<< guns.connect.fi << Gunwritersin etusivulle Gunwriters in English Linkkisivu >>
PeTe päivittelee!
Osa 4, päivitelty 18.11.2000. Edellinen: Osa 3 >>
Historiallisia henkilöitä
Unohdettu kansallissankari: Lennart Hohenthal (1877-1951)
Lennart Hohenthal nousi kuuluisuuteen alkuvuonna 1905, kun hän teloitti ampumalla
myöntyväisyyssuuntausta edustaneen prokuraattori Eliel Johnssonin ja pakeni
saman vuoden syksynä vankilasta aktivistitoveriensa tuella. Tekoa arvosteltiin laajasti,
mutta toisaalla Hohenthalin ympärille yritettiin rakentaa sädekehää samaan tapaan kuin
kenraalikuvernööri Bobrikovin ampuneen Eugen Schaumaninkin ympärille.
Santarmilaitos oli KGB:n tsaarinaikainen edeltäjä. Suomen
suuriruhtinaskuntakin oli tuolloin jaettu santarmipiireihin. Viereisen kuvan
santarmipiirien sineteistä erottuvat ainakin Neislotskago (Savonlinna), Fridrihsgamskago
(Hamina) ja Kotkinskago (Kotka) Zandarms. Punkta.
Myöntyvyyssuunnan propaganda paheksui erityisesti sitä, että "SUOMALAINEN
hallintomies oli salamurhattu katalasti", vaikka sukunimi Johnsson ei viittaa
suomalaiseen syntyperään, ja etunimi Eliel on kirjaimellisesti täyttä hebreaa.
Propagandistit viljelivät aatelisnimeä "Soisalon-Soininen", korostaakseen
Johnssonin täysin keinotekoista, aatelissäätyyn ylentämisen kautta saatua
"suomalaisuutta", vaikka nimenmuutosta ei oltu edes ehditty vahvistaa
virallisesti. Tuolla tekaistulla aatelisnimellään Johnsson mainitaan silti jopa
tietosanakirjoissa ja muissakin hakuteoksissa.
Lennart Hohenthal (laus. "Huuhentaal", vaikka suku lienee lähtöisin Saksasta)
oli Nivalan kirkkoherran poika, joka monien muiden suomalaisten tavoin kannatti vuoden
1899 Helmikuun Manifestin ja venäläistämistoimien vastustamiseksi passiivista
vastarintaa, eli pientä kiusantekoa. Hän pääsi ylioppilaaksi 1900 ja toimi sen
jälkeen hierojana, tai oikeammin kiropraktikkona, jolla oli suoritettuna jokin määrä
lääketieteellisiä opintoja. (Varsinainen "selkärankatohtoreiden" eli
naprapaattien ammattikunta syntyi vasta vuonna 1920 USA:ssa). Vuonna 1903 Hohenthal
kierteli sairaan isänsä puolesta eri seurakunnissa keskustelemassa pappien kanssa.
Hän yritti taivuttaa pappeja jättämään sen vuoden asevelvollisten luettelot
lähettämättä sortovaltiaille, sekä allekirjoittamaan kutsuntoja vastaan kirjoitetun
vastalauseen. Tulos ei kuitenkaan ollut vaivannäön arvoinen. Monien pappien
mielestähän: "Esivalta, olkoon kuinka kelvoton tahansa, on Taivaan lahjana (tai
rangaistuksena) ihmisille annettu". Tuo sairas dogmi oli feodaaliruhtinaiden
kätyriksi ostetun M. Lutherin propagandaa 1500-luvun talonpoikaiskapinoiden ajalta, eikä
suinkaan Raamatun sanaa. Suomeen tuo esivallan ylimaallisuutta saarnaava harhaoppi
istutettiin jo Kustaa Vaasan valtakaudella, mutta se on vallitseva käsitys meidänkin
näennäis-valistuneina päivinämme.
Lennart Hohenthal alkoi vuoden 1903 aikana kääntyä passivismista aktiivisen vastarinnan
kannattajaksi. Hän otti yhteyttä ystäviinsä, joilla oli samansuuntaisia ajatuksia, ja
syksyllä 1903 Hohenthalin mielessä oli kypsynyt ajatus, että kenraalikuvernööri
Bobrikov on tapettava hätävarjeluksi Suomelle. Helsinkiläistynyt Hohenthal hakeutui
urkkijaksi, ryhtyen antamaan raportteja poliisille kuukausimaksua vastaan. Näin hän
toivoi saavansa, ja saikin tietoa valtiollisesta urkkijajärjestelmästä ja siitä,
"ketä poliisi epäili ja ketä vastaan se suunnitteli hyökkäystään -
ylipäänsä kaikesta, mitä oli tekeillä." Moni etsitty aktivisti oli jo
livistänyt, kun santarmit saapuivat ovelle, saatuaan ennakkovaroituksen Hohenthalin
kaltaisilta kaksoisagenteilta.
Poliisin "vasikan" asema antoi Hohenthalille myös liikkumavapauden, jota
tarvittaisiin tulevissa operaatioissa. Hänen raporttiensa perusteella tehdyissä
razzioissa saatiin saaliiksi runsaastikin erilaisia kiellettyjä painotuotteita, mutta ei
koskaan niiden tekijöitä tai levittäjiä. Propaganda-aineistoa tuotettiin
tarkoitushakuisesti huomattavastikin yli tarpeen, syötiksi "nuottaa vetäville"
santarmeille. Jos jotain saalista ei olisi saatu, olisi urkkijan ura, kuukausipalkka ja
hänen monet etuoikeutensa piankin lakkautettu. "Vasikointikin" oli
tulosvastuullista työtä. Lennart Hohenthal kykeni näyttelemään roolinsa uskottavasti
"Grande Finaleen" saakka, vaarantamatta liittolaisiaan.
Bobrikovin murhaamiseksi laadittiin toukokuussa 1904 suunnitelma. Hohenthal otti yhteyttä
Eugen Schaumaniin, jonka tunsi jo kouluajoiltaan Vaasasta ja pyysi tätä salahankkeeseen
mukaan. Taitaviksi tiedettyjä ampujia ja asetekniikan tuntijoita tarvittiin.
Poliisikontaktiensa kautta oli Hohenthal saanut vihiä Schaumanin harrastuksista ja
erikoisosaamisista. Salaisista asehankinnoistakin oli poliisilla vihiä, mutta
läheskään kaikki poliisimiehet eivät olleet uskollisia Bobrikovin hallintoalamaisia,
vaan he salasivat tietonsa venäläisiltä esimiehiltään.
Schauman paljasti, että hänellä itselläänkin oli kenraalikuvernöörin
likvidointisuunnitelma valmiina. Hän toivoi, ettei Hohenthal kumppaneineen olisi esteenä
sen toteuttamiselle. Lopulta sovittiin, että Schauman, joka halusi toimia yksin, saisi
aikaa Bobrikovin eliminointiin juhannuksen alusviikolle asti. Jos hän ei onnistuisi
siihen mennessä, toteuttaisivat salaliittolaiset oman suunnitelmansa, johon olisi silloin
aikaa enää muutama päivä ennen Bobrikovin kesäloman alkua ja matkustamista
Venäjälle. Aiottuun tekotapaankin oli tullut viime hetken muutos.
Oli aiottu käyttää iskusytytteistä, japanilaisen käsikranaatin tyyppistä mutta
suurikokoisempaa pommia. Bobrikov oli kuitenkin muuttanut yllättäen
työmatkareittiään: Se ei enää kulkenut sen jyrkänteen vieritse, jonka reunalta pommi
olisi pudotettu alas kadulle. (Lähes kymmenkiloista murkulaa ei olisi jaksanut heittää
kukaan katutasolta, joutumatta itse räjähdyksen uhriksi). Vaihtoehtoinen menetelmä oli
ampuminen kiväärillä tai salonkikiväärillä Hohenthalin vuokraaman asunnon ikkunasta.
Ampujaksi valikoitui itse Hohenthal, jolta ei puuttunut tahtoa, taitoa - eikä
rohkeuttakaan, mutta kun Schauman onnistui aikeessaan, joutuivat salaliittolaiset
miettimään uusia suunnitelmia.
Vuoden 1905 vaihteessa Hohenthal liittyi "Aktiivisen Vastustuspuolueen
taistelujärjestöön". Jo tuolloin oli kypsynyt ajatus prokuraattori Eliel
Johnssonin likvidoinnista. Vuonna 1904 aateloitu Johnsson ei ehtinyt ennen kuolemaansa
ottaa viralliseen käyttöön aatelisnimeään Soisalon-Soininen, vaikkakin hän sai
kantelukirjeitä "rakuraattori Soiseli-soin" nimellä kuukausia kuolemansa
jälkeenkin. Johnssonia pidettiin "laittomuushallinnon" symbolina ja Hohenthalin
mukaan prokuraattori oli ollut kenraalikuvernöörin neuvonantajana karkoituksissa ja
muissa Suomen vastaisissa toimissa: "Kun tarkastelin tuon miehen rikosten
lukumäärää ja suuruutta, oli minusta käsittämätöntä, mitenkä hänen sallittiin
elää! Minulle selvisi, että tuo hylkiö oli poistettava ennen muita; että hänen
kuolemansa oli välttämätön, jotta joku toinen, arvokkaampi mies voisi ottaa vastaan
prokuraattorin tärkeän tehtävän."
Eräs noista rikoksista oli Suomeen julistettu ampuma-aseiden hallussapidon
luvanvaraisuus, jonka noudattamisen valvontaan nimenomaan Johnsson patisteli
hallintoalaisiaan, läänien kuvernöörejä, joilta aseluvat olisi pitänyt
"alamaisesti anoa". Kuvernöörit eivät kuitenkaan paljoja piitanneet
Bobrikovin ukaasista tai Johnssonin holhouskirjeistä. Olisihan aselupahallinto ollut
"tyhjästä nyhjäistynä" ylivoimainen urakka aikana, jolloin lähimainkaan
kaikkia tehdastekoisiakaan aseita ei oltu sarjanumeroitu, puhumattakaan maasepän
tekemistä luodikoista. Käsiaseet jäivät sentään luvanvaraisuuden ulkopuolelle;
myöskin taskuaseet, joista Bobrikov ja Johnsson saivat rangaistuksensa.
Poliisin "vasikalle" kuuluvista etuoikeuksista ja erivapauksista koitui
hyötyä, kun Hohenthal pistäytyi tammikuussa 1905 Pietarissa, teettämässä itselleen
räätälintyönä viimeisen päälle täydellisen kaartinupseerin univormun. Huonosti
istuva kostyymi upseerismiehen yllä olisi herättänyt kiusallista huomiota sotaa
käyvässä ja muutenkin levottomassa suuriruhtinaskunnassa. Monet vakoilijat paljastuivat
Suomessa viime sotienkin aikaan pukeutumisessaan ilmenneiden erheiden kavaltamina.
Paluumatkalla ei tullissa ilmennyt vaikeuksia, eikä "pakaasia" tarkastettu,
vaikka tunnelma oli kireä: Elettiin ns. Pietarin Verisunnuntain aikoja.
Santarmilaitoksen leimaama "propushka" avasi tullipuomin keisarikunnan
ja suuriruhtinaskunnan välisellä rajalla. (Suomen ja Venäjän välillä kulki
todellakin raja, ja rajalla toimi tulli: Bobrikovin aikomus oli ollut tuon rajan
poistaminen, mutta työ oli jäänyt keskeneräiseksi).
Helmikuun 6. päivän aamulla 1905 Lennart Hohenthal heräsi omien sanojensa mukaan
"vahvana ja levänneenä." Erään ystävänsä avustuksella hän puki
päällensä upseerin asun ja jäi odottamaan sanaa, että saisi tavata prokuraattorin.
Pian toinen salaliittolainen saapuikin ja kertoi, että tapaaminen oli järjestetty puoli
yhdeksitoista aamupäivällä. Hohenthal kulki poliiseja eksyttääkseen jalkaisin pitkän
matkan, kunnes kutsui vossikan, jolla ajoi Johnssonin asunnolle. "Jo matkalla näytti
upseerin nuttu turkiskauluksineen toivotun tenhovoimansa. Isvossikka suoritti
tehtävänsä moitteetta ja passipoliisit tekivät katuvierillä tavattoman jäykkinä
smirnoota. Prokuraattorin asunnon edessä seisoi passipoliisi vahdissa. Ajaessani
pääsisäänkäytävän eteen hän kiiruhti auttamaan minua nousemaan pois reestä."
Hohenthal soitti prokuraattorin ovikelloa, jolloin lakeijapukuinen poliisi tuli avaamaan
oven. Hän antoi miehelle käyntikortin, jossa luki "Alexander De Gadd,
Lieutenant de la Garde, St. Petersbourg" (= Kaartin luutnantti, Pietari), ja
pyysi tavata prokuraattoria. Kun Johnsson saapui paikalle toisesta huoneesta, Hohenthal
veti esiin pistoolin ja ampui sillä kahdeksan laukausta häntä kohti. Prokuraattori
tuupertui maahan. Alkoi laukaustenvaihto poliisin ja Hohenthalin välillä. Paikalle tuli
prokuraattorin 17-vuotias poika, joka myös alkoi ampua Hohenthalia kohti.
