Kirjoittaja: J. Hartikka, 1990

Tieteen ja tekniikan vaikutus yhteiskuntaan on aina ollut tiedotusvälineissä suosittu väittelynaihe, samoinkuin tekniikan kehitysnopeuden ennustaminen. Useimmiten keskustelijoiden tietous aiheesta on yhtä matalalla kuin into on korkealla - eikä ihmekään, aiheesta saatavissa oleva tieto kun yleensä on suppeaa, vaikeatajuista ja kaikkea muuta kuin käytännönläheistä. Aiheen pohtijat joutuvat herkästi hakoteille olettaessaan kehityksen yhteiskunnassa ja organisaatioissa tapahtuvan järkevästi ja suunnitellusti - mikä yleensä ei pidä paikkaansa.

Tieteen, tekniikan ja yhteiskunnan tai organisaation vuorovaikutus noudattaa kuitenkin tiettyjä kehityskaariteorian sekä kaaosteorian kuvaamia lakeja, sen tarkemmin, mitä suuremmasta ihmisjoukosta on kysymys. Yhteisö pyrkii luonnollisesti säätelemään kaikkia siihen vaikuttavia uudistuksia ja erikoisesti niiden kehitysvauhtia. Kun ideasiemen on kasvanut keksintötaimeksi ja lopulta inovaatiopuuksi, joka kantaa tuotteiden ja hyödykkeiden hedelmiä suuren yhteiskunnan nautittavaksi, alkuperäiset keksijät eivät enää voi käytännössä vaikuttaa innovaationsa kehitysnopeuteen ja -suuntaan. Lapsi on aikuinen ja kehittyy yhteiskunnan ehdoilla. Masentavaako? Ei sentään - yhteiskunnan toiminnan ennakoitavuus antaa nimittäin keksijälle yhden etulyönnin: Mahdollisuuden ennustaa keksinnön tulevaisuutta, miten siihen voi itse vaikuttaa, miten nopeasti se kehittyy ja miten yhteiskunta tai suuri organisaatio sitä säätelee.

Tässä kirjoituksessa esitetyistä asioista kehityskaariajattelu on ennestään tunnettua ja käytettyä, muista väitteistä vastaa kirjoittaja. Artikkelin lopussa kuvattu innovaationopeusteoria pätee sekä tieteisiin että tekniikkaan. Tieteellisen perustutkimuksen innovaatiot ovat yleensä tietoa tai teorioita siinä kun tekniikan innovaatiot tuotteita tai hyödykkeitä.

Kehityksen pyhä kolminaisuus

Määritellään ensin muutamia kehityksen peruskäsitteitä. Idean ja keksinnön lisäksi otamme käyttöön innovaation eli hyödykkeen käsitteen.

Idea:                  Luova ajatus
Keksintö:           Toteutettu idea
Innovaatio:        Yhteiskunnan laajalti hyödyntämä keksintö

Keksijäksi nimitämme ideansa toteuttajaa. Keksintö on toimivaksi kehitetty idea, joka voi olla esimerkiksi tuote, teoria, tutkimustulos tai kokonaan uusi tieteen tai tekniikan haara. Innovaatio keksinnöstä tulee, kun tuote on kaupallisesti kannattava, teoria on yleisesti hyväksytty, tutkimustulokset hyödynnetään tai tieteenhaara vaikuttaa ympäristöönsä ja kehittyy omin avuin edelleen.

Keksinnöllisyystasolla ymmärrämme tässä keksinnön vaikutusta tuotteen tärkeimpiin käyttöominaisuuksiin. Esimerkiksi auton turboahdin on keksinnöllisesti matalatasoinen, vaikka onkin teknisesti korkeatasoinen: turboahdettu auto kuljettaa liikenteessä lastinsa perille korkeintaan muutaman prosentin ajansäästöllä. Sensijaan jousitus on korkeatasoinen peruskeksintö, jonka poisjättäminen autosta likimain kaksinkertaistaisi matkustusajan.

