<< Gunwriters      gunwlogo.GIF (2155 bytes)   Linkkisivu >>


09.10.2000, kaivattu uusinta vuodelta 1986:

KAASUTIIVIS REVOLVERI - UNELMAAKO VAIN?


Teksti ja piirroskuvitus: P.T.Kekkonen 1986.
Tekstin täydennykset: PTK 2000.
Artikkeli on julkaistu lyhennettynä versiona
ASE & ERÄ-lehdessä n:o 4/ 86 sivuilla 48 - 51 ja 54.


Tämän kysymyksen on esittänyt moni housunlahkeensa kärventänyt siluettiampuja, tai rullapyssymies, joka haluaisi harjoitella ammuntaa tutulla aseellaan pihapiirissä, kesämökillä tai kellarissaan, naapureita tahi kotiväkeään melusaasteella häiritsemättä. Kantapään kauttakin on moni havainnut vaimentimen hyödyttömäksi revolverissa, kun ei ole painettua asiatekstiä uskonut, vaan katsellut kuolaten Hollywoodin tai TV-sarjojen tuottajien studioiden "prop-mastereiden" luomuksia, ja kuunnellen vaimennettujen revolverien tussahduksia, jotka ovat äänitysmestareiden syntetisointeja.


Moni studioiden äänitysteknikoista ei liene ikinä kuullut vaimentimella varustetun ampuma-aseen kovapanoslaukauksen ääntä, koskapa synteettisesti tuotetut tehosteet eivät muistuta minkääntyyppisellä vaimentimella varustetun aseen laukausta. Vaimennetun revolverin ääni on elokuvissa jopa vaisumpi kuin pistoolin tusjahdus. Luodin lätkähdystä elolliseen kohteeseensa ei ole yritettykään jäljitellä jälkiäänityksiä tehtäessä. Realismi veisi äänitteeltä "uskottavuuden", koska yleisö on jo vuosikymmenien ajan totutettu keinotekoisiin tehosteisiin.

nagsil.jpg (16272 bytes)Kaasutiivistyksen ongelma oli ratkaistu jo 1800-luvulla lukuisin eri menetelmin. Jo Collier-piilukkorevolveri oli kaasutiivis, kunnes karstoittui ammuttaessa. Metallihylsyn ja savuttoman ruudin keksiminen mahdollisti kaasutiiviyden 1800-luvun lopulla, mutta belgialaisten Henri Pieperin ja Emil & León Nagantin järjestelmät eivät kunnolla sovellu nykyaikaisiin Magnum- ja Maximum-kaliberisiin aseisiin, joissa kaasutiiviyttä kipeimmin kaivattaisiin. Lähtökohdaksi joudutaan etsimään patruuna, jonka hylsy tiivistää myös aseen piipun ja rullan välisen raon, olematta kuitenkaan ylipitkä Pieperin ja Nagantin hylsyjen tapaan; jälleenladattavuus kun on myös huomioitava.


Kuva: Integroidulla vaimentimella varustettu venäläinen 7.62 mm Nagant, jonka patruunan muotoilu, yhdistettynä jo 1700-luvulla keksittyyn viritysvaiheessa eteenpäin liikkuvaan rullaan, mahdollisti kaasutiiviin rakenteen ja vaimentimen tehokkaan käytön. Useimmat joukkotuotetut Nagantin vaimentimet olivat ilman aseeseen tehtäviä muutoksia kiinnitettäviä etuvaimentimia, mutta kuvan esittämä laite on vaatinut koneistustöitäkin. Silti otaksutaan, että se on valmistettu vain yhtä terrori-iskua varten, jonka jälkeen ase olisi hävitetty. Se jäi Englannin tiedustelupalvelun saaliiksi joltakin neuvostoagentilta.


Needham-järjestelmä

Tällainen patruuna on kehitetty jo pitkästi toistasataa vuotta sitten. Numeroidun kuvan 1. esittämiä Needham-patruunoita ja niitä polttavia aseita valmistettiinkin jossain määrin, mutta ei ilmeisesti "paljouvvessa". Keksinnön ajankohtaa en valitettavasti tiedä vuoden tai vuosikymmenenkään tarkkuudella. Vain keksijät Joseph ja Henry Needham mainitaan käytettävänä olevassa kirjallisuudessa. Kansallisuus Englanti; asuinpaikka Lontoo. Ase oli omalaatuinen vipulukko- ja revolverikiväärin sekamuoto: Lukkoraami kuin revolverin rullankehys, mutta rullan tilalla litteä teräsharkko, johon oli porattu kaksi patruunapesää.

