käkenä: "Staattinen paine ? Nousee ja
laskee millisekuntien aikana !" Nooh, "kaikki on suhteellista ja latingit
varsinkin", sanoi kai jo Albert Einstein silloin, kun atomipommin
periaatteen keksi. Dynaaminen paine, eli luodin perään kohdistuva
"aaltopaineen" isku, kestää vain joidenkin mikrosekuntien ajan; siis sekunnin
miljoonasosien. Silti se ehtii laajentaa luodin piipuntäyteiseksi ja suppeloon
kaasutiiviisti sopivaksi, ennenkuin hitaammin kohoava staattinen paine alkaa työntää
luotia suppeloon, ja sen lävitse piipunreikään - läpimitaltaan tasan sopivana, jos
luoti on laajenemiskykyinen rakenteeltaan ja materiaaleiltaan.
Aaltopaine junttaa siis kuin Nasmythin höyryvasara. Missäs sitten on alasin ? Luodin
kärkipäässä: Ominaispainoltaan suurehkon luodin inertia, eli massan hitausvoima..!
Hylsynsuusta irronnut luoti ei lennä ohjaamattomana suppelossa, eikä se siis työnny
rihloihin milloin mihinkin suuntaan vinossa asennossa, vaan joka puoleltaan suppelon
seinämien tukemana.
"Harmajaa kirjoituspöytäteoriaa ?" Niinhän olivat arvostelijain mukaan
aseseppä William Greener Seniorin, kapteeni Claude E. Minié:n ja
tehtaantirehtööri Josef Lorenz:in pähkähullut ideatkin lähes 150 vuotta
sitten. Hyvin ne kuitenkin toimivat myös käytännössä - eivätkä fysiikan lait ole
muuttuneet miksikään kuluneiden 15 vuosikymmenen aikana. Gravitaation kiihtyvyysvakio
oli silloin ja on tänäänkin n. 9.82 metriä sekunnin neliössä Pielisjoen suiston
korkeudella, koska esimerkiksi maapallon kierrosnopeus on pysynyt vakiona, ja tarkalla
jousivaa'alla punnittu kilon punnus painaa yhä vieläkin 1000 000 milligrammaa.
Huippupaineet arvailujen varassa ?
C.I.P.- tai S.A.A.M.I.-normien mukaiset paineenmittaustavat eivät kerro
dynaamisen paineen todellista suuruutta. Niillä mitataan vain staattista painetta, hylsyn
keskivaiheilta tai tietyltä etäisyydeltä hylsynkannasta. Esimerkiksi SAAMI:n mukaan
sijaitsee .308 Winchester-hylsyn kylkeen poratun ruutikaasun ulosottoreiän keskiö tasan
tuuman päässä hylsynkannasta, mutta .300 Win. Magnum-patruunasta otetaan mitattava
paine ulos 44.45 mm:n päähän hylsynkannasta keskitetyn reiän kautta, eli ei hylsyn
puolivälistä, vaan sen hartian takaa. Jos haluttaisiin ja voitaisiin mitata dynaamisia
paineita, pitäisi kaasureikä porata hylsynkaulan tai -hartian sille kohdalle, jossa
patruunan luodin perä sijaitsee, eikä siltikään saataisi esiin koko
"kauhistuttavaa totuutta" luodinperään kohdistuvasta paineiskusta.
Paineisku on kuin valokiila
Aaltovalli käyttäytyy pikemminkin valon kuin kaasuvirtauksen tavoin, edeten hylsyn
pituussuuntaan ja vain siroten sivuille, luodin perään törmättyään. Eihän valokaan
heijastu peilin sivuille heikentymättömänä. Tavanomainen, pietzo-sähköinenkin,
mittauslaitteisto on ehkä liian hidas rekisteröimään kaikkein lyhytkestoisimpia
painehuippuja. Jonkinmoinen interferenssi staattisen ja dynaamisen paineen välillä on
toisinaan havaittu painekäyrän "sahaamisena" oskilloskooppikuvissa. (Vrt.
valon interferenssi). Havainnolle on etsitty turhaan selitystä jo vuodesta 1980 alkaen,
ainakin Vihtavuorella. Tulkoon se nyt selitetyksi. W.W. Greenerin sata vuotta
vanhat teokset lienevät jääneet lukematta ? Aaltovalli-ilmiötä on sivistyneemmissä
maissa tutkittu jo 1850-luvulta alkaen. Etenkin ruudinkeksijä Paul Vieille teki
lukuisia mielenkiintoisia havaintoja 1880-luvulla, apunaan juuri keksitty ultranopea
valokuvaus.
Mittausmenetelmien vajavuuksista koituu toki myöskin hyötyä: Jos esimerkiksi jokin
ruutitehdas voi toteennäyttää, että jotain turvalliseksi todettua säästölatausta
ammuttaessa iskeytyy luodin perään ja hylsyn pohjaan joka laakilla esimerkiksi
kymmenentuhannen ilmakehän paineisku, vaikka staattinen paine on ehkä vain 2500
ilmakehää, niin joku tieteitä pintapuolisesti tunteva kotilataaja voi jopa
säikähtää ja "suomettua" Virallisen Valistuksen siunaamien, pahasti
paukahtavien ja rajusti potkaisevien ruudintuhlausparuunain suosijaksi, vaikka olisikin
käyttänyt säästöpatruunoita jo yli kymmenen vuoden ajan, ja voittanut niillä monet
pokaalit ratahirvi-kilpailuissa.
Staattisen ja dynaamisen paineen suhdeluku saattaa olla hyvinkin tuo 1 : 4, ja
aaltovallien hetkellinen paine reilusti yli 10 000 ilmakehää, mutta korostettakoon
sanaa: "HETKELLINEN" ! Paine-isku laantuu yhtä nopeasti kuin se syntyykin, ja
aseiden sekä hylsyjen metallin joustavuus ehkäisee pysyvät muodonmuutokset tai
aserikot. Pehmoisessa lyijyssä ja luotien vaippametalleissa on muodonmuutos mahdollinen.
Tiettyyn rajaan asti siitä koituu pelkkää iloa ja hyötyä erinomaisen osumatarkkuuden
muodossa.
Vaippa on vaimenninluodin vitsaus
"Subson"-latausten eli tosihiljaisten vaimenninase-latinkien staattisen
paineen taso jää usein murto-osaan täystehoiselle patruunalle ominaisesta
käyttöpaineesta, eikä dynaaminenkaan painehuippu riitä laajentamaan vaippaluoteja
suotuisalla tavalla. Vaippa-aineen paksuus on mitoitettu ajatellen vain ja ainoastaan
luotien käyttöä täysitehoisissa patruunoissa, ainakin kiväärinluotien tapauksessa.
Vaippametallin kovuuden ja sen joustavuuden sekä läpikulkukitkan yhdenmukaisuuteenkaan
ei tarvitse kiinnittää erityisempää huomiota, jos esimerkiksi 7.62 mm luodin takana on
säännönmukaisesti lähes tai yli 3000 ilmakehän staattinen huippupaine luodin
painuessa suppelon läpi, ja piipunsuussakin useiden satojen atmosfäärien paineen
"raiku ja pamaus", luodin siirtyessä ulkoballistiikan alueelle.
Vaikeudet tulevat eteen, kun staattisen paineen lukemat alenevat jonnekin puoleen tai
allekin luodin lähtövaiheessa, ja ruutimäärän pienuudesta ( = ruutikaasun tilavuuden
vähäisyydestä) johtuen jää aseen suupaine ehkä vain muutaman kymmenen ilmakehän
tasolle. "Silent without a silencer" (SWAS = vaimea ilman
vaimennintakin) -tyypin latauksissa, joita etenkin vaimenninkiellon tai -verotuksen
riivaamissa maissa kipeästi kaivataan, ei kiväärin suupaine voi, eikä se saa, olla
kovin korkea.
Luodin läpikulkukitka voittaa kesyyntyneen ruutikaasun paineen työnnin kenties jo
piipunpituuden puolivälissä. Piipun etupään läpi joutuu luoti kulkemaan saamallaan
alkuvauhdilla. Ei tarvita kovinkaan merkittävää kitkan tai vaippametallin jouston
vaihtelevuutta, ainakaan kevyiden luotien tapauksissa, kun joka toinen luoti karkaa
ylisooniselle nopeusalueelle, rääkyen lentäessään rantapirun kimiällä äänellä,
ja jo seuraava luoti voi juuttua piipunputkeen, paineiden suhistessa ulos rihlannurkkien
kautta.