Useimmiten tärkeimmät keksinnöt näyttävät valmiina suorastaan itsestäänselviltä - kuitenkin ne ovat aikaisemmin jääneet toteuttamatta. Vaikka mutkikkuus herättääkin aina eniten hämmästelyä, todellinen nerous näkyy yksinkertaisuutena.

Kehityskaari

Keksinnön ja innovaation yleistyminen ajan kuluessa noudattaa ns. elinkaarta eli kehityskaarta. Puhtaimmillaan sen voidaan olettaa noudattavan Gaussin- eli kellokäyrää, jossa keksintö alkaa täydestä tuntemattomuudesta yleistyen aluksi hyvin hitaasti. Tietyssä vaiheessa käyrä kääntyy jyrkkään nousuun - keksinnöstä on tullut innovaatio. Myöhemmin kehityskaaren nousu hidastuu ja pysähtyy kääntyen lopulta laskuun jonkin uuden innovaation ottaessa sen aseman. Kehityskaari voidaan Altshullerin mukaan yksinkertaistaa neljään vaiheeseen, joista jokaista kuvataan suoralla:

Lapsuus:             Keksintövaihe, suppea levinneisyys
Kypsyys:             Innovaatiovaihe, nopea yleistyminen
Vanhuus:             Innovaation kehitysnopeus hidastuu
Taantuminen:      Kehitys kääntyy laskuun

Lapsuusvaiheelle on ominaista keksinnön pieni levinneisyys ja siitä saatavaan hyötyyn nähden suuret kehityskustannukset. Lapsuusvaihe alkaa korkeatasoisista peruskeksinnöistä, jotka ovat pohjana koko tulevan kehityksen suunnalle. Lapsuusvaihe myöskin loppuu uuteen sarjaan tasokkaita keksintöjä, jotka ovat alkuna kypsyysvaiheelle eli keksinnön muuttumiselle innovaatioksi.

Kypsyysvaiheessa keksinnöstä saatava hyöty ylittää sen aiheuttaman työn ja kustannukset suuren käyttäjäjoukon hyväksyessä innovaation käyttöönsä. Innovaatio kehittyy omalla painollaan jatkuvalla sarjalla keksinnöllisesti matalatasoisia, mutta usein teknisesti kehittyneitä pieniä tuoteparannuksia.

Vanhuusvaiheessa innovaatiosta saatava taloudellinen hyöty ja siihen tehtävien pienten tuoteparannusten määrä on suurimmillaan, kunnes jokin korvaava innovaatio kääntää nekin taantumisvaiheessa laskuun, eli tarpeeton tieto unohtuu. Kehityskaarien vaiheista kiinnostunut löytää lisätietoja esimerkiksi Kalevi Rantasen kirjasta Teknisen luovuuden kehittäminen.

Tahdolla päämäärään

Lapsuuttaan elävän keksinnön kehitys ja henkiinjääminen riippuu järjestyksessä seuraavista keksijän edellytyksistä:

1. Tahto
2. Resurssit
3. Tietotaito

Tietotaito on listassa viimeisenä siksi, että se on helpointa hankkia ja sitä karttuu joka tapauksessa keksintöä kehittäessä. Tiedonhankintatavoillakin on tehokkuusjärjestyksensä, joka on seuraava: Omakohtainen kokeilu, asiantuntijan henkilökohtainen ohjaus ja kirjallisuustieto. Itse kokeillessa saa aina nopeimmin suoraa kokemusta juuri siltä alalta, jolta sitä tarvitsee. Alan asiantuntija taas pystyy antamaan nopeasti omaa tietoaan oikein valikoituna. Kirjallisuustieto voi olla etenkin keksinnön alkukehittelyn aikana välttämätöntä senhetkisen kehityksen tason selvittämiseksi, mutta se on myös työläästi seulottavaa ja usein puutteellista, koska vain pieni osa ihmisen hankkimasta käytännön kokemuksesta on koskaan tallennettu - tästä syystä edeltäneiden sukupolvien tiedon tasoa ei koskaan ole syytä vähätellä, nykyäänkin melkoinen osa "viimeistä tietoa" vain löydetään uudelleen, ja rinnakkaiskeksinnöt ovat hyvin yleisiä.