Toisen paikoituttua piipunputken kohdalle asettui toinen pesistä putkimakasiinin taakse, jolloin makasiinista työntyi "erityisellä päähköllä warustetun kieru-wieterin työntämä patrona" alempaan pesään. Kun ylemmän pesän patruuna oli ammuttu, käännettiin aseen liipaisinkaarta eteen/taakse kuin lännenleffoista tuttua Winchesteriä ladattaessa. "Pesäosasto" kiertyi kahdessa vaiheessa yhteensä 180 kulma-astetta eli puolikierroksen myötäpäivään. Ulosheitin napsautti tyhjenneen hylsyn eteenpäin ulos, pesän kiertyessä alaspäin aseen lukkokehyksen oikealla sivulla. Pesäharkon kierryttyä puolikierroksensa oli ase taas ampumavalmis ja makasiinista työntyi seuraava patruuna peräpää edellä äsken tyhjenneeseen pesään.

revpat1.jpg (12125 bytes)Kuvan 1. esittämä patruuna on ns. "teleskooppipatruuna", jollaisia sota-aseiden suunnittelijat ovat kehitelleet jo Kolmannen Valtakunnan (= Saksa 1933 - 45) vuosista alkaen otsansa hiessä, joko muovihylsyn sovelluttamiseksi tai hylsyttömän ruutipuristepatruunan aikaansaamiseksi. Alkuperäisen Needham-repeteerikiväärin patruunan hylsy oli kuparia tai messinkiä, älköönkä sitä sekoitettako vuonna 1850 patentoituun Needham-haulikonpatruunaan, joka sekin oli omana aikanaan vallankumouksellinen aikansa innovaatio, mutta väistyi myös pian uudempien keksintöjen tieltä.

Suomalaisen patentti-fraseologian mukaan on "keksintö tunnettu siitä", että luoti oli upotettu metallisen tukiholkin ympäröimänä ruutipanoksen sisään. Sen jälkeen suljettiin hylsynsuu jyrkkätaitteisella reunakäännöksellä, joka nojasi luodin tukiholkin laippa-osaan. Patruunan lauetessa puristivat ruutikaasun paine ja luodin irtoamiskitka reunakäännöksen ja tukiholkin laipan kaasutiiviisti vastakkain.

Paineella oli taipumus rullata hylsynsuun reunakäännös auki, mutta koska sileäksi ja kohtisuoraksi hiottu piipun takapääty ehkäisi hylsyn "stuukin" avautumisen, se tiivisti pesän suun ja piipunperän välisen sauman absoluuttisesti aseen lauetessa. William Wellington Greenerin eeppisessä teoksessa "Gun And Its Development" (9th Edition vuodelta 1910) todetaan Needham-kiväärin olleen: "wähemmässä paljoudessa itseänsä tykö tehnyt sotilas-asioita tuntewille kuin myös metsästäjille, mutta se on ratkaisewa uudistus monilta kohdiltansa, ollen siinä yhtyneinä ejectorilla hylsyt ulostawain hanattomain metsästys-pyssyin, tawallisimpien rewolweerien, ynnä putken laisista aitoista l. magazineista syöttäwäin, peräsuisten, toistawaisten l. repeteeri-kiwärein toiminnon periajatuksia".


needham.jpg (18105 bytes)Harvoissa alan teoksissa nähty Needham-repeeterikiväärin osittainen aukileikkauspiirros. Ase hylsynpoistovaiheessa. Hylsy lentää eteenpäin oikealle. Sisäpuolinen iskuri on noussut puolivireeseen. Kun liipaisinkaareen yhdistetty viritysvipu painetaan ylä-asemaansa perän kaulaa vasten, kiertyy latausharkko toiset 90 astetta. Pesässä oleva patruuna tulee piipunperän kohdalle ja tyhjentynyt pesä putkimakasiinin taakse, jolloin makasiinista työntyy siihen uusi patruuna jousivoimalla. Samalla virittyy iskuri "täyteen weteeseen". Alempana patruunan halkileikkaus. Nallina on Boxer-nalli, joten ase ja patruuna on kehitelty vuoden 1867 jälkeen, ehkä vuoden 1870 tienoilla. (Kuva W.W.Greenerin teoksesta "GUN And Its Development" 9.painos vuodelta 1910. Jäi puuttumaan artikkelin painetusta versiosta palstatilan niukkuuden takia).


Greener kiittelee kokemusperäisesti aseen toimintavarmuutta: "Koska patrona-kammio on lyhyt ja soukkenewainen, ei kotero (= hylssy) kieltäydy milloinkaan ulostumasta. Koetukset eiwät ole esiin-tuoneet luotein turmeltumista tämmöisellä järjestelyllä ammuttaissa. Myöski kruuti ilmeisimmin palaa kaikki, ja sen täysi tarmo on saatawissa." Needham-tyyppinen patruuna olisi pienin muutoksin sovellutettavissa revolveriinkin, mutta on syytä pysytellä kohtuullisissa paine-, teho- ja kaliberiluokissa. Lujarunkoiseen .22 LR-revolveriin voitaisiin ehkä asentaa vaihtorulla Needham-tyyppisten patruunain ammuntaa varten.

