Gunwritersin etusivulle    Gunwriters in English    Linkkisivulle 

KALKKIVAARI - SATA VUOTTA (JA RISAT) !

Muistelukset ylöskirjoittanut: Tiitus J. Nyppylä

Kalkkivaari TIITUS JOAKIM ("JEHKIMÄ") NYPPYLÄ on lähestymässä miehisen miehen ikää, joka ainakin Tippavaaran vanhan isännän aritmetiikan mukaan on sataviisi vuotta ja risat. Riehakkaat synttärit juhlittiin helmikuun 15. päivänä 1999. Kun kello tuli pykälään, 13:35 Pietarin aikaa, kohotettiin pontikkoviina-maljat, tyhjennettiin ne Pohjanmaan kautta, ja laulettiin Lwoffin Keisarihymni:"Siunattu olkohon/ turvamme tuoja/ mahtava, mahtava Ruhtinas..!" Kieliset kutsuvieraat tietenkin sanoin:"Bosje, Tsarja hranii".

Hetkihän oli ikimuistettava kahdestakin syystä. Kuten jokainen yleissivistynyt lukija muistaa, syntyi Tiitus J. Nyppylä sillä hetkellä, jolloin jalosukuinen tsaari Nikolai II allekirjoitti "Helmikuun Manifestin", jonka siunauksellisuutta muutamat höyrypäiset vouhottajat eivät tietenkään taipuneet ymmärtämään.

Jokainen aikakausihan nostaa esiin omat "PeeTeeKekkosensa", aktivistinsa ja anarkistinsa - laillisen virkavaltaisuuden rattaiden hiekoittajiksi, ja hyvää tarkoittavan lainsäädännön sinnikkäiksi arvostelijoiksi, tai suoran toiminnan miehiksi:  Tiitus J. Nyppylä muistaa varhaislapsuudestaan elävästi muunmuassa Eugen-sedän, Lennart-sedän, ja 20-luvulta vielä kolmannenkin perhetuttavan, erään liikemies Tandefeldtin, jota käytiin jouluisin säännöllisesti tervehtimässä -- hourujenhoitolassa.

Koska verkkolehtemme lukijakunta on hyvinkin nuorta tai ainakin nuorekasta, olemme pakotettuja (vinssipumppuhaulikon merisuolapatruunan laukauksella uhattuina) julkaisemaan uusintana täysinpalvelleen protokollaprokuraattori T.J. Nyppylän seikkailukertomuksen:

Petsamon hirvet ja ruutien ilveet...

Tarina alkaa 1980-luvun alkuvuosien radikaalinuorison anarkismin jyrkällä tuomitsemisella, seuraavasti: -- Nykyajan ihminen se osaa olla tyytymätön ja vaativainen. Mitä vähemmän on ikää, kokemusta ja tietoa, sitä varmemmat ovat mielipiteet, joiden tueksi leväytetään pöydälle monimetrinen tietokoneliuska: "HEH, vaari; siinä on yleismaailmallinen käytäntö ! Otanta 898716:sta onnistuneesta hirvenkaadosta vähintäin .375 kaliiperin aseilla -- ja useimmat kotilatauspatruunoilla !"

Samat tietokonepojat inttävät silmät tapillaan, että suurriistapatruunien teho-, luoti- ja tehdaslatausvaatimukset ovat huiskittuja summittaisesti, SAKOkratian hengessä. Kyllä jokainen pykälä on paikallaan, ja KOKEMUSperäisesti valmisteltu; viihtyisässä ravintola-interiöörissä tietystikin.

Kyllähän vanhat suojeluskuntakaverit saivat asiantuntijalausuntojaan esittää, koskapa he laskutkin maksoivat kitsastelematta. Olen yhä vankasti sitä mielipuolta, että VAIN ase- ja patruunatehtaastamme löytyy asiantuntemusta. Omat kokemukseni pitkän metsästäjänurani varrelta kuitenkin vaikuttivat ratkaisevasti lakien ja asetusten sisältöön. Eräät kiellot ja rajoitukset huomasin tarpeellisiksi jo kauan ennen liittymistäni siihen perässähiihtäjien raitoon, jonka jäsenyys antoi minulle valtaa tarpeellisten säännösten saamiseen lainvoimaisiksi.