Resurssipula on usein vakavampi yksityisen keksijän hidaste, mutta voi toisaalta johtaa vaikeiden tai kalliiden ratkaisujen välttämiseksi sivutuotteena uusiin nerokkaisiin menetelmäkeksintöihin päämäärän saavuttamiseksi. Yhteisöillä, organisaatioilla ja suurilla yrityksillä resursseja tietenkin on, mutta niiden toimintatapa ohjaa resurssit kaupallisesti kannattaviin, mutta keksinnöllisesti rajoittuneisiin ja matalatasoisiin sekä toteutustavaltaan hyvinkin kalliisiin tutkimuksiin ja keksintöihin.

Tahto, into ja sitkeys ovat keksijän tärkeimmät onnistumisen avut. Niitä on vain yksityisillä henkilöillä, harvoin yhteisöillä ja organisaatioilla - siksi historian merkittävimpien peruskeksintöjen takana on aina yksityisen ihmisen nimi.

Lapsuuden loppu, innovaation alku

Ajanjaksoa, jossa keksintö kehittyy innovaatioksi, voidaan kuvitella kehityskaaren lapsuus- ja kypsyysvaiheen taitteessa olevaksi pisteeksi. Otamme tälle kehitysvaiheelle käyttöön nimen innovaatiopiste, ja sen tunnistaminen on etenkin keksijälle erikoisen tärkeää. Tämä siksi, että vasta innovaatiopisteestä alkaen keksijä alkaa saada tunnustusta tai hyötyä enemmän, kuin keksintö on siihen mennessä teettänyt työtä tai aiheuttanut kuluja. Toisaalta tästä pisteestä myöskin keksijän vaikutusmahdollisuudet innovaation kehitykseen vähenevät jyrkästi tai suorastaan loppuvat.

Maailma on täynnä työnantajaansa, organisaatioonsa tai yhteisöönsä turhautuneita tiedemiehiä, tutkijoita, teoreetikkoja, tuotesuunnittelijoita ja yksityisiä keksijöitä pääasiassa siksi, ettei innovaatiopistettä kyetä tunnistamaan eikä yhteiskunnan suhtautumista keksintöön arvioimaan oikein etukäteen. Kehitysnopeuden ymmärtäminen avaa aivan uuden näkökulman keksinnön hyödyntämiseen ja sen pitkän tähtäimen arvon ja merkityksen ymmärtämiseen. Se myös auttaa keksijää suhtautumaan positiivisesti ideansa tulevaisuuteen ja onnistumaan keksinnön tunnetuksi tekemisessä. Tässä esitettävä kehitysnopeusteoria on kehitetty keksijän ja tutkijan työkaluksi ideansa.

Organisaatio kulkee omalla vauhdillaan

Ihmisyhteisö, kuten suuri organisaatio tai yritys, omaa eräänlaisen mielipidemassan, psykologisen inertian, joka tarkoittaa ihmisjoukon mielipiteiden ja toimintatapojen muutoksen hitautta. Psykologinen inertia säätelee ja jarruttaa muutosvastarinnan voimalla lähes jokaisen uuden käyttöönottoa piirissään. Aloitteen, kuten keksinnön toimivuudella ja hyödynnettävyydellä ole käytännössä mitään yhteyttä sen saaman vastustuksen kanssa, koska muutosvastarinta yksinkertaisesti on jokaisen normaalin ihmisyhteisön toiminnan ominaisuus. Muutosvastarinta näkyy erittäin hyvin byrokraattisissa virastoissa, hallinnon alalla ja suurissa yrityksissä, ja se noudattaa uuden keksinnön kohdatessaan kolmea päävaihetta:

1. Passiivisuus.
2. Vastustus.
3. Asiantuntemattomuus.

"Jos tämä toimisi, se olisi jo käytössä", kuullaan usein keksinnön arvioijan kommenttina. Ensimmäisessä vaiheessa keksintöön tutustuva yhteisön tai organisaation päättäjä kuluttaa hetkellisen alkuinnostuksen jälkeen pääosan tarmostaan vakuuttaakseen itselleen, mistä syistä keksintö ei toimi. Sittenkin, kun hän uskoo sen toimivan, katsoo hän keksinnön eteenpäinviemisen olevan kokonaan keksijän vastuulla. Päättäjä voi kyllä kertoa olevansa kiinnostunut keksinnöstä, mutta ei kuitenkaan yleensä tee mitään keksinnön käyttöönottamiseksi, ja mahdolliset yritykset tähän suuntaan kaatuvat ylemmän esimiehen passiivisuuteen. Tämä merkitsee sitä, että ensimmäisenä vastustuksen vaiheena yhteisön refleksi on passiivisuus. Keksijästä voi jopa tuntua, että keksintö yritetään vaieta kuoliaaksi jo alkuvaiheessa.

Keksijä on yleensä sitkeä, kehittää ideaansa, ja palaa parannetun keksinnön kanssa uudestaan tarjoamaan sitä yhteisön tai yrityksen päättäjille. Siinä kun keksijä kokee itsensä hyväntekijäksi tarjotessaan päättäjille mahdollisuutta käyttää keksintöään hyväkseen, päättäjät taas näkevät keksinnössä sen suuren työn ja epävarmuuden jonka se heille mahdollisesti aiheuttaa. Usein päättäjä koittaa päästä keksijästä ja hänelle hankalasta riskinottotilanteesta eroon käyttäen omia asiantuntijoitaan ja tietolähteitään keksinnön mahdottomuuden ja tarpeettomuuden todistamiseen. Vaikka keksintö olennaisin osin selvästi toimisikin, arvostelu voidaan kuitenkin kohdistaa epäolennaisuuksiin. Viimeistään tässä vaiheessa keksijä saattaa todeta muinaisten kreikkalaisten lausahduksen paikkansapitäväksi: "Tyhmyyden ja kyvyttömyyden edessä ovat jumalatkin voimattomia".

Kun keksijä on lopulta omin avuin saanut keksintönsä rajalliseen käyttöön ja myönteiset tulokset lopulta ovat yleisesti tiedossa, epäilijät muuttavat lopulta kantaansa, moni jopa huomaa itse asiassa jo itse keksineensä saman aikaisemmin. Tämä vaihe on viimeinen keksinnön lapsuusvaiheen kynnys ennen sen muuttumista innovaatioksi, mutta nyt keksijä törmää yhteisön jarruista viimeiseen: asiantuntemattomuuteen. Valtaosa keksinnön lapsuusvaiheen ulkopuolisesta hyvää tarkoittavasta kehittelystä, jota ei tehdä keksijän suorassa ohjauksessa, tehdään kuitenkin epäpätevästi tai jopa väärin. Tämä on luonnollista, koska jokainen parantelija, kopioija ja selittäjä tulkitsee keksintöä oman kokemuksensa pohjalta, joka on sen puutteellisempi, mitä edistyksellisempi keksintö on. Keksijän onkin syytä valmistautua pitkäjänteiseen keksinnön kehittämisen ja käyttöönoton kanssa tekemisissä olevien ihmisten koulutukseen.

Asiantuntemattomasti vailla keksijän ohjausta kehitetty keksintö voi ajautua niin kauas alkuperäisestä, että se saa toimimattomaksi pilattuna huonon maineen. Tämän maineen palauttaminen saattaa kestääkin riittävän kauan hidastaakseen keksinnön käyttöönottoa. Aikaa myöten suurin osa huonoista parannuksista kuitenkin karsiutuu pois ja keksintö saavuttaa yleisön hyväksynnän: siitä tulee kypsä innovaatio.

