Gunwritersin etusivulle Gunwriters in English Linkkisivulle
PeTe päivittelee!
Osa 1, päivitelty 28.05.1999. Lisää: Osa 2 >>>
Päivitys eli "up to dating" on eräs parhaita tämän modernin
tiedonjulkistusteknologian myötään tuomista ilmiöistä. Painetussa sanassa ei
täydennystietojen julkaisemiseen juuri suotu mahdollisuutta (puhuu kokemus lähes
neljännesvuosisadan ajalta) ja lisätietojen julkaisu-viive oli pahimmillaan jopa useiden
vuosien mittainen.Useimmiten päätyivät jopa äärimmäisen tärkeät päivitykset
aikakautisten painokirjoitusten toimituksien "mappiin Ö", koska niiden
julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä päättivät viime kädessä kalliita
kouluja käyneet "poliittisesti sovinnaisen journalismin" viljelijät, tai
julkaisemansa painotuotteen kustantajat, jotka eivät tunne edes sen erikoisalan
alkeis-tietoja, joita heidän kustanteensa värikkäille sivuille painetaan. Heitä
kiinnostavat vain ja ainoastaan mainossivujen palstamillimetrien määrät ja niistä
kertyvät markkamäärät. Raha ratkaisee.. Aina.. Kaiken... (Herää tosin epäilys,
että tutkiva ja tarvittaessa hutkivakin journalismi on Suomessa
"Killed-In-Action" = Sankarivainaja. Lienee haudattu sananvapauden viereen ?
Sananvapaus kuitenkin kummittelee yhä eräänlaisena zombina..."here, on the
Web").
Hei Pete, minä taisin istua juuri ruttuun sen sinun korpun tästä sanavapaudesta! Säikyin niin kovasti noita huppupäätyyppejä jotka tulivat ikkunan läpi ja vetivät poikki tietokoneen kaapelit ja löivät monitorin säpäleiksi! Huhhuh, mikä siivo, sirpaleita ja ketunkarvoja joka puolella! - Latojan huomautus
********
HIRVIHAULIEN SAATAVUUS PARANTUMASSA
Nyt "päivittelyt" sikseen, ja varsinaiseen päivitys-toimeen (up-to-date).
Vihdoinkin on ilmoitettavanani suuri ilosanoma: Ensimmäinen tuonti-erä tunnetusti
laadukkaita espanjalaisia lyijyhauleja on saapunut Suomeen, ja tulossa jakeluun.
Veteenvalettujen "lintuhaulien" valikoimassa kiinnittävät huomiota Suomessa
tähän asti "Ei Oo"-merkkiset ns. "tupruhaulit", numero 10 (= 1.75
mm) ja No. 11 (läpimitta 1.50 mm). Läpimitasta 3.75 mm alkaen ovat haulit
kylmäpuristettuja, tai ehkä muotoiltuja niinsanotussa "haulimyllyssä."
Näillä menetelmillä on saavutettavissa laakerikuulan luokkaa oleva muoto- ja
mittatarkkuus suurikokoisillekin hauleille.
Veteen valetut BB-kokoluokan (= 4.25 mm) haulit alkavat jo olla enemmän tai vähemmän
soikeita, eikä BB:tä kookkaampia "ryynejä" pitäisi edes yrittää valmistaa
veteen-valulla kauppatavaraksi. Haulimyllyssä pyöristettävien lopputuotteiden
"aihiot" voidaan sentään tiputtaa 5.0 mm:n läpimitta-luokkaan asti veteenkin
haulitornissa tai -kuilussa.
KEITÄ TIETO KIINNOSTAA - JA MIKSI ?