Tiituksen Petsamon komennus

Vuosi 1923 oli elämäni antoisimpia. Olin silloin harjoittelemassa Ukko Kruunun siivellä elämistä, konsuli Lammion johtamassa Petsamon Turska & Äyriäinen Oy:ssä, tienaten neljännesvuosittain siihen aikaan opiskelijan palkaksi kunnioitettavat 3000 mk, ja lisäksi erinäisiä luontoisetuja pienen omakotitalon hinnan joka kolmas kuukausi. Laivanrakennusrahastohan oli vapaasti käytettävissämme.

Päätoimenani oli metsästys. Tuohon aikaan oli hirvijahti muussa Suomessa kiellettyä, mutta armollisen metsästysasetuksen 13 # salli poikkeuksia. Toukokuun 18. vuonna 1923 annettiinkin asetus, joka valtuutti Petsamon kihlakunnan kruununvoudin myöntämään vuodeksi kerrallaan lupia koirashirvien kaatamiseen.

Tietenkin oli PT & Ä:sen henkilökunta etuoikeutettu kaatolupien saantiin. Paikallinen alkuasukasväestö ei niitä katsonut tarvitsevansakaan. Vähän aina ihmeteltiin seinäkuivattujen poronlapojen ja -paistien valtavaa kokoa kolttaväestön pöydissä, mutta kun meitä "Suomen gaspadineja" oli vain kourallinen, ja hirviä paljon, annoimme armon käydä oikeudesta.

Sittemmin omaksuin kyllä Suomen Lapissa tiukemman linjan, eli perinteisen erällisen korkeakulttuurin kirjaimen ja hengen: Riista kuuluu etuoikeutetun ylimystön nautintaoikeuksiin, ja suurriista erityisesti - jo vanhan Ruotsin lain mukaankin.

Kelvokas ase; vääränkokoiset patruunat

Syyskuun ensimmäinen viikko läheni. Turska- ja äyriäisyhtiölle hankittua Madsen-pikakivääriä voideltiin huolellisesti sieltä ja täältä, kuten entinen taidemaalari Maria Magdalenan kuvaa, odottaen käypien patruunoitten saamista muonalaivan mukana. Elokuun puolivälissä niitä tulikin, mutta Petsamon luostarin kipinäsähköttäjä-munkki Parmen oli taas kallistellut liian monta kuksallista englantilaista Navy-rommia, sekoillen Morsen aakkosten numeroissa. 8 x 57 mm Mauser-patruunoitten asemasta tulikin lasti 7 x 57 millin patruunoita.

Ase toimi vain kertalaukauksin ja osumien hajonta oli kymmenen metriä sadan metrin etäisyydelle. Tästä tapahtumasta periytyy hillitsemätön vihani kaikenlaisia automaattisia aseita kohtaan. Metsästys niillä on ehdottomasti kiellettävä !     Mutta eipäs vain saada tämmöistä uudistusta aikaan. Päättäjät NUKKUVAT !!

Tiitus hirvijahdissa

Eräältä koltalta sain ostetuksi 12.7 millin Ruotsin Remingtonin ja muutaman hylsyn 12 markalla ja varpusellisella Norjasta tuotua kompassinestettä, merkkiä "Royal Fein-Spirit". Patruunoita ei pyssyyn saatu mistään, eikä edes nalleja. Nokkelaa poikaa ei pula lannistanut: Nahistuneeseen perunaan kaivettuun koloon valamalla syntyi pari sormenpään kokoista luotia, jotka manklasin paistinpannun pohjaa vasten oikeaan kaliiperinmittaan ja rasvasin poron kuulla.