Keksijän moraali

Tiedemiehen ja keksijän moraalista on joskus keskusteltu erikoisen kiivaasti. Tiede- ja teknologiayhteisöjen ulkopuoliset saattavat jopa ehdottaa, että keksijän täytyisi jättää yhteiskunnalle haitalliset keksinnöt kokonaan tekemättä. Keksijästä itsestään tämä tuntuu aivan samalta kuin pyytäisi odottavaa äitiä tekemään abortin, koska lapsesta voi tulla rikollinen. Millainen sitten keksijän moraalin pitäisi olla? Kun keksintö on syntynyt ja elää lapsuusvaihettaan, keksijän moraali muistuttaa vanhemman moraalia. Keksijältä ja tutkijalta ei voi edellyttää asettaa vastoin omaatuntoaan keksintönsä tai tieteenalansa tarkoitusta kyseenalaiseksi, enempää kuin vanhempien omien lapsiensa; kummassakaan tapauksessa suojattinsa tulevaisuutta ja todellista vaikutusta ei voi ennustaa. Kehitysaskelien jälkikäteen moralisoijia ihmisyhteisöistä löytyy joka tapauksessa, riippumatta keksinnön hyödyllisyydestä ihmiskunnalle.

Suuri osa yleisöstä suhtautuu useimpiin tieteen ja tekniikan aloihin ahdasmielisesti. Tämä johtuu siitä, että ihmisen suvaitsevaisuus on luonnostaan enemmän tai vähemmän rajallista. Itseään vapaamielisenä pitävä henkilö voi esimerkiksi adoptoida pakolaislapsen, mutta suhtautua torjuvasti kokonaisiin tieteenhaaroihin, tai päinvastoin. Suuressa ihmisjoukossa tämä merkitsee minkä tahansa ihmistä läheisesti koskettavan uutuuden vastustamista, koska todennäköisesti sitä puoltaa vain pieni osa yleisöstä. Mitä ihminen ei tunne, sitä hän ei hyväksy. Ihmismassan mielipiteiden muuttaminen on hidasta - tätä ilmiötä kutsutaan myös psykologiseksi inertiaksi.

Suuren yleisön vastustus on tunnepohjaista, vaikka sitä tukemaan esitetäänkin järkisyitä. Tämän vuoksi keksinnön vastustusta on vaikea kumota pelkästään sen näennäisiä syitä kumoamalla, ja toisaalta vastustusta on helppo pitää yllä ja ihmisyhteisöjä ohjailla (vrt. propaganda) tunteisiin vetoamalla. Esimerkiksi nopeasti kehittyvä elektroniikka pääsee luiskahtamaan ihmisen tärkeimpien tunteiden ohi, koska harva kokee sen henkilökohtaisesti uhkaavaksi. Sensijaan vaikkapa geenitekniikka sa vastaansa samanlaista vastustusta kuin elintensiirrot aikoinaan, koska geenitekniikka antaa mahdollisuuden kajota pyhänä tunnettuun asiaan: ihmisen perimään. Perinnöllisten sairauksien parantaminen tulee olemaan tämän tieteenhaaran tärkein käyttökohde, mutta sen sisäistää suuresta yleisöstä etukäteen vain häviävän harva.

Innovaatio putkessa

Entä sitten, kun keksinnöstä on lopulta tullut yleisesti käytetty hyödyke?   Yhteiskunnan vihreille laitumilleen päästämä innovaatio ei suinkaan laukkaa villinä ja vapaana enempää kuin tarpeellinen kotieläinkään. Voidaan ajatella, että innovaation kehitys joutuu alkuun päästyään kulkemaan yhteiskunnan rajaamassa "putkessa", jossa sen suunta ja kehitysnopeus on selvästi rajattu päästen vain hieman joustamaan. Kaaostutkimuksen termein voidaan sanoa, että kehitysputki on innovaation kehitysatraktiivi fraktaalisessa yhteiskunnassa. Liian nopeaksi pyrkivä kehitys törmäilee putkensa seinämiin kohdaten paheksuntaa, vastustusta ja rajoittavia lakeja. Liian hitaasti putken pohjalla laahaavaa innovaatiota taas kannustetaan kehittymään lieventämällä sen rajoitteita. Kehitysnopeuden rajat määrää siis innovaatiota ympäröivä yhteiskunta, eivätkä innovaation sisäiset kehitysmahdollisuudet - tämän asian huomiotta jättäminen voi aiheuttaa huikeita yliarviointeja kehitysnopeutta ennusteltaessa.