Attentaattiyritykseen oli siis varauduttu, mutta kaartinluutnantin univormu ja
käyntikortti hämäsivät.
Hohenthal sai yhden osuman pohkeeseensa ja toisen sormiinsa. Hänet saatiin taltutettua.
Prokuraattori Johnsson todettiin kuolleeksi ja Hohenthal vietiin venäläiseen
varuskuntasairaalaan tiukan vartioinnin alaiseksi, odottamaan käräjiä. Juttua alettiin
käsitellä Helsingin raastuvanoikeudessa huhtikuussa. Hohenthalin asianajajana toimi
hovioikeuden asessori P. E. Svinhufvud; tuleva tasavallan presidentti. Svinhufvud
kuvaili puolustuspuheessaan laajasti venäläistä hirmuvaltaa ja heidän tekemäänsä
vallankaappausta sekä kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin hävitystyötä Suomessa.
Hän katsoi, ettei Johnsson ollut vastustanut vallankaappausta eikä puolustanut kansan
oikeuskäsitystä, vaikka nimenomaan Suomen kansan puolustaminen oli ja on prokuraattorin
(nyk. oikeuskanslerin) virkavelvollisuus ylitse muiden.
Prokuraattori ei ollut yrittänyt estää tuomarien erottamisia, diktaattorivallan
säätämistä, eikä santarmilaitoksen julistamista suomalaiseksi laitokseksi. Johnsson
ei Svinhufvudin mukaan ollut syyllistynyt pelkkään passiivisuuteen ja alistumiseen
"väkivaltahallinnolle", vaan hän oli työskennellyt omaehtoisesti tämän
järjestelmän toteuttamiseksi ja juurruttamiseksi: "Näissä tapauksissa Johnsson
todellisuudessa toimi vihollistemme neuvonantajana, opettaen heitä käyttämään
oikeutuksen varjolla hyväkseen Suomen lakia suomalaisia vastaan." Lopuksi Svinhufvud
vertasi Hohenthalin surmatyötä Eugen Schaumanin tekoon, jota hän piti oikeutettuna ja
Suomen kansan siunaamana.
Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi Hohenthalin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen
sekä menettämään kansalaisluottamuksensa. Toinen sortovallan kumileimasin, hovioikeus,
vahvisti vielä tuomion. Hohenthalia pidettiin vangittuna Katajanokan lääninvankilassa,
jonne hänet oli siirretty venäläisestä sotilassairaalasta. Karkaus-suunnitelma oli
kuitenkin jo valmiina. Kesäkuussa Hohenthal sai vieraakseen aktivistipiireissä toimivan
neitosen, Alexandra Zetterbergin. Tämä teki lähtemättömän vaikutuksen
tarinamme sankariin, joka muisteli ensitapaamista "love story"-tyyliin:
"Hänellä oli silmissään se välähdys, jota minä olin hakenut, mutta
löytämättä. Sanoja meidän ei tarvinnut vaihtaa, silmämme puhuivat sydämiemme
kieltä ja vapauden merkiksi hän poistuessaan painoi värähtelevän suudelman
otsalleni." Aktivistityttö välitti Hohenthalille tiedon pakosuunnitelmasta, jonka
vapaudessa olevat ystävät olivat laatineet. Viesti oli kirjoitettu Alexandran
kalvosimeen. Hän näytti sen vangille tapaamisessa hihaa kohottamalla. Montakaan sanaa ei
siis lausuttu: Tiedettiinhän, että seinilläkin olivat korvat - mutta ei silmiä.
Lokakuun 10. päivänä 1905 Hohenthal karkasikin "Nokalta". Eräs hänen
tovereistaan tuli yöllä vankilan pihalle. Hohenthal laski ikkunastaan alas nuoran, johon
toinen sitoi rautasahan. Vanki sahasi kalterin poikki ja laskeutui nuoraa pitkin alas.
Ystävät heittivät Hohenthalille vankilan muurin yli nuoratikkaat, joita pitkin hän
kiipesi vapauteen. Vankilan henkilökunnasta monet oli ilmeisimmin kyetty lahjomaan
"sokeiksi ja kuuroiksi" yhden tai parin vahtivuoron ajaksi. Muurin harjalle
hälyttimeksi kiinnitetty "räminäpelti" sai aikaan pirunmoisen metelin, mutta
kukaan ei kuullut tai ei ollut kuulevinaan sen kolinaa.
Vankilan edustalla päivystävä poliisipartio oli sortunut maistamaan muutamat kopsut
ystävällisen ohikulkijan ojentamasta taskumatista. Lämmikkeitä lienee maustettu
"Toveripulverilla" tai "Pärekorin tipoilla": Pikku tuikku oli saanut
jalat katoamaan järjestyksenvalvojien alta. Eräs pakomatkan jännittävä vaihe oli
öinen soutumatka venäläisten sotalaivojen valonheittimien räikeiden valokiilojen
risteyksessä. Venäläisten hysteerinen ampumaherkkyys oli tiedossa: Kovinkaan kauaa ei
ollut kulunut siitä, kun tsaarin laivasto oli avannut tykkitulen Englannin Kanaalissa
(SIC!) tapaamiaan kalastustroolareita kohti, luullen niitä japanilaisiksi (SIC!)
torpeedoveneiksi. Pieneen soutuveneeseen ei kuitenkaan nähty aiheelliseksi tuhlata
kranaatteja, koska se ei osoittanut hyökkäysaikeita.
Karkaamisesta syntyi etenkin myöntyvyyslinjaisessa lehdistössä hirmuinen
"älämölöö": Ihmeteltiin, kuinka leväperäisesti niinkin vaarallista
rikollista oli vartioitu. Prokuraattori suoritti asiassa tutkimuksen, havaiten lukuisia
epäkohtia Hohenthalin vartioinnissa. Hän lähetti hysteerisiä kirjelmiä
kenraalikuvernöörille, oikeustoimituskunnan päällikölle ja vankeinhoitohallituksen
johtajalle, vaatien, että vankilanjohtajan toimet oli tutkittava tuomioistuimessa.
Niinpä niin; sehän se huutaa, joka pelkää omankin henkiriepunsa menetystä!
Kenraalikuvernööri antoi vastauksen, jossa hän katsoi, että vastedes valtiolliset
vangit olisi säilytettävä venäläisissä vankiloissa tai Suomen sotilaslinnoituksissa,
koska tavalliset vankilat eivät kyenneet heitä pitelemään. Lennart Hohenthal pakeni
Ruotsiin ja sitä kautta Englantiin. Hän alkoi käyttää nimeä Erik Alfvén ja
meni naimisiin vapauttajiensa nokkelan sanansaattajan, Alexandra Zetterbergin,
kanssa. He elivät loppuelämänsä Lontoossa. Hohenthal kuoli vuonna 1951. Hänet on
haudattu Helsingin vanhalle hautausmaalle.
Hohenthalin uroteko järkytti myöntyväisyyslinjan kannattajia: Uudessa Suomettaressa
tekoa paheksuttiin jyrkästi. Syyksi teolle lehdessä nähtiin "se vuosikausia
kestänyt silmitön kiihotus, jota meillä salaisesti sekä julkisesti on harjoitettu
kotimaisia hallitusmiehiä vastaan". Lehden toimituksella oli tietenkin oma lehmä
louhitussa solassa: "Silmitöntä kiihotusta harjoittanut" Päivälehti
(myöh. Helsingin Sanomat) oli lakkautettu Bobrikovin päätöksellä; Johnssonin
aloitteesta. Olisi ollut Uuden Suomettaren julkaisijoiden kaupallisen edun mukaista, jos
kilpailevan lehden lakkautuspäätös jäisi voimaan ikuisiksi ajoiksi.
"Hesarinahan" lehti sitten jatkoikin ilmestymistään, eikä sen nyky-linjaa
ainakaan voi kehua yltiö-isänmaalliseksi, tai patrioottiseksi ylimalkaan.
Perustuslaillisella kannalla olevat maltillisetkin suomalaiset ymmärsivät paremmin
tekoa. Heillä oli parempi tieto Johnssonin osuudesta sortovallan pystyttämiseen ja sen
otteen tiukentumiseen Suomessa. Samanlaista sankarihahmoa kuin Eugen Schaumanista ei
Lennart Hohenthalista kuitenkaan ole toistaiseksi tullut. Hän kuoli jokseenkin
tuntemattomana Erik Alfvénina, puolustamansa kansan häpeällisesti hylkäämänä ja
hyljeksimänä.
Takavuosina hänet on mainittu oikeastaan vain Paavo Haavikon syvästi
epä-isänmaallisessa pamfletissa: "Suuri Keinottelu Pariisin Maailmannäyttelystä
Tarton Rauhaan", joka jäi ansaitusti vaille (oikeastaan minkäänlaista) huomiota,
ilmestyessään - tai sittemminkään. Teoksen aktivismin aikakautta käsittelevät sivut
50 - 68 tuskalla läpikahlattuaan häätyy lukija todennäköisesti vilkaisemaan kirjan
kannesta, että sen tekijä TODELLAKIN on Paavo Haavikko, eikä Tuure Lehén taikka Armas
Äikiä.
Yleiseurooppalaisesta näkökulmasta tapahtumasarja ei ollut veretseisauttava, koska
poliittiset likvidoinnit olivat tuohon aikaan yleisiä. Venäjälläkin anarkistit
nirtsasivat useita vallashenkilöitä, esimerkiksi kaksi viikkoa Johnssonin kuoleman
jälkeen Nikolai II:n sedän, Sergei Aleksandrovitshin.
Kaijus Ervastin historiikkia täydentäen, 2310 MM; PT
PS. Jos aihe kiinnostaa, tutustu myös sivuihin: http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19971022/kult/971022ku01.html
. Paavo Haavikko: Suuri
keinottelu Pariisin maailmannäyttelystä Tarton rauhaan. ISBN: 951-884-212-4, Art
House 1997. Sivut 50-68.
Lisätietoja teoksesta "The Turner Diaries"
Kirjan kirjoittajaksi on merkitty "Andrew Macdonald".
Luonnollisesti tämä on taiteilijanimi. Kirjan on kirjoittanut "National
Alliance"-nimisen jenkkijärjestön johtaja Dr. Willian Pierce ( http://www.natall.com ) Kirjasta on julkaistu kaksi eri
versiota. (Illustrated 1st edition 1978). Toisen julkaisuvuotta en muista. Toivottavasti
auttoi edes hieman. 6.11. 2000: LK.
PT:n kommentti: Joitain tiivistelmiä sisällöstä (myös in English) olen ehtinyt
silmäilemään "kursoorisesti". Teos ansaitsisi ehdottomasti tulla
julkaistavaksi suomennettuna ja painettunakin! ("Erkkolaisten" lehtien
kirja-arvostelijoilta tulevat haukkumiset takaisivat myyntimenestyksen! Vrt. "Tuntematon
Rokka" by Petri Sarjanen). Julkaistiinhan myös George Orwellin
"Vuonna 1984", vaikka elettiinkin Rähmä-Suomen aikakautta. Ja jopa "The
Animal's Farm/ Eläinten Vallankumous", samalta tekijältä, kai luultuna
joksikin pikkulasten satukirjaksi, vaikka sehän on äärimmäisen sarkastinen parodia
Venäjän historiasta v.v. 1917 - 38.
Espanjan sisällissodan aikana olivat Ankean Aatteen aiemman kiivaan kannattajan G.
Orwellin silmät auenneet kuin kissanpoikaselta, kun hän oli itsekin osallistunut
kyseiseen sotaan "tasavaltalaisten" puolella, havaiten omakohtaisesti
stalinistipunikkien menettelytavat ja lopulliset tavoitteet tuossa rettelössä.
"Tasavallan kaaderien puhdistukset" alkoivat Espanjassa ennenkuin sodan
lopputulos oli ennakoitavissa. Kenraali Francolla oli siis "kuudeskin
kolonna" harventamassa vihollisen ruotuja jo aikoja ennen marssia Madridiin.
Monille TTD-teemasta kiinnostuneille kavereille on ollut yllätys se, että "The
Turner Diaries" julkaistiin jo v. 1978. Monikin on lukenut vain nettiversion, josta
ei ilmene alkuperäisversion julkaisemisvuosi. Vesan metsästyssivulla mellakoivat
muutamat arvostelijamme eivät osanneet aavistaa, millaisen mielenkiinnon he onnistuivat
nostattamaan Suomessa aiemmin lähes tuntematonta eeposta kohtaan: Ainahan "paha
kello kuuluu kauimmaksi". Myös GOW:n kasvava suosio perustuu samaan ilmiöön.
1211 MM; PT
The Turner Diaries
PT:n tunnustus: "The
Turner Diaries", jota yleisesti luullaan maailmankatsomukseni pohjaksi ja
perustaksi, kuuluu yhä sarjaan "Lukemattomat Kirjat". Teoksen olemassaolosta
sain tiedon vasta aivan taannoin Vesan
Metsästyssivulla käydyn keskustelun niistä katkelmista, jotka tulivat
sähköpostitse osoitteeseeni. Nykyisen työruuhkan keskellä ei lukuharrastuksille jää
aikaa: Vuonna 1999 joululahjaksi saamani kotimainen fiktioromaanikin on jäänyt edes
selailematta, vaikka lukaisisin sen noin neljässä tunnissa - JOS olisi ne neljä tuntia
"luppo-aikaa". Mutku ei oo.
