Linkkisivu >> 09.10.2000, kaivattu uusinta vuodelta 1986:
KAASUTIIVIS REVOLVERI - UNELMAAKO VAIN?
Teksti ja piirroskuvitus: P.T.Kekkonen 1986.
Tekstin täydennykset: PTK 2000.
Artikkeli on julkaistu lyhennettynä versiona
ASE & ERÄ-lehdessä n:o 4/ 86 sivuilla 48 - 51 ja 54.
Tämän kysymyksen on esittänyt moni housunlahkeensa kärventänyt siluettiampuja, tai
rullapyssymies, joka haluaisi harjoitella ammuntaa tutulla aseellaan pihapiirissä,
kesämökillä tai kellarissaan, naapureita tahi kotiväkeään melusaasteella
häiritsemättä. Kantapään kauttakin on moni havainnut vaimentimen hyödyttömäksi
revolverissa, kun ei ole painettua asiatekstiä uskonut, vaan katsellut kuolaten
Hollywoodin tai TV-sarjojen tuottajien studioiden "prop-mastereiden" luomuksia,
ja kuunnellen vaimennettujen revolverien tussahduksia, jotka ovat äänitysmestareiden
syntetisointeja.
Moni studioiden äänitysteknikoista ei liene ikinä kuullut vaimentimella varustetun
ampuma-aseen kovapanoslaukauksen ääntä, koskapa synteettisesti tuotetut tehosteet
eivät muistuta minkääntyyppisellä vaimentimella varustetun aseen laukausta.
Vaimennetun revolverin ääni on elokuvissa jopa vaisumpi kuin pistoolin tusjahdus. Luodin
lätkähdystä elolliseen kohteeseensa ei ole yritettykään jäljitellä
jälkiäänityksiä tehtäessä. Realismi veisi äänitteeltä "uskottavuuden",
koska yleisö on jo vuosikymmenien ajan totutettu keinotekoisiin tehosteisiin.
Kaasutiivistyksen ongelma oli ratkaistu jo
1800-luvulla lukuisin eri menetelmin. Jo Collier-piilukkorevolveri oli
kaasutiivis, kunnes karstoittui ammuttaessa. Metallihylsyn ja savuttoman ruudin keksiminen
mahdollisti kaasutiiviyden 1800-luvun lopulla, mutta belgialaisten Henri Pieperin
ja Emil & León Nagantin järjestelmät eivät kunnolla sovellu nykyaikaisiin
Magnum- ja Maximum-kaliberisiin aseisiin, joissa kaasutiiviyttä kipeimmin kaivattaisiin.
Lähtökohdaksi joudutaan etsimään patruuna, jonka hylsy tiivistää myös aseen piipun
ja rullan välisen raon, olematta kuitenkaan ylipitkä Pieperin ja Nagantin hylsyjen
tapaan; jälleenladattavuus kun on myös huomioitava.
Kuva: Integroidulla vaimentimella varustettu venäläinen 7.62 mm
Nagant, jonka patruunan muotoilu, yhdistettynä jo 1700-luvulla keksittyyn
viritysvaiheessa eteenpäin liikkuvaan rullaan, mahdollisti kaasutiiviin rakenteen ja
vaimentimen tehokkaan käytön. Useimmat joukkotuotetut Nagantin vaimentimet olivat ilman
aseeseen tehtäviä muutoksia kiinnitettäviä etuvaimentimia, mutta kuvan esittämä
laite on vaatinut koneistustöitäkin. Silti otaksutaan, että se on valmistettu vain
yhtä terrori-iskua varten, jonka jälkeen ase olisi hävitetty. Se jäi Englannin
tiedustelupalvelun saaliiksi joltakin neuvostoagentilta.
Needham-järjestelmä
Tällainen patruuna on kehitetty jo pitkästi toistasataa vuotta sitten. Numeroidun kuvan
1. esittämiä Needham-patruunoita ja niitä polttavia aseita valmistettiinkin jossain
määrin, mutta ei ilmeisesti "paljouvvessa". Keksinnön ajankohtaa en
valitettavasti tiedä vuoden tai vuosikymmenenkään tarkkuudella. Vain keksijät Joseph
ja Henry Needham mainitaan käytettävänä olevassa kirjallisuudessa. Kansallisuus
Englanti; asuinpaikka Lontoo. Ase oli omalaatuinen vipulukko- ja revolverikiväärin
sekamuoto: Lukkoraami kuin revolverin rullankehys, mutta rullan tilalla litteä
teräsharkko, johon oli porattu kaksi patruunapesää.
Toisen paikoituttua piipunputken kohdalle asettui toinen pesistä putkimakasiinin taakse,
jolloin makasiinista työntyi "erityisellä päähköllä warustetun
kieru-wieterin työntämä patrona" alempaan pesään. Kun ylemmän pesän
patruuna oli ammuttu, käännettiin aseen liipaisinkaarta eteen/taakse kuin
lännenleffoista tuttua Winchesteriä ladattaessa. "Pesäosasto" kiertyi
kahdessa vaiheessa yhteensä 180 kulma-astetta eli puolikierroksen myötäpäivään.