"Enpä tätä ennen tiennytkään, kuinka hauskaa ja HALPAA huvia voi ammunta
olla..!", viestitti taannoin muuan aseharrastaja Etelä-Pohjanmaalta. Hän oli
ladannut ja ampunut niinsanottuja "Kissan Aivastuksia" pelkällä nallilla ja
palloluodilla, sekä toisen satsin pienen ruutilisän kera .30 M1-karabiiniin, saaden
aikaan tyydyttävän tarkkuuden 15 metriin nallin voimalla, ja lähes 50 metriin
lisäpanoksen kera (= .22 Shortin hylsyllinen Vihtavuoren "PaPP:ia", alias N
310). Luotivahana juustonkuori.
Testitulokset käyvät yksiin 1930-luvun kokemuksien kanssa. 7.62 mm Mosin-patruunan
hylsytilavuus on tietenkin moninkertainen jenkki-karabiinin hylsyyn verraten, mutta olihan
niiden nallikin vastaavasti kookkaampi ja "tyrnävämpi"; usein VRT:n ns.
pata-nalli, joka oli tasan sopiva venäläisten 7.62 mm hylsyjen nallipesiin. Käyttäjän
kommentti lienee riittävä vastaus kysymykseen "MIKSI tämä taitotieto kiinnostaa
?" Kokeilija ei ole ainoa laatuaan, edes omassa kinkeripiirissään.
Entäpä KETKÄ ovat ampumatarvikevalikoiman monipuolistumisesta kiinnostunoita tai jopa
innostuneita ? Aika näyttää..! Tai "nähtäväksi jää", kuten puhkikulunut
sopuli-sanonta kuuluu... Hirvihaulien läpimittavalikoima antaa joitakin viitteitä, kun
siihen huolellisesti perehdymme - S.A.A.M.I.-mittanormiston sisältävä kansio käden
ulottuvilla. Herää jopa epäilys, että haulien läpimittoja määriteltäessä ei ole
ajateltu niinkään "susipatruunoiden" kotilatausta haulikkoon, vaan rihlattujen
aseiden "salonkipatruunain" latailua.
POIMINTOJA LÄPIMITTATAULUKOSTA
5.50 mm:n hauli vastaa jotakuinkin kaikkien .222 ja .223 kaliberin aseiden porausmittaa.
.22 Hornetia ja "Fiirlingiä" ei saa tietenkään unohtaa..! Hauli on siis
passeli sisärata- ja kesämökkiharjoitteluun lintuluodikolla, kun patruunat ladataan
entisaikojen "kissanaivastusten" menettelytavalla. (Katso Gunwritersin juttu:
"PAKINAA LÄHIPATRUUNOISTA" !)
Tähän väliin kuuluu taas yksi lisä-päivitys: NAUDANRASVAA löytyy lähikaupan tai
marketin margariini-hyllystä myöskin tuotenimellä: "KULTA-MUNKKI".
Kookosrasvakin soveltuu luotivahaksi, mutta sen kilohinta on kaksinkertainen
"Mansikki"-vainajan ihraan verrattuna, eikä kolesteroli-tohtoreiden
mielipiteistä häädytä piittaamaan näissä (ravinto)rasvojen
(väärin)käyttötapauksissa...
Pelkällä nallilla ammuttaessa ase ääntää kuin entis-aikojen
"penniläisellä" ladattu pienoiskivääri - jos niinkään kovaa - ja luodin
vaarallinen kantama on samaa luokkaa. Luotiloukun käyttö on silti tarpeen, tai
maalitaulun takana tulee olla taustavalli. (Osaavasti rakennettu luotiloukku
"pyydystää" luodin talteen vahingoittumattomana. Se voidaan kierrättää
patruunoiden uudelleenlataukseen pinnan siloittelun jälkeen, tai käyttää vaikkapa
haulikon kettupatruunoissa sinällään).
6.20 mm:n susihauli on sovelias 6.16 mm (.243 kaliberin) luodikoihin. Hiukkasen ruutiakin
voi käyttää tehosteena, mutta EI kivääriruutia, vaan N 310:tä, tai vastaavaa
"Hoktonia" (HP-38 tahi Universal/Clays). On syytä muistaa etenkin .243 Win.