Faktat USA:n valtionhallinnon vääristyneestä hierarkiasta ja esimerkiksi tietyn, pienen
(mutta upporikkaan) rodullisen vähemmistön mittasuhteiltaan käsittämättömästä
vaikutus- ja saneluvallasta Jenkkilän, sekä sen kautta koko läntisen maailman,
joukkoviestimiin, ovat olleet tiedossani todennäköisesti jo aiemmin kuin The Turner
Diaries:in tekijöillä. (Otaksun, että teos on kirjoitettu ryhmätyönä).
Elokuvabisneksen tutut sukunimet Goldwein, Mayer tai Spiegelberg eivät
ole lontoonkielisiä, ainakaan alkuperäisissä muodoissaan.
Yksinkertainen matemaattinen yhtälö (esim. 2 + 2 = 4) on fakta! Samoin on fakta se,
että keillä on RAHAA, niillä on päätösvalta esimerkiksi valtalehdistön, TV:n ja
radion välittämän informaation tendensseihin, ja tietysti myös elokuvien kautta
avoimesti tai peitetysti julkituotavaan ajatustapaan. Faktat siis pysyvät faktoina, mutta
jonkin verran tarvitaan omiakin hoksottimia sen älyämiseen, että Jenkkilän ja koko
läntisen maailman "yleistä mielipidettä" ohjaillaan tietoisesti ja
tarkoitushakuisesti samansuuntaiseksi, pyrkien sen yhdenmukaistamiseen ja ITSENÄISEN
mielipiteenmuodostuksen saattamiseen vähintäänkin "epäilyttäväksi
individualismiksi" tai "äärioikeistolaisuudeksi", ellei peräti
"faschismiksi".
The Turner Diaries kuvailee (kuulemieni ja lukemieni juonen tiivistelmien mukaan) juuri
sitä yhteiskunnallisen kehityksen tilaa, johon yksipuolisen "infokratian"
keinoilla pyritään. Lähinnä on TTD siis rinnastettavissa George Orwellin
romaaniin: "Vuonna 1984", ellei peräti Uuden Testamentin viimeiseen
lukukappaleeseen: "Johanneksen Ilmestys". Ja huomattakoon, että TTD:n
ennustukset ovat jo hyvin lähellä toteutumistaan. Eikä sen kuvailemaa ankeaa
"orwellilaista" hirmuvaltaa yritetä pystyttää yksinomaan Jenkkilään, vaan
koko läntiseen maailmaan, YK:n saneluvaltaan turvautuen. Koekenttinä olivat jo Englanti
ja Australia. Kokeilu onnistui, ainakin alkuvaiheessaan, mutta profetialla on kuuleman
mukaan Happy End.
Hirmuvallan edellytyksenä on yhteisen kansan aseistariisunta, jota muunmuassa Vladimir
Iljitsh Uljanov/Lenin korosti ja tähdensi jo vuonna 1905. Lenin-elämänkertateos
onkin jatkuvasti puhelinpöydälläni, kirjanmerkki sillä aukeamalla, jolle on painettuna
julistus "porvariston aseistariisunnasta ja pakkoluovutuksista". (Termi
"pakkoluovutus" lienee J.V. Dzhugashvilin = tuonaikaisen "toveri
Koban" keksimä eufemismi pankkiryöstöille ja muille syyhkyille, joilla Venäjän
Sos.Dem.-puolue rahoitti toimintaansa silloin, kun PUOLUETUKEA ei oltu vielä keksitty:
Nythän tuon pakkoluovutuksen kohteena on ainakin Suomessa koko yhteinen kansa). Jatkanpa
vielä tovin tunnustusten linjalla:
Elämänkatsomukseni hahmottumiseen lienee vaikuttanut vahvimmin Öhquistin teos
"Kolmas Valtakunta", jonka luin ensimmäisen kerran muistaakseni 9-vuotiaana.
Samoihin aikoihin lukemani A. Hitlerin "Taisteluni" ei ollut
läheskään yhtä kiehtova: Pikemmin se on kuivaskaa jankutusta, joskin eräät
poliittisia vastustajia tarkoittavat nimitykset ja rasistiset herjat ovat varsin meheviä
suomennettuinakin. "Turnerin Päiväkirjoista" ei vuoden 1957 aikoihin ollut
aavistustakaan; onhan teos ilmeisesti julkaistu melko äskettäin.
On loukkaavaa väittää, että OMILLA aivoillaan ajattelevan YKSILÖN maailmankatsomus
hahmottuu jonkin tietyn teoksen pohjalle. Se on samaa, kuin väittäisi, ettei
"sillä PTK:lla ole aivoja laisinkaan, vaan kaali täynnä pelkkiä
muistilokeroita". (Löytyy toki niitäkin; Q.E.D.!). Herää epäilys, että muutamat
Vesan Metsästyssivulla olleet kiistakirjoitukset ovat lähtöisin "från
svinhuvud", tai ainakin ns. kypsäksi keitetystä lampaanpäästä. Joistakin
vastineista on toki havaittavissa myös ankarien realiteettien heräävä ymmärtämys.
Kaikki keskusteluun osallistujat eivät sentään ole olleet sitä mielipuolta, että
aseharrasteisiin kohdistuvat uhkat väistyvät, kunhan niistä tietäville/kertoville
Tuomiopäivän Profeetoille syötetään riittävä annos ilopillereitä. Maistamatta ovat
jääneet: Reseptin kyllä saisin, mutta ovat pirskeleen hintavia ostokykyyni
suhteutettuina. Täytyy odottaa edes 75 % KELA-korvattavuutta, minkä jälkeen huumori
saattaa ehkäpä puhjeta ennennäkemättömään kukoistukseen kuorestaan.
1610 MM; PT.
31.10.2000:
Arkiston aarre: "Kalkkisten Hymni"
(VAROITUS: Sisältää säälimätöntä yleissivistyksen pakkosyöttöä
nenä-mahaletkulla ja per rectum! TOSIKOT: Loikatkaa seuraavaan otsikkoon!!).
Viihdetaiteilija Iivari Kainulaisen (1874 - 1946) esityksistä koostuvaa
äänitekokoelmaa pitkästä aikaa soitellessani kiinnitin huomion erääseen
aikalaisekseen Hi-Fi-tasoiseen levytaltioon, joka on kaiverrettu Helsingissä 27.
tammikuuta 1913. High Fidelity-luokan levyäänitteiden raja kulkee oman luokitukseni
mukaan aapiston 19. kirjaimen kohdalla: Jos konsonatti "S" erottuu, on äänite
HiFi. Thomas A. Edison taisteli aikoinaan viikkokausia, saadakseen ässän tarttumaan
fonograafinsa lieriölle.
Keksijän luultiin seonneen, kun hän karjui päiväkaudet laitteen "puhuriin"
testisanaa: "SPEZIA", väliin kiroillen ja vähän itkienkin turhautuneena,
kunnes löysi äänirasiaan riittävän herkästi värähtelevän kalvomateriaalin:
Henkäyksenohuen lasin. Huomattavasti myöhemmin huomattiin muiden toimesta lasikuitujen
erikoiset lujuus-/ jousto-ominaisuudet, joita Edison oli hyödyntänyt omaksuessaan
fonograafiin lasikalvon kadonnutta ässää etsiessään: Toisin kuin paksumpi laatta,
ohut lasikalvo ei ollut hauras, vaan yllättävän sitkeä ja joustava.
Vetomurtolujuudeltaan se päihitti parhaatkin aikalaiset (v. 1888) teräkset.
Jos sotien aikaisia ja sodanjälkeisiäkin "Sointu"-levyjä herkällä korvalla
kuuntelee, voi havaita yllätyksekseen, ettei korva erota 19. kirjainta, mutta kuulijan
aivot "paikkaavat" puutoksen. Levyt oli prässätty kierrätysmassasta, eli
vanhemmista äänilevyistä, jotka jauhettiin etiketteineen. Sekaan eksyi 1800-luvun
yksipuolisia 7 tuuman eboniittikiekkojakin. Niiden materiaali shellakkamassassa
haurastutti Sointu-levyt herkästi lohkeaviksi. "Kupittaan savi" ei siis ollut
haurauden aiheuttaja, mutta esim. YLE:n musiikkitoimittajista vain harva tietää,
millaiseen kulttuurin tuhontaan oltiin pula-aikaan pakotettuja "kulttuurin
kehdossa", Turussa. Äänentoistokykyä puolestaan huononsi etiketeistä massaan
jauhettu selluloosa).
Wanha äänite oli sinänsä helppo transkriboida, verrattuna vaikkapa moniin nykyajan
räkärock-viisuihin, joista erottuu vain USA:n Kansallisen Kätilöliiton iskulause:
"Kamoon beibee!" (= "Come on, baby!" = "Tulehan jo esiin,
pienokainen!"). Joka sanasta sain selvän, mutta koska kirjoitusnopeuteni yhdellä
sormella on verkkaisa (uskokaa tai älkää!), kului transkriptioon aikaa runsaat kaksi
tuntia. Välimerkkien sijoituksen miettiminen vaati siitä puolet. Sehän on
siirtokirjoittajan iäisyysongelma, pyrittäessä ajalle (1913) ominaiseen tyyliin ilman
painetun tai kirjoitetun tekstin läsnäoloa. "Oikolukijan vaisto" tuppasi myös
oikaisemaan sanojen kielelliset kömmähdykset. Jokainen säe piti kuunnella 2 - 3
kertaan.
Laulelma, joka kuvailee iankaikkista konfrontaatiota nuorison ja suvaitsemattomien
"kalkkiwaarien" välillä, on alkuperältään saksalainen. Tekijä: Wilhelm
Busch (1832 - 1908). Etevä sanoittaja, mutta vieläkin tunnetumpi pilapiirtäjänä
ja nykyaikaisen humoristisen sarjakuvan pioneerina. Kuuluisimmat Buschin luomukset ovat Max
ja Moriz, jotka "syntyivät" jo vuonna 1865 ja jatkoivat elämäänsä
muiden piirtäjien toimesta "Kissalan poikina", meidän päiviimme saakka.
Alkuperäisten Maxin ja Morizin terroristi-ura päättyi opettavaisesti myllynkivien
väliin: "Pojat, joit' ei saatu hywix'./ Nyt on jauhettuina jywix'."
Alkuperäiselle 8 tavua/ säe- runomitalle uskolliseen käännökseen ei mahtuisi sana:
"makkaruxexi", saati: "werimakkara-massaxi".
Laulelman melodia alkaa marssin tahtiin, mutta kertosäkeeseen tultaessa se jatkuu
valssina. Alkuperäisversion synty-ajankohta ei ole tiedossa, mutta aihe ei ole
aikakauteen sidottu: Kaupunkilaisnuorison kujeet ovat olleet samanlaisia kai jo
1500-luvulta alkaen, kuin myös ahdasmielisten kalkkiwaarien suhtautuminen niihin. Sanojen
suomentajaksi epäillään laulu-duon Iivari Kainulainen & Harald Björkman
tenori-osapuolen veljeä, Rupert Kainulaista. Gramophone Co:n levyn luettelonumero on
284193. "Kalkkiwaarien Hymnin" alku menee H. Björkmanin ja
I.Kainulaisen vuorolaulantana, ja valssintahtinen kertosäe (refr.) duettona.
SE SOPII VAIN VANHOILLE
1: Mitä nuoriso nyt tahtookaan?/ Sill' ei nyt ole rajaakaan!
On korwans' tuskin kuiwuneet./ Kuink' owatkaan jo muuttuneet?/ Raa'oiksi,
nokka-wiisaiksi,/ ja suurta suutaan soittawiksi!
(Refr). Mutta suun-soitto ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille./ Mutta
suun-soitto ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille!
2: Jo kuustoist'-wuotiaina - jaa,/ he seuran oman perustaa.
Siell' myöhään yöhön istuwat:/ Olutta, wiinaa latkiwat,/ ja haastawat kuin hullut
juur'!/ Ja lopuks' syttyy tappelu suur'.
(Refr). Mutta tappelu ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille./ Mutta
tappelu ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille!
3: Yöllä myöhäisennä - Ah ja woi, / he kapakasta hoippuroi./ Ja usein aamu-puolla
yöt'/ viel' monet tekee ilki-työt/ he hanhen-marssiss' retkeillen/ ja puotien kyltit
repien.
(Refr) Mutta retkuilu ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille./ Mutta
retkuilu ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille!
4: Woi sunnuntaisin: Häpiä!/ Kun tansseist' yöllä saapuu nää:/ On tyttö joka
nulkilla/ jota saattelewat kotia!/ Wiel' owenkin heill' awajaa:/ Moni salaan sisään
puikahtaa!