Ruudin musersin tulitikun myrkkypäistä, askillinen kumpaankin hylsyyn. Nallimyrkyksi tarvittavia punapäisiä tulitikkuja ei ollut koko laajassa Petsamossa. Munkki Parmen tilasi niitä kipinälennättimellä Helsingistä. Ilkesi kysyä, että:"Joko Jefim on bolshevikiksi menjatjanut ?" En vastannut mitään. Suomenmaan ylväs ylioppilas ei alentunut keskusteluun rasvaisiin haalareihin pukeutuneen, omatekoisia automobiilejään, radiolaitteitaan ja gramofoonejaan rassailevan, täysin oppimattoman puujalka-ukkelin kanssa.

Armeijan vesilentokone toikin kohta kokonaisen puntillisen halutunlaisia punapää-tulitikkuja. Lentäjä irnui, että: "Olisi Hansa Brandenburgissa kulkenut kiväärikin, ja muutama paketti patruunoita..!" En välittänyt hänen veistelystään. Oma apu paras apu, ja valtiohan lentorahdin kustansi. Tokaisin, että: "Mitä kevyempi kuorma, sitä pienemmät kulungit..!"

Eipä siinä muuta, kuin nallinkuoret ulos vesipaineella ja niiden pohjiin lyöttyneet iskurinkuopat sileiksi raaspiikkinaulan kärjellä. Sitten parin tikun myrkyt sisään, ja nallit hylsyihin kirveenhamaralla.

Konsuli Lammio lähti jahtiin joo-mieheksi, koteloperällinen mauserpistooli aseenaan, jos vaikka armonlaukausta tarvittaisiin. Epäilin, että: "Tokkopa ! Periaate on, että laaki ja vainaa..!" Sielläpä olikin hirvisonni laiduntamassa tunturin kainalossa. Hiippailin 70 metrin etäisyydelle suuren kivenjärkäleen taakse. Sen suojassa aloin keinotella patruunaa pyssyyn.

Vesipaineen laajentama vihreähomeinen hylsy ei mennyt sisään noin vain. Nyrkinkokoisella kivellä hakaten sain sulkuläpän kiinni, mutta silloin pamahti pyssykin viimeisestä iskusta. Sormi - samperi - oli unohtunut painamaan liipaisinta. Lähellä kasvavan vaivaiskoivun runko meni poikki kuin korsi viikatteen vetämänä. Hirvi karkasi ehjin nahoin.

Lopultakin hirvenpeijaisiin !

Seuraavana päivänä olimme taas kyttäämässä hirvien laidunpaikan liepeillä. Ainoa patruunani oli pantu valmiiksi pyssyyn, kun pesään katkenneen hylsyn pätkä oli ensin taisteltu pois siansalvuuveitsen kärjellä, asiaankuuluvia voimasanoja hoihkien. Koirashirven, parin lehmän ja muutaman vasan lauma tuli ampumahollille. Tähtäsin sonnin lapaan ja puristin liipaisinta... "KLIK !" Raskas hana löi, mutta laukaus ei lähtenytkään. Viritin pyssyn uudelleen. Samassa alkoi sulkuläpän alta liuruta kitkeränhajuinen savu. Sitten kuului häijy sihahdus; sulkuläppä remahti auki ja hylsy lensi rakettina ulos, poskeani hipoen, jonnekin Murmanskin sataman suuntaan.

Konsulin kytispaikalta kuului:"POKS, POKS, POKS, POKS, POKS !" Hirvisonni lähti hoipertelemaan kohti Jäämeren rantaa, mutta kolmenkymmenen metrin vaivalloisen paon jälkeen se rojahti huokaisten kyljelleen - kuolleena. Lammio irrotti koteloperän laiskasti savuavasta Ukko-Mauseristaan ja virkkoi knallihattua päässään suoristaen, sateenvarjo yhä kyynärtaipeesta riippuen: "Armonlaukaukset oli määrässä ampua tällä pelillä..! Menepäs, poika, pistämään, perkaamaan ja nylkemään..!"