Yleensä ovat ne luoti-yksilöt, joiden vaippametalli on liian kova, joustava ja kitkaisa,
myöskin alimittaisia, eli piippuun juuttumisen luotisyntyisiä syitä on vaikuttamassa
samanaikaisesti jopa neljä. Jos tuuri on todella huono, eli mukaan tulee vielä viides
osatekijä (= ruudin vajaa annostus tai nallivika), väijyy kovaonnista peränpitäjää
jopa alilataus-detonaation vaara. Kyseinen ilmiö ei kuulu Grimm-veljesten
kokoamien viehkojen iltasatujen uskottavuusluokkaan, vaan riski on konkreettinen.
"Itsemurha-laturien" kootut uroteot
Tähänastiset kaksi (2) tunnettua detonaatiotapausta (Suomessa 1980-luvulla) ovat olleet
itse-aiheutettuja: Ruudin EHDOTON minimi-annos oli PUOLItettu, vastoin nimenomaista
varoitusta.Ensimmäiset laukaukset olivat lähteneet piipusta jotenkuten, mutta kun
piipunreikään oli kertynyt ruutijyviä ja muuta töhkää, ja kun piipun varastorasvan
viimeisetkin jäänteet olivat hankautuneet pois, oli tullut pian asiaa ensiapuklinikalle.
Muistakin tapauksista on toisen tai kolmannen käden tietoja, mutta detonaation
aiheuttajana on ollut tehdaspatruuna täysteholatauksella, jonka ruutimäärä on ollut
syystä tai toisesta vajavainen, tai alkusyynä on ollut ilmeinen nallivika. (Aseena on
monasti ollut detonaatiolle myötäsyntyisesti altis .243 Winchester-kaliberinen
luodikko). Itse-aiheutetuissa tapauksissa oli kaliberi .308 Win. Molemmilla
"Kamikaze-latureilla" oli ruutiannos 0.20 grammaa N 320:tä; toisella
8-grammainen luoti ja toisella 11-grammainen ammus.
Ensinmainittu yhdistelmä aiheutti aseräjähdyksen, jälkimmäinen hylsyrikon, jolloin
ampuja oli ollut vaarassa sokeutua. Tapauksen hän selosti julkisessa sanassakin,
mainitsematta kuitenkaan yksityiskohtia käyttämästään - ohjeiden vastaisesta -
latausyhdistelmästä. Tarkoitushakuisuus oli mitä ilmeisin: Pyrkimyksenä oli jälleen
kerran säästölatausharrastusten hillitseminen, mikä kuuluu kaikkien etuoikeuttujen
julkisen sanan edustajien "virkavelvollisuuksiin" vielä nykyäänkin, jos on
mieli hankkia lisäansioita painetun julkisen sanan edustajana.
Kauanko luistaisi kuiva laakeri ?
Vähimmäisannos ruutia N 320 on 11-grammaisen D-46:n saatteena 0.55 grammaa
"kuivalla" tai 0.45 grammaa öljykostealla piipulla tahi voidelluilla luodeilla
ammuttaessa .308:lla. Tässä vaiheessa herää kysymys, kauanko liukulaakeroitu akseli
pyörisi täysin voitelemattomana "leikkaamatta kiinni" ?! Lyijyseokset, kuin
myös kuparilejeeringit ovat yleisesti käytettyjä laakerimetalleja. Aseenpiipussa niihin
kohdistuvat huomattavasti suuremmat pintapaineet kuin raskaimminkaan rasitettuihin
liukulaakereihin. Yksikään tunnettu detonaatiotapaus ei ole sattunut "Per
Primam Intentionem" = ensimmäistä laukausta ammuttaessa, ellei kyseessä ole
ollut YLIlatausdetonaatio, vaan vasta piipunreiän "kuivuttua" ja likaannuttua
epätäydellisesti palaneen ruudin rääppeistä.
Kevyehkön VAHATUN lyijyseosluodin takana on 0.20 gramman annos ruutia N 320 täysin
turvallinen .308 Winchester-kiväärissä. Ellei olisi, niin tuskinpa näitä rivejä
enää kirjoittelisin. Ampumakokemusta valetuilla 6-grammaisilla luodeilla ja 6.4 gramman
painoisilla puristelyijyisillä .32-kaliberisilla revolverinluodeilla on sentään
kertynyt vuodesta 1981 alkaen. Laukausmääriä ei ole tullut laskettua. MONTA
kuitenkin...
Ei ehkä enää uutinen ?
Ameriikankielisen G.O.W:n tutkistelijoille ei "Ruutisten" viime hetken uutisissa
ole mitään varsinaista uutta tällä kertaa. Kerrattakoon sentään myös
"härmäksi", että .30 kaliberin/7.62 mm luodikoiden tai kiväärien
vaimenninlatauksiin soveliaita luoteja alkaa pikapuoliin olla saatavina. Valmistaja on
USA:ssa, Washingtonin osavaltiossa, toimiva Rainier
Ballistics. (Osavaltio sijaitsee Tyynen Meren rannikolla, rajoittuen pohjoisessa
Kanadan aluevesiin. Ei siis ole se värillisen väen ghetto District Columbian pienellä
tontilla, jonne kukaan isänmaallinen amerikkalainen ei halua muuttaa senaattoria
vähäisemmäksi fiskaaliksi).
Luodeilla ei ole vielä vakiintunutta maahantuojaa Suomessa, mutta tilanne korjautunee
piakkoin. Tukholmassa, Ruotsissa, on R.B:lla jo edustus; ei siis enää kohtuuttoman
kaukana... Luodit on kehitelty alkuaan patruunoihin .30 U.S. M1 Carbine ja 7.62 mm
Kalashnikov (oikeastaan 7.62 x 39 mm Jelisarov & Sjemin M-43). Karabiinin
luoti on pyörökärkinen, läpimitta ilmeisesti luokkaa 7.83 - 7.85 mm ja paino 110
grainia eli 7.13 grammaa.
Rynnärinluoti painaa melko tasan 8 grammaa eli 123 grainia, ja voidaan olettaa läpimitan
olevan runsaat 7.90 mm. ("Ai hitto, miten sopiva..!", sanoisi edesmennyt Viljam
Pylkäs). Luotien materiaalitkin ovat erinomaisen soveliaita vaimenninlatauksiin: Ne ovat
kylmäpuristettuja lyijyseosluoteja; kauttaaltaan galvaanisesti pinnoitettuja ohuehkolla
kuparisilauksella, kuten kotimaiset SUOMEN LUOTI Oy:n käsiaseluodit 9 mm -
.45". Luodit tyssäytyvät suurempaan tai puristuvat pienempään läpimittaan,
kulloisenkin tarpeen mukaan. Eivät milli-tolkulla, mutta kymmenyksen verran sentään
ehkä, ja sehän riittää.!
Rainier-luodit on kehitelty alkuaan karabiinipatruunoiden ja Kalashnikov-patruunain
kotilatauksiin, todennäköisesti normaaleilla ruutiannoksilla, mutta lyijyluodin
"mukautuvuus" ja kuparisilauksen läpikulkukitkan yhdenmukaisuus piipunputkessa,
sekä tarkoituksenmukaiset (= eivät ylenpalttiset) ammuspainot herättävät varmaankin
kiinnostusta vaimennin- ja säästölatausten suosijoiden keskuudessa kautta sivistyneen,
valistuneen ja verkottuneen maailman.
Säästöpatruunoita tehdasladattuina ?
USA:ssa on jo vireillä hanke 7.62 x 53R-patruunan erikoisvariaatioiden (puolipanos-,
partisaani- ja pienriistapatruunain) tehdaslataamiseksi; ei enää pelkästään
keräilijöille tai virkakäyttöön, vaan yleiseen myyntiinkin, tulpitettuina
Rainier-luodeilla. Tuonnempana tulevat ohjelmaan arvatenkin yleisemmät kaliberit .308
Winchester ja .30-06 -> kenties .300 Weatherby Magnumiin saakka. Useimmissa tapauksissa
on pyrkimyksenä kehitellä alisoonisia patruunoita, joiden laukausääni on vaimea ilman
vaimennintakin - ja "con sordino" lähestulkoon olematon.
Onhan 33:ssa USA:nkin osavaltiossa sentään jopa yksityishenkilöillä teoreettinen
oikeus asevaimentimen lailliseen hankintaan ja hallussapitoon, ja kun USA:n nykyinen
presidentti aviomiehineen muuttaa aikanaan pois Valkoisesta Talosta, saattaa tuo
teoreettinen oikeus muuttua jälleen konkreettiseksi, kuten se oli "Reigänin"
valtakaudella. (Jenkkilän nykyinen meno ja meininki alkaakin jo muistuttaa Stalinin
aikaisen Venäjän olosuhteita - aseharrastajien näkökulmasta katsoen. Sikäläisen
vaikutusvaltaisimman "hoplofoobikkojen lobbauskerho" HCI:n
viisivuotissuunnitelmaan on selvästikin katsottu mallia entisen Neuvosto-Venäjän
aselainsäädännöstä - paikoin sanatarkasti).