(Refr). Sisään puikahtaa ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille./
Sisään puikahtaa ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille!
5. Moni tyttö, wiiden-kuudentoist':/ Te tuskin ootte kuulleet moist'?/ Ei wellii puurost'
eroita,/ mutt' öisin kulkee tansseista/ kanss' herrain, sekä sotilasten!/ Moista eihän
sowi tehdä lasten?!
(Refr). Ei! Sellainen ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille./ Ei!
Sellainen ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille!
Sanat on siis transkriboitu tasan sellaisina kuin ne levyltä kuuluvat, eli mikä
näppäilyvirheeltä näyttää ei ole virhe.
2710 MM; PT
31.10.2000:
V.S.O.P.-ontelopanos
Lommopohjaisesta konjakki- tai viinipullosta ja jostakin detonoivasta
räjähteestä, vaikkapa "vain" nopeapaloisesta nitraattiruudista koostuva
ontelopanos tuli mainituksi ohimennen Schouboe-pistoolin
esittelyartikkelin "rönsyssä", jossa kuvailtiin kevytluotipatruunoissa
käytettyjä ruuteja. Sana "vain" kuuluu sitaattien sisään, koska riittävän
voimakkaalla virikkeellä suljetussa tilassa räjäytetty savuton, syttymistä hidastavaa
pintakerrosta vailla oleva, mieluiten pintahuokoinen ruuti pystyy kehittämään
korkeampia detonaatiopaineita kuin konsanaan varsinaiset kiinteät räjähteet.
Tyrnävämpiä räjähteitä ovat vain jotkin nesteseokset, jos nekään. Kirjallisuus
tuntee brisanteimpana "räjämenttinä" nesteen, jossa on mooli-painosuhteissa 3
osaa tetra-nitrometaania ja yksi osa tolueenia. Suomenkielisessäkin Talvitien teoksessa
"ORGAANINEN KEMIA" (muistaakseni 1. osassa) opetetaan tetranitrometaanin
valmistusprosessi etikkahapon anhydriidistä ja väkevöidystä, "savuavasta"
typpihaposta. Lakoonisesti mainitaan, että TNM sisältää reaktiivista happea enemmän
kuin nestemäinen happi, koska sen ominaispaino on suurempi.
(Puolisataa vuotta vanhan teoksen kyseistä osaa ei yleensä löydy kirjastoista tai
lukusaleista: Niteet on varastettu! Samoissa kansissa on nimittäin spriin valmistusta ja
jalostusta käsittelevä lukukappale). Ulkomaisissakaan spesifisissä räjähdekemian
oppikirjoissa ei kerrota, millaisia varotoimia tarvitaan TNM:n tai "Tetratol"
-seoksen käsittelyssä. Todetaan vain, että Tetratolilla on ehkä "akateemista
merkitystä" mutta ei käyttöarvoa räjähteenä, koska TNM on herkästi haihtuvaa
ja se haisee pahalle.
Niukemmin happipitoista nitrometaania myydään apteekkitavarana "Hot
Rod"-ajoneuvojen alkoholisten polttoaineiden tehotipoiksi pieninä määrinä,
tiiviisti suljetuissa pulloissa, vanutukkoon imeytettynä. Sen hölskyminen siis voisi
aikaansaada pamauksen, vaikka nitrausaste on alhaisempi. Kiihdytysajo-kilpailuiden
ajokkien polttoaineisiin, etanoliin tai metanoliin, annostellaan nitrometaania tipoittain,
eikä edes lirauksittain. Kun Hotrod-kisat olivat vielä uusi ja outo laji Suomessa,
kerrottiin jossain tekniikan erikoislehdessä polttoaineena käytettävän
"nitroglyseriiniä, johon sekoitetaan tipoittain jotakin salaperäistä nestettä.
Sen tarkoituksena on estää nitroglyseriinin räjähtäminen täydellä voimallaan
sylintereissä tai polttoainesäiliössä". Sana "nitro" oli kai tarttunut
reportterin korvaan huoltohenkilöstön keskusteluista, irrallaan asiayhteydestä. Vilkas
mielikuvitus täydensi sitten sen, mikä moottoritoimittajan kemian tuntemuksesta puuttui.
Oman alamme harrastajien on viisainta tyytyä tutumpiin ja turvallisempiin kiinteisiin
polttoaineisiin. Tyrnävää brisanssia löytyy niistäkin, kun se härnätään esiin
riittävän vahvalla aloitepanoksella. Brisanssi tarkoittaa räjähteen suuresta
palonopeudesta johtuvaa murtavaa ja pirstovaa voimaa, jota pyritään hillitsemään
ampuma-aseissa käytettävissä ajoaineissa, mutta joka on hyödyksi mm. kranaattien,
torpeedojen tai miinojen täytteissä ja aivan välttämätön suunnatun
räjähdysvaikutuksen aikaansaamiseksi vaikkapa singon panssarinläpäisy-ammuksissa,
kylki- tai pohjamiinoissa, ynnä muissa metallin tai betonin puhkaisuun tarkoitetuissa
ampuma- tai sulutustarvikkeissa.
Tunnetuin siviilisovellutus lienee noin puolisataa vuotta sitten Suomessa suunniteltu RAIKKA-kivipommi,
jolla voidaan rikkoa kookkaitakin irtokiviä helpommin poiskuljetettaviksi lohkareiksi,
tarvitsematta porata kiveen panostusreikää. Haulikkoammunnassa käytettävän savikiekon
kokoinen ja hieman sen näköinenkin "räikkäpommi" asetettiin kiven pinnalle.
Sen alaspäin suuntautuva räjähdyssuihku halkaisi tai lohkoi kiven kuin kiila konsanaan.
Nimitystä "räikkäpommi" käytettiin ainakin tekopitäjäni Tohmajärven
paikallismurteessa. Kehittelijä ja valmistaja RAIKKA Oy on yhä olemassa elinvoimaisena.
Asealalla sen valmisteista kenties tunnetuin on haulikonpiipun pikavoitelu-patruuna, ja
yhtiö tuo Suomeen (tai ehkä jo valmistaa lisenssillä) uudenlaista
NONEL-sytytysjärjestelmää, jossa yhtyvät räjäytystöissä käytettävien tulilanka-
ja sähkösytytysjärjestelmien edut, täydennettyinä räjähtävän tulilangan
hyödyllisillä ominaisuuksilla. NONEL-tulilanka ei kuitenkaan hajoa tai halkea, vaikka
liekki sen sisällä eteneekin räjähdysmäisellä nopeudella. Nykyiseen
kännykkä-aikaan alkaa sähkösytytys olla jo riskaabeli menetelmä, koska radioaallot
voivat laukaista panostetun ja "piuhoitetun" räjäytyskentän sopimattomalla
hetkellä, sähkömagneettisella induktiolla.
Jo vuosikymmenet on radiopuhelimen käyttö ollut kiellettyä räjäytystyömaiden
läheisyydessä, ja ensimmäiset tapaturmat sattuivat pian kipinämorsetuksen keksimisen
jälkeen. Langaton lennätin sytytteli palamaan satojen metrien etäisyydeltä myös
rautalangalla sidottuja puuvillapaaleja satamien varastohuoneissa, kun Popovin/Marconin
keksintö oli otettu käyttöön laivoissa. Kun laivan "kipinä" morsetteli
varustamokonttorin vastaanottimeen, että: "Möljälle on tultu!", alkoivat
palokellot pian kilkattaa lähimmissä puuvilla- ja hamppukuituvarastoissa.
Alkuaan siviilikäyttöön lienee tarkoitettu myös routapanos, joka nopeuttaa mm.
sähkö- tai puhelinpylväiden pystyttämistä routaiseen tai muuten kovaan maaperään.
Suunnattu räjähdysvaikutus poraa maahan kohtalaisen siistin ja sopivansyvyisen reiän,
johon pylväs voidaan istuttaa reiän reunojen täsmäämisen ja sen pohjustamisen
jälkeen. Räjähdyssuihkukin tiivistää reikää ympäröivän maa-aineksen kovaksi ja
kiinteäksi. Nykyään ovat tosin maakaapelit korvaamassa aiemmat tolppiin ripustetut
ilmajohdot, mutta armeijalla on yhtä ja toista hyötykäyttöä routapanoksille
muunmuassa sulutustoiminnassa. Latinki on riittävän tehokas toimimaan kylkimiinana
panssaroimattomien ajoneuvojen tuhonnassa, sekä elävää vihollisvoimaa vastaan.
Kivipommin kehittelijäksi mainitaan edesmennyt tekn. tri ILMARI LIIKKANEN, jonka
nimi on hyvinkin tuttu asiantunteville asealan henkilöille, mutta maallikoille
tuntematon. Liikkanen toimi "johtavana sieluna" kevytsinkoa 55 S 55
kehiteltäessä, ja sen jälkeen hän suunnitteli useitakin variaatioita
vastamassasingosta, jossa käytetään vastamassana vettä (+ jotain jäätymisen
estävää lisäainetta). Sinkoon hän suunnitteli muotovakautuvan panssariammuksen, joka
matkaansaatettiin pisimmästä sinkomallista yli 1500 m/s lähtönopeudella.
"Liikkasen Piirustusnasta" läpäisi lähietäisyydeltä T 34- panssarivaunun
tykkitornin iskemäpuolelta ja joskus suojanpuoleltakin. Vahinko, ettei sitä ole
miniatyrisoitu haulikon täyteisammukseksi, koska tehokas kantama jäisi liian lyhyeksi.
On kuitenkin käyttötarkoituksia, joissa alle kymmenen metrin kantama riittäisi
mainiosti. (Jatko "itsesensuroitu", mutta jokainen arvannee...).
Ilmeisesti juuri Ilmari Liikkanen demonstroi VihtaVuoren henkilökunnalle sen, mihinkä
detonoiva huokoisruuti pystyy parhaimmillaan tai pahimmillaan. Oheinen arkistostani
löytynyt (aikoinaan SUULIEKKI-liitelehdestä pois-sensuroitu) piirroskuva esittää
sanallisen selonteon perusteella hahmotellun "V.S.O.P.- ontelopanoksen"
rakenteen. Kirjainlyhenne tarkoittaa konjakin tai brandyn laatuluokkaa, eikä siis ole
sotilaallinen koodinimitys, kuten on vaikkapa "A.P.I.L.A.S."
Demonstraatiolatingit ladattiin tyhjennettyihin konjakkipulloihin, joiden pohjassa on
tarkoituksenmukainen syvennys.
Latausjärjestelyt ilmenevät kuvasta. Koska ontelopanokset
asetettiin pystyyn läpäisykohteina käytettyjen maassa lojuvien teräslevylen pinnalle,
voitiin "etulatinkina" käyttää hiekkaa. Etutäyte lienee tosin tarpeeton,
etenkin jos ontelopanoksen kuorena on katkaistu pullo. Jonkinlainen kansi tarvitaan
kuitenkin tukemaan nalli kohdalleen panoksen keskiöön ja tarkoin pystysuoraan asentoon.
Ruutia annosteltiin siten, että pullon pohjasyvennys peittyi kokonaan ja sen yläpuolelle
tuli nallin räjähdekapselin ympäröivä ruutikerros, mutta ei enempää, koska suurempi
ruutimäärä ei parantaisi suunnattua räjähdysvaikutusta.
Nalli keskitettiin huolellisesti pullon pohjasyvennyksen yläpuolelle. Kuvasta poiketen se
oli ilmeisesti sähkönalli, aikalaisen luokituksen mukaan voimakkain räjäytysnalli N:o
8. Ensimmäinen panos laukaistiin 20 mm:n paksuisen teräslevyn pinnalla. Räjähdyssuihku
meni läpi, tehden peukalonmentävän reiän. Seuraava latinki asetettiin 65 mm:n (tai 2
½ tuuman) paksuisen teräslaatan päälle. Räjähdys tuotti siihen noin 30 mm:n
läpimittaisen ja 25 mm:n syvyisen pyöreäpohjaisen kraaterin, jonka reunat ja pohja
olivat lasittuneet somasti.
Koska jo ennen Panssarikauhun ja -nyrkin keksimistä oli yleisesti tunnettua, että
ontelopanoksen räjähdyssuihkun metallinläpäisy on tehokkaimmillaan tietyn etäisyyden
päässä kohteesta, (jolloin suihku "fokusoituu" kapeaksi, ja sen virtausnopeus
kiihtyy ylimmilleen), asetettiin kolmas lataus noin pullon läpimittaa vastaavalle
etäisyydelle teräslaatan pinnasta. Jalustana toimivat kolme rimanpätkää, jotka
teipattiin eristysnauhalla pullon kylkiin. "Distanssi" oli noin 75 mm
pullonpohjasta laatan pintaan. Räjähdyssuihku läpäisi 65-millisen teräslevyn
tunteettomasti. Näin ainakin kerrotaan tapahtuneen.