Käsiasemetsästys = kirjoituspöytäteoriaa !

Kuusi vuosikymmentä myöhemmin asiaa ajatellen, ja kun olen nyt nauttinut asiallista valistusta sekä kestitystä, tuntuu mahdottomalta ajatuskin, että pistoolilla voi saada hirven nurin ja hengiltä. Sattuma voi tietysti korjata joskus satoa..! En kuitenkaan hyväksy minkäänlaisen lyhyen aseen käyttöä edes kyyhkynmetsästykseen, koska pistoolin teho ei kertakaikkiaan ole tarkoitukseen riittävä -- väittäkööt kiikaritähtäimillä varustettuja .45-70 kaliiperin taittopiippupistooleita heristelevät kirjoituspöytäteoreetikot mitä tahansa..!

Kyseinen patruunakin on maamme arvostetuimman asiantuntijan kirjoitusten mukaan "jo kaikkialla vanhentuneena hylätty"..! Vastuutonta yllytystä ja painovapauslain rikkomista on myös kertoa painetussa sanassa joidenkin Pokan ja Ruotsalan veljesten karhunkaadoista Ukko-Mausereilla. Tosiasiassahan pistoolit ovat olleet pelkästään merkinantovälineitä!

Alalla on monenlaisia "eräkirjailijoita", ja kustannustoiminnassa ilmenee täydellistä edesvastuuttomuutta, kun jonkun Hans Lidmanin kaltaisen teoreetikon teoksia julkaistaan suomennettuina ja Suomen olosuhteisiin soveltamattomina. Pirulauta; jonkinlainen KURI ja KONTROLLI pitäisi olla! Sensorit: VALVOKAA ! KIELTÄKÄÄ !!

Körökyydillä pois Petsamosta

Kaikki tämän maailman ihanuus loppuu aikanaan. Niin myös minun työni Petsamon Turska & Äyriäinen Oy:n palveluksessa. Yhtiön kirjanpidossa oli ilmennyt joitakin pikku unohduksia, joiden takia matkustimme Helsinkiin poliisisaatossa. Esimieheni oli jalkaraudoissa; minä vain käsiraudoissa.

Körökyyti oli kylmä; poronpulkassa Rovaniemelle asti. Tuomioni oli lievä ja ehdollinen. Se ei vaikuttanut tulevaan urakehitykseeni - paitsi ehkä myönteisenä suosituksena. Säästönikin sain pitää. Niihin teki tosin melkoisen loven maisterintutkinnon ostaminen, mutta "muodollisen pätevyyden" hankkiminen on aina kannattavaa pitkässä juoksussa. Virka-aseman luontoisedut, kuten pitkät, kosteat lounaat, sekä ilmaiset jahtivälineet ja -tarvikkeet vuosikymmenien ajan, toivat sijoitukselleni hyvät korot ja osingot. Kaikkihan haluavat olla lakeja ja asetuksia yksinvaltaisesti sanelevan protokollaprokuraattorin ystäviä...!

Jälleen hirvipassissa

Seuraavaan hirvijahtiin osallistuin kanta-Suomessa heti, kun kaatolupia alettiin myöntää etelämpänäkin. Petsamon kokemuksista viisastuneena hankin aseekseni monien kiittelemän Berdaanin, johon 1930-luvun alkuvuosina sai vielä patruunoitakin. Nykyään (v. 1983; latojan huomautus) niitä saa vain keräilijöiltä varastamalla. Ostamalla ei mistään..!

Nykyisen tyylisiä ajometsästyksiä järjestettiin jo suolakurkkutehtailija von dem Phalerin riistakartanon laajoilla tiluksilla. Kieltolaki oli äskettäin kumottu, joten saatoin lämmittää itseäni passiketjussa Monnet'n hienolla paloviinan makuisella nelitähtisellä. Norjalaisen kompassinesteen kitkerä jälkimaku oli taaksejäänyttä elämää. (Monnet**** Traditión: Maahantuonti on nyttemmin lopetettu aineen epäpuhtauksien runsauden takia. Lat. huom.)