Aivoitusten vientiä sinne, minne kelpaavat
Erikoislatausten kehittely suoritettaneen paljolti Suomessa, tosin yksityishenkilöiden
harrastustyönä ja suomalaista ruutia käyttäen, ellei N 310:en valmistusta lopeteta
tyystin "koska sitä väärinkäytetään arveluttaviin tarkoituksiin jatkuvasti ja
yleistyvässä määrin - nykyään jo ulkomaillakin". Onhan joku "Tiitus J. Nyppylä", tai hänen
hengenheimolaisensa, ehkäpä joskus kirjoittanut, että säästölataukset on kehitelty
yksinomaan salametsästystarkoituksiin, mutta jätettäköön kalkkivaarien kähinät
omaan kyseenalaiseen arvoonsa.!
Ainakin USA:ssa on metsästysoikeus likimain jokamiehen oikeus, kuten meillä marjojen
poiminta: Sallittua, ellei maanomistaja ole sitä nimenomaan, ja pätevin perusteluin,
kieltänyt. Kohtuuhintaisen metsästyslisenssin voi lunastaa vaikkapa
erätarvikemyymälästä. (Suomessa on tilanne päinvastainen metsästysoikeuden osalta).
Metsästyskieltojen tavanomaisin perustelu USA:ssa on ammunnan aiheuttama meluhaitta, ja
myös tarpeettoman kauas lentävien luotien aiheuttamat vaaratilanteet tai vahingot.
Niiden ennaltaehkäisy alkaa nyt käydä mahdolliseksi, osittain Suomessakin tehtävän
tutkimustoiminnan kautta. On valitettavaa, ettei meidän oma a-tarviketeollisuutemme ole
lainkaan halukas hyötymään talkootyön tuloksista: "Ei kelpaa räkä pirulle
!"
Nähtäväksi jää, maistuuko se Belsebubille, jonka tuotemerkkinä ovat punainen tähti
ja "Orjalan Kalut", sekä venäjänkielinen teksti patruunarasioissa,
lukuunottamatta petiitillä painettavaa mainintaa:"Entirely Made in U.S.A."
Joissain rasioissa voi sentään lukea: "SUOMI A0230" ja näkyä tuttu
leijonavaakunakin.
08101999; P.T.Kekkonen <ptkekkonen@hotmail.com>
Sivistyssana-visailun vastaukset:
- KARTESSI on tykillä ammuttava raehaulipanos, jonka osa-ammusten
läpimitta oli yleensä 12 - 14 mm. Oikeaksi vastaukseksi hyväksytään myös
yksittäinen osa-ammus; kartessinkuula. (Venäjänkielessä "kartetsh"
tarkoittaakin karkeaa susi- tai hirvihaulia, läpimitta 5.25 mm - 10.0 mm. 5.0 mm:iin asti
on hauli: "drob" ja yli 10 mm:n palloluoti: "kruglaja pulja").
Kartessilaukauksilla torjuttiin maataisteluissa tavallisimmin vastustajan ratsuväen
rynnäkkö tykistön tuliasemaa kohti. Lähilaukauslatingin kuori oli alkuaan paperia
(latinaksi: "Charta" = paperi; alkuaan papyrus-kaislan lehti), tai puuta.
Puukuorisen kartessin täytteenä saattoi olla vaikkapa särmikkäitä pikkukiviä tai
epäsäännöllisen muotoisia metallinkappaleita, esimerkiksi ruosteisia nauloja tai
pataraudan kappaleita.
Kuorimateriaaliksi vakiintui sittemmin rautapelti, tai ohueksi valssattu sinkkilevy.
Kartessinkuori oli tykin putkeen väljähkösti sopiva lieriö, joka särkyi putkessa.
Täytekuulat lähtivät tykistä ryöppynä, kuten haulit haulikosta, ja osa-ammusten
muodoksi vakiintui pallonmuoto. Alkuaikojen puukuoriset kartessit olivat esimerkiksi
nelikulmaisia, etupäätään kohti kapenevia laatikoita, taikka osa-ammuksia
sisältäviä paperipusseja. Tykinputkeen pantiin niitä ammuttaessa tiivistävä
puukiekko välitulpaksi. Peltikuorinen kartessi voitiin työntää putkeen sinällään.
Kartessi ei sisällä ruutipanosta ja sytytintä, mutta täytekuulat oli useimmiten
valettu jonkin hauraan sideaineen (rikin tai hartsin) sekaan.
Kuulat saattoivat olla rautaa, kovalyijyä, valusinkkiä tai jopa puuta.
Edelleenkehitelmä oli "kranaattikartessi" eli shrapnelli, joka lensi
yhtenäisenä pakettina vihollisjoukkoa kohti, missä se vasta purki sisältönsä
läpipalavan aikasytyttimen laukaiseman ruutipanoksen voimalla. Keksintö on vuodelta
1803.
- KARTUSSI on tykin "laukaus", eli panos, johon kuuluu ammus,
ruutilataus sekä hylsy nalleineen, kuten patruunalaukaukseenkin, mutta ammus ei ole
kiinnitetty hylsyyn. Latausvoimakkuutta voidaan täten säädellä ruutipusseja
lisäämällä tai vähentämällä tykin tuliasemassa. (Patruunalaukaukset on
"laboroitu" eli ruuditettu tehtaassa tai varikolla). Kartussilaukauksen hylsy
voi olla lyhyt "puolihylsy", jonka tehtävänä on patruunapesän
tiivistäminen, sekä toiminta sytytysnallin pitimenä. Vain osa ruutipanoksesta mahtuu
puolihylsyyn. Etenkin täyspanoksesta tungetaan suurin osa suoraan tykin panospesään,
jonka kautta on ensin tyrkätty tykkiin irrallinen ammus niin syvään, että sen
"ohjaamis=wanneke takertuu tuliputken koonilliseen suppeloon".
Sanan "kartussi" arvellaan periytyvän, tässä merkityksessään, ranskankielen
termistä "gargousse", joka tarkoitti ruutipussia, ja sittemmin mm.
dynamiittipötköä. Suomentuu lähinnä muotoon "latinki". Kartussin muita
merkityksiä ovat esimerkiksi mainos- tai muun tekstin kehyskoriste, joka muistuttaa
päistään rullattua paperi-rainaa (latinankielen "charta" = paperi) tai
kirjakääröä, sekä ranskankielen termin "cartouchiére" mukaan
patruunalaukku, jonka sisällä olevan puisen harkon reikiin sijoitettiin paperihylsyiset
kartuusit suojaan sateelta ja rypistelyltä. (Ks. seuraava kohta).
- KARTUUSI oli paperihylsyinen patruuna, joka alkuaan sisälsi vain
suulataus-aseen kertalaukauksen ruutiannoksen. Tyhjää paperikuorta käytettiin kokoon
mytistettynä latingin etutulppana, estämässä luodin putoaminen pois aseen piipusta.
Sittemmin sijoitettiin kartuusiin myöskin luoti tahi haulipanos - taikka sekä/että.
(Kuulan ja hirvihaulien yhdistelmät olivat yleisiä myös Ruotsi-Suomen sodissa
1700-luvulta alkaen, ja esimerkiksi vuoden 1808 doktriinin mukaan ladattiin pistooli jo
yleisemmin karkeilla hauleilla kuin täyteisellä palloluodilla).
"Peräsuisien" aseiden eli "takatupparien" kartuusien paperi oli usein
käsitelty itsestäänpalavaksi sätkäpaperin tapaan. Menettely oli tunnettu toki jo
suulatauskauden lopulla. Takatupparipyssyjen kartuusit olivat metallihylsyjen omaksumisen
edellä toisinaan kangasta, tai jopa ohutta kumia. Paperossi eli sätkä keksittiin
jossain sotanäyttämöllä, kun joku piippunsa hukannut taistelija kääri
annostupakkinsa patruunahylsyn paperiin "korvikesikaariksi" (=
"cigarette"). Keksinnön ajankohdaksi mainitaan Krimin Sodan (1854 - 56) vaihe,
mutta se on jo vanhempi innovaatio, koska 1850-luvulla mainostettiin tehtaassa
käärittyjä paperosseja Suomessakin.
Latinaan perustuvissa kielissä on nimi säilynyt alkuperäisessä merkityksessään
nykypäiviin saakka; esimerkiksi englanninkielen sana "cartridge" tai
ranskankielen "cartouche". Suomessa ovat kenties tunnetumpia merkityksiä
paperinen tupakkapakkaus, sekä sellaisessa myyty ohuiksi, kähäräisiksi rihmoiksi
leikattu piipputupakka. Aikoinaan olivat kartuusitupakoita "INDIA" ja
"JENKKI". Muut "pirunheinät" oli rouhittu yleensä karkeammiksi.