Kokeilut suoritettiin vuosia ennen oman ase-journalistin urani alkua, joten en ollut
silminnäkijänä, enkä tiedä, oliko tapausta vuonna 1977 muistellut edesmennyt
asesuunnittelija Jali Timari ollut itse paikan päällä, vai kertoiko
kuulemaansa. Joitakin tri. Liikkasen keksintöjen testejä hän oli ollut seuraamassa
kutsuvieraana; muunmuassa ammuntaa rautalankojen varassa vapaasti keinuvalla
pitkäputkisella vastamassasingolla, jonka kattohuopanaulan muotoinen ammus lähti lentoon
yli 1500 m/s nopeudella ja peräpäästä tuprahti kolmi-portaikkoisen rivitalon kokoinen
vesihöyrypilvi, mutta singon putki ei heilahtanut tuumankaan vertaa suuntaan tai toiseen
ripustuslankojensa varassa.
V.S.O.P.-ontelopanoksessa oli räjähteenä paukkupanosruuti N14, eli nykyinen N310.
Testiin/ demonstraatioon käytetty ruutimäärä on tuntematon. Konjakkipullot olivat
kokoa "heelan" eli 0.75 litraa, mutta alkuperäisen sisällön merkistä ei ole
tietoa, eikä siten myöskään pullon muotoilun yksityiskohdista, paitsi että
pohjasyvennys oli syvä, kartiomainen ja symmetrinen. Myöskin lävistyskohteina olleiden
teräslevyjen laatu on tuntematon. Karkaistua panssarilevyä ne eivät kuitenkaan
todennäköisesti olleet.
Konjakki- tai viinipulloon ladattu ontelopanos on keksintönä ylimuistoinen.
Sabotaasikäytössä se oli ehkä jo viime vuosisadan vaihteessa, eli kauan ennen
sotilaallisten sovellutusten käyttöönottoa vuonna 1940 (aluksi saksalaisten "H-Ladungeissa",
joilla puhkottiin Maginot-linjan bunkkereita, kun ne oli ensin saatu mottiin).
Alkuperäisissä V.S.O.P.-pommeissa käytettiin nestemäisiä "Sprengel-räjähteitä",
eli typpihapon ja jonkin hiilivety-yhdisteen seoksia, jotka olisivat syövyttäneet
metallisen kuoren pian puhki. Lasipullo kesti. Nalli ja se osuus tulilangasta, joka
upotettiin happoseokseen, pinnoitettiin sulalla paraffiini- tai mehiläisvahalla
haponkestäviksi.
1409 MM: PT
Toteutuuko oikeus vihdoinkin?
Voimassaolevan rikoslain 3 luvun 6 # sallii TEORIASSA hätävarjelun seuraavalla
sanamuodolla: "Jos joku, suojellakseen itseään tahi toista, taikka omaansa tai
toisen omaisuutta aloitetulta tahi kohta päätä uhkaavalta oikeudettomalta
hyökkäykseltä, on tehnyt teon, joka, vaikka on muuten rangaistava, oli hyökkäyksen
torjumiseksi välttämätön; älköön häntä tästä hätävarjeluksesta rangaistukseen
tuomittako."
Tämän pitäisi olla yksiselitteisen selvää tekstiä! Saman luvun 7 # oikeuttaa
turvaamaan kotirauhansa sen häiritsijään kohdistetuilla, kulloisenkin tarpeen
vaatimilla voimakeinoilla. Nämä terveellä talonpoikaisjärjellä täysin
ymmärrettävät oikeudet kumotaan kuitenkin lähes aina tuomioistuimissa, vedoten saman
luvun 9 #:än, joka on seuraavansisältöinen. "Jos joku 6 tai 7 #:ssä mainituissa
tapauksissa on tehnyt teon, joka ei ole ollut hyökkäyksen torjumiseksi, kotirauhan
suojaamiseksi tai omansa takaisin ottamiseksi välttämätön, on tekijä tuomittava
hätävarjelun liioittelusta tuomioistuimen harkinnan mukaan joko täyteen tai 2 #:n 1
momentin mukaan alennettuun rangaistukseen.
Jos olosuhteet ovat sellaiset, ettei hän ole voinut mieltänsä malttaa, häntä ei saa
rangaistukseen tuomita." Siis jopa 9 #:n päätösmomentti kehottaa tuomioistuimia
noudattamaan Olaus Petrin wanhaa tuomarinohjetta: "On parempi päästää kuin
sitoa". Huomattakoon päätösmomentin imperatiivimuoto! Tuomioistuimet ovat
syyllistyneet suoranaisiin lainrikkomuksiin, kieltäytymällä tottelemasta lain KÄSKYÄ:
"...häntä EI SAA rangaistukseen tuomita". Miksi sitä ei noudateta
käytännöllisesti katsoen milloinkaan? Miksi puolustautuja on miltei AINA rikollinen,
kun taas oikeudettomaan hyökkäykseen syyllistynyt kriminaali on miltei AINA
"vääryyttä kärsinyt osapuoli", kun hätävarjelutapauksia käsitellään
tuomioistuimissa? (Taannoinen ennakkotapaus oli sentään yksi poikkeus yleisestä
säännöstä).
Tiettävästi kukaan ei ole milloinkaan vaivautunut selittämään tyhjentävästi
tuomioistumien omaksumaa käytäntöä. Joskus taistolaisaikaan mainitsi joku naispuolinen
oikeusoppinut jotain siihen tapaan, että: "Rikollisuus kuuluu olennaisena osana
demokraattiseen yhteiskuntaan. Se on väistämätön ja hyödyllinenkin osa
yhteiskunnallista elämää..." Ainakin jotain sensuuntaista. (Sitaatti on
muistinvarainen, eikä ehkä täysin sanatarkka). Itse olen valmis jopa osittain
hyväksymään tuon lausuman! Esimerkiksi ampuma-aseen luvaton hallussapito ei ole rikos.
Aseiden luvanvaraisuus sensijaan on jo vuodesta 1903 jatkettu rötös, johon syyllistyy
valtiovalta: Ihmisten yksilönvapauden loukkaaminen ylimalkaan on rikosluontoista
toimintaa, syyllistyköönpä siihen kuka tahansa tai mikä instanssi tahansa; vaikkapa
valtiovalta.
Ja jos jokin instanssi harjoittaa suoranaista rosvousta, niin en katso rikokseksi
toimintaa, jolla tuota rosvousta kierretään. Esimerkiksi ryöstöverotettujen
kulutustarvikkeiden salakuljetus Suomeen on sankariteko, eikä rikos, mikäli tuotteet tai
tarvikkeet myydään loppukäyttäjilleen huomattavasti kotimaista hintatasoa halvemmalla
(mm. "virvoitusjuomat", polttoaineet tai tupakka), ja ilman nöyryyttäviä
byrokraattisia muodollisuuksia (esimerkiksi ampuma-aseet). Rikoksia ovat vain sellaiset
teot tai tuottamukset, jotka kohdistuvat kanssaihmisten koskemattomuuteen, heidän
kotirauhaansa tai omaisuuteensa. Ne on saatava rankaista välittömästi ja ankarimmalla
asteikolla. Tässä suhteessa olen täsmälleen yhtä mieltä RL:n 3 luvun 6 #:n ja 7 #:n
kanssa.
Tuomioistuimet puolestaan ovat olleet useimmiten eri linjalla, tuomitessaan
hätävarjeluun pakotetut kansalaiset täysin kohtuuttomiin rangaistuksiin lähes
poikkeuksettomasti. Kuka tai ketkä mahtavatkaan suosia yksilöön kohdistuvaa
rikollisuutta "suloisessa Suomessamme", ja MIKSI? Ehkäpä siksi, että
rikollisuus TYÖLLISTÄÄ oikeusoppineita ja virkakoneistoa. Jos rosvoja, huijareita ja
nyrkkipukareita ei olisi muualla kuin hautakivien alla, puoli päätä jonkin nopeasti
lentävän pienehkön esineen tai sitäkin pienempien heittokappaleiden
irtirepäisemänä, ja jos säädöskokoelmasta siistittäisiin pois kaikki ne teot ja
tuottamukset, jotka eivät ole kansalaisiin kohdistuvia oikeudenloukkauksia, päätyisi
valtaenemmistö tuomareista, juristeista ja lainvalvojista tuottaviin työtehtäviin,
eläkkeelle, tai nauttimaan työmarkkinatukea (2200 mk/kk, miinus verot).
Tässä on eräs selitys miljoonia suomalaisia askarruttavaan mysteerioon, eli
kysymykseen: "Miksi oikeusjärjestelmämme suosii rikollisuutta? Sen
vastustamisestahan koneiston työntekijöille kuukausipalkka maksetaan!"
Kysymyksessä on palkansaannin jatkuvuuden turvaaminen! Muuta selitystä oikeuslaitoksemme
paradoksaalisille menettelytavoille en pysty keksimään.
Rikoslakimme on parhaillaan uudistusprosessin alaisena. Hätävarjelua koskevan
lainsäädännön peruslinjat on jo vedetty ja oikeusministeriön lainvalmisteluosasto on
jo toukokuussa julkaissut seuraavansisältöisen ehdotuksen: "Hätävarjelu on
välittömästi uhkaavan tai jo aloitetun oikeudenvastaisen hyökkäyksen torjumiseksi
tarvittavaa, vastahyökkäyksenä ahdistajaa vastaan tapahtuvaa puolustusta".
Hyökkäyksen kohteeksi joutunutta lähimmäistä ei saa enää ilmeisesti puolustaa.
Eipähän ole saanut ennenkään, tuomioistuimien tekemistä ratkaisuista päätellen!
Myöskään ei saa puolustaa omaisuuttaan, toisen omaisuutta, tai kotirauhaansa. Nooh, ei
ole saanut ennenkään, joten oikeusmenettely, joka on ollut vallitsevana jo kauan
"de facto" tulee olemaan ennallaan nyt myös "de jure". Ristiriita
lain ja oikeuskäytännön väliltä sentään poistuu joiltakin osin, mutta ongelmat
jäävät ennalleen.
Pantakoon merkille sanamuoto: "... vastahyökkäyksenä ahdistajaa vastaan".
Puolustautujan ja hyökkääjän osat vaihtuvat heti, kun puolustukselliset toimenpiteet
on aloitettu. "Vastahyökkääjää" odottaa aiempaakin ankarampi rangaistus,
jos hän joutuu edesvastuuseen: Sitä on siis vältettävä koviakaan keinoja kaihtamatta.
Jos puolustautumistapahtumalla on silminnäkijöitä, joutuvat hekin vaaravyöhykkeelle,
koska vie aikansa, ennenkuin suomalaiset oppivat itämaisen "Kolmen Apinan
Viisauden": Älä NÄE mitään! Älä KUULE mitään! Älä ainakaan PUHU mitään!
"Hätävarjelun liioittelu" (jollaista ei omasta mielestäni ole olemassakaan)
jää teoriassa edelleen rankaisematta "jos tekijän käyttäytymistä pidetään
vaikean motivointitilanteen vuoksi anteeksiannettavana. Voimakeinoja ehkä käytetään
enemmän kuin on pidettävä puolustettavana, mutta tämä tapahtuu syistä, joita
pidetään ymmärrettävinä ja siinä tapauksessa anteeksiannettavina". Siis vanhan
lain teksti modernille kapulakielelle käännettynä. Tuomioistuimissa siihen omaksutaan
tietenkin stalinistinen asenne: "Pumagi pumaga, a praktika jest praktika!" (=
Paperit ovat paperia. Käytäntö on käytäntö). Puolustautuja on siis edelleenkin AINA
väärässä ja hyökkääjä AINA viaton uhri.
&&&&&&&&&&&&&
Yhteisen kansan ja valtio- & virkavallan välinen ammottava kuilu tulee rikoslain
"uudistuksen" myötä repeämään entistäkin leveämmäksi ja syvemmäksi.
Näkemykseeni, ettei valtio ole yhtä kuin kansa, yhtynevät monet niistäkin
suomalaisista, jotka ovat aiemmin kauhistelleet anarkkista maailmankatsomustani. Kaukana
ei ole enää ajatus, että valtiovaltamme ja oikeusjärjestelmämme ovat kansallemme jo
pahempia vihollisia kuin Piru ja ryssä yhteensäkään. Taas yhden kerran pääsen
toteamaan, että: "Enkös minä ole tuota jo vuosikaudet saarnannut, mutta vähän on
ollut niitä, jotka ovat uskoneet!" Hullunpapereiden suosittelijoita on kyllä
riittänyt. (Oi, kunpa sellaiset saisin! Niukallakin eläkkeellä olisi sentään
mukavampi elää kuin kerjuulla!).
Haaveet itsepuolustus- tai kodinturvakäyttöön laillisesti hankittavien ampuma-aseiden
lupien saatavuudesta voidaan haudata hiljaisuudessa, ja ryhtyä pohdiskelemaan
joukkomittaisen salakuljetuksen tai epävirallisen tuotannon vaihtoehtoja.
1509 MM; PT
Päivitelty 01.09.2000:
Riku Rotten:
Täydennystä prättikaaliin. Stage: "Hälytys! Kapinalliset!"