Edellytyksenä olisi kuitenkin "nallien" eli nallitettujen .22 rimfire-hylsyjen (LR tai Short), Needham-hylsyjen ja pienoiskiväärin luotien saatavuus irtotavarana. Ongelmana on aseiden rullanpituuden epäyhtenäisyys. Hylsynpituudet olisi mitoitettava asemallikohtaisesti, mistä johtuen hylsyt olisivat hintavia. Kaasutiivis .22 rimfire-kaliberinen on tietenkin toteutettavissa myös mäntätiivistyksellä (mallina eräissä lentokonetykeissä jo .2 maailmansodan aikaan sovellettu järjestelmä, jossa tiivistemännät sijaitsevat rullan etupäädyssä, patruunapesien hylsytilojen edessä). Kuva 6. esittää tällaista tiivistyssysteemiä = rullan halkileikkauspiirros ylimmän pesän kohdalta.
revpat6.jpg (9208 bytes)
Järjestelmän kiistaton etu on tehdasladattujenkin pienoiskiväärinpatruunain käytön mahdollisuus sellaisinaan. Erityisvaatimus aseelle on luja teräksinen runko ja kuusipesäisen rullan riittävä läpimitta; samaa luokkaa kuin .38/.357 kaliberin aseessa. Mäntien läpimittahan on vähintään 9, mutta mieluiten 9.6 mm ja niiden ympärille on jäätävä riittävä seinämävahvuus. Heikkorunkoinen "reikäsinkki" hajoaisi ehkä ensi laukauksella, koska mäntäpesällä on luontainen taipumus kiskaista revolverin runko poikki. Jollain keinolla olisi myös ehkäistävä mäntien työntyminen liian pitkälti esiin rullasta ja niiden tippuminen pesistä. Liikaa ulkoneva mäntä estäisi rullan pyörimisen ehkä hyvinkin kriittisessä tilanteessa.

revsildw.jpg (18790 bytes)(Päivitystietoja v:lta 2000: USA:ssa on kehitelty mäntätiivisteisiä aseita, kuitenkin "For Official Use Only". Niitä koskeva tietous on myös "Classified" eli sotasalaisuus. Suomessa rakensi ammattikeksijänä tunnettu Juha Hartikka "piilovaimentimella" varustetun Dan Wesson-revolverin jo kymmenkunta vuotta sitten (Kuva oikealla). Vaimenninvaippana toimii aseen piippu, eli oikeastaan sisäpiipun vaippa. Kaasutiiviste on samaa rakennetta kuin Sharps-kivääreissä käytetty Conant-tiiviste tai myös alkuaan kivääreihin kehitelty, mutta sittemmin tykkeihin sovellutettu Broadwell- metallitiiviste. Kaasutiiviste-holkkeja tarvitaan revolverissa vain yksi. Se on sijoitettu aseen sisäpiipun peräpäähän).

Kuva: Piilovaimennettu kaasutiivis Dan Wesson .22 lr purettuna. Vasemmalla ylhäällä olevan piipun vaipan sisään kiristetään sen alla näkyvällä holkilla (joka myös sisältää yhden paisuntatilan) keskeltä ohennettu piippu. Piipun ohennuksen ja vaipan väli toimii paisuntatilana, johon ruutikaasut johdetaan piipun ja rullan välistä piipun kiinnityspään sisään porattuja reikiä pitkin (kuvasuurennos alakuvassa oikealla). Piipun ja rullan välisen kaasutiiviyden saa aikaiseksi rengasmainen, piipun takapään ympärille asetettava holkki (alakuvassa vasemmalla), joka tiivistyy ruutipaineen avulla rullan etupintaa vasten. Piilovaimennettuja Dan Wesson .22 -revolvereita on tehty tilaustyönä muutamia kappaleita Joensuussa BR-Tuotteen vaimenninpajalla. Vaimenninta ei voi rakentaa järeämpikaliiperisiin 'Danikoihin', koska niiden piipussa ei ole riittävästi työstövaraa vuotoreikien poraamiseen.


British Patent 2206/ 1866

revpat2.jpg (12827 bytes)Väripiirroksen 2. esittämä patruuna löytyi patenttipiirrosten luettelosta "Cartridge Manual" by W.A. Bartlett & D.B. Gallatin (julk. Pioneer Press; Union City, TENN., USA, 1956. Painos lienee loppuunmyyty ammoin). Patenttiselostuksen sitaatista ei käy ilmi keksijän henkilöys, eikä keksinnön täsmällinen luonne. Samassa kirjasessa esitellään viljalti mm. amerikkalaisia alikaliberiluodillisten patruunain patentteja, mm. US. PAT. No. 123 351, päivätty 06. 02. 1872 ja No:t 131 016 sekä 131 017, molemmat myönnetty 03. 09. 1872, kaikissa patentinhaltijana I.M. Milbank; asiantuntevimmissa piireissä tunnettu myös asesuunnittelijana; maallikko-aseharrastajiille tuntematon henkilö.

Englantilaisessa patentin 2206/ 1866 piirroksessa esiintyvät kaikki helppotekoisen kaasutiivistävän revolverinpatruunan tarvittavat yksityiskohdat. Luoti on sijoitettu puusta tai tuon ajan "muovista" eli paperimassasta valmistetun mäntämäisen holkin sisään. Hylsyn suussa on (mahdollisesti) reunakäännös, kuin sittemmin Needhamin hylsyssäkin. Patentinhaltijoitahan voivat olla J. ja H. Needham. Luodin irtoamisvastus ja holkin peräpäätyyn vaikuttava ruutikaasun paine olisivat varmaankin pystyneet aikaansaamaan revolverin piipunperän ja hylsynsuun välisen tiivistyksen laukaisuhetkellä, jos piipun takapääty olisi ollut sileä ja kohtisuora reikään nähden, ja tiivistettävää välystä vain muutamia millimetrin sadasosia.