-patruunan erityinen alttius alilataus-detonaatioon, mutta näihin tarkoituksiin on
kivääriruuti liian epäherkästi syttyvää ja epäpuhtaasti palavaa kaikissa muissakin
patruunoissa.
6.45 mm:n hauli on sopiva tiukkareikäisiin 6.5 mm aseisiin, joista tavallisin lienee
Ruotsin Mauser M/96. Arisaka-kiväärin ongelmana alkaa olla käyttökelpoisten hylsyjen
puute, jos kohta harvinaisempiinkin kalibereihin alkaa jo olla tarjolla uusia
(Boxer-nallipesäisiä) hylsyjä tahi hylsy-aihioita.
"Kissanaivastus-latingeilla" ammuttaessa on hylsy IKUISESTI kestävä, ellei
nallipesää saateta pilalle, joten investointi kannattaa, vaikka
perushankinta-kustannukset tuntuisivatkin äkiksestään kovilta.
Jos 6.5 mm ase on piipultaan jo hieman "horo", mutta muuten käyttökelpoinen,
voidaan harkita jopa 6.80 mm:n haulin käyttöä. Patruuna ei ole tällöin
"kissanaivastus" vaan lähinnä vanhemman tyylinen
"paviljonki-patruuna" (= engl. "Gallery Load"). Ei kovin
suuriääninen sekään, mutta voi lyijyttää piippua. Luoti siis melko syvälle
hylsynkaulan sisään, ja reilusti rasvaa päälle..!! ("Rasvalaukausten"
epätarkkuus ei ole pallomaisten lyijyluotien ampujien ongelma ! Haitta tekee kiusaa
lähinnä vain pitkähköjen vaippaluotien ampujille).
Samainen 6.80 mm:n hauli on jotenkuten käypäinen 7 mm aseiden "kissan
aivastuksiin", kun taas 7 mm "paviljonki-patruunat" tulpitetaan
suositeltavimmin 7.30 mm:n haulilla. Todennäköisimmäksi koko Suomen suosikiksi sukeutuu
7.65 mm:n nimellismittainen hauli, eli kaikkien 7.62 mm/.30/.300/.308 kaliberin aseiden
kissanaivastusten ammus - historiallisista ja puhtaasti käytännöllisistäkin syistä:
Tämä kaliberiluokka on yleisin meillä ja vissisti maailmallakin.
Jos tämänkokoinen hirvihauli puuttuu vuosituhannen vaihtuessa jonkin
ampumatarvike-myymälän valikoimasta, kuulostaa kulunut fraasi "Hyvin Varustetusta
Erätarvikeliikkeestä" ontolta kuin kottarais-pönttö, jos se esiintyy vaikkapa
firman mainoksissa. 8.2 mm aseet jäävät "tiiron osalle" haulivalikoiman
suhteen, mutta niihin käypiä "herneksiä" on jo useiden vuosien ajan
valmistettu Suomessakin, joten tarjonnassa ei ole aukkoa. Myös .31 kaliberin
nallilukkorevolverin palloluoti on somasti sopiva 8.2 mm aseiden
"kissanaivastuksiin".
8.65 mm:n papu alkaa jo olla luokkaa "todellinen hirvihauli", ja se onkin sopiva
kunnon hirvi-jyskäreiden harjoitusammukseksi (suositeltavimmin tietystikin pahvihirvien
puhkontaan). Latausluokka on "sisäratapatruuna"; kaliberit .338 Win. Magnum ja
sitäkin tyrnävämpi .338 Lapua Magnum. Pelkkä nalli ei ehkä enää riitä
ajopanokseksi hylsyn tilavuuden takia. Haulikin on piipuntäyteinen, rihla-kuurnien pohjia
myöten.