Välineet: Rinne noin Eduskuntatalon portaiden kulmassa ja pituudessa sekä paljon
tauluja. Ainoastaan itselataaville tai automaattiaseille. Asetetaan taulut
"rynnäköimään ylös portaita" ja ammutaan alaspäin ryhmässä. Vähintään
5 taulua/ ampuja. Ampujat "tauolla" 5 metrin päässä asemista ja aika alkaa
ensimmäisen ampujan tulosta asemaan. Ammutaan polvelta. Aikaa 10 sekuntia (tai mitattu
aika juosta kyseiset portaat ylös).
Jos löytyy yksikin taulu ilman osumia tai yksi taulu/ ampuja alle 4 pistettä
(automaateilla 10 pistettä) julistetaan koko joukko
keltaisen/mustan/oranssin/punaisen/valkoisen/vihreän vallankumouksen vihollisiksi ja
teloitetuiksi vääräuskoisina tai -oppisina. Suoritetaan mielellään pimeässä
valaistuna halogeeneilla tai valopistoolilla ja hiilihapposavulla maustettuna. ERVA
luodeista saa hyvää 1 piste/ taulu.
R.R.
PT:n välihuuto: Ei helskutissa
IKINÄ tuommoista stagea! VASTUSTAJATHAN istuvat portaiden yläpäässä ja OMAT JOUKOT
rynnistävät niittotyöhön portaita ylös, vallaten "yleisölehtereitä"
markkeeraavat telineet: Sitten (tulikomennosta) kuularuiskut pauhaamaan kohti istuntosalin
kokoista kenttää, johon taulut (150 - 195 kpl) on sijoiteltu todellista eduskuntaa
vastaavaan istumajärjestykseen: Vasemmalle sijoitetut taulut värjätään suihkemaalilla
punaisiksi (ilman mitään harhaanjohtavia "pinkkejä" sävyjä), ja oikealla
sijaitsevat valkoisiksi.
Keskitaulut jätetään aaltopahvin värisiksi, mutta aivan äärivasemmalle (minne ne
todellisuudessakin kuuluvat) asetetaan myrkynvihreitä tauluja ViLi:n/ ViPu:n
parlamentaarisen edustuksen mukainen määrä. Pisteiden laskeminen olisi vaikeaa, koska
vihreät taulut lienevät tuliryöpyn päätyttyä hienona pahvisilppuna, ja punaisetkin
melko reikäisiä. Ruskeissa tauluissa voisi olla muutama osuma (montakin siinä, jossa on
väyrys-naamari), mutta ennen valkoisiin tauluihin etenemistä lienevät ampujat jo
polttaneet patruunansa loppuun.
Oma suositukseni stagen nimeksi on: "Eduskuntavaalit Lapuan Tapaan", viitaten 70
vuoden takaiseen uhoamiseen "kivääreillä äänestämisestä". (Jäi puheiden
tasolle: Pari tovaristshia sentään muilutettiin eduskunnasta, mutta ei eliminoitu).
Vaihtoehtoinen nimi on: "Nahoitus Kettutarhassa". Muistaakseni Vihtori Kosola
käytti eduskunnasta enteellistä nimitystä: "Löyhkäävä Vaaleanpunainen
Kettufarmi". Stage voitaisiin järjestää ampumapäivän päätösriehaksi, mutta
kilpailun osioksi sitä on vaikea soveltaa pistelaskun vaikeuden, tarvittavan
taulumäärän runsauden ja osumien epätasaisen jakautumisen takia.
2008 MM; PT
Terveiset Sensuuriministeriölle
Jäivätpä MTV 3:n kymmenen uutiset valitettavasti näkemättä viikon 34 alkupäivinä,
kuten ne jäävät yleensäkin. Kuulopuheiden mukaan on joku Internet-viestintää "ex
officio" tarkkaileva virkamies narissut jotain "yllytyksestä eräiden
kansanryhmien tappamiseen", ym.ym. Tiedossani ei ole, oliko jeremiaadi
yleisluontoinen, tarkoittaen saksankielisillä nettisivuilla julkaistavaa
kansallissosialistista informaatiota, mutta jotkut ovat tulkinneet myös GOW:n tulleen
"huomatuksi". Syytöksistä herää kysymys: "Mikä kansanryhmä on
uhanalaistettu?" Kansa koostuu ihmisistä: Vihollinen ei ole ihminen! (Tämä on
kautta aikojen ollut sotapropagandan lähtökohta). Yllytys on lisäksi täysin eri asia
kuin patti-tilanteen toivottomuuden toteaminen aseharrastajien ja ase-vihailijoiden
välisessä konfrontaatiossa.
Aseharrastajia ei suinkaan tarvitse yllyttää käymään vihollisen kimppuun: Pikemminkin
on jouduttu lemppaamaan jäitä varsinkin niiden kavereiden hattuihin, joilta on
esimerkiksi takavarikoitu luvattomia aseita tai evätty aselupia joillakin tekosyillä,
kehottaen heitä odottamaan "Päiwän" sarastusta ilman sooloilua, mutta toki
merkitsemään muistiin kaikenlaiset havainnot ase-vihamielisyyden ilmaisuista
lähipiirissään. Huomioitakoon, että termi "aseharrastaja" ei tarkoita
pelkästään aseenomistajia, saati sitten vain asekeräilijöitä. Joukkomme on
huomattavasti luultua suurempi, eikä sen jäsenkunnan alaikäraja ole 15 vuotta: Pelkkä
mielenkiinto asetekniikkaa kohtaan riittää!
Me haluamme vain askarrella harrastuksemme parissa, kenenkään häiritsemättä, ja
mieluimmin ketään itsekään häiritsemättä, mutta koska meille ei rauhaa suoda, niin
tulkoon sitten vaikka sota! Koska viholliset ovat jo järjestäytyneet esimerkiksi USA:ssa
Handgun Control Inc.- yhdistyksen ja muutamien muidenkin salaseurojen riveihin,
eskaloituu konfrontaatio Jenkeissä väistämättömästi avoimeksi aseelliseksi
rettelöksi. Muistelen korostaneeni synkissä profetioissani aina sitä, että vihollisen
tuhonta EI ala Suomessa, mutta se tulee olemaan maailmanlaajuinen prosessi, jolta
Suomikaan tuskin välttyy.
Englantilaiset ja australialaiset aseharrastajat "nukkuivat vartiopaikoillaan".
He maksoivat kalliin hinnan laiminlyönnistään, menettäen huomattavan osan
ylimuistoisista kansalaisoikeuksistaan. Vaikka oikeudet palautuisivatkin ennalleen
sosialistihallitusten vaihduttua muunlaisiin koalitioihin, eivät takavarikoidut tai
pakkolunastetut omaisuusesineet palaudu milloinkaan omistajilleen: Ne on sulatettu
teräsromun kierrätyslaitoksissa ja jo valssattu ratakiskoiksi tai profiilitangoiksiksi.
Vastaavanlaista yksityishenkilöiden "aseistariisuntaa" on suunniteltu
maailmanlaajuiseksi operaatioksi. Yhtä tällaista suunnittelupalaveria on isännöinyt
(tai silloin vielä emännöinyt) Suomen Ulkoministeriökin. Julkisen sanan edustajien
pääsy tilaisuuteen estettiin, vaikka kymmenien tai satojen miljoonien ihmisten
oikeuksia, vapautta ja turvallisuutta koskevien aiheiden käsittelyn pitäisi tapahtua
mahdollisimman avoimesti, myös toista osapuolta kuullen. Muunmuassa tästä palaverista
voidaan vetää johtopäätös, etteivät aseistariisunta-hankkeen vastatoimetkaan rajoitu
johonkin maahan tai maanosaan.
Ken elää, hän näkee, toteutuuko ennustus! Sensuuriministeriön
"nettisurffareille" voin esittää todellisen uhkauksenkin: Voimme, niin
halutessamme ja vaikkapa vain piruillessamme, sammuttaa englanninkielisen GOW/ Universal-
sivumme kokonaisuudessaan, ilmoittaen "asiakkaillemme", että sivun esilläpidon
jatkaminen on käynyt mahdottomaksi Suomen Poliisiministeriön Sensuuriviraston taholta
tulleen painostuksen takia. Emme häädy edes valehtelemaan, koska voimme nyt
toteennäyttää painostuksen olemassaolon, ja osoittaa sen alkulähteenkin.
Suomen valtio joutuu ns. "outoon valoon", etenkin kun sivumme
lakkautusilmoituksen taustoina esiintyvät vuoroin V.I.Leninin, vuoroin J. V. Stalinin
ja Leonid Brezhnevin muotokuvat (neiti Tasavallan Presidentin edustus-valokuvaa
tietenkään unohtamatta). GOW:n olemassaolo ei ole ollut sensaatio, mutta uutiskynnykset
ylittyvät taatusti, jos jokin pikkuvaltio onnistuu siinä, missä kommunistinen Kiinakin
on epäonnistunut: Internetin sensuroinnissa... Tähänastisen maailmanhistorian
ensimmäisen ja ainoan VAPAAN viestintämedian toiminnan estämisessä!
Demokraattisen Kansantasavaltamme sananvapauden tilasta maailmalle tällä tavoin
annettava käsitys ei ole hiukkaakaan harhaanjohtava: Ilmaisunvapauden alituiset
näivertäjät ovat nyt omaehtoisesti ilmoittautuneet TV:n välityksellä: Enää ei ole
tarpeen pohdiskella sitäkään ainaista ongelmaa, mikä taho on ylläpitänyt
lehdistösensuuria Suomessa jo ainakin 20 viimeksi kuluneen vuoden ajan, laatien
"mustia listojaan" ja ylittäen hallinnon reviirirajojakin: Painovapauslain
noudattamisen valvonnanhan pitäisi kuulua Suomessa Oikeusministeriön toimenkuvaan. Eräs
aseharrastajien pahimpien vihollisten lymypaikka on nyt löytynyt.
Emme tietenkään vakavissamme usko Suomen Sensuuriministeriön onnistuvan aikomuksissaan,
koska edes huomattavasti vaikutusvaltaisemman Saksan vastaava instanssi ei pysty
Internetin ruutuja pimentämään. Vieläkin mahtavammat voimat nimittäin puoltavat
rajoittamatonta sananvapautta - sillä arvovallalla, jonka kaikkivaltiaat
"Kapina-Generali Yrjö Washingtonin" painokuvat (dollarin seteleissä) ovat
ehtineet tuottaa, ennenkuin byrokratia aloitti tehottomiksi jäävät vastaiskunsa.
Todetkaamme taas kerran, että: "Sehän se huutaa, joka pelekää, ja kyllä
maailmaan ääntä mahtuu!"
Pahimpaankin on tosin jo varauduttu. Sivujemme mahdollisen lakkauttamisen edellä
julkaistu KAIKKI aineisto "poltetaan" CD-rompuille: Vain päivitykset loppuvat
mutta GOW jatkaa olemassaoloaan uudenlaisessa muodossa. Ja siitä mihin jäätiin, voidaan
jatkaa jonkin muun kotisivun välityksellä.
2408 MM; PT
Päivitelty 10.06.2000:
Kun Kusti polkee, niin posti kulkee!
Huomio, Pete ja kumppanit!
G.O.W:n toimitukselta puuttuu vielä jotain, joka on ehkäpä lakivelvoitteisesti
jokaisella painettujen lehtien toimituksella. Tuo puutos on: Postiosoite!
Vaikkapa "P.O. Box", suomeksi "postilokero". Hakkeroinnin ja
kyttäilyn kohteena olevan sähköpostin välityksellä ei ole viisasta viestittää ihan
kaikkea toimituksen tietoon osoitettua tekstiä. Asefirmojen painettuja tai monistettuja
myyntiluetteloitakin on vaikeata lähettää, kun vastaanottajan kirjeluukun osoite ei ole
tiedossa.
Ainainen valitus, että "G.O.W. pidetään ulkona tuotevalikoimia, uutuuksia, ym.
koskevan tiedon jakelusta", johtuu muunmuassa mainitsemastani syystä, eli
postiosoitteen puuttumisesta. On myös hyvä huomioonottaa eräitä taloudellisia
seikkoja. Muinaisten aikojen aukotonta pankkisalaisuutta ei ole olemassa enää edes
Sveitsissä. Tiettävästi kunnioitetaan yksityisyyttä enää vain Luxemburgissa.
Suomessa ovat monet viranomaiset oikeutettuja saamaan pankeilta tilisiirtoja koskevia
tietoja, vaikka tilillepantavat summat olisivat pienempiä kuin pankkien perimät
tilisiirtomaksut. Tililtä tilille pikkusummiakin siirrettäessä rekisteröityvät tiedot
G.O.W:n vuosimaksujen tai toimintatukien tilillepanijoista pankkien tiedostoihin. Ja
joskus muuallekin.
Nuo tiedostot ovat melkeinpä minkä tahansa valtion viraston saatavissa, joka niihin
osoittaa kiinnostusta. Monikin sivujenne lukija kyllä mielellään tukisi toimintaanne,
mutta pelkää joutumista "Tasavallan Turvapoliisin" listoille, kun suorittaa
tilisiirron. Sileät setelit ruskeassa kirjekuoressa ovat tietosuojaltaan turvallinen
vaihtoehto. Kirjesalaisuus on vielä entisenlainen ja lain suojaama, ihme kyllä, vaikka
pankkisalaisuus on ollut jo kauemman aikaa historiaa.