Innovaation kehitysnopeutta ja suuntaa ei yksityishenkilö voi muuttaa, sen voi tehdä vain yhteiskunta. Tästä johtuen kehitysputkea voivat kääntää vain laajat yhteiskunnalliset kriisit. Myös riittävän vaikutusvaltainen yhteiskunnallinen ryhmittymä voi joksikin aikaa "taivuttaa" kehitysputkea, mutta tällöin muutos pysyy vain niin pitkään, kuin sitä väkisin pidetään yllä, sen jälkeen putki oikeaa - pakotettu kehitys palautuu entiseen suuntaansa pakotteiden poistuessa. Sama pätee moniin muihinkin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Yksityishenkilö ei ehkä voi kääntää vauhtiin päässeen kehityksen suuntaa, mutta hän voi tehdä jotain merkittävämpää: hän voi luoda oman kehitysputken. Oikeaan aikaan tehty peruskeksintö kehittyy hyvin hoidettuna merkittäväksi innovaatioksi, joka aikanaan lähtee noudattamaan omaa kehityslinjaansa, jonka yleinen suunta määräytyy jo keksinnön syntyhetkellä.

Innovaationopeusteoria

Innovaation kehitysnopeuden määrittelemme sen oleellisimpien ominaisuuksien suhteelliseksi parantumiseksi tietyllä aikavälillä. Kehitysnopeuslait ovat:


1. Vakionopeuslaki

Innovaation kehitysnopeus on pitkällä aikavälillä kullekin innovaatiolle luonteenomainen, eikä yksityishenkilö voi sitä merkittävästi muuttaa.

2. Kehitysputkilaki

Innovaation kehitysnopeuden määrää sitä hyödyntävä yhteiskunta.

3. Käyttöönottolaki

Yhteiskunta hyödyntää keksinnön käyttöönsä vasta, kun yhteiskunnan kehitystaso saavuttaa keksinnön kehitysasteen.

Huomautukset:

Vakionopeuslaki: Keksinnön ja innovaation kehitys etenee ns. kehityskaaren muodossa. Kehityskaaren kypsyysvaihe eli innovaation kehitys voidaan kuitenkin yksinkertaistaa suoraksi, joka koostuu jatkuvasta sarjasta innovaatioon tehtäviä tuoteparannuksia. Yksittäisen tuoteparannuksen aiheuttama innovaation oleellisten ominaisuuksien parantuminen voidaan arvioida esimerkiksi seuraavasti: Kuinka paljon huonommin innovaatio toimisi tai täyttäisi oleelliset tehtävänsä ilman tuoteparannusta?

Kehitysputkilaki: Innovaatio katsotaan syntyneeksi, kun innovaatiopiste on ohitettu eli keksinnöstä tulee laajalti hyödynnetty. Tämän jälkeen yhteiskunta rakentaa innovaation ympärille eräänlaisen putken: kehitysnopeutta rajoittaa yhteiskunnan psykologinen inertia, eli mitä ihminen ei ymmärrä, sitä hän ei hyväksy. Innovaation kehitysnopeus ei yhteiskunnan kehittyessä enää myöhemmin nopeudu, mutta syntyneet uudet innovaatiot saavat kukin oman luonteenomaisen nopeutensa ympäröivän yhteiskunnan kehitystason mukaan. Pakotetut kehitysnopeuden muutokset ovat palautuvia.

Käyttöönottolaki: On mahdollista tehdä huomattavasti aikaansa edellä olevia keksintöjä, mutta ne hyödynnetään innovaatioiksi vasta, kun yhteiskunnan kehitystaso on saavuttanut keksinnön kehitystason. Vastaavasti syntyhetkeltään aikaansa jäljessä olevat keksinnöt, joita yhteiskunta olisi tarvinnut jo ennen niiden syntyä, yleensä hyödynnetään välittömästi. Näin ollen keksinnön innovaatiopiste voidaan likimain ennustaa, jos tunnetaan keksinnön kehitystaso sekä yhteiskunnan kehitysnopeus ja senhetkinen kehitystaso kyseisellä tieteen tai tekniikan alalla.