Tihkusateesta huolimatta oli laulumieliala jo likellä, kun komea lapiosarvinen hirvisonni rymisi lepikon läpi suoraan kohti passipaikkaani. Siinäpä olikin taiteileminen, kun piti tähdätä suoraan edestä, välttäen osumasta ylös-alas keikkuvaan turpaan. Nuhjuinen tihkusade hämärsi joskus jyvän, tai sai hirven näkymään kahtena: Kumpaako tähdätä..? Siinä vasta kysymys !

Sain pitkän sohlon jotenkuten suunnatuksi... Niin, TODELLA PITKÄN, koska joku Vanhan Kaartin veteraani oli neuvonut ampumaan Berdaanilla pistin kiinnitettynä, jolloin osuma käy kohdalleen, ase on muutenkin vakaampi, ja pistimellä voi kätevästi laskea veret hirvi-vainajasta.

"JYMPS !!"

Berdaanille ominainen hevospotku viskasi minut selkäpiilleni lepikkoon. Tihkusadehan tunnetusti huonontaa tasapainoaistia. Jotkut raittius-kiivailijat väittävät kukaties tasapainottomuuden aiheuttajaksi sisäistä villapaitaani, eli Monnet'n "pontakkia"..? Kukin tulkoon autuaaksi omalla uskollaan..!

Jaloilleni vääntäydyttyäni näin passipaikan edessä vain kivitalon kokoisen savupilven. Hirvivainajasta ei saatu havaintoa. Jahdin päättymissignaalin soitua menimme tutkimaan kaatopaikan. Löydökset rajoittuivat kahteen katkenneeseen etuhampaaseen, kylkiluun kappaleeseen, nahanriekaleeseen ja verilammikkoon, jota sade huuhtoi kulottuneen ruohikon multaan.

Täyteis-metsästyksen dramaattinen loppu

Naapurikartanon hirviseurue sai sonnin kaadetuksi kolme päivää myöhemmin. Luotini oli hipaissut hirven turpaa, irrottaen kolme hammasta. Sitten se oli painunut sisään kaulantyvestä, kahlannut vasenta lapaluuta hipoen, pitkin kylkeä, ja tullut ulos taaimmaisen kylkiluun kohdalta, taittaen siitä irti palasen, jonka olimme jo tapahtumapaikalta löytäneetkin.

Hirven lopulta kaatanut naapurikartanon kotivävy oli päässyt pamauttamaan sivultapäin haulikon täyteisluodilla ja toisen piipullisen kahdeksan millin hirvihauleilla, tappaen sonnin seisoville jaloilleen. Leuhka nuorukainen erehtyi virnuilemaan, että: "Tiitus Jehkimällä taisi olla rypäleensiemen silmässä, koskapa ei saanut hirveä seisahtumaan Berdaanilla viiden metrin etäisyydeltä ! Oikean hirven ammunta on muuta-toista kuin kiskoilla kulkevan pahvihirven metsästys Olumppian kisailuissa..!"

Solvaus ei jäänyt kostamatta ! Heti Helsinkiin palattuani otin yhteyden jo hyvin tuntemaani Metsästysprotokolla-viraston ylijahtivoutiin, kertoen minuun kohdistetusta häväistyksestä. Seuraavana syksynä ei hirviä enää rankaisematta metsästetty haulikon täyteiluodeilla, eikä hirvihaulipatruunoilla.

Sen verran minulla oli jo vaikutusvaltaa metsästysasioissa, ampumaurheilullisten ansioideni takia, vasta hieman yli kolmenkymmenen vuoden ikäisenä. Urheilijan, iskelmätähden tai missin lausunnothan ohjailevat meidänkin päivinämme yleistä mielipiteen muodostusta painavammin, kuin arvovaltaistenkaan tiedemiesten toisenlaiset näkemykset..!