Ulosheitin napsautti tyhjenneen hylsyn eteenpäin ulos, pesän kiertyessä alaspäin aseen
lukkokehyksen oikealla sivulla. Pesäharkon kierryttyä puolikierroksensa oli ase taas
ampumavalmis ja makasiinista työntyi seuraava patruuna peräpää edellä äsken
tyhjenneeseen pesään.
Kuvan 1. esittämä
patruuna on ns. "teleskooppipatruuna", jollaisia sota-aseiden suunnittelijat
ovat kehitelleet jo Kolmannen Valtakunnan (= Saksa 1933 - 45) vuosista alkaen otsansa
hiessä, joko muovihylsyn sovelluttamiseksi tai hylsyttömän ruutipuristepatruunan
aikaansaamiseksi. Alkuperäisen Needham-repeteerikiväärin patruunan hylsy oli kuparia
tai messinkiä, älköönkä sitä sekoitettako vuonna 1850 patentoituun
Needham-haulikonpatruunaan, joka sekin oli omana aikanaan vallankumouksellinen aikansa
innovaatio, mutta väistyi myös pian uudempien keksintöjen tieltä.
Suomalaisen patentti-fraseologian mukaan on "keksintö tunnettu siitä", että
luoti oli upotettu metallisen tukiholkin ympäröimänä ruutipanoksen sisään. Sen
jälkeen suljettiin hylsynsuu jyrkkätaitteisella reunakäännöksellä, joka nojasi
luodin tukiholkin laippa-osaan. Patruunan lauetessa puristivat ruutikaasun paine ja luodin
irtoamiskitka reunakäännöksen ja tukiholkin laipan kaasutiiviisti vastakkain.
Paineella oli taipumus rullata hylsynsuun reunakäännös auki, mutta koska sileäksi ja
kohtisuoraksi hiottu piipun takapääty ehkäisi hylsyn "stuukin" avautumisen,
se tiivisti pesän suun ja piipunperän välisen sauman absoluuttisesti aseen lauetessa. William
Wellington Greenerin eeppisessä teoksessa "Gun And Its Development" (9th
Edition vuodelta 1910) todetaan Needham-kiväärin olleen: "wähemmässä paljoudessa
itseänsä tykö tehnyt sotilas-asioita tuntewille kuin myös metsästäjille, mutta se on
ratkaisewa uudistus monilta kohdiltansa, ollen siinä yhtyneinä ejectorilla hylsyt
ulostawain hanattomain metsästys-pyssyin, tawallisimpien rewolweerien, ynnä putken
laisista aitoista l. magazineista syöttäwäin, peräsuisten, toistawaisten l.
repeteeri-kiwärein toiminnon periajatuksia".
Harvoissa alan teoksissa nähty Needham-repeeterikiväärin
osittainen aukileikkauspiirros. Ase hylsynpoistovaiheessa. Hylsy lentää eteenpäin
oikealle. Sisäpuolinen iskuri on noussut puolivireeseen. Kun liipaisinkaareen yhdistetty
viritysvipu painetaan ylä-asemaansa perän kaulaa vasten, kiertyy latausharkko toiset 90
astetta. Pesässä oleva patruuna tulee piipunperän kohdalle ja tyhjentynyt pesä
putkimakasiinin taakse, jolloin makasiinista työntyy siihen uusi patruuna jousivoimalla.
Samalla virittyy iskuri "täyteen weteeseen". Alempana patruunan halkileikkaus.
Nallina on Boxer-nalli, joten ase ja patruuna on kehitelty vuoden 1867 jälkeen, ehkä
vuoden 1870 tienoilla. (Kuva W.W.Greenerin teoksesta "GUN And Its
Development" 9.painos vuodelta 1910. Jäi puuttumaan artikkelin painetusta
versiosta palstatilan niukkuuden takia).
Greener kiittelee kokemusperäisesti aseen toimintavarmuutta: "Koska
patrona-kammio on lyhyt ja soukkenewainen, ei kotero (= hylssy) kieltäydy milloinkaan
ulostumasta. Koetukset eiwät ole esiin-tuoneet luotein turmeltumista tämmöisellä
järjestelyllä ammuttaissa. Myöski kruuti ilmeisimmin palaa kaikki, ja sen täysi tarmo
on saatawissa." Needham-tyyppinen patruuna olisi pienin muutoksin
sovellutettavissa revolveriinkin, mutta on syytä pysytellä kohtuullisissa paine-, teho-
ja kaliberiluokissa. Lujarunkoiseen .22 LR-revolveriin voitaisiin ehkä asentaa
vaihtorulla Needham-tyyppisten patruunain ammuntaa varten.
Edellytyksenä olisi kuitenkin "nallien" eli nallitettujen .22 rimfire-hylsyjen
(LR tai Short), Needham-hylsyjen ja pienoiskiväärin luotien saatavuus irtotavarana.
Ongelmana on aseiden rullanpituuden epäyhtenäisyys. Hylsynpituudet olisi mitoitettava
asemallikohtaisesti, mistä johtuen hylsyt olisivat hintavia. Kaasutiivis .22
rimfire-kaliberinen on tietenkin toteutettavissa myös mäntätiivistyksellä (mallina
eräissä lentokonetykeissä jo .2 maailmansodan aikaan sovellettu järjestelmä, jossa
tiivistemännät sijaitsevat rullan etupäädyssä, patruunapesien hylsytilojen edessä). Kuva 6. esittää tällaista tiivistyssysteemiä = rullan
halkileikkauspiirros ylimmän pesän kohdalta.