Keksijä ennustajana

Miksi sitten keksijän tarvitsisi tietää keksintönsä innovaatiopiste? Useimmiten ei tarvitsekaan, koska suuri osa keksinnöistä on heti hyödynnettävissä, mutta edistyksellisten keksintöjen tai huomattavien tuoteparannusten innovaatiopisteen saavuttaminen voi kestää kauankin - historiasta saattaa löytyä jopa satojen vuosien kehitysaikoja ensimmäisistä peruskeksinnöistä laajalti hyödynnetyiksi innovaatioiksi (esim. revolvereita tehtiin jo 1500-luvun lopulla, mutta innovaation läpimurto ja tunnetuksi tuleminen tapahtui vasta 1800-luvun puolivälissä. Sähkönero Nikola Teslan keksinnöistä tunnetuin käyttöönotettu on kolmivaihevirta - hänen langattoman energiansiirron keksintöjensä ja sähkökenttätutkimustensa tulokset menevät osittain vieläkin yli ihmiskunnan tämänhetkisen omaksumiskyvyn).

Jos keksintö on ennustettavissa kaupallisesti kannattavaksi vasta 30 vuoden päästä keksinnön tekemisestä, lienee tuskin kannattavaa edes sijoittaa patentoimiseen, koska patenttisuoja päättyy viimeistään 20 vuodessa. Paljon aikaansa edellä olevasta keksinnöstä voi odottaa saavansa vain mainetta, ja sitäkin vasta vuosikymmenien päästä. Jos innovaatiopiste taas on vain parin vuoden päässä, keksinnön edelleenkehittely ja patentointi lienee hyvinkin kaupallisesti kannattavaa. Nopeasti markkinoille tuotavissa oleva keksintö tuo leipää, mutta ei yleensä historiaan jäävää mainetta.

Esimerkki innovaatiopisteen eli yleisen hyödyntämisajankohdan ennustamisesta: Teemme kolmella eri tekniikan alalla keksinnön, joista kukin parantaa tuotteen oleellisia käyttöominaisuuksia 10 % verran. Kun tunnemme historiasta kyseisten alojen kehitysnopeudet, voimme likimain ennustaa kunkin keksinnön yleisen hyödyntämisajankohdan. Nopeasti kehittyvällä ATK-alalla saamme kolmen vuoden kilpailuedun, kun taas hitaammin kehittyvä auto menee vastaavan tasoisella parannuksella jo kymmenen vuotta aikaansa edelle. Näin paljon parannetun kiväärin suuri käyttäjäkunta taas on valmis hyväksymään vasta yli kahdenkymmenen vuoden päästä.  

Keksijä pyrkii usein kehittämään keksintöään niinpitkälle kuin hänellä on visioita sen kehitysmahdollisuuksista. Jos tarkoituksena on kehittää kaupallisesti kannattava tuote, keksinnön kehitys voi ohittaa yhteiskunnan valmiuden hyväksyä se. Näinollen on joskus tarkoituksenmukaista pysäyttää keksinnön kehittäminen siihen vaiheeseen, jonka ihmiset vielä pystyvät omaksumaan ja ottamaan käyttöön juuri tällä hetkellä tai aivan lähitulevaisuudessa. Tällöin edelleenkehittämisen sijasta keskitytään keksinnön tunnetuksi tekemiseen, tuotannon suunitteluun ja markkinoinnin järjestämiseen. Näin menetellen innovaatio saadaan tuottamaan keksijälleen hyötyä jo hänen elinaikanaan.

Joskus on mahdollista saada sekä kaupallista hyötyä että kunniaa. Näin erikoisesti silloin, jos keksintö on erittäin edistyksellinen nopeasti kehittyvällä tekniikan tai tieteen alalla, tai jos se on syntynyt "aikaansa jäljessä", mikä tarkoittaa sille olleen todellista tarvetta jo pitkän aikaa ennen sen keksimistä. Todellinen keksinnön tarve ei välttämättä löydy niistä tarpeista, joista yhteisöissä eniten puhutaan, vaan jostain aivan odottamattomasta suunnasta. Tämän piilevän eli latentin tarpeen esille kaivaminen on keksijän haaste ja itsessään jo puoli keksintöä.


Juha Hartikka

Päivitetty 06.02.2002