Siinäpä se temppu seisoikin, 1860-luvun tuotantoteknologialla. Tuottaahan piipun ja rullan välyksen minimointi tai optimointi vaikeuksia nykypäivänkin revolveritehtailijoille, ja patruunanvalmistajat olisivat myös olleet mahdottoman tehtävän edessä, jos erikoismuotoillun patruunan pituuden vaihtelutoleranssi olisi ollut tuuman tuhannesosan luokkaa. Patentin mukaisia patruunoita ei lie koskaan tarjottu yleiseen myyntiin. Huomattakoon kuitenkin tietty tekninen samankaltaisuus myöhemmän INVICTA-patruunahylsyn kanssa. Auringon alla ei totisesti ole mitään uutta, ainakaan kiväärikaliberisten patruunoiden alalla!

Voihan patenttipiirros tietysti esittää myös alikaliberiluodilla ladattua patruunaa, mutta esimerkiksi .22 kaliberin sisäpiipulla ja lyhennetyllä erikoisrullalla varustettuun revolveriin syntyisi kuvatulla periaatteella toimiva kaasutiivistävä patruuna.

revpat5.jpg (14390 bytes)
Väripiirros 5. Luonnos harjoituspatruunan (esim. 5.7 mm/.38 cal. tai 7.62 mm/.44 - .45 cal.) ampumajärjestelyksi INVICTA-periaateella. Aseen rulla on lyhennetty. Piipunputkeen työnnetään suun kautta sisäpiippu, joka kiertyy piipunperään nojaavaan holkkimutteriin. (Kuva 5 a). Aseiden piipunperien muodon ja pinnanlaadun sekä alkuperäisrullien pituuden vaihtelut voidaan täten eliminoida. (Kuvassa ei näy sisäpiipun suupuolen kartioperäinen holkkimutteri, jolla sisäpiippu keskitetään varsinaisen piipun reikään. Suun kierre voi olla ylipitkä, jolloin se toimii myös vaimentimen kiinnityskierteenä, ellei vaimennin kiinnity etummaiseen holkkimutteriin vaikkapa pajunetti- tai kitkakiinnikkeellä).

Rullan pesät voidaan porata suoriksi, koska lyhennetyllä rullalla ei voida ampua täyskaliberisia patruunoita vahingossa. Kuvassa 5 b on erikoispatruuna 5.7 mm/.38 Special. Hylsy tosin voisi ja saisikin olla huomattavasti standardipituutta lyhyempi, ajatellen erityisesti vaimenninpatruunoiden lataamista, mutta toki myös tiivistemännän hylsyn sisään menevää "vartta" voidaan pidentää ruudin palotilan pienentämiseksi. Männän hylsystä ulkonevan pään läpimitta on sama kuin hylsyn ulkohalkaisija. Luodiksi on kuvattu irtotavarana ostettu pienoiskiväärin luoti, joiden saatavuus kaupoista on myös pelkkää unelmaa.

Ideana on, että aseen käyttäjä joutuu hankkimaan peruskomponenttien lisäksi vain tiivistemännät ja sisäpiippuun käyvät luodit. Esimerkiksi polypropyleenistä valmistetut männät kestäisivät ilmeisesti kymmeniä elleivät satojakin käyttökertoja. Patruunansa lataisi aseenkäyttäjä itse tavanomaisin menetelmin ja välinein. Supistuksen, nallituksen ja ruudituksen jälkeen työnnettäisiin hylsyyn mäntä sisäpiippuluoteineen. Männän pituussuuntainen luotikanava voisi olla lievästi kartiomainen, eteenpäin kapeneva, jolloin se puristaa luodin kylkiä, estäen sen ennenaikaisen irtoamisen. Hylsynsuun ja männän pään väliin jätettävä pieni rako edesauttaa männän irtivetoa ammutun patruunan hylsystä.

Idea on suomalainen, vieläpä "PTK Design", joten toiveita sen saamisesta tuotantoon ei ole: Meluisalla mainosrummutuksella tykötehty INVICTA-järjestelmäkään ei osoittautunut elinkelpoiseksi, koska täyskaliberisen patruunan ampuminen alikaliberisella sisäpiipulla varustetulla aseella oli alituisena riskinä, eikä USA:ssa voida esitellä vaimentimen käyttömahdollisuutta minkäänasteisena myyntivalttina muussa kuin virkakäytössä.


Enemmän "ytyä" tai vähemmän melua

Revolverinpatruunaan saadaan lisää "onkaa" ruutimäärää lisäämällä. Mustaruutikaudella tämä toteutettiin joko patruunaa pidentämällä, tahi tekemällä hylsystä pullomaisia. Jälkimmäinen konsti oli tepsivä tiettyyn rajaan asti tuon ajan painetasoilla (500 - 1000 ilmakehää) operoitaessa. Hylsyä ei voitu pidentää määrättömästi, koska rullan pidetessä aseen paino lisääntyi, ja mustanruudin verkkainen palonopeus olisi johtanut lyhytpiippuisen aseen huonohkoon hyötysuhteeseen: "Liika" ruuti olisi lentänyt ulos piipunsuusta, vauhdittamatta luotia.