Lisäpanos-ruudin määrä voi lähennellä puolta grammaa N 310:tä tai Hodgdonin
vastaavaa pistooliruutia, vaikkakohta vähempikin piisaa, jos ruudin päällä on
välitulppana harsuksi pöyhötetty tukko dacron-kuitua, tai paremman puutteessa
wc-paperia. On helppo kuvitella muiden ampumaradalla oleilevien aseveljien epäuskoiset
ilmeet, kun odotettujen (tykkimäisten) jyrähdysten asemasta kuuluu vain
pienoiskiväärimäisiä napsahduksia... Ampuja voi esittää repliikin: "Tämä on
Keksintöjen Vuosisata.!"
Entisaikojen "petra-wäljän" kuulan kokoinen 9.10 mm:n hauli, eli
ns."neljän nollan hirvihauli" amerikkalaisen luokituksen mukaan, saattaa
päästä suosituimmuus-järjestyksen hopeasijalle. Se on kooltaan sovelias kaikkiin 9 mm
pistooleihin (poislukien 9 mm Makarov ja Stetshkin, joihin kuuluu 9.25 mm läpimittainen
luoti - vaikka mikäpä estää soveltamasta "kissanaivastusten" peri-ajatusta
käsiaseissakaan ?).
Lipassyöttö ja automaattilataus on syytä unohtaa useimmissa tapauksissa, mutta eipä
näillä latingeilla "Rätti-kaalia" ammuta muutenkaan. (F.N./BROWNING Modélé
1900 tosin TOIMI itselataavasti, ja se syötteli lippaasta palloluodillisetkin patruunat
!! Mitäpä ei olisi tullut kokeiltua hurjassa nuoruudessa.. ).
Taloudellisesti ajattelevat saksalaiset suosittelivat ampujille ja metsästäjille
suunnatuissa oppikirjoissaan lyijyisten 9 mm palloluotien käyttöä sisärata-ammuntaan 9
mm pistooleilla 1910-luvulta alkaen, ja vielä melko taannoinkin julkaistuissa kyseisten
kirjojen painoksissa. Luodit ammuttiin "kuiviltaan" mutta pistoolin piipunputki
sipaistiin "hiukkaisen öljystä kosteaksi" rasvaharjalla ennen jokaista
laukausta. Kiirettä kun ei oltu vielä keksitty, ainakaan harrastus-toiminnoihin.
Tätä samaa kikkaa ei mikään seikka estä soveltamasta ammuntaan pitkillä
pyssyilläkään, kunhan varotaan hinkkaamasta harjan varrella piipunreiän reunoja
epäsymmetrisiksi. EUGEN SCHAUMANin suosittelema "nuohousnaru" on oivallinen
keksintö tässäkin käyttötarkoituksessa.
REVOLVERINPATRUUNAIN LATAUSVIHJEITÄ
Revolvereihin on 9.1 mm:n pyöreä lyijyluoti "just' eikä melkein" sopiva,
kalibereihin .38 Smith & Wesson (.38/200 Enfield), .38 Special, .357 Magnum,.357
Maximum/Super Magnum, ja mitä niitä lieneekään... Hirvihauli asetetaan hylsyyn kuten
.38/.357-kaliberinen lyijyluoti yleensäkin, koska sen läpimitta on samaa luokkaa. Se
voidaan painaa koko mittansa verran hylsyyn, tai niin, että se ulkonee hylsyn suusta noin
3 mm:n verran eli kolmanneksen läpimitastaan.
Haulin ja hylsynsuun välitilaan pannaan jotain voiteluainetta (vaikkapa edellämainittua
Mansikin ihraa) - sulatettuna, tai paketista kaapaistuna ja peukalolla haulin ympäri
levitettynä. Hylsynsuuta niipataan vain sen verran, kuin on tarpeen sen aiemman
levityksen ("flaring") poistamiseksi. Pyöreillä luodeilla lataamista varten
tuo suulaajennus onkin turha työvaihe. Riittää, kun hylsynsuun sisäreuna on lievästi
viistetty, vaikkapa kovateräisen puukon vuolaisulla, ellei tarkoitukseen ole jo hankittu
jotain turhaa erikoisvälinettä.