Nykyisiä rihmoiksi leikattuja sätkätupakoita voitaisiin myös nimittää
"kartuusiksi", vaikka pakkaus onkin plastiikkia.
- KARPUUSI on sikäli ongelmallinen kapistus, ettei sitä löydy
sivistyssanakirjoista. Kielellinen alkuperäkin on sen takia tuntematon. Joskus on sana
selityksineen tarttunut korvien kautta muistiin. (Jostain radio-ohjelmasta kenties ?).
Karpuusi oli korkea, usein metallisella otsakilvellä varustettu lieritön krenatöörien
päähine ajalta, jolloin muiden aselajien sotilailla oli päässään lierihattu, ellei
kypärää. Töyhtöhatun leveä lieri olisi vaikeuttanut käsikranaattien heittelyä, ja
korkea karpuusi oli muutenkin kookkaiden krenatöörien pituuden lisänä, kohentamassa
heidän taistelumoraaliaan sekä aselaji-ylpeyttään, ja "peljättämässä
wihollisia".
Amerikan Vapaussodan aikana koitui englantilaisten krenatöörien karpuusien välkkyväksi
kiilloitettu otsakilpi monen päähineenkantajan kohtaloksi. Se oli liian ohutta
läkkipeltiä, ollakseen Kentuckyn raiffelin luodin pysäyttävä panssarilaatta, mutta
erinomainen napakymppi siirtokuntien tarkka-ampujille. Krenatöörien kuolleisuus oli
suuri, eivätkä useimmat ehtineet tajuta, mikä heihin osui. Sankari-kuolo Britannian
korskeimman ylimystön investointien turvaamiseksi oli tällöin armelias äkkilähtö,
jota monet vartaloon haavoittuneet sotatoverit suorastaan kadehtivat... 1700-luvun
jälkipuoliskon englantilainen karpuusi muistutti muodoltaan ja kooltaankin edestäpäin
nähtyä piispanhiippaa.
- KARPAASI on nykyajan muotisana, merkitys: "Kova jätkä", tai
jotain sensuuntaista. (1970-luvun lopulla viljeltiin ainakin Juuan seuduilla tässä
merkityksessä termiä: "Karpaatti"). Muotisanoja ei kuitenkaan hyväksytä
sivistyssanojen joukkoon, koska ne ovat liian "vulgaareja" eli arkipäiväisiä.
Sana "karpaasi" on lähtöisin Venäjän suunnalta. Se on joko arkaaista kieltä
tahi ukrainaa, koska ei esiinny käytettävinä olevissa sanakirjoissa. (Ukrainan- ja
venäjänkieli ovat samalla tavoin sukua keskenään kuin suomen- ja eestinkieli:
"riskisanoja" molemmin puolin. Esimerkiksi paikannimi Tshernobyl haetutti
itseään turhaan "toisen kotimaisen" sanakirjoista, koska se on ukrainaa,
tarkoittaen - apokalyptisesti - katkeraa koiruohoa).
Vanhemman venäjänkielen sana "kara" viittaa kuritukseen tai rankaisemiseen.
"Kara-kii !" kuului sotahuuto Turkin Sodassa. Peräkaneetti "...pas"
lienee kasakka-slangia; johdettu sanasta "pasti" = "paimentaa".
Yhteensä siis: "Karapast". Yhdyssanan saanee suomentaa muotoon:
"raippa", koska karpaasissa ei ole siimaa, kuten piiskassa/ruoskassa, saati
yhteensä kolmea lyijykärjin painotettua nahkasiimaa, kuten on nagaikassa, joka oli
alkuaan lintujahtiin käytetty heitto-ase kasakoiden kotikonnuilla. Hieman kuin
etelä-amerikkalainen "bola". Sonninsuoroisella, notkeaksi voidellulla
karpaasilla hoputettiin ratsuhevosta ja palautettiin järjestys torppaan, jos vaimo tai
kakarat unohtivat sosiaalisen asemansa perheyhteisössä.
Karpaasiksi voi nimittää myös tervatusta köydestä pätkäistyä "kasakan
pamppua", jolla hillittiin lievimpiä väkijoukkojen mellakoita "kurituksella
paimentaen". Ellei pamppu palauttanut järjestystä, turvauduttiin nagaikaan. Jos ei
kolmisiimainen ruoskakaan riittänyt, oli eskalaation seuraava aste sapeli. Sitäkin
käytettiin alkuun astalona, eikä teräaseena, lyömällä joko säilän (= terän)
lappeella tai sen hamarapuolella. Jos mellakka yhä yltyi, alkoivat irtopäät vieriä
kaduilla tai kujilla, mutta ampuma-aseiden käyttöön jouduttiin turvautumaan varsin
harvoin ennen kapina-vuotta 1905, jolloin vastustajina olivat raivohulluiksi kiihotetut
punikit, eivätkä ihmiset.
Oikeat vastaukset tiivistelmänä:
KARTESSI:
Tykin raehaulilaukaus
Tykin haulilaukauksen osa-ammus
Venäläinen haulikoko, > 5 mm - max. 10 mm
KARTUSSI:
Tykin lataus irtokomponentein, hylsytiivistyksellä
Kehyskoriste-kuvio, mallia "kirjakäärö"
Patruunalaukku pehmeille paperipatruunoille
KARTUUSI:
Paperi- tai kangashylsypatruuna (ei pahvinen)
Paperinen irtotupakka-pakkaus
Rihmaleikattu tupakka
KARPUUSI:
Krenatöörin lieritön päähine (ei kypärä)
KARPAASI:
Raippa (ei siimaruoska)
Kasakan köysipamppu
Hyväksyttäviä vastauksia on kaikkiaan 12, mutta koska tietovisa on äärimmäisen
vaikea, on 5 - 6 oikeaa vastausta jo kunnioitettava saavutus, eikä yli kymmeneen yllä
todennäköisesti kukaan, edes sivistyssanakirjasta luntaten.
Tietovisan laati 07101999; Pete
Ruutiset 29.09.1999
Kirjeenvaihtajan ehdotus:
ASETARKASTUS UUSIKSI !
Kaikki ampuma-aseet eivät ole yhtä lujia, ja nykyinen aseiden tarkastusjärjestelmä ei
tuo esille niitä valtavia eroja, mitä eri aseiden välillä on. C.I.P:n ohjeitten mukaan
jokaisella revolverilla ammutaan rullallinen, ja muilla aseilla 2 patruunaa
patruunapesää kohti ylipainepatruunoita, jotka kehittävät 30 % ylipaineen
tehokkaimpaan kaupalliseen lataukseen verrattuna. Kuluttajan kannalta nykyinen käytäntö
ei ole paras mahdollinen,sillä aseen räjähtäminen koeammuntatilanteessa on
äärimmäisen harvinaista, ja lievemmät vauriot, jotka johtavat aseen hylkäämiseen,
ovat myös harvinaisia.
Näinollen tarkastusleima aseen piipussa ei ole mikään korkean laadun tai kestävyyden
tae, sillä mikä tahansa sinkki- tai muovihökötys kyllä kestää ne 2 miedonlaista
ylipainepatruunaa, jos aseessa ei satu olemaan todella karkeaa valmistusvirhettä. Ehdotan
seuraavia muutoksia asetarkastukseen: Tavanomaisesta koeammunnasta, joka tehdään
jokaiselle aseelle, voitaisiin luopua kokonaan, muutamia poikkeustapauksia
lukuunottamatta.
Jokaiselle aseelle tehtäisiin ainoastaan sulkuväli- ynnä muut mittaukset ja
tarkistukset. Uusi tarkastustapa olisi se, että jokaisesta markkinoilla olevasta ja
markkinoille tulevasta uudesta asemallista otettaisiin satunnaisotannalla esimerkiksi 3
asetta äärimmäisen rajuun kestotestiin. Tässä testissä aseilla ammuttaisiin
ylipainepatruunoita niin monta kuin ase kestää, kuitenkin korkeintaan esim. 300
patruunaa.
Aseet lajiteltaisiin viiteen eri lujuusluokkaan. Lujuusluokat ilmoitettaisiin
yksinkertaisesti tähtinä yhdestä viiteen ja asetarkastuslaitokset huolehtisivat siitä,
että myyntiin meneviin aseisiin tulisi lujuusluokkakin merkittyä, tai koeammuntatulokset
tuotaisiin jollain muulla tavalla julkisuuteen. On tietenkin selvää että
perusteellisten tutkimusten jälkeen määriteltäisiin ne laukausmäärät jotka
oikeuttavat kuhunkin lujuusluokkaan. Myös patruunoissa käytettävä ylipaine pitäisi
määritellä tarkasti, se voisi olla jopa kaliberikohtainen.