revpat3.jpg (11406 bytes)Savuttoman ruudin ja korkeampien käyttöpaineiden tulemisen myötä luovuttiin pullonkaulahylsyn haaveilemisesta revolveriin. Jo 2000 ilmakehän huippupaine aiheuttaa hylsyyn pysyvän eli plastisen muodonmuutoksen: Hylsyn kannan ja sen hartioiden väli jää pysyvästi patruunapesän olake-osan ja rullankehyksen iskupohjan välin mittaiseksi. Hylsymetallin joustavuus ei enää riitä palauttamaan tätä uudelleen sijoittunutta sulkuväliä kohti hylsyn alkuperäismittoja. Aseen rulla kääntyy vaivalloisesti laukauksen jälkeen. Kuvassa 3. nähdään vuonna 1964 kehitetty "villikissa", .357/.44-kaliberinen Bain & Davis -patruuna, joka alkuaan tarkoitettiin revolvereihin, mutta joka tuotti pettymyksen, kuten kaikki aiemmat tai myöhemmätkin korkeapaineiset olakehylsyiset patruunat.

Revolverin rulla kääntyi käsin avittamatta vain suhteellisen kesyiksi ladattujen patruunoiden ammunnan jälkeen. Tavoiteltua etua .357 Magnumiin nähden ei saavutettu, koska käyttöpaineen aleneminen huonontaa lämpövoimakoneiden hyötysuhdetta. (Tämän säännön oli sanoiksi virkkanut jo ranskalainen fyysikko Sadi Carnot, joka osasi ennustaa Diesel-moottorin tulemisen vuonna 1824; vuosikymmenet ennen ensimmäistenkään käyttökelpoisten polttomoottoreiden keksimistä. Carnot'n profetiasta vieri 71 vuotta ensimmäisen toimivan Diesel-moottorin rakentamiseen vuonna 1895. Matalahkosta hyötysuhteesta koituu aseissa tosin hyötyäkin, kun tarkoituksena on ladata patruunoita, joiden luodin lähtönopeus ei saa ylittää tiettyjä luonnonlakien asettamia rajoja, joista tunnetuin on äänen nopeus ilmassa. Sanonta: "Missä on ääntä, siinä on voimaa" pitää paikkansa myös toisin päin: Mieto latinki on meluton. Päivitys v. 2000).

Taittoladattavassa metsästyspistoolissa on täystehoiseksi ladattu .357/.44 B & D etevä; jopa kuuluisaa .357 Herrettiä tehokkaampi, ja sen hylsyjen muovaus .44 Magnumin hylsyistä on huomattavasti helpompi yksivaiheinen prosessi. Revolverissa on siis pakko käyttää suorahylsyisiä patruunoita, tai pysytellä mustaruutikauden painelukemissa, jolloin savuttomien ruutien hyötysuhde on huono ja palamisen säännöllisyyskin vähän niin ja näin. Magnum-tehot saadaan esiin vain Magnum-painetasoilla, tai hylsyn muotoilulla, joka taas nousee käytön esteeksi revolvereissa. Suurimmat sallitut tehdaslatausten paineet ovat .44 Magnumin tapauksessa 2800 ilmakehää ja .357 Magnum-/ Maximum-patruunoille 3200 ik eli baria.

(Päivitys v. 2000: Nyttemmin on lukemia tarkistettu korkeammiksi, vaikka latausmäärät ovatkin pysyneet ennallaan. Uusilla mittausmenetelmillä pystytään rekisteröimään aiempaa tarkemmin terävätkin "dynaamisen paineen" huiput, joita aiemmat rekisteröintilaitteet eivät olleet havainneet).


Monipuolisesti haitallinen kaasuvuoto

Etenkin .357 Maximum-/ Super Magnum-kaliberisissa revolvereissa ilmenee melkoisia kaasuvuodon aiheuttamia haittoja. Siluettiampujien kärventyneet housunlahkeet tai puolipalaneiden ruutijyvien sinkoilu metrien etäisyyksiin aseen sivuille ovat vain kiusallisia sivuvaikutuksia. Kaasuvuoto voi höylätä melko pian uurteen revolverin rullankehykseen. (Ilmiö havaittiin jo .357 Magnum-revolvereissa, ja 1960-luvulla tunnettiin ehkäisykeinokin: Kapean stelliitti- tai kovametallikilven kiinnittäminen kehyksen yläpienaan "kaasuhöyläykselle" alttiiseen kohtaan. 20 vuotta myöhemmin oli konsti kuitenkin jo unohdettu. Ainainen irnumiseni jenkkien muistin lyhyydestä ja historiantuntemuksen vajavuudesta ei liene mitenkään perusteetonta. Mainittu suojakilpi voi olla jopa kuparia, jos se uusitaan riittävän usein ja oikeaan aikaan. Vuorattiinhan ennenwanhaan tykkien sankkireiätkin ohutseinämäisellä kupariputkella. Päivitys v. 2000).