Kieltoja liukuhihnatyönä

Lyijyluotien käytön kieltävän ukaasin valmistelu vei jo enemmän aikaa, pillitupakkia ja nelitähtistä, mutta saatiinpas sekin viimein säädöskokoelmaan. Kiellon voimalla loppui Berdaanien, Graftoonien ynnä muiden muinaismuistojen käyttö hirvijahdissa. Käsintehtyjä englantilaisia kaksoisluodikoita tahtoivat jotkut erällisen korkeakulttuurin vaalijat yhä käyttää, ja koska emme halunneet pahoittaa riistapolkujen jaloimman ylimystön edustajien mieltä, pidätimme Metsästysprotokolla-virastolle oikeuden poikkeuslupien myöntämiseksi, kiellettyjen aseiden ja tarvikkeiden käyttöön ukaasien estämättä, huolellisesti valikoiduille ystävillemme.

Ryysy-vaatteisen torpparin pyssystä lähtevä lyijyluoti on tehoton, ja hirvijahtiin kelvoton, mutta koristekaiverretusta ja kauniisti kullitetusta luxus-aseesta ammuttu luoti tietää aina paikkansa, ja tekee aina tehtävänsä..!  Petsamon tapahtumia muistaen ehdotin jo 1930-luvun keskivaiheilla myöskin    tehdaspatruunan käyttöpakkoa hirvijahdissa, ja muussakin metsästyksessä, mutta tätä uudistusta jouduttiin odottamaan kahden vuosikymmenen ajan, ja rajoittamaan patruunoitten tehdaslatauspakko yksinomaan hirvenmetsästykseen.

Viivytys johtui siitä, että ase- ja patruunatehdas -- jonka asiantuntijat olivat tärkeimpiä neuvonantajiani -- ei vielä pystynyt tyydyttämään patruunoitten kysyntää.
Urani Metsästysprotokolla-virastossa oli "nousujohteinen" nykyaikaisen sanonnan mukaan. Kävin läpi jahtivouti-hierarkian kaikki asteet, ja kun hiihtoseurueemme esihiihtäjä oli ylennyt valtakunnalliseksi ladun aukaisijaksi, sain minäkin riittävät valtuudet metsästyslainsäädännön uudistamiseen vastarintavoimien urputuksia kuuntelematta.

Suuriruhtinaskunnan kolmas hiihtäjä

Virkanimitykseni oli nyt protokollaprokuraattori. Palkkaluokassani ja virka-asteikolla olin tasavertainen oikeuskanslerin kanssa, mutta perässähiihtäjien letkassa olin heti adjutantista seuraava lylyn lykkijä.

Nyt saatoin ryhtyä teettämään hallinto-alaisillani metsästystä koskevia kieltoja, rajoituksia ja pakotteita liukuhihnatyönä.Metsästyshän on toimintaa, jota rajoittavat KIELTO ja PAKKO, eikä niiden väliin saa jäädä mitään, koska Suomesta puuttuu erällinen korkeakulttuuri; puuttuvat aatelis-arvoon taikka varallisuuteen sidotut oikeudet metsästyksen harrastamiseen.

Piti saada edustuspatruunoita

Tehdaspatruunoitten käyttöpakolle piti keksiä selitys. Petsamon tapaus ei olisi yksin riittänyt perusteluksi, mutta muistissani oli melko tuore kokemus itseladattujen patruunien vaarallisuudesta. 1950-luvun vaihteessa sain yllättävän kutsun edustushirvijahtiin, johon osallistuisi korkeita ulkomaisia sotilasviranomaisia. Kutsusta ei siis käynyt kieltäytyminen...