Ajatellaanpa nykyistä tilanetta: Uuden aseen ostoa suunnitteleva, joka on jo valinnut
aseensa, tietää kyllä lehtijuttujen perusteella, miten tarkka testiin valikoitu
aseyksilö on, värähteleekö piippu vapaasti vai ei, ja kuinka kaunis ase on, mutta jos
hän haluaa tietää sen, kuinka luja lukkorakenne tai runko aseessa on, huomaa hän
tietoa etsiessään pian joutuneensa rajatiedon hämärälle alueelle.
Rajatiedon tunnusmerkkejähän ovat muunmuassa selittämättömät ilmiöt,
epämääräiset valokuvat (räjähtäneistä aseista), vakuuttelut, selittelyt,
hämärissä olosuhteissa sattuneet tapahtumat,uskottavat vaikutusvaltaisten henkilöiden
todistajalausunnot, ja tietenkin erittäin epätieteelliset tutkimusmenetelmät (kuten
dynamiitin nallien räjäyttelyt aseiden patruunapesissä, joiden lopputuloksen tietää
jokainen jo ennen moista kestotestiä). Kaikkea edellämainittua rajatietoa on kyllä
runsaasti saatavilla.
Autoillekin on tehty ja tehdään edelleen kolaritestejä, joilla selvitetään autojen
turvallisuuserot. Testitulokset ovat julkisia ja kuka tahansa auton ostaja voi helposti
saada selville, onko jossain tietyssä autossa hutera vai tukeva korirunko. Eräänkin
laitoksen törmäystesteissä autot saavat aikaisemmin mainitsemiani tähtiä sen mukaan,
miten ne pärjäävät testissä. Olisi jo korkea aika saada aseittenkin lujuustiedot
rajatiedon alueelta "tähtitieteen" piiriin. Tulevaisuus voisi olla sitä että
aseiden lujuustiedot olisivat aivan tavallista yleistä asetietoutta, ja kaikki aseen
ostajat 15 vuotiaista poikasista alkaen voisivat olla varmoja ostamansa aseen
turvallisuustasosta.
Kimmo.
Toimituksen kommentit
Ehdotettu luokitustapa olisi todellakin kannatettava.! Asetarkastustoiminta Suomessa on
painettujen asealan julkaisujen uutisoinnin mukaan jonkinlaisessa käymistilassa.
Riveillä ei ole vielä mainittu, mutta rivien välistä voidaan lukea, että
C.I.P.-järjestelmästä/ organisaatiosta luopumisen esivalmistelut ovat jo alkamassa.Jo
ennen asetarkastustoimintaa koskevan asetuksen antamista röyhkenivät jotkut
"huutavat äänet korvessa" julistaa julki kerettiläisen ajatuksen, että Suomi
on menossa väärän systeemin alaiseksi: "C.I.P.-järjestelmä syntyi vuonna 1914,
raa'an protektionismin hengessä, kun taas S.A.A.M.I./A.N.S.I.-normisto luotiin
myöhemmin, palvelemaan ja hyödyttämään kaikkia asianosaisia; aseiden valmistajia,
myyjiä ja käyttäjiä..." Mutta eipähän Suomessa yleensä olla kaukaa viisaita.
Jälkiviisastelijoita kyllä riittää, sitten aikanaan, ja he ovat niitä samoja
etuoikeutettuja lehtijuttujen kirjoittajia, jotka aikoinaan toivottivat sylet levällään
nyky-tyylisen asetarkastustoiminnan tervetulleeksi Suomeen. (Pankaapas merkille nämä
profetiat..!).
Kimmon mainitsemat reikäsinkit ja guttaperkka-pyssyt (joista viimeksimainitut voivat
tosin olla - parhaimmillaan - laadukkaita ja kovaakin käyttöä kestäviä), ovat
yleensä C.I.P.-järjestelmän siunaamia, eli tuotavissa Suomeen ilman täällä
suoritettavaa katsastusta. Kestotestauksesta eivät selviäisi ainakaan starttipistoolien
laatuluokan sinkkivalurevolverit, jos kestotestin tyylisiä tyyppikatsastuksia
ryhdyttäisiin järjestämään. Kehnoimpien asemallien kohtalo olisi: "nolla
tähteä ja myyntikielto". Voisimme luetella montakin mallia jo tässä ja nyt...
Todella rankkaan kestotestiin joutui sitävastoin itselataava muovirunkoinen
pienoiskivääri Remington Nylon 66, jolla muuan amerikkalainen trikkiampuja
saavutti tiettävästi yhä rikkomattoman puu-palikoiden lentoonammunnan
maailmanennätyksen, jo ennen asemallin tulemista yleiseen myyntiin. Guttaperkkapyssytkin
voivat siis olla hämmästyttävän sitkeähenkisiä, ja vain käyttökokemuksen kautta on
saatavissa täysi selko kunkin asemallin kestävyydestä. Ennakkoluulot pettävät...
Nähtäväksi jää, eikä ehkä kovinkaan kaukana tulevaisuudessa, mihin suuntaan
asetarkastustoiminta kääntyy, vai loppuuko se kenties tykkänään. Eräs mahdollisuus
on täysin kotoperäisen tarkastusnormiston luominen, jolloin Suomessa syntyneet ideat
ovat sovellutettavissa käytäntöön - mukaanlukien vaikkapa edellä kuvailtu
"tähtitieteellinen" luokitussysteemi. Mittanormisto toki tarvitaan, ja sen
tulee olla yhteensopiva jommankumman jo olemassaolevan normiston kanssa. Koska muutkin
radikaalit uudistukset ovat väistämättömiä, voitaisiin ehkäpä samalla omaksua
SAAMI/ANSI-systeemi, koska se on nykyaikaisempi ja helppotajuisempi kuin vuoden 1914
merkantilismi-henkisissä olosuhteissa alkunsa saanut CIP-normisto, ja SAAMI-järjestelmä
on käytössä monissa suomalaisen aseviennin kohdemaissa.
CIP-systeemistä voitaisiin toki poimia talteen ne yksityiskohdat, jotka on havaittu
hyviksi ja yhä käyttökelpoisiksi: Voisimme noukkia rusinat pois pullasta, ennen vanhan
pitkon lopullista heittämistä kompostoriin homehtuneeksi havaittuna. Tehdasladattujen
patruunoiden painetasot ovat asianmukaisemmat CIP:n kuin SAAMI:n normien mukaan
ladattaessa. Patruunapesien ja sulkuvälien mitoituksessa on tilanne joskus
päinvastainen: Tarkkakäyntiseksi äärimmäisellä huolella tehty ase on useinkin
jouduttu "poraamaan horopesäiseksi", vaikka sen tiukahkoista sovitteista ei
koituisi haittaa tai vaaraa aseen käyttäjälle, vaan silkkaa iloa ja hyötyä kenties
vuosikymmenien ajaksi, ja luonnollinenhan kuluminen hoitaisi pois muutamien millimetrin
tuhannesosien "naftiuden" jo ensimmäistä patruunarasiallista
tyhjennettäessä.
Ajankohta ampuma-aseiden tämän lujuusluokitusta koskevan "kansalaisaloitteen"
julkituomiseen on tällä hetkellä mitä sopivin. Monissakin asioissa voivat suomalaiset
näyttää mallia muulle maailmalle, koska tähänastinen - päinvastainen - menettely ei
ole läheskään aina johtanut suotuisiin lopputuloksiin. Suomalaista taitotietoa
kehutaankin usein aiheettomasti niillä elämän aloilla, joilla ei ole kerskailun aihetta
sen enempää, kuin on muillakaan kansakunnilla, mutta vastavuoroisesti meillä ei pidetä
minkäänlaisessa arvossa sellaista erikois-osaamista, jota muu maailma kiittelee,
kunnioittaa ja arvostaa.
22nd Sept. '99: Gunwriters.
P.S. Toivotamme uuden kirjoittajan tervetulleeksi joukkoomme ! G.O.W:n toimituskunta.
Ruutiset 23.09.1999
Kenttäkokeita laboratoriolämpötilassa
Kokeilin Lapuan 8 gramman kokovaippaluotia (S 374) muutamassa latauksessa Vihtavuoren N
310 ruudilla, kaliberissa .308 Win. Aseena Sako 75 Varmint (piipunpituus: 660 mm).
Hylsyinä käytin osasupistettuja Lapuan hylsyjä, ja nallina oli CCI 200. Latauspituus
oli 67,0 mm. Mittasin nopeudet 4 metriä piipunsuulta Chronylla. Lämpötila oli
mittausten aikana +21 C.
Ruutiannos: 0,42 g. Ruuti irrallaan hylsyssä.
