<< Innoplaza 

Hei, me levytetään! Toronton lentokenttämiehet ottavat iisisti. Näkymää koneen ikkunasta ei kahden viikon mittaiselta reissulta kotimatkalle lähtevä lentomatkustaja voinut katsella naama vakavana. Yleensäkin kanadalaiset olivat lupsakkaa ja avuliasta porukkaa, joiden kanssa oli suomalaisen helppo tulla toimeen. Matkaaja ehti kuitenkin jo ensimmäisenä yönään saada muistutuksen Amerikasta vastakohtaisuuksien mantereena.


13.08.2001 Nettiin.
31.08.2001 Julkaisuoikeus myönnetty pyynnöstä Finnairin henkilökuntalehteen.


Ensikertalaisen kova lasku Amerikkaan

Teksti ja kuvat: Juha Hartikka


Kun jokin menee pieleen, se usein menee pieleen sarjana. Tämä tarina sai juurensa lentokoneen moottoriin tipahtaneesta työkalusta ja siitä seuranneesta kahden tunnin myöhästymisestä seurauksineen ensikertalaisen amerikanmatkaajan lennon yhteydessä. Kokemuksessa oli vaiheita, jotka silloin eivät huvittaneet, mutta jälkeen päin katseltuina tuntuvat vain hauskalta tarinalta.

Liput olin ostanut Finnairilta aina Vancouveriin asti, välilaskulla Torontoon ja jatkolla Vancouveriin kanadalaisen yhteistyöyhtiön koneella. Canada 3000 -yhtiön Toronton lipunmyyntivirkailija ei ymmärtänyt, miten Finnairin myöhästyminen hänelle kuuluisi, mutta otti tilanteen tutkittavakseen. Ensin hän kysyi, miten 'Finnair' kirjoitetaan. Sitten hän halusi tietää, missä maassa se sijaitsee. Seuraavaksi hän pyysi neuvoja toiselta virkailijalta, jonka kanssa he yhdessä selasivat paksua ATK-tulostetta. Tutkimisen jälkeen he kertoivat: "We do not have contract with such airline", ja neuvoivat ostamaan uuden lipun.


Toronton myöhässä lähteneeseen koneeseen nousu Helsingin kentällä.


Toimistoa tällaisella tuntemattomalla suomalaisyhtiöllä (What country is it?) ei heidän mukaansa Torontossa ollut. Toronton puhelinluettelo ei tuntenut Finnairia. Lentoaseman poliisi taas oli erittäin ystävällinen, ymmärtäväinen ja avulias, mutta hänkään ei löytänyt yhteyttä Finnairiin. Sen sijaan poliisi kutsui luokseni lentoasemamestarin, joka ei hänkään osannut auttaa. Canada 3000 -yhtiöstä hän kylläkin totesi myötätuntoisesti: "I know the way with them - I worked for them ten years ago."


Parempi sittenkin muutaman tunnin myöhästyminen, kuin että moottorista olisi kuulunut kolinoita lennon aikana näitä Grönlannin aavoja jäätiköitä ylitettäessä. Hyvinhän tuo toimi.


En silti ollut alkuun huolestunut. Finnairilta saamani selvän mukaan Torontoon oli lähetetty faksi jatkoyhteydestään myöhästyvistä matkustajista ja kentällä olisi vastassa virkailija hoitamassa jatkoyhteyden. Kone oli myöhässä Helsingistä lähtiessä, koska mekaanikko oli hävittänyt erään instrumentin moottoriin. Täällä Torontossa etsisin ja odottelisin, kunnes löytäisin virkailijan.

Lentoaseman ratsupoliisi King ei ollut yhtä vakuuttunut. Hän neuvoi minua ystävällisesti lepäämään lentoaseman penkillä. Yön laskiessa tilanne oudossa maassa alkoi tuntua jo painostavalta, matkan päällä oli oltu jo yli vuorokausi nukkumatta ja yrittäjäuran aikana hankittu selkävaiva alkoi nostaa kipua ikävän oloiseksi. Puolen tunnin päästä tuntematon tärkeän oloinen virkailija komensi minut penkiltä ylös: "We can not take people sleeping here in the airport!" En yrittänyt nukkua sen jälkeen.




Toronton lentoasemalle laskeuduttaessa matkustajat kiirehtivät bussiin kukin omaa jatkoyhteyttään tavoittaakseen. Luvattua Finnairin virkailijaa ei täältä löytynyt, mutta paikalla ollut kanadalainen virkailija neuvoi minua nousemaan Vancouverin jatkoyhteyttä varten bussiin. Se vei kentän vastaanottokiemuroihin, mutta virkailijaa ei löytynyt sieltäkään.


Aamuyötä myöten asemahalli jäähtyi hytisyttävän kylmäksi. Tämä johtui tietenkin amerikanmatkalaisen puutteellisesta vaatetuksesta. Mieleen jotenkin palautuivat muutaman vuoden takaiset kertausharjoitukset tammikuisissa -25 C pakkasissa päivystyksineen ja telttamajoituksineen. "Kyllä junan vessa tuntuu taivaalta, kunhan kotimatkalle päästään!" kiteytti silloin tunteensa eräs jermutovereistani.


Asemanpenkiltä loistohotelliin

Seuranani Toronton lentoaseman hallissa olivat sentään edestakaisin rullaava harjakone ja läheisellä penkillä yskivä spurgu. Laskin minuutteja kello yhteen paikallista aikaa, jolloin Finnairin Suomen konttori kotimaan aamunkoitossa aukeaisi. Hetken koittaessa soitin Suomeen. Hytisin kylmästä, enkä valitettavasti jaksanut olla tahdikas yhteyden saatuani.