Kaikki hylsyä venyttävät ja sitä kutistavat toimenpiteet lyhentävät hylsyjen
käyttöikää, jota EI mitata aikayksiköinä, vaan jälleenlatauskertoina. Ennätys =
noin 40 000, mutta sata on jo varsin hyvä saavutus, koska "kestohylsyt"
kuuluvat tänä kertakäyttö-kulttuurin aikana urheiluammunnan historiaan, josta EI SAA
kertoa sanaakaan painetuissa joukkoviestimissä.
"HULLUILLA ON HALVAT HUVITUKSET !"
Näinhän sananparressa sanotaan, ja tässä(kin) tapauksessa tuo kansanviisaus pitää
paikkansa. Esimerkiksi 7.65 mm:n kokoinen kuula No. 1 Buck eli Special L.G. painaa 2.57
grammaa, kun se on puristettu 1 % antimonipitoisesta lyijyseoksesta, joka on kaikkien
edellä esiteltyjen puristehaulien materiaali. Kotimaiset pienoiskiväärinluodit
valmistetaan tiemmä samaisesta lejeeringistä, joka on helposti muovautuvaa, mutta ei
kaikkein pehmoisinta "räkälyijyä" kuitenkaan.
Kilon pussiin sisältyy 380 haulia, 2.5 kg:n vähittäismyyntirasiaan 950
"hernestä", 10 kg:n säkkiin tai kanisteriin 3800 haulia ja 25 kilon
tukkupakkaukseen (säkki) 9500 lyijykuulaa. Kilogramma on laskennallinen yksikkö; pienin
valmispakkaus painaa 2.5 kg netto. Kilohinta on Väinö Linnan kuva, 20:-. Jaettuna
kappaleluvulla 380 saamme yksikköhinnaksi 5.263 penniä. Ei hinnan kiroissa, vaikka
lähetyskulut lisätäänkin.
Toistaiseksi voimassaolevat hinnat ovat siis kilohintoja, jotka eivät riipu
puristehaulien läpimitasta. Hiukan vajaan gramman painoinen 5.50 mm:n hauli maksaa siten
hieman vaille kaksi penniä/kpl ja kookkain 9.10 mm:n revolverinkuula (4.54 grammaa; 220
kuulaa/kg) kustantaa hieman pyöristäen 9.1 penniä/kpl.
Laukauksen hinnasta oli ammuksen osuus aikoinaan suurin, ja on se sitä usein vieläkin,
mutta näillä latingeilla urheiltaessa (etenkin jos ajopanokseksi riittää pelkkä
nalli) pystyy jopa huono-osaisimpaan proletariaattiin lukeutuva rahkasuon tallaaja
ylläpitämään ampumataitoaan tulevien tarpeiden varalle, ajautumatta suoritustilaan tai
vaarantamatta naapurisopua.
HÄIRITSEMÄTÖNTÄ HARRASTELUA
Ampumaharrasteita kenties pahimmin rajoittava haittavaikutus, LAUKAUSTEN MELU, eliminoituu
lähes "anhittomiin", ja jos aseessa on vaimennin, saattaa käydä niinkin,
että tyhjään lyövän iskurin napsahdus on äänekkäämpi kuin luoditetun patruunan
laukaus "kissanaivastuksia" ammuttaessa. Nallin pohja vaimentaa iskurinlyönnin
ääntä. Laukauksen meluisimmaksi "signatuuriksi" sukeutuu luodin kopsahdus tai
läpsähdys maaliin tai penkkaan, ammunnan kohteena ehkä olleen peltitölkin kalahdus,
taikka ruohikon kahahdus, jos ammus kahlaa sen halki. Ammunta voi olla niinkin melutonta
puuhaa.
Vaimentimeen roiskuva luotirasva enentää tunnetusti sen tehoa, mutta
ruudinpäällys-tulpan materiaalia valittaessa on syytä huomioida se, ammutaanko
patruunoita "Con Sordino", vaiko ilman "mölypönttöä".