Ilmiön takia oli .357 Maximum-kaliberisen Ruger Super Blackhawkin tuotanto ainakin keskeytyksissä. Dan Wesson, jonka rullan välys voidaan säätää lähes nollille, on paremmin immuuni tälle taudille. Senkin sisäpiipun ylimenokartioon tosin iskee "rautakuppa" eli lämpöeroosio, joka vähitellen turmelee piipunputken. Syöpymisalttiuden alkusyy on piipunseinämän kuumeneminen ja ilman hapen pääsy rullan välyksestä kuuman metallin kimppuun. Teräs hapettuu, eli siis PALAA kirjaimellisesti. Osasyynä tähän on revolverien tuotanto "by American way": Piipun ylimenokartio on usein kuin kuokalla käännetty pelto, vaikka pintakiilto on korea. Olen joskus neuvonut joitain jenkkiläisiä asevalmistajia tinkimään miltei mistä tahansa muista ominaisuuksista, kunhan vain tekevät patruunapesien luotitilat ja piippujen ylimenokartiot sileiksi. (Osaavathan espanjalaisetkin!).

Kainot toivomukset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Asia kai pitäisi vääntää rautalangasta, mutta turhaa ponnistelua olisi sekin. Ajatustapa lienee: "Mikä kelpasi Elmer Keithille, saa kelvata nykyajan rullapyssymiehillekin!" Rullan ja piipun välisauman kaasuvuodon eliminointi voisi vähentää osaltaan ylimenokartion palamisalttiutta. Ballistisiin taulukoihin ja empiirisiin tutkimuksiinkin perustuvat havainnot kertovat selkokielellä pistoolin ja revolverin tehon huomattavasta erilaisuudesta. Kaasuvuoto johtaa energiahävikkiin, joka lisäksi vaihtelee asekohtaisesti. Revolverien kyseessäollen onkin naurettavaa puhua "absoluuttisesta tiedosta" tehdasladattujen patruunoiden tai kotilatausyhdistelmien luotinopeuksia koskien.

(Esimerkiksi saksalaisissa "ruutivakioissa" kiinnitettiin jo 1900-luvun alkuvuosina huomio siihen, millekä kohdalle sijoittuu korkein painehuippu luodin lähdettyä liikkeelle hylsyssä/ hylsystä. Jos luodin perä on revolverin rullansauman kohdalla painehuipun vaiheessa, koituu energiahävikkiä enemmän kuin yleensä uskotaan, ennenkuin hyötysuhteita aletaan laskeskella oikeilla aseilla eikä testipiipulla suoritettujen ammuntojen luotinopeuksista . Jenkkityylinen Magnum-patruunoiden lataaminen kivääriruudeilla osoittaa latinkien kehittelijöiden sisäballistiikan asiantuntemuksen olleen heikoissa kantimissa: Pintapuolista ja "unscientific". Päivitys v. 2000). Pistoolien suorituskyky on jo yhdenmukaisempi ja hyötysuhde parempi.


Tylsää teoriaa hyötysuhteista

Kun pistooleilla ampuen vertaillaan patruunoita .375 Maximum ja .357/.44 B & D-patruunan täysteholatauksia toisiinsa, havaitaan vissi ero hyötysuhteissa viimeksimainitun eduksi: Grammasta ruutia irtoaa suurempi Joule-määrä. Ilmiön selitykseksi ei kelpaa muinaisen kolleega Eero Hämäläisen tavantakaa tykö tekemä "henkimaailman läsnäolo", vaan hylsyn pullomainen muoto, vaikka sen ruutitilan ja kaulan läpimittaero ei kovin suuri ole, ja hartiatkin ovat luisummat kuin poikavariksella. Suorahylsyisen .357 Max:in pitäisi antaman parempi hyötysuhde korkeamman käyttöpaineensa ansiosta, mutta käytännössä se ei yllä .357/.44 B-D:n rinnallekaan. (Paineet: .357 Maximum = 3200 baria; B & D = 2800 baria). Hyötysuhteeltaan ja muotoilultaan edullinen olisi siis revolverinpatruuna, jonka hylsy on päältäpäin suora, mutta sisällä on pullonmuotoinen palotila, ja joka ehkäisee kaasuvuodon rullan saumasta.

Erikoispatruunoita tarvitsisi ainakin siluettiampuja, jonka tarpeisiin on ihanteellinen pitkähkö 9 mm:n kokoluokan luoti, paino 13 - 15 grammaa. Tällainen ammus säilyttää hyvin nopeutensa kaukaisimpienkin taulujen etäisyydelle, ja peltipässin kylkeen osuessaan se tyssäytyy asteittain, eikä siis räjähdä auki heti osuttuaan, kuten poksahtavat monetkin saman painoluokan .44 -kaliberiset luodit.


Skitsofreenit patruunakehitelmät

Erikoispatruuna-suunnittelun motiivit ovat aina hieman jakomielisiä: Joskus tarvitaan suurempaakin kuin MAXIMaalista tehoa, mutta toisinaan vaaditaan luodille myös pientä lähtönopeutta, yhtyneenä piipun ja rullan välisauman totaaliseen kaasutiiviyteen - tietystikin vaimentimen käytön mahdollistamiseksi myös revolverissa, joka on eräisiin erikoistarkoituksiin muissa suhteissa ihanteellinen asetyyppi: Se ei kylvä itselataavan tai sarjatuliaseen tavoin hylsyjä tapahtumapaikalle, mutta on silti riittävän tulivoimainen. Harjoitusammunnoissa ei patruunan teholla ole juurikaan merkitystä, kunhan se vain ei ole liiallinen, eli turhaa melua tuottava. Maalitaulun pahvi puhkeaa melko mitättömälläkin Joule-määrällä ja ampumamatka on joissakin lajeissa vain 3 - 5 metriä.