Monikohan tietää, että ylistetyn "Palkka Pankkiin, eikä tilipussissa
kouraan"-järjestelmän perimmäinen tarkoitus oli viranomaisvalvonnan
mahdollistaminen myöhemmällä lainsäädännöllä? Kontrollia alettiin tiukentaa pienin
askelin, ettei kansa säikähtäisi, ja siirtyisi takaisin pelkän käteisen käyttöön,
viimeistään silloin kun shekit siirtyvät historiaan maksuvälineinä. Niidenkin
kirjoittelun edellytys jo oli, että käyttäjällä on tili jossain pankissa ja tilillä
katetta. Ennenmuinoisin kasvoivat säästöt korkoakin. Toisin on nyt: Tilin ylläpito
maksupalveluineen tuottaa kuluja ja kaikki pankkipalvelut on hinnoiteltu.
Käteinen on aina kätevintä! Sitä saa vielä pankkiautomaateista, jos saldo on
kolmenumeroinen tai suurempi. Kenenkään tiedostoon ei rekisteröidy, mihin tarkoitukseen
OttoMatista kelatut Sibeliuksen kuvat käytetään. "Tililtä tilille"-siirtojen
kuluihin verrattuna on ruskean kirjekuoren ja 1. lk kirjepostimerkin yhteishinta vielä
siedettävä. Käytännön syistä joudutte korottamaan vuosimaksun 2 x 20 markaksi, mutta
näyttääpä G.O.W:n laatutaso kohentuneen sen viitosen edestä. Ainakin 10 mk kolikko
voisi kadota kuoresta matkallaan, ja samasta reiästä tipahtaa se viitonenkin. Kiinteät
pikkuesineet pitäisi jotenkin topata tai postittaa ne pehmustetuissa kuorissa, joita on
myynnissä mm. postitoimistoissa.
Toinen ystävän neuvo: Postiosoitteen pitää olla lyhyt! Esimerkiksi <GOW. PL xxx.
Postinumero ja POSTITOIMISTO>. Postinumeron viimeinen nolla muuttuu ykköseksi, eräin
poikkeuksin. Ihmiset ovat laiskuneet kirjoittamaan pitkiä vieraskielisiä sanoja. Pelkkä
PL xxx riittää, tai P.O.BOX xxx, jos kirje tulee oikeaan postinumeroon. Etuliite FIN-,
jos tulee ulkomailta. Voihan sen "FINLANDinkin" alimmalle osoiteriville pyytää
lisäämään ja vielä alemmaksi sanan "EUROPE". Nämä capseilla eli
keppikirjaimilla, koneella kirjoittaen, jos mahdollista. Pankkitilinne numerosarjan pituus
on ollut este monille vuosi- tai kannatusmaksun suorituksille. Lunttilappu, johon se on
kirjoittettu, unohtuu helposti kotiin pankkiasioille lähdettäessä. Niiltä palattua
unohtuu vuosimaksu sitten kokonaan.
Ulkomailla asuvien lukijoitten osallistuminen englanninkielisen verkkolehden kustannusten
kattamiseen on vieläkin vaikeampaa "tililtä tilille"-siirroilla. Pankin
ehdottamat Eurogiro- ja SWIFT-systeemit on mitoitettu firmojenvälisiin
valuutansiirtoihin, eli selkokielellä: Suolaisien laskujen maksamiseen ulkomaille tai
ulkomailta Suomeen. Leonia-pankin tarra siirto-ohjeineen on tarkoitettu liimattavaksi
laskun "tiedonantoja"-sarakkeille.
Kymmenen USDn siirto USAsta Suomeen maksaa lähettäjälle 40 dollaria, eikä
vastaanottajan tiliä kai hyvitetä kymmenellä markallakaan, kun kotimainen pankki on
siirrosta osuutensa ottanut. Pikkusummien suorituksiin ulkomailta Suomeen ei ole
yksinkertaisesti olemassa muita keinoja kuin postiosoitteeseen lähetettävä shekki tai
käteinen. Tilisiirtoja varten pitäisi esitettävänä olla lasku tai ainakin Pro-Forma
Invoice eli faktuura, josta ilmenee maksun lähettäjän nimi ja saajan yhteystiedot,
ynnä tilinnumero.
Shekki on vieläkin yleisesti käytetty maksuväline Anglo-amerikkalaisissa maissa, mutta
jonkin 10 - 20 USD summalle kirjoitetun shekin vaihtaminen pankissa tuottaa taas
yllätyksen: Koko summa hupenee pankin kuluihin, eikä meinaa edes riittää, vaikka
"taalan" kurssi on ylhäällä. Käteisenkin valuutan vaihtaminen FIMoiksi
maksaa, jos vaihto suoritetaan pankin valuuttaosastolla. Joku ulkomaanmatkalle lähdössä
oleva ystävä tai tuttu lunastaa mielellään käteiset taalat päivän viralliseen
myyntikurssiin. Säästö ja hyöty on molemminpuolinen. Ainakin Venäjälle tai Viroon
matkustavaiset lunastavat mielellään dollareita, jotka ovat "voimapaperia"
entisissä itäblokin maissa. Niitten koko rinnakkaistaloushan pyörii USDn voitelemana,
eikä ruplien tai kroonien siirroilla.
Myös ulkomailta mahdollisesti tulevien pikkusuoritusten turvallisin siirtotapa on posti
ja maksuväline seteli, ajatellen tietosuojaa. Monien maiden "gestapot" toimivat
yhteistyössä Suomen "tatupon" kanssa. On helppo arvata, olematta hiukkaakaan
vainoharhainen, että lukijat, jotka ovat kiinnostuneita G.O.W.-sivujen sisällöstä,
joutuvat erilaisiin rekistereihin, jos heidät tunnistetaan. Kyttäysjärjestelmien
periaate on ollut jo ainakin tsaari Iivana IV Julman ajoista asti sama
kaikkialla: "Etsi ensin epäillyttävä henkilö. Sitten etsi jokin rikos tai
väärinkäytös, josta epäilyn alainen voidaan asettaa syytteeseen."
Kirjeen postittaminen ei sinänsä saa ketään tarkkailun alaiseksi, eikä seteleissä
ole korvamerkkejä. Pankkisiirto tietylle tilille sen sijaan tallentuu tiedostoihin.
Shekin tai Money Orderin käsittelystä jää myös rekisteritietoja sekä lähettäjän,
että vastaanottajan pankin tiedostoihin, joista nimet on helppo kammata esiin nykyisellä
tekniikalla alta minuutin.
Nimim. "Pyöräilevä Kusti". (Ei ole sama henkilö kuin
"Güstü". Toimituksen huomautus).
Peten kommentit: Ylläoleva, minimaalisesti editoitu aloite kuulostaa
pankkisysteemeihin kyrsiintyneen posti-toimihenkilön myyntipuheelta - mutta
postiosoitteen puute on huomattu itsekin epäkohdaksi. Siispä erityinen kiitos
huomautuksesta ja asiantuntevasta informaatiosta! Aihe oli välillä jo unohduksissa
"palvelimen" virittelyn sekä satunnaisten työkiireiden takia "Oionluku-
& Morsetus-puolen" henkilökunnalta, mutta nyt räpsähtää PL:n osoite
etusivuillemme - "Pro Forma" (= "muodon vuoksi") myös
lontoonkielisille visitooreille. PL:n tarve on tiedostettu informaation saatavuus-syistä:
Esimerkiksi alan yritysten lehdistötiedotteita saavat painettujen joukkoviestimien
toimitukset tai toimittajat aina "Kennel-Liiton Äänenkannattajaa" myöten,
mutta G.O.W. jää useimmiten pimentoon. Voivathan tiedotteet joskus sisältää jotain
(R)uutisoitavaakin! G.O.W. voisi julkaista uutiset ennen painettuja viestimiä, mutta
näinollen joudumme kulkemaan jälkijunan jarrumiehen vaunussa.
Sinänsä ei asialla ole merkitystä, mutta tilanne on nolo viestimellemme, jonka
kilpailuvaltti on ajantasaisuus. Tarvikkeiden tämänhetkisestä tarjonnasta ja
hintatasosta olen ainakin itse monissa tapauksissa pihalla kuin lumiukko. On muutakin
tulevaa informaatiota kuin kauppojen erikoistarjoukset ja tiedotteet edustusten tai
maahantuontien siirtymisistä firmoilta toisille.
Suuri lienee niiden visitoorien joukko, jolla ei ole mahdollisuutta yhteydenpitoon
sähköpostitse, ensisijaisesti ajanpuutteen takia: Tietokonevuorot esimerkiksi
kirjastoissa tai oppilaitoksissa ovat vain 15 minuutin tai enintään tunnin pituisia,
ehkä kerran viikossa. G.O.W:n tuoreimmat päivitykset ehtii hätäisesti vilkaista, mutta
näppäilyyn ei jää aikaa, eikä kotimikroa tai nettiliitäntää ole läheskään
kaikilla "kanta-asiakkaillakaan". Kerrottavaa saattaisi olla, ja sen voisi
paperillekin panna, kunhan tuo Postin Kusti vain tietäisi, mihin luukkuun perinteisen
KIRJEEN voisi pudottaa. Nyt hän tietää!!
"Finansionti-aihe" on myös ollut puheenalaisena. Varovaisimmat suomalaisetkin
visitoorit jättäytyvät leimautumisen välttääkseen "salakatselijoiksi",
vaikka rahasta ei olisi kiinni, eikä puuttuisi haluakaan osallistua ase-alan ainoan
"salonkikelvottoman" median jatkuvuuden turvaamiseen. Siitäpä tulee mieleen
joskus parikymmentä vuotta sitten (muistaakseni) "The American Rifleman"-
lehdessä julkaistu lukijankirjoitus, jossa kehotettiin maksamaan kaikki ase- ja
asetarvike-hankinnat käteisellä, eikä siis vinguttamaan VISAa tai muitakaan
muovi-läpysköitä. Niillä maksetuista ostoksista nimittäin jää aina merkintä
johonkin tiedostoon (= joihinkin rekistereihin! Huom! Monikkomuoto!).
Sivulauseista kävi ilmi, että kirjoittaja oli jonkin ylikansallisen luottokortti-firman
ATK-operaattori, eikä suinkaan vainoharhainen "varjonsa pelkääjä": Hänellä
sattui olemaan Parempi Tieto eräistä asioista, joita VISAn vinguttajat eivät ota
huomioon. Vaikka lyhenteitä F.B.I. ja B.A.T.F. ei suoranaisesti mainittu, pystyi kokenut
rivinväli-lukija hoksaamaan helposti sen, mihinkä osoitteisiin kulki tieto jokaisesta
ostoksesta, liittyen jollakin tavoin aseellisiin harrasteisiin, maksettuna luotto- tai
pankkikortilla taikka shekillä.
Näin siis Ameriikassa jo lähes 20 vuotta sitten, eikähän kyttäys-teknologia ole
noista ajoista ainakaan huonontunut. Ja: "Kuinkas oisi Suomi myöskään
muoditon?" kyseli Iivari Kainulainen "Tanko-laulussa" jo vuonna
1915. Eipä ole Suomi jäljessä muodista, vaan eturivin maita tietotekniikan ja
stalinistisen kyttäys-mentaliteetin aloilla. Tietojen salausjärjestelmät kulkevat aina
jälkijunassa, eikähän yksityishenkilöiden pankkitietojen tihkumista eräille
valtiovallan koneistoille edes haluta ehkäistä. Enää! Missään!
Alituinen tilitietojen "ronkuminen", milloin minkin viraston tai laitoksen
tongittaviksi, rasittaa jo pankkien toimihenkilöitä, jotka eivät panisi pahakseen
piensäästäjien ryhtymistä "sukanvarsi-säästäjiksi", ja paluuta käteisen
käyttöön. Kaikkiin maksujärjestelmiin liittyy omat riskinsä ja hankaluutensa.
Sukanvarsi-säästöt voidaan varastaa, koska Valtiovalta kieltää ihmisiltä
puolustautumisen oikeuden (ja välineet)! Samainen koneisto pohtii päät höyryten
budjettiriihissään, mitenkä se voisi lohkaista siivunsa tietoonsa tulleista
pienimmistäkin säästöistä: Suomen Yhteisen Kansan verivainolainen ei todellakaan ole
enää aikoihin ollut Piru eikä Ryssä!
Milloinkahan opitaan viimein tajuamaan, ettei Valtio tarkoita samaa kuin Kansa - eli
ihmiset, joiden yksinomainen elämäntarkoitus näyttää olevan pelkkä Valtion
Koneistojen ylläpito: Tarvitseehan suolistossa lymyävä lapamatokin ihmistä -
ruokkijakseen ja suojakseen. Ihmiselle taas ei koidu hyötyä lapamadosta, paitsi ehkä
"pitkävaikutteisena laihdutuslääkkeenä".