Oli lauantai-ilta, ja viikonloppu-pulloni Monnet'a vajautunut melkein puolilleen.     Huomenissa piti lähteä riistakartanolle aamulla ani-aikaisin. Hirvenmetsästyskausi oli lopuillaan, ja aseeni viety vuosihuoltoon Kruununhakaan, yhtä 8 x 57 millin kinos-Mauseria lukuunottamatta. Löysin siihen vain yhden ainoan patruunan. Se oli laiton hirvijahtiin; ladattu B-Geschoss-luodilla, joka ei ollut lyijykärkinen, vaan vajaatehoinen tarkoitukseeni. (B-luoti on räjähtävä sytytys-ammus, joka olisi lähinnä YLItehokas hirvijahdissa..! Hirvenlihan nauttijaa uhkaa myös fosforimyrkytys. Latojan huomautus).

En tavoittanut puhelimitse Kruununha'an asekauppiasta, joka oli jossain maaseudulla ostelemassa sotamuistoaseita vietäviksi ulkomaiden asekeräilijöille monikymmenkertaisilla hinnoilla. Latausvälineet minulla oli, ja tarvikkeitakin: Siispä oma apu paras apu -- taas jälleen kerran..! Otin pöytälaatikostani ruutitölkin VRT:n N 16:tta, josta tiesin, että hylsyn saa täyttää hartioihin asti. Annostelin ruudin tällä tavoin viiteen patruunaan ja vasaroin lailliset, raskaat lyijykärkiluodit paikoilleen hylsyihin.

Aamulla tuli musta valtion auto minua noutamaan. Riistakartanolla vaihdettiin tervehdykset ja esittelyt. Sitten nurkumatta passiketjuun..! Passipaikkanihan oli huonohko, mutta suuri hirvisonni tuli ampumasektoriini. Tähtäsin mestariampujan rutiinilla, ottaen ennakon, ja puristin liipaisinta...

Seuraava muistikuva oli ankea herääminen sairaalassa. Hoituri pesi kylmällä spriillä ruutinokea otsastani. Eikä tarjonnut pullostaan edes pikku maistiaisia, vaan ryhtyi nyppimään ruudin jyviä ja puutikkuja pinseteillä nahastani. Vasen käsi oli jo kääreissä. Sormet sentään tallella, mutta ruhjeita ja tikkuja oli ollut ranteesta olkapäähän asti. Kivääri oli katkennut kahtia. Lukko onneksi kesti..!. Pääsin kotiin sidonnan ja parin päivän tarkkailun jälkeen.

"Voi tapahtua kenelle tahansa...!"

Tapaturman syy selvisi kotona: Ruutia N 16 sisältävän tölkin suusinetti oli koskematon,    mutta sen vierellä olevan, lintupyssyruutia N 19 sisältävän kanisterin ruuti oli vajaantunut. (Vuoden 1973 syyskuun 1. päivän jälkeen ovat Vihtavuoren ruutien lajimerkinnät muuttuneet. Entinen N 19 = nykyinen N 110 ja aiempi N 16 = nykyinen N 140. Latojan/lataajan huomautus).

Tehdaspatruunapakon arvostelijat ymmärsivät lopulta itsekin, että vastaavanlainen sekaannus voi sattua kenelle tahansa metsästäjälle,    koska se sattui jopa itselleen Tiitus Joakim Nyppylälle...! Miehelle, joka on suomalaisen metsästäjän arkkityyppi, suuri esikuva, sekä kautta koko maailman tunnettu metsästysaseiden ja niiden ampumatarvikkeitten erikoisasiantun-tija. Mahtimies; jahtimies; saht...(ITSESENSUROITU!!!!!)

Niinpä niin. Edellämainitut ja monen-monet muut edistykselliset - koko muulle maailmalle esikuviksi kelvolliset säännökset eivät suinkaan ole hatusta nostettuja, vaan niiden taustalla on vankka tieto ja kokemus. Paljonkohan omaa kokemusta lieneekään näiden säädösten arvostelijoilla ??
Kysyy: Tiitus J. Nyppylä

Latoja-gunwriterin jälkihuomautus: Oliko teksti joteskin tuttua, mutta silti ennenlukematonta ? Se on julkaistu aikoinaan lyhyempänä versiona ASE & ERÄ-lehden neitsytnumerossa 1/-84, joka ilmestyi jakeluun parahiksi ennen vuoden 1984 erämessuja. Lehdenvihkon painos, 40 000 kpl, on loppuunmyyty jo ammoin.