Kaasutiivistys on tarpeen sordiinon eli äänenvaimentimen saamiseksi toimimaan myös revolverissa. Koska aivan "hengettömät" lataukset savuttomalla ruudilla jättävät usein toivomisen varaa palo-ominaisuuksiensa yhdenmukaisuuden suhteen, olisi ainakin pitkähylsyisten Magnum-patruunoiden ruutitilan pienentäminen suuresti hyödyksi. Jonkin verran voi auttaa palotilan muuttaminen pullomaiseksi, hylsyn muodon jäädessä tietenkin ennalleen. Toiveet ovat täyttyneet, mutta tätä kirjoitettaessa (v.1986) on epävarmaa, tuleeko tämä 1980-luvun vaihteessa uudelleenkeksitty patruuna milloinkaan yleiseen myyntiin. Keksinnön nimi on:


INVICTA - patruuna

Tämän "uutuuden" (jonka uutuusarvo on kyseenalainen, mutta muu arvo kiistaton) kehitteli amerikkalainen Olsen Development Lab. ( 307 Conestoga Way, Eagleville, Pennsylvania 19408, USA). Patruunan periaate selviää kuvasta 4. Tavallisen .44 Magnum-hylsyn suuhun on niipattu kiinni alkuperäisluodin läpimittainen muoviholkki, joka ulkonee hylsystä lähelle aseen patruunapesän suuta. Oheiskuvan .357/.44 Magnum kaliberin Invicta-patruunaan on taiteilijan vapaudella kuvattu messingistä sorvattu "piikkinokka", joka ponkaisisi pitkäpiippuisesta siluetti-revolverista yli 1000 m/s lähtönopeudella. (Luodin esikuvana oli ranskalainen Balle T.H.V. Huomattakoon, ettei kyseinen luotityyppi kuulu EU:n/ Suomen ERVA-luotien luetteloon, vaikka nokkakolari sen kanssa olisi ERittäin VAarallinen haveri. Päivitys v. 2000).

Tehdasladatuissa patruunoissa oli 110 grainin/ 7.13 gramman painoiset reikäpääluodit. Lähtönopeus pitkäpiippuisesta Dan Wesson-siluettirevolverista oli jopa 785 m/s ja lähtöenergia liki 2200 Joulea. Olsen Invicta-patruunaa ladattiin myös holkitettuihin .357 Magnum-hylsyihin .257 kaliberin luodeilla, mutta tämän .25/.357 Invicta-yhdistelmän ominaisuuksista ei ole silmiini sattunut numerotietoja. Reilusti yli 800 m/s nopeus 60 grainin/ 3.90 gramman painoisella luodilla on mahdollinen, ja osumajälki lähietäisyydeltä olisi "ikäänkuin Dum-Dum", koska luoti on alkuaan suunniteltu .25-20:n tapaisiin kalkkunapyssyihin; puolta alhaisempia lähtönopeuksia varten.

Patruunat kehiteltiin exklusiivisesti Dan Wesson-revolvereihin, joihin oli helppo vaihtaa pienireikäisempi sisäpiippu ilman asesepän apua. Sidonnaisuus tiettyyn asemerkkiin soitteli ilmeisesti jo varhain kuolinkellot hyvälle idealle. Näyttävän debyytin jälkeen (mm. Dean Grennelin "Pistol & Revolver Digest" -käsikirjan 3. laitoksessa v. 1982 ja aikalaisissa lehtiartikkeleissa) ei patruunoista ole kuultu mitään. Ne lienevät myös olleet liian riskaabeleita markkinoitaviksi mielipuolisuutta hipovan, ylikorostetun "tuotevastuun" kotimaassa.

(Tuon hourupäisyyden isähahmo, Ralph Nader, on nykyään viher-pipertäjien presidenttiehdokkaana USA:ssa. Ihmetyttää, miksikä äijää ei ole jo kauan sitten friteerattu kiehuvaan jäteöljyyyn HITAASTI jalat edellä kastaen. Nader on sentään tuottanut USA:n kansantaloudelle suuremman rahallisen vahingon kuin maan kaikki 1900-luvulla käymät sodat yhteenlaskienkaan. Inhimillisiä kärsimyksiä esimerkiksi työpaikkojen menetyksistä ei voida mitata dollarimäärin, mutta nekin ovat vähintään samaa luokkaa kuin sodista aiheutuneet henkiset vauriot. Päivittelyä v. 2000).