Virkailija Minna Väätäinen suhtautui tilanteeseeni ymmärtäväisesti ja kertoi tutkivansa asian. Puhelukortilla sain muutaman minuutin puheluaikaa Suomeen. Ostin toisen kortin ja soitin uudelleen jonkin ajan kuluttua. Väätäinen ymmärsi tilanteen ja neuvoi minua menemään hotelliin. Voisin laskuttaa siitä sekä ruokailusta Finnairia myöhemmin.




Lentoaseman Sheraton-hotellin huone. Näiden luksuslakanoiden väliin kallistuin 27 tunnin valvomisen jälkeen.


Lentoaseman ainoa Gateway-hotelli Sheraton oli tasokkaan oloinen ja hintainen. Nukuin siellä viisi tuntia, tilasin aamupalan ja kävelin takaisin odotushalliin tutkimaan jatkoyhteyksiä. Sain takaisin tullessani soittopyynnön Gun Engströmiltä. Finnairin Kanadan edustaja oli lopultakin löytynyt.




Näköala hotellihuoneesta öiseen Torontoon kahdelta yöllä.


Gun valitti kohteliaasti tilannettani ja pyysi yhtiön puolesta anteeksi. Hän kertoi hoitavansa jatkolentoasiaani Canada 3000:n päällikön kanssa ja jättäneensä flight interaction manifestin kyseiselle yhtiölle Finnairin nimellä sekä kertoi minulle record locator -numeroni. Torontossa li kuulemma Finnairin virkailija tällaisia tapauksia varten, mutta tyttö oli ollut muissa tehtävissä tapauksen sattuessa. Kanadalaisen lentoyhtiön kanssa Finnairilla tosiaan oli tuore yhteisyösopimus, mutta tieto siitä ei ilmeisesti ollut saapunut lentokenttätasolle saakka.


Hotelliaamiainen kanadalaiseen tapaan pannareilla, vaahterasiirapilla ja aamulehdellä.


Jatkoyhteyteni Vancouveriin hän pyrkisi järjestämään ensimmäiseen mahdolliseen koneeseen samana päivänä. Hän neuvoi yrittämään stand-by peruutuspaikkaa 14:10 lennolle. Jos en siihen pääsisi, niin 18:30 iltalennolle olisi sitten seuraava mahdollinen vapaa paikka. Majoituksen etsiminen Vancouverista iltaa myöten ei houkuttanut, ja lentoaseman kalliiseen hotelliin en halunnut lunastaa lisäaikaa, joten kallistuin kokeilemaan stand-by -paikkaa.




Toronton lentoasema hotellista käsin nähtynä.


Canada 3000 -yhtiön lipputiskillä virkailijatyttö oli yhtä ihmeissään tilanteesta kuin aikaisemminkin. Mainintani flight interaction manifestista tuntui menevän yli ymmärryksen. Hän otti nimeni stand-by -listalle, johon pääsin järjestyksessä toisena. Onnea oli, sainkin toisen kahdesta peruutuspaikasta Vancouveriin! Stand-by -lipun hinta neljän tunnin lennosta maailman suurimman valtion laidasta toiseen oli vain 53,80 Kanadan taalaa eli reilut 260 meikäläistä markkaa. Nyt ymmärsin, miksi lentäminen oli Ameriikoissa niin suosittu matkustusmuoto.


Tästä niitä edullisia ständbaita sai. Canada 3000 -yhtiön tiski Toronton lentoasemalla Vancouverin koneeseen pääsyä jännätessäni.


Vancouver Ison Meren rannalla

Majoitusbudjettini kiinnikuromiseksi rohkaistuin kokeilemaan Vancouverilaista hostellia. Kokemukseni kasarmityyppisestä majoituksesta osoittautui odottamattoman myönteiseksi. Saman olivat huomanneet muutkin päätellen siitä, että hostelli oli vanhemman väenkin suosiossa. Täältä käsin hoidin sujuvasti tapaamiseni kanadalaiseen ympäristöystävälliseen energiatekniikkaan tutustumisen tiimoilta.

Hostelli tarjosi mm. ilmainen yhteiskeittiö, pesula, halvat ateriat, kaupunki-infon, avuliaan henkilökunnan ja polkupyöriä vuokrattaviksi. Muita etuja olivat hiekkaranta Ison valtameren rannalla, internetautomaatit ja uskomattoman edulliset internetpuhelukortit ulkomaanpuheluihin. Yörauhastaan huolestuneille talo tarjosi ilmaiset korvatulpat.

Paluumatkalle Vancouverista lähdettäessä Canada 3000:n tyttö kysyi mahdollisista jatkoyhteyksistäni Torontosta. Näyttämästäni Helsingin jatkolennosta hän totesi hetken tuumimisen jälkeen: "Different airline", ja painalsi laukkuni menemään hihnaa myöten. "Next!"

Nyt ei sentään tarvinnut olla huolissaan. Torontossa olisi tällä kertaa yli viisi tuntia odotusaikaa ennen Helsingin koneen lähtöä, eikä satunnainen parin tunnin myöhästyminenkään tuntuisi tällä kertaa missään. Eikä tuntunutkaan, aikaa jäi paikkakunnan katseluunkin.


Linna Torontossa. Tämän rakensi noin 70 vuotta sitten vaimolleen mies, jonka urakka saattoi vararikkoon. Loppuelämänsä hän joutui asumaan linnan hovimestarin asunnossa. Tavoitteensa hän kuitenkin oli toteuttanut, ja kaikki tiesivät juuri hänen rakentaneen tämän linnan.



Eräs villi keksijä

Miten sitten kävi Vancouverissa? Eräs tapaamisista on kuvattu Innoplazan sivulla "John Hutchison, The Wild Scientist From Vancouver": http://hutchison.innoplaza.net . Lue, mutta pidä tuolistasi tiukasti kiinni...