Nopeudet V4:
302,0 (suurin V) 299,4 287,6 m/s (pienin V)
Keskiarvo: 296,3 m/s.
Nopeuden vaihtelut: +5,7 m/s, -8,7 m/s.
Havainnot ja päätelmät: Hiljainen ja mietorekyylinen lataus vaimentimella varustettuun
aseeseen. Laukaus on hiljainen myös ammuttaessa ilman äänenvaimenninta. Melukkuustaso
on kuin pienoiskiväärin laukauksessa .22 LR tarkkuuspatruunalla.
Ruutiannos: 0,45 g. Irtoruuti.
Nopeudet V4:
306,4 (pienin V) 322,4 (suurin V) 311,4 313,6 m/s.
Keskiarvo: 313,5 m/s.
Nopeuden vaihtelut: +8,9 m/s, -7,1 m/s.
Havainnot ja päätelmät: Laukausääni ei ole havaittavasti voimakkaampi kuin
ensimmäisen latauserän patruunoita ammuttaessa. Jos aseen piippu on lyhyempi kuin
testiaseessa, voivat jotkin luodit lähteä ääntä nopeammin alemmissa lämpötiloissa,
koska äänennopeus ulkoilmassa alentuu ilman kylmetessä ja luotien nopeus voi olla
suurempi lyhytpiippuisemmilla aseilla ammuttaessa pienillä ruutimäärillä. (Vrt.
pienoiskivääri: Monilla .22 LR "subsoniceilla" on luodin lähtönopeus 25 - 30
cm piipunpituuksilla kaikkein suurin, joskus jopa 40 m/s taulukkonopeutta suurempi,
jolloin vaimennin ei kuulosta toimivan lainkaan). Omaan aseeseeni on tämä lataus vielä
sopiva lämpimällä säällä ja 0,42 gramman annos kylmemmässä lämpötilassa.
Kaksinkertainen lataus
Testasin myös kaksois-annostetun patruunan vaarallisuuden. Useinhan pelotellaan
vaimenninpatruunoiden lataajia vuoroin alilatausdetonaation ja toisinaan taas ruudin
tupla-annostelun mahdollisuudella.
Ruutiannos: 0,91 g.
Nopeudet V4:
556,9 (pienin V) 567,2 (suurin V) 566,5 558,2 566,1 m/s.
Keskiarvo: 563,0 m/s.
Nopeuden vaihtelut: +4,2 m/s, -6.1 m/s.
Painemerkit: Kuten tehdaspatruunoita ammuttaessa.
Havainnot ja päätelmät: Maksimilataus testiaseen patruunoihin, mutta ei vaarallisempi
tai asetta enemmän kuluttava, kuin olisi täysitehoinen kivääriruutilataus luodilla
S374. Kelpaisi tarkkuuslataukseksi säännölliseen rata-ammuntaan, myös liikkuvaan
maalikuvioon, kuten ratahirveen, koska nopeusvaihtelut olivat pienet keskiarvonopeuteen
verrattuina.
Havaintoja luodista S374
Luodin vaipan takareuna yltää tiivistämään lyijysydämen sauman riittävän
leveälti, ja luodinperän muotoilu estää ruutikaasun vuodon vaipan ja sydämen
väliseen saumaan, tai luodin kannan liiallisen laajenemisen, vaikka kaasun paineisku
luotiin onkin normaalia nopeampi. Vastaavan painoisilla Sako-luodeilla 120 A (Speedhead)
ja lataukseen verraten yliraskailla Nosler Partition-luodeilla on kuvattu vaarallisen
korkeiden paineiden muodostumisia luotien perän laajenemisesta johtuen.
Pete käyttää kaasun vuodosta vaipan alle saksankielistä nimeä
"Gaspolster-Effekt". Saksassa tätä ilmiötä yritettiin hyödyntää
halpatuotantoluotien valmistukseen. 7.9 mm Gaspolster-luoteja patentoitiin ainakin neljä
tyyppiä vuosina 1943 - 44, mutta ne kehittivät ylikorkeita käyttöpaineita ja ne
kuluttivat piipun nopeasti pilalle. (Toimituksen täydennystietoja).
Mittarin varjostusta ja kasa-ammuntaa
Ensimmäisistä mittaussarjoista (5 laukauksen) jäi muutama nopeus puuttumaan, koska
mittari ei näyttänyt nopeuslukemaa kaikille luodeille: Aurinko häikäisi valokennoja.
Kun laitoin varjostimet mittarin valorakojen päälle, se toimi moitteetta. Lisäksi
ammuin 75 metriin viiden laukauksen kasan tuelta 0,91 gramman latauksella. Hajonta oli 31
mm k->k. (Neljä parasta: 22 mm k->k = uloimpien luodinreikien keskiöiden väli,
eli kasa-ammuntojen mittaustapa).
15091999; Markus.
Täydennystietoja puolipanos-juttuun:
Luoti: Lapua 4,7 g reikäpää alumiinikeernalla (L 403). Ruuti: N310, irrallaan
hylsyissä. Lataus: 0,66 g. Nalli: CCI 200. Hylsy: Norma, osasupistettu. Latauspituus:
67,8 mm. Lämpötila mittausten aikana +21 C.
Nopeudet V4 (=4 metriä piipunsuulta):
570,6 (pienin V) 573,4 585,4 586,3 (suurin V) 572,9 m/s
Keskiarvo: 577,7 m/s.
Nopeuden vaihtelut: +8,6 m/s, -7,1 m/s.
15091999; Markus
NOSLER PARTITION-luoti (ylin oikealla) on hyväksi tunnettu
metsästyslatauksiin kivääriruudilla, mutta sen peräpään vaipan tiiviys voi olla
riittämätön kovapaineisiin latauksiin nopeapaloisilla ruudeilla.
Luodilla 120 A (keskellä oikealla) on aikaansaatu myös ylikorkeita paineita
nopeapaloisen ruudin yliannoksilla. Tapauksia hyödynnetään tietenkin
"kauhupropagandassa", jolla vaimenninpatruunain kotilatausharrastusta
yritetään estää yleistymästä. Luodin perän muotoilulla pyritään tiivistykseen
ekspansion kautta, ammuttaessa luoteja syvärihlaisilla aseilla (7.62 mm Mosin; 7.62 x 39
mm). Nopeapaloisen ruudin yliannostus saa aikaan ylitehokkaan luodinperän laajenemisen
luodin piippukitkan lisääntymisen vaarallisen suureksi. "Gaspolster-ilmiökin"
on mahdollinen - jopa todennäköinen.
Umpiperäinen lyijykärkiluoti (alhaalla oikealla) on varmin valinta täyspaineisiin
kevytlatauksiin.
Lapua S374-luodin (vasemmalla ylhäällä) vaippa on muotoiltu tiivistämään
lyijytäytteen sauma nopeankin paineiskun kestäväksi. "Gaspolsteria" eli
ruutikaasun kertymää vaipan ja lyijyn väliin ei synny helposti.
Lapuan D-sarjan luodit (vasemmalla keskellä)ovat vanhastaan tunnettuja
luotettavuudestaan. 11-grammainen luoti vakautuu aliäänisellä lähtönopeudella
useimmissa .308 Win.-kaliberisissa asemalleissa. Raskaammat torpeedoluodit voivat olla
ylipitkiä. Huomaa luodin peräpään "hermeettinen" muotoilu.!
150-graininen LAPUA LOCK BASE B466 (vasemmalla alhaalla) tunnetaan .308 kaliberin
keskiraskaan sarjan vaimenninpatruunaluotien lähes ihanteellisena ammuksena. Lyijyä on
näkyvillä luodin peräpäässä minimaalinen alue, ja paineisku kohdistuu tasapuolisesti
luodin perään myös vaipan ulkopuolelta. Erikoistarkoituksiin voidaan luodit ladata
myöskin ammuttaviksi peräpää edellä, kuten D-sarjan luoteja on ammuttu jo yli 60
vuoden ajan. Hyvää voisi tietenkin vielä parantaa omaksumalla luoteihin 99.9%:sesta
kuparilevystä muotoiltu, tasakovuinen vaippa, mutta toive lienee turha. Esteeksi eivät
nouse kustannussyyt vaan asenneseikat, joten este on voittamaton.
Pete: Värssyjä sieltä ja
täältä
Viimeksimainittuun testiin käytettyjä .308 kaliberin kevytluoteja L 403 ei enää
valmisteta Lapualla. Väitetäänhän niiden olleen jopa ERVA-ammuksia* "Härregyyd
!": Nehän läpäisevät luotiliivin, ja ovat kohtuuttoman helppoja muuntaa
räjähdeluodeiksi, täyttämällä kärkiontelo vaikkapa vain muserretulla tulitikun
"myrkyllä" (jonka sekaan ovat jotkut kokeilijat panneet neliömillimetrin palan
tikkurasian raapaisupintaa eli "raappua" eräänlaiseksi herkistimeksi), tai
vaseliinilla, t.m.s. "tökötillä". (*ERVA = ERittäin VAarallinen
ampumatarvike EU-direktiivien ja niiden kanssa "harmonisoidun" uuden
ampuma-aselainsäädännön mukaan - nyttemmin myös Suomessa).