Historiallinen kipinämorsettaja

100-vuotisjuhliensa juomingeista jo tyydyttävästi toipunut vaari saneli väliin muutamia vuosien vierressä mieleen    palautuneita muistumia, muunmuassa Petsamon kipinälennätintä vaihtelevalla menestyksellä käyttäneestä munkki Parmenista, joka oli historiallinen henkilö; legenda jo eläessään, ja turistihoukutin: Venäjän armeijan upseeri, polyteknikumin opinnot ennätysajassa suorittanut Pjotr Mihailovitsh Matvejev, josta piti tuleman asekonstruktööri. Nuori insinöörikapteeni osallistui myös taisteluihin Turkin sodassa 1870-luvulla. Hän menetti sodassa toisen jalkansa ja kiinnostuksensa "tappokaluja" kohtaan, siirtyen sähköisen viestinnän alalle.

Pjotr M. Matvejev osallistui mm. Helsingin ja Pietarin välille Krimin sodan aikaan (hosumalla eli "ryssiksi") vedetyn lennätinlinjan korjaustöihin 1880-luvulla kipinämorsetuksen ja ääniradiotekniikankin pioneerin, Alexandr Stepanovitsh Popovin, assistenttina, mutta vetäytyi sittemmin luostariin. Hän ei koskaan hurahtanut uskoon, vaan vältteli hengellisiä menoja moninaisin tekosyin. Hyödyllisiä töitäkin oli piisalta.

Varsinaiselta ammatiltaan Isä Parmenin munkki-nimen omaksunut Matvejev oli keksijä, ja projekti-insinööri, joka sai luostarista ylöspidon ja työrauhan. Petsamon luostariin hän suunnitteli mm. sähkövoimalan, konepajan ja tiilitehtaan, sekä rakensi monipuolisilla toiminnoilla varustetun kello-soittorasiayhdistelmän, sekä lukuisia ajanmukaisimpaan vahvistintekniikkaan perustuvia radiovastaanottimia ja levysoittimia     (joiden loppuunkuluneet levyt hän syötti koltta-lapsille. Levyt oli prässätty tummasta keittosuklaasta).

P.M. Matvejev rakensi myös kolme automobiilia eli hyrysysyä, joista viimeinen oli bussi-automobiili. Sillä hurjastellessaan hän kuoli sydänkohtaukseen 1930-luvun keskivaiheilla -- Tiitus J.Nyppylän maininnan mukaan "kypsymättömänä nuorukaisena" -- vain noin 85 vuoden iässä. (Niille, joita historia huvittaa, suosittelee latoja-gunwriter lukemisiksi Tuulikki Soinin Petsamo-tetralogiaa).

Tiitus J. Nyppylä ei ollut ainoa "Suomen gospodin", joka erehtyi luulemaan Isä Parmenia "oppimattomaksi musikaksi" epäsiistin ulkonäön perusteella. Tosiasiassa "sähkö-munkki" seurasi ajan rajua rientoa saksan-, englannin ja ruotsinkielisistä teknisistä julkaisuista, ja oli kirjeenvaihdossa alan miesten, mm. Lee DeForestin, Emil Berlinerin, Thomas A. Edisonin sekä monien auto-alan keksijöiden kanssa kunkin omalla äidinkielellä. Grammofoonin keksijän, Emil Berlinerin, kanssa oli kirjeenvaihtokielenä jiddish.

Jehkimän nimipäivän (20. maaliskuuta) lähestyessä 1999 a.D.

Gunwritersin etusivulle   Gunwriters in English    Linkkisivulle