Vaimenninpatruunoihin tarvitaan helposti sulava materiaali: Dacron-kuitu, Styrox-muovi tai
vaikkapa ampumaradan roskalaatikosta dyykattu kertakäyttö-korvatulppa, jonka vaahtomuovi
myös sulaa pikkuiseksi "helmeksi", lentäen luotia peesaten ulos vaimentimesta.
Jos vaimenninta ei käytetä, tai sitä ei ole edes käytettävänä, monipuolistuu
välitulppamateriaalien valikoima, ja jos taas patruunoiden ajopanokseksi riittää
pelkkä nalli, ei välitulppaa tarvita mahdollisesti lainkaan.
KUKA TUO - KUKA MYY ?
Kuten jo aiemmin tuli mainituksi, löytynee ainakin halutuimpia hirvihaulikokoja vielä
vuoden 1999 aikana toivoaksemme kaikista "hyvin varustetuista
erätarvikemyymälöistä kautta maan." Maahantuoja ja tukkumyyjä on: ASEKAUPPA
ERKKI LÄHDENIEMI. Osoite: Linjakuja 4, 35320 HIRSILÄ (Orivesi). Lankapuhelinnumero: (03)
334 1985, Telefax: (03) 334 1620.
Paikan päälläkin voi käydä ostoksilla, tai tilata hauleja suoraan maahantuojalta,
kunnes vähittäismyynti käyttäjien kotipaikkakunnilla saadaan järjestettyä. Tarjonta
riippuu tietenkin kysynnästä kaikissa markkinoinnin portaissa, ja temppelin harjalla
seisoo viime kädessä kunkin tarvikkeen lopullinen käyttäjä - ostaja - JUURI SINÄ !!!
Runsaiden kuuden vuosikymmenen ajan on edellä esitellyn tarvikeryhmän tavallisin
tuotemerkki ollut Suomessa liiankin tuttu: "EI OO." Nyt on..!!
********
LÖYTYYKÖ LEVYTYKSIÄ/ TIETOJA ?
Viimeinen päivitys koskee hautajaishymniä, jota Vapaussodan veteraani Tiitus Joakim Knullberg (v:sta 1919 Nyppylä)
sai kuulostella Vesilahden Punakaartin Kuoron esityksenä kuularuisku-säestyksellä,
apteekkikonjakkia ja Pärekorin tippoja maistellen Siellä Jossakin vuonna 1918.
Hymni on levytetty U.S.A:ssa 26. lokakuuta 1926 COLUMBIA- yhtiön levylle 3031F
(suomenkielistä sarjaa)/ 16147. Vokalistina: AINO SAARI "Finnish soprano with
orchester". Laulun: "SORAKUMPUJEN VAINAJILLE" säveltäjäksi mainitaan
taiteilijahakemistossa: E. LINDROS (lienee: LINDROOS ?). Alkuperäis-äänitteen
käsiinsä saamisen todennäköisyys on noin kahden miljoonan markan lottovoiton
luokkaa...
Joskus 1960-luvun lopulla julkaistiin (Suomessa ?) kuitenkin LP-levyllinen enimmäkseen
amerikansuomalaisia "aatteellisia" äänitteitä, alkaen vuosikerrasta 1919,
yhteisotsikolla: "PROLETAARIT, NOUSKAA !". Tälle vinyylille on kopioitu
myöskin Columbian savikiekko 3031F. LP-levyn numero on: ETLP 301. Sen on kustantanut
levy-yhtiö (?): "ETEENPÄIN".
C-kasettiäänitteitä tai CD-levytyksiä ei ole tiedossa. YLE:n äänitearkistosta
löytynee ainakin LP-taltio, joten kyseisestä ääniteharvinaisuudesta kiinnostuneet
esittäkööt soittopyynnön radion "Lauantain Toivottuihin" tai
"Sävellahja"-ohjelmaan.
22051999 PeTe. Lisää:
Osa 2 >>>