"ERVA" vaiko eikö ?
Autotarvikeliikkeistä saatava kuparitahna mainitaan parhaaksi "liekittömäksi"
tehostusaineeksi. Voittaa jopa perinteisen elohopean..? (Tutkimatta emme vahvista tai
kumoa tätä väitettä). Liekittömät eli inertit täyteaineet ovat käytössä
riskittömiä,eikä niillä tehostettua luotia katsota ERVA-ammukseksi, koska
osumavaikutus perustuu luodin iskunopeuteen, eikä "täytteen kemialliseen
hajaantumiseen kaasumaisiksi lopputuotteiksi palamisen tai detonaation kautta".
Termiittisytytysluodit ovat sentään ERVA-ammuksia, vaikka niiden täytteen reaktio ei
kehitä palokaasuja. Kriteerinä on siis liekin tai tulenhehkun muodostus; lämpöenergian
vapautuminen.
Yleissäännöstä poiketen eivät valojuovaluodit kuitenkaan kuulu ERVA-luokkaan.
Rajatapaus taas on "pyrofoorinen luoti" jonka kärkionteloon on kätkettynä
savukkeensytyttimen "kivi", eli pikku lieriö raudan ja cerium-maametallin
seosta (ns. "Auer-lejeerinkiä"). "DU"-luodit, joiden keernan
materiaali on köyhdytettyä uraania (Depleted Uranium), kuuluvat ERVA-luokkaan, koska ne
yleensä ovat panssariluoteja. Niiden pyrofoorisuus on sivuvaikutus; toki kuitenkin
hyödyllinen. Radioaktiivisuus on varsin vähäinen, mutta säteilynilmaisin tai
Geiger-mittari voi tunnistaa luodin keernamateriaalin, jos laite on kalibroitu herkäksi.
Joistain kaupoista voi yhä löytyä L 403:n jäännöseriä. Luotien hankkiminen tai
hallussapito on täysin laillista, vaikka joku kalkkivaari saattaa toisin väittääkin,
ellei kärjen täytteenä ole esim. tulitikkumassaa, kiinanpommien salamapulveria,
nallipyssyn nallien keskiöiden taikka muovisten starttipatruunain
punafosfori-kloraattiseosta, tahi muuta detonoivaa, eli tulta lyöden paukahtavaa
materiaalia. Muovailuvahan ja dynamiitin eroavaisuus pitäisi siis oppia tuntemaan.
Vahatäyte ei tee luodista ERVAa. Dynamiitti on "laiton täyteaine".
Osumavaikutus on kummassakin tapauksessa samanlainen, mutta ampumatarvikkeiden luokitushan
perustuukin EU-direktiiviin, jota on väsätty ja näperrelty asiantuntijalausuntoja
kuulematta, tai niitä ainakaan ymmärtämättä: Kieltoja kieltämisen vuoksi.
Lainvalvojat leukaan asti lirussa...
Jos äskeinen selonteko tuntuu kovin konstikkaalta aseharrastajallekin, niin arvata voi,
millaisessa "lirussa" ovat järjestysviranomaiset, joiden toimenkuvaan kuuluu
esimerkiksi takavarikoissa haltuun otettujen ampumatarvikkeiden lajitteleminen
"susiin" ja "lampaisiin". Alle kolmikymppinen, asetietämyksen
alkeisiin pinnallisesti perehtynyt nuorempi konstaapeli saattaa joutua pähkäilemään
sellaisten erikoistarvikkeiden olemusta ja luonnetta, joiden käyttötarkoituksen
selvittäminen vaatii yli 40 vuotta ase-alaa opiskelleelta asiantuntijaltakin
päiväkausia aikaa, kannukaupalla Karhu III:sta, massillisen pikanellitupakkia, ja
kirjallisuuden selailua hyllymetrinkin verran.
Suojeliko Bobrikovin Diktaatti laatijaansa ?
Moni kenttätyöntekijä alkaa jo yhtyä toivomuksiin hiljaisesta paluusta Bobrikovin
Diktaattia (1903) edeltäneeseen lainsäädäntöön: Aseongelmathan alkoivat Suomessa
vasta ampuma-aseiden hallussapidon luvanvaraistumisen myötä. Asevastaisen hysterian ja
mielenvikaisuuden asteelle kehittyneen "hoplofobian" aikaansaamat
väärät hälyytykset; aiheettomat ilmiannot ja kotietsinnät; tarpeettomat
käräjänkäynnit, y.m.s...
Nikolai Bobrikov oli itse eräs ensimmäisistä ampumatapausten uhreista, eikä
monimutkaisella, turhalla lupasysteemillä ole sittemminkään ollut minkäänlaista
väkivaltarikoksia ennaltaehkäisevää vaikutusta. Ken aseen tahtoo, hän sen saa - aina.
Rahalla tai varastamalla, ellei osaa/viitsi tehdä asetta itse.
Yhä salattu ennakkotapaus
Esimerkiksi katkaistun haulikon hallussapitokielto johti tasan päinvastaiseen
lopputulokseen, kuin mikä oli ollut lainlaatijan hurskas tarkoitus:
"Käsihaulikosta" tuli marraskuun 1. päivänä 1986 alamaailman koviksien
statussymbooli, ja asetyypin käyttö rikosvälineenä yleistyi samaan tahtiin.
Lehdistösensuuri esti kuitenkin rikosväline-tilastojen julkituonnin jo aikaväliltä 1.
11. 1986 - 1. 11. 1987, koska lainsäätäjien erheitä ei saa arvostella.! Koko
hallinnointi perustuu virkakunnan erehtymättömyyden myytin ylläpitoon. Myytti taas
periytyy Suomessa jo uskonpuhdistusta edeltävältä ruotsinvallan alkuajalta.
Alumiinikernaluoteja on yhä saatavana
Tuotannossa edelleen oleva kokovaippainen Lapuan 7.62 mm ALS-luoti on tarkoitettu
"venäläisrihlattuihin" aseisiin; 7.62 mm Mosin- tai Jelisarova i Sjemina-patruunoihin
(= rynnärinpaukkuihin). Tiukkareikäisen .308 kaliberin piipunputken ne voivat ryvettää
paksulti vaippametallilla, joten edelläoleva latausohje ei ole sovellutettavissa
ALS-luodille, ellei testiammuntojen perusteella (mahdollisesti) toisin ilmoiteta. Luodit
jouduttaneen esimerkiksi pintavahaamaan, tai pinnoittamaan MoS2-jauheella.
3.7 grammaa/ 57 grainia painavaa 7.91 mm:n läpimittaista kokovaippaluotia on tilattavissa
mihin tahansa vähittäismyymälään, jonka valikoimaan kuuluvat Nammo-Lapuan ampuma- ja
kotilataustarvikkeet. Tuotenumero on 4HL7236. Tuotekoodi on siis
ALS."Virallisia" latausohjeitakin löytyy 7.62 x 39 mm Je & S-patruunalle
Vihtavuoren/Nammon taulukkovihkosesta 2-99. Rynnärinpatruunalle niinkin epätyypillisiä
lähtönopeuksia, kuin 950+ m/s on taulukoitu. Ruutina Vihtavuori N 110. Tiedossa ei ole
vielä, millaisiin lukemiin ylletään Hodgdon H 110:llä..!
Arvoitus on myös ALS-luodin suorituskyky 7.62 x 53R-kaliberin kiväärissä M/1891,
vauhditettuna vaikkapa BALL-C (2)-ruudilla: 1300 m/s:n haamuraja on kenties jo
vakavasti uhattuna..! Moisella mällillä läheltä ammuttu hirvi kuolisi seisaalleen, jos
vaikkapa 8 mm Marószek-kiväärin luotien osumavaikutuksien kuvauksissa 60
vuoden takaa on lainkaan pontta tahi perää...
8-grammainen on "poikaa" ja N 310 "nannaa"..!
Kuten jo 1980-luvun alkuvuosien testitulokset ehtivät osoittaa, saadaan Lapuan
8-grammaisella kokovaippaluodilla S 374 aikaan käyttökelpoisia alisoonisia latauksia
.308 Winchester-patruunaan - odoteltaessa kuparoitujen lyijyluotien saatavuutta. Ruuti N
310 antaa suuremmat lähtönopeudet ja huomattavasti vähäisemmät nopeuden vaihtelut,
kuin aikoinaan käytetty N 320 suunnilleen samalla annostuksella, kuten Markuksen testien
tulokset varsin vakuuttavasti osoittivat. Eipä ihme, että muutamat USA:n
erikoispatruunalataamot ovat jo omaksuneet N 310:en yleiskäyttöruudikseen lataamiinsa
"subsonic"-patruunoihin, joiden kaliberivalikoima on jo suuri.