Arvata saattaa, millainen älämölöö nousisi, jos joku unohtaisi nelineloseensa .357 kaliberin piipun ja laukaisisi .44 Magnum-patruunan, tai yrittäisi ahtaa ampumalla .357 Magnum-patruunan luodin .257 kaliberin piipunputken läpi täystehoisella latingilla. Pamaus olisi juhlallinen, ja aseesta jäljellä vain savuava kahva ampujan kourassa. Patruunan lataajaa syytettäisiin tietysti maan tavan mukaan "latausvirheestä". USA:ssa on jo kauan toiminut erityisiä käsiase-kieltoa kannattavia yhdistyksiä, jotka vainoavat aseiden ja patruunoiden valmistajia. Yhdistyksissä ovat lakimiehet yliedustettuina, koska kaikenlaiset kiellot aikaansaavat oikeusjuttuja, ja käräjöintihän tuottaa dollareita juut... (itsesensuroitu) ...sille juristeille. (Nykyään ovat erilliset yhdistyksen muodostaneet valtakunnallisen keskusjärjestön, nimeltään Handgun Control Incorporated. Kyseessä on siis eräänlainen osakeyhtiö, eikä enää aatteellinen yhdistys. Päivitys v. 2000).

revpat4.jpg (12753 bytes)
OLSEN INVICTA-patruuna .357/.44, johon on pilanpäiten piirretty ranskalainen S.F.M./ T.H.V.-kevytluoti. Tehdasladatuissa patruunoissa käytettiin tavanomaisempia lyijykärkisiä tai reikäpäisiä vaippaluoteja: 110 grs/ 7.13 g (VO: 785 m/s, EO: n. 2200 Joulea). 125 grs/ 8.1 g (VO: 640 m/s, EO: 1659 Joulea) ja 158 grs/ 10.2 g (VO: 664 m/s, EO: 2249 Joulea). Kokeilumielessä ladattiin myös .257/.357-kaliberisia Invicta-patruunoita ainakin tasakärkisin 60 grs ja reikäpäisin 75 grs luodein. Ballistiset ominaisuudet ovat tuntemattomat. Järeämpienkin patruunoiden lähtönopeuslukemat ovat valmistajan ilmoittamia "taulukkoarvoja". Tieto kaasutiivistyksen toimivuudesta perustuu myös valmistajan myyntipuheisiin, mutta periaate vaikuttaa oikealta.

Patruunoita voitiin käyttää pääsääntöisesti vain Dan Wesson-revolvereissa. Niihin asennettiin normaalia pienireikäisempi sisäpiippu, jonka takapääty oli hiottu sileäksi ja suoraksi. Patruunoiden komponentteja (hylsyn suuholkkeja) ei myyty kotilataajille ja tehdaslatauspatruunatkin lienee tarkoitettu "vain virkakäyttöön", joten mielenkiinto niitä kohtaan jäi lähinnä akateemiseksi. Kaupoissa niitä ei nähty ehkäpä milloinkaan.


Idea olisi sinänsä hyvä: Suurikaliberisiin revolvereihin voitaisiin myydä sisäpiippuja ja lyhennettyjä rullia, joihin tuskin kukaan tarjoaisi vahingossa täyskaliberista patruunaa. (Joka niin tekisi, hän itse haavansakin nuolisi...). Sisäpiipun ja rullan lisäksi joutuisi ampuja hankkimaan vain hylsynsuu-holkkeja eli tiivistemäntiä, koska hylsyjähän olisi omasta takaa ja Magnum-hylsyn voi lyhentää helposti Special-hylsyksi, tai sitäkin käytännöllisempään pituuteen. Tehdasladattuja patruunoita ei kannata kaupitella ehkä laisinkaan.

Ilmeisen käyttökelpoisia olisivat yhdistelmät .44 Special/ 7.62 mm ja .38 Special/ 5.7 mm. Kumpikin voitaisiin ladata kohtuulliseen tehoon lyijyseosluoteja käyttäen. Suomen olosuhteissa lienee tärkeämpää häiriötä tuottamattoman ampumaharjoittelun, eikä luodin lähtönopeuden maksimoimisen, mahdollisuus. Laillista estettä vaimentimen asentamiselle revolveriin ei ole näköpiirissä. (Vihjaillaan jopa vaimentimen käyttöPAKON esittämisestä ainakin taajamien lähistöllä tapahtuvan luodikkometsästyksen välineistölle. 20 vuotta vieri, ennenkuin MELUSAASTE miellettiin saasteeksi, ongelmaksi ja terveysriskiksi. Järki on lopultakin voittamassa tunteet. Päivitys v. 2000).

Pienoiskiväärin patruunoita ampuviin revolvereihin voidaan soveltaa helpompaa menetelmää kaasutiiviyden aikaansaamiseksi, milloin aseen rakenne sen sallii. Ainakin yksi aseprototyyppi Conant-/ Broadwell-mallisella terästiivisteellä on kehitelty Suomessakin, vieläpä itsenäisesti, ilman tietoa 1860-luvulla keksityistä esikuvista.


Epiloogi

Jäikö jotakin ehkä puuttumaan painettuna julkaistusta artikkelista? (Omien havaintojeni mukaan vain ne toistasataa ladontavirhettä). Erikseen päivityksiksi merkitsemättömät lisäykset ovat muistinvaraista täydennystä niihin kohtiin, joista lehtisensuuri tai silkka huolimattomuus oli jättänyt tekstin vajavaiseksi. Osa kuvateksteistä on myös siirretty päätekstiin.


0110 MM; PT


<< Gunwriters     Linkkisivu >>    gunwlogo.GIF (2155 bytes)

Gunwriters on the Web P.T. Kekkonen, Kaasutiivis revolveri: http://guns.connect.fi/gow/revolveri.html