Järjestelmän kiistaton etu on tehdasladattujenkin pienoiskiväärinpatruunain käytön
mahdollisuus sellaisinaan. Erityisvaatimus aseelle on luja teräksinen runko ja
kuusipesäisen rullan riittävä läpimitta; samaa luokkaa kuin .38/.357 kaliberin
aseessa. Mäntien läpimittahan on vähintään 9, mutta mieluiten 9.6 mm ja niiden
ympärille on jäätävä riittävä seinämävahvuus. Heikkorunkoinen
"reikäsinkki" hajoaisi ehkä ensi laukauksella, koska mäntäpesällä on
luontainen taipumus kiskaista revolverin runko poikki. Jollain keinolla olisi myös
ehkäistävä mäntien työntyminen liian pitkälti esiin rullasta ja niiden tippuminen
pesistä. Liikaa ulkoneva mäntä estäisi rullan pyörimisen ehkä hyvinkin kriittisessä
tilanteessa.
(Päivitystietoja v:lta 2000: USA:ssa on kehitelty
mäntätiivisteisiä aseita, kuitenkin "For Official Use Only". Niitä koskeva
tietous on myös "Classified" eli sotasalaisuus. Suomessa rakensi
ammattikeksijänä tunnettu Juha Hartikka "piilovaimentimella"
varustetun Dan Wesson-revolverin jo kymmenkunta vuotta sitten (Kuva
oikealla). Vaimenninvaippana toimii aseen piippu, eli oikeastaan sisäpiipun
vaippa. Kaasutiiviste on samaa rakennetta kuin Sharps-kivääreissä käytetty Conant-tiiviste
tai myös alkuaan kivääreihin kehitelty, mutta sittemmin tykkeihin sovellutettu Broadwell-
metallitiiviste. Kaasutiiviste-holkkeja tarvitaan revolverissa vain yksi. Se on sijoitettu
aseen sisäpiipun peräpäähän).
Kuva: Piilovaimennettu kaasutiivis Dan Wesson .22 lr purettuna.
Vasemmalla ylhäällä olevan piipun vaipan sisään kiristetään sen alla näkyvällä
holkilla (joka myös sisältää yhden paisuntatilan) keskeltä ohennettu piippu. Piipun
ohennuksen ja vaipan väli toimii paisuntatilana, johon ruutikaasut johdetaan piipun ja
rullan välistä piipun kiinnityspään sisään porattuja reikiä pitkin (kuvasuurennos
alakuvassa oikealla). Piipun ja rullan välisen kaasutiiviyden saa aikaiseksi
rengasmainen, piipun takapään ympärille asetettava holkki (alakuvassa vasemmalla), joka
tiivistyy ruutipaineen avulla rullan etupintaa vasten. Piilovaimennettuja Dan Wesson .22
-revolvereita on tehty tilaustyönä muutamia kappaleita Joensuussa BR-Tuotteen vaimenninpajalla. Vaimenninta ei voi rakentaa
järeämpikaliiperisiin 'Danikoihin', koska niiden piipussa ei ole riittävästi
työstövaraa vuotoreikien poraamiseen.
British Patent 2206/ 1866
Väripiirroksen 2.
esittämä patruuna löytyi patenttipiirrosten luettelosta "Cartridge Manual" by
W.A. Bartlett & D.B. Gallatin (julk. Pioneer Press; Union City, TENN., USA, 1956.
Painos lienee loppuunmyyty ammoin). Patenttiselostuksen sitaatista ei käy ilmi keksijän
henkilöys, eikä keksinnön täsmällinen luonne. Samassa kirjasessa esitellään
viljalti mm. amerikkalaisia alikaliberiluodillisten patruunain patentteja, mm. US. PAT.
No. 123 351, päivätty 06. 02. 1872 ja No:t 131 016 sekä 131 017, molemmat myönnetty
03. 09. 1872, kaikissa patentinhaltijana I.M. Milbank; asiantuntevimmissa piireissä
tunnettu myös asesuunnittelijana; maallikko-aseharrastajiille tuntematon henkilö.
Englantilaisessa patentin 2206/ 1866 piirroksessa esiintyvät kaikki helppotekoisen
kaasutiivistävän revolverinpatruunan tarvittavat yksityiskohdat. Luoti on sijoitettu
puusta tai tuon ajan "muovista" eli paperimassasta valmistetun mäntämäisen
holkin sisään. Hylsyn suussa on (mahdollisesti) reunakäännös, kuin sittemmin
Needhamin hylsyssäkin. Patentinhaltijoitahan voivat olla J. ja H. Needham. Luodin
irtoamisvastus ja holkin peräpäätyyn vaikuttava ruutikaasun paine olisivat varmaankin
pystyneet aikaansaamaan revolverin piipunperän ja hylsynsuun välisen tiivistyksen
laukaisuhetkellä, jos piipun takapääty olisi ollut sileä ja kohtisuora reikään
nähden, ja tiivistettävää välystä vain muutamia millimetrin sadasosia.
Siinäpä se temppu seisoikin, 1860-luvun tuotantoteknologialla. Tuottaahan piipun ja
rullan välyksen minimointi tai optimointi vaikeuksia nykypäivänkin
revolveritehtailijoille, ja patruunanvalmistajat olisivat myös olleet mahdottoman
tehtävän edessä, jos erikoismuotoillun patruunan pituuden vaihtelutoleranssi olisi
ollut tuuman tuhannesosan luokkaa. Patentin mukaisia patruunoita ei lie koskaan tarjottu
yleiseen myyntiin. Huomattakoon kuitenkin tietty tekninen samankaltaisuus myöhemmän
INVICTA-patruunahylsyn kanssa. Auringon alla ei totisesti ole mitään uutta, ainakaan
kiväärikaliberisten patruunoiden alalla!
Voihan patenttipiirros tietysti esittää myös alikaliberiluodilla ladattua patruunaa,
mutta esimerkiksi .22 kaliberin sisäpiipulla ja lyhennetyllä erikoisrullalla
varustettuun revolveriin syntyisi kuvatulla periaatteella toimiva kaasutiivistävä
patruuna.
Väripiirros 5. Luonnos harjoituspatruunan (esim. 5.7 mm/.38 cal. tai 7.62 mm/.44 - .45
cal.) ampumajärjestelyksi INVICTA-periaateella. Aseen rulla on lyhennetty. Piipunputkeen
työnnetään suun kautta sisäpiippu, joka kiertyy piipunperään nojaavaan
holkkimutteriin. (Kuva 5 a). Aseiden piipunperien muodon ja pinnanlaadun sekä
alkuperäisrullien pituuden vaihtelut voidaan täten eliminoida. (Kuvassa ei näy
sisäpiipun suupuolen kartioperäinen holkkimutteri, jolla sisäpiippu keskitetään
varsinaisen piipun reikään. Suun kierre voi olla ylipitkä, jolloin se toimii myös
vaimentimen kiinnityskierteenä, ellei vaimennin kiinnity etummaiseen holkkimutteriin
vaikkapa pajunetti- tai kitkakiinnikkeellä).
Rullan pesät voidaan porata suoriksi, koska lyhennetyllä rullalla ei voida ampua
täyskaliberisia patruunoita vahingossa. Kuvassa 5 b on erikoispatruuna 5.7 mm/.38
Special. Hylsy tosin voisi ja saisikin olla huomattavasti standardipituutta lyhyempi,
ajatellen erityisesti vaimenninpatruunoiden lataamista, mutta toki myös tiivistemännän
hylsyn sisään menevää "vartta" voidaan pidentää ruudin palotilan
pienentämiseksi. Männän hylsystä ulkonevan pään läpimitta on sama kuin hylsyn
ulkohalkaisija. Luodiksi on kuvattu irtotavarana ostettu pienoiskiväärin luoti, joiden
saatavuus kaupoista on myös pelkkää unelmaa.
Ideana on, että aseen käyttäjä joutuu hankkimaan peruskomponenttien lisäksi vain
tiivistemännät ja sisäpiippuun käyvät luodit. Esimerkiksi polypropyleenistä
valmistetut männät kestäisivät ilmeisesti kymmeniä elleivät satojakin
käyttökertoja. Patruunansa lataisi aseenkäyttäjä itse tavanomaisin menetelmin ja
välinein. Supistuksen, nallituksen ja ruudituksen jälkeen työnnettäisiin hylsyyn
mäntä sisäpiippuluoteineen. Männän pituussuuntainen luotikanava voisi olla lievästi
kartiomainen, eteenpäin kapeneva, jolloin se puristaa luodin kylkiä, estäen sen
ennenaikaisen irtoamisen. Hylsynsuun ja männän pään väliin jätettävä pieni rako
edesauttaa männän irtivetoa ammutun patruunan hylsystä.
Idea on suomalainen, vieläpä "PTK Design", joten toiveita sen saamisesta
tuotantoon ei ole: Meluisalla mainosrummutuksella tykötehty INVICTA-järjestelmäkään
ei osoittautunut elinkelpoiseksi, koska täyskaliberisen patruunan ampuminen
alikaliberisella sisäpiipulla varustetulla aseella oli alituisena riskinä, eikä USA:ssa
voida esitellä vaimentimen käyttömahdollisuutta minkäänasteisena myyntivalttina
muussa kuin virkakäytössä.
Enemmän "ytyä" tai vähemmän melua
Revolverinpatruunaan saadaan lisää "onkaa" ruutimäärää lisäämällä.
Mustaruutikaudella tämä toteutettiin joko patruunaa pidentämällä, tahi tekemällä
hylsystä pullomaisia. Jälkimmäinen konsti oli tepsivä tiettyyn rajaan asti tuon ajan
painetasoilla (500 - 1000 ilmakehää) operoitaessa. Hylsyä ei voitu pidentää
määrättömästi, koska rullan pidetessä aseen paino lisääntyi, ja mustanruudin
verkkainen palonopeus olisi johtanut lyhytpiippuisen aseen huonohkoon hyötysuhteeseen:
"Liika" ruuti olisi lentänyt ulos piipunsuusta, vauhdittamatta luotia.
Savuttoman ruudin ja korkeampien käyttöpaineiden
tulemisen myötä luovuttiin pullonkaulahylsyn haaveilemisesta revolveriin. Jo 2000
ilmakehän huippupaine aiheuttaa hylsyyn pysyvän eli plastisen muodonmuutoksen: Hylsyn
kannan ja sen hartioiden väli jää pysyvästi patruunapesän olake-osan ja
rullankehyksen iskupohjan välin mittaiseksi. Hylsymetallin joustavuus ei enää riitä
palauttamaan tätä uudelleen sijoittunutta sulkuväliä kohti hylsyn alkuperäismittoja.
Aseen rulla kääntyy vaivalloisesti laukauksen jälkeen. Kuvassa 3.
nähdään vuonna 1964 kehitetty "villikissa", .357/.44-kaliberinen Bain
& Davis -patruuna, joka alkuaan tarkoitettiin revolvereihin, mutta joka tuotti
pettymyksen, kuten kaikki aiemmat tai myöhemmätkin korkeapaineiset olakehylsyiset
patruunat.
Revolverin rulla kääntyi käsin avittamatta vain suhteellisen kesyiksi ladattujen
patruunoiden ammunnan jälkeen. Tavoiteltua etua .357 Magnumiin nähden ei saavutettu,
koska käyttöpaineen aleneminen huonontaa lämpövoimakoneiden hyötysuhdetta. (Tämän
säännön oli sanoiksi virkkanut jo ranskalainen fyysikko Sadi Carnot, joka
osasi ennustaa Diesel-moottorin tulemisen vuonna 1824; vuosikymmenet ennen
ensimmäistenkään käyttökelpoisten polttomoottoreiden keksimistä. Carnot'n
profetiasta vieri 71 vuotta ensimmäisen toimivan Diesel-moottorin rakentamiseen vuonna
1895. Matalahkosta hyötysuhteesta koituu aseissa tosin hyötyäkin, kun tarkoituksena on
ladata patruunoita, joiden luodin lähtönopeus ei saa ylittää tiettyjä luonnonlakien
asettamia rajoja, joista tunnetuin on äänen nopeus ilmassa. Sanonta: "Missä on
ääntä, siinä on voimaa" pitää paikkansa myös toisin päin: Mieto latinki on
meluton. Päivitys v. 2000).
Taittoladattavassa metsästyspistoolissa on täystehoiseksi ladattu .357/.44 B & D
etevä; jopa kuuluisaa .357 Herrettiä tehokkaampi, ja sen hylsyjen muovaus .44 Magnumin
hylsyistä on huomattavasti helpompi yksivaiheinen prosessi. Revolverissa on siis pakko
käyttää suorahylsyisiä patruunoita, tai pysytellä mustaruutikauden painelukemissa,
jolloin savuttomien ruutien hyötysuhde on huono ja palamisen säännöllisyyskin vähän
niin ja näin. Magnum-tehot saadaan esiin vain Magnum-painetasoilla, tai hylsyn
muotoilulla, joka taas nousee käytön esteeksi revolvereissa. Suurimmat sallitut
tehdaslatausten paineet ovat .44 Magnumin tapauksessa 2800 ilmakehää ja .357 Magnum-/
Maximum-patruunoille 3200 ik eli baria.
(Päivitys v. 2000: Nyttemmin on lukemia tarkistettu korkeammiksi, vaikka latausmäärät
ovatkin pysyneet ennallaan. Uusilla mittausmenetelmillä pystytään rekisteröimään
aiempaa tarkemmin terävätkin "dynaamisen paineen" huiput, joita aiemmat
rekisteröintilaitteet eivät olleet havainneet).
Monipuolisesti haitallinen kaasuvuoto
Etenkin .357 Maximum-/ Super Magnum-kaliberisissa revolvereissa ilmenee melkoisia
kaasuvuodon aiheuttamia haittoja. Siluettiampujien kärventyneet housunlahkeet tai
puolipalaneiden ruutijyvien sinkoilu metrien etäisyyksiin aseen sivuille ovat vain
kiusallisia sivuvaikutuksia. Kaasuvuoto voi höylätä melko pian uurteen revolverin
rullankehykseen. (Ilmiö havaittiin jo .357 Magnum-revolvereissa, ja 1960-luvulla
tunnettiin ehkäisykeinokin: Kapean stelliitti- tai kovametallikilven kiinnittäminen
kehyksen yläpienaan "kaasuhöyläykselle" alttiiseen kohtaan. 20 vuotta
myöhemmin oli konsti kuitenkin jo unohdettu. Ainainen irnumiseni jenkkien muistin
lyhyydestä ja historiantuntemuksen vajavuudesta ei liene mitenkään perusteetonta.
Mainittu suojakilpi voi olla jopa kuparia, jos se uusitaan riittävän usein ja oikeaan
aikaan. Vuorattiinhan ennenwanhaan tykkien sankkireiätkin ohutseinämäisellä
kupariputkella. Päivitys v. 2000).
Ilmiön takia oli .357 Maximum-kaliberisen Ruger Super Blackhawkin tuotanto ainakin
keskeytyksissä. Dan Wesson, jonka rullan välys voidaan säätää lähes nollille, on
paremmin immuuni tälle taudille. Senkin sisäpiipun ylimenokartioon tosin iskee
"rautakuppa" eli lämpöeroosio, joka vähitellen turmelee piipunputken.
Syöpymisalttiuden alkusyy on piipunseinämän kuumeneminen ja ilman hapen pääsy rullan
välyksestä kuuman metallin kimppuun. Teräs hapettuu, eli siis PALAA kirjaimellisesti.
Osasyynä tähän on revolverien tuotanto "by American way": Piipun
ylimenokartio on usein kuin kuokalla käännetty pelto, vaikka pintakiilto on korea. Olen
joskus neuvonut joitain jenkkiläisiä asevalmistajia tinkimään miltei mistä tahansa
muista ominaisuuksista, kunhan vain tekevät patruunapesien luotitilat ja piippujen
ylimenokartiot sileiksi. (Osaavathan espanjalaisetkin!).
Kainot toivomukset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Asia kai pitäisi vääntää
rautalangasta, mutta turhaa ponnistelua olisi sekin. Ajatustapa lienee: "Mikä
kelpasi Elmer Keithille, saa kelvata nykyajan rullapyssymiehillekin!" Rullan ja
piipun välisauman kaasuvuodon eliminointi voisi vähentää osaltaan ylimenokartion
palamisalttiutta. Ballistisiin taulukoihin ja empiirisiin tutkimuksiinkin perustuvat
havainnot kertovat selkokielellä pistoolin ja revolverin tehon huomattavasta
erilaisuudesta. Kaasuvuoto johtaa energiahävikkiin, joka lisäksi vaihtelee
asekohtaisesti. Revolverien kyseessäollen onkin naurettavaa puhua "absoluuttisesta
tiedosta" tehdasladattujen patruunoiden tai kotilatausyhdistelmien luotinopeuksia
koskien.
(Esimerkiksi saksalaisissa "ruutivakioissa" kiinnitettiin jo 1900-luvun
alkuvuosina huomio siihen, millekä kohdalle sijoittuu korkein painehuippu luodin
lähdettyä liikkeelle hylsyssä/ hylsystä. Jos luodin perä on revolverin rullansauman
kohdalla painehuipun vaiheessa, koituu energiahävikkiä enemmän kuin yleensä uskotaan,
ennenkuin hyötysuhteita aletaan laskeskella oikeilla aseilla eikä testipiipulla
suoritettujen ammuntojen luotinopeuksista . Jenkkityylinen Magnum-patruunoiden lataaminen
kivääriruudeilla osoittaa latinkien kehittelijöiden sisäballistiikan asiantuntemuksen
olleen heikoissa kantimissa: Pintapuolista ja "unscientific". Päivitys v.
2000). Pistoolien suorituskyky on jo yhdenmukaisempi ja hyötysuhde parempi.
Tylsää teoriaa hyötysuhteista
Kun pistooleilla ampuen vertaillaan patruunoita .375 Maximum ja .357/.44 B &
D-patruunan täysteholatauksia toisiinsa, havaitaan vissi ero hyötysuhteissa
viimeksimainitun eduksi: Grammasta ruutia irtoaa suurempi Joule-määrä. Ilmiön
selitykseksi ei kelpaa muinaisen kolleega Eero Hämäläisen tavantakaa tykö tekemä
"henkimaailman läsnäolo", vaan hylsyn pullomainen muoto, vaikka sen ruutitilan
ja kaulan läpimittaero ei kovin suuri ole, ja hartiatkin ovat luisummat kuin
poikavariksella. Suorahylsyisen .357 Max:in pitäisi antaman parempi hyötysuhde
korkeamman käyttöpaineensa ansiosta, mutta käytännössä se ei yllä .357/.44 B-D:n
rinnallekaan. (Paineet: .357 Maximum = 3200 baria; B & D = 2800 baria).
Hyötysuhteeltaan ja muotoilultaan edullinen olisi siis revolverinpatruuna, jonka hylsy on
päältäpäin suora, mutta sisällä on pullonmuotoinen palotila, ja joka ehkäisee
kaasuvuodon rullan saumasta.
Erikoispatruunoita tarvitsisi ainakin siluettiampuja, jonka tarpeisiin on ihanteellinen
pitkähkö 9 mm:n kokoluokan luoti, paino 13 - 15 grammaa. Tällainen ammus säilyttää
hyvin nopeutensa kaukaisimpienkin taulujen etäisyydelle, ja peltipässin kylkeen
osuessaan se tyssäytyy asteittain, eikä siis räjähdä auki heti osuttuaan, kuten
poksahtavat monetkin saman painoluokan .44 -kaliberiset luodit.
Skitsofreenit patruunakehitelmät
Erikoispatruuna-suunnittelun motiivit ovat aina hieman jakomielisiä: Joskus tarvitaan
suurempaakin kuin MAXIMaalista tehoa, mutta toisinaan vaaditaan luodille myös pientä
lähtönopeutta, yhtyneenä piipun ja rullan välisauman totaaliseen kaasutiiviyteen -
tietystikin vaimentimen käytön mahdollistamiseksi myös revolverissa, joka on eräisiin
erikoistarkoituksiin muissa suhteissa ihanteellinen asetyyppi: Se ei kylvä itselataavan
tai sarjatuliaseen tavoin hylsyjä tapahtumapaikalle, mutta on silti riittävän
tulivoimainen. Harjoitusammunnoissa ei patruunan teholla ole juurikaan merkitystä, kunhan
se vain ei ole liiallinen, eli turhaa melua tuottava. Maalitaulun pahvi puhkeaa melko
mitättömälläkin Joule-määrällä ja ampumamatka on joissakin lajeissa vain 3 - 5
metriä.
Kaasutiivistys on tarpeen sordiinon eli äänenvaimentimen saamiseksi toimimaan myös
revolverissa. Koska aivan "hengettömät" lataukset savuttomalla ruudilla
jättävät usein toivomisen varaa palo-ominaisuuksiensa yhdenmukaisuuden suhteen, olisi
ainakin pitkähylsyisten Magnum-patruunoiden ruutitilan pienentäminen suuresti hyödyksi.
Jonkin verran voi auttaa palotilan muuttaminen pullomaiseksi, hylsyn muodon jäädessä
tietenkin ennalleen. Toiveet ovat täyttyneet, mutta tätä kirjoitettaessa (v.1986) on
epävarmaa, tuleeko tämä 1980-luvun vaihteessa uudelleenkeksitty patruuna milloinkaan
yleiseen myyntiin. Keksinnön nimi on:
INVICTA - patruuna
Tämän "uutuuden" (jonka uutuusarvo on kyseenalainen, mutta muu arvo kiistaton)
kehitteli amerikkalainen Olsen Development Lab. ( 307 Conestoga Way, Eagleville,
Pennsylvania 19408, USA). Patruunan periaate selviää kuvasta 4. Tavallisen .44
Magnum-hylsyn suuhun on niipattu kiinni alkuperäisluodin läpimittainen muoviholkki, joka
ulkonee hylsystä lähelle aseen patruunapesän suuta. Oheiskuvan .357/.44 Magnum
kaliberin Invicta-patruunaan on taiteilijan vapaudella kuvattu messingistä sorvattu
"piikkinokka", joka ponkaisisi pitkäpiippuisesta siluetti-revolverista yli 1000
m/s lähtönopeudella. (Luodin esikuvana oli ranskalainen Balle T.H.V.
Huomattakoon, ettei kyseinen luotityyppi kuulu EU:n/ Suomen ERVA-luotien luetteloon,
vaikka nokkakolari sen kanssa olisi ERittäin VAarallinen haveri. Päivitys v. 2000).
Tehdasladatuissa patruunoissa oli 110 grainin/ 7.13 gramman painoiset reikäpääluodit.
Lähtönopeus pitkäpiippuisesta Dan Wesson-siluettirevolverista oli jopa 785 m/s ja
lähtöenergia liki 2200 Joulea. Olsen Invicta-patruunaa ladattiin myös holkitettuihin
.357 Magnum-hylsyihin .257 kaliberin luodeilla, mutta tämän .25/.357
Invicta-yhdistelmän ominaisuuksista ei ole silmiini sattunut numerotietoja. Reilusti yli
800 m/s nopeus 60 grainin/ 3.90 gramman painoisella luodilla on mahdollinen, ja
osumajälki lähietäisyydeltä olisi "ikäänkuin Dum-Dum", koska luoti on
alkuaan suunniteltu .25-20:n tapaisiin kalkkunapyssyihin; puolta alhaisempia
lähtönopeuksia varten.
Patruunat kehiteltiin exklusiivisesti Dan Wesson-revolvereihin, joihin oli helppo vaihtaa
pienireikäisempi sisäpiippu ilman asesepän apua. Sidonnaisuus tiettyyn asemerkkiin
soitteli ilmeisesti jo varhain kuolinkellot hyvälle idealle. Näyttävän debyytin
jälkeen (mm. Dean Grennelin "Pistol & Revolver Digest" -käsikirjan 3.
laitoksessa v. 1982 ja aikalaisissa lehtiartikkeleissa) ei patruunoista ole kuultu
mitään. Ne lienevät myös olleet liian riskaabeleita markkinoitaviksi mielipuolisuutta
hipovan, ylikorostetun "tuotevastuun" kotimaassa.
(Tuon hourupäisyyden isähahmo, Ralph Nader, on nykyään viher-pipertäjien
presidenttiehdokkaana USA:ssa. Ihmetyttää, miksikä äijää ei ole jo kauan sitten
friteerattu kiehuvaan jäteöljyyyn HITAASTI jalat edellä kastaen. Nader on sentään
tuottanut USA:n kansantaloudelle suuremman rahallisen vahingon kuin maan kaikki
1900-luvulla käymät sodat yhteenlaskienkaan. Inhimillisiä kärsimyksiä esimerkiksi
työpaikkojen menetyksistä ei voida mitata dollarimäärin, mutta nekin ovat vähintään
samaa luokkaa kuin sodista aiheutuneet henkiset vauriot. Päivittelyä v. 2000).
Arvata saattaa, millainen älämölöö nousisi, jos joku unohtaisi nelineloseensa .357
kaliberin piipun ja laukaisisi .44 Magnum-patruunan, tai yrittäisi ahtaa ampumalla .357
Magnum-patruunan luodin .257 kaliberin piipunputken läpi täystehoisella latingilla.
Pamaus olisi juhlallinen, ja aseesta jäljellä vain savuava kahva ampujan kourassa.
Patruunan lataajaa syytettäisiin tietysti maan tavan mukaan "latausvirheestä".
USA:ssa on jo kauan toiminut erityisiä käsiase-kieltoa kannattavia yhdistyksiä, jotka
vainoavat aseiden ja patruunoiden valmistajia. Yhdistyksissä ovat lakimiehet
yliedustettuina, koska kaikenlaiset kiellot aikaansaavat oikeusjuttuja, ja
käräjöintihän tuottaa dollareita juut... (itsesensuroitu) ...sille juristeille.
(Nykyään ovat erilliset yhdistyksen muodostaneet valtakunnallisen keskusjärjestön,
nimeltään Handgun Control Incorporated. Kyseessä on siis eräänlainen osakeyhtiö,
eikä enää aatteellinen yhdistys. Päivitys v. 2000).
OLSEN INVICTA-patruuna .357/.44, johon on pilanpäiten piirretty ranskalainen S.F.M./
T.H.V.-kevytluoti. Tehdasladatuissa patruunoissa käytettiin tavanomaisempia
lyijykärkisiä tai reikäpäisiä vaippaluoteja: 110 grs/ 7.13 g (VO: 785 m/s, EO: n.
2200 Joulea). 125 grs/ 8.1 g (VO: 640 m/s, EO: 1659 Joulea) ja 158 grs/ 10.2 g (VO: 664
m/s, EO: 2249 Joulea). Kokeilumielessä ladattiin myös .257/.357-kaliberisia
Invicta-patruunoita ainakin tasakärkisin 60 grs ja reikäpäisin 75 grs luodein.
Ballistiset ominaisuudet ovat tuntemattomat. Järeämpienkin patruunoiden
lähtönopeuslukemat ovat valmistajan ilmoittamia "taulukkoarvoja". Tieto
kaasutiivistyksen toimivuudesta perustuu myös valmistajan myyntipuheisiin, mutta periaate
vaikuttaa oikealta.
Patruunoita voitiin käyttää pääsääntöisesti vain Dan Wesson-revolvereissa. Niihin
asennettiin normaalia pienireikäisempi sisäpiippu, jonka takapääty oli hiottu
sileäksi ja suoraksi. Patruunoiden komponentteja (hylsyn suuholkkeja) ei myyty
kotilataajille ja tehdaslatauspatruunatkin lienee tarkoitettu "vain
virkakäyttöön", joten mielenkiinto niitä kohtaan jäi lähinnä akateemiseksi.
Kaupoissa niitä ei nähty ehkäpä milloinkaan.
Idea olisi sinänsä hyvä: Suurikaliberisiin revolvereihin voitaisiin myydä
sisäpiippuja ja lyhennettyjä rullia, joihin tuskin kukaan tarjoaisi vahingossa
täyskaliberista patruunaa. (Joka niin tekisi, hän itse haavansakin nuolisi...).
Sisäpiipun ja rullan lisäksi joutuisi ampuja hankkimaan vain hylsynsuu-holkkeja eli
tiivistemäntiä, koska hylsyjähän olisi omasta takaa ja Magnum-hylsyn voi lyhentää
helposti Special-hylsyksi, tai sitäkin käytännöllisempään pituuteen. Tehdasladattuja
patruunoita ei kannata kaupitella ehkä laisinkaan.
Ilmeisen käyttökelpoisia olisivat yhdistelmät .44 Special/ 7.62 mm ja .38 Special/ 5.7
mm. Kumpikin voitaisiin ladata kohtuulliseen tehoon lyijyseosluoteja käyttäen. Suomen
olosuhteissa lienee tärkeämpää häiriötä tuottamattoman ampumaharjoittelun, eikä
luodin lähtönopeuden maksimoimisen, mahdollisuus. Laillista estettä vaimentimen
asentamiselle revolveriin ei ole näköpiirissä. (Vihjaillaan jopa vaimentimen
käyttöPAKON esittämisestä ainakin taajamien lähistöllä tapahtuvan
luodikkometsästyksen välineistölle. 20 vuotta vieri, ennenkuin MELUSAASTE miellettiin
saasteeksi, ongelmaksi ja terveysriskiksi. Järki on lopultakin voittamassa tunteet.
Päivitys v. 2000).
Pienoiskiväärin patruunoita ampuviin revolvereihin voidaan soveltaa helpompaa
menetelmää kaasutiiviyden aikaansaamiseksi, milloin aseen rakenne sen sallii. Ainakin
yksi aseprototyyppi Conant-/ Broadwell-mallisella terästiivisteellä on
kehitelty Suomessakin, vieläpä itsenäisesti, ilman tietoa 1860-luvulla keksityistä
esikuvista.
Epiloogi
Jäikö jotakin ehkä puuttumaan painettuna julkaistusta artikkelista? (Omien havaintojeni
mukaan vain ne toistasataa ladontavirhettä). Erikseen päivityksiksi merkitsemättömät
lisäykset ovat muistinvaraista täydennystä niihin kohtiin, joista lehtisensuuri tai
silkka huolimattomuus oli jättänyt tekstin vajavaiseksi. Osa kuvateksteistä on myös
siirretty päätekstiin.
0110 MM; PT
Gunwriters on the Web P.T. Kekkonen, Kaasutiivis revolveri: http://guns.connect.fi/gow/revolveri.html