Innoplaza.net Etusivu Historiaa Tuotteita Vene Kalusteet Ruokailu Korut
Pohjois-Karjalassa, Kontiolahdella asuva ja liiketoimintaansa harjoittava Tapani Kuusela on käyttänyt yli kolmekymmentä vuotta lehtikuusen tutkimiseen ja hyödyntämiseen mitä moninaisimmissa muodoissa.
Vuonna 1988 perustetun Lehtikuusela Ky: n "tehtävänä" onkin edistää puulajin hyödyntämistä maan laajuisesti. Mm. Mäntyniemen laiturirakenteet ovat Lehtikuusela Ky: n toimittamia, samoin kuin osa Luston metsämuseorakennuksen ulkokuoresta. Lehtikuusta Kuusela on toimittanut myös niin kirkkoihin, siltoihin, tsasounoihin kuin punttisalin lattiamateriaaliksikin.
Kuusela työstää lehtikuusta asiakkaiden toivomusten mukaan. Rakennusmateriaalin lisäksi yleisimpiä tilaustöitä ovat saunojen paneelit, lauteet, ikkunarakenteet, lattiat ja ulkokalusteet. Myrkyttymänä puuna lehtikuusi soveltuu erittäin hyvin myös lasten leikkipaikkojen raaka-aineeksi. Rakennettaessa lehtikuusipuusta on huomioitava, että kiinnitykset vaativat erikoistietämystä.
Puumateriaalin myynti: Leveät lehtikuusilankut käyvät esimerkiksi lattioihin. Paitsi lehtikuusta, Kuuselalta on saatavissa myös visakoivulankkua.
Aivan oman alansa muodostavatkin sitten persoonalliset lehtikuusituotteet...
Lehtikuusirunkoinen haapalautainen vene sekä jolla käsiteltynä pellavaöljy-tervaseoksella kestää kokemuksen mukaan yli kolmekymmentä vuotta. Lisää >>
Lepotuolista löytyy kolme eri istuma-asentoa. Tuolit ja katolliset kiikut on käsitelty pellavaöljyllä ja kestää
sään vaihteluita erinomaisesti. Pellavaöljystä on Lehtikuuselalla oma seos, joka
sisältää myös homeentorjunta-ainetta. Lisää >>
Erikoisuutta etsiville matkailuyrittäjille! Lehtikuusesta valmistetut keittiövälineet pystytään pesemään koneessa. Testien mukaan
bakteerikasvua ei ole havaittu. Sisäisten uute/pihka -aineiden ansiosta lehtikuusesta
valmistettu paistinvuoka ei pala uunissa useidenkaan
käyttökertojen jälkeen. Lisää >>
Lehtikuusipuisille soittimille on ominaista äänen puhtaus
johtuen puun ominaisuuksita hyvänä kaikupohjana. Lisää
>>
Lehtikuusikorut ovat todellisia erikoisuuksia, joista jokainen
antaa oman syykuvionsa identiteetin kantajalleen. Lisää >>
Aivan omiaan lehtikuusi on tietenkin myös paneeleihin, saunaan,
laipioon, lattioihin ja muihin rakenteisiin. Lisää
>>
Päivitetty 12.01.2007
Hirviniementie 24
Lehtikuusela Ky
Innoplaza.net Etusivu Historiaa Tuotteita Vene Kalusteet Ruokailu Korut