Kuka lurjus on sen omaksumista suurkuluttajille suositellut ? Sitä emme tohdi kertoa..!
Ruutitehtaalla voitaisiin vaikkapa pyrjähtää täyteen raivoon, koska
kevytlataus-harrastus ei ole erityisen suuressa suosiossa vieläkään, vaikka dollareille
löytyy kyllä käyttöä, "Dipl.-Ingen Gör:ien" palkkoihin, ynnä
muihin juokseviin kulunkeihin..! Ajatuskin vaimenninpatruunain käsinlataamisesta
"hirmuittaa sieluja", vaikka harrastukseen liittyvät riskitekijät alkavat olla
melko täydellisesti kartoitettuja; vieläpä harrastelijavoimin.
Luodin peräpään ekspansiotaipumus on todellakin ollut muutamien detonaatioita
muistuttaneiden "liki-piti"-tapausten alkusyynä. Ruudin määrässäkin on,
tunnetuissa tapauksissa, ollut huomautuksen sijaa, mutta ei sen laadussa - vaikka N 310
tai N 320 onkin "uskonnonvastainen" valinta jopa .308 Win.-patruunaan, saati
sitten .375 Holland & Holland Magnumiin.
Luodin rakenteella on merkitystä
Huomautettakoon, että jos on hiukankin syytä epäillä kokovaippaluodin peräpään
paine-iskun sietokykyä, on pysyttäydyttävä matalapaineisissa latauksissa. Vaikka
mitattu paine olisi tasan samat 3500 ilmakehää, nopeapaloisen ruudin tai jäyhemmin
syttyvän ruudin palaessa, on paineenkehityksen luonne koko-lailla erilainen.
Nopeapaloisen ruudin paine on iskevä, jäyhemmän ruudin kehittämä paine puolestaan
pikemminkin puristava. Jos halutaan pelata "varman päälle", on tarjolla
lyijykärkisiä tai reikäpääluoteja, jopa runsaampi valikoima kuin kokovaippaisia
ammuksia kussakin kaliberiluokassa, ja riskilähteitähän ovat olleet S-tyyppiset, eli
tasa- tai koveraperäiset luodit.
Torpeedoluodit (kuten Lapua D-46 ja D-47) sekä Lock-Base, ovat jotakuinkin turvallisia
täysipaineisissakin latauksissa. Kun lyijyluodit (Rainier tai vastaavat) aikanaan tulevat
myyntiin Suomessa, on syytä "kaivertaa muistiluuhun" jo ennakolta, että ne
ovat vaimenninpatruunoiden erikoisammuksia; latingit sitten sen mukaiset !
Aihetta hamstraushysteriaan ?
Eräs hämmästyttävä havainto on tehty monillakin eri tahoilla, tutkittaessa
Vihtavuoren "Kiväärin- ja pistoolinpatruunoiden Latausoppaan 2-99"
aukeamaa s.s. 58 - 59, eli "Länkkäripaukkulatausten" reseptejä: Ruuti N 310
loistaa poissaolollaan ! (Niukalti on reseptuuria myös käsiaseiden vakiolatauksille:
Taskuasepatruunoitahan ei monikaan enää jälleenlataa nykyisenä halpatuonti-patruunain
aikana. Yksi "rotantappolatinki" löytyy 9 x 19 mm patruunaan ja tietenkin
"pakolliset" .32 S & W Longin reseptit disipliini-ammuntaa harrastaville
viimeisille mohikaaneille. Isopistooliammuntahan kuuluu "hiipuviin lajeihin").
"Cowboy Action Shooting"-lataukset ovat eräiden revolverinpatruunain
kevytlatinkeja, joiden laadinnassa herkästi syttyvä ja helposti annosteltava N 310 olisi
oikeassa elementissään. Enteileeköhän tämä havainto ruutipulaa ? Kyseisen ruudin
tuotantomäärä on ollut alimitoitettu potentiaaliseen kysyntään verrattuna. Kysyntää
on rajoitettukin tarkoitushakuisella propagandalla ainakin kotimaassa.
Joko vienti alkaa vetää piankin koko tuotannon Jenkkilään ? Aavisteluihin ei ole saatu
vahvistusta, mutta näitä päätelmiä ei ole myöskään kumottu vakuuttavasti miltään
varmalta taholta: "Ovat liikesalaisuuksia !" Alkaa ilmeisesti hamstrauksen aika.
N 310:tä täysin korvaavaa tuontivalmistetta on nimittäin vaikeaa ryhtyä veikkaamaan.
Valmistussalaisuudet ihmishenkiä arvokkaampia !
Hodgdonin CLAYS-sarjan ruutien keskinäisestä parhaimmuudesta ei ole tihkunut tietoja sen
enempää, kuin että peruslaadun lisäksi ovat saatavina variaatiot
"International" ja "Universal". Siis jo kolme erilaista versiota,
joista "perus-Clays" on ilmeisesti parasta tavaraa vaimenninpatruunalatauksiin.
Tämänkin niukan tiedon saaminen muistutti sonnin lypsämistä: Tippui, vaan ei lirissyt,
ja kiulun pohjalla on vain pieni lätäkkö.
Etenkään pohjoisten kansojen kannalta elintärkeitä tietoja ruutimassan
nitroglyseroli-pitoisuudesta ei ole paljastettu: "Ovat valmistussalaisuuksia !"
Vielä ei ymmärretä sitä, kuinka monen sadan tuhannen tai miljoonankin ihmisen terveys,
tai jopa elämä, riippuu tiedonsaannista..! Nooh; muutaman kalliiksi koituvan tapaturman
jälkeen oltaneen jo jälkiviisaita, mutta ennakkoviisaus tuottaisi toki vähemmän
kustannuksia, ja kenties kohtalaisen läjän myyntituottoa.
"Sippi" menee ? Sokol tulee ?
Venäläinen SOKOL-haulikkoruuti olisi eräs lupaavimmista vaihtoehtoisista valmisteista,
mutta sen tuonnin esteenä on ollut ruutien "C.I.P.- tyyppikatsastuksen"
kohtuuton kalleus. Jos Suomi erkaantuu C.I.P. -systeemistä (johon liittyminen on
lopultakin alettu huomata erheeksi ja painetussa sanassa on jo uutisoitu erkanemisen
"alustavista järjestelyistä" ainakin rivinväleitse), helpottuu ja halpenee
Sokolin tuonti ehkäpä jo mahdollisuuksien rajoille. Laadunvarmuus on kiistaton, mutta
toimitusvarmuus tänä "Smutnaja Vremjan" aikana voi vaihdella.
"Sumea aikakausi" kestää tuskin Venäjälläkään loputtomiin...
Etteikö Sokolille ole latausohjeita ? Niitähän löytyy; vieläpä nimenomaan meitä
kiinnostavimpiin erikoistarkoituksiin! Kaivellaanpa vain joitain historiankirjoja
Neuvosto-Venäjän "Suuren Isänmaallisen Sodan" (1941 - 45) ajoilta... Kokeilut
voidaan aloittaa N 310:n annostusohjeilla. Tämä tietoon niille, jotka ovat tuoneet
Sokolia vaikkapa Tallinnasta.
Kevytlatausreseptit on jouduttu muutoinkin kirjoittamaan ilman ruutitehtaiden tai
-tukkureiden myötävaikutusta, ja onhan jokainen käsinlataaja periaatteessa myös
ballistiikan tutkija, joka kehittelee omaan aseyksilöönsä mieluisimmat
komponenttiyhdistelmät. (Kuinkahan monetta sataa kertaa tämä itsestäänselvyys
mainitaan ? Mutta: "Repetitio est mater studiorum" !).
Nämä ovat kuitenkin tulevaisuuden visioita. Tässä ja nyt on "Wanhan ajan
PaPP:ia" = N 14-ruutia, eli nykyistä N 310:tä, vielä kauppojen kellareissa tai
hyllyillä. Suositeltavaa on kuitenkin käydä ostamassa tavara talteen. Ellei omaa
tarvetta ole, niin kyllä joku muu vielä N 310:tä joskus tarvitsee..!
19.09. 1999, sankariaikaa 55 vuotta sitten muistellen; Pete
Uusimmat Ruutiset Ruutiset osa 1>> Gunwritersin
etusivulle Linkkisivulle
Gunwritersin Ruutiset osa 2: http://guns.connect.fi/gow/ruutiset2.html