Suoritusten saamiseen ulkomailta suhtaudun kuitenkin skeptisesti: Käteinen raha
maksuvälineenä on siirtymässä historiaan niissä (varakkaissa) sosiaaliryhmissä,
joiden edustajat vierailevat G.O.W./ English-sivulla: "VISA-viulu vinkuu:
Hiitula-tiituu!" J.Alfr. Tannerin kupletin kertosäettä mukaillen. Enää
ei luottokortti ole edes "elvistelyn" väline eli status-symbooli, vaan joka
käänteessä vilautettava kansalaisluottamuksen tunnus, kuin "propushka"
Neuvosto-Venäjällä, tai vastaava maansisäinen passi Etelä-Afrikan Tasavallassa
"erillis-kehityksen" aikaan: Vain köyhät maksavat käteisellä, tai
vaivais-huollon maksusitoumuksilla. Käteinen ja "kunnan jauholaput"
luokitellaan luottokelvottoman kurjaliston maksuvälineiksi ainakin Jenkkilässä.
Eräästä tragi-koomisesta ennakkotapauksesta on toisenkäden tietoa: USA:ssa aikoi muuan
Sniper-teemaan keskittyneen nettisivun ylläpitäjä kerätä ansaitsemansa kolehdin,
käteissuorituksina (postitse?) läpikuultamattomissa kirjekuorissa. Visiittejä
snaipperisivulle oli ehtinyt tulla kai jo kymmeniä tuhansia. Kolehti tuotti seitsemän
dollarin jättipotin, tasan yhdeltä lahjoittajalta, joka siis kutsui itseään nimellä
"donor" (kas, kun ei "patron:iksi" eli "mesenaatiksi").
Armolahjan lähetekirjelmässä viljeltiin termiä: "mercifully".
Ei puhettakaan "palkasta" tai "ansioista"! Ennakkotapaus ei kannusta
aherrukseen: "Lännelläkin" ymmärretään tiedonjulkistaminen pakkomielteen
luonteiseksi harrasteeksi, eikä Oikeaksi Työksi, ellei tiedotustoiminta ole
mainos-luonteista. Kaikkialla on siis vallitsevana evangeelis-lutherilainen työ-etiikka.
Tosin jotkut pornografiikkaan erikoistuneiden sivujen julkaisijat ovat kuuleman mukaan
onnistuneet pääsemään jopa "omilleen", eli kuolettamaan edes kaluston ja
aineiston hankintakustannukset. Menettelytapa ei ole tiedossani, mutta otaksun kyseessä
olevan "audio-visuaalisen" kahden viestintämuodon yhdistelmän.
Rahastus perustuu jollakin tavoin puhelimen käyttöön, ja se lienee mahdollista vain
USA:n maaperällä. Käyttömaksut hoidetaan jonkin "Avant Cardin" kaltaisella
läpyskällä. On siis ehkä synkronoitu Netistä tulevat kuvat joltain maksulliselta
puhelimen "sexi-linjalta" kuuluvaan läähätykseen ja vinguntaan. Äänitteet:
"Naapurin Labradorinnoutaja Kesähelteellä" ja: "Aamuruokailun Ääniä
Vieroitettujen Porsaiden Karsinasta". Osattaisiin tuo tehoste-puoli tuottaa meillä
Suomessakin!
Tyydymme kuitenkin asetietouden tykötekemiseen koska asetietoa on sattumalta karttunut
yli kotitarpeen. Pornografiikka on meille vieras ala, jolla lienee kilpailua runsaastikin,
ja siksi tuskin mahdollisuutta edes niukkoihin valuutta-määräisiin lisäansioihin.
Käsite: "Kunniavelka" löytyy risaisesta vanhasta
"Englantilais-suomalaisesta Koulusanakirjasta", mutta sen sisäistävät
käytännössä kai vain suomalaiset. Mehän olemmekin monessa suhteessa poikkeuksellista
rotua.
Kuten Kusti huomannee, on lontoonkielisen sivumme päivitysvauhti jo hidastunut. Joitakin
kiinnostavimpia lataustesti-raportteja julkaistaneen vielä osittain kaksikielisinä
(mukana perussanasto lontooksi, ja joitain kommentteja testiampujiemme havainnoista),
mutta työmotivaatio hiipuu, koska pelkillä kehumisilla ei voi ostaa leipää eikä
palanpainiketta. (Vähemmilläkin vakuutteluilla uskomme jo, että: "G.O.W. on
Maailmankaikkeuden Paras Ase-sivu!"). Pakko on siis omaksua "Iloisten Tyttöjen
Talon" periaate: "Se saa, joka maksaa!" Suomenkielisenkin G.O.W:n
ruokkimisessa piisaa askaretta riittämiin, kun ryhdymme panostamaan tähänastista
runsaampaan ja laadukkaampaan kuvitukseen.
Muunmuassa kotitekoisten ampuma-aseiden työpiirustusten kysyntä on enentynyt
kiihkeäksi. Ihmisten henkilökohtaisen turvallisuuden tarve on vakio, mutta luvallisen
aseen hätävarjelu-käyttöön liittyy omat riskinsä. Koska aseiden massiivinen
salakuljetus Suomeen ei ole VIELÄKÄÄN käynnistynyt, on vain yksi vaihtoehto. Se EI ole
aseettomaksi jättäytyminen: Aseeton kansahan on kelvoton kansa, eikä aseeton ihminen
ole ihminen lainkaan! Itse olen taantunut aseista luopumiseni seuraamuksena pikemminkin
tappamis-himoiseksi ahmaksi, kuin lauhkeaksi lampaaksi, tai edes äksyksi
puskuri-pässiksi.
Tuo "psyykkinen regressio" tapahtui Joensuun apulais-poliisimestarin
virkahuoneessa jo kesäkuussa 1985. Nuhdesaarnan vaikutus oli tasan päinvastainen
tarkoitukseensa nähden - ja nuhtelija oli pian itse läänin poliisitarkastajan
puhuttelussa: Silloin oli vielä olemassa Pohjois-Karjalan lääni. Aluksi pihtailtu
aselupa myönnettiin, mutta päätin, etten enää milloinkaan vieraile siellä
oma-aloitteisesti, ja alan taistelun ampuma-aseiden täyden lupavapauden puolestan.
"Lääninluvan" taskuaseluvan saantiin jätin myös käyttämättä, vaikka se
on voimassa ilman määräaikaa, eli periaatteessa kai vieläkin?!). Asepiirustuksia
tokkopa julkaistaisiin Mettä-Kalassa, EVÄssä tai "Kennel-Liiton Lehdessä",
muista sitten puhumattakaan, joten meidän osaksemme sekin urakka sälytetään.
Helppo muistettavuus on tärkeää: Samoin osoitteen lyhykäisyys. Oma katu-osoitteeni,
kaksine "ä"-kirjaimineen, 17 kirjainta + kaksi numeroa, ei tulisi kyseeseen
pituutensa vuoksi. Sitäkin harkittiin, mutta ei kauaa: Osoitteen saneleminen
puhelimitsekin (merkki merkiltä) vie aikaa jo pelkästään suomenkielellä.
Iltavirrestä tuttu boksinumero 555 oli varattu, mutta numero 525 vapaana. Vuoden 1938
Virsikirjan ko. numero alkaa sanoin: "Sun kiitos Isä olkohon/ Mun autoit päivän
valohon." Toivottavasti tuo sattuman sanelema numeronvalinta on enteellinen!
Kotimaan postiosoitteemme on:
GOW, PL 525, 80161 JOENSUU.
Tähänastinen tilinumeromme lakkautuu kesäkuun 30. päivänä 2000. Se olikin vain
väliaikaiseksi omaksuttu todella kriittisessä vaiheessa, jolloin "elämästä/
kuolemasta kamppailtiin", wanhan Punakaartin Marssin sanoitusta siteerataksemme,
karmean kirjaimellisesti: Oma surmanluotini oli/on jo valettuna!
Huomattakoon! Ken tahtoo vielä hoitaa "kunniavelkansa" pois
päiväjärjestyksestä tilisiirtona muiden pankkiasioiden ohessa, tai
"verkko-siirtona", joka on tiettävästi yleistynyt käytäntö Suomessakin,
hän joutuu panemaan lunttilapulle viimeisen kerran julkaistavan tilinumeron: (Leonia)
800028 - 6450 515. Maksun saaja: GOW. Siis 30.06.2000 mennessä! Tietosuojan
kannalta riskittömämpi "oravannahkojen aikakausi" alkoi 02. 06. 2000.
Käteis-vuosimaksu kihahtaa 40 mk:aan, jolloin summan voi postittaa
setelien muodossa: (2 x sininen Väinö Linna). Sivun laatutaso kohentuu todellakin
VÄHINTÄÄN viitosen edestä, tai on jo kohentunut, ja "mesenaattiemme"
henkilöys pysyy nyt TODELLA visusti salassa aseharrastajien luontaisilta vihollisilta =
Valtion virastoilta & laitoksilta. Voimmepa mekin nyt viimein toivotella:
"Sähköttelemiin - tai KIRJOITTELEMIIN!"
3105 MM; Pete
24.05.2000:
"Vihreä vaihtoehto" sotilaspatruunain luodeiksi?
Wolfram-metallista ja tinasta sintrattua luotitäytettä on ehdotettu USA:ssa lyijyn
vastikkeeksi sotilaspatruunoiden ympäristö-ystävällisiin viher-luoteihin"
ilmeisen tarkoitushakuisesti! Bill Clintonin "administraatio" kiihdyttää
- vaaleihin päättyvän väistämättömän loppunsa edellä - pyrkimyksiään sabotoida
USA:n asevoimien iskukykyä ja saada ampumatarviketeollisuus tuontiriippuvaiseksi. Maan
omat wolfram- ja tinavarannot ovat rajalliset. Jo nykyisin joutuu USA tuomaan ko. metallit
pääsääntöisesti ulkomailta.
Omien "tungsteenikaivosten" tuotanto riittää hädintuskin hehkulamppujen
filamenttien valmistuksen tarpeisiin, ja enitenhän wolframia käytetään leikkaavien tai
muovaustyökalujen sekä erilaisten suuttimien valmistukseen, karbiidimuodossa; siis
kovametalleina. Kenties eniten wolframia ja tinaa tuotetaan tällä hetkellä Kiinassa.
Bill Clintonin viekkaat neuvonantajat ovat varmasti tietoisia siitä, millaisessa
kiipelissä Saksa oli molemmissa maailmansodissa, kun wolframin tuonti Portugalista estyi,
tai ainakin vaikeutui. Samanlaiseen "liruun" joutuisi laajemman aseellisen
konfliktin sattuessa myös USA, ja sehän olisi maata (toistaiseksi) hallitsevien
"Räikkö-Räähkien" mieleen.
Jo 1880-luvun keskivaiheilla haaveiltiin Saksassa wolframin omaksumisesta
ammusmateriaaliksi, jolloin olisi saatu aikaan massavakavoituva nuoliammus, eikä
kivääreissä olisi tarvittu lainkaan rihloja. Saksan ja sen siirtomaiden
wolframikaivosten malmivarannot osoittautuivat kuitenkin riittämättömiksi ja haaveet
jouduttiin hautaamaan, vaikka kiväärin nuoliammus olisi ollut täysin toimiva ratkaisu.
Jos lyijytöntä "viher-luotia" todella tarvittaisiin, voisi kyseeseen tulla
sorviteräksinen, muovisella johtorenkaalla vyötetty putkiluoti, malli Hebler &
Krnka, tai sen yksinkertaistettu variaatio: "Kill-A-Kong".
Toimivat myös 5.56-millisinä. Toimihan Hebler & Krnka-luoti 5 mm kiväärissä, yli
sata vuotta sitten, senaikaisilla ruudeilla: Tehokasta kantamaa oli hiukan liikaakin.
Arkistokuva: Hebler & Krnka Tubular
Bullet.
Clinton & Gore:n hallintokoneiston tavoitteena on ilmeisesti USA:n asevoimien
a-tarvikehuollon kustannusten kohottaminen niin suuriksi, että
veronmaksajien/äänestäjien kärsivällisyyden "vieteri" saavuttaa
venymiskykynsä rajan. "Administraatio" voi kuitenkin vaihtua tyystin
toisenlaiseksi presidentinvaalien seuraamuksena: USA:ssahan vaihtuu presidentin lisäksi
myös koko joukko korkeita virkahenkilöitä.
Jos hallintokoneiston koostumus säilyy entisenlaisena Clintonin seuraajan
virkaanastumisen jälkeenkin, kevättalvella 2001, ei muutos ole ehkä enää niin
lohduttoman kaukana tulevaisuudessa kuin pessimistit uskovat sen olevan.
Hirtehishuumoriksihan nuo ennustukset yleensä "krateerataan", mutta
yksilönvapauden puolustamisesta ei veistellä vitsejä! Joidenkin tapahtumien on PAKKO
tapahtua joskus: Vaihtoehtoja ei ole tarjolla, jos vapaus tahdotaan säilyttää, tai jopa
enentää sitä.
2305 MM; Pete
Edelliset: Osa 3 >> Osa 2 >> Osa 1 >>
<< guns.connect.fi Gunwritersin etusivulle Gunwriters
in English Linkkisivulle
Gunwriters on the Web Pete päivittelee,
osa 4: http://guns.connect.fi/gow